CATEGORIES

Home outfit

5.8.2012

Leijonaosa ajastani kuluu tätä nykyä kotona maitobaaria pitäen ja lastenlauluja onnellisena höperönä lauleskellen. Halukkaita vierailijoita on riittänyt iloksemme ihan jonoksi asti ja vielä kolmen viikon jälkeenkään eivät kaikki halukkaat ole päässeet uutta tulokasta tervehtimään. Me kun olemme halunneet pitää käynnit hyvin rauhallisina ja pienissä määrissä, vain vähän uusia ihmisiä kerrallaan. On tämä kyllä niin ihana saada olla kotimaassa perheen sekä ystävien turvallisen verkon ja rakkauden ympäröimänä näin suuren elämänmuutoksen kynnyksellä.

Mutta kun suuren osan ajastani vietän kotona, niin millaisia asuja todella käytän? Tässä nyt kaunistelematon totuus… Tältä näytän pääsääntöisesti kotona, mistä tyylikkyys on kaukana. Kovassa käytössä ovat edelleen Vilan perustopit sekä nyt kuumemmilla ilmoilla jalassani on ollut väljät shortsit. Myös mukavat Juicyn verrahousut ovat saanet valtavan määrän käyttöaikaa.

Hiukseni ovat pitkälti vapaana tai tarpeen tullen ponnarilla. Meikkiäkin on harvakseltaan, mutta suuren avun antaa käyttämäni ripsienpidennykset.

top: Vila, shorts: D&G

Onnekseni raskaus kohteli tätä ensisynnyttäjää armollisesti. Synnärille jäi lähestulkoon kaikki raskauden aikana tulleet kilot ja nyt jäljellä on enää yksi vaivainen kilo aloituspainosta, mikä sinnikkäästi pitää pintansa tuossa keskivartaloni seudulla. Taitaa osa olla myös eksynyt noihin kivirekiin, joita joskus kutsuin rinnoiksi. Jösses. Kun se maito pamahtaa niin se maito pahmataa :D Auts! Pahimmillani näytin siltä, että olisin käynyt lahden toisella puolen ottamassa mauttoman isot ja raudan kovat silikonirinnat. Trust me – it wasn’t a pretty sight :/ Onneksi olen rasvannut kehoani (erityisesti vatsaa ja rintoja) alkuraskaudestani lähtien, eikä mitään arpia koskaan tullut.

Mitään laihdutusta en ole edes ajatellutkaan näin synnytyksen jälkeen, enkä koe siihen mitään tarvettakaan. Ainut toiveeni on saada vahvistettua lantiopohjan lihakseni takaisin kuntoon, jotta pääsisin taas juoksemaan jossain vaiheessa. Haluaisin vain juosta mukavia lenkkejä silloin tällöin haukkujeni kanssa, että sitä voisi hyvin fyysisestikin.  Ilman mitään sen kummoisempaa agendaa kuin hyvinvoinnin ylläpito.

Tässä siis kaunistelematon kotityylini. Kylläpä siitä saakin sitten ihanasti lisäenergiaa kun suuntaa kärräilemään kaupungille ja voi pukea jotain kivaa päälle!

As I am now spending most of my time home working as a full time dairy factory, here’s a real peek what my outfits mostly are. Basic tops, shorts or sweatpants – that’s my most common outfit these days. At home I just want to be as comfortable as possible, as I just endlessly stare at my amazingly cute baby boy. But when I head to town with my boy in his comfy and practical Bugaboo strollers, I love to dress up a bit and feel like a woman as well as a mother too. It gives great extra energy – at least for me :)

73 comments

Leave a Reply to vilma Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Kaunokainen, näytät niin upealta ihan kotikamppeissakin! <3
    Tuon vartalonkin ottaisi takuulla kuka tahansa. ;)

  • Li

    Hillary Duff sanoi sen jotenkin näin.
    “I’m not quite where I want to be with my body, but every time I start to feel insecure about it, I just look down at my son Luca and remember that my body gave me this amazing gift. And I love my body even more” Näytät upealta! Onnelliselta.

    • Mrs.V

      Vitsi miten kauniisti sanottu! Ja noinhan se on!!!! <3 Kiitos ihana tästä ajatuksesta, niin totta <3

  • Lilla

    Palasin just reissulta ja piti tulla aamukahvin ja suklaakeksin kanssa lukemaan sun postaukset – jälleen niin ihania :) Mutta voi pliis, ethän sääkin ala siihen äitien kilpailuun, et kenellä on lähteny kilot ekana, kuka ei saanut raskausarpia, kuka imettää lastaan ja kuinka pitkään, kenen lapsi nukkuu parhaiten… Lääkärinä voin sanoa, että suurimpaan osaan näistä asioista vaikuttaa geenit, niin kuin joku tuossa ylempänä totesi myöskin. Eli niitä arpia tulee jos tulee, rasvasi tai ei ja imettää voi jos voi. Vastaanotollani on paljon nuoria äitejä jotka turhaan tuntevat itsensä huonoksi ja epäonnistuneeksi, kun eivät esimerkiksi pysty imettämään. Voipi olla suolaa haavoihin jollekin tämä postaus.. Mutta toisaalta, kaikilla meillä on hankaluutemme ja siinä äitiyden alussa on kyllä sellaisessa hurmossa ja hormonimyrskyssä, että mitättömätkin asiat voivat tuntua isolta eikä aina tajua mitä muuta ympärillä on kuin se pieni ihana rakkauspakkaus :D Joka tapauksessa IHANAA vauva-arkea teille pojan kanssa <3 Ja kiitos että jaksat postaillakin, täällä seurataan aina innokkaina!:)

    • Mrs.V

      Hei LIlla! Voi apua, en todellakaan miettinyt asiaa tuolta kantilta. Niinkuin yritin painottaa, niin itse en ollenkaan edes mieti mitään laihdutusta tällä hetkellä lainkaan. Kunhan vaan on hyvä olla. EN missään nimessä halua suolaa kenenkään havaoihin laittaa. Näistä asioista on vaan niin paljon kyselty kommenttiboksin puolella, että ajattelin niihin näin vastata. Tosiaan, kaikki ovat yksilöitä ja kaikilla nämä asiat vaikuttavat eri tavoin. Näin minulla ja toivottavasti se ei ketään satuta :( Se on nimittän kamaa – ainainen syyllisyys, mitä äideiltä kuulee ja ne kohtuuttoman suuret vaatimuksetkin itsellä. Toivottavasti moni voisi olla itselleen armollinen ja tosiaan löytäää aina siitä hetkestä sen hyvän :) Kiitos paljon vielä hyvästä pointista ja toivottavasti oli hyvä reissu! :)

  • Salla

    Teidän koti näyttää todella tyylikkäältä ja raikkaalta, haluaisitko joskus tehdä kokonaisen postauksen vain asuntonne sisustuksesta ja tyylistä? :)

  • Betty

    Hienosti olet palautunut ja muistuu itselle mieleen ekan vauvan jälkeen ihmetykseni, että miten kilot vain karisivat pois melkein tunneissa. Nyt kolmannen kanssa ei kilot ole valitettavasti sulaneet ihan niin vain pois, vaikka synnärille jäikin jotain. Oma lääkärini sanoi käydessäni jälkitarkastuksessa, että 35v ne kilot ei välttämättä enää sulakaan samalla tavalla kuin silloin esikoisen kanssa melkein 6v sitten. Kunhan tästä pääsen taas lenkkeilemään – toivottavasti muutaman viikon päästä -niin varmasti alkaa paino taas pudota vauhdikkaasti. Painon lisäksi kropan malli on muuttunut, kun luiden paikat ovat selkeästi hieman muuttuneet. Jokaisen raskauden jälkeen on tapahtunut selkeästi jotain palautumista, mutta kyllä sitä vaan lantio on leveämpi kuten ainakin mulla rintakehä… :P Mutta ilman muutoksia ei olisi kolmea ihanaa, kaunista lasta!

    Tsemppiä maitobaarin pitämiseen!

  • ennni

    Ihanaa, että uskallat näyttää sen “kotiäiti” puolen, ainakun ei jaksa panostaa meikkeihin ja pukeutumiseen:) näytät kauniilta omalta itseltäsi vaikka jätekki päällä, vaatteet ja asusteet ei tee meistä kauniita vaan sisäinen luonne:) jatka siis samaan malliin!

  • Heinis

    Siis sullahan on säilyneet aivan huikeat reisilihaksetkin!!! :o) Gosh girl, u look gorgeous! Ja btw, tuo teidän pyörillä oleva vauvansänky näyttää tosi kätevältä. *laittaa idean korvan taakse tulevaa varten* Osaatko muuten vielä sanoa, onko äitinä olo näin alussa ollut sellaista kuin ajattelitkin?

    • Mrs.V

      oletin äitiyden olevan jotain aivan mhatavaa, mutta ei tätä tunnetta tosiaan voi sanoin kuvailla. mieletöntä <3

  • Catherina

    Heipsis,

    Ihan ensiksi suuren suuret onnittelut pikkuisen syntymän johdosta! :) Olet niin huippunätti, ethän sä mitään synnyttänyt ole lähiaikoina! :D

    Muistelen joskus aikoinaan lukeneeni blogistasi nettisivusta, jota kautta voi ulkomailla katsoa Suomen televisiota niiden lähetysaikoineen “suorana”. Olisin kiitollinen, jos jakaisit vinkkisi uudelleen. :)

    • Mrs.V

      Sellainen sivusto kun anywheretv.fi! :) Toivottavasti toimii vielä! En ole aikaan käyttänyt :/ Ja kiitos vielä kauniista sanostasi ystävällisyys!

  • Mirja

    Minulla olisi muodin ystävänä tällainen kysymys ihan vaan mielenkiinnosta, että minkä ikäisenä sait/ostit ensimmäisen merkkilaukkusi, ja mikä se oli? Hauskaa viikon alkua sinulle, Mrs V, ihana blogi sinulla! :)

    • Mrs.V

      Ostin itse joskus 19/20-vuotiaana :) Guccin oli :)

  • Sä olet kyllä ihan mielettömässä kuosissa juuri synnyttäneeksi (ja noin muutenki). Kauneinta sussa on kuitenkin toi mieletön hehku, mikä kertoo maailman isoimmasta rakkaudesta ja onnesta :)

  • Haidi

    Ihanan nähdä vähän erillaista päivän asua! Mutta onpas tyylikkäät kotivaatteet, itskekin viihdyn kotona shortseissa ja vanhoissa isoissa treenipaidoissa, joita ei raaski heittää pois :D muistoja muistoja!
    Ihana sohva teillä, ja niin siistiä! Kaunis koti kauniilla perheellä! JA niin freesillä ensisynnyttäjällä, olet ihanan aito<3

  • Tanjuska

    Hei,

    Laihduin raskauden aikana koko raskauden kestäneen pahoinvoinnin vuoksi. Lisäksi laihduin imetyksessä vielä rajusti synnytyksen jälkeen ja painoin lopulta 44 kiloa. Nyt 2 vuotta siitä paino on noussut yli lähtö painon. Kannattaa vähentää syömistä imetyksen jälkeen reippaasti, jos ei halua lihoa. Niin kuin itselleni kävi.

  • Nipsu

    Olet kyllä niin hehkeän näköinen vastasynnyttäneeksi äidiksi! :) Ihana, kun sinulla niin nopeasti suli kaikki raskauskilot pois, itse täällä olen nyt aloittanut taistelun omille kiloilleni, tuntuvat jumineen juuri tuohon keskivartalolle…. :( Ei auttanut, vaikka imetin miltei 7kk (nyt tässä lopetellaan neidin kanssa) ja katsoin mitä söin, nyt on kivaa, kun pääsee liikkumaan, minulla oli vaikea raskaus enkä saanut urheilla raskauden puolivälin jälkeen ollenkaan. :( Kuntokin on siis ollut heikossa hapessa ja oma vointisitä mukaan. Nyt kun imetys on loppunut, toivon että neiti kelpuuttaisi isinkin nukutus/ruokailupuuhiin, tähän asti kun se olen ollut aina minä. Ihania vauvantuoksuisia päiviä teille ja ps. minäkin haluaisin sneek peakin teidän vaunuihin! :)

  • Johanna

    Anteeksi, että tämä viesti voi kuulostaa tylyltä, mutta minua ihan totta suututtaa joka kerta, kun luen, miten joku on rasvailunsa ansiosta välttänyt raskausarvet. Ihan kuin Vera tuolla ylempänä kirjoitti, arpien ilmestymiseen vaikuttaa ihotyyppi, ei mitkään ulkoiset tökötit!!!

    Oma mutu/kokemus kertoo, että mitä vaaleampi (=ohuempi) iho, sen varmemmin arpia tulee. Tietysti myös mahan (ja vauvan) koko ratkaisee, joskaan sitäkään ei äiti voi yksin päättää. Sisarussarjassa, jossa kahdeksan siskosta on synnyttänyt, kirjavin mahan seutu on sillä, jolla on myös hyvin vaalea iho. Tummimmat ovat päässeet vähimmällä – niillä ei ole arpia välttämättä yhtään.

    Minä aloitin esikoisen odotusaikana rasvailun välittömästi saatuani tietää raskaudesta. Joka päivä, aina suihkun jälkeen ja silloisella “pomminvarmalla” voiteella. Kiloja tuli noin 14 (eli ei mitenkään järjettömästi) ja vauva oli “normit” 3,5kg, mutta niin vaan arpia ilmestyi sekä rintoihin että vatsanseudulle. Seuraavissa raskauksissa en siis välittänyt edes rasvailla ja voin kertoa, että edes +20kg:n ja 5-kiloisen vauvan jälkeen arpia ei tullut yhtään enempää.

    Voin siis hyvällä syyllä sanoa, että olet (vain) ONNEKAS, kun vältit arvet! Toivon, ettei tämä faktatieto himmennä vauvaonneasi. Vilpittömästi toivon kaikkea hyvää sekä prinssillesi että sen uskomattoman upealle äidille! <3

    • A

      mä olen todella vaalea ihoinen ja synnyttänyt kolme lasta ilman yhtään raskausarpea vatsassa,mutta reisiin ja rintoihin niitä on tullut.
      kai se vain on kiinni niistä kudoksista..en tiedä:)

    • Mrs.V

      Kiitos tästä Johanna! Kuule ei otettu yhtään pahalla tai kuulostanut tykyltä! :) Minulle tosiaan toitotettiin paljon sitä rasvauksen tärkeyttä joten minä hölmönä sitä uskoinkin siis. Mutta ei siitä rasvauksesta ja itsestään huolehtimisesta varmastikaan haittakaan ole tulevaisuutta ajatellen. Varmasti nuo geenit, oma ihotyyppi sekä ihon vaaleus kaikki vaikuttavat tuohon suuresti. Mutta mulla on esimerkiksi todella ohut iho? Eli verisuonenikin näkyvät paikka paikoin selvästi. Eikö silloin niitä arpia olisi pitänyt tulla? Aivan varmasti monen asian summa. Tuskin mikään tällainen asia on ihan mustavalkoista ja puhdasta faktaa. ELi varmasti geenit dominoivat tässä asiassa vahvasti, mutta uskon, että pystyy niitä ehkä vähän ehkäisemäänkin vaikka geenit hyvän suojan pitkälti aintaisivatkin. Kaikkien kohdalla näin ei selvästikään harmin vuoksi ole :( Joillakin toimii, joillakin ei :( Wikipediassakin todettiin vastaavaa rasvaamalla ehkäisystä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Raskausarvet
      ELi tiedän olevani hyvin onnekas :) Kiitinkin sitä kun raskaus kohteli minua armollisesti – ainakin näin esikoisen kohdalla :/ Noh, onneksi nuo raskausarvet eivät missään varmasti paina kun on noin onnekas, että noin monta tervettä lasta olet saanut <3 sitä samaa sinulle ja ihania hetkiä teille kotiin <3

      • Sanna

        Mun on pakko tähän kommentoida!
        Rasvailin raskausvatsaani hullun lailla loppuun asti ja selvisinkin synnytyssaliin asti ilman yhden yhtä arpea! Kun sitten pääsin ensimmäistä kertaa suihkuun synnytyksen jälkeen, sain slaagin kun näin itseni peilistä – mun koko vatsa oli aivan täynnä hirveitä tiikerinraateluarpia!
        Siis mä selvisin 40 viikkoa ja 3 päivää ilman yhtäkään arpea, ja sit 18h aikana niitä tuli senkin edestä…
        Nooh, onneks olen jo tottunut niihin. :D

  • S-M

    Ihana, arkinen postauksesi on tavoittanut myös tämän lukijan! Näin esikoista vailla olevana on kiva, että jaat vinkkejä niin rasvauksen tarpeellisuudesta kuin muistakin pienistä mutta tärkeistä asioista. Moni kaunis ja vähän “normaalia” varakkaamman elämäntyylin omaava kun tuntuu haluavan “leijua” muiden yläpuolella, eikä kertoa olevansa ihan tavallinen nainen samoine pulmineen. Siitä syystä, että olet tiukasti jalat maassa oleva nainen, pidän blogistasi valtavan paljon.

    Ja kiitos myös siitä, että päästät kurkistamaan näkymiä kauniisti sisustetusta kodistanne. Ja siihen liittyen minulla olisikin yksi kysymys. Postauksessa näkyy ruskea kapea, mutta korkea linjainen pöytä, jonka päällä on liljoja -oletteko teettäneet sen vai mistä olette ostaneet? Todella upea!

    Kivaa, aurinkoista alkanutta viikkoa! :)

    • Mrs.V

      Voih apua – koska tämä blogi on hyvin pinnallinen ja haluan yrittää pitää yksityiselämäni mahdollisimman kaukana julkisesta ympäristöstä niin tämä on toki pelkoni, että moni voi nähdä tarkoitukseni juuri tähän tyyliin :( Mutta todella mukava kuulla, jos tämä postaus sai taas esille sen, että mussa ei todella olekaan mitään erikoista :) Kiitos siis kauniista sanoistasi.

      Ikävä kyllä tuo puinen taso on ostettu 8 vuotta sitten silloisesta asuinmaastamme keski-euroopasta, joten en kyllä ikävä kyllä pysty neuvomaan eteenpäin :(

      Samaa sinne!

  • meow

    Näytät aivan ihanalta tollasissa normi kotivaatteissakin :)<3 Millä rasvalla rasvasit vartaloasi raskauden aikana?

    • Mrs.V

      Käytin samaa mitä olen aina ennenkin käyttänyt, eli sitä Biothermin oranssissa pullossa olevaa :) Oisko siinä ollut aprikoosiuutetta juuri ihon kimmoisuuden säilyttämiseksi ? :)

  • anonyymi

    Hei kotona saa ja pitääkin olla meikittä ja rennoissa kotivaatteissa. Varsinkin pienen vauvan kanssa. Riennot on sitten erikseen, niihin laittaudutaan, mikäli ne enää kiinnostaa.

    • Mrs.V

      I so agree :)

  • Tiina

    Uskomattoman kaunis ja hoikka ja freesi vastasynnyttäneeksi! Ja kiva lukea, miten joillakin imetys onnistuu kun itselläni ei onnistunut kummallakaan kertaa :(

    Pinnishan on Stokken Sleepi, edelliselle kysyjälle tiedoksi ;)

    • Mrs.V

      Kiitos Tiina kun ehdit jeesata muita jo täällä! :) Tosiaan – Stokke on merkki! :) Ja ihan totta – imettäminenkään ei ole itsestäänselvyys. Kaikilla se ei vaan onnistu :(

  • Juu, se tosiaan pamahtaa, on kyllä ihan elävänä muistissa. :D Ihana että sä näytät täällä susta tuon “kotiasu”- puolenkin, etkä yritä saada meitä uskottelemaan että oisit korkkarit jalassa kotonakin. :) Sä oot aito, ystävällinen ja oikeesti vaan paras bloggaaja. <3

    • Mrs.V

      JOo jessus. Tottakai asiaa itse ajattelee että on itsestäänselvyys että kaikki tietää että kotona mennään näin, mutta sitten joskus tulee kommentteja, mikä laittaa miettimään että kai kaikki tajuavat mitä mun arki todellisuudessa on ja miten pieni osa mua tämä blogi tosissaan on :D Siitä syystä siis tämä reality check :D Mulla on parhaat seurakaverit täällä <3

  • Ihanan erilainen asukuva! Kotiasut on kyllä parhautta!:) Näytät todella upealta kotiasussakin, äitiyden hehku loistaa kasvoistasi ihanasti! :)

  • Sipe

    Oot kyllä tosi hyvässä kuosissa, vautsi! :) Ja mitä tuohon maidon pamahtamiseen tulee, niin oltiin tässä taannoin juuri vauvan saaneen ystäväni kanssa Ikeassa, vauva oli jäänyt isänsä kanssa kotiin. Kesken kaiken piti kuitenkin lähteä pois koska kaveri väitti että ”tissit räjähtää” :–DD Itse en osannut samaistua, mutta tiedät ehkä tunteen? :D

    • Mrs.V

      hahahha! :D Mä NIIIIN ymmärrän sun ystävää!! :D Noin se vaan menee! :D Sitä maitoa voi oikeasti tulla suihkuten sitten! :D Cheekin biisin sanoin: “Sokka irti – mä tarjoon päivin öin”! :D :D :D

  • Hilppa

    upeassa kunnossa olet :)

  • Krista

    Olet kyllä aina yhtä upea, vaikka pukisit jätesäkin päällä :)Näytät niin onnelliselta ja älyttömän upealta äidiltä, onnea vielä teille :)!

    • Mrs.V

      Kiitos Krista kauneudestasi!

  • SaR

    Näytät hurjan kauniilta ja jos ei tietäisi sinun juuri synnyttäneen, ei voisi kyllä sitä nuista kuvista uskoa! Minä myös kaipailisin postausta vaunuista, 1.tulossa nimittäin täällä.
    Tsemppiä vauva-arkeen!:)

    • Mrs.V

      Ihanaa! Onneksi olkoon! Yritän pitää tämän blohgin muotiblogina, mutta sivulauseessa tai päivän asu kuvissa saattaa vilahtaa rattaat missä voin sitten kertoa rattaista enemmän siinä sivussa :)

  • Jaana

    Tuohon kropan palautumiseen kyllä vaikuttaa se, miten on pitänyt kunnosta huolta ennen raskautta ja myös sen aikana. Ei tarvitse olla kilpaurheilija, vaan aivan normaali 2-3 krt per viikko liikuntaa edistää roimasti kropan palautumista ja äidin yleistä jaksamista siinä, että vireystaso on parempi :-). Minä en enää millään malttaisi odottaa, että pääsisin jo normaalisti liikkumaan; vaunulenkeille ja palloa potkimaan ja hyppimään esikoisen kansa :-) la huomenna, eikä merkkiäkään synnytyksen alkamisesta vielä :-P. Äkkiä unohtuu se aivan vauva-aika. Onneksi kirjoitin kaikki muistot tyttärestämme ns. Vauvakirjaan. Just luin sitä ja ihan yllätyin, kun siellä luki ; nn alkoi jo alle 2 kk iässä nukkumaan 6 tunnin putkia. Suosittelen kyllä vauvakirjan hankkimista. Sinne kun jaksaa kirjoittaa lapsen “merkkipaaluista”, niin kirja on myöhemmin aivan ihana muisto. Meillä on edullisella Nalle Puh Vauvakirja ja nyt tulokkaalle ostin Muumilaakson Vauvakirjan :-)

    • Mrs.V

      Voih ihana Jaana!! Tsemppiä viimeisiin metreihin!! Tulehan sitten kun vaan ehdit kertomaan kun pienokaisesi on maailmassa ja että kaikki meni hyvin? <3 Mekin saimme vauvakirjan lahjaksi mieheni vanhemmilta ja siihen olenkin jo innoissani kirjoitellut! :) Uskon myös, että geeneillä sekä sillä aloituskunnolla ennen raskautta on tekemistä palautumiseen. Varmasti monen asian summa :)

  • Olet kyllä upean näköinen tuore äiti!

    Poikittaista vatsalihasta kannattaa kuitenkin extratreenata aika pian synnytyksen jälkeen siinä samalla tulee treenattua lantionpohjalihaksia. Naisen ryhti usein muuttuu ja vatsan muoto juuri siksi että poikittainen vatsalihas ei ole enää niin timmissä kunnossa, se on juuri se lihas joka toimii kropan “sisäisenä korsettina”. Huomaan että sullekin on tullut pikkuruinen notko tuonne alaselkään joka taasen painaa vatsaa eteen ja alaspäin vaikka oot kyllä niin hoikka ettei se sinulla ole ulkonäöllinen ongelma ollenkaan. Aikaa myöten se kuitenkin tuo mukanaan monia haittoja joten kannattaa treenata kuntoon:) Yleensä tulee treenattua niitä muita vatsalihaksia vaan, varsinkin jos on muutenkin hoikka:)

    • Mrs.V

      Hei ihana Champagne! KIITOS huimasti vinkistä! Juurikin ristiselkä alkoi tuon notkon takia viime metreillä kipeytymään, joten juuri tämä mainitsemasi poikittainen lihas onkin varmasti se mitä minun tulee treenata! Nyt siis etsimään poikittaisen vatsalihaksen treenaavia liikkeitä! :)

  • Minimii

    Ihana postaus. Olet palautunut synnytyksestä todella nopeasti. Tyttäreni (1v4kk) jälkeen lanteilla killuu ylimääräistä 3 kg alkupainosta, mutta kotonaolo teettää hurjia naposteluvimmoja. Syytän viimeisiä sitkeitä kiloja siitä. :) Muistan vielä (liian) hyvin vauva-ajan ja imetyksen. Maito todella KOHAHTAA rintoihin! Sitkeästi yritin olla pumppaamatta niin maidontulo tasaantuu vauvan tarpeiden mukaiseksi. Mutta pakko oli joinakin öinä kun vauveli päätty nukkua posottaa pitempiä pätkiä.. Oh, näitähän hetkiä jäisi mielellään muistelemaan! Nauti näistä hetkistä – yövalvomiset ja imetykset ovat yksi pieni vaihe rakkaan ihmisen elämässä ja eivät kestä ikuisesti :) Kohta saa mamikin nukkua, ihan varmasti! <3

    • Mrs.V

      Voih kiitos paljon rauhoittavista sanoistasi! :) Kyllä – se vaan pamahtaa! :D Ja vielä on tosiaan onneksi adrenaliinia jäljellä uutuuden ihanuudesta, joten vaikka väsyttääkin, se ei vielä paina :)

  • A

    Mäkin haluaisin tietää mitä rasvaa käytit rasvailuun sekä mistä tuo ihana pinnasänky on? :) Voi että kun voitkin näyttää upealta, toiset taistelee vuosikaudet raskauskilojensa kanssa! Saako kysyä paljonko sulle tuli painoa raskauden aikana?

    • Mrs.V

      KÄytin samaa Biothermin oranssissa pullossa olevaa vartalorasvaa mitä käytin ennen raskuattakin. Olisiko siinä ollut jotain aprikoosiuutetta joka nimenomaan auttaa ihon kimmoisuuteen? :) Mutta löydät kuvia kyseisestä tuotteesta kun laitat tuohon sivuni oikeassa sivupalkissa olevaan hakukenttään BIOTHERM:) Kiloja tuli kaiken kaikkiaan 11 kg lapsi mukaan laskettuna.

      • A

        Vielä kyselisin tuon pinnasängyn hankintapaikan perään? :)

        • Mrs.V

          Olen pari kertaa samaan kysymykseen vastaillut, en varmaan sitten vahingossa ole sinun kommenttiisi vastannut? Pahoitteluni! Eli siis kyseessä on Stokke-merkki ja ostettu vaunuaitasta Lauttasaaresta. Niitä saa tosin hyvin monesta paikasta!

          • A

            Kiitos vastauksesta! En ole aiemmin bongannut vastausta tähän kysymykseen, tuo pinnasänky on jotenkin todella hurmaava. :)

  • Olipa jotenki mukava postaus! Oon ilonen teidän perheen puolesta. :) Vauva on varmasti suloinen! :) Ja kuten tossa muutkin on sanonu, niin näytät hyvältä, vaikka et olisikaan panostanu ulkonäköön. Olispa omalla kohdalla sama juttu. :D

  • Tämä oli tosi hyvä postaus! Olen itse vasta 17, mutta alan saada vauvakuumeen ;D Toivon että voisin itse sitten aikanaan näyttää yhtä hyvältä sekä raskauden aikana kuin sen jälkeen kuin sinä! Kirjoitat hauskalla tyylillä, postauksiasi on aina ilo lukea. Keep going! Ja iloista vauva-arkea sinne teille! :)

  • pinja

    Mukavaa nähdä pieni kurkistus arkeenne. On myös kiva nähdä tämä kotiasu niiden huoliteltujen lookien lisäksi. Toki näissäkin kuvissa olet hehkuvan kaunis siitä ei pääse mihinkään! :)

  • Tanja

    Mulla on kaksi lasta ja muistan edelleen miltä se tuntui kun maito nousi rintoihin, se oikein “humahti” sinne.:D Ihana kun haluat imettää, itse imetin molempia lapsiani vuoden.:) Näytät kotonakin todella hyvälle!

    • Mrs.V

      Hahah, kyllä! :) Rakas ystäväni naurahti minulle, että miksi ihmeessä käytän sanaa maito “pamahtaa” rintoihin. Varmasti hän ymmärtää sanan myös kun se ensimmäinen lapsi sieltä tulee :D Jos toki maitoa tulee :/

  • Bea

    Kotiasut on parhaita, ei tartte välittää yhtää milt näyttää =) Mitä rasvaa sie käytit raskauden aikana mahaasi?

    • Mrs.V

      Käytin Biothermin sitä oranssissa purnukassa olevaa. EN muista nimeä tähän hätään, mutta on lempparini. LÖydät sen varmasti vanhojen postauksien yhteydestä kun kirjoitat Biotherm :)

  • Miki

    Näytät upealta, kuten aina! Kiva nähdä vähän erilaista asukuvaa :)
    Näin itsekin kahden koiran omistajana ei voi kuin ihmetellä että MITEN saat kotinne pysymään noin siistinä ja kauniina? Ja vielä pienen lapsen äitinä… Olet superpakkaus!

    • Mrs.V

      Voi kiitos ihana kovasti:) Kiva että tälläinen täysin ajattelematon asu postaus on pidetty :) Minua kavereiden kesken tosiaan verrataan usein Frendien Monicaan… En pysty olemaan paikallani jos tavarat on hujan hajan… ELi mulla tulee olemaan vaikeeta totuteltavaa kun tuo poika vaan tuosta kasvaa! :D

      • Hei tiedätkö, mun on nyt pakko kommentoida vähän vanhempaakin postausta kun tämä kommentti herätti niin paljon ajatuksia. :) Siis Ainohan on nyt 2,5 v ja meillä on edelleenkin aina aika siistiä, nykyisin hän jopa siivoaa innoissaan äidin apuna. Minua voisi kuvailla ihan samoin kuin sinä itseäsi – ihan Frendien Monica! Toki täydellisen siistiä ei voi olla, kun leluja leviää ympäriinsä, mutta silloin kun ei leikitä niin meillä eivät lelutjää ympäriinsä, vaan neidin kanssa kerätään ne poiskin. Oli ihan pakko sanoa, että vaikka tässä joutuu hitusen venymään omalta siisteysmukavuusalueeltaan, niin voi lapsiperheessäkn siistiä olla. :) Tuntuu siltä että aina äidit sanovat toisilleen että ei lasten kanssa voi sitä ja tätä, varsinkin tuoreemmille äideille on tapana antaa tosi hankala kuva lapsiperheen arjesta, joten ol pakko antaa kannustava kommentti. :) Kyllä lapsenkin kanssa on mahdollista pitää paikkoja järjestyksessä! :)

  • vilma

    ihanaa lukea elämästäsi nyt kun sinulla on vauva kainalossasi :)

  • Sasha

    Ihana tosiaan lukea onnestanne! Kovin tunnelmallinen tuo ylin kuva :)

  • Heidii

    Hei saisiko vaunuistasi jonkun näköisen postauksen tänne ? ja yleensäkki vaunuista. Mitä vaihtoehtoja sinulla oli? entä mitkä vaunuissa oli merkittäviä eroja ? :)
    Itselläni on yksivuotiaalle nyt ostoslistassa vaunut, mutta mitkä sitten on hyvät, turvalliset ja kauniit ja totta kai myös käytännölliset. Liikaa valikoimaa.
    Toivottavasti teet postauksen.
    Ihanaa vauva aikaa teille koko perheelle, nauttikaa koska vauva-aika menee todella nopeasti! :)

  • Kata

    Hei, olisi kiva näin lastentarvikefanaatikkona jos kertoisit teidän vaunuista esimerkiksi :)

  • Vera

    Täytyy sanoa, että et näytä hyvältä “juuri synnyttäneeksi”, vaan näytät upealta, vaikka et olisi koskaan vauvaa nähnytkään ;) Kotiasussakin olet todella kaunis ja onnistut saamaan noinkin yksinkertaiset ja rennot vaatteet näyttämään tyylikkäiltä.

    Rintoihinkin tottuu ja kyllä ne tuosta vielä tasaantuvatkin.

    Minulle ihotautilääkäri sanoi, että sekä raskausarpiin että esim. rintojen roikkumiseen imetyksen jälkeen ei voi oikein itse vaikuttaa, vaan kyse on genetiikasta: joillakin iho kestää paremmin venytystä, toisilla ei. Luontoäiti oli lempeä myös minulle, vaikka sain lapsen itse asiassa sinua vanhempana, ei hurjasta mahasta jäänyt minkäänlaista jälkeä ja 1,5 vuoden imetyksen jälkeen rinnat olivat ihan samassa kunnossa kuin ennen imetystä.

    Kiva, kun hiukan kerrot myös näistä vauva-arjen jutuista, itse vedät tietenkin linjan siihen, mitä haluat kertoa ja mitä et, mutta on jotenkin ihanaa, että kykenet tuomaan “tyyliä” jopa imettämisestä kertomiseen.

    I

  • Heidi

    Voi muistan niiiin hyvin tuon ajan ja hymyssä suin sitä muistelenkin vaikka aina ei silloin naurattanut kun maitoa oli ihan kaikkialla. :D
    Nyt olen ollut 1 kk imettämättä kun poika täytti 7kk ja ihmeen hyvin rinnat “ymmärsi” että nyt pitää lopettaa maidon tuotanto. :)
    Kaikkea hyvää sinne teille!

  • Riinuska

    Ihana äitiyden onnen hehku näkyy sinusta, vaikka vetäisit jätesäkin pääsi yli!

  • Oi, näytät kyllä ihan hurjan hyvältä juuri synnyttäneeksi! Ja nauratti tuo kommentti maidon pamahtamisesta, sen se kyllä tekee! :D Itellä on väliin edelleen se pamahtava tunne (vauva 4kk), jos sattuu että vauva on syötetty kotona pullosta jonkun mun menon takia, ja yksiki imetyskerta jää väliin!

    Ihanaa vauva-arkea! <3
    Tanja

  • Ihana lukea onnestanne :)
    Itse hiihtelen suht samanlaisessa asussa kotona,kotiasut on niin parhaita kaikessa rentoudessaan :D
    Ihania vauvantuoksuisia päiviä sinne <3

  • Elisabete

    Niinpä, kun se pamahtaa niin sit pamahtaa, mitään ei ole tehtävissä :D Muistan myös meidät imetysajat ja välillä mies piteli naurua kun tuore mamma + rinnat oli kyseessä, onneksi ei tarvitse kaikkea ottaa niin vakavasti ! Rasvausta myös itse suosisin ja ainuttakaan arpea ei tullut ja kaikki kilot jäi sairaalaan, oli hassua kotiin tullessa kun kaikki omat vaatteet menikin ylle. :)

  • Oot kyllä niin upea vaikka et näkisi yhtään vaivaa ulkonäön eteen :)

  • Sinttu

    Ihanan näköinen olet kotivaatteissakin :) Mitä rasvaa käytit mahaan ja rintoihin raskauden aikana?