CATEGORIES

Asu Chloén inspiroimana

31.8.2012

Nyt on ollut melkoisen kiire pari päivää, joten postausten tahti on hieman kärsinyt. Takataskussa on kuitenkin hirmuinen määrä postausideoita ja niitä pääsen onnekseni nyt lähipäivinä toteuttamaan. Joten kiireen vuoksi, saatte taas vain päivän asu kuvia ilman sen kummoisempia selityksiä. Takana on kuitenkin sen verran kiva päivä, että siitä tulossa pian hieman lisää kuvien kera…

Asuni värimaailma (joka ei tässä valossa ihan täysin tule esiin) on saanut inspiraationsa Chloén syystalven mallistolta. Pehmeät pastellit pitävät pintansa vielä talvenkin yli, ja sehän sopii minunlaiselleni värien rakastajalle.

Asuun en kuitenkaan ole kovin tyytyväinen. Aammulla kiireessä en huomannut, että ohut neule paljastaa melkoisen rumasti kauluspaitanai nappien sekä saumojen paikat. Monet kauluspaitani (kuten tämäkin) eivät tällä hetkellä kovin kauniisti päälläni istu, kun rintani ovat saaneet maidon mukana lisää kokoa. Vatsan seutukaan ei ole ihan täysin palautunut entisiin mittoihinsa, joten alla oleva kauluspaita oli kaikin puolin huono valinta piukkuudellaan. Aina ei todellakaan vaan onnistu.

Tänään havahduin myös siihen, että vaatekaapistani puuttu eräs melkoisen oleellinen asuste, nimittäin hopeinen kello. Kultaista kelloani käytän huimasti, mutta nyt viimepäivinä mieleni on tehnyt hopeita asusteita (ööh – my first signs of autumn?!?!). Puutteen korvasin käymällä mieheni vaatekaapilla. Täten ranteessani roikkuva miesten kello on mieheni kello. Toimi ihan loistavasti vaikka vähän iso olikin :D

cardigan: Filippa K,
white shirt: DSquared
pants: Zara (new)
shoes: D&G
necklace: Westyle.fi (giveaway)
watch: Rolex
sunglasses: Rayban
bag: Chanel

37 comments

Leave a Reply to Amanda Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Mies

    GMT Master 2 on ihan klassikko, hienoa ettei näy mitään Korsin patterikelloja. Se alkaa olemaan aika nolo kun niitä on kaikilla.

    • Mrs.V

      Se on kyllä hieno kello tuo mieheni kello. Mulle käy kyllä hyvin se nolo Korsikin! :)

  • Eve

    Ihana nähdä aito oikea kello suomalaisen blogistin ranteessa! Oon ollu jo pitkään väsyny M. Kors villitykseen.

  • riina

    Eikö sulla oo se yks musta-hopeinen guessin kello? :) sitä ois kyl kiva nähä useemminki! sehän ois enemmän ku passeli ollu tähänkin asuun? :)

    • Mrs.V

      Onhan minulla! Mutta minusta se musta nahkaremmi oli liian raskas tähän asuun. Kaipasin pelkkää hopeaa. Guessin kellotaulu on kyllä hopeinen, mutta se ei ollut mulle nyt tarpeeksi:D Aivan mieletön muisti sinulla! Lucky you! :) Terv. Äitiyden myötä kaiken unohtelevaksi pehmopääksi muuttunut :/

  • Sara

    Kivaa että postaat myös sellaisen asun mikä ei mielestäsi ollut kaikista onnistunein ! Joskus tuntuu ettei haluta näyttää niitä huonoja asuja blogissa (ja sen kyllä ymmärränkin), mutta kivaa vaihtelua todellakin, kiitos :)

  • Kristiina

    Noh eipä tuo iso “moka” ollut :)) Olet kyllä aina niin tyylikäs ja upea! Kauniita asuja kerta toisensa jälkeen :) Kiitos mahtavasta blogista!
    ps. Olisi kiva jos kengistä olisi kuva sivultakin päin t.kenkäfriikki ;)

  • Tara

    Oi miten nätti asu! Halusin vielä kertoa että blogisi on päivän piristys, niin inspiroiva :)

  • Irkku81

    Hih, mä olen näemmä totetuttanut tämän “naisella oltava yksi miestenkello asusteissaan” jutun sillä että kun etsin itselleni rannekelloa, niin päädyin teräksen väriseen poikien kelloon. Poikien se on kai siksi että kellotaulu on aika pieni. Merkki on Fore.
    Jotenkin isot kellotaulut eivät vain istu minun ranteeseen.
    Ja kellosta tulee katsottua kellonaika ja tarvittaessa päivämäärä useasti päivän aikana. Niin ja sekuntiviisari on pakko olla kun kotisairaanhoitajana laskee asiakkaan sykettä.

  • M

    Ääh nuo housut on niin ihanat.. :/ Yritän etsiä itselleni samanlaisia, beigejä/hiekanvärisiä, joten jos sinä tai joku lukija tietää niin vinkatkaa mistä voisi löytyä! :)
    Mulla on onneksi nyt yksi hopeinen, sekä uutukainen kultainen kello, joten valinnan vaihtoehtoja löytyy kahden vaiheilla :D ennen en käyttänyt kelloja ollenkaan, mutta nyt olen koukuttunut niihin niin pahasti, niin asusteena kun ajankin katsomisena, etten voi olla ilman :D mitä mieltä olet muuten sen Mulberryn Alexan käytännöllisyydestä? Mulla on aika samanolonen laukku ja olen todennut sen todella epäkäytännöllisesksi juurikin sen takia, että se kahva on kiinni ‘läpässä’, ja laukkua on tosi hankala tonkia jos se roikkuu tuossa kädellä… Kaiken lisäksi se on vaikee laittaa kiinni ilman että sen asettaa johonkin pöydälle ja käytää pienen tovin sen kanssa kikkailuun… :D vai onko siinä käytetty enemmän aikaa tällaisen pulman ratkaisuun ja laukku pitää muotonsa vaikka roikkuukin kahvan varassa…?

  • awsome post! love this look, you are so so so beautiful dear <3 kisses from barcelona

    http://insideourwardrobe.blogspot.com.es/
    http://insideourwardrobe.blogspot.com.es/

  • Ihanat värit tossa asussa on joka tapauksessa! :)

  • Nyt ei voi sanoa muuta kuin vau! Aivan upea asu :) Innostuin tästä niin, että tulen aivan varmasti kokeilemaan jotain samankaltaista itsekin.

    Olen seurannut blogiasi jo pidemmän aikaa, mutta harvemmin jätän jälkeä itsestäni tänne kommenttiboksin puolelle. Iso kiitos aina yhtä inspiroivista asuista ja jutuista! :)

  • Saaramaria

    Ahhah, “viittä vaille karva”, meillä on “viittä vaille verisuoni” :D pienestä se on riemu välillä revittävä :D

    Kaunis tuo neule, mua itseä aina häiritsee juuri tuollaiset pienet yksityiskohdat, mitä muut eivät välttämättä edes huomaa, kuten neuleen alta kuultavat saumat, että sikäli ymmärrän sun ajatukset. Mutta tuo asu on kyllä kaunis ja jännästi sitä ei toisten päällä noihin juttuihin juuri kiinnitä huomiota. Mutta mikä itseä häiritsee, se häiritsee, vaikkeivät muut sitä huomaakaan.

    Mulla on siitä onnellinen tilanne, että miehellä on parikin kelloa, joita se ei käytä! Siis ei käytä kelloa ollenkaan. Ranne tosin miehellä on sellainen halko, että isoja ovat, mutta ajattelin kiikuttaa ainakin toisen kultasepälle hihnan lyhennykseen :) Saahan ne palat talteen, jos mies joskus omaansa kaipailsee takaisin :)

  • Emppu

    Hih, mä en huomannut mitään saumoja, kun katselin vain sitä, että kaulakoru ja kassin hihna natsaavat tosi hyvin yhteen! :-D

    Kokonaisuutena joka tapauksessa simppelin tyylikäs perusasu, tykkään!

  • Anonymous

    Hei tuli mieleen kun sitä peplum-toppia etsit aiemmin niin törmäsin sattumalta tähän http://ocjulia.indiedays.com/2012/08/29/peplumtoppi/

  • Amanda

    Ihanan värinen neule! Upeassa kunnossa olet kyllä pienen vauvan äidiksi. :) Äläkä murehdi jos postauksia tulee vähän harvemmin, eiköhän sinulla ole nyt jotain niin tärkeää mihin keskittyä, että kaikki ymmärtävät.

    Amanda
    http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/

  • Upea asu! :) tykkään noista housuista!

  • Elisabete

    Muistan aikoinaan Nina Garcian sanoneen että jokaisella naisella pitäisi olla yksi miestenkello koruvalikoimassaan! Ja jollei ole niin vähintään puolison kelloa on aika ajoin lainettava ;)

  • pinja

    Mun mielestä nuo saumat ja muut eivät mitenkään häiritsevästi näy, eli asu ei suinkaan ole epäonnistunut niiden takia. :)

    Onko muuten kello sinulle vain asuste vai katsotko siitä myös ajan? :) Kello kun voi ajaa kahta asiaa samalla kertaa toimien hyvännäköisenä asusteena sekä ajannäyttäjänä. Nykyisin kuitenkin ajan voi katsoa oikean kellon ohella esimerkiksi puhelimesta, niin sinällään kellon ranteessa kuljettamiseen ei “pakotavaa” tarvetta. Toki jokainen saa itse päättää kuinka kelloaan käyttää, mutta mielenkiinnosta vain kysyn. :)

    • Mrs.V

      Kiitos paljon Pinja! Itseasiassa mä katson ajan siitä, sekä se toimii musta kauniina asusteena. Oon nyt vuosien mittaan tottunut katsomaan ajan ranteesta, joten melkein tarvitsen “pakkoliikkeiden” takia sen siihen :D Kun kello jää kotiin niin useasti päivässä joudun toteamaan, että aika on viittä vaille karva :D

  • Voi kuinka ihana asu! :)

    • Mrs.V

      Kiitos Jasmiina!

  • Älä hupsi! Näytät upealta vaikket olekaan saanut samoja mittoja takaisin. Voi niitä äitejä jotka ovat keränneet yli 30kg ylipainoa raskauden aikana:/ Persikkaneule on upea väriltään, mietin vain että onko se liian pliisu tummiin piirteisiisi, kuvat eivät tietenkään paljasta sen todellista olemusta:)

    Aurinkoisia päiviä teille! <3

    • Mrs.V

      Kiitos paljon Alice! :) Tosiaan, niin yksilöllistä miten se kroppa raskauden aikana ja jälkeen käyttytyy. Saan olla hyvin iloinen, kun itse ei ole tarvinnut asiaa sen kummoisemmin edes miettiä. Kultainen keskitie on omalla kohdallani riittänyt. Voih, rakastan kovasti persikkaa, mutta mä taidan olla tällä hetkellä niin kalpea, että siksikin voi näyttää pliisulta mun päällä! :) Samaa sinne! :)

  • Jii

    Mä en varmaan ois ees mitään rajoja neuleen alta huomannutkaan, ellet olisi asiasta maininnut! :D Upea yhdistelmä, jonka kopiomista taidan tässä vielä kokeilla joku päivä. :)

    • Mrs.V

      Kiitos suloinen Jii!! <3

  • Hei kaunis! Ihana ja rento asu, ja aivan ihastuttava tuo kaulakoru! Kelloidis on aika bueno, jospa vaan oman mieheni ranne ei olisi niin jättimäinen ja omani niin pieni, niin tuplaantuisi kellovalikoima mullakin, haha :)

    Mukavaa viikonloppua!

    • Mrs.V

      No kyllä! IHmettelin itsekin, kuinka mieheni kello ei kädestäni tippunut. En mäkään ole tosiin mistään pienimmästä päästä ;) :D Mutta joo, tuun käymään hänen kellokaapilla varkaissa useamminkin…:D (taisin kuulla juuri mieheni kiikuttamassa kellojaan piiloon… :D)

  • haidi

    Asu on kaunis, vaikka saumat vähän läpikuultavatkin! :D ihana huomata, että kaikille muillakaan ei aina mene ihan putkeen nuo asujen kasaamiset! Ihanat nuo kengät :) Kellon hankkiminen voisi itsellekkin olla ajankohtaista kun sellaista en vielä omista : DD ei ole tullut mieleistä vastaan. hopeisena tietenkin ;>

    • Mrs.V

      Tosi kiva jos on kiva nähdä näitä ei onnistuneita asujakin! AJattelin, että se tuo paremmin näin minua ja realiteetteja paremmin esiin, sekä virheistä on usein helpompi oppia? Ainakin minun :) Ja tosiaan, mulla on synttärit nurkan takana… Ehkä silloin voisi hopea kello olla ajankohtainen.. ;)

      • Laatua

        Toivottavasti jatkossa sinullakin nähdään ranteessa laatukello, eikä enää bloggari-Korsia :)

  • ennni

    On ihailtavaa kun uskallat puhua vartalostasi ja siitä mistä et siinä pidä:) älä kuitenkaan murehdi että rintasi ovat kasvaneet ja vatsasi ei ole aivan timmi, se on enemmänkin kuin ymmärrettävää. Olet synnyttänyt pienen ihmeen teille. Olet erittäin hyvässä kunnossa ja poikasi voi hyvin, ole iloinen siis siitä:)

    • Mrs.V

      Kiitos Enni! Joo ehdottomasti. Ei nuo lisäkilot lainkaan mieltä paina. Niinkuin joku kertoi kauniisti Hillary Duffin sanoneen omasta vauvan jälkeisestä vartalostaan, että “Kuinka sitä voisi olla harmissaan kun tämä kroppa antoi minulle tämän ihmeen”. Ja näin se onkin! :) Eli en murehdi lainkaan, mutta ajattelin, että tällaisia ei niin onnistuneita asuja on myös kiva välillä pistää tänne, sillä niistäkin voi oppia! :)

  • ennni

    On ihailtavaa kun uskallat puhua vartalostasi ja siitä mistä et siinä pidä:) älä kuitenkaan murehdi että rintasi ovat kasvaneet ja vatsadi ei ole aivan timmi, se on enemmänkin kuin ymmärrettävää. Olet synnyttänyt pienen ihmeen teille. Olet erittäin hyvässä kunnossa ja poikasi voi hyvin, ole ikoinen siis siitä:)

  • mitenkäs kauan siitä synnytyksestä olikaan, kun maha on jo noin hyvässä kunnossa? ;-) Onnea vielä koko perheelle, ja kiitos tästä blogistasi, tämä on ihan uskomattoman inspiroiva!!

    • Mrs.V

      Kiitos paljon suloinen Essi. Reilu kuusi viikkoa on takana! :)