CATEGORIES

9 kesäasua viime vuodelta

30.6.2018

Hiljattain selailin viime kesän asupostauksia ja sain ilokseni todeta, että en vain käyttäisi niistä jokaista myös tänä päivänä, mutta valtaosaa olen käyttänyt jo tänäkin kesänä. Tosin tällöin ei asua tule niin helposti kuvattua uudestaan blogiin, kun sen on jo kerran tehnyt. Tämä on harmi, sillä silloin lukijalle tulee helposti mielikuva siitä, että nähty asu käy ehkä kerran päällä ja sitten joutaa jo romukoppaan. Olen pitänyt yllä Rytky Remix-postaussarjaa, jossa olen koonnut yhteen yhden ja saman vaatekappaleen ympärille eri asukokonaisuuksia, joista kaikki ovat näkyneet joskus blogissani. Täten postauksen kuvista osa saattaa olla myös monia vuosia vanhoja. Tätä minun pitäisi harrastaa vielä enemmän, jotta vaatteiden monimuotoisuus ja asianmukainen huolto saisi ansaitsemansa painoarvon. Ja kuvata se asu uudestaan päällä, vaikka se olisikin asusteita myöten tismalleen sama. Sehän vain tarkoittaa sitä, että asukokonaisuus on erityisen onnistunut, jos sen ihan samanlaisena sen haluaa vetäistä taas päälleen?

1.Valkoinen mekko
2.Beige neule ja hame
3.Valkoinen maksimekko
4.Hame ja kauluspaita
5.Keltainen mekko
6.Pallomekko
7.Keltainen kellohihapaita
8.Kukkahaalari
9.Valkoiset farkut asu

Iän ja lasten myötä kärsin myös materiaaliähkystä. Kuulostaa varmasti erikoiselta bloggaajan suusta tulleena. Mutta kun tuntuu siltä, että tavaraa pursuaa joka suunnasta. Pelkästään lasten vaatekaapin ylläpito on niin aikaavievää (Onko oikean kokoisia kurahousuja kaikille? Entä hanskoja? Keltä puuttuu boksereita? Mikä paidoista jäänyt kellekin pieneksi ja meneeko jo seuraavalle?), että mitään energiaa ei riitä oman vaatekaapin ylläpitoon. Minäkin yritän mahdollisimman fiksusti kierrättää heidänkin vaatteitaan. Tällä hetkellä haluaisin karsia omaa vaatekaappia kovallakin kädellä ja pistää kiertoon kaikki, mitä en aktiivisesti käytä uudestaan ja uudestaan. Täten toivon pystyväni vielä loppukesästä järjestää bloggaajakollegoitteni kanssa kirpparin tai sitten teen vaatteitteni jälleenmyyntiin tarkoitetun oman instatilin. Mieluiten kuitenkin itse ehkä veisin kaikki yhdellä kertaa kirpparille, sillä mahdollisuus tavata teitä kasvotusten on aina äärimmäisen ihanaa.

6 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Iina

    Täältä vahva suositus kirpputorille :)

  • Laura

    Voisitko tehdä häävieras-asu -postauksen? Tarvisin inspiraatiota :D linnassa olevat häät mutta ei pukeutumiskoodia. Kaapista löytyy tietenkin ainoastaan mustia / punaisia mekkoja ?

  • Salla

    Hei Hanna!
    Juuri tänään mietin, että pidän blogisi asupostauksista koska osaat niin hyvin yhdistää ajattomia luottovaatteita. Kaiken ei todellakaan pidä aina olla uutta ja parempi niin.
    Kaikki mitä kirjoitit omasta ja lasten vaatekaapeista oli kuin omasta kynästäni. Kauhea materiaali ähky. Sama karsiminen täälläkin edessä. Tavoitteena kaapit, joissa on kaikki toimivat perusvaatteet ja vähän kivoja sesongin juttua. Ehkä joskun näin onkin. :)

  • Heidi

    Ihan samoja ajatuksia täällä! Sekä oman että lapsen vaatekaapin suhteen. Omaan kaappiin haluaisin vain ns. luottovaatteita, joista olisi vaivaton koostaa asu. Teethän postauksen, jos keksit hyvän metodin tähän :)

  • Haidi

    Tuo keltainen mekko on vaan niin ihana ja sama tui beige neule ja hame asu, ehdottomat lempparit :) ja itsekin välillä tulee vietyä vaatteet kirppikselle ja toisinaan taas sitten uffille, jonka laatikko löytyy ihan tästä asunnol vierestä.

  • Nämä koostepostaukset ovat suosikkejani. ❤ Ja tuo Rytky remix on uusi tuttavuus, mutta kuulosti ja näytti ihan täydelliseltä. Minä ainakin annan ääneni sille.

    Kävelit muuten meitä vastaan torstaina Helsingissä, kun olimme tervehtimässä tyttöjeni kanssa rakennustyömaalla työskentelevää miestäni. ?