CATEGORIES

Millainen feministi sinä olet?

16.8.2018

Osallistuin hiljattain tapahtumaan, missä lanseerattiin joukko uusia meikkituotteita. Tilaisuus oli kaunis ja paikalla oli paljon mahtavia, tuttuja ja inspiroivia ihmisiä. Tapahtuman pitäjät olivat pukeutuneet valkoisiin t-paitoihin, joissa komeili näyttäviä naisvoimaa säteileviä sloganeita. “She needed a hero, so that’s what she became.” “Well behaved women rarely make history.” Jne. Mahtavia, hauskoja ja voimaannuttavia lauseita. Mutta yksi niistä pisti silmääni. Siinä luki “Future is Female“. Mitä ihmettä tuo tarkoittaa? Tulevaisuus on naispuolinen? Ovatko miehet katoamassa jonnekin? Teksti sai minut jopa pienesti ärsyyntymään. Jos minä naisena ärsyynnyin tekstistä, niin mitäköhän mietti paikalla olleet miehet? Jos puhujana olisi ollut mies t-paidalla missä lukee “Future is Male“, niin olisi voinut jokusen äänekkään tuhahduksen yleisöstä kuulla.

Jäin pohtimaan asiaa vielä loppupäiväksi. Naisten oikeudet ei tänä päivänäkään ole ihan sama kuin miesten oikeudet. Alakohtaisesti tässä voi olla vielä räikeitäkin eroja. Historiassa nainen on ollut se sorretumpi osapuoli ja tämän päivän naisena on vaikea ymmärtää, että naisilla ei ole ollut joskus äänioikeutta. Suomessa tasa-arvo on nykyjään hyvällä mallilla verrattaen moneen muuhun maailman kolkkaan, mutta silti meilläkin riittää tekemistä. Olen ehdottomasti tasa-arvon kannalla, mutta mitä tasa-arvoa tuo on, jos tulevaisuus on vain naisille? Ei tasa-arvoa koskaan saavuteta polkemalla toista alas. Tasa-arvo saavutetaan kunnioittamalla kaikkia tasavertaisina. Ja miksi ylipäänsä pitää määrittää tulevaisuutta sukupuoleen katsoen? Eikö olisi tasa-arvoisempaa sanoa esimerkiksi, että “The future is ours“?

dress ZARA
bag LOUIS VUITTON
shoes RAG & BONE

Olen läpi elämäni pitänyt hyvin itsestäänselvänä, että nainen on ihan yhtä osaava ja kykenevä kuin mieskin. En ole eläessäni kokenut etten voisi saavutta jotain, koska olen nainen. Kiitos siitä omille vanhemmilleni sekä myös kasvuympäristöni yleiselle ilmapiirille. Mutta tuo samainen kannustava ilmapiiri pitää olla hyväksyvää ja kannustavaa kaikille sukupuolille. Feminismi on tärkeää, olen itsekin feministi, mutta juuri tällaisten sloganien takia sana feminismi ymmärretään väärin ja se tahraa tärkeän tavoitteen maineen. Feminismi on naisen yhteiskunnallisen aseman parantamiseen ja sukupuoliroolien muuttamiseen tähtäävä liike, jossa tavoitteena on miesten ja naisten samanarvoisuuden tavoittelu yhteiskunnallisessa elämässä. Tällainen tavoite ei kuitenkaan ole mahdollinen tällaisella ajattelulla, kuin yllä mainittu lause.

Kyseinen lause on lähtöisin jo vuodelta 1970, mutta vain muutama vuosi sitten Hilary Clinton käytti sitä vaalikampanjassaan. Lausetta selitettiin ajatuksella, että hieman yli puolet Amerikan väestöstä on naisia (51%) ja kasvavan tasa-arvon myötä naisia nähdään enenevissä määrin aloilla, missä he ovat aiemmin olleet aliedustettuina. Ymmärrän argumentin, mutta silti minusta lause ontuu ja on liian helposti väärinymmärrettävissä. Se korostaa liikaa sukupuolta. Mitä miettii pieni koulupoika, joka kuulee tulevan presidenttiehdokkaan sanovan, että future is female? Eikö tässä tapauksessa olisi parempi sanoa, että “future is equal“?

Tässä haluaisin vain muistuttaa sanojemme tärkeydestä. Että miettisimme tällaistenkin yleisten ja kevyesti ilmaan heitettävien sloganien kohdalla, mitä se todella tarkoittaa. En usko radikaaleihin ja muita alas polkeviin ajattelumalleihin lainkaan. Liikkeessä mennään yli, jos lähdetään korostamaan jonkun sukupuolen ylivertaisuutta tai valtaa. Girl Power on mahtava juttu, mutta sen tarkoitus ymmärretään väärin jos mietitään tulevaisuuden olevan naisten. Puhumme paljon siitä kuinka tyttöjen pitää pitää tyttöjen puolia. Olen samaa mieltä, meidän on tuettava toisiamme, mutta ei miesten kustannuksella. Vahvat ihmiset tukevat toisiaan sukupuoleen katsomatta. Liian kovat ja muita vähättelevät sanat saattavat aiheuttaa vain vastareaktion. Mahatma Gandhin sanoin, “In a gentle way, you can shake the world“. Lähestykäämme muita aina ymmärryksellä ja tasa-arvoisuudella. Toivon ja uskon, että tulevaisuus on meidän.

Kuvat Kira Kosonen

40 comments

Leave a Reply to Anonymous Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • meow

    Kiitos Hanna hyvästä kirjoituksesta! Olen kanssasi täysin samaa mieltä :)
    Pakko vielä sen verran lisätä, etten ymmärrä myöskään sukupuolikiintiöitä. Koen itse niin, että se nimenomaan lisää sukupuolien korostamista vaikka kaikkien pitäisi olla samalla viivalla ja samanarvoisia. Eikö järkevintä olisi valita esim. tiettyyn työhön pätevin henkilö eikä tiettyä sukupuolta edustava henkilö ihan vain että ”tasa-arvo toteutuu”?

    • Avelina

      Ideaalitilanteessa kiintiöitä ei toki tarvittaisi. Mutta tuskin kovinkaan moni meistä on sitä mieltä, että miehet yksinkertaisesti vain ovat pätevämpiä vaikkapa nyt pääministereinä ja pörssiyritysten johtajina kuin naiset? Että heidän prosentuaalisesti huomattavasti suurempaan osuuteensa yhteiskunnan johtopaikoilla ei ole muita syitä? Toki tehokkaampaa varmasti on pyrkiä murtamaan rakenteita, jotka vaikuttavat tällaisen vinouman syntymiseen mutta yksi keino murtaa kyseisiä rakenteita on myös saada naisia näkyvästi johtopaikoille. Ja tähän kiintiöiden lisäksi vaikuttavat monet feminismin tavoitteet, kuten vanhemmuuden kustannusten, mahdollisuuksisen ja velvoitteiden tasaaminen.

      • meow

        Ymmärrän kyllä, miksi kiintiöt ovat olemassa, mutta se ei mun mielestä oikeastaan ratkaise pääongelmaa :)

  • Laura

    Hei,

    Paras argumentti minkä olen blogimaailmassa lukenut. Olet upea roolimalli monelle nuorelle naiselle, minullekin. Pidän tyylistäsi ja tavastasi tuoda tärkeitä asioita esiin.

  • Eltsu

    Future is equal ei saa samallalailla kapuloita rattaisiin kuin future is female. Kuinka monta vuotta pitää odottaa että Venäjä, Pakistan tai vaikka Kenia saa naishallitsijan? Naisen euro on Suomessa 80snt ja muualla vielä vähemmän. Ja Suomessa maahanmuuttaja(taustaisen) euro on vielä vähemmän. Meidän pitäisi keskittyä nimenomaan naisten oikeuksiin enemmän kuin tasa-arvoon koska naistenoikeudet ovat vielä niin heikolla pohjalla. Mites tois Suomen raiskauslaki esim? Tai Lasten hyväksikäyttö, “ensikertalainen saa sakot” tai kun ison firman johtaja sai alaisensa raiskauksesta 100€ sakot mutta alainen ikuisen trauman who’s that fair? Entäs sitten Miltä emiraatti naisista tuntuu kun on pakko pukea abaya ja turistit saa olla stringi bikineissä rannoilla? Miltä länsimaalaisista tuntuu kun meitä miehet arvostelet keskenään tai suoraan meille? koko aika pitäisi olla puolustamassa itseään. Törkyset katseet huudot kommentit tai koskettelutkaan eivät ole harvinaisia Suomessa. Eikö juuri Ranskassa yritetä ottaa laki voimaan jolloinka poliisi voisi sakoittaa samantien häirinnän sattuessa kun alkaa olemaan niin yleistä. Ja lastenhan hyväksikäyttäjät ovat yleensä aina tutttuja tai luotettuja aikuisia (harrastuksista, kirkon jäsen, eno, muu sukulainen …) näin myös Suomessa ..luit varmaan myös siitä kun Pennsylvaniassa yli 300 pappia syyllistynyt hyväksikäyttöön. Future is female on omasta mielestä enemmänkin tsemppaava lause jolla voidaan empower toisiamme ja muuttaa asioita paremmiksi.

    • marly

      Maailma on toki epätasa-arvoinen, mainitsemasi Pakistan ja Venäjä ja lukemattomat muut maat.. Suomessa asiat ovat toisin, mielestäni pojilla ja tytöillä täällä on kaikilla tasan samat mahdollisuudet, joilla vaan on resursseja käyttää niitä. Ei ole sukupuolesta kiinni. Iranissa naiset esim taistelevat vanhoillisia mullaheita vastaan, että saisivat jättää huivin käytön. “The wind in my hair” -kirja. Siellä on rohkeita naisia jotka tarvitsevat myös tukea meiltä.
      Minulla on kaksi tytärtä ja yksi poika, keskimmäinen tytär on vauhdikkain joukosta, poika rauhallisin ja turvallisuushakuisin. Keskimmäinen leikki barbeilla lapsena ja prinsessa-leikkejä, nyt työt vievät ympäri maailmaa vaarallisiin maihin ja poika haluaa asua samassa kaupungissa, eikä halua ottaa riskejä. SE luonne!! :)

  • Jenni

    Tähän vaan jätti-iso <3 Miten taitavasti puet omatkin tuntoni sanoiksi. Kirjoitus kolahti kovaa kuten myös aiempi ”Kun ostat uutta, muista tämä.” Jos kaikki, tai edes suurin osa, ajattelisi kuten sinä, oltaisiin jo ihan mielettömän pitkällä oikealla kehityksen polulla. Kiitos tästä(kin) tekstistä!

  • Ems

    Vähän yllättävää, mutta hienoa, että tuot esiin mielipiteesi tästä asiasta. Tämänkaltaisia mielipidetekstejä lukisin blogissasi mielelläni enemmänkin :) Itse aiheesta olen täsmälleen samaa mieltä. Näin joitain aikoja sitten mietelauseen, jonka sisältö oli, että meillä on jo uskallusta kasvattaa tyttäremme niin kuin poikamme, mutta nyt pitäisi löytää rohkeutta kasvattaa poikamme niin kuin tyttäremme. Blogisi perusteella uskallan arvata sinun jo tekevänkin näin. Nostan hattua!

    • Ah siis tämä on niin huikea aihe – tämä “miten kasvatan lapseni”. Ja asia mitä itse mietin ihan hurjasti. Kommenttiosiossa on lähtenyt tosiaan aihe vähän liukumana tähän sukupuoliasiaan / miten kasvattaa tyttöjä / poikia mikä on ihan toinen aihealue. Niin valtava, ettei koskaan näitä saisi koskaan mahtumaan blogitekstiin. Mutta siis ymmärrän tuon lauseen ja minulle yksi tärkeimpiä asiaoita äitinä on, että kasvatan pojistani lämpimiä, empaattisia, herkkiä, ymmärtäväisiä sekä itsensä ja muut hyväkyviä ihmisiä. <3

  • I

    Kyllä meillä on vielä Suomessakin paljon jäljellä. Itse olen ollut järkyttynyt kun ihmiset ovat sanoneet mieheni olevan heikko koska lapsemme ovat minun sukunimellä? Vieläkin vuonna 2018 joidenkin mielestä isän sukunimi on se ainoa ”oikea” nimi lapsille. Sinäänsä minua ei kiinnosta mitä ihmiset ovat mieltä meidän valinnasta, mutta ahdistaa että vieläkin tänä päivänä jopa Suomessa jotkut ovat niin kiinni patriarkaatissa. Sinäänsä ymmärrän, että halutaan sanoa tulevaisuuden olevan naisten, maailmamme kun kautta aikojen ollut miesten.

  • Syn

    Yhteiskunta ei ole koskaan kertonut pojille, etteivät he voi saavuttaa jotain sukupuolensa takia. Heille ei tarvitse kertoa, että tulevaisuus on heillekin, koska se on jo se oletusasetus. Siitä syystä ”future is female.” Koska tytöille tarvitsee osoittaa, että tekin voitte unelmoida suurista. ”Future is equal” on ihan kiva, mutta se jättää tytöt sivuun suhteessa, että heille kohdistettua motivaatiota ei enää olisi. Pojat vaan jatkaisivat porskuttamista yhteiskunnassa, joka jo suosii heitä. Ymmärrän kyllä mitä haet takaa, mutta täytyy muistaa että tytöt ja pojat eivät lähde samalta lähtöviivalta sosiaalisesti puhuttuna. Siksi feministiliike haluaa korostaa tyttöjen osaa.

  • Senna

    Kyseinen paita mainosti New Yorkin ensimmäistä naiskirjakauppaa ja sitä alkuperäisessä kuvassa pitää yllään Alix Dwobkin kuvasarjassa, joka käsittelee sen ajan lesbovähemmistön pukeutumista ja itseilmaisua. Kuvasarja ilmestyi lesbofeministisessä julkaisussa 70-luvulla. Se, miten sloganin on itselleen ominut feminismin nimellä rahastavat brändit on yksi asia – mutta alkuperäinen aate on hyvällä syyllä jättänyt miehet mainitsematta.

    Kaikkien sukupuolten ongelmien ratkomiseen on aikaa, tämä kyseinen slogan on kuitenkin ollut nimenomaan naisilta naisille.

  • Sanna

    Hienoja kommentteja yllä, mutta halusin vain sanoa, että näytät jotenkin erityisen hehkuvalta näissä viimeisissä postauksissa. :) Mukavaa syksyn jatkoa, itselläni lemppari vuodenaika!

  • Anonymous

    Hei Hanna! Kiitos tärkeästä kirjoituksestasi, jota oli kiva lukea. Itse ajattelen feminismistä samalla tavoin; tasa-arvoisuutena ja siihen pyrkimisenä ketään polkematta ja alentamatta. En myöskään ajattele, että naisen täytyisi olla “vähemmän nainen” ollakseen tasa-arvoinen, vaan että naisellinen on yhtä arvokasta ja tärkeää kuin maskuliinisiksi katsotut asiat.

    Minusta feminismillä on kuitenkin yhteiskunnan rakenteissa ja sosiaalistumisessa paljon tehtävää. Esimerkiksi kieli rakentaa maailmaa ja ylläpitää miehistä toimijuutta, kuten vaikka ilmaisu “juoksee kuin tytöt”, “neitimäinen heittotyyli” yms. Tai kirkkoherra, maaherra, varusmies, palomies, putkimies, puhemies. Nämä ovat perinteisiä nimikkeitä, jotka korostavat sitä, että aiemmin todella kaikki he olivat miehiä. Ja ammattimaisuus ja toimijuus on miehistä. Tamperelainen sanomalehti Aamulehti teki päätöksen luopua tällaisista termeistä ja pikkuhiljaa vaikkapa eduskunnan puheenjohtajasta lukeminen on ihan luontevaa.

    Sukupuolen rakentuminen yhteiskunnassa on mielenkiintoista, sillä mies “alentaa” itsensä, jos pukeutuu naisen vaatteisiin ja se on komediaa tai naurettavaa. Naisen pukeutuminen mieheksi taas ei ole hauskaa. Samoin ketään miestä, joka työskentelee keittiöllä ei kutsuta “emännäksi” eikä ketään lentokoneessa työskentelevää miestä kutsuta “lentoemännäksi”. Miehille löytyy näillä aloilla omat ammattinimikkeet.

    Itsekin pojan äitinä huomaan myös sen, että ehkä edellä olevasta “yhteiskunnallisesta alentumisesta” johtuen poikien ja miesten liikkumavara on pienempi. Jo melko pieni poika huomaa, että ei esimerkiksi ole soveliasta käyttää äidin kynsilakkaa. Ja tämä laajemmassa mittakaavassa ehkä johtaa ajatukseen siitä, että miehet eivät voi ilmaista tunteitaan avoimesti, täytyy olla asiakeskeinen yms?

    Tästä voisi jatkaa vielä lisää, mutta jätetään tällä kertaa tähän. :) Seuraan mielenkiinnolla tätä keskustelua ja mahdollisia uusia kirjoituksia myös Hanna sinulta.
    Kaikkea hyvää syksyyn!

    t. Essu

  • emma

    Tosi hyvä kirjoitus. Odotan esikoispoikaa ja olen miettinyt että ei se miesten maailmakaan helppo ole vaikka historian saatossa miehet ovat olleet ja monessa maassa edelleen ovat dominoiva sukupuoli naisten oikeuksien kustannuksella. Ja yksittäissä asioissa ja aloissa näitä eroja toki on ihan luvattoman paljon edelleen.

    Tuntuu, että pojalle on tarjolla vähemmän hyväksyttyjä rooleja kun tytölle ja että miesten maailmassa monet asiat jotka ovat naisille “sallittuja” eivät miehille ole sosiaalisesti yhtä hyväksyttyjä. Ns. poikatytöistä on jo pitkään puhuttu ihailevasti ja aikuiset tuntuvat hyväksyvän täysin sen että tyttö ei ole ns. tyttömäinen. Varmaan on vielä niitäkin, jotka odottavat pikkutytöiltä mekkoja ja kiinnostusta hoitoleikkeihin, mutta omien kokemusten perusteella tyttöjä rohkaistaan nykyään aika hyvin perinteisten muottien ulkopuolelle.

    Mutta entäs toisinpäin? Jos pieni poika tykkääkin pukeutua vaaleanpunaiseen, haluaa kasvattaa pitkät hiukset tai kaunistautua? Veikkaan, että ympäristön suhtautuminen häneen olisi hyvinkin paljon kummastelevampaa kun suhtautuminen palloa potkivaan rämäpäiseen tyttöön. Etenkin toisten pienten poikien ns. feminiiniseen poikaan on varmaan rajumpaa ja johtaa helpommin kiusaamiseen kuin tyttöjen suhtautuminen maskuliinisia ominaisuuksia omaavaan tyttöön. Tuntuu tosi tyhmältä kategorisoida tiettyjä juttuja poikien ja tyttöjen piirteiksi tätä kirjoittaessa mutta vähän pakko, jotta pointti tulee selväksi.

    Tätä on niin paljon aikuistenkin piireissä ja koen, että naisporukat keskimäärin hyväksyvät paljon enemmän erilaisuutta joukkoonsa. Esim. seksuaalivähemmistöt eivät pahemmin vaikka naisjoukkueissa hetkauta mutta jääkiekkoilijoissahan ei ole homoja – olikos se Juhani Tamminen joka näin sanoi…

    Tästä tuli ihan kilometrikommentti, mutta siis toivon, että maailma olisi sellainen jossa ihmiset hyväksytään erilaisina yksilöinä riippumatta siitä mitä jalkojen välissä on! Ja että olisi itsestäänselvää, että sukupuolikysymyksistä riippumatta jokainen saisi olla sellainen kun on ja voivansa edetä juuri niitä asioita tekemään mitä haluaa. Toivon voivani kasvattaa pojastani sellaisen, joka rohkenee olla oma itsensä, näyttää tunteensa eikä levitä mitään “myrkyllistä” maskuliinisuutta ympärilleen.

  • Laura

    Erinomainen ja tärkeä kirjoitus! Maailmassa ei ole koskaan saavutettu mitään hyvää polkemalla muita alemmas. Tämä täytyisi meidän jokaisen muistaa. Olen itse hyvin miesvaltaisella alalla ja joskus joutunut todistelemaan osaamistani, mutta en ikinä koe, että minun aseman parantumisen pitäisi olla joltain mieheltä pois. Mitä tasa-arvoa se sellainen on? Kaikkien pitäisi keskittyä positiiviseen kehitykseen sen sijaan, että energia kohdistetaan toisten alas vetämiseen.

    Feminismi terminä tarkoittaa sukupuolten välistä tasa-arvoa ja minusta tuntuu, että täällä Suomessa jokainen sivistynyt itseään, kehoaan, oikeuksiaan ja osaamistaan kunnioittava nainen tai mies on pohjimmiltaan feministi. Valitettavasti mediassa esillä olevat ääriliikkeet (mitä jokainen ismi sisällään pitää) ovat demonisoineet käsityksen aatteesta ja vievät huomion pois sen tärkeästä tarkoituksesta. Tuntuu, että feminismi sana on käännetty itseään vastaan, mikä on todella surullista.

    Minä olen feministi, siis equalisti.

  • Hemppe

    Siis tämä! Veit sanat suustani. :)

  • JennKatariina

    WORD! Todella hyvä kirjoitus! <3

    • Ihana kuulla että pidit <3 Arka aihe, jota haluan käsitellä kaikella kunnioituksella.

  • Rosa

    Ihan samaa mieltä! Itse epäröin voinko itseäni sanoa feministiksi, sillä en todellakaan pidä tai allekirjoita sitä miten jotkut feministit jopa pauhaavat siitä ettei sukupuolieroja ole!! Ettei ole yleisiä eroja naisissa ja miehissä. Tytöissä ja pojissa. :D Lasten kanssa aikuiselämäni työskennellessäni en voi kun nauraa tälle. On ehdottomasti eroja, mikä ei ole negatiivinen juttu! :) Naisen ja miehen aivot ovat erilaiset ja tapa ajatella asioista, kiinnostuksenkohteet yms. Keskimäärin siis.
    Vihaan suoraan sanottuna sitä feministien tasapäistämistä etteikö eroavaisuuksia olisi – höpö höpö ja sehän on vain rikkaus!!!

    Laitetaan tyttölapsi ja poikalapsi leikkimään. 95% varmuudella tyttö ottaa nukke – ja kotileikin, kun poika taas näkee ja valitsee autot. Eihän tuo ole sattumaa! Omalle lapselle tulen opettamaan, että yleisiä eroja on, minkä näkee parisuhteessaan ja työelämässä. Hoitoala on iso sektori jossa ei juuri miehiä ole, eikä se ole pelkästään palkasta kiinni! Ja naisia taas ei ns. Miehisillä aloilla yhtä lailla.. ai että sapettaa sellainen turhasta (kun tuo ei ole ongelma vaan rikkaus) valittaminen.

    On oikeita epäkohtia tasa-arvon toteutumisessa, josta tuleekin pitää ääntä, mutta tuo ei ole. On biologisia eroja naisissa ja miehissä, aivotkin ovat rakenteeltaan erilaiset, joten miksi väittää muuta. Älytöntä!

    • S

      Rosa, itseasiasssa on ihan tutkimuksissa todettu, että tyttöjen ja poikien aivoissa ei ole eroja. Ymmärrät varmaan että tuo esimerkkisi lasten leluvalinnoista johtuu ympäristöstä. Yleensä meidät kaikki kasvatetaan (valitettavasti) siihen että on erikseen poikien ja tyttöjen lelut, ja sitä mallia saa edelleen myös esimerkiksi lastenohjelmista.

    • Jo

      “Laitetaan tyttölapsi ja poikalapsi leikkimään. 95% varmuudella tyttö ottaa nukke – ja kotileikin, kun poika taas näkee ja valitsee autot. Eihän tuo ole sattumaa!”

      Ei olekaan sattumaa, vaan sosialisaation tulosta. Poikia ja tyttöjä ohjataan jo pienestä asti erilaisiin rooleihin sillä millaisia leluja heille ostetaan, millaisia käyttäytymismalleja rohkaistaan ym. ja nämä ovat usein hyvin sukupuolittuneita. Sama voidaan nähdä myös ammatinvalinnassa. Tyttöjä harvemmin ohjataan ja kannustetaan STEM-aloille tai poikia hoitoalalle vaikka taipumusta tai kiinnostusta olisi.
      En sano etteikö biologialla ja henkilön temperamentilla olisi mitään osaa, mutta sosialisaatiolla on valtava vaikutus siihen millaiset roolit ja käyttäytymismallit me omaksumme ja ne ovat valitettavasti edelleen hyvin sukupuolittuneita.

      • aila

        Samaa mieltä. Ihmettelin itsekin tuota kommenttia. Sitäpaitsi meidän tyttö valitsi yksivuotiaana auton kun päästettiin valitsemaan. Sinisen auton. Johtuu varmaan siitä, kun oli ollut kotihoidossa ilman noita “virikkeitä” : D

      • DI

        Pakko tähän kyllä kommentoida, kun särähti korvaan tuo ammatinvalinta ja siinä ohjaaminen ja kannustaminen. Olen aina ollut hyvin ns. tyttömäinen tyttö ja kiinnostunut muodista ja kauneudesta. Koulutukseltani olen kuitenkin diplomi-insinööri eli kuulun juuri STEM-aloille. Minua ei ole koskaan yritetty ohjata eri suuntaan eikä sen kummemmin patistettu STEM-sektorille, koska miksi pitäisi? Yhtälailla kaikkia tulee kannustaa valinnassaan, oli se sitten valtavirran mukaista tai ei. Nykypäivänä on ihan omasta itsestään kiinni, mihin haluaa suuntautua. Se on fakta, että juuri esim insinöörialoilla on huomattavasti enemmän miehiä, mutta näin nyt sattuu kiinnostus jakautumaan ja jos kiinnostus jakautuu näin, miksi sitä tulisi muuttaa?

        • Toinen DI

          Haluaisin tähän vielä kommentoida, että ei ole sattumaa, että miehet ovat vallanneet teknilliset alat ja naiset hoiva-alat. Tämä johtuu juuri tuosta tiedostamattomasta(kin) ohjauksesta, että “tytöt valitsevat nukkeleikit ja poikia kiinnostaa autot ja tekniikka”. Lähtökohtaisesti siis kiinnostus ei jakaudu noin jyrkästi, vaan vanhat mallit ja tavat toimia pysyvät sitkeässä.

          Esimerkin voima on suuri, ja olen itse naisena halunnut käydä esim. vanhassa lukiossani kertomassa koulutuksestani. Toivon, että se on rohkaissut muitakin tyttöjä hakeutumaan alalle, sillä se on yhä edelleen monelle tytölle iso kynnys.

          Ja Rosalle vielä, on todella tutkittu ettei tyttöjen ja poikien aivoissa ole rakenteellisesti eroa. Eroavaisuudet ovat sukupuolen sisällä suurempia, kuin sukupuolen välillä. Todella kurjaa kuulla, ettei tämä ole edelleenkään kaikille lasten parissa työskenteleville selvää.

      • Rosa

        Kulttuuri ja yleiset normit vaikuttaa toki, mutta ei siinä määrin että se selittäisi selkeät eroavaisuudet jo pienestä pitäen. Kyllä se mihin lapsi suuntautuu luonnostaan on ihan lapsesta kiinni, eikä siinä aikuinen “ohjaile” vaan mahdollistaa valitun leikin jne. Aikuinen ei edes leikkiessä lapsen kanssa ole ns. Leikin johtaja vaan lapsi itse.

    • Anonymous

      Minusta tuo, että tytöt ovat sellaisia ja pojat ovat tällaisia-puhe ei oikeastaan kuulu tämän feministi/tasa-arvo-teeman alle ollenkaan, koska tasa-arvoisesti sillä sukupuolella ei ole mitään väliä. Se, oletko tyttö vai poika, mies vai nainen, ei saa rajoittaa sinua tai estää sinua tekemästä asioita, jos olet niihin muilta ominaisuuksiltasi kykenevä. Siksi en opeta lapselleni että sukupuolten välillä olisi eroja. Sillä ei olisi mitään väliä oikeastaan yhtään minkään kannalta. Ei heidän oman itsensä tekemisten kannalta, eikä kanssaihmisten, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Ei ennakkoasenteita.

      Kannatan kaikessa tasa-arvoa, sukupuoleen tai muihin ominaisuuksiin katsomatta. Silti on helppo ymmärtää, miksi varsinkin edelleen työelämässä on asetelma ennemmin niin päin, että naisten asemaa on puolustettava, jopa nostettava, verrattuna siihen että näin tehtäisiin miehille.

      Niin kauan kun naisen euro on miehen euroa vähemmän, niin kauan kun meillä on lasikattoja (kumuloitumana menneiden aikojen miesvallasta ja herrakerhoista) ja niin kauan kun puhutaan erikseen NAISjohtajista ja johtajista (kaikki em. toteutuvat edelleen Suomessa), tasa-arvoa ei ole, ja heikompi osapuoli joutuu olemaan puolustuskannalla. Tästä syystä varmasti vieläkin feministilippua joudutaan heiluttamaan useammin, kuin lippua tasa-arvon puolesta.

      Aihe on tärkeä ja hienoa, että se kiinnostaa niin monia!

    • Ymmärrän niin hyvin tuon ristiriitaisen suhtautumisen feminismiin. Välillä tuntuu, että aatteen ydin on jollain tapaa hukassa ja tieltä on hieman “eksytty”. Mutta olen täysin samaa mieltä että samanarvoisuuteen pitää pyrkiä, mutta samankaltaisuus on ihan turha pyrkimys, koska me kaikki olemme tosiaan erilaisia ja se se rikkaus onkin! Minä poikien äitinä haluan yrittää kasvattaa poikani niin, että he ovat myös herkkiä, empaattisia ja muita sekä itseään kunnioittavia ihmisiä. Meillä leikitään enimmäkseen autoilla, mutta jokainen on myös nukeilla leikkinyt. Tämä sukupuoliasia on vielä aivan valtava asia erikseen, mistä riittäisi niin paljon keskusteltavaa. Nyt vielä pureskelen asiaa ja mietin, miten siihenkin voisi ottaa kantaa kaikkia kunnioittaen ja yleistä ymmärrystä levittäen.

  • Katariina

    Just näin! Hyvä kirjoitus ja mahtavaa, kun kirjoitit tästä.
    Itseäni myös ärsyttää miehiä polkevat naiset, koska ei tasa-arvo niin toimi. Mietittiin juuri tässä hetki sitten mieheni kanssa, millä termillä tällaisia ihmisiä voisi kutsua. Siis naisia, jotka käyttäytyvät miehiä kohtaan vähän kuin sovinistimiehet naisia kohtaan. Feministi tarkoittaa kuitenkin pohjimmiltaan hyvää, tasa-arvoa ajavaa henkilöä.

    • Syn

      Noille on ihan oikea termi, siis noille feministeille joiden mielestä mies on huonompi sukupuoli. He ovat radikaalifeministejä. Myöskin ”TERF,” eli trans-exclusionary radical feminists, eli feministejä jotka eivät kelpuuta transnaisia naisiksi.

      Todella epämukavaa sakkia.

    • No siis ehdottomasti. Minua ärsyttää kuka tahansa ihminen joka polkee yhtään ketään. No sehän juuri tässä on, että sana feministi on saanut myös vähän ruman leiman mitä ei kaikki halua käyttää, vaikka olisikin täysin tasa-arvon ja samanarvoisuuden edistämisen asialla.

  • Wendy

    Tosi hyvin sanottu ja mä oon samaa mieltä. Oon itseassa jo pitkään asiaa ihmetellyt, et miks feminismiä edistetään yleensä jotenkin miehiä polkemalla tai ainakin näin mediassa. Kun nimenomaan pitäisi parantaa sukupuolten yhdenvertaisuutta.

    • Kyllä. Yhden sukupuolen liika korostus aiheuttaa myös vastareaktion. Minä olen equalisti! :D

  • Missa

    Aivan ihana kirjoitus! Itse ajattelen samalla tavalla ja nykyään se ajatus on tullut vielä voimakkaammaksi kun sain esikoispoikamme. En ymmärrä, miksi kummankaan sukupuolen pitäisi hallita enemmän, miksi sillä sukupuolella on edes väliä… Lindexiltä ostin muuten juuri lapselleni paidan “the future is equal” tekstillä, oli mielestäni niin ihana teksti!

    • Eikä!! Huikea slogan!! <3 Ja kyllä, haluan että lapsemme kasvaat kannustavassa, ymmärtäväisessä ja ajattelevassa yhteiskunnassa, missä erilaisuutta vaalitaan ja toisia tuetaan – sukupuolesta riippumatta.

  • Anna

    Vaikka kannatankin tasa-arvoa, etenkin vielä työelämässä ja palkkauksessa, en oikein miellä itseäni feministiksi. Tuntuu, että feminismi, ainakin se miten se esitellään mediassa ym. on nykyisin nimenomaa tätä vastakkainasettelua: miehet huonoja / naiset girlbosseja, joille tulevaisuus on avoin. Todellisuushan on se, että naiset ja miehet ovat yleisesti ottaen erilaisia (ja hyvä niin), mutta molempien sukupuolten edustajissa voi olla bosseja, taviksia, hyviksiä ja pahiksia.

    Tärkeämpää olisi panostaa siihen, että
    -kunnioittaisimme toinen toistamme
    -meillä kaikilla olisi hyvät käytöstavat
    -kaikkia kannustettaisiin
    -jokainen oppisi tuntemaan itsensä
    -osaisimme ottaa toisemme huomioon
    -osaisimme ajatella asioita monesta näkökulmasta

    Me tarvitsemme toinen toistamme, myös tulevaisuudessa.

    • No siis juuuuuri näin. Ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Koska sana feministi on jopa hieman tahriutunut liian jyrkkien tai joillekin yliampuvien ajatusten takia. Pitäisi muistaa mitä se pohjimmiltaan on, tai löytää ihan uusi sana, mikä ei niin korosta sukupuolta. Vaikea mieltää aatetta tasa-arvoa ajavaksi, kun jo aatteen nimessä korostetaan yhtä sukupuolta. Olen täysin samaa mieltä kanssasi ja haluan olla viemässä tulevaisuuta tähän suuntaan. Pehmeiden arvojen tärkeyttä sekä toisten ymmärrystä ja kunnioitusta. Kiitos <3

      • Syn

        Femismi ei aja tasa-arvoa tuossa mielessä (”vaikea mieltää tasa-arvoksi kun jo nimessä korostetaan sukupuolta”), vaan se on ”feminismi” siksi, että ajetaan tasa-arvoa parantamalla naisten oikeuksia ja yhteiskunnan naiskuvaa. Se siis on, ja kuuluukin olla, naiskeskeistä. Tuntuu todella kurjalta että tätä pidetään vääränä, että vaaditaan että feministien pitää keskittyä myös miesasioihin, vaikka miehet ovat jo sosiaalisesti etulyöntiasemassa. Käyttäisin tähän vertauskuvaa, jossa sinulla on 20€ ja kaverillasi on 40€. Teistä ei tule tasa-arvoisia sillä, että molemmille annetaan yhtä paljon – vaikka 20€, vaan kaverillasi on yhä enemmän. Mitä jos annettaisiin vain sinulle se 20€? Tähän feminismi pyrkii.

  • S

    Nyt on pakko kommentoida. Ihan mielettömän hyvä kirjoitus! Olen itse ns tuohtunut samasta asiasta. On kurjaa jos tärkeä asia viedään yli ja näinollen päämäärä ei ole enää sama. Olen itsekin onnekseni säästynyt kohtaamasta eriarvoisuutta, mutta toivottavasti kaikki (myös tätä eriarvoisuutta kokeneet) muistaisivat tavoitteen olevan tasa-arvoisuus, ei pelkästään naisten oikeudet :)

    • Ihan samaa mieltä. Tavoite ja aate on äärimmäisen tärkeä, mutta välillä on hyvä pysähtyä miettimään missä mennään nyt ja miten tästä eteenpäin taas olisi hyvä jatkaa. Ajat muuttuvat ja sitä myötä pitää itsekin muuttua. Kiitos että kommentoit <3