CATEGORIES

Uskottavuuden säilytys lapsesi silmissä?

14.9.2018

En missään nimessä tahdo jakaa neuvoja “näin kasvatat lapsesi“. Totuuden nimissä jokainen meistä vanhemmistahan on aika ajoin aivan hukassa ja pelkäämme, että pilaamme lapsemme totaalisesti. Ja ihan eri asiat toimivat eri ihmisillä. Eilen kuitenkin törmäsin Ylen artikkeliin, missä haastateltiin psykologi Keijo Tahkokalliota, joka tyrmää neuvottelevan kasvatuksen. Hän toteaa, että monella vanhemmalla on hämärtynyt se, mistä aikuisen kuuluu päättää. Puuttumatta siihen miten muut lapsensa kasvattavat, niin minulle tämä on yksi ydin asioita omassa kasvatusajattelussa. Hyvät neuvottelutaidot ovat hieno ominaisuus, mutta niille on omat tilanteensa. Uskon lujaan lempeyteen. Meillä ei lähdetä esimerkiksi neuvottelemaan siitä pestäänkö hampaat ja koska mennään nukkumaan. Tällaisissa tilanteissa en aloita rutiinia kysymyksellä: “mentäisiinkö pesemään hampaat?” Vaan hammaspesun aikaan totean usein “Noniin murut ja sitten pesemään hampaat.” Yritän olla muotoilematta kysymykseksi niitä asioita, mitkä eivät ole neuvoteltavissa. Hampaat pestään ja nukkumaan mennään joka tapauksessa. Se ei ole kysymys. Lapseni ovat vielä niin pieniä, että heidän kanssaan mahdollisia neuvoteltavia asioita on esimerkiksi mikä perheleffa katsotaan yhdessä perjantai-iltana. Jos tänään saa veli päättää, niin ensi kerralla on taas sinun vuorosi.

knit MASSIMO DUTTI
skirt ANINE BING
bag GUCCI
shoes RAG & BONE

Itse koen jatkuvan keskustelun olevan neuvottelua suuremmassa roolissa. On tärkeää selittää lapselle miksi mitäkin tehdään. Miksi on tärkeää pestä hampaat ja miksi on tärkeää saada tarpeeksi unta yön aikana. Se on lämmintä lujuutta. Lapsella on selkeät rajat, mihin kuitenkin ohjataan lempeydellä. Tämä johtaa myös siihen, etten esimerkiksi myöskään tee lapsilleni tyhjiä uhkauksia. Pidän huolen siitä, että mitä sanon on toteutettavissa ja pystyn tarvittaessa toteuttamaan sen. Lapsi oppii tunnistamaan tyhjät uhkaukset nopeasti ja osaa uhmata kun uskoo, että uhka ei toteudu. Uskottavuutesi murenee aina palasen lisää toteuttamattomien sanojen jälkeen. Täten koen tärkeänä pitää mahdolliseet rangaistukset suhteellisina ja järkevinä. Jos et pysty pitämään kiinni esimerkiksi siitä, että “et saa katsoa Padia viikkoon” niin sano “et saa katsoa Padia seuraavaan tuntiin”. Aina pitäisi myös jaksaa selittää miksi mikäkin käytös ei ole toivottua, miksi vanhempi pyytää käytöksen korjausta ja mitä käytöksen korjaamisesta seuraa. Itse sanotan näitä hyvin usein tunteiden kautta. Jotta lapsi oppisi ymmärtämään omia sekä toisten tunteita. Toki lapsien temperamenteissa on valtavia eroja. Toinen uskoo herkemmin kuin toinen. Mutta luonteesta huolimatta uskon, että lapselle johdonmukaisuus tuo turvaa. Kun he tietävät mitä heiltä odotetaan ja miksi, tuo se turvaa ja turva tuo taas rauhaa. Kun perheessä on selkeät pelisäännöt ja lämmöllä luotu auktoriteetti, kulkee yhteispelikin paremmin.

“But rules are good. Rules help control the fun!” :D
-Monica Geller, F.R.I.E.N.D.S

Kuvat Alexa Dagmar

23 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Anonymous

    Kiitos vastauksestasi, ja kuuntelen myös podcastiä, tykkään myös kovasti! Antakaa mennä vaan, ihanaa kuunnella kun olette aitoja, nauratte toistenne kommenteille ja pitää sanoa että se yks jakso, missä lauloit pätkiä oli ihana!

    • Ah – voi kiitos! :) Ihanaa että kuuntelet! <3

  • Maija

    Hei ja kiitos ihanasta blogistasi. Arvostan Tahkokallion ajatuksia suuresti ja minä ymmärsin, että hän juuri sanoi, että tietyistä asioista ei voi neuvotella, ja niitä ovat juuri nämä arkeen, päivittäiseen elämään liittyvät tilanteet. Teen töitä kehitysviiveisten lasten kanssa, jotka hyötyvät selkeistä rutiineista, rajoista ja ennakoinnista. Välillä on pakko olla ”joustava”, mutta määrätietoinen. Aivan niinkuin omienkin lasten kanssa! Ihanaa syksyä sinulle!

    • Kiitos sinulle, että luet. Ja kyllä, olen omassa kasvatuksessani ihan samaa mieltä Tahkokallion kanssa! :) Eli siis itse allekirjoitan asian juuri niinkuin hän totesi ja ymmärsin sen samalla tapaa kuin sinäkin :) Juuri näin, määrätietoinen sopivalla joustolla <3

  • Mrs H.

    Meillä on kotona hajontaa vanhempien kesken tästä aiheesta. Mä oon se bad cop, joka sanoo, että “nyt yläkertaan ja nukkumaan”, kun taas good cop -iskä sanoo, että “lähdettäiskös sitten yläkertaan..?” :D

    Kiusaan häntä silloin tällöin hänen diskuteeraavista geeneistään, ihan kaikella rakkaudella tietenkin. Mun komento tulee ehkä sitten eteläpohjalaiselta äidiltäni enkä anna lasten päättää, jos ei oikeasti mitään vaihtoehtoja :) Hyvä aihe!

  • A

    Joo just siinä! :) ja meillä sama! Poika sai päättää ja halus hampparin ja miniporkkanat :D
    Eihän sun tarvi pahoitella kun varmaan tapaat niin paljon uusia ihmisiä koko ajan et sehän on jo hyvä jos sulla oli joku muistijälki jos edes vähän tutulta näytin ?

    • No just näin! :D Ja vedäthän vielä ensi kerralla hihasta, mukavempi siinä on odotella kun saa jutustella <3

  • Jonnz

    Hyvä ja herättelevä postaus! :) Ja konmentteja lukiessa tuli esille vielä yksi hyvä pointtisi: vaihtoehtojen rajaaminen. On tärkeää saada päättää, mutta ei koko vaatekaapista/ruokavalikoimasta jne. Varsinkin alle kouluikäiselle kaksi tai kolme vaihtoehtoa on riittävä, joista valita. Lempeät rajat on suurinta rakkautta ja kasvattaa pärjääviä, tuntevia ja rakastettuja lapsia. :)

    • Ihana kuulla, että pidit! :) Ja mahtavaa, että kommenttien puolella tuli vielä lisää asiaa! Olen ihan samaa mieltä. On tärkeää saada tehdä tuon ikäisenä jo omia valintoja, mutta pienelle lapselle voi olla liikaa päättää liian suuresta määreestä. Aloitetaan niillä 2-3 vaihtoehdolla ja nopeasti he alkavat ymmärtää suurempiakin määreitä! :) Itse uskon myös lempeiden rajojen voimaan <3

  • a

    Hei, olen ihan samoilla linjoilla kanssasi ja näin meillä myös toimitaan lasten kanssa.
    Näin sut muuten eilen eräässä pikaruokaravintolassa, mutta en sitten viitsinyt sanoa mitään kun olen jo varmaan kaksi kertaa sulle tullut juttelemaan niin ajattelin että ehkä haluat olla rauhassa :D

    • Hei et sattunut eilen olemaan siinä kassojen lähettyvillä kahden lapsen kanssa? :) Jos olit, niin näytit tutulta, enkä itse rohjennut lähteä kyselemään mistä tiedän kasvosi :D Ja apua ei missään nimessä tartte miettiä et mut pitäisi jotenkin jättää rauhaan, mä juttelen itse mieluusti! :D Mä pahoittelen etten ole heti tajunnut yhteyttä – mun viimeiset vuodet ovat täynnä vaikka mitä muistin mustia aukkoja :D Meillä juuri eilen oli päivä että lapset sai päättää itselleen ihan mitä lystäsi kun oli leffailta :D Ei ees ollu tällä kertaa neuvoteltavaa kun toive tuli yhdestä suusta :D

  • Hyvä kuulla, että sinulla on terve järki mukana kasvatuksessa:) Olen samaa mieltä Tahkokallion kanssa siitä, että lapsi ei voi kaikesta päättää, mutta ajoittain hänellekin annetaan mahdollisuus tulla kuulluksi. Lapsielle tulee tämmöisestä liikaa stressiä ja se ei ainakaan edistä vuorovaikutustaitoja lasten kesken, jos kaikki yksilöt ovat tottuneet siihen, että he ovat saaneet päättää kaikesta. Siinä vaan päät kolisee, kun kaikki vaan haluu:)

    • Juuri näin – kuulluksi voi aina tulla. Jos lapsella on vaikka palapeli kesken joka kestää enää sen muutaman palan, niin on tärkeä kuulla, että tehdään vain loppuun yhdessä palapeli, mutta sitten mennään heti perään pesemään hampaat. Eikä pieni edes pysty tekemään liian suuria päätöksiä. Meillä on toiminut parhaiten se, että annan pari vaihtoehtoa, mistä voivat valita. Mutta onneksi on nuo veljet – oppivat pienestä pitäen, että ei vaan voi päättää kaikesta ja muut on otettava huomioon :)

  • tanjas

    Hieno postaus! Näin varhaiskasvatuksen maisterina olen kanssasi täysin samaa mieltä. Nykypäivänä tätä neuvottelua perushoidollisissa tilanteissa tapahtuu aika paljon mikä on harmi. Lapsen ei tarvitse pystyä “päättämään” kaikesta, esimerkiksi juuri siitä peseekö hampaat. Aikuinen tekee nämä päätökset lasten hyvinvointi mielessä pitäen. Ja niinkuin jo sanoit, se että aikuinen päättää, ei sulje pois sitä, että näistä asioista keskustellaan yhdessä lapsen ja aikuinen perustelee päätöksensä lapselle.

    • Hei ihana kuulla, että olet samaa mieltä! Minusta on tärkeää ymmärtää näiden ero! Mitä keskustellaan ja mitä neuvotellaan. Esimerkiksi koen tärkeänä, että lapset saavat myös opetella vastuuta / neuvottelua pienillä päätöksillä. Ymmärtää että välillä pitää joustaa ja aina ei saa haluamaansa. :)

  • Laura

    Hyvä aihe :) Itselläni ei ole kyllä lapsia eikä varmaan tulekaan. Silti mielenkiintoinen aihe, jota itsekin on tullut mietittyä. :) Oon samaa mieltä, oman lapsuuteni takia johdonmukaisuutta ja rajoja kuulutan! :) Nämä ovat pari asiaa mitä itse olisin lapsuudessani toivonut olevan enemmän.

    • <3 Uskon, että johdonmukaisuus on isossa roolissa kasvatuksessa. Tietynlainen ennakoitavuus tuo lapselle turvaa. <3

  • Aino

    Oi, tämä on niin tärkeä ja vaikea aihe. Luin saman artikkelin ja pidin siitä kovasti. Yritän toimia itse vanhempana samoin kuin sinä – on asioita, joista ei neuvotella tai pyydellä, vaan jossa vanhempi mielestäni päättää (minkä voi artikkelin ja esimerkkisi mukaisesti toteuttaa myös kohteliaasti ja lasta kunnioittaen, ennemmin lempeydellä kuin kovuudella).

    Toisaalta pienissä asioissa haluan taas antaa lapsille tilaa päättää ja opettaa tekemään valintoja – tyyliin vaatteet aamulla päiväkotiin (toki niin, että niiden yleinen sopivuus esim keliin on vanhemman vastuulla). Eri asia on myös mielestäni toiveiden kuuntelu. Lapset eivät päätä, mitä syödään, mutta voin kysyä välillä heiltä toiveitaan jne. Joku kultainen keskitie ja tasapaino on tässä(kin) asiassa mielestäni tärkeää. Lapselle pitää asettaa rajat ja hänen pitää oppia kunnioittamaan ja ymmärtämään niitä (miksi myös itse yritän perustella, miksi jotain tehdään) – mutta tosiaan samalla tukea lapsen omaa ilmaisua ja kykyä tehdä ja hahmottaa valintojaan, koska sekin on tärkeää. Artikkelin (tai jonkun sen kommentin) huomio siitä, että vanhempi ei ole lapsen kaveri vaan nimeomaan vanhempi, on mielestäni tosi tärkeä. Kahden hyvin tulisieluisen lapsen vanhempana en ainakaan itse koe voivani olla aina kaveri ja kiva, vaan niitä lapsen mielestä ei-niin kivoja rajoja ja velvollisuuksia pitää asettaa. Erilaisen temperamentin lapsien äitinä näkisin toki monta asiaa toisin, mutta ainakaan meillä ei tosiaan olla mitään automaattisesti aina tottelevia, joiden kanssa sanaa ”ei” ei koskaan tarvita.

    • Se on juuri näin. Lämpimällä auktoriteetilla. <3

      Ja siis haluan tässä juuri painottaa, että neuvottelulle on myös paikkansa. Lapsi oppii siitäkin tärkeitä taitoja. Mutta omat lapseni ovat niin pieniä vielä, etten halua tehdä heidän päätöksistä liiankaan laajoja. Esim jos mietin ruokailua. Jos vaan heitän ilmoille "mitä haluatte syödä?" tulee vastaukseksi todennäköisesti hampurilaisia tai sushia :D Mutta jotta voidaan tehdä suht terveellistä kotiruokaa niin kysyn lapsilta haluaisivatko he syödä tänään esim. avokadopastaa vai rakuunakanaa ja riisiä. Annan usein vaihtoehtoja. Toki on päiviä, että myös hampparit tai sushikin käy, niin silloin voi heittää noinkin laajan kysymyksen :D Tai päiväkotiin lähtiessä annan pari eri vaatevaihtoehtoa ja he saavat valita kumman laittavat päälleen. Ja sitten keskustelun kautta selittää ettei syysviimoilla laiteta enää sortseja. Esikoinen ymmärtää jo hyvin mitä voi laittaa milläkin säällä päälle ja hyvin pitkälti valitsee vaatteensa alusta alkaen. Meillä pojat osaavat kyllä olla myös hankalia, mutta kyllä meillä sanotaan ihan suoraan ei asioille jotka ei käy järkeen. Omien voimavarojen mukaan pyritään aina mahdollisimman ymmärrettävästi selittää miksi ei. <3

      • Aino

        No joo, ei tosiaankaan meillä näitä ”lapsi päättää ruoan” -tilanteita ole turhan usein, mutta jos vaikka sovitaan, että perjantaina tilataan illalla kotiin woltilla ruokaa, silloin voidaan yhdessä miettiä, mikä olisi hyvää.

        Jotenkin yritän hakea sitä tasapainoa, että arki ja sen päätökset ovat aikuisen vastuulla lapsen saadessa ikätasonsa ja valmiuksiensa mukaisesti päättää ja pienempiin asioihin kuten juuri se päiväkotiin tänään puettava trikoopaita, mutta taas kun tehdään jotain harvinaisempaa spesiaalia ohjelmaa, otetaan siihen mietintään ja keskusteluun lapset ja heidän toiveensa mukaan aktiivisemmin mahdollisuuksien rajoissa. Vaikkakin se on edelleen aikuinen, joka lopullisesti päättää.

        Ja tosiaan kysymykset siitä, pestäänkö hampaat, pestäänkö hiukset, mennäänkö nukkumaan jne eivät ole mitään kysymyksiä – ne ovat vain asioita, jotka pitää tehdä. Harmittaahan se usein, kun vaikka puistosta pitää lähteä kotiin vanhemman päätöksellä, mutta ei se silti ole mikään neuvottelukysymys valintana, jos on aika lähteä.

        • No siis meillä oli eilen juuri tuo tilanne. Lapset saivat päättää itselleen ihan mitä halusivat ja ylläri ylläri hampparia se sit oli :D

          Ja juuri näin. Nämä asiat tietty muuttuvat lasten kasvaessa. Mistä kaikesta voi neuvotella ja mistä lapsi voi alkaa päättää itse. Ja sitä tasapainoa on aina vähän välillä hyvä pysähtyä miettimään. Minäkin välillä muistuttelen itselleni, että esikoinen on vasta 6. Hän selkeästi janoaa vastuuta ja itsenäisyyttä, mitä meidän vanhempien pitää yrittää antaa oikeissa määrissä. Hän on kuitenkin vielä niin pieni, vaikka onkin pojistamme vanhin. Se helposti unohtuu ja esikoisella on monet suorituspaineet – itse olen esikoinen niin tunnistan piirteet… Ja kyllä, on hyvä miettiä tasaisin väliajoin mitkä ovat ne asiat mitä ei neuvotella ja missä taas voi pohtia mahdollisuuksia yhdessä :)

  • Yläkoulun ope :)

    Wau! Niin täysin samaa mieltä. Samaan pyrin minäkin, sekä töissä että kotona.

    • Kiva kuulla, että jaamme tässä saman ajatuksen :)