CATEGORIES

Lempiasuni

5.2.2011

Noin 90% kerroista kun saavun kotiin, niin ensimmäiseksi vaihdan mukaviin kotivaatteisiin!
Ah miten ihanalta tuntuu vetäistä verkkarit jalkaan ja heittäytyä sohvalle kullan viereen! Parhautta.
Itse suosin Juicyn velour housuja. Ne ovat kestäneet todella kovaa kulutusta vuosia (huom! lähes päivittäin päällä!) ja yhdistän ne yleensä Gina Tricotin pitkien perustoppien kanssa. Lämmikkeenä toimii joko tuollainen tuubikauluri tai mukava college- tai cashmere-paita – lämpötilasta riippuen. Joitakin Juicyn huppareita omistan, mutta heidän mallinsa ovat niin lyhyitä, eivätkä ne täten ole optimaalisia mukavaan oleskeluun. Joten heidän housujaan tulee käytettyä enemmän.

Nuo vaalean harmaan ja beessin välimaastoon lukeutuvat Juicyn housut ostin viime Suomen reissultani Stockalta. Vastaavanlaiset löytyvät kaapista myös valkoisina, mustina ja punaisina. Yksi pari oli tervetullut joukkoon mukaan, sillä niinkuin kerroin aikaisemmin – käytän vastaavia housuja kotona lähes päivittäin.

Kaapista löytyy myös silmiä pistävän hotpinkin että kirkkaan keltaisen väriset veryttelypuvut. Ostin ne vuosia sitten kun minusta ne olivat niin iloisen ja pirteän väriset. Kröhm. Noh, niitä ei ihan kauheasti kehtaa ihmisten ilmoilla käyttää, paitsi tennistä pelatessa olen pukenut ne päälle kun niissä on ihan mukavasti tilaa palloille.

Ain’t this freakin’ hot?! :D
Hyvä keino hämätä vastustajaa. Pinkki sattuu silmiin ja keltainen sekottuu itse tennispalloon. Yeap. I play dirty! :D

19 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Anonymous

    Hei!miten olet tuon huivin kieputtanut tuossa tokana olevassa kuvassa?näyttää kivalta :)

  • Anonymous

    Olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa ja olisi todella kiva, jos tekisit joskus kokonaan postauksen tenniksestä? T. tenniksenpelaaja ja blogisi lukija =)

  • Anonymous

    Löysin vasta sun blogin ja oon tätä nyt lueskellut, näyttää siltä että tästä tulee yksi suosikeistani :) en tiedä oletko vastannut tähän kysymykseen jo sata kertaa, joten pahoittelen jos olet. Mutta tuli mieleen että kuinka pitkä olet? Kuvista päätellen näytät melko pitkältä.. Mietin vaan kun asusi näyttävät niin hyviltä päälläsi :) Kiitos jos jaksat vastata ja kiitos ihanasta blogista :)

  • Anonymous

    Mistäs oot hankkinut tuon keltaisen ja sen pinkin asun, sillon joskus?:)

  • Anonymous

    Siis mä olen aivan kateellinen noista sun hiuksista! Oletko laittanut ne noissa ekoissa kuvissa jotenki erilailla kuin yleensä, vai miten olet nuo kiharat saanut aikaan? :) saat näitä kysymyksiä varmaan kasapäin, mutta olisin kiitollinen jos vastaisit. T. Hensku

  • ida

    Tarttisin samanlaiset pöksyt! Pakko kysyä, että minkä kokoisia (halkaisija) paplareita yleensä käytät, että saat noin nätisti laskeutuvat kiharat kun sulla aina on:)?

  • Annika

    haha hauskoja noi tennis kuvat xDDihana blogi sull http://annika-its-all-me.blogspot.com/

  • Anonymous

    Juicyn hupparit ovat kyllä niiiin tyhmän mallisia, vaikka ottaisi isompaa kokoa, niin ei toimi.Kannattaa kokeilla froteeversioita (terrycloth) kesällä, todella hyvät kestävät myös ja mukavasti vilposemmat kuin velour!

  • Susanna

    Hyvä tietää, että Juicyt kestää noinkin kovaa käyttöä. Täytyy seuraavaksi ostaa semmoiset, sillä omani kulahtaa aina niin nopeasti kamaliksi verkkareiksi :)

  • Anonymous

    Hah,mulla on ihan sama juttu! Ei kotona vaan voi olla farkut päällä :p

  • Anonymous

    Olin huomaavinani, että noissa harmaissa housuissa sisäsauma kiertäisi eteenpäin, onko näin? Kuvittelisi että tuon hintaiset housut olisi leikattu hyvin :(Itse olen niitä myöskin katsellut New Yorkissa Juicyn omassa liikkeessä, mutta ei tullut ostettua kun oon lukenu niin paljon siitä että kuluisivat nopeasti polvista ja pepusta?

  • PUSSAUSKOPPI

    Aivan ihana tennisasu tällaiselle keltaisen rakastajalle! Itse puen yleensä kotona ensimmäisenä legginssit, velourhousut tai sitten yöhousut jalkaan :D

  • Anonymous

    Ihana tuo uusi bannerisi!!! :)

  • Tiia

    Kotona on ihana olla rennoissa vaatteissa kun mikään ei hierrä eikä purista :)

  • Mrs. V

    ANonyymi,Huivi on Gina Tricotista pari vkoa taaksepäin. 9e!:)Anonyymi,Huomenta! Voi miten kiva että tällaisetkin hyyyyvin vähän pintaa raapaisevat jutut tuovat jo vähän lisää teille ihanille lukijoille:) Kiitos siitä että heräilet kanssani ja juttuni kiinnostavat!:) Samaa sinne!:)ANonyymiVoi tylsä! Mutta toivottavasti löytyy vielä se alennettu! Mun huivilla taisi olla hintaa n.9e. Kiva jos mun dorkakuvat onnistui hieman piristämään!:)Inaria,Äh voi ei. Mulla jäi kans viime vuonna harmaa GT tuubikaulaliina teille tuntemattomille ja ai että harmitti. Toivottavasti löytyy uusi entisätkin ehompi!

  • Inaria

    Itsellani oli tallainen huivi, mutta huomattavasti pidempi, Zarasta. En ole loytanyt sita aikoihin, jatin sen varmasti joku paiva taksiin. Tummansininen huivi on siis haussa taas.xxx

  • Anonymous

    Aaaa katoin jo silloin kun postasit ekaa kertaa tosta huivista,että haluun samanlaisen ! Ja tänään seppälässä oli saman tyylinen,Olin 50-50 % etten ostanu..ARRRGGHH,ja kauppaan se jäi.Ja nyt harmittaa :D Toi on tosi hyvännäkönen ! paljo oli ginassa hintaa ? (:..Ja hei,ihan mahtavia noi tennis kuvat !

  • Anonymous

    huomenta täältä Suomesta, halusin tulla vain sanomaan, että rakastan näitä sinun omasta elämästä kertovia postauksia, joissa raotat jotain muutakin kuin vaan vaatteet. ja kiitos myös postaustahdistasi, on kiva tulla lukemaan postauksesi aamukahvin kanssa kun voi luottaa siihen,että olet aina keksinyt jotain kivaa meidän lukijoiden iloksi! jatka samaa rataa!Ihanaa kevään ja kesän odotusta sinulle ja perheellesi.

  • Anonymous

    mistä tuo huivi olikaan ostettu? :)