CATEGORIES

My skinny jeans

8.6.2012

Viime aikoina omat vaatevalintani ovat rakentuneet pitkälti sen ympärille mikä päälle mahtuu ja missä on mukava olla. Tai ainakin suhteellisen mukava olla. Joitakin tämä voi alkaa jo puuduttaa, joten keksin pienen väliaikaisen avun. Vaatekaappini kulmakivien pohjalta jaan kanssanne hieman vanhoja päivän asu kuvia. Eli tässä seuraavaksi asukokonaisuuksia, mitä minä olen rakentanut erilaisten skinny-mallisten farkkujen ympärille. Samalla näette hieman tyyliäni vuosien varrelta. Jotkut kuvista ovat jopa pari vuotta vanhoja.

COLORED SKINNY JEANS

Kyllä. Värit veivät viime kesänä mennessään. Pitkään pohdin ostaakko noin räikeitä pökiä, mutta onneksi niin tein, sillä ne ovat olleet kovassa käytössä! Olisivat tänäkin kesänä jos saisin ne kiinnikin! Zara ei siis taaskaan pettänyt. Niinkuin edellisessä postauksessa mainitsin, neonvärit ovat pastellien rinnalla nyt in.

(Saat kollaasien kuvat suuremmaksi klikkaamalla kuvaa)

BLUE SKINNY JEANS

Yhdistelmä mahdollisuudet sinisten farkkujen kanssa ovat loputtomat. Onkohan mitään väriä tai yläosaa, jonka kanssa ne eivät sopisi? Tästä syystä ne ovat jokanaisen luottovaate. Nämä strech-kangasta olevat farkut olen ostanut Vilasta muutama vuosi sitten.

BLACK SKINNY JEANS

Musta antaa paljon anteeksi ja tästä syystä onkin loistava vaihtoehto niille päiville, kun tuntuu siltä ettei ole mitään päälle pantavaa. Yllä näkyvän parin olen ostanut Vilasta muutama vuosi takaperin.

Enpäs muistannut mainita viime postauksessa, että käytän ihan huiman paljon harmaan sävyisiä skinny-farkkuja! Ne itseasiassa jostain syystä saavat eniten käyttöä housuistani. Jos ei mukavia collegekotiasuhousuja lasketa! ;)

Mitäs piditte tämän tyylisestä listauksesta näiden wardrobe cornerstones-postauksien jatkumona? Ainakin mukavaa vaihtelua näille mun mamma-asuille? Tai sitten minun pitää vaan härnätä ystäviäni ja siskoani enemmän päivän asujen toivossa… Jos tykkäsitte, toteutan vielä samantyylisen postauksen pukuhousujen sekä shortsien kohdalla!

67 comments

Leave a Reply to Mrs.V Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • susann

    Tosi kiva tällainenkin postaus! Tuo asu missä olet parittanut siniset farkut pinkin neuleen kans on yksinkertaisuudessaan todella ihana. Olen aina ollut sitä mieltä että tavallinen neule on vain jotenkin tylsä mutta sinä olet siitäkin saanut noin kivan asun aikaiseksi. Todella ihana ja pirteä kokonaisuus :) Ja nuo sinun hiukset….. <3

  • allu

    Hei, noiden pinkkin housujen kanssa yhdistetty valkoinen toppi on niin ihana, mistä se on ja mitä materiaalia? Näyttää tosi laadukkaalta! Haluisin löytää just tollasen, koska se on samalla rento että tyylikäs ja toimistoon sopiva.

  • Heippa! Olen seuraillut blogiasi jo vähän aikaa ja pidän kovasti näistä postaamistasi lookeista. Niistä on ollut paljon apua omassa pukeutumisessani. Sellaista silmää kun ei ole mulle luotu niin pitää katsella sulta vinkkejä. :) Oon jotenkin aina ajatellut, että pitää ostaa huippukalliita markkivaatteita, jotta voi näyttää hyvältä. Todistat luuloni vääräksi. :) Kai se on vaan sitä oikeiden valintojen takemistä ja hyvien yhdistelmien löytämistä. Mukavaa kesää sulle ja ikimuistoisia hetkiä vauvelin kanssa.

  • Nasu

    Tykkään näistä postauksista ja niistä raskausajan asuista myös. Toivoisin jatkossa myös imetysvaateasuja, niitä kun täytyy itsekin käyttää ihan näillä hetkillä seuraava vuosi. Raskausajan asut on muuten helpompi koota kuin imetysasut, ellei sitten kehtaa paljastaa mahaansa julkisesti – minä en.

  • Ana

    Noi esitykset oli tosi hyviä!
    Kävisitkö katsomassa blogiani: http://camomillana.blogspot.fi/

  • Jii

    Täältä myös iso, vahva KYLLÄ näille havainnollistamispostauksille! :)

  • Zara

    Please writte in english to :)

    • Mrs.V

      Oh yes – definitely! Sorry that I’ve been slacking off lately in english! :)

  • Juuri kävin kaupungilla pyörähtämässä ja kaupoissa oli vaikka miten ihanan värisiä farkkuja! Jotkut kivat kesäfarkut voisi kyllä hommata. Nyt on kuitenkin yritettävä saada nämä olemassaolevat kamat mahtumaan matkalaukkuun. Pitäisköhän pikkuhiljaa aloittaa pakkaamaan, kun laukku on vielä varastossa ja lento lähtee huomenna! :D

  • Tykkään tosi paljon näistä postauksista,sulla on kyllä niin hienosti tyyli hallussa!! :) Ihan pikakommentti oli pakko laittaa töiden lomassa. Mä niin repeilen tolle kommentille siitä,että esittelisit pikkuhoususi!!! Kiitos hauskimmasta kommentista sen kirjoittajalle!! :D :D :D :D

    • Mrs.V

      Sä olet aina niin herttainen! Ja kyllä – se oli ihan loistava!! :D Ihana että Nina jakoi sen pienen virheen kanssamme! :D HILARIOUS! :D

  • Tosi kiva nähdä myös hiukan vanhempia asuja ja miten olet noita yhdistellyt, joten lisää vain näitä tällaisia :) En kyllä ole vauva-asuihinkaan kyllästynyt, mutta ymmärrän jos itselläsi inspiraatio on joskus hiukan tiukassa kun tuntuu että mikään ei sovi…. upea kyllä olet yhä edelleen, vaikka ymmärrän jos ei aina itsestä tunnu siltä. Usko silti huviksesi :)

    • Mrs.V

      Voi kiitos kovasti ymmärryksestä! Olet ihana kun tsemppailet. Taitaa olla nimittäin melkoisen tuttua tämä fiilis loppuraskautta kantaville ;)

  • Hanna

    Upea nainen ja hyviä ideoita. Harmittaa vaan, että olen itse niin paksupohkeinen, etten voi käyttää enkä kyllä ole löytänytkään skinnyfarkkuja :(. Postaisitko jossain vaiheessa myös ongelmavartaloisten pukeutumisvinkeistä, kun ylä- ja alavartalo ovat eri kokoa tai niinkuin mulla “pökkelöjalat jo syntyissään”.

    • Mrs.V

      Voih, jos osaisin niin varmasti tekisin. Minusta tuntuu niin hölmöltä neuvoa ihmisiä, jotka omaavat erilaisen vartalon kuin minä. Ihan kuin minä tietäisin paremmin tai osaisin sanoa jotain järkevää :/ Toki voin yrittää, mutta en tiedä millä onnistumisprosentilla.

  • Cayenne

    Hih, muistan ikuisesti tuon postauksen, missä sinusta on otettu ulkona nuo kuvat, missä sinulla on tuo Lv-huivi, Alexa, ja aurinkolasit. Poseeraat tuon kerrostalon edessä, ja minä kun asun itse sitä taloa vastapäätä olevassa talossa. Olin aivan shokissa että kotikulmani näkyvät postauksessasi ja taisin jotain silloin kommentoidakin. :D Onneksi olet tarkka yksityisyydestäsi, ja voin uskoa ettei meidän viattomien lukijoidenkaan nuukahtaneet parvekekukakkset päädy blogiisi. xD Tai siis ainakaan allekirjoittaneen…

    Piti vielä kysyä, että onko sinun videopostauksia vielä nähtävänä jossain? En löytänyt ainakaan noista “aiheista.”

    terveisin, suoristusrautakiharrus-vinkkejä kaipaava. :-D

    • Mrs.V

      Voi miten hauska, että tämä on jäänyt mieleesi! Joo itsekin pidän niin kovasti näistä ulkona otetuista kuvista – niissä on niin paljon enemmän energiaa. Helsingissä pyrin kuvailemaan milloin missäkin ja talojen julkisivuja päätyy toki sitten blogin taustalle :) Mutta ne ovatkin julkisivuja – persoonallisten nuukahtaneiden kukkienkin kanssa :D Terveisin, 5 vuotta sitten kuolleen ruukkukasvin omistaja, joka kaikessa ruskeudessaan (siis jäljellä ruskea runko:D) on nimetty miehen ja kavereitteni kanssa trendi-kasviksi :D :D :D Ja sivuston muuton myötä videot ovat työn alla! Ne pitäisi näkyä taas pian kokonaisuudessaan! :) Sillä aikaa niitä voi hakea youtubesta, sitä kautta ne joudun kuitenkin aina blogiini lataamaan.

      http://www.youtube.com/user/MrsV84?feature=mhee

  • Saaramaria

    Ihana postaus, lisää ehdottomasti! Hyvä jatkumo ensin vähän “teoriaa” ja sittn käytäntöä :) Mun on ihan pakko saada nyt pinkit skinnyt, miten mahtavan raikas asu tulee mustavalkoisen raitapaidan kanssa (kuten tuossa yllä). Hyviä inspiraatiokuvia ja paljon, lisää siis kiitos!

    Tsemppiä odotuksen viime metreille, mamma-asut ja tavalliset – molemmat kiinnostavat, mamma-asuistakin saa aina jotain irti, vaikka itselle ne eivät enää ajankohtaisia (ainakaan nyt :)) olekaan.

    • Mrs.V

      Todella kiva, että tämä uusi idea sai näin iloisen vastaanoton! :) Ja kyllä – raita on niin ihanan klassinen, että se sopii lähes kaiken kanssa ja saa vielä raikkautta asuun kuin asuun! Kiitos vielä kovasti tsempistä – I need it! :D

  • Haha, luin viimeisen lauseen näin: “toteutan vielä samantyylisen postauksen pikkuhousujen sekä shortsien kohdalla!” ja mietin että eh, jaa, no mikäs siinä.. ja sitten älysin lukea tuon uudelleen :D

    Tosi kiva postaus muuten! Näytät noissa kaikissa kuvissa upealta mutta etenkin tuo ensimmäinen asu mustissa farkuissa on superihana! :)

    • Mrs.V

      Buahahhah :D Ei herttinen :D Juu… Mikäs siinä :D :D :D Ehkä nyt KUITENKIN jätän pikkuhousut esittelemättä :D
      Ja kiitos kovasti – on se niin se kauneus katsojassa. Mä kun taas katoin kuvaa ja totesin “jeezuz mikä hamsteri” :D

      • Höpsis! :)

  • SH

    Ihana postaus! Näitä lisää :) blogisi on mahtava, saan siitä aina hyvää mieltä. Olet todella upea nainen ja sinusta huokuu hyvä fiilis ja vahva itsetunto<3

    • Mrs.V

      Voi miten kiva, että blogini onnistuu sinun kohdallsi siinä mihin olen sen tarkoittanutkin – pehmeää pumpulia arkeen tuomaan hyvää mieltä :) Olen todella otettu, jos sinulle välittyy tuollainen fiilis minusta <3 Kunhan kaikki muistaa, että vahvan itsetunnon kulmakivi on muiden kunnioitus! :)

  • Sanna

    Tykkään tosi paljon! Näitä lisää, todella kauniita asuja :)

    • Mrs.V

      Kiitos kovasti! ihana jos tämä olil mieluisa postaus, sillä tämä oli helppo ja hauska toteuttaa! Nostalgiaa ;)

  • Piia

    Pakko kyllä sanoo, että oot kyllä niin uskomattoman upea nainen! :)

    • Mrs.V

      Kuule right back at you!

  • Vau! Tosi kiva postaus ja ehdottomasti jatkoa tälle! :-)
    Sulla on hyvin samankaltainen tyyli, kuin minulla itselläni, ja olikin hauska huomata, kuinka paljon ihan samojakin asusteita, vaatteita ja laukkuja meillä on. Maailma on pieni. :-)

    • Mrs.V

      Miten kiva, että oli sinulle mieluisa!:) Ja kuule, en ole lainkaan yllättynyt, my fellow bag freak! ;)

      • Hihii! :-D

  • Elina

    Hei, ihana tuo ruskea laukku, joka näkyy monessa kuvassa! Saako kysyä, mistä se on :) samantyylisen näin Accezoriesissa(?) ja tuo näyttää niin hyvältä, että ehkä käyn sen hakemassa tämän pienen harkinnan jälkeen!

    • Mrs.V

      Hei! Omani on Mulberryn Oversized Alexa laukku! :) Niin paljon käyttöä saa tämä malli, että suosittelen melkein panostamaankin! :)

  • Kyllä, lisää tällaisia postauksia! Mutta kyllä ne mamma-asutkin kelpaa :)

    • Mrs.V

      Voi miten kiva kuulla! Kiitos!

  • Haidi

    Tosi kiva postaus ja hyvä lisä vaatekaapin kulmakiviin! :) Mukava nähdä heti monta mahdollista ja upeaa asua jotka voisi toteuttaa housujen kanssa! Ehdottomasti siis lisää, niin monta ihanaa asua ja kaunisa kuvaa samassa! ;>
    Mama asuja kyllä kanssa lisää ne on niin ihania ja hyviä vinkkejä tulevaisuuteen :) Ihana loppuodotusta<3

    • Mrs.V

      Todella kiva että näistä vanhoistakin kuvista on hyötyä! Tosiaan ehkä helpompi havainnollistaa yhden vaatekappaleen mahdollisuuksia kun kerään sen ympärille koottuja erilaisia asuja yhteen! :) Ja mukavaa, että nämä mun mama-asut tippuu, vaikka itse alkaa olla mittä täys! :D

  • primrose

    Oli kiva nähdä, miten eri tavoin samoja housuja voikaan yhdistää. Erilaisilla yläosilla saa todella aikaan isojakin eroja. Kesätyöni takia joudun pukeutumaan virallisemmin kuin opiskeluvuoden aikana, joten tulee ihan jatkuvasti pohdittua, mitä voisin laittaa mustien housujeni kaveriksi. Tästä postauksesta tuli mieleen, että voisi vaikka viikonlopun aikana miettiä muutaman erilaisen kombinaation valmiiksi.

    • Mrs.V

      Tosiaan ehkä helpompi havainnollistaa yhden vaatekappaleen mahdollisuuksia kun kerään sen ympärille koottuja erilaisia asuja yhteen! :) Teen vielä vastaavan pukuhousuistani, joten toivottavasti se tuo lisää inspistä! :)

  • Hilla

    Ehdottomasti lisää tämäntyyppisiä postauksia! Ihanaa kun on monta kuvaa havainnollistamassa yhden vaatekappaleen käyttömahdollisuuksia – itsekin sain monta ideaa ja muutaman copycatin näistä joutunee toteuttamaan ;) Kiitos! Olisi huippua, jos saataisiin shortseista ja “työ”housuista vielä samantyyppinen postaus!

    Ps. Olet kyllä upea ilmestys sekä “normimitoissasi” että nyt raskausaikana! Miltä mahdatkaan näyttää kun alat huokumaan vielä äitiyden iloa tuohon päälle kunhan pikkuinen saapuu maailmaan :)

    • Mrs.V

      Todella kiva kuulla, että tästä oli hyötyä vaikka vanhoja asuja ovatkin. Ehkä tosiaan helpompi havainnollisyaa yhden kappaleen monimuotoisuutta. Ja tulossa on! :) Kiitos kauniista sanoistasi! Olet kovin ystävällinen. Itsellä kun näin “viimemetreillä” ei todellakaan mikään hehkein olo ole! :D

  • Juu toteuta! Todella kiva nähdä näitä esimerkkiasuja :))

    • Mrs.V

      Todela kiva että pidit! :)

  • Hitsti kun tuli hyvään saumaan tämä postaus, mietin juuri tänä aamuna mitä yhdistäisin neonpinkkeihin housuihin ja tadaa – sinulta sainkin vinkkejä! Jatka ihmeessä tällaisia postauksia :)

    • Mrs.V

      Mahtava sattuma! :) Laita ihmeessä kuvia jos teet “copycatteja” tai kuvaat päivän asuja! :)

  • sofia

    kyllä tykkäsin!:) mamma asut on ihania myös, mutta eihän vaihtelu pahaa tee. näistä voisi myös katsella inspistä hiukan eritavalla!:)

    • Mrs.V

      Mukavaa että pidät molemmista! :)

  • Tuuli

    Kiitos, tämä oli kiva postaus ja tälläisiä saa tulla lisääkin, vaikka ei mitäänn noita upeita raskauden asukuviakaan vastaan :) Ja jos toivoa saa, niin olisi kiva nähdä kuvia vielä niistä harmaista skinnyfarkuista, itselläni harkinnan alla.

    • Mrs.V

      Olet ihana – kiitos! Kiva että tämä postaus oli pidetty! Koska nyt sitten on jonossa vaikka kuinka postauksia tulevalle ;) Ja vielä näitä valtaosan lemppareita (kyselun ja käyntien perusteella) eli päivän asuja! :) Ja pistän harmaista tulemaan kans! :)

  • Julia

    Joo, näitä postauksia lisää! Tämä oli tosi hyvä tapa esitellä ja havainnoillistaa farkkujen käyttöä. :)

    Kiitos blogistasi ja hyvää kesän jatkoa! :)

    • Mrs.V

      Tosi kiva kuulla, että pidit! Samaa sinne! :)

  • Johanna

    Hih, minun mielestä äitiyspukeutumisvinkit on mahtavia, sellaisista olisin riemastunut etenkin omien raskauksien aikana. Mutta kylläpäs on kiva vaihteeksi saada vinkkejä myös värikkäiden pöksyjen yhdistelyyn, itseltäni nuo samat Zaran housut löytyy, mutta en niitä ole osannut yhdistää kuin valkoiseen. Tosi kivoja asuja! Ja aijai sitä tunnetta kun ekan kerran synnytyksen jälkeen ne vanhat skinny-pökät sujahtaa jalkaan. Tai noh, omalla kohdallani en tiedä oliko se nyt ihan “sujahdus” sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä kangas napin vierestä repesi.. :D Kaikki tsempit odotuksen viimeisille viikoille!
    -Johanna

    • Mrs.V

      Voih – miten kaunista kuulla. Kiitos suloinen!Miten ihanaa, jos sait tästä postauksesta ideoita omaan vaatekaappiisi!:) Ja vielä niin, että mitään ei tarvitse ostaa vaan vanhoja yhdistelemällä! :) Ja hahahhaha – mulla on toi niiiiiin edessä :D Kiitos paljon tsempistä! need it! :D

  • Jaana

    Tää olis tosi kiva postaus. Oli mukavaa nähdä sun hyvännäköisiä asukokonaisuuksia näin koottuna. Tämä postaus on pakko tagata itselle talteen syksyä ajatellen, kun ne housut tosiaan taas mahtuu päälle. Mä “varastan” sulta suoraan paljon erilaisia värikombinaatioita vaatteisiin – itsellä kun ei ole aina niin aikaa miettiä ja kokeilla eri vaihtoehtoja. Helppoa kun sun blogista näkee nopeasti suoraan, mitkä, yllättävätkin värit toimii yhdessä :)

    • Mrs.V

      Tosi kiva että oli mieluisa sinullekin, joka niin lojaalisti täällä käyt <3 Mitä mieltä olet Jaana, oliko 4 kuvaa vierekkäin liikaa? Oliko liian pieniä? Vai pitäisikö laittaa vaan 2-3 vierekkäin? Kysyn, kun tiedän että olet ollut seuranani niin pitkään ja luotan mielipiteeseesi ;)

      • Jaana

        En kyllä ajattellut, että olisi liian pieniä kuvia. Musta sulla on hyvä tyyli kuvien asettelussa; isoja ja pienempiä ja myös postauksiesi yleinen taitto on oikein hyvä. Tietty jos mennään siihen Monicamaiseen säätämiseen, niin vaikkei kukaan lukija varmasti oikeasti häiriinny tai kiinnitä niin edes huomiota niin itse saattaisin pitää kiinni pidemmällä tähtäimellä totutusta asettelusta noiden pienempien kuvien kanssa; eli 3 rinnakkain ;-).

        Mutta siis vastaus kysymykseesi, niin ei ole 4 kuvaa rinnakkain liian pieniä :).

        Kiitos, kun halusit kuulla mielipiteeni :)

  • Ipi

    Oli tosi kiva postaus, shortseista odotan jo samanlaista! :)

    • Mrs.V

      Ihana kuulla! Tulossa on pian! :)

  • Hilppa

    Vau mitä asuja :) tuossa tulikin paljon ehdotuksia mitä voisin yhdistää omien pinkkien housujeni kanssa :) kiitos<3

    Pidin kovasti myös tästä jutusta mutta pidän myös mamma-asuista joten itseäni ei yhtää haittaa vaikka niitä täällä näkyykin :)

    Miten onnistutkin näyttämään jokaisessa kuvassa aina todella kauniilta :)

    • Mrs.V

      Todella kiva kuulla jos postaus inspiroi ja todella kiva jos sinulta ei vielä tule ulos mamma-asut! :) Mulla nimittäin alkaa jo tulemaan! :D Ja kuule, niinkuin aina sanon. Kauneus on katsojassa. Se pitää niin paikkaansa!

  • Hannah

    Ehdottomasti lisää näitä postauksia :) Kiva nähdä näitä listaamiasi kulmakiviä myös käytännössä. Muuten, ajastatko nämä postaukset aamuksi? Jos, niin saako esittää toiveen että ne tulisivat jo 6-7 aikoihin, nimim. aamuvirkku “olosuhteiden pakosta” ;)
    Ja ihanat housut! Itsestäni ei kyllä taida löytyä rahkeita räikeisiin, vaikka mistäs sitä koskaan tietää.. ;)

    • Mrs.V

      Tosi kiva kuulla, että näistä vanhoistas asukuvistakin on hyötyä!:) Kyllä, ajastan aamupostaukset! :) Mutta erinäisistä syistä pidän sen seitsemän hujakoissa – ehkä saattaa mennä jopa myöhemmäksi :/ Mutta voisin tehdä siitä kyselun / kilpailun teille ihanille! :)

      • Hannah

        Kysely/kilpailu kuulostaa hyvältä ;)

  • Kyllä, tää oli kiva postaus :) Monta ihanaa asua samassa :). Pinkit ois kyllä ihanat nyt kesällä.

    • Mrs.V

      Todella kiva jos oli mieluisa! :) Ja suosittelen ;)

  • Ihania pöksyjä, varsinkin nuo pinkit!

    • Mrs.V

      Samaa mieltä! Love them!