CATEGORIES

Juoksuasu

13.6.2011
Pitkään on pyydelty kuvaa treeniasustani ja tässä nyt sitten olisi se yleisin: juoksuasuni. Salikortti löytyy, mutta täytyy tunnustaa samaan hengenvetoon, että äärimmäisen laiskasti olen tänä vuonna siellä käynyt (lue: telkkari ja sohva on vienyt 90% voiton – tai teidän kommentteihinne vastailu ;). Juoksemassa olen sentään käynyt vähintään pari kertaa viikossa. Kiitos siitä kuuluu karvaisille kakaroilleni – jotka pakottavat leivonnaisten rakastajan ylös sohvan syvyyksistä. Myös niinä sateisinakin päivinä.


Eipä tuossa nyt siis mitään erikoista. Taitaapi olla päästä varpaisiin päällä Nikea, mutta juuri hankin Suomeen uudet lenkkikamat – tällä kertaa Adidaksen mallistosta. Niken kamat kun ovat housuja lukuunottamatta lähteneet rikkoutumaan. Juoksuhousuina suosin ehdottomasti trikoita – ovat paljon miellyttävämmät päällä juostessa. Juoksutoppeina käytän usein Gina Tricotin perustoppeja, jotka ovat reikäytyneet. Minulla on nimittäin moniin GT:n perustoppeihin käytön myötä ilmaantunut pieniä reikiä paidan alaosaan, jonka jälkeen olen käyttänyt niitä sitten urheillessa.

Toistan nyt aikalailla itseäni, mutta näyttää siltä, että Suomessa ollessani en kauheasti ehdi vastaamaan kommentteihinne. Syynä se, että kun kerran saan nauttia rakkaiden ystävien ja perheen seurasta – haluan ottaa siitä kaiken irti. Voipi olla, etten saa joka päivä postaustakaan aikaiseksi. Täytyy todeta, että kyllä te olette kaikki onnekkaita, jotka asutte perheenne ja rakkaimpien ystävienne kanssa samassa maassa! Tämähän on mieletöntä luksusta kun saa viettää näinkin paljon aikaa niin ihanien ja tärkeiden ihmisten seurassa <3 Meillä on ollut niin hyvä Suomi-loma täällä ystävien kanssa peli-iltojen, grillauksen, terdellä istumisien (Mattolaituri on niin jees!;)) ja koirien lenkitysten parissa, että täytyy myöntää tipan varmaan tulevan linssiin kun taas asuinmaahamme suunnataan. Niin ihanaa tämä aika täällä on taas ollut. Todellinen elämän rikkaus on rakkaat ihmiset ympärillä – kaikki muu on toissijaista. Kiitos teille kaikki rakkaat… On ollut ihan älyttömän mahtavaa <3
21 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Mrs. V

    Anonyymi,Koirat tulevat vain kerran vuodessa SUomeen, kun voimme olla Suomessa pidempään kuin pari päivää. Tällöin olemme ajaneet SUomeen :) Lentohinnat koirille ovat tosiaan todella suolaisia :/ANonyymi,Ei hätää, kuten sanoin – tämä on vain tilapäinen ajanvaje. Suomen LOMANI ajan, haluan nyt keskittyä tärkeimpään – eli perheeseeni ja ystäviini – joita en tavallisessa arjessani näe paljoakaan :( Olen ihan samaa mieltä – juurikin kommenttiboksissani minuun voi saada edes jonkinlaista kontaktia – sillä tieten tahtoen pidän postaukseni äärimmäisen pinnallisina. Tästä syystä olenkin pahoillani – etten kaikille mahtaville lukijille nyt vaan kerkeä vastaamaan. Voi kauhea -noussut blgi hattuun? miten tämmöinen pikkuinen blogi voisi nousta minnekään? En oikein ymmärrä että edes mistä syystä. Vielä suomessa ollessani vielä kun en samalla tavalla ehdi blogiin panostamaan, että välillä jopa unohdan sen olemassa olon :( Blogi kun on niin pieni osa elämääni, että kun saan olla oikeasti tärkeiden asioiden parissa – niin priorisoin ne ehdottomasti blogin edelle. Eikö se kerro jotain, että minun elämässäni on muutakin?:) Ruusuilla tanssimista elämäni ei todellakaan ole. Korkeasti koulutettuna ymmärrät varmastikin, että kaikkea ei kannata netissä jakaa (ethän sinäkään jättänyt tässä nimeäsi) tämä blogi on nimensä mukaisesti pelkkää pintaa ja pientä päivän piristystä. Kun en mitään elämästäni jaa, ei tänne kuulu elämäni murheet ja huoletkaan. Oletan, että te fiksut lukijat ymmärrätte, että kolikoilla on aina kääntöpuolensa. Mikään ei ole elämässä itsestäänselvyys tai ikuista – siksi tuleekin nauttia tästä hetkestä. Minä teen sen nauttimalla rakkaimmistani <3Anonyymi,Joo näin minäkin oletan! Harmi, sillä ne ovat muuten niin käytännöllisiä!!:)ANonyymi,Se taitaa mennä niin, että sitä todella vasta osaa arvostaa kun asuu kaukana niistä rakkaista. Asuinmaani ei ole mitenkään erikoinen tai edes mikään salaisuus, mutta olen veränyt sen vain selväksi rajaksi etten kerro edes sitä. Koska ihmisten uteliaisuus kun on loputon – seuraavat kysymykset olisi Miksi sinne muutin, millaista siellä asuminen on jne… Tämä vaan toimii rajana. Toivottavasti ymmärrät:) Lisää aiheesta löytyy tuolta oikealta minä postauksen alta!:)Jenni,No ainut et todellakaan ole:) Mutta toisaalta, tietäähän sitä GT:n vaatteita ostaessakin, että eivät ne kauhean laadukkaita ole eikä niiltä kauheasti voi odottaakkaan:) Kaisa,Ne on kaikki 100% silkkiä ja loistavasti ovat palvelleet! Tosin varo rypistämästä niitä liikoja – vähän vaikea saada suoriksi ! :Dchampagne,Voi kiitos kauheasti!:) Aivan mahdotonta miellyttää kaikkia saman aikaisesti niin ihanaa että eri ihmiset löytävät ajoittain hyviä postauksia ajoittain itselleen!:) melkein 90% blogeista kun käsittelee kirjoittajien omaa elämää, niin ajattelin että olisi kiva, että olisi muutama blogi missä tietää että ei turhia henkilökohtaisuuksia tarvitse lukea. Minun elämässäni kun ei ole mitään niin mielenkiintoista kuin ehkä muiden:) Itseasiassa siihen vanhaan blogiin ei itsessään tullut mitään kamaluuksia – vaan kokonainen foorumi otti sitten asiakseen lähteä arvostelemaan minua :D Noh, opetti nopeasti varovaikseksi julkisessa ympäristössä :) Kiitos siis kauheasti ymmärryksestäsi ja hienotunteisuudestasi!:)Janette,Kiitos :)Anonyymi,Lisää aiheesta voi lukea tuolta oikealta MINÄ postauksen alta:)

  • Mrs. V

    Veronika,Voi kiitos kauheasti ymmärryksestäsi! Mieltä painaa tällä hetkellä niin paljon monet asiat etten saanut unta ja totesin nyt yöllä sitten olevan loistava hetki teidän ihanien kanssa kommunikointiin! Ihanaa jussia ja tule vetäisemään hihasta jos törmätään stadilla!:)Mipsukka,Perhe ja ystävät ovat vain kaikki kaikessa. Niiden todellisen merkityksen varmaan tosissaan tajuaa, kun he eivät ole päivittäin siinä virellä, tai silloin kun olisi jotain tärkeitä iloja tai suruja jaettavana:( Kiitos kauheasti ymmärryksestä — kun selvästi se ei ole kaikille itsestäänselvyys. Olet ihana!Anonyymi,Jotenkin en vain koe koirieni esittely postauksen olevan sopiva aihe strictly style nimiseen blogiin :) Ei siinä sen kummempaa :) Ehkä jossain yhteydessä ne voin vielä sanoa, mutta toistaiseksi en ainakaan koe sitä tarpeelliseksi kun en omaakaan nimeäni täällä kerro:)Linda,Varmaan tosiaan juurikin sen takia, että GT:kangas ei kestä sitä, että sitä kauheasti kosketellaan helmaa vedettäessä alas. Hassua vain, että juuri näiden toppien kohdalla tämä ilmiö on erittäin yleinen, vaikka yhtälailla nyin muutakin pidempiä toppeja alas!:) Anonyymi,Ei, vaan silloi kun tullaan SUomeen pidemmäksi aikaa:)bonbon,Meillä on nytkin oma asunto Helsingissä, olemme vain 4 vuotta yrittäneet etsiä hieman isompaa ja meille sopivaa:) ELi ei muuteta ainakaan vielä Helsinkiin:( Kiitos kovasti ymmärryksestä – kaikki kun eivät välttämättä omaa samanlaista tunneälyä kuin sinulla:) Tuo on varmasti se syy, johon olen itsekin päätynyt. Vaikka teen samoin kaikkien muiden pitkien toppien kanssa, on GTn topit ne johon ne reijät tulevat:( Mutta tietäähän sitä jo ostaessa mitä laatua on:)Taija,AI sulla on muidenkin! Mä omistan joitakin Vilan pitliä paitoja ja niiden kanssa ei ole samaa ongelmaa ja silti puhutaan samasta hintaluokasta! Suosittelen! Juuri tuo paidan helman alas nykiminen sitten varmaasti hajottaa sen heikompilaatuisen kankaan? Ihan totta turistet. Harmillisen moni tämän jalon taidon taitaa, ennenkuin se on "liian myöhäistä". Hyvä että sinä osaat arvostaa lähimpiäsi <3Mirella,Joo, vähän harmi, sillä se on niin nopeasti kun ne reijät ilmestyvät….Anonyymi,Laitan kyllä jossain vaiheessa!:)Pipari,Just näin… Tosin tietäähän sen itsekin jo ostohetkellä mitä laatua ostaa:D

  • Anonymous

    Nyt on kyllä menyt ohi ja pahasti, missä siis asutte miehesi kanssa?

  • Janette

    Tosi tyylikäs juoksuasu! :)

  • champagne

    Mun mielestä nämä kesän aikana ilmestyneet postaukset ovat olleet hyviä. Tykkään nimenomaan "kesäbloggamisestasi" Mielestäni kun aloit pitämään tätä ympäri vuoden blogina se ei enää ole palvellut samaa asiaa vaan silloin sitä toivoisi jotakin henkilökohtaisempaa myös niiden normaalien juttujen sekaan.Eksyin joskus todella pitkän aikaa sitten aikaisempaan blogiisi (siis todella paljon vanhempaan versioon)ja luinkin sitä jonkusen aikaa mutta en ikinä kommentoinut mitään. Mutta sen blogin kommenttiboksin ulkeiden kommenttien perusteella ymmärrän kyllä tosi hyvin että et nykyään halua kovin paljon kertoa itsestäsi. Niin ja jos tämä paljasti nyt liikaa jotakin niin ymmärrän kyllä jos et halua julkaista kommenttiani:)

  • Anonymous

    HEIOnko alexander McQueen huivisi silkkiä vai puuvillaa? Ovatko olleet hyvälaatuisia?Kiitos kivasta blogista!-Kaisa

  • Jenni

    Mulla ainaki nuihin GT:n toppeihin on tullu reikä joka kerta sen takia, ku niissä on aina siinä kohassa se hälytin :/ Kerran sanoin asiasta ystävällisesti myyjälle, mutta hän totesi vain tylysti että "meillä kuule nyt on tapana aina hälyttää kaikki vaatteet ja voit seuraavalla kerralla pyytää varastosta topin" ja lisäksi sanoi, että on erittäin kummallista että olen ainut, kellä näin tapahtuu! Pitäis käyä uuestaan valittaan ja kopsata täältä muutama kommentti mukaan… :)

  • Anonymous

    Hei! Asun itekin ulkomailla ja toi on niin totta että kaikki ketkä saa viettää millon tahansa aikaa rakkaiden kanssa on onnekkaita. Itsekin arvostaa ihan perus grilli-iltoja paljon enemmän kun on ollut kauan jossain muualla. Saako udella minkä takia et mainitse missä maassa asutte? Ymmärrän kyllä, ettet halua mennä yksityiskohtiin elämästäsi, mutta omasta mielestäni maan tai kaupungin mainitseminen ei loukkaa kamalasti yksityisyyttä. Tykkään tästä blogista ja vaatteesi on kivoja:)

  • Anonymous

    Pipari on aivan oikeassa, reikiintyminen johtuu siitä, että toppia vetää niin usein alaspäin! :) lisäksi useissa housuissa on jotain nappeja/vetoketjuja/paksumpia saumoja juuri tuossa kohdalla, mihin topin alareuna tulee, joka myöskin kuluttaa osaltaan kangasta. Muutenhan nuo GT:n topit ovat ehdottomasti parhaita, mitä on!

  • Anonymous

    Minusta on tosi valitettavaa, ettet sä nykyään enää juuri vastaa lukijoiden kommentteihin..:/ Jotenkin se on ollut koko blogin "suola". Et kerro mitään henkilökohtaista, kaikki postaukset ovat vain päivän asuja, juttua suojakertoimista ym. PINTAA..sen takia onkin ollut todella ihanaa, kun susta on saanut jotain "irti" kommenttiboksien kautta. Ennen oli niin ihana lukea kommenttibokseja, kun olit vastannut jokaiselle erikseen ja oikeasti näit vaivaa ja se oli blogisi "juttu", että kommunikoit paljon lukijoiden kanssa.. Nykyään vaikutat hieman siltä, kuin olisi suosio noussut hattuun. Esittelet mielelläsi itseäsi, vaatteitasi, omaisuuttasi jne. ja paistattelet kehuissa. En ole sinulle kateellinen, koska omaan itsekin ulkonäköä ja olen kouluttautunut korkealle ja näin ollen tienaan hyvin. Olen vain harmissani, että blogisi on tässä suhteessa mennyt huonompaan suuntaan…Joskus mietin, ymmärrätkö että elämässä on muutakin. Ehkä sinun elämäsi on ollut vain ruusuilla tanssimista (noh, lukuun ottamatta sitä että joudut asumaan kaukana perheestäsi), ja nämä pinnalliset asiat ovat itsestäänselvyyksiä ja elämäsi suurinta sisältöä.. Ei siinä toki mitään vikaa, hienoa jos olet onnellinen näin.

  • Anonymous

    Moi, koiranomistajana kiinnostaa itseäkin tuo että matkustaako koirat mukana kun reissaatte asuinmaasta suomeen ja takaisin? Pystytköhän yhtään asuinmaata paljastamatta kertoa miten se onnistuu, lentokoneessa ainakin noin isot koirulit joutunee ruumaan?

  • Pipari

    Mulla ainakin reikiintyminen johtuu siitä, että a)vedän toppeja alaspäin noustessa seisomaan ja b)toppi raspiintuu farkkujen vetoketjusta:/

  • Anonymous

    Hei! Voitko laittaa joskus kuvan myös noista uusista treenivaatteista?!

  • Mirella

    "Mä en siis ole ainoa, jonka GT topit reikääntyy helmasta! Ja aina samasta kohtaa. Minkään muun puljun topit eivät reikäänny samasta kohtaa… ilmiö on mun mielestä mystinen. :)"Et ole! Mulla on ihan täääysin sama ongelma ja se on hyvin ärsyttävää :D GT:n topit kun muuten ovat mun mielestä hyvin mukavia, mutta toi rupee jo ketuttamaan..

  • Anonymous

    Mulla on ollut onlyn/piecesin/veromodan toppien kanssa sama ongelma. Mistä lie johtuu..Toi läheisten kanssa oleminen on vähän sellainen, mitä ei jostain kumman syystä osaa arvostaa ennenkuin itse asuu muualla.. Vaikka sitä nimenomaan pitäisi osata arvostaa. Toisaalta – sellaisia asioitahan ihminen kaipaa jotka eivät ole sitä jokapäiväistä arkea.-Taija

  • bonbon

    Kun ostatte sen asunnon Helsingistä niin aiotteko muuttaa kokonaan Helsinkiin sitten vai onko se teillä vain kakkoskämppänä? :)Kyllä kaikki ymmärtää, että ajasta on otettava kaikki irti, kun mahdollista! :) Niin ja tuohon GT-toppien hajoavaisuuteen. Veikkaisin, että ne hajoavat siksi aina helmasta, kun niitä repii aina suunnilleen samasta kohtaa alaspäin, kun ne aina tuppaavat nousemaan. Itse esim aina kun nousen istumasta, revin toppia alaspäin, jottei peppu näy, jos on vain legginssit alla ;) Siten ne kai sitten aina kuluu ja venyy siitä kohtaa…

  • Anonymous

    Otatteko te koirat mukaan aina kun matkustelette Suomen ja asuinmaan välillä? :)

  • Linda

    Mä en siis ole ainoa, jonka GT topit reikääntyy helmasta! Ja aina samasta kohtaa. Minkään muun puljun topit eivät reikäänny samasta kohtaa… ilmiö on mun mielestä mystinen. :)

  • Anonymous

    Mikset halua kertoa koirienne oikeita nimiä? Muistan vaan sen yhden postauksen, jossa puhuit aika paljon koiristanne, mutta tavallaan 'salanimillä'. :D

  • Mipsukka

    Voi ei.. muakin alkoi melkein itkettämään kun luin tuon viimeisen kappaleen. Vaikutat ihanan sydämelliseltä henkilöltä ja osaat nauttia läheisistäsi ja muista ihan pienistäkin asioista. :) Itse olen muuttamassa pariksi vuodeksi ulkomaille ja en osaa edes kuvitella millaista se on, jos asuu ulkomailla ihan pidempiaikaisesti vuosia vuosien perään. Ihanaa että sulla on ollut niin kiva loma ja varmasti kaikki ymmärtää ettei aika aina riitä kommentteihin vastaamiseen kun ympärillä on kuitenkin kaikkea niin paljoa muuta ja tärkeää. Annat meille kuitenkin jo todella paljon ajastasi postauksia tekemällä. <3

  • Veronica

    Musta sulta on tullut vaikka mitä kivoja postauksia, vaikka oletkin lomaillut. Ja ihmisenhän pitää nauttia lomallaan ja varsinkin sinun tapauksessasi läheistesi ympäröimänä :) odotan innolla sisustus postauksiasi, mutta tiedän että ne tulee sitten kun niiden aika on ja sinulla on enemmän aikaa. Sitä ennen; ihanaa suomessa oloaikaa ja NAUTI lomastasi :) minäkin suuntaan sinne ihanaan Helsinkiin juhannuksen jälkeen tapaamaan ystäviäni pitkän ajan jälkeen! melkein jo toivon että näkisin susta vilauksen livenä mutta juu outoa toiveajattelua ;)