CATEGORIES

Flying to Finland!

24.1.2012
Ulkosuomalaisena sitä joskus kaipaa niin hurjan paljon suomalaisia elintarvikkeita. Erityisesti makeisia on välillä ihan järkyttävä ikävä eikä niiden kaltaisia ole vain maailmalta löytynyt. Hiljattain tilasimme toisen kerran ulkosuomalaisen taivaasta, suomikauppa.fi:stä, makeisia. Tämä on ihan syntisen kallista lystiä toimitusmaksuineen kaikkineen. Vaikka melkein 7 vuotta on tullut ulkomailla asuttua, niin tämä on vasta toka kerta kun sieltä raaskimme tilaamaan. Oli vaan niin kova makeanhimo! :D Kyllä oli siis yhtä juhlaa kun tuossa jokin aika sitten lähetti toi kotiovelle tällaisen lähetyksen…

Tämän arsenaalin tulisi hetken aikaa kestää (kröhm. todellisuudessa ollaan mörssätty miehen kanssa jo 80% sisällöstä! :D)

Noh, eipä tuo haittaa, sillä meillä kävi arjen velvoitteiden kanssa iloinen yllätys, sillä pääsemme tänään lentämään Suomeen pariksi päiväksi! Niin ihanaa tulla Suomeen ja nähdä lunta! En olekaan sitä tänä talvena vielä lainkaan nähnyt. Seuraavat päivät Suomessa kuluu kiireellisen ohjelman parissa, joten pyrin ajoittamaan postauksia sekä kommentteihin vastailu saattaa jäädä hyvin vähille. Viimeksi olin Suomessa lokakuun alussa, joten hirveä ikävä on jo perhettä ja ystäviä. Pian pian pian pääsen onneksi näkemään kaikkia rakkaita <3

Tässä asussa suuntaan tänään lentokentälle, missä kone ottaa suunnakseen Helsinki-Vantaan. I am coming home! :)

jacket: Zara, top: GT, jeans: Vila, shoes: C.Louboutin, bag: LV, scarf: gift from my mom
Ps. Ja mukana lensi myös paksu talvitakki Suomen säitä varten!:)

Today I get to fly to my home country Finland for a few days! I am soooo excited! It’s gonna be very busy couple of days, so I might not be able to answer to your wonderful comments. The past couple of weeks have been very snowy in Finland, so I am looking forward to see my first snow banks this winter!  In this outfit I am heading to the airport later today. Uh, I am so excited and happy!:)
70 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Anonymous

    Mahtavaa että on olemassa tuollainen kauppa, vaikka hinnat vähän suolaisilta vaikuttaa… Mutta mitä sitä ei ulkosuomalaisena suomalaisista herkuista maksaisi! :) Asun itse keskieuroopassa aika pienessä kaupungissa, ja täältä ei kyllä edes kissojen ja koirien kanssa löydä yhtaan mitään suomalaista :( ! Nauttikaa herkuistanne, jos niitä vielä on jäljellä! ;) :)

  • Anonymous

    Moikka, suosittelen ehdottomasti käyttämään herkkuostoksiisi Stockmannin vientipalvelua, joka toimittaa tavaratalon valikoimasta (mitä tahansa) tavaraa ulkomaille.

  • R ja M

    Fazerin sininen ja Pusut olis ne karkit mitä jäisin pahasti kaipaamaan jos ulkomaille muuttaisin, onneksi on posti ;) Täälä Suomessa on muuten ihan jäätävän kylmät kelit nyt, mutta toisaalta jos olet tänne nyt lentämässä ni huomaat se kyllä ihan ittsekkin :D-M-

  • Anonymous

    Mutta Lontoossa on merimieskirkon kauppa! :)) Siella asuessani sai aina karkkeja ja suklaata helpolla!-Ansku in Ireland-

  • Anonymous

    Lontoossa myydään myös paljon muuta, suomalaisiakin makeisia.Tärppikaupat ovat esim. Suomalainen kirkko, Ruotsalainen kirkko, Scandinavian Kitchen (Oxford Circus), Nordic Bakery (leivonnaisen nälkään, Marylebone & Piccadilly Circus) ja yllä linkattu http://www.allthingsliquorice.co.uk/ (joka ei tosin ole Lontoossa, mutta muuten kätevä). Lähes kaikissa kaupoissa myydään nykyään myös Pandan lakritsaa.

  • Anonymous

    Wonderful post,wonderful outfit!Did I missunderstand smthng?I thought u are living in Finland?

  • Joanna

    Voih, niin totta että Suomessa on ihar parhauksia kaikki herkut!Lontoossa ei myydä muutaku tylsiä suklaanappeja ja jotain viinikumeja -.-'

  • Greu

    Apua, mä en ikinä pystyisi pitämään itseäni kurissa tuollaisen herkkumäärän edessä:D Söisin vaan itseni ähkyyn, ja heti kun olo vähän helpottaisi niin jatkaisin taas! Mutta en oletakaan että muilla on yhtä huono itsekuri kuin mulla:)

  • nana

    Voih, itse en enää jaksa innostua lumen näkemisestä! Luulenpa että toi kaks päivää minkä vietät lumen keskellä riittää – olis mulle ainakin just se sopiva määrä! Ehkä se kevät kohta tulee ja pääsee pitämään pikkukenkiä ja pikkutakkeja ja pikkumekkoja….. Haaveilua vain ;) Hyvää Suomen reissua kuitenkin!

  • Koo

    Nam! Johan tuli karkkinälkä näistä kuvista. :)

  • Minka

    Ihana asukokonaisuus! Ehkä kaikkien aikojen lemppari mitä oon sulta nähnyt! Ainoastaan laukun vaihtaisin mutta tuo takki on ihana!

  • Anonymous

    Kiitos vastauksestasi, ja hyvä tietää myös että läppäri mahtuu mukaan! =)- Siru

  • Janinah

    Päädyin tekemään terveellistä herkkua: vähärasvaista maitorahkaa, rasvatonta maitoa, 99,9 %:sta kaakaojauhoa ja tilkka makeutusainetta sekoitetaan keskenään ja päälle vielä pakastevadelmia. Kevyttä ja proteiinipitoista, suosittelen kokeilemaan :)

  • Anonymous

    Tuollaiset herkut tilasit, ja nyt kuitenkin hamstraat Suomesta toisen samanlaisen satsin taas mukaasi muille maille? :D eipähän lopu heti kesken… ehkä. xDAntoistaa lomaa kotimaassa! Täällä tätä lunta riittää, milloinhan sen tulo loppuisi. Enough already.

  • LINDA

    aaah ihania kuvia :D makeennälkä tulee tässä ittellekin… onko muuten miehesikin suomalainen? :)

  • Anonymous

    Ei ole. Tuolla on onneksi hyvä tarjonta suomalaista salmiakkia. Ja oikeastaan minkä maan tahansa. Myös toista suosikkiani, ruotsalaista.

  • Anonymous

    Todellakin on : ) rakastan vanhoja autoja ja kaikkia suklaita :)

  • Anonymous

    hmm – kiitos tosta osotteesta! ite oon kans asunu muutamassa maassa jo "pienen elämäni aikana" ja nyt tuli vasta vastaan tilanne että vaan joko suomesta tai lentokentiltä löytyy salmiakkia ja muuta suomiherkkua :P noista suomalaisista nettikaupoista joutuu maksamaan sen verran ylimäärästä että en hevin halua tilata sieltä.

  • Anna

    Me tilattiin kimppaan Suomi-paketti ennen joulua, että saatais pala Suomea tänne maailmalle. Ajateltiin oikein viettää Suomi-iltaa tuoreine seiskoineen ja suomalaisine pipareineen just ennen joulua – kuviteltiin sen olevan parasta! Ja niinhän se varmaan ois ollukin, jos paketti ois tullu perille. Meillä kummallakaan ei ole hajua, että minne paketti jäi pyörimään, varmaankin jonnekin päin Ranskaa. Se lähetysseuranta ei sinänsä auttanut, siellä luki että postimies olisi käynyt useitakin kertoja ovella – tosiasiassa ystäväni on työssään kaiket päivät juuri nimenomaan kotonaan tai jos hän ei ole niin joku toinen varmasti on. Ei todellakaan ymmärretä paketin kohtaloa, eivätkä postissakaan osanneet sanoa mitään. :D Harmin paikka ku nimenomaan itsemme kipeiksi siitä maksettiin, vaikkakin puoliksi.

  • Mrs. V

    Voimia voimia!! Pystyt siihen!! Simmut vaan pian kiinni :)

  • Mrs. V

    Mun on Alma MM! :) Eli se isoin! Paras koko minunkin mielestäni! Läppärikin mahtuu!

  • Mrs. V

    Voi kiitos Empska!:) Olet oikeassa, kyllä 90% näistä kylseyistä on äärimmäisen hyväntahtoisia ja aidosti vain kiinostuneita lukijoita, jotka eivät varmaan ole vielä ymmärtäneet tämän blogin aihemaailmaa:) Tosin, kyllä niitä puhtaasti ilkeitäkin välillä tulee. Mutta niin pitkään kun kirjoitetaan anonyyminä kasvottomana, niin eivät saa edes olkien kohautusta. Onhan jo anonyyminä kirjoittaen jo itse todettu, ettei moista usklataisi omalla naamallaan sanoa;) Kiitos kovasti kun luet näin rivien välistä. Ihanaa, että sinä haluat nähdä ihmisissä hyvän <3 UPea piirre <3 Kiitos paljon, odotan lumipenkkoja innolla! :D

  • Mrs. V

    Puhutaan keskenämme Suomea, mutta välillä kun emme halua muiden meitä ymmärtävän niin puhumme keskenämme myös erästä toista kieltä, joka jääköön salaisuudeksi. KÄytän englantia päivittäin, luen kaiken oikeastaan englanniksi ja jatkokoulutukseni olen käynyt täysin englannin kielellä, joten en pelkää sen katoavan minnekään. Suomi enemmän katoaa :D Thank God for this BLOG! :D

  • Mrs. V

    Joo ehdottomasti!:) Olen aiemmin tehnyt tänne "paloja SUomesta" postauksen missä on sitten ruisleivät, oivariini, oltermanni ja muut esillä :D Kiitos paljon kun käyt <3

  • Mrs. V

    Ihan totta:) Kiitos paljon, varmasti nautitaan! :) <3

  • Mrs. V

    Kiitos muru <3

  • Mrs. V

    Se on vaan näin, lapsuuden karkeilla on vaan pala sydäntä :D Hahahah :D Mullakin on ajettaessa kylmälaukut yms. mukana :D Kiitos paljon , tule vetäisemään hihasta jos joskus törmätään:)

  • Mrs. V

    Meillä vedetään vaan kauheella kisalla makeisia alas :D Tosin mun mies on suurempi perso makealle kuin minä, enkä mä edes hirveästi pysty päivässä makeaa syömään :/ Me ajetaan koirien kanssa aina kesäisin SUomeen, joten en ikävä kyllä osaa sanoa oikein mitään lennttämisestä. Lyhyiden reissujen ajan koirat ovat hoidossa. Pahoitteluni. Kiitos vielä!:)

  • Janinah

    Ääh, ei tällaisia herkkukuvia, kun yritän taistella armotonta makeanhimoa vastaan! :D

  • Anonymous

    Oi kiitos paljon! Tarvitse mennä tsekkaileen… :) ((ja pahoittelen aiemman viestin kirjoitusvirheitä, en se toki siis MINÄ ollut joka on vastannut miljoonasti, ettei aio kertoa sun yksityisasioita. :D ))

  • Anonymous

    Minkä kokoinen tuo sun Alma on? =) Itse olisin aikeissa ostaa sellaisen, mutten ole varma koosta (ja LV:n uudet sivut on tosi sekavat eikä löydy mallikuvia enää) ja tuo sinun näyttäisi hyvältä. =)- Siru

  • Anonymous

    Ihana takki! Perus kaunis, mutta silti kivoja pieniä yksityiskohti! :)Luulen, että moni kyselee sinusta tarkempia tietoja ihan vain siksi, koska vaikutat todella sydämmelliseltä ihmiseltä, jonka vuoksi sinuun olisi mukava tutustua enemmänkin. En myöskään usko, että kukaan niitä pahuuttaan tai ilkeilläkseen kysele :)Ja minusta on hienoa, kun jaksat aina vastata niihin yhtä asiallisesti ja ystävällisesti, etkä ikinä mitenkään ärsyyntyneesti. Huomaa, että olet myös todella fiksu :)Lumista lomaa Suomessa! Nyt sitä löytyy meinaan myös Helsingistä ihan kiitettäviä määriä! ;)Empska

  • Anonymous

    Tämä ei liity nyt varsinaisesti tähän postaukseen. Mutta kun asutte miehesi kanssa ulkomailla ja kun miehesi on suomalainen niin puhutteko suomea vai välillä englantia keskenänne jotta enkun kielen taito pysyy yllä? :) Vaikka me olemme mieheni kanssa molemmat suomalaisia ja asumme suomessa niin silti puhumme välillä englatia ja molemmat sitä osaa täydellisesti :) Joskus ollaan jopa suomessa ravintolassa puhuttu englantia ja tarjoilia on luullut meitä ulkomaalaisiksi ja onkin ollut suuri yllätys kun olemme yhtäkkiä vaihtanut suomenkieleen :D

  • Kata

    Heippa ja tervetuloa Suomen lumiseen talveen.:)Heräsi sellainen kysymys mieleen, että kaipaatko karkkien lisäksi joitain elintarvikkeita Suomesta(kuten juustoja, leipiä tms..)? :) En muista, oletko tästä joskus postannut vai et. :) Kiitos ihanasta blogistasi, seuraan sitä päivittäin(tai siis aina kun postaat!).:)

  • kaura

    Tiedän tarkelleen tuon tunteen, mutta onneksi posti kulkee ja sitä kautta saa välillä pieniä makeita yllätyksiä ;)Turvallista lentoa ja toivottavasti nautitte pari ihanaa päivää Suomessa <3

  • Mona

    Oikein kivaa Suomen reissua!!:) <3 J

  • naana

    Hih, tiedän tuon tunteen. Itse kun olen syntynyt Tukholmassa ja asuin sielä yli kymmenen vuotta, niin edelleen tekee mieli ihan hirveesti kaikkea semmoista mitä ei täältä suomesta saa. Onneksi tosin ei ole pitkä matka, jos kauhea himo tulee. Täytys vaan olla kylmälaukku mukana kun sielä käy, muuten ei onnistu että tuon sieltä mm. juustokakkua ja perunapullia. No onneksi sain tuotua köttsoppaa. :D Mies nauraa aina mulle kun ihan pakko aina saada jotain herkkua mukaan suomeen. Hih. Tervetuloa Suomeen kaunokainen, olisipa ihana joskus nähdä sinut ihan livenä. <3

  • Anna

    Heippa kaunis! Pari kertaa itsekkin tilannut tuolta suomikauppa paikasta mutta onneksi ystavat ja aiti aina silloin talloin laittavat survival paketin tulemaan niin ei tartte maksaa okyhintoja. Meilla onneksi irkku ei syo salmiakki, mutta suklaata senkin edesta :) Melkein tulee perheriita jos se on syonyt enemman kuin oman osansa fazerista. hehe. Sellasta piti kysymani etta kun teilla on ne kaksi koirakaveria niin ovatko ne matkanneet mukana suomeen ja jos niin suositteletko jotakin tiettya lentoyhtiota? Penny tuskinpa tulee mukaan Suomeen jos vaan mina menen viikonlopuksi mutta jos joskus menee vaikka pidemmakin aikaa kesalla niin pitanee harkita. Hauskaa suomireissua, nautiskele urakalla :)-Ansku in Ireland-

  • Mrs. V

    Joo, se oli hyvä ostos joskus vuosia sitten :) Kiitos paljon ihana! <3

  • Mrs. V

    Kiitos paljon sympatiastasi. Toki se on aika puuduttavaa aina vastata samoihin kysymyksiin, vaikka olen monessa eri paikassa kantani ilmaissut (sivupalkki, kommenttiboksin alkuteksti, blogin kuvaus, aiemmat kommentit, minä postaus:D) mutta uskon kyselijöiden olevan vain aidosti kiinnostuneita uusia lukijoita, jotka eivät vielä ole malttaneet tutustua blogiin hieman tarkemmin kuin pintapuolisesti :) Joten no harm done :)Mä suosittelisin Tiger of Swedenin ja Filippa K:n pukuja. Ne ovat hieman hintavempia, mutta ovat hyviä istuvuudeltaan sekä kestävyydeltään. KLassisen mustan housupuvun kun tulisi tosiaan kestää aikaa. Joten itse aloittaisin näiden perus työvaatteiden metsästyksenTigerilta tai Filippalta!:)

  • Mrs. V

    Kiitos paljon!:) Sen varmasti teemme!!:)

  • Mrs. V

    Uuh, Kalifornia on ihana <3 Uskon, että sulla on varmaan sinne saakka matkustaessa aina aikamoiset tuomiset mukana! :D Se on hassua, mutta jotenkin se karkki mitä on lapsuudessa sylnyt, on vaan se paras karkki <3 Kiitos paljon!! <3

  • Mrs. V

    Kiitos paljon ymmärryksestäsi. Luulen, että huomattava enemmistö ymmärtääkin tämän loistavasti ja utelut tulevat varmaankin uusilta lukijoilta jotka eivät ole ehtneet vielä lukea tarkemmin sivupalkkeja ja kommentteja :) Kiitos paljon <3

  • Mrs. V

    Voih, Suomessa tosiaan taitaa olla himan kylmempi :/ Kiitos paljon ihana!

  • Mrs. V

    Kiitos ihana:) Ei, ikävä kyllä Zaran takki on ostettu n.2 vuotta sitten:/

  • Ms. S

    Fiilaan tota takkia ihan kympillä!Eikä kuvissa näkyvät herkut jää kakkoseksi.. Tervetuloa Suomeen ja turvallista lentoa! :-)

  • Anonymous

    En ymmärrä miksi jotkut anonyymit kyselee sun yksityisasioita lähes joka postauksen kommenttiboksissa, vaikka olen miljoona kertaa heille vastannut ettet aio kertoa. Todella rasittavaa siis näin lukijankin näkökulmasta, aaaargh! Sympatiat sulle..=/Ihan olis kysymyskin. Oon tällainen h&m tasoisten vaatteiden käyttäjä ja 100€ kengät on varmaan kalleinta mitä olen koskaan ostanut.. Oon nyt kuitenkin jonkin aikaa miettinyt että tahtoisin ostaa jonkun tumman housupuvun, joka kestäis vuodesta toiseen ja pystyis monissa eri tilanteissa käyttämään. Eli siis olisin valmis laittaan siihen vähän normaalia enemmän rahaa… Kysyn nyt sulta et oisko hyviä vinkkejä mistä sellasta kannattaa lähteä hakemaan?! Tai muuta vinkkiä asiaan liittyen.. Toviottavasti ei ollut ihan ääliö kysymys! :D

  • Jii

    Kivaa Suomen reissua ja nauttikaahan kotimaan herkuista sekä loppuviikolle luvatuista paukkupakkasista! :)

  • Anonymous

    Itse kun asun kaliforniassa niin saan suomiherkkuja aika harvoin. Suomen reissuilla tuleekin sitten ostettua matkalaukku täyteen herkkuja :D jenkki karkit ja herkut kun on ihan hirveän äkkimakeita ja tulee oksettava olo jos niitä paljon syö :) Ihanaa ja turvallista lentoa teille ja viettäkää oikeen ihana ja luminen loma Helsingissä! :)

  • Anonymous

    Kunnioitukseni siitä, ettet sorru lavertelemaan yksityiselämästäsi. Koska ei se todellakaan ole velvollisuutesi. Kiitos esimerkillisen kauniista tavastasi vastailla aina samoihin uteluihin. Hyvää matkaa!

  • Katariina

    Oi toi takki on kyllä aivan ihana! Rupes kauheesti tekeen mieli kaivamaan trenssit kaapista, mutta ei kyllä näillä keleillä tarkene. Pari kuukautta vähintään pitäis vielä jaksaa talvitakeilla… Mutta tosi onnistunut asu muutenkin, tykkään! Ja apua noi karkit, arvaa vaan tuliko makeannälkä! :D

  • Anonymous

    Hyvältä näyttää asukokonaisuus ja namit:) Onko tuo Zaran takki nyt uudesta mallistosta?

  • Mrs. V

    Kiitos paljon tästä vinkistä! Pitä kurkkaa minne kaikkialle maailmalla toimittavat. Toki eri maista löytyy hyviäkin karkkeja, mutta ei vaan vedä vertoja suomalaisella karkille, jonka parissa on varttunut :)

  • Mrs. V

    Kyllä.. HArmillisen kalisa. Ja bis bissit ovat munkin suosikkeja ! :)

  • Mrs. V

    Joo ikävä kyllä tämä ei ole sellainen blogi. Onneksi valtaosa muista ulkosuomalaisista blogareista kertovat paljon tästä asiasta kokemuksiaan. Suosittelen kurkkaamaan sellaisia blogeja kuin: Kalastajan Vaimo (norja), Ps.I love fashion (Ruotsi), Yummy! (Englanti), Buttermilk Bisquits (Hollanti), Mungolife (Australia). Heillä kaikilla on sama tilanne ollut kuin sinulla ja minulla – ulkomaille muutto. Heidän blogeistaan löydät toivottavasti kaipaamasi :)Sen verran olen sanonut jo aiemmin, että omakohtaisesti seurasin sydäntäni ulkomaille <3 Vaikeaa on tottakai aika ajoin ollut (paljon se ottaa mutta paljon se kokemus antaakin) mutta koska olemme mieheni kanssa molemmat suomalaisia, palaamme vielä jonain päivänä onneksi Suomeen pysyvästi <3Voimia ja onnea maailmalle! Se on upea kokemus ja suosittelen kaikille <3 Perhettä ja ystäviä on aina ikävä, mutta vuosien saatossa huomannut, että he eivät katoa yhtään mihinkään <3

  • Mrs. V

    Kiitos ihana <3 No juuri näin on plääni. LÄhes tyhjällä matkalaukulla tuun ja takaisin se tulee täynnä :D

  • Mrs. V

    hahahah:) Onko meillä samoja mielimakeisia vai?:) Kiitos paljon <3

  • Mrs. V

    Kiitos Tiia, jälleen kauniista sanoistasi:)

  • Mrs. V

    Hahah :) Meillekin on perhe ja ystävät luvanneet saman, mutta mä en vaan millään halua vaivaa ketään :D He kun ovat varmasti yhtä ihania kuin oma äitisi ja lähtteäisivät kaiken asap <3Todelinen harmi ;)

  • Mrs. V

    No aijaa!!:) Kiitos paljon! odotan innolla illan lentoa kotimaahan! <3

  • Mrs. V

    Kuten tuossa oikealla sivupalkissa ylhäällä lukee, tämä blogi ei käsittele mitään pintaa syvemmältä. Vaikka asuinmaani ei ole mitenkään erikoinen, toimii se hyvänä rajana (eli en sitäkään kerro) koska en kerro mitään arjestani niin sillä missä asun niin ei taida olla mitään väliä :) Lisää ajatuksiani aiheesta voit lukea "minä" postauksesta, joka löytyy My Old Posts kategorian alta nimellä "Me / Minä"

  • Anonymous

    Jos tykkäätte erityisesti salmiakista, tämän brittikaupan valikoimista löytyy vaikka mitä ja kuljetus on saarella tietenkin halvempaa.http://www.allthingsliquorice.co.uk/

  • Haidi

    Voi vaan kuvitella kuinka ikävä itselläni tulisi suomalaisia karkkeja! kiva kun tuollainenkin mahdollisuus on olemassa, ja harmi jos on niin kallis :s Olen aivan mahdottoman perso kaikelle makealle, hirveä bisbis laku himo iski kun näki tämän postauksen : D

  • Anonymous

    harmi kun et halua kertoa enemmän yksityiselämästäsi, olisi niin mukava tietää sinusta enemmän :) tiedän ettet halua kertoa paljoa itsestäsi, mutta mikä sai muuttamaan ulkomaille? työ? oliko vaikeaa jättää kaikki suomessa oleva tänne? olen itse mietiskellyt ulkomaille muuttoa, siksi nämä kysymykset :)

  • RagDoll

    Upea takki! Näytät jälleen niin kauniilta ja freesiltä. =)Nyt hamstraamaan matkalaukku täyteen karkkia. ;)

  • Anonymous

    Arvaa alkoiko tehdä mieli herkkuja? Hyvää lentoa! :)

  • Tiia

    ihana asu ja tuo laukku taas vaihteeksi :P

  • Anonymous

    Minäkin oon ulkosuomalaisena käyttänyt tota sivustoa, mutta kerran pistin kuvan herkkusaalistani facebookiin ja äitini surffaili netissä ja kauhistui hinnoista niin perinpohjaisesti että lupasi lähettää mulle ihan koska vaan suomalaisia herkkuja jos tulee tarve :D No käypä se tietenkin näinkin ;)Harmi tai "harmi" on ettei mun ulkomaalainen mies lämpene mun herkuille ollenkaan ja "joudun" yksin syömään kaikki… ;)

  • Helkku

    Nami mikä postipaketti :D Salmiakki on mun suurinta herkkua ja sitä menis kilotolkulla ellei sitä vähän rajota! ;)Tervetuloa tänne, toivottavasti teillä on hyvä loma edessä. Ja nyt tosiann näät sitä luntakin.

  • Anonymous

    missä maassa asut? :)