CATEGORIES

Pastel palette

7.2.2012

Noniin! Eli lupasin vielä lisää asukuvia niistä eilisistä mitunvihreistä housuista, mitä voisi käyttää jo melkeinpä lähiaikoina. Vietiin hiljattain autotallista jonkin verran vaatteita kierrätykseen ja sen möytä minulle vapautui yksi täsin tyhjä vaaterekki käyttöön. Kaikki vaatteeni roikkuvat/ovat viikattuina mukavasti omilla paikoillaan vaatehuoneessani, mutta innostuin hieman kuvailemaan omia pastellisia / niiden kanssa käyviä yksilöitä tällä vaaterekillä.

On muuten ollut todella vaikea saada hyvää valoa kuviin viime aikoina. Ongelmaa vaikeuttaa se, että ulkoinen salamani on hieman rikki ja kaipaa korjausta. Itse laite toimii loistavasti, mutta sen muovisesta kiinnike osasta vain murtui pieni palanen (ei kestänyt enää omaa painoaan kamerassa, kun asetin sen pystysyynnassa kolmijalalle!), joka estää sen vankan kiinnittymisen kameraan ja ei nyt sitten toimi. Toivottavasti saan korjauttuna takaisin ajoissa, sillä tässä lähiaikoina on paljon muodikasta tapahtumaa, minne ehdottomasti tarvitsisin salaman saadakseni laadukkaita kuvia…

Beige blouse: Diane von Furstenberg, Trousers: River Island (new), Bag: Mulberry Oversized Alexa, Ballerinas: Mulberry Bayswater Ballerinas, Brown belt: My mom’s old belt

Kyllä se beige ja minttu yhteen soppii!!

The previous outfit you saw on me, must still wait for it’s time for a little while in my closet. However, luckily I have some other items in my closet that I can integrate with these new pants, so that they would see day light a little sooner… Don’t beige and mint go well together? :)

72 comments

Leave a Reply to Anonymous Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Mira

    Ihan huippuihana yhdistelmä! Kammoksun jotakuinkin kaikkia värejä, mutta onnistut vakuuttamaan jopa minut! :) IHANAA!

  • Anonymous

    On pakko kommentoida, että Sinulla on aivan mielettömän raikas asukokonaisuus tuossa! :) Itse asun ulkomailla ja täällä on huomattavasti lämpimämpää kuin suomessa niin saan hyviä vinkkejä pukeutumiseen ! Kehun viellä tuota sinun Louis Vuittonia, AIVAN IHANA! tuon mallista minulla ei viellä olekkaan :o

  • Anonymous

    Oi vitsi mitä ihania ja raikkaita värejä! Ja tuo päivän asukuva on tosi magee ;) Kysyn vielä, että oon saman pituinen kun sä niin tilasitko short vai regular pituuden? Pakko saada myös nuo housut!:D Olisin kiitollinen, jos vastaisit!:) En nimittäin jaksaisi sitä palautus hässäkkää.. Hanna

  • Anonymous

    Aah muhunkin on iskenyt pastelli kuume! Minttu, pehmee ja pinkki, roosa, ja tan color, oon kans himoinnut noita RI farkkuja! Ihana Kevat tule jo! :)Kaly p.s. ikava teita!

  • Anonymous

    Varmasti pystyisit, minäkin innostuin tästä heti! Kuulostaa hauskalta postausidealta. Tämähän on kuitenkin sinun blogisi ja asusi siis sinun itsesi tyylisiä, joten vaikkei kukaan omia ehdotuksiasi suoraan kopioisikaan, niin tuollainen postaus toimisi silti varmasti inspiraation lähteenä. Onhan esim. printatuissa naistenlehdissä ja heidän nettisivuillaankin stylistin antamia vinkkejä. Niistä saan sitten itse inspiraation kautta usein taas uusia yhdistelyideoita, jotka sopivat juuri minun tyyliini.

  • Apelsin flickan

    Luen viikottain sun blogia (jo noin vuoden ajan) ja ensimmäistä kertaa kommentoin, sun tyyli vaan on niin ihana. Lovely Look :) Kram!

  • tanja

    ekaa kertaa eksyin sun blogiin, ja koukutuin heti;) upea tyyli sulla, niin raikas! ja oi mitä ihanan herkullisia värejä tuossa rekissä, saa niin oottamaan kevättä ja kesää:)

  • Anonymous

    Ihastuin aivan täysin kyseisiin mintun värisiin housuihin jo aijemman postauksen aikana. Kesäfiilisten innoittamana River islandin ostoskori täyttyikin muutamista ihanuuksista ja tilaus lähti ns. normaalisti matkaan kunnes tilauksen teon jälkeen huomasin River islandin sivujen väittävän ETTEI tilausta ole ollenkaan tehty mutta silti rahat katosivat tililtäni…. Nyt harmittaa ihanien vaatteiden jäätyä haaveeksi ja ennen kaikkea hävinneiden rahojen puolesta!

  • Jenna

    Hei mistä noi ihanat housut mahtaa olla? :)<3

  • Anonymous

    No voi harmi! Watercolor on niiiiiiiiin ihana, harmi että se meni multa sillon -08 ohi. Siispä jos joskus tulet ajatuksiin myydä ihanuuden, niin täältä löytyy takuuvarma ostaja! :) Aurinkoista kevättä sinulle!

  • Elise M.

    Heippa! Beigen lisäksi tuo tumma konjakki + mintunvihreä on ihan match made in heaven. Hyvältä näyttää. Lisäksi noissa asukuvissa toistuu ihanasti samat sävyt silmissä ja hiuksissa. :)Hyvää alkukevättä!

  • Anonymous

    Yay! Thank you and get better faster! All the best!

  • Mrs. V

    Thank you hun!! :)

  • Mrs. V

    Suosittelen! Ne menee kaiken kanssa ja mukavasti antaa illuusiota hameiden/mekkojen kanssa jalan pituudesta ;) :)

  • Mrs. V

    Voi Helkku <3 Kiitos taas niin paljon:) Mä olen niiiiiiin iloinen jos voin mitenkään piristää vähäänkään kenenkään päivää (be the change you wanna see in the world) ja olen ihan äärimmäisen otettu sanoistasi <3 Toivottavasti löydät omat täydelliset yksilösi pian!! :) HAleja!

  • Mrs. V

    Kiitos Hannah! <3 Kun näin piristätä tätä vieläkin räkäistä ja uupunutta sairastajaa <3 Olo kun on IHAN kaikkea muuta :D Kiitos <3

  • Mrs. V

    Voi vitsi miten kauniisti kirjoitit <3 Kiitos!!! Olen niin otettu! Suurin toiveeni blogin kanssa on jakaa hieman pientä iloa ja energiaa siihen uuvuttavaan arkeen! Nämä pienet jutut voivat antaa vähän puhtia niiden oikestti merkittävien juttujen saavuttamiseen. Olen niiiiiin otettu, että olen kyennyt energiaa sinun arkeesi tuomaan <3 Mieletön kohtealiaisuus! Kiitos StyleC! :)

  • Mrs. V

    Olen!! Sellainen tulee pian!:)

  • Mrs. V

    Hi dear!:) You must be new to my blog? :) Welcome!I don't know if you read my texts, but I am currently battleing off a very strong cold and unfortunatelly the pastel pictures were the only ones I had ready on my computer as I haven't had the energy to take new pics etc :/ Meanwhile, check my category trends:http://strictlystyle.blogspot.com/search/label/TrendsThere I recently listed 12 upcoming trends and announced, that I will go through them one by one. For each trend, I will come up with "style steal" posts about where to get them, which designers went cuckoo over them, and what trend items can be found from my closet :) I want to do them in a logical order, so that's the reason for 4 posts in consecutive row :) But actually – you read my mind! :D Beacuse I have timed a post for tomorrow with one of my outfit pics from last summer and how I am going to alter it to next years summer! :) So stay tuned – your wish comes true sooner than expected! :)

  • Anonymous

    Hi! I like the outfit, very fresh and nice esp now during winter time, but it is the 4th post in a row about pastels, are there any other upcoming trends? Or maybe you can inspire about how to mix pastels and last years summer trend (bright colors and color blocking)would be very interesting for those who doesnt want to change entire wardrobe or still loves last years purchases (like me:)

  • Anonymous

    Kiitos kovasti vastauksestasi! Semmmoset sitten aijon ensin hankkia :))

  •  Ms. Allee

    Love your pastel pieces!*So cute!*xXx

  • Friday Lily

    Aivan UPEAT nude korkkarit! Ottaisin omaan kenkäkokelmaani milloin tahansa ;)

  • Helkku

    Voi että, tää sai mut taas niin hyvälle mielelle. Tää päivä on ollut aika rankka, mutta mieli piristyi heti kun tulin tänne. Kiitos sulle tästä taas kerran <3Nuo pastellisävyt on oikeesti todella kauniita, ja mää oon alkanut lämpeemään jopa niin paljon että olen päättänyt hommata pastellinväriset housut kevääksi. Sun ansiota! Pitsiäkin löytyy kaapista, joten jos ei muuta yläosaa keksi niin tiedänpähän ainakin sen sopivan. ;)Nuo Espanjasta ostamasi helmisandaalit on tosi kauniit!

  • Anonymous

    Sulla on kerta kaikkiaan niin uskomattoman hyvä ja pettämätön tyylitaju, ei voi muuta kuin ihailla!! Olet niiiiin UPEA :)Parane pian!-Hannah-

  • StyleC

    Aivan mielettömän ihania inspiraatiokuvia jälleen kerran! Olen kärsinyt pahan keväänkaipuun kourissa aina tammikuisesta Blugirl- postauksestasi lähtien;) Yhtäkkiä kaikki (asumielessä) alkoi tuntua niin mustalta, harmaalta, ankealta ja ahdistavalta ja siitä lähtien olen kerännyt ympärilleni värejä, valoa ja vaaleutta- mm. ihastunut ensimmäistä kertaa pinkkiin väriin ;) Pastellit ovat aivan ihania, mutta eivät toimi minun ihoani vasten sitten yhtään. Enpä olisi ikinä uskonut, mutta sinun rohkaisemanasi olen jopa alkanut pohtimaan, josko toisaalta pastelliset housut sittenkin olisivat myös minua varten… pitänee ehkä uskaltautua sovittelemaan, ennen kuin ne kaikki myydään loppuun. Enpä muista koska olisin viimeksi saanut mistään näin paljon uusia ideoita ja sitä kautta tuntuu muutenkin jotenkin todella energiseltä. Kiitos:)

  • Zara

    Tnx anyway :) they are gorgeous.

  • Anonymous

    Moikka!Olisiko mahdollista, että tekisit erillisen postauksen vaatehuoneestasi? :) Olen itse muuton yhteydessä saanut oman vaatehuoneen, enkä oikein tiedä, miten vaatteeni sinne "asettaisin" :(

  • Mrs. V

    Anonyymi, jonka kommenttia en julkaissut,Kuten tuossa kommenttiboksin yläpuolella lukee, en julkaise kommentteja jotka käsittelevät yksityiselämääni. Vaikka kommenttisi oli äärimmäisen suloinen eikä siinä ollut mitään pahaa, mutta henk.koht asiat eivät kuulu tänne. Sanotaan sen verran, että jos niin onnekas olen, niin varmasti tulen siitä myös tääällä sanomaan!:)

  • Mrs. V

    Voih! Kiva idea! pitääpä laittaa korvan taakse! Toivottavasti pystyn sitten jotenkin jeesaamaan :/ Kiitos kuitenkin kovasti luotostasi!! <3

  • Mrs. V

    Me taidamme olla aina itsemme pahimpia kriitikkoja.. ;) Mun helmisandaalit olen ostanut espanjan matkaltani ihan pikkuruisesta liikkeestä, joka oli ihan one of a kind eikä ketjuliike, joten ikävä kyllä ei ole minkään ketjun tuote nyt. Aurinkoloman ihana edullinen löytö <3 Samaa sinne ja onnea pastellienmetsästykseen!:)

  • Mrs. V

    Niillä on tosi hyvä kävellä! Ja itseasissa kävin teettämässä niihin itse kumpipohjat, jotta ne kestäisivät paremmin. KÄytin Helsingissä suutaria lähellä pikku-robaa, joka oli loistava. mieletöntä jälkeä! Baltsuja oon käyttänyt huimasti ja edelleen ihan uuden veroiset! :)

  • Mrs. V

    Voi kiitos taas suloisuus!!:) Täällä onneksi on ollut todella leuto talvi, niin ei ole sentään tarvinnut hirveetä kerrosta, mutta oi niitä kelejä on ikävä kun ei tartte takkia!!! :D

  • Mrs. V

    Hahaha. Tiedän tunteen. mäkin vielä jokin aika sitten sanoin, ettei pastelli ole mulle, mutta tässä sitä taas mennään :D

  • Mrs. V

    Itse olet! :) Kyllä – mä kaipaan kans lämpöä! :)

  • Mrs. V

    Kiitos paljon!:)

  • Mrs. V

    Unfortunatelly, they do not have a brand :/ I bought them from a little boutique in Spain, which was a small independent store and I canät remember the name of it:( sorry!

  • Mrs. V

    Ikävä kyllä en usko, että ainakaan uutena, koska nimensä mukaisesti, se oli limited edition – eli suomeksi rajoitettu erä.

  • Mrs. V

    Voi kiitos paljon tosi ihanasta kommentista! Pyrin keskittymään tässä blogissa muotiin, kaikenlainen muu naisellinenmaailma sivuaiheena, joten todella ihana, jos sinä ainakin saat täältä sitä, mitä toivoin monen saavan :) Mä sanoisin tälle sesongille NUDET! koska ne menee niin kivasti pastellien kanssa – ja oikeestaan minkätahansa kanssa. Jos niitä ei siis vielä ole, kannatan tämän ns. perusvärin ostamaan ensiksi. Tosin omasta kaapista löytyy myös sähkönsiniset korkkarit ja RAKASTAN niitä, mutta kyllä noille nudeille vaan löytyy useammin käyttöä…

  • Mrs. V

    Samaa mieltä! Onnea pähkäilyn kanssa! saa nähdä sorrunko mäkin vielä toiseen väriin.. :D

  • Mrs. V

    Thanks dear! :)

  • Mrs. V

    Voi kiitos, mutta lupaan sulle, kyllä mullakin sattuu paljon ohilyöntejä :D :D Helmisandaalit on ostettu espanjasta ihan sellaisesta pikkuisesta putiikista, joka ei ollut mikään ketju , enkä muista nimeäkään:/ Pahoittelen!

  • Mrs. V

    Se pitsipaita olikin eilisessä postauksessa puettu noiden housujen kanssa!:) Sama maku meillä ;)

  • Mrs. V

    Hei tosi kiva! Ihanaa, jos kykenen antamaan ideoita sinullekin näiden housujen suhteen!:) Joo!! kannatan! Pitsi on ihanan tyttömäistä ja suloista kevättä ajatellen! :)

  • Mrs. V

    Hahahah :D Kiitos! Puffetti oli lapsuudessa yksi lempijäätelöistäni – erityisesti minttu ja toffee!! :D Joten ihanan hymyn toit huulilleni tällä kommentilla <3

  • Mrs. V

    Thanks dear!

  • Mrs. V

    Kiitos Hanna kovasti! Niin upeaa, että sitä kykenee löytämään inspiraatiota sellaisteltakin, joka ei yleisesti ottaen olisi lainkaan omaa tyyliä! :) Hienoa:) Kiitos paljon – samalla linjalla pyrin jatkamaan!:) Itse pyrin pitämään yllä tätä hyvänmielen blogia, joten tosi kiva, että tänne on löytänyt iloisia ja hyvillä mielin olevia ihmisiä <3 Kiitos kun käyt!!:)

  • Mrs. V

    Joo olen:( Kiitos paljon <3

  • Mrs. V

    Kiitoksia teille kaikille, jotka ystävällisesti autitte toista eteenpäin!:)

  • Anonymous

    Mietin, että semmoinen postaus olisi vallan ihana, jossa lukijat saisivat lähettää vaatekappaleen (kuvana) jonka kanssa he ovat pähkäilleet… miettiessään minkä vaatteen kanssa sen yhdistäisi! Sinulla on niin täydellinen maku, että kateeksi vain käy!

  • S.C.

    Taydellinen variyhdistelma ja ihania myos noi kuvat tossa vaaterekissa :) Itse hypistelin samoja housuja river islandissa toissapaivana ja olis varmaan lahtenyt mukaan useammassa varissa jos saareni ei olis niin paksut :/ Pitaa kayda uudelleen kattomassa niita ja kokeilla milta nayttais paalla.. Kattelin myos noita sun helmi sandaaleja miten kauniin nakoset, onko uutta mallistoa ja mistakohan mahtaa loytya? Kiitos ihana jos ehdit vastata ja kivaa paivanjatkoa sinne <3

  • Estel

    Kiitos tuhannesti vastauksista!

  • Anonymous

    Onko noilla ballerinoilla hyvä kävellä? mietin aina ku ne näyttää niin ohutpohjasilta, mutta niin söpöiltä ja monikäyttösiltä. Kaunis asu!:)-emma-

  • Jii

    Niin keväisen oloinen ja näköinen asu! Juuri tänä aamuna haikailin miehelle, että tulisipa jo kevät ja kesä niin pääsisi käyttämään kaikkia ihania sesongin vaatteita ja pääsisi eroon talven kerrospukeutumisesta. :D

  • Anonymous

    Itse en oikein noille pastelliväreille ole lämmennyt, ainakaan omasta kaapista niitä ei juurikaan löydy, mutta tuossa vaaterekillä ne näyttävät oikein kivoilta. :)

  • Riiny

    Aivan ihana asu :) Olet kyllä upea! Olispa jo kevät, sais pukeutua ihaniin värikkäisiin asuihin!

  • Jenna

    Todella kiva asu ja ihana laukku ja noi kengät ! :)♥ http://nenna-wwwbloggercom.blogspot.com/

  • Zara

    Hi, Can you tell me which brand are flat shoes with perls, they are so nice.Tnx,Zara

  • Anonymous

    Itse ostin viime kuussa juuri tuon Speedyn ja 520€ oli hintaa,kun uusi hinnankorotus astui juuri voimaan. Anteeksi kun vastasin vaikka kysymys oli sinulle osoitettu :)-Minna

  • Anonymous

    Saako tota watercoloria enää mistään vai oliko se vaan yks erä minkä ne teki?

  • Anonymous

    Heippa Mrs. V :) sulla on aivan ihana ja todella inspiroiva blogi. Olet aina ajan tasalla muodista, joka on niin hieno juttu, rakastan ! Todella upeat nuden kengät löytyypi rekistäsi.On vielä kysyttävää ja oisin todella todella kiitollinen jos saisin vastauksen. Haluaisin tilata netistä korkokengät ja vaihtoehtoinani ovat sähkönsininen väri tai nude. Kumpi mielestäsi on enemmän kesän trendien mukainen, kumman mieluiten ostaisin? Olen pähkäillyt asian kanssa jo pitemmän aikaa, joten olisi todella mukavaa saada sinunlaiselta tyyliniekalta neuvoa asiaan. Kiitos etukäteen<3

  • Anonymous

    n. 515 e :)

  • Veronica

    Nuo housut on ihanat! Itseäkin alkoi kiinnostaa mintunvihreä, vaikka aikaisemmin olen kuolannut jo vaalean keltaisia ja oransseja housuja. Saa nähdä mitkä niistä kotiutan, mutta niiden kanssa myös konjakkiset asusteet sopisivat hyvin :)

  • Sofie

    So nice clothes!

  • LINDA

    sulla on kyllä pettämätön tyylitaju!!! en voi ku ihailla… noi valkoset "helmisandaalit" on ihanat, mistäs ne on? :)

  • Tiiiia

    upeet noi housut, voi kun täällä Suomenkin pakkasessa sais jo kulkee vähän kevyemmin :) muutenkin asu on tosi nätti, ruskeet yksityiskohdat tuo kivaa kontrastia hempeisiin sävyihin :) etenkin rekissä oleva pitsipaita sopisi mun mielestä tosi hyvin noiden housujen kaveriksi !

  • Anonymous

    Moi! kävin muutama päivä sitte ostamassa itelleni mintunvihreet housut(ostin omani Cubuksesta 19,90) ja seison vaatekaapin eessä miettimässä et minkä kaiken kanssa ne oikeen sopii! riemastuin niin kovin ku tulin sitte koneelle blogeja lukemaan ja huomasin sun ostaneen saman väriset housut! ihanaa nähdä miten joku toinen niitä yhdistelee ja saan niin paljon inspiraatiota sulta! seuraava ostos onki jonkunlainen valkoinen pitsipaita!;) cant wait for the spring to come!Mona

  • lili

    Voi ei, taas mä oon täälä hihkumassa iik ja oih, mutta oot ku joku söpö minttubuffetti-jätski noitten housujen ja ruskeitten asusteides kanssa hihi!:P

  • Katia

    Lovely outfit!

  • Hanna

    Ihana toi vaaterekki! Kommentoin sulle muistaakseni eilenkin, mutta sun blogis on aivan ihana. Me ollaan tyyleiltamme ihan eri planeetoilta, mutta sun tyylisi on silti tosi inspiroiva mullekin. Tykkaan naista freeseista vareista ja laatumerkeista ja siita miten yhdistelet vaatteita tosi "innovatiivisesti". tykkaan myos etenkin niista postauksista, missa esittelet budjettiystavallisempia vaihtoehtoja kalliimpien tilalle. Siis taa nyt on tallainen hyvanmielen kommentti. Oot ihan huippu ja sun blogi on ihan huippu!

  • Anonymous

    Oletko vielä kipeänä ? :( parane pian <3

  • Estel

    Moikka ihanainen Mrs v! Tämä kysymys ei nyt varsinaisesti liity tähän postaukseen millään tavalla, mutta satutko tietämään mitä maksaa Helsingin LV-myymälässä Speedy monogram canvas kokoa 30? En ole löytänyt netistä mistään, ja ajattelin että sinä varmaan tiedät. Sellainen olisi hankinnassa ihan pian :) Kiitokset miellyttävästä blogista!