CATEGORIES

Sailor outfit

30.7.2009

Olin jonkin aikaa sitten katsomassa purjehduskilpailua.
Koska meidät oli kutsuttu lounaan merkeissä hieman arvovaltaisemman herran juhliin oli pientä pähkäilyä mitä sitä päälle pistäisi… Koska lounaalle ei liian tällättynä halua pamahtaa. Eli smart casual olisi varmaankin ollut pukukoodin idea jos sellainen olisi annettu.

Meinasin ensiksi lähteä näissä korkkareissa, mutta sitten totesin että nuo korkkarit ovat lounaalle liikaa.

Joten päädyin laittamaan valkoiset ballerinani.

Siihen vielä kun lisäsi jakun, niin sain hieman asiallisuutta lisää. On se pienestä kiinni:D

Niin ja loppuun vielä pahoitteluni tärähtäneistä kuvista. Kameran asetuksen olivat jotenkin peffalleen. Joten tähän alle vielä loppuun kuva asuni todellisista väreistä.

18 comments

Leave a Reply to Mrs. V Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Anonymous

    Sulla voi näköjään anonyymit kommentoida taas, kun mun mielestä jossain vaiheessa ei voinut. Vai muistanko nyt väärin? Mä nimittäin meinasin yhdessä vaiheessa jo tehdä itselleni nimimerkin, että pääsisin kommentoimaan sulle :) Tykkään tosi paljon blogista. Sulla on upee tyyli, olet ihanan positiivinen ja iloinen ja lisäksi todella kaunis :)

  • Anonymous

    Toi asu on niin tyylikäs ja kaikinpuolin täydellinen!Muutenkin tyylisi on todella ihana. Osaat yhdistellä vaatteita, tiedät mikä näyttää hyvältä ja pukeudut tyylikkäästi mutta kuitenkin rennosti. Et siis näytä ylipukeutuneelta.Lisäksi sul on tosi hyvä kroppa ja oon niin kade sun ihanasta rusketuksesta :)

  • Leena_L

    Ihana asu, mä niin rakastan kaikkea seilorihenkistä! Se on kyllä jännä miten paljon esim. kengät ja jakku muuttaa asua. Kuullostaa kivalta tuo tilaisuus jossa olitte :)

  • Anni

    Tyylikästä ja hyvä asu valinta. Täytyy kyllä nyt kommentoida ruokailuhuonetta (jos en aivan väärin katsonut) joka taustalla näkyy, se on ihana. Kauniita värejä ja isot ikkunat. Elegantti ja moderni.

  • Mona

    Aivan ihanan rento asu. Jakku sopi kokonaisuuteen mielettömän hyvin. Erittäin hyvä vaihtoehto!Ja kivat noi tuolit ko näkyy tossa sivussa:) Haluisin just tollaset ite kotiin.:)

  • Mrs. V

    Sini,kun paikan paalle saavuttiin niin sain onneksi huomata etta asu oli tosiaankin oikein sopiva kyseiseen tilaisuuteen. Kiitos kovasti:)Hii,todella ihana kuulla etta pidat:) Itseaan ea saa ottaa liian vakavasti. taten on kiva ottaa kuvia hieman kieli poskessa:DIsojen kuvien kanssa on se ongelma etta niiden lataamisessa menee ihan tajuttoman kauan:( Ja ne vie koneella melko paljon tilaa kun niita muitakin kuvia on niin paljon:( Kiitos ihan hirmuisesti tasta kohteliaisuudesta, todella ihana kuulla etta tama blogi onnistuu tuomaan joillekin hyvan mielen:) Ruokapaivakirjaa en tieda jaksanko pitaa, silla en miellani hirvean tarkkaan seuraa syomisiani. Liikun sen verran ettei niita tartte liikaa miettia. Toki pitaa muistaa ne perus terveellisemmat valinnat kuten vaalea pasta vaihtaa tummaan, vaalea leipa tummaan, sokeri hunajaan jne… Mutta herkutella saa ja pitaa!:D En lupaa mitaan, mutta en myoskaan sano ehdotonta ei:ta;)anonyymi,no vissiin jotain tasta sait kun jaksoit sen verran tehda etta kommntoitkin asiasta vaikka tuossa postauksessa pahoittelin kuvien laatua kun asetukset oli peffallaan. Aina ei ehdi kuvia uudestaan ottamaan. Harmi etta koit viela tarpeelliseksi tulla siita valittamaan. Toisen kerran. Pahoitteluni kuvien laadusta. En kerennyt ottamaan toisiakaan. Joku muu on onneksi saanut niista silti iloa:) Christina,raidallinen taitaa olla aina in:D ajatonta ja klassista:)Johanna,sopi hyvin tuohon tilaisuuteen. Makin pidin siita kun sai tilanteen mukaan hieman pukeutua:)Sohvi,#joo onneksi laitin baltsut silla nuo korkkarit olivat aivan liikaa. musta tuntu etta olin noissa kuteissa siella silti ylipukeutunut:DKiitos kauniista sanoista!:)Anonyymi,paita on ostettu bebesta pari vuotta sitten:) ihanaa! Kiitos kovasti sulle etta annat mulle jatkuvasti sitten aikaasi!:) olen hyvin otettu! Oli kylla kiva noiden korkojen kanssa, mutta olisi ollut ihan liikaa. Paikalle paastyani huokasin helpotuksesta etta valitsin baltsut:)Lotta,Sellainen liike kuin Bebe (ei ole suomessa). Mutta pari vuotta sitten myos hankittu.Lilya,ois joo ollu ehdottomasti. Kun paikan paalle saavuttiin niin olin silti hieman hienona muihin verrattuna:SMaii,kiitos kovasti:) paikan paalle saavuttuamme sain onnekseni huomata etta oikean valinnan tein:DHaidi,joo korkkarit ja jakku tekevat myos ihmeita! Eli sama homma korujen kanssa, pienell voi saada suuren eron aikaiseksi!:)anonyymi,joo, ei nyt mistaan kuninkaallisesta puhuta!:) sanotaan etta alue missa me asutaan niin siella erittain arvovaltainen herra:D Lounaalle tama oli loistava valinta, silla lounas oli buffa ja meidan lisaksi oli n.100 muuta vierasta nauttimassa heidan rantatontillaan saasta ja purjehduskilpailusta:) Ehka taa kuvaus selittaa paremmin miksi asua oli vaikeampi valita?:) Silla paikan paalle saavuttuani sain onnekseni huomata etta olin jopa hieman ylipukeutunut!:D (parempi niin pain:D) Mutta mina olin ensikertalainen – en tiennyt milla mielin lahtea:D Kiitos viela kovasti etta annat aikaasi blogilleni! Ymmarran hyvin aatoksesi jos ei tieda loppujen lopuksi millainen tapahtuma oli kyseessa ja missa me asumme:D

  • Anonymous

    ei tainnut kovin "arvovaltaisesta herrasta" olla kyse, kun valitset lounaalle tuollaisen asun? Itse pidän tuollaista joka arkipäivä tyylii rannalla ja lenkillä… En lähtisi ravintolaan, kahvilaan yms tuollaisessa asussa, varsinkaan, jos on kutsuttu lounaalle tapaamiseen. Mielestäni edes jakku ei pelastanut asuasi.. Muuten tykkään vaatteistasi ja blogistasi.

  • Haidi

    aika jännä miten jakku teki noin suuren muutoksen! itse huomaan koruja vaihtelemalla miten saa aikaan juhlavampaa yms :)

  • Maii

    Tyylikästä tyylikästä :)! Hyvä valinta oli vaihtaa korkkarit ballerinohin :), perfect!

  • Lilya`

    Olishan noi ollu hieman liikaa lounaalle,nuo mustat korkkarit :) Hyän asun valitsit.

  • Lotta

    mistä toi sinivalkoraidallinen paita on?

  • Anonymous

    Mistä tuo ihana paita on? Tosi söpö rusettikin siinä! Kiva päivän asu muutenkin, joskin ehkä niiden korkojen kanssa vielä särmikkäämpi… ;) Mutta ymmärrettävää, ettet niitä viittinyt lounaalle laittaa.Kiitos loistavasta blogista!T: Uskollinen lukija :)

  • Sohvi

    Todella nätti ja toimiva asu! Nuo ballerinat tavallaan vielä lisäävät seilori vaikutelmaa mutta sopivat hyvin. Eivätkä nuo korkokengätkään huono vaihtoehto olisi olleet, tosin kuten sanoit, ehkä hieman liian hienoa lounaalle, mutta harkitse jonnekkin muualle :)

  • weekdays

    Söpö tommoinen seiloriasu! :>- Johanna

  • Christina

    Onpa kiva asu! Olen viime aikoina ihastellut jotenkin ihan erityisen paljon sinivalkoista raitaa. :)

  • Anonymous

    laitoit sitten 12 epäselvää ja tärähtänyttä kuvaa iloksemme?!okei.

  • Hii

    Ihana asu ja ihanat värit. Sun blogi kyllä koko ajan vaan paranee. Asukuvasarjat ja hauskat ilmeet ja poseeraukset on tän blogin oma juttu. :) Ainoa miinus niissä on ehkä se, että mielellään näkisi kauniit kasvosikin ja meikin paremmin. Ja jos mahdollista vähän isompia kuvia? :)Hyvä tuulesi ja positiivisuutesi tarttuu aina kun täällä käy. Ihan ehdotuksena, haluaisitko pitää samanlaista viikon ruoka/treenipäiväkirjaa kuin Bellagio? Varmasti montaa kiinnostaisi.

  • Sini

    Klassinen ja tyylikäs asu! Täydellinen tollaseen tilaisuuteen:)