CATEGORIES

Nopeat ostovinkit

31.8.2014

Meillä oli todella mukava aamupäivä äitini ja siskoni kanssa Kauppakeskus Kaaressa viikon alussa. Vaikka olimme paikalla siskon työkuvioiden takia, ei se estänyt minua ja äitiäni tekemästä omiakin löytöjä.

hanna kaari title-

Sokoksella on meneillään Kutsu Kauneuteen-tapahtumaviikko, missä on mahdollisuus tehdä kosmetiikkalöytöjä. Sisko listasi postauksessaan muutaman luottotuotteensa (moni myös omia suosikkejani), jotka monien muiden huipputuotteiden lomassa ovat tuntuvassa alessa nyt Sokos-tavarataloissa. Äidin kanssa bongattiin huikeita alennuksia mm. Biotherm-tuotteista. Ostin tuon ison 400ml jättipullon Biosource-kasvoveden, sillä edellinen normipullo alkaa tehdä loppuaan. Hintaa oli vain 19,90e.

hanna kaari kuvat-5183 hanna kaari kuvat-5167 hanna kaari kuvat-5060 What am I doing?!

Tokassa raskaudessa turvauduin pitkälti äitiyshousuihin. Vatsa ilmestyi toisella kertaa paljon nopeammin. Myös torpedo taaperon kanssa oli niin paljon kyykisteltävää ja nosteltavaa, ettei belly belt ollut yhtä kovassa käytössä, kuin esikoiseni kohdalla. Suosimieni Lindex-mammahousujen lisäksi ostin yhdet farkut myös Hennesiltä. Ongelma vain oli, etten millään löytänyt heidän farkuistaan pienempiä kokoja. Sen verran suosittuja tuntuivat olevan, että kaikkialta oli koot (34-36) loppu. Päädyin lopulta ostamaan yhdet kokoa 38, mutta ne olivat kuitenkin himpun verran liian isot, enkä siitä syystä sitten käyttänyt niitä niin paljoa, kuin muutamaa muuta. Tottakai nyt – kun kuopus on sylissäni – löydän Kaaresta kaikkia farkkuvärjeä ja jokaisessa koossa… Tässä siis vinkki muille pallomahoille: Kaareen hakemaan oikea koko!

hanna kaari mammahousout hm-5081 hanna kaari kuvat-5089

Hennesin koruosastolta löytyi muutama kaunis rannekorukin. Jätin ne liikkeeseen, vaikka loistavasti olisi istunut yksiin kokoelmani kanssa. Suunnitelmissa kun on ostaa aito kultainen rannerengas, sillä olen huomannut, että mm. äidiltäni saama kultainen ranneketju on minulla ihan jatkuvassa käytössä.

Hennesiltä löysin myös ihan loistavan trendivaatteekappaleen, josta tulossa pian oma Style Steal-postaus. Olisin halunnut sen ehkä itsellenikin, mutta nopeat olivat syöneet hitaat…

hanna ja kira kaari-5227

Kiitos vielä äidille ja siskolle aamupäivästä! Näitä lisää kiitos.

15 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Anonymous

    Mutsis on edelleen kuuma :)

  • Raitaäiti

    Heh, hauska postaus sillä ihastelinkin näköjään juuri teidän tuplarattaita kaaressa! Ja mietin miten olisin ikinä pysynyt touhutaaperoni ja vauvan perässä korkokengillä ;) Täytyy ehkä alkaa panostamaan vielä vähän enemmän, nätiltä näytti!

  • Anu

    Pakko kysyä noista vaunuista, että onko “sivukori” vain tavaroille, saako noista jotenkin tuplarattaat vai onko tolla joku muu pointti? Onko mielestäsi kätevät? Omaan silmään kun vaikuttaa jotenkin turhalta (jos ajatellaan, että mukana on jo laukku lapsen tavaroille), mutta kerrohan mielipiteesi :)

    • Mrs.V

      Eli kyseessä on Bugaboon Donkey rattaat! :) Eli juurikin arvasit oikein: Ne ovat tuplarattaat. Ne levenevät ja korin tilalle tulee istuin vanhemmalle. Ovat ihan huikean kätevät! Ja toimi loistavasti ihan vain korinkin kanssa näin keskustassa asuvalle, joka käy kävellen kaupassa vieressä :) Ostokset koriin, kassalle ja sitten vaan ulos. Hyvin kätevät! :) Meillä oli aina toiveissa lapset kahden vuoden välein – miksi ostettiin heti nuo rattaat. Se oli valtavaa toiveajattelua, which paid off <3

  • emilia

    Minäkin toivoisin kattavaa postausta raskauden aikaisesta pukeutumisesta ja pukeutumisesta imetysaikana. Toki täällä on vilahdellut raskauspukeutumista ajoittain mutta vielä esimerkiksi vinkkejä. Ja vaikka sinun suosimista vauvajutuista; vaunut, lasten vaatteet jne.

    • Mrs.V

      Heippa! Mieluusti toteuttaisin postauksen, missä kävisin läpi hyväksi kokemiani tyylivinkkejä raskausaikana! Oikein kiva idea – kiitos! Sitä onkin moni tosiaan kysellyt! :) Mutta ikävä kyllä pyrin pitämään vauvajutut mahdollisimman paljon poissa täältä blogista. Pyrin keskittymään tyyliseikkoihin. LAstenvaatteita tosin tulee aina silloin tällöin. Mutta minulla olisi kyllä tällä hetkellä ihan hirmuisesti kaikesta mainitsemastasi sanottavaa… Pitänee katsoa jos jossain vaiheessa olisi aikaa perustaa toinen blogi: Strictly Baby Style? :D

      • emilia

        Kiitos vastauksestasi! Ymmärrän kyllä että haluat pitää tämän blogin nimenomaan tyyliblogina. Meitä on vain paljon sinun ikäisiäsi ja samassa tilanteessa olevia (raskaana, perheellisiä) blogisi lukijoita joita tälläiset postaukset kiinnostavat tyylijuttujen lisäksi. Samoin kuin terveys, sisustus ja kauneusjututkin. Babyblogi olisi tervetullut! :)

        • Mrs.V

          Voi kiitos ymmärryksestä. Ja tosiaan – minuakin kiinnostaisi näistä asioista kirjoittaa ja tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on mitä huikeinta vertaistukea ja mitä mahtavimpia idoita/ vinkkejä/ kokemuksia samoista asoista, joten babyblogi on ehdottomasti vakavassa harkinnassa kunhan aika antaa myöten :)

  • Katja

    Olen blogisi pitkäaikainen lukija ja vaikka en juuri koskaan kommentoi täällä, luen silti jokaisen postauksesi ja matkassa olen pysynyt jo monet vuodet. Haluan sanoa kuinka upea nainen Sinä Hanna olet ja kuinka valtavasti hyvää energiaa luot ympärillesi myös tänne meille lukijoille. Usein mietin, kuinka hyväsydäminen olet ja näet kaikissa ihmisissä hyvää ja kaunista ja tunnustat heidän arvon. Kun itsellä on hyvä olla, voi olla hyvä myös muille. Omalla kannustavuudella tsemppaat muita yrittämään, kuten siskoasi uuden blogin parissa. Hieno, omantyylisensä blogi myös Kiralla. Mahtavaa on ollut nähdä sinun kehittymisesi ja kasvusi näiden vuosien aikana bloggaajana ja tyylin saralla. Esteettisesti kauniit kuvat, ajatuksella mietityt ja tehdyt postaukset, lukijoita arvostava kommentointi. Et päästä itseäsi helpolla ja pyrit koko ajan kehittymään. Vaikka blogi onkin pieni raapaisu elämästäsi ja elämäsi saattaa näyttäytyä korostuneen ihanana, olet näyttänyt meille myös inhimillisen puolesi ja ne vähemmän ruusuiset hetket. Sinäkin olet joutunut kokemaan useita elämän eteen tuomia ikäviä asioita, mutta en voi kuin ihailla elämän asennettasi, toisista välittämistä, ystävällisyyttä jota kannat mukanasi ja jaat ympärillesi. Miehesi, lapsesi ja lähimmäisesi ovat todella onnekkaita, kun heillä on kaltaisesi upea nainen aviopuolisona, äitinä ja lähimmäisenä. Ihanaa, että kiireisestä ja väsyttävästäkin vauva-/lapsiarjesta huolimatta jaksat kirjoittaa blogia tehden meidän lukijoiden päivistä valoisamman. Kiitos Hanna ja kaikkea hyvää alkavaan syksyyn! <3

    • Mrs.V

      Voi että Katja. Et tiedäkkään, miten kommentillasi piristit tämän väsyneen mamman arkea. Rakastan lapsiani ja rakastan jopa tätä työtäni, mutta ne ovat tällä hetkellä molemmat niin aikaa vieviä, että unta on todella vähän, joten tällaiset ihanat eleet antavat kyllä muutaman lisätunnin päivääni <3 Ja olen niin samaa mieltä kanssasi: Ensin pitää hyväksyä itsensä – sen jälkeen voi hyväksyä muutkin. Ulkomailla asuminen ja blogin pitäminen on opettanut minua ihan huimasti. Me olemme kaikki niin erilaisia ja tästä syystä voimme oppia toisiltamme valtavan paljon. Tätä sanomaa toivon pystyväni pienen tyyliblogini kautta viestittämään ja uskonkin, että siellä ruudun takana on niin fiksuja naisia, että osaatte sen rivien välistä lukea. En osaa kyllin sanoiksi pukea, miten onnellinen ja otettu olen, että blogini pystyy näin isoja asioita ainakin sinulle välittämään. Iso kiitos Katja. Teit päiväni <3

  • Upeannäköiset siskokset! Täytyy vielä mainita, että tuo siskosi punainen nahkatakki on superhieno, ja olisi täydellinen omaankin vaatekaappiin tulevalle syksylle.

    http://www.arcticvanilla.com/

  • Henni

    Hei, minulla oli äitiyshousut ahkerassa käytössä molempien raskauksieni aikana. Asun Helsingin keskustassa ja keskustan H&M-liikkeistä pienet koot (34-36) olivat aina loppu! Jossakin vaiheessa sitten huomasin, että Itä-Helsingin liikkeistä niitä aina kuitenkin löytyi. Voisiko olla niin, että keskusta-alueella asuu enemmän pieniä kokoja käyttäviä mammoja vai onko kyse vain siitä, että menekki on keskustan liikkeissä suurempi kuin lähiöiden liikkeissä ja pienet koot myydään aina ensin? Ekan raskauden jälkeen huomasin aina puolivahingossa käyväni läpi mammaosaston vaatteet, mutta toisen raskauden jälkeen olen kiertänyt ne kaukaa…

  • Jennifer

    Kiitos ihanasta blogista! Aloin seurata sitä kesällä ja innostuin heti upeasta tyylistäsi raskausaikana. Sain itsekin esikoiseni vastikään ja olen miettinyt tyylikkään pukeutumisen ja imetyksen yhdistämistä. Olisi mahtavaa jos voisit tehdä tästä postauksen tai muuten antaa vinkkejä miten voisi imettää julkisilla paikoilla siististi pukeutuen kuitenkin kivoihin vaatteisiin! Imetätkö siis esim. Kahviloissa vai siirtyykö lastenhoitohuoneeseen imettämään rauhassa?
    Aurinkoista syksyn jatkoa, jatka samaan malliin!

  • Haidi

    Kiva postaus ja ihana tuo rannekoru! Itsekkin huomaan “varastavani” äitini kultaisen rannekorun aina lainaan :D ehkä pitäisi ostaa oma.. Tilannekuvista plussaa, jotenki hauskoja :)

  • Parhaita tilannekuvia!:D Loistavaa että nykyään rennompi blogisi suhteen, kuitenkin fiksuja lukijoita sinullakin tuntuu pääsääntöisesti olevan. Elämää tää vaan on :)