CATEGORIES

Kenkäkokoelmaani

14.5.2011
Vihdoin toimii taas bloggeri vuorokauden mittaisen korjaustyön jälkeen!:) Tosin mulla katosi pysyvästi jonkin verran ajastettuja postauksia. Noh, uudestaan vaan työn alle! Kävikö muilla vastaavaa eilisten teknisten ongelmien seurauksena?
Kenkäkokoelmastani on tullut paljon kyselyjä. Olen totaalinen kenkä- ja laukkuaddikti ja jotkut ovat sen tainneet jo täällä blogin puolella huomata. 
Kenkiä säilytän suureksi osaksi omissa laatikoissaan, mutta niitä joita käytän useiten, seisovat valmiina eteisen pienessä kenkätelineessä. Usein käyttämissäni pareissakin ovat tukimuovit sisällä, sillä toivon ihanuuksille pitkää ikää ja koitan kohdella niitä sen mukaisesti. Ohjenuoriani kenkien hoitoon voit katsoa näistä postauksista: 

Nämä kuvat ovatkin hieman vanhempia. Näistä muutaman ajattelin itseasiassa myydä eteenpäin. Pitäisi ystävien kanssa suunnitella kesän kirpparireissu, sinne olisi hyvä joitain pareja kiikuttaa. Tosin olen kuullut, että pitkäkyntisten määrä on kirppiksillä lisääntynyt, joten ehkä olisi turvallisempaa myydä hieman arvokkaammat tavarat huuto.netin kautta?

Meillä taitaa olla muutto pian edessä, joten sen myötä yritän sitten keksiä hieman fiksumman ja kätevämmän tavan varastoida ja nimikoida kenkiäni. Olisi ihana kun omistaisi polaroid kameran, jolla voisi vain napsia kenkäpareista kuvat ja liittää ne oikeisiin laatikkoihin. Voisihan saman tehdä peruskameran ja printterin avulla, mutta en vain yksinkertaisesti jaksa pistää siihen niin paljoa aikaa.

Ennenkuin joku huomauttaa – kyllä – fuksia on kirjoitettu väärin.  En vaan jaksanut korjata. En myöskään osaa vastata, miksi olen kirjoittanut osan suomeksi ja osan englanniksi. Teen sitä huomaamattani päivittäin pienissä askareissa. Esimerkiksi myös kauppalistaa kirjoittaessani listalta löytyy usein tomaattia, kurkkua, carrots, salaattia… Ota nyt siitä selvää :D
Siinä siis taisi olla suurin osa kengistäni. Muutama pari sieltä puuttui, mutta se tuskin ketään haittaa. 
Mikä näistä oli sinun suosikkisi?
61 comments

Leave a Reply to Meri Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Katrin

    Täytyy kommentoida vielä tähän postaukseen, että aivan upea kenkäkokoelma! Onko nuo ihanat nude korkkarit loubotineja? Mitä mallia? Miten hyvin Loubotinin koot pitävät paikkansa?

    • Mrs.V

      ei nuo nudet ovat itseasiassa lempimerkkinin Giuseppe Zanottin kengät!:) Suosittelen tutustumaan! Heidän lestinsä sopii mun lättäjalalle parhaiten :D Louboutinin koot pitävät mulla melkoisen hyvin paikkansa. Mun koko on 39, mutta mulla on kenkiä 39-40 kokoja heiltä… SUosittelen aina kokeilemaan ennen ostoa, ellei tunne mallia hyvin entuudestaan.

  • Maya

    Aww…. Ihania kenkiä <3Miten korkea korko noissa Louboutinin platform -korkkarissa on?

  • Anonymous

    Itekin möin kirpparilla, mutta ainakin parempitasoisella kirpparilla on mahdollisuus hälyttää tuotteet parilla kymmenellä sentillä. Lisäksi (ainakin itse käyttämälläni kirpparilla), saadaan tarralliset koodit, jotka voi sitten kiinnittää tuotteeseen. Koska ne on kuitenkin helppo vaihtaa jostain edullisemmasta tuotteesta toiseen, liimasin tarralaput valkeaan pahviin ja kiinnitin sellaisella hintalapunkiinnitystykillä tuotteeseen, kuten kaupoissakin tuotteet on kiinnitetty. Eipä tuotteiden hinnat vaihtuneet… Mutta huuto.netissä varmaan on se, että sieltä voi saada paremmilla hinnoilla myytyä tuotteet. Ihan harmitti, kun jouduin käymään kolmesti alentamassa hintoja, ja täysin käyttämättömät tuotteet (esim killahin pillifarkut) piti myydä pilkkahinnoin, kun en jaksanut enää uudelleen ruveta niitä myymään. kirpparilla on totuttu maksamaan vaan sitä paria euroa :P

  • RagDoll

    Ylimmistä korkokengistä kaikki! Aivan upeita. Harvoin löytyy joku, jolla on niin samanlainen maku kengissä. =)

  • emmi

    aivan mielettömän upeita kenkiä! :)

  • Anonymous

    katoin postauksen kuvat ja nyt itken.. aivan ihania kenkiä!!!mun suosikit on noi Louboutinin opentoe nilkkurit oh my:)btw tiedätkös yhtään myykö suomessa muut putiikit kuin Nina's näitä maailman täydellisimpiä kenkiä?:D

  • Anonymous

    Onpa kauniita kenkiä!:)Itse olen tullut siihen tulokseen, ettei kannata turhan isoja summia satsata kenkiin eikä yleensäkään vaatteisiin. Kyllä harmittaisi,jos jotain sattuisi ja joutuisi kaikki heittämään pois. On pistänyt miettimään, kun eräällä tutulla kävi niin, että joutui homevaurion takia heittämään kaikki vaatteet ja kengätkin pois. Siinä meni ison summan edestä tavaraa kaatopaikalle, eikä ilmeisesti mikään korvannut.

  • Anonymous

    Oi miten kauniita kenkiä :) noiden arvo on varmaa sama ku mun vuosipalkka, voiku sais säästettyä! Mutta mä en kyllä itse raaskis ostaa esim. 500e kenkiä, jos niitä käyttäis ja vaikka valkosiin kenkiin ekana päivänä joku musta viiru tulis, jota ei saa pois. Tällästä oon pohtinu :d Mitäs mieltä sä oot?:)

  • Mrs. V

    Viimeiselle anonyymile,Täytyy nyt sanoa tähän, vaikka se ei sinulle mitenkään kuulu, että joka kuukausi menee meiltä hyvät summat hyväntekeväisyyteen. Juuri niille nälkäisille lapsille:) Miten sinulla?:)

  • Anonymous

    Kun seuraavan kerran ostat monen sadan euron kengät, niin mietipä, kuinka moni nälkäinen lapsi saisi sillä rahalla masunsa täyteen…

  • Anonymous

    Moikka!Stylesnobille on tullut valituksia juuri näistä koristekivien lähtemisestä. Osui myös omalle kohdalle tuo harmillinen tapahtuma:( Mutta Stylesnob on viisastunut ja tämän kauden ballerinoissa on kivet liimattu kiinni, toisin kuin vanhemmissa ne ovat vain nipsuilla! :)

  • lora

    Kaunis kokoelma :)Olen itsekin aikamoinen kenkäfriikki mutta matkaa on vielä noin laajaan kokoelmaan, tänään täydensin kokoelmaan peräti kahdella kesäkengällä, en osannut päättää niin molemmat päätyivät kassiin, hih.Eräällä tuttvallni on aikamoinen kenkäkokoelma ja polaroidkuvilla varustetut kenkälaatikot. Kuulemma hänen miehensä toimii kuvaajana :D

  • Anonymous

    Ihana kokoelma! Tiedän ettet asu Suomessa, mutta Kodin ykkösissä on myynnissä muovisia kenkälaatikoita joissa on ilmareiät ja edestäpäin avattava luukku. Mielestäni ne on tosi käteviä kun kengät saa siitä luukusta pois eikä tarvii ottaa koko laatikkoa hyllystä.

  • Anonymous

    Anonyymi sanoi…Huhuh! aivan ihania kenkiä <3 itsellä ei olisi koskaan varaa tuollaisiin, mahtaa olla hyvät tulot:D lempparit on nuo mustat kiiltävät kärjestä avonaiset, aah!<– Ei siihen tarvita "hyviä" tuloja, kun vaan miettii mihin rahansa käyttää. =) Esim 2000€/kk tuloistakin voi pistää säästöön niin kyllä ne varannot siitä äkkiä kasvaa. ;)

  • Hanna-Reetta

    Olen aivan sanaton. Siis valehtelematta: sinulla on kyllä kaunein ja taivaallisin kenkäkokoelma, mitä olen pitkään aikaan – tai ehkä koko elämäni aikana nähnyt! Pieni kateus täällä iski meikäläiselle. <:) Olet saanu ne kaikki laitettua todella kauniisti esille, ja sieltä kyllä AIVAN IHANIA kenkäpareja löytyykin. Voih, otan varmaan inspiraatiota tästä postauksesta itselleni, ja katon tän joka päivä läpi: miulla on nimittäin menossa missio, että tänä kesänä ostan monetmonet kesäkengät todella huvenneeseen kenkävarastooni. ;D (Allekirjoittanut löysikin tänään jo kolmannet uudet kesäkengät Hennesiltä! ;)) Ps. Siulla on kaunis käsiala. :)

  • Jaana

    Ei missään tapauksessa kannata viedä laatukenkiä (tai mitään muutakaan laatutavaraa tai -vaatteita) kirpparille. Multa varastettiin Oulussa myyntipöydästä 2 lähes täyttä hajuvesipulloa (Escadan ja Nina Riccin tuoksut). Pöytäni oli suoraan kirpparin kassaa vastapäätä, että voi vain todeta joidenkin ihmisten olevan röyhkeitä =(. Huutiksen kautta myyminen on kaikkein turvallisinta…ja kun ilmoitat asiasta blogissasi, niin taatusti saat huutajia ja asiallisen hinnan kengistäsi.

  • Annaa

    tunnen tällä hetkellä erittäin suurta kenkä-kateutta… <3

  • Anonymous

    Heippa Mrs V :-) Mikä sun vaatekoko on? Mä olen 34v ja seuraan sun blogia ja tykkään kovasti! Meillä on samat värit niin hiuksissa kuin silmissäkin ja samat värit käy, tyylikin käy hyvin yksiin. Olisi kiva tietää mitä vaatekokoa käytät, pituudenkin jos kertoisit?

  • Anonymous

    Kenkäsi ovat niin upeita, ei millään voi valita suosikkia! Kelpuuttaisin mieluusti monet noista omaan kenkäkaappiini :)Saara

  • Anonymous

    Huhuh! aivan ihania kenkiä <3 itsellä ei olisi koskaan varaa tuollaisiin, mahtaa olla hyvät tulot:D lempparit on nuo mustat kiiltävät kärjestä avonaiset, aah!

  • Anonymous

    heii, voithan sä ottaa tavallisella kameralla kuvat kengistä, muokata kuvat esim. polaroid -nimisellä ilmaisella ohjelmalla ja teettää sitten niistä kuvia! ei ollenkaan vaivalloista jos niin tekisi :)

  • champagne

    Kiva kokoelma:) Säilytän myös kenkiä laatikoissa vaikka niille on nyt oma hyllykkö, samoin kuin käsilaukuille. Odotan kesällä tapahtuvaa muuttoa tai itseasiassa sen jälkeistä aikaa jolloin ehkä saisin viimein itsestäni irti järjestellä juttuja paikoilleen:) Ruskeat Dolce& Gabbanat ovat mun mieleen, samoin kuin valkoiset Zanottit:)

  • Victoria

    Oho minkä kokoinen kokoelma, mun kenkäkaapistani ei löydy puoliksikaan noin monia eri kenkäpareja kuin sinulta. :) Hyvännäköisiä ovat kyllä kaikki ja vaikea on valita vain yhtä suosikkia :) mä tykkään kaikista!

  • Anonymous

    Vau, kiitos! Täytyypä Turkulaistytön lähteä siis ilmeisesti Helsingin Stockalle metsästämään Stylesnobin baltsuja. Mulla on noista mustat joita olen ehtinyt käyttämään vasta kerran, eikä aikanaan vielä ole kiviä, sillä yhdellä käyttökerralla onneksi tippunut..heh :) Onneksi ajattelinkin ostaa vaihteeksi jonkun basic mallin ilman koristeita.

  • Anonymous

    mun suosikkini oli nuo mahtavat siniset korkokengät! siinä toisessa kuvassa keskellä! mutta paljon sulla on kenkiä (:

  • Mrs. V

    Anonyymi,tottahan toki! Ostin omani Stockalta!:) Joten ihan kotimaasta:) Niitä on siellä nytkin eri värivaihtoehtoina:) Pastellisävyjä taisin niistä nähdä tänä sesonkina. Ne on mukavat jalassa, mutta harmikseni niistä lähti melko alkumetreillä noita koristekiviä pois… Eikä niiden lähtöä tietyisti kaupungilla tepsutellessa huomaa:( Kuulema en ole myöskään ainut jolle näin on käynyt alkumetreillä…Summer,Thanks a million for your kind words!:) Great to have you here :)

  • Summer

    Wow I love your shoes!And I adore your blog, it is my favourite !! :)

  • Anonymous

    Mitä tykkäät noista stylesnobin baltsuista? Saanko kysyä mistä olet omasi ostanut? Musta ne on aivan mielettömän mukavat jalassa! Mietinpä vaan mistä saisi tilattua Suomeen, kun oon omani aiemmin ostanut Tanskanreissuilta, taitaa olla tanskalainen merkki..

  • Mrs. V

    Anonyymi,Joo, mun lukihäiriön ansiosta kirjaimia jää helposti pois :D

  • Mrs. V

    Rilla,Harjotusta harjostusta:) KAverini sanovatkin usein että olen varmaan syntynyt korkkarit jalassa :D Mutta kyllä, nuo paltformit auttavat hurjasti! Ne ovat kyllä ihanat valkoiset kengät – sillä usein valkoiset korkkarit voi olla mauttomia…anonyymi,Pistetään mietintämyssyn alle!:) Kiitos, kiva että meillä on sama maku:)M,Ihana kun muistat, vaikka ei niitä tässä postauksessa näykkään!:)Joo toivotaan että ongelmat on nyt saatu korjattua….Tanja,Joo mäkin olen käyttänyt niitä ihan hulluna tänä keväänä! Antavat jalalle lisää pituutta mukavasti :DHeidi,:D kenkäfriikki tervehtii toista :D Joo, näyttää olevan vissiin melko yleinen ongelma silloin kun puhuu jotain kieliä paljon…Anonyymi,Voi kun olet ihana <3 Kiitos paljon kauniista sanoistasi:)Marika,Voi tylsä… toivottavasti loppuisi nämä suuremmat bloggerin ongelmat!:) Tämä taitaa onneksi näiden kommenttien perusteella olla melko yleinen ongelma niille, jotka puhuvat muita kieliä vähintään yhtä paljon kuin suomea!:) Mä kans parhaimmillani istun täällä päivällispöydässä puhun englantia vastapäätä istuvalle, ruotsia oikealle, kolmatta kieltä vasemmalle ja miehelle vielä suomeksi jotain kauemman pöytään…:/ Muutamaan otteeseen olen alkanut puhua ihan vääriä kieliä ihan väärille ihmisille :DMeri,Joo, ne on myös mun tämän hetken lempparit <3 Suosittelen hankkimaan jos löydät tuota mallia vielä! Menee lähes kaiken kanssa ja pidentää jalkaa entisestään mekkojen ja hameiden kanssa!:)SaNNa,Voi kiitos! Kenkäfriikki on hyvin tyytyväinen myös :D Joo ei ne onneksi seissyt tuossa auringossa ikkunalaudalla kun sen hetken kun niitä kuvasin, muuten ovat piilossa bokseissa tai pimeässä eteisessä:) Hyvä että muistutit tästäkin asiasta muita! Toivottavasti joku sai tästä neuvosta vaarin!:) ellu,Kiitos paljon :)Elviira,Kiitos!:)

  • Anonymous

    On tuolla vähän muutakin kirjoitettu väärin, esim. nahka= leather. :)

  • Elviira

    Ihania kenkiä :)

  • ellu

    Voi kun kauniita kenkuleita! :) Aivan ihania! <3

  • saNNa

    Aivan ihania kenkiä! Yhdyn Merin kommenttiin, että ruskeat mokkanahkaiset Louboutinit on rakkautta. <3Ja nyt nainen, laitat ne kenkulisi pois auringosta seisomasta jos ne on sulle rakkaita! :-) Itse olen pilannut yhdet mustat satiiniunelmat säilyttämällä niitä eteisessämme, joka kylpee osan päivää auringossa. Musta väri on osittain valahtanut vaaleammaksi. Veikkaisin, että niissä paikoissa väri on haalistunut joihin arska on porotellut…Hmm…Vastaavia kokemuksia kellään?

  • Meri

    upeimmat kengät on ehdottomasti ruskeat mokkanahkaiset Louboutinit ja mustat saman merkin mokkanilkkurit! aaah. Nuo mokkanilkkurit on melkein vielä enemmän lempparini, koska ne menisi itselläni enemmän arkikäyttöön.. Olenkin miettinyt, että pitäisikö ne kaappiin ostaa.Kiitos kun postasit kengistäsi! :) Pyysinkin sitä joskus taannoin. :) Hyvää viikonloppua!

  • Marika

    Ihania ihania kenkiä. :)Itsellä hävisi lähinnä kommentteja. En onneksi ollut ajastanut postauksia tai mitään, mutta eilen olisi ollut hirmuinen postailuinspis eikä sitten tietenkään Blogger toiminut. Toivon vaan, ettei serveri kaadu ihan lopullisesti, kun nyt on niin paljon kaikenlaista ollut viime aikoina.Ja teen muuten ihan tuota samaa. Minulla kauppalistat oli jenkeissä aina pääosin englanniksi, mutta välillä huomasin kirjoittavani osan sanoista suomeksi ja joskus puhun miehelleni suomea ja vastaavasti perheelleni englantia.. Kaksikielisenä on ihana olla.. :D

  • Anonymous

    voi että, sulta löytyy varmaan joku maailman mahtavin varasto ihania kenkiä! :) ja nuo korkkarit, aww! muutenki oot niin nätti bisnesleidimys, että en voi muutakun aina vaan huokasta ja fanittaa sua! :)

  • Heidi

    Mulla alkoi oikeasti valua kuola suupielestä. :D Ihania kenkiä, ei noista voi valita suosikkia. <3Mä asun ihan Suomessa, mutta silti aina välillä ajattelen englanniksi.

  • Tanja

    Suosikkini ovat kaikkien ihanuuksie joukosta nudet mokkaiset avokkaat. Sellaisia olen metsästänyt jo pitkään joka paikasta. Koossa 35 on vain niin hirveän vaikea löytää yleensäkkään mitään sopivia avokkaita! :/ Tai yleensäkkään kesäkenkiä.

  • M

    Vaauuu! Ihania! Ihan omana suosikkina on ne sinun mustat Jimmy Choot, sekä CL.n ruskeet Biancat, mahtavat<3Mutta nuo 12. kengät, joissa on niittejä, täydelliset!Ite en myöskään päässyt eilen kirjautumaan Bloggeriin, en kommentoimaan kenellekään enkä edes katsomaan kommentteja… Ärsyttäviä katkoksia…

  • Anonymous

    voitko tehdä laukkopostauksenkin? :) IHANIA KENKIÄ !! <3

  • Rilla

    Upeita kenkiä! <3 Ja arvostan todella että pystyt ylipäätään kävelemään noilla, sen verran on korkoa! Auttaako muuten tuo pieni platform jotenkin siihen korkoon, eli jääkö korko tietyllä tavalla matalammaksi vaikka kengät ovatkin korkeät, mutta niin että kävely on sinulle helpompaa (kauhea selitys! :D) Upeimmat ovat nuo 6. kuvassa olevat kolmannet kengät (mustavalkoiset, kärjestä auki! <3 Ottaisin milloin vaan ;)

  • Mrs. V

    Heli,ahahahha:) Jee, tämä on siis monikulttuuristen parien aivan yleinen ongelma :DJoo, yritän itselleni valehdella että sijoitus sijoitus :D Mutta toki olen huomnnut, että laadukkaat kengät jaksavat hyväkuntoisina vuodesta toiseen! Kun edullisemmat menevät helposti kesässä huonoksi:( Anonyymi,AIvan oikein näät!:)

  • Anonymous

    Moi :)Näenkö oikein, onko sulla Stylesnobin nudet cika-ballerinas hyllyssä?

  • Mrs. V

    TX,Oih, ehkä tuossa kesänaikana jos muutto tulee niin pitää katsoa uudestaan tuota nimikointia… Ja hahahah, ihana. Saa minimalistinen naapurisi minun kunnioitukseni!:)Nella,:D hahahah. Ne on kyllä ihanat <3 varsinkin kun tyylikkäitä valkoisia korkkareita on melko vaikea löytää…lula, Voi kiitos! Mä olen vaan säilyttänyt kaikki tuet, jotka tulivat kenkien mukana ostohetkellä! Mutta jos haluaisi vielä parmmat – kannattaa käydä ikeasta ostaa kenkälestejä! Ne ei maksa paljoa ja toimivat paremmin kuin nuo minun tuet!:)Crissy,Kiitos paljon vinkistä! EHkä siis jätän suosiolla arvokkaamman tavaran pois kirpparilta ja huutelen niitä vaikka tän blogin kautta kenkiä ja arvokkaampia juttuja :DBisquits,Jes! en ole yksin!:) Mä sentään saan puhua suomea kotona, niin voin kuvitella, että sulla menee vielä helpommin kielet päässä sekasin hetkeksi. Huomasin että sultakin oli kadonnut postauksia sekä kyselyt. Jos jotain auttaa, niin muistan mielipideviikon johtaneen 35% prosentilla ja sisustusviikko & Hollantiviikko saivat jotain 20% ääntä molemmat:)Susanna,Hienoa jos sait hyviä vinkkejä!:) Noh, mun järjestelmällisyys on välillä jopa kirous :DTiramisuheidi,Joo multa ei löydy vaan ainuttakaan Manolo Blahnikkia :D JOstais syystä hänen kenkänsä eivät vain ole minun mieleen:(Outo kun olen :D Ja kiitos!:)Jamelia,Voi kiitos. On niitä jokunen vuosi kerättykin :D Joo, mulla lähtee kans pari paria etsimään uutta kotia. Tarttee saada kaikki exrta myytyä pois jos on muutto pian tulossa… Ihana, että jotkut säästyivät bloggerin ongelmilta!:)Anonyymi,Voi kiitos! Mun jalka on 39! Mutta joskus koko saattaa olla 38,5 tai 39,5 myös:)Siw,Joo, meitsi on hulluna kenkiin :D Mä ehdottomasti haluan pitää kiinni niistä alkuperäisistä laatikoista, ainakin toistaiseksi… Mutta kiitos tuosta vinkistä – ehkä sitten jonainpäivänä kun tahtoo saada kokoelma esille säilöttyä kauniisti ja yhtenevästi!:)Iina,Voi kiitos paljon ystävällisyydestäsi! <3Ulla,Hei ihana Ulla!!! pitkästä aikaa! :) Mulla katosi kaikenkaikkiaan joku 5 ajastettua postausta…:/ eikä tullut takas:( Kiitos vinkeistä!! Otan teidän neuvoista vaarin ja jätän arvokkaammat tavarat kotiin kirpparipöydältä. Tän blogin kautta voisin tosiaan joitain pareja huutaa…. Hali sinne!! :)Hanilo,Voi kuule, varmasti vetää!:) Kauneus on katsojan silmissä!:) Joo mulla katosi KAIKKI kommentit parin viimeisen päivän postauksista :( Mutta mitään ei tullut takaisin:(

  • Heli

    Voi vide, mikä kenkäkokoelma! Mutta voisiko sitä nainen paremmin rahojaan sijoittaakaan? ;pToi kauppalistajuttu pisti kans naurattamaan. Meillä tulee poikaystävän kanssa ihan samanlaisia monikielisiä listoja, kun itsellä vahvimman kielet tietty suomi ja englanti, poikaystävällä puolestaan ranska ja espanja. Me usein ostetaan vähän tomaattia, pommes de france, palomitas ja carrots, tyyliin! :D

  • Hanilo

    Mulla on ollut tarkoituksena tehdä samanlainen postaus, mutta eipä taida mun kengät vetää vertoja noille ihanuuksille! :)Itellä katosi bloggerin huoltotöiden takia muutamia kommentteja. Yksi ajoitettu postaus katosi hetkeksi, mutta se tuli sitten takaisin sinne "ajoitettu" kohtaan.

  • Ulla

    Hei kaunis,juu bloggeri temppuili ilmeisesti kaikille eilen, postaukset katosi jne. Todella ärsyttävää. Ihania kenkiä, mun suosikit on nuo tummansiniset biancat, oon itsekin kuolannut niitä ninassa. Tosta kirpparimyynnistä niin, oon huomannut, että eteenpäin myyminen on koko ajan hankaloitunut. Kunnon tavarastakin halutaan maksaa paria euroa jne kirppareilla. Huuto.net on ehkä parempi paikka hienoille kengille jos haluaa olla varmemmalla puolella. Itse ainakin ilmoittaudun kiinnostuneeksi, jos haluat jostain kengistä luopua, ehkä voisit tehdä ns. myyntiblogin? Olisi varmasti menestys :)Ihanaa vkloppua sinulle ja pusut koirille!Ulla

  • lina

    Ihana kokoelma ja ihana blogi sinulla! :)

  • Siw

    Voi luoja tota sun Louboutin-kokoelmaa… Tai no itseasiassa koko kenkäkokoelmaa… Pinkit ja siniset Loubit on mun lempparit :)Niin ja tosiaan mäkin säilytin ennen kun oli vielä tilaa kenkiä just tolleen laatikoissa ja nimilappujen kera :D Yksi toinen vaihtoehto vois olla läpinäkyvät kenkälaatikot, ei tarvis laittaa nimiä tai kuvia.

  • Anonymous

    Ihania kenkiä, minkä kokonen jalka sulla on ?:)

  • Jamelia

    MoikkaOnpas sulla paljon ihania kenkiäitse tykkäsin hopeisista tähdillä olevista balleriinoistasi;)Minä taidan siistiä kenkäkaappia jatoimittaa niitä mitä ei käytä eteenpäin on tullut hiukan ostettu kans kenkiä:PMulla eitainnut hävitä yhtään tekstiä bloggerin käyttökatkon aikana.Jamssi

  • Tiramisuheidi

    PS. Sulla on ihana käsiala! :)

  • Tiramisuheidi

    Ah, silmä lepää! Melkeinpä kuin Carrien kenkähyllykkö! ;)

  • Susanna

    Kaikki ovat niin kauniita, että ei näistä pysty valitsemaan suosikkia! Ja kiitos hyvistä kenkinehoito-ohjeista.Olet ihanan järjestelmällinen. Taidan itse järjestellä omat kaapit samalla tavalla tänään. Kenkäkokoelmani tosin kalpenee sinun kenkien rinnalla :) Mutta eipähän koko päivää mene!

  • Bisquits

    Minä teen ihan samaa, siis ajattelen sekä suomeksi että englanniksi. Juuri eilen huomasin ajattelevani, että 'nyt pitäisi varmaan katsoa mapia'. Sekaan mahtuu myös hollantia. Olisi mielenkiintoista, jos jollain koneella pystyisi kirjoittamaan ajatukset ylös…

  • Crissy

    Suosittelen myymistä huuto.netissä mieluummin kun kirpparilla. Mä vein pari päivää sitten Tampereella kirpparille vaatteita. Eilen kävin järjestelemässä pöytää ja samalla huomasin että mun pöydässä oli yksi mulle kuulumaton paita, mutta joku oli vaihtanut siihen hintalapun jostakin mulle kuuvasta vaatteesta! Mietin vaan, että miten joku kehtaakin vaihdella hintalappuja. Piti myös viedä muutamat kalliimmat farkut kirpparille, mutta onneks en vienyt. Meni vähän maku koko touhusta :(

  • lula

    Voi ihanuutta! Mutta mistä ihmeestä noita tukimuovia saa? :)

  • Nella

    Valkoiset Giuseppe Zanottit: kuolen!!! Voisin syödä ne elävältä ;o)

  • Anonymous

    Very impressive ;) itse olen nimikoinut/varastoinut omat lapsukaiseni juuri noin normi kamera, printteri tsydeemilla….jokunen tunti siina meni mutta homma oli vaivan arvoinen…..jenkki naapuriani jaksaa ihmetyyttaa tama(han omistaa tasan kaksi paria kenkia, flip flopit ja lenkkarit :D)-TX