CATEGORIES

25 Classics combined – Going to town

30.1.2012
Pahoitteluni, että tämän aamun postaus on vähän myöhässä. Oli eilen hieman teknisiä vaikeuksia enkä saanut tätä postausta ajoitettua, mutta tässä tulee!:)
Eli mikä näissä vaatekaapin kulmakivissä on niin ihanaa? 
Jos ne ovat ajattomia ja klassisia yksilöitä, niitä on helppo yhdistellä muiden vaatteiden kanssa, ne kestävät aikaa ja käyttöä sekä ne käyvät niin moneen eri arjen tilanteeseen. 
Antakaas kun demostroin. 
Eilen postasin 25 kappaleen listan, jotka kaikki koen kuuluvan niihin “must have” tuotteisiin, joiden avulla on helppo luoda toimiva vaatekaappi. Näitä 25 kappaletta yhdistelemällä, saat helposti vähintäänkin yhtä monta kokonaisuutta luotua töihin, kaupungille tai juhlaan. Tässä alla 12 yhdistelmää niistä kappaleista, jotka sopivat loistavasti esimerkiksi asioiden hoitamiseen kaupungilla.

Suuri osa näistä tosin sopii paremmin juuri lämpimempiin ilmoihin, mutta monen saa muunnettua myös talvikäyttöön vaihtamalla balleriinat nilkkureiksi tai vaikkapa Ugg’seiksi sekä lisäämällä vielä talvitakin (musta tai kamelinvärinen villaskangastakki ovat klassikoita) kokonaisuuteen. 
Itse pyrin panostamaan hieman enemmän näihin “klassikoihin”. Eli oma vaatekaappini pohjautuu pitkälti näiden klassisten peruspilarien päälle ja sitten maustan tätä lookkia sen hetken trendeillä, joiden kohdalla pyrin taas aina pihistämään. 
Tänään postaan vielä 10 mahdollista työvaatekomboa näistä samoista kappaleista. Toivottavasti näin monelle selkeää kuinka monimuotoisia ja käytännöllisiä nämä perusvaatteet ovat ja miksi itse pyrin oman vaatekaappini kulmakivet näin rakentamaan. 
Yesterday I created a collage where I had picked out 25 classic items, that I believe to belong to every woman’s must have items and therefore belong to the cornerstones of a functional wardrobe. 
To make my point clearer why these classical pieces are so practical, I made a few demonstartions about how many different combinations you can get just integrating these pieces together. Here above, you find 12 ensembles that all are fit for a stroll around the town. Later, I will also make collages how these same pieces convert into work outfits as well.

I love the timelessness of classical pieces and therefore, I myself tend to opt for the durable and good-quality products. When taken care of properly, they last a lifetime. To make this style more of my own, I do add in trendier items, where I try to skimp a little. This way I can spice up my own look and I can constanly add something new and fun, whilst maintining my own style. 
16 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • ninni

    Kiitos ihanasta postauksesta, tuli sellainen olo, että pitää pitkästä aikaa lähteä ostoksille hankkimaan pari "key piece" -vaatetta :) kauniita yhdistelmiä ja ideoita!

  • Emmi

    Aivan mielettömästi olet tosiaan nähnyt vaivaa! Rakastuin pinkinpalavasti tuohon maximekkoon, onko tietoa alkuperästä? Kiitos mahtavasta blogista :)Emmiqueenofzeal.blogspot.com

  • Mrs. V

    Kiitos ihan hirmuisesti että arvostat näkemääni vaivaa :) Todella ihana kuulla! Vaikka tässä onkin paljon samantyylisiä yhdistelmiä, yritin havainnollistaa että ihan muutamalla kappaleella niistä saa silti eri näköisiä ja eri tilaisuuksiin sopivia :)

  • Mrs. V

    Voih, en muistanut niitä poimia ylös kun Polyvorella leikin :/ Mutta siis kaikki on löydetty Polyvoresta kun kirjoitin esim "beige jumper" tai "burgundy blouse" tai "navy shirt". Joten toivottavasti löydät näillä hakusanoilla (tai vastaavilla) kaipaamasi! :)

  • Mrs. V

    Loistavaa!!:) Tämä oli tarkoitukseni, nimenomaan havainnollistaa, kuinka käteviä nämä klassikot ovat! :) Ihan toden totta. Jos näitä löytyy kaapista niin aina on jotain tyylikästä päällepantavaa! :)

  • Mrs. V

    Ihanaa!!:) Kiitos kun käyt! <3

  • Mrs. V

    Voi kiitos paljon kun arvostat näkemääni vaivaa ja että saat näistä jotain irtikin! :)

  • Mrs. V

    Joo tällä listalla on muutama mitkä omasta vaatekaapistakin puuttuu ja tuli hirveä himo lähteä niitä metsästämään… :/

  • Mrs. V

    Loistavaa!!:) Joo toivon, että jos teen konkreettisesti kollaasit eri mahdollisista yhdistelmistä, niin avautuisi näiden moninaisuus selvästi kaikille!:) Hyvä että sinäkin saat tästä jotain irti! :)

  • Elina

    On mahtavaa, että jaksat tehdä näitä postauksia ja noin monipuolisia kollaaseja! Näistä saa aina niin mielettömästi inspiraatiota, kuten myös omista asukuvistasi :) Näitä elementtejä kun löytyy myös omasta vaatekaapista ja kuvien avulla ymmärtää paremmin niiden monipuolisuuden.

  • Anonymous

    voiku olisit pistäny mistä mikäki vaatekappale on. Siis kyllähän tosta tunnistaa suurimman osan, mut jäi mietitetyttämänä toi viimene punanen blouse ja ehkä myös toi mustavalko (vai onko sinivalkonen?) raitapaita.

  • Linda

    Postaus todistaa hyvin havainnollisesti, että syy niihin "mulla ei ole mitään päällepantavaa!" -tilanteisiin on tavallisimmin se, että on tullut hankittua vääriä vaatteita. Näillä kollaasiin valituilla vermeillä ongelmaa ei ole. PS: Alin ja toiseksi ylin on ihanimmat.

  • Anonymous

    Oi kuinka ihana postaus! Jään innolla odottamaan sarjan seuraavia osia. :)

  • Hilla

    Nämä tyylin kulmakivi-postaukset ovat aivan mahtavia! Ihanaa, että jaksat nähdä vaivaa ja tehdä useamman postauksen aiheesta! :)

  • Jii

    JES! Ihan huikean hyvä postaus ja erinomainen ideapankki. Tekee välittömästi mieli lähteä vaateostoksille! :)

  • Helkku

    Heei, aivan mahtavaa!! Nämä on niin tarpeeseen nyt, mulla on nimittäin menossa jonkinmoinen vaatekaapin inventaario, ja aika raa'alla kädellä! :D Tästähän näitä ideoita nyt sit saa, kiitos paljon! :)