CATEGORIES

My winter jackets on display

15.2.2012

Olen saanut paljon kyselyitä talvitakeistani sekä jos voisin postauksessa ne esitellä. Seuraavassa “Vaatekaapin kulmakivet” -postauksessa erittelen klassikkotakit ja ne must have – kappaleet, mutta sitä ennen tässä tulee minun talvitakkini.

Minulla on takkien kohdalla sama mentaliteetti kuin laukkujen ja kenkien. Niiden tulisi kestää pienen eliniän, mikäli kohtelet, hoidat ja säilytät niitä oikein. Klassikkomallit kestävät trendien tuulet ja kun valitset takin neutraalissa värissä tulisi sinun saada luotettava ystävä hyvin pitkäksi aikaa. Olen aiemmin ostanut suurinman osan takeistani Zarasta (heillä kun on niin loistavia malleja), mutta lähes poikkeuksetta talven tai kahden jälkeen on takki alkanut hajoilemaan saumoista, napit lähteneet tai materiaali vaan alkanut näyttämään nuhjuiselta ja ryhdittömältä. Tästä syystä olen pyrkinyt pikku hiljaa keräilemään talvitakkeja, jotka kestäisivät monet talven tuiskut ja yhteenkään en ole joutunut vielä pettymään.

Suomessa on tänäkin vuonna ollut melko paukkuvat pakkaset, joten trenssien pukemista ei voi edes harkita. Siitä syystä varmaan moni ihmettelee, mitä ihmettä trenssit sitten tässä postauksessa tekevät? Koska asuinmaassani on ollut hyvin leuto talvi (asteet ovat käyneet maksimissaan -4:ssä ja liikkuneet pääasiallisesti hyvin plussan puolella – joulunakin oli +13 astetta :S) on trenssin ja villaneuleen yhdistelmälläkäkin on pärjännyt loistavasti.

Beige villakangastakki: Ted Baker

Luottomerkkini takkien suhteen on ehdottomasti Burberry. Heidän klassisen ajattomat mallit viehättävät silmää vuosi toisensa jälkeen, laatu on ollut moitteetonta sekä loistavasti ne ovat suojanneet kylmiltä viimoilta. Mikäli etsit klassista duffelia, trenssiä tai ryhdikästä villakangastakkia – Burberryltä löytyy.

Punainen duffeli: Burberry

Harmaa villakangastakki: Burberry (ostettu Stockmannilta)

Musta villakangastakki: Gucci

Trenssit: Burberry

Toppatakki: DSquared2

Siinä oli kaikki talvitakkini. Tulossa vielä myöhemmin postausta – missä näät jokaisen takin päällä!

I have gotten loads of request about my winter jackets. So here finally, at the verge of spring, I got around to photograph them all. Generally, I conduct in a same matter with jackets and coats as I do with bags and shoes. When bought in neutral colours and classical cuts, they should last a life time. In the past, I have bought most of my coats from Zara, because they do offer a great selection of classical coats. However, after a winter or at least two, they have began to loose their shape, colour, the material has began to deteriorate and buttons have been lost. Therefore, I now try to focus on quality in coats as well – as they should and can last a life time if maintained properly.

My absolute favourite go to brand when it comes to coats is Burberry. Whether you’re looking for a timeless trench, a warm wool coat or a classic duffel – Burberry offers the best selection with impeccable quality. If you’re still looking for your perfect coat that’ll keep you warm and stylish for years to come – I suggest you pay Burberry a visit…;)

Soon I’ll deliver a post where you see each of my own winter jackets. You can expect another post about coats and jackets as well when I share my views on classic coats – that belong to a every woman’s wardrobe cornerstones.

41 comments

Leave a Reply to Mrs. V Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Anonymous

    Mulla olisi mielessä toivepostausta. Olisi mielenkiintoista lukea postaus lempikirjoistasi. Mulla on aina joku kirja lukusessa ja kirjavinkit olisivat aina tervetulleita. :)-Stella

  • Dahlia

    Ihastuttava takki kokoelma. Itsekin rakastan takkeja ja koetan niihin panostaa. Rahavarat eivät toki riitä Burberyyn, mutta kyllä noissa on koetettu laatuun panostaa. Kaikki ovat ns. merkittömiä takkeja, mutta pääasia lienee, että ne istuvat ja näyttävät hyviltä minun päälläni. Itselläni tuo "kalliimmilla" merkeillä hemmottelu on menossa "vasta" laukuissa (ja niissäkin aika vähän), mutta ehkä joku päivä muutakin.

  • Tytto

    No jopas on takkikokoelma! <3 Burberryn trenssi ja duffelitakki ovat aivan upeita, kelpais tännekin :)

  • Anonymous

    Ihana takkikokoelma! Olisi kiva, jos tekisit postauksen vaate- yms. merkeistä jotka olet kokenut laadukkaiksi ja kestäviksi? Ja missä mielestäsi voisi pihistää ja missä panostaa? (vaatteet,laukut, kengät, korut ja huivit yms. asusteet) Itselläni on projektina vaatekaapin uusiminen klassikoilla ja kestävillä vaatteilla, kengillä jne. :) Mutta kerralla en tietenkään voi kaikkia uusia, joten pala kerrallaan ja toivoisin siksi, että tuotteet oikeasti olisivat hintansa arvoisia :) Olen pikkuhiljaa edennyt projektissani karsimalla kamalat viskoosi,akryyli ja muut tekokuidut pois vaatekaapistani. Sekä tekonahkalaukut ja -kengät ovat joutaneet pois myös. /Ellen

  • Mau

    Mulla on kyllä itselläni ihan hirmu hyvä kuva esim. H&M:n takeista. Itse nimittäin ostin sieltä seitsemän (!) vuotta sitten mustan 70% villaa olevan talvitakin, joka on vieläkin täysin moitteettomassa kunnossa – ei nypyn nyppyä eikä kulumaa.Tokihan olisi kiva itsekin ostaa ns. ikuinen takki vaikka Burberryltä mutta näin opiskelijana se ei ole mahdollista tietenkään vielä. Onneksi materiaalilappuja tutkimalla ja kangasta tunnustelemalla voi kyllä tehdä hyvälaatuisia löytöjä murto-osalla ylläolevien takkien hinnasta :-)Kadehdittava takkikokoelma jokatapauksessa sinulla!

  • Mrs. V

    Noh noin ei missään nimessä tulisi käydä, mutta onneksi sen burberrylläkin tietävät ja ilman ongelmia sen toiseen vaihtoivat! :) NIin ei varmaan Zaralla olisi menetlty :D Mutta toki aina sattuu pieniä tuotevirheitä! Hyvä että olet ollut skarppina ja osannut kuluttajana vaatia laatua ostoksellesi! :) Minulla on 3 Burberryn trenssiä ja ei ole ollut mitään ongelmaa ainoassakaan yksilössä! :) HArmillista, että sinun kohdallesi osui alkuun tuollainen kokemus! Onneksi korjattiin! (Niinkuin heidän tulikin toimia;))

  • Mrs. V

    Huoh – molemmat ovat hyviä. Riippuu ihan täysin sinun omasta vaatekaapistasi, ihonväristäsi, asuinpaikastasi, kuinka paljon sottaat vaaleita kankaita :D jne. eli ikävä kyllä en osaa sanoa kumpi on kannattavampi… Mä en osannut päättää ja päädyin molempiin – ja käyttöä in todella hyvin molemmille! Ja oman kokemukseni mukaan "laadukkailla" balleriinoilla ja "massa" balleriinoilla on ihan JÄRKYTTÄVÄ ero. Mun omat Marc jacobsit ovat 6 vuoden jälkeen vielä LOISTOKUNNOSSA! Ostin vuosi sitten stylesnobin beessiit ja ne meni alta aikayksikön ihan hirveennäköisiksi! Muista siis huoltaa kenkiäsi oikein niiden materiaalien ja värin mukaisesti! Kestävät kyllä varmasti ikuisuuden jos niitä myös kohtelee/ huoltaa oikein! :)

  • Mrs. V

    Se on ihana! Nettikaupasta kai saa tilattua suomeen! :)

  • Anonymous

    Minulla on vähän erilainen kokemus Burberrysta. Ostin burberryn trenssin jenkeistä vuosi sitten ja kangas alkoi kulumaan ihan hirveästi, oli todella ruman näköinen muutaman kuukauden käytön jälkeen. Marssin takaisin sinne mistä sen ostin ja myyjät pahoittelivat kauheasti ja sanoivat että yleensä Burberryllä on ollut todella hyvän laatuisia takkeja ja kestäviä. Sain sitten uuden takin, koska ostamani takki oli niin järkyttävässä kunnossa ja kun itsekin olin kuullut pelkästään hyvää. Onneksi uuden trenssin kanssa ei ole ollut ongelmia, joten olisikohan kankaassa ollut jotain ongelmia? :) mutta pääasia, että uusi takki on pysynyt hyvänä!

  • Anonymous

    Olen ostamassa kevään aikana ihka ensimmäistä Burberryn trenssiäni. Kumpaa väriä suosittelet – musta vai beige? Itse haluaisin ehkä beigen, mutta näin postauksessasi tuon mustankin vaihtoehdon… Sitten vielä tiedustelisin kokemuksiasi ballerinoista: viime kesänä meni useammat halvat ballerinat roskiin muutamien käyttökertojen jälkeen eli eivät kestäneet kulutusta. Nyt ajattelin panostaa Marc Jacobsin hiiriballeriinoihin, mutta jäin miettimään sitä, että ovatko ballerinat yleensäkkään "kestäviä" – kannattaako näihin "tuhlata" rahojaan?!

  • Marika

    Ensimmäinen Ted Bakerin takki on kyllä aivan unelma ja kelpaisi ehdottomasti minullekin! :)

  • Mrs. V

    Hei ja tervetuloa! Itseasissa ihan viikko pari sitten tein vastaavanlaisen postauksen laukuistani monen vuoden kyselyiden jälkeen! Joten selaa postauksia hieman taaksepäin niin pitäisi löytyä My bag collection! :) Kiitos! :)

  • Mrs. V

    Voi kiitos suloinen Anni! Minä ihailen kovasti Cathrinea joten olen hyvin otettu. Ei haittaa yhtään että minua verrataan siihen classy ladyyn! :) Älykkyyttä on montaa eri lajia ja sorttia :) Joissakin olen parempi kuin olen toisissa :) Kiitos paljon, että kunnioitat ja ymmärrät päätöstäni! :) Todella kiva että olet eksynyt tänne! Ihanaa kevättä sinne! :)

  • Mrs. V

    Oot ihan oikeassa Helkku! Ihan varmasti löytyy monen monelta merkiltä edullisia ja kestäviä! Tämä on vaan mun kokemukseni ja Vilalta en olekaan takkia koskaan ostanut! :) Hahaha ! PIdän mielessä jos ikinä niin päätän! :D

  • Mrs. V

    Ihana! Toivottavasti pääset pian sitä käyttämään säiden lauhtuessa siellä! :)

  • Mrs. V

    Varmasti on! :)

  • Mrs. V

    Voi ikävä kyllä ei mitään hajua :/ Mä vaan menin sinne etsimään minulle hyvin istuvaa trenssiä ja valitsin sen mukaan mikä oli paras päällä :/

  • Mrs. V

    Ted Bakerin villakangastakit ovat huomattavasti edullisempia kuin Burberryn, joten suosittelen kurkkaamaan! :) Omani on vasta 5kk vanha, joten en osaa varmasti sanoa kestävyydestä vielä! Mutta odotukset ovat korkealla!

  • magdalena

    Moikka! Voitko tehdä tai oletko jo mahdollisesti joskus tehnyt (olen melko uusi lukija) saman tyylisen postauksen laukuista? Ja upea tuo Ted Bakerin takki!

  • Anonymous

    En ikinä kommentoi blogeihin mutta nyt on kyllä aivan pakko! Olen seurannut blogiasi viime syksystä lähtien ja päivä päivältä pidän blogistasi yhä enemmän ja enemmän. Tyylisi on aivan mielettömän upea (muistutat muuten ulkonäöllisesti erittäin paljon Catherinea, Cambridgen herttuatarta!:)), ja lisäksi vaikutat todella älykkäältä! Varsinkin se, että pidät yksityisyydestäsi hyvän huolen, on todella ihailtavaa. :) Ja vaikka blogisi onkin "pinnallinen" niin silti sitä lukiessa tuntuu että kaikki mitä kirjoitat on todella aitoa ja vilpitöntä:) Jatka samaan malliin, ihana Mrs. V! <3Anni

  • Helkku

    Sulla on ihana takkikokoelma :D Tuo Burberryn punainen duffeli pisti heti mun silmään, upea!! Mun on pakko sanoa, että edullisemmallakin voi kyllä löytää hyviä takkeja; mulla on musta Vilan talvitakki jo kolmatta vuotta käytössä, eikä kulutuksen jälkeäkään vielä ole. :) Olen pessytkin sen kahdesti. Mutta kyllä mua siltikin houkuttelee tuollainen duffeli, jos olet joskus aikeissa myydä se niin otahan yhteyttä. :D

  • Anonymous

    Minullakin on tuo Ted Bakerin beige takki. Ostin ennen joulua Lontoosta. Aivan ihana, odotan vain koska pääsen käyttämään sitä Suomessa. Nyt mennään untuvatakki linjalla…

  • Minka

    Ihania takkeja kyllä! Ehkäpä mullakin on jonakin päivänä laadukas ja monipuolinen valikoima takkeja eri säihin ja käyttötarkoituksiin :)

  • Anonymous

    Ihania takkeja! Muistatko yhtään minkä nimisiä Burberryn trenssisi ovat? Oma trenssini on kyseisen valmistajan, muistaakseni Kensington(?) niminen malli, jota ei valitettavasti valmisteta enää, joten vinkkejä hyvistä Burberryn malleista kaivataan :)

  • -HEINIE-

    Ihania takkeja :) Pitäisi hankkia villakangastakki ja tuo Ted Bakerin takki on kyllä niin upea. Vois kyllä panostaa… :)

  • Mrs. V

    Nämä ovat aikalailla niitä ykilöitä mihin panostan – kenkiin, laukkuihin ja takkeihin! :D Kukin tekee juuri niinkuin omille tarpeilleen sopivaksi kokee! :)

  • Mrs. V

    Kaikki aikanan! Varmasti sinullakin on jonainpäivänä!:)

  • Mrs. V

    Jooh, sama homma täällä. Opin sen karvaasti jokunen vuosi sitten ainaisten pettymysten jälkeen:/

  • Mrs. V

    Joo voih, siellä päin on tainnut olla todella kovat pakkaset… Itse olin Helsingissä pari viikkoa sitten ja pärjäsin loistavasti villaneuleen ja villakangastakin yhdistelmällä – joten toki sinun pitää tehdä ostoksesi oman asuinalueesi mukaan. Eri lokaatioissa on toki eri tarpeet. Ne muutamien päivien paukkupakkaset vuodessa pärjään juurikin tuolla paksulla talvtakilla!:) Eli eri puolella Suomeakin on varmasti takeillekin eri tarpeet :)

  • Mrs. V

    Moi suloisuus!! Suosittelen raottamaan ovea sinne Burberryn puolelle – yht'äkkiä ainut vaikeus ostossa on valinnanvaikeus! :D Ps. Laitoin sulle fb:hen mailia!!

  • Mrs. V

    Kiitos itsellesi kun käyvit!: )Samaa sinne!:)

  • Mrs. V

    Joo, mullakin oli aikoinaan samantyylinen Zarasta, mutta se kesti n. vuoden ja sitten materiaali alkoi hassusti tummua?

  • Mrs. V

    Ihanaa että meillä on niin samanlaisia kokemuksia! Olen ihan samaa mieltä! Kokenut karvaan pettymyksen monen talvena ja nyt tietää aina, että haluamani takki on loistokunnossa talvea varten! :) Kyllä – saattaa tuntua hinta todella pistävältä, mutta ne kyllä myös kestävät ja näyttävät hyvältä vuodesta toiseen!

  • Essi

    Sulla on aivan ihania takkeja! Osaat kyllä panostaa tyylikkäisiin ja laadukkaisiin yksilöihin! Joskus sitten mäkin aijon, kun oon vanhempi. Nyt tyydyn vaan H&M:n ym. :D

  • Tiia

    Huima määrä mielettömiä takkeja! Itseltä ei löydy kuin muutama :D

  • Jii

    Huomasin taas karvaasti kuinka juuri takkia ostettaessa kannattaa mieluummin panostaa kuin pihistää. Viime talvena H&M:n alesta ostettu villakangastakki alkaa hajota käsiin. Ei ole mitään järkeä maksaa 30-60€ joka vuosi takista, joka ei kestä sitä yhtä talvea pidempään.

  • Anonymous

    Täytyy nyt oikein kommentoida.. Hienoja takkeja, mutta noista ehkä yhdellä tarkenisi Suomen paukku pakkasiss!Itse asun länsi-Suomessa ja -25 astetta viime viikolla opetti, että villakangastakki on syystakki. Ei mitään henkilökohtaista, pistää vaan niin harmittamaan liian kylmät talvet :D

  • MouMou

    Hitsi, olen kade tuosta kokoelmasta! Mulla on kyllä kevät- ja syystakkeja, mutta talvitakkirintamalla on aika hiljaista. Miksi niitä on muka vaikeampi ostaa.:/

  • Anonymous

    Kiitos tästä postauksesta! Kerrassaan aivan upea takkikokoelma. :) Iloista päivää sinulle!t. Maarit

  • Nadja

    Oi aivan ihana tuo Ted Bakerin beige villakangastakki! Itselläni on samantapainen juuri sieltä Zarasta, ostin sen viime vuonna ja se on tosiaan aika nuhjuisen näköinen jo :(

  • Anonymous

    Allekirjoitan kyllä tuon laatuasian. Minullakin oli aiemmin Zarasta useampikin takki (talvitakki ja trenssejä), koska ne olivat oikein kivan näköisiä, mutta hyvin huolimattomasti tehty. Minulla oli sama juttu saumojen kanssa, eli repesivät. Napeista roikkui naruja ym. Tutkiskelin sitten mitkä takit on koettu laadukkaiksi ja useassa yhteydessä tuli vastaan juurikin Burberry. Ostin merkiltä 2 trenssiä (taitaapa olla nuo samat musta + beige kuin sinulla) ja talveksi duffelin. Tiedän, että kertasatsaus on rahallisesti huima, mutta ei todellakaan kaduta, takit ovat nimittäin käytössä jo vaikka kuinka monetta vuotta! Huolitellun työjäljen lisäksi takkieni kangas on hyvin laadukas – tiedäthän huonolaatuisen kankaan, jonka väri haalenee ja takki "nuhjaantuu" normaalikäytössä kulahtaneen ja epätasaisen näköiseksi. Tätä ongelmaa ei ole enää ollut!T. Neiti Kevät