CATEGORIES

5 lempiliikettä lentokentällä

14.12.2018

*Kaupallinen yhteistyö Finavia*

Joulu ja pyhäpäivät lähenevät milloin moni matkustaa muualla asuvan perheensä luo tai vapaapäivien siivittämänä suuntaa lomalle yhdessä perheensä kanssa. Harva pystyy arjen velvollisuuksiltaan matkustamaan kovin usein, mistä syystä niistä muutamista kerroista on hyvä ottaa mahdollisimman paljon irti. Lomasta nauttimista ei kannata aloittaa vasta kohteessa, vaan jo matkalla. Joten ensi kerran kun lennät, varaa aikaa lentokentälle. Näin vältätä turhan stressin ja voit aloittaa matkan hyvällä fiiliksellä. Aiemmin listasin parhaat ruoka- ja juomavinkit Helsinki-Vantaan lentokentällä. Nyt listaan suosikkiliikkeeni, mistä voi tehdä myös erinomaisia joululahjaostoksia. Lahjoja on aina ihana antaa ja parhaat tavaralahjat ovatkin sellaisia mitkä tulevat tarpeeseen, käytetään loppuun tai ovat ajattomia. Jokaisesta liikkeestä poimin myös omat tärpit, jotka vastaavat näitä kriteerejä.

Jo Malone

Yksi suosikkiliikkeitäni lentokentällä on kaunis Jo Malonen piste kosmetiikkaliike Beauty Storen yhteydessä. Olen erityisen ihastunut heidän tuoksukynttilöihinsä, vaikka valikoimista löytyy myös huonetuoksuja, saippuoita, vartalorasvoja sekä hajuvesiä. Jo pelkästään tämän joulukauden aikana tämä jouluttaja on polttanut loppuun kaksi 200g kokoista Home-kynttilää, joka palaa n.45 tuntia. Suosikkituoksuni on ollut Sweet Almond & Macaron sekä Peony & Blush Suede, mutta nyt viimeksi ostin heidän joulutuoksunsa White Moss & Snowdrop. Sen ostin näyttävässä 600g  Deluxe-koossa, jossa on 90 palotuntia. Paitsi että nämä kynttilät tuoksuvat hyviltä, ne myös ovat äärimmäisen kauniita. Meillä kynttilät ovat olohuoneessa hyvin keskeisellä paikalla, mihin lapset eivät kuitenkaan yletä. Erinomainen joululahja tai tuliainen kenelle tahansa tunnelmoijalle.

Sijainti
Portti 28

Ostaessasi Jo Malonen tuotteita, saat kaupan päälle hemmottelevan ja hurmaavan tuoksuisen käsihieronnan.

Max Mara

Väri mitä käytän ehkä eniten pukeutumisessa on beigen eri sävyt. Kun ei keksi päälle pantavaa niin valitsen usein kamelinvärisen neuleen, -housut sekä takin. Yksivärinen pukeutuminen on yksinkertaisen eleganttia. Tällaista beigen rakastajaa Max Maran valikoima puhuttaa suuresti. Vaatteet ovat hyvin laadukkaita ja ajattomia. Hyvin monta vuotta olen jo kuolannut heidän klassista pitkää kamelitakkia. Omasta vaatekaapista sellainen jo löytyy, mutta jos aika siitä joskus jättää tämä Max Maran versio kiikkuu listan ykkösenä.

Sijainti
Portti 32

Lindroos

Ehkä yksi ajattomimpia ja käytännöllisimpiä lahjoja niin miehille kuin naisille ovat rannekellot. Lentokentän Lindroosin valikoimista löydät mm. Longinesin, Tudorin, Omegan, Cartierin, TAG Heuerin sekä Piagetin upeat ja arvokkaat mallit. Itse ihastuin kädessäni näkyvään Tag Heuerin vintage-malliin mustalla nahkaremmillä ja kultaisilla yksityiskohdilla. Todella tyylikäs ja ajaton malli.

Sijainti
Portti 27

Burberry

Ajattomista klassikkotakeista puheenollen… Usein listataan vaatekaapin kulmakiviä, mitä jokaisen naisen vaatekaapista tulisi löytyä. Kyseisille listoille melkein poikkeuksetta löytää kamelitakin lisäksin klassinen beige trenssi. Näistä ikonisin on Burberryn malli, joka minultakin löytyy vaatekaapista. Niin kaunis ja ajaton takki, mille löytää käyttöä vuodesta toiseen. Olen käyttänyt oman trenssini aikanaan SOL-pesupalvelun takinsuojakäsittelyssä, jotta vaalea väri hylkisi likaa mahdollisimman hyvin. Oma trenssini on jo yli 10 vuotta vanha ja se on edelleen erinomaisessa kunnossa.

Sijainti
Portti 27

Bulgari

Korut kesätävät erinomaisesti aikaa ja yksinkertaisen kauniit yksilöt saavat yleensä eniten käyttöaikaa. Upealla koru- ja jalokiviliike Bulgarilla on nyt pop-up-myymälä Helsinki-Vantaan lentoasemanlla. Heidän valikoimistaan löytyi kauniita rannekoruja sekä sormuksia, mutta itse ihastuin suuresti heidän riipuksiinsa. Erityisesti alempana kuvassa näkyvä kultaketjullinen riipus valkoisella helmiäisellä keskuksella on koru, mitä varmasti moni voisi käyttää paljon arjessa. Itse suosin juurikin tällaisia yksinkertaisen kauniita riipuksia. Mallin nimi on Bvlgari Bvlagri necklace, joka on tehty 18 karaatin kullasta.

Sijainti
Portilla 34

Siinä oli 5 suosikkiliikettäni Helsinki-Vantaan lentokentällä sekä omat tärppini niiden valikoimista. Tällä hetkellä lentokenttäkin on täynnä joulumieltä. Sieltä löydät mm. ilmaiset lahjojen paketointipisteet porteilta 28 ja 32A sekä Joulupukin toivottamasta hyvää matkaa muillekin matkaan lähtijöille! Joulupukki on ollut Helsinki-Vantaalla niin suosittu, että montaa askelta hän ei pääse eteenpäin kotimaiselta ja ulkomaiselta ihailijakunnaltaan kun yhteiskuvia räiskitään Petterin nenän loisteenkin edestä. Nyt vaan lahjat rekeen ja matka käy!

Kuvat Niki Strbian

8 comments

Leave a Reply to Hanna Vayrynen Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Katri

    En tiedä oletko jo tietoinen, mutta postausten kuvat ei näy ollenkaan koneella (ei Chrome eikä Mozilla-selaimella) selatessa. Tätä on jatkunut ainakin viikon verran. :/

    • Hanna Vayrynen

      Hei olet toka joka tästä aiheesta sanoo!! Kiitos kovasti kun raportoit! Selvitän asian heti huomenna ja palaan! Kiitos!

  • jonna

    Kosmetiikkafriikkinä haluan lentokentällä testata, haistella ja ihastua kosmetiikkatuotteisiin. Hki-vantaa lentokentällä minua harmittaa ettei sieltä vieläkään v. 2018 löydy luonnonkosmetiikkaa, ei yhtäkään merkkiä… Sellainen palaute jos saisi eteenpäin :)

    • Hanna Vayrynen

      Hei nyt on hetki vaikuttaa kun lentokenttä kokee pian suuren laajennuksen! Laitahan heille viestiä, olisivat varmasti iloisia ja kiitollisia tästä vinkistä! Toki voin itsekin huikkasta aiheesta omille kontaktihenkilöilleni kun seuraavan kerran saan heidän kanssaan asioida! :)

  • Julia

    Musta taas tuntuu että moni jonka tunnen viettää aika paljon aikaa Helsinki-Vantaalla työmatkojen takia tai koska asuvat itse ulkomailla… Helsinki-Vantaasta on valitettavasti tullut jotenkin aika sieluton kun siellä on samat kaupat kuin kaikilla muilla lentokentillä mutta paaaaaljon korkeammat hinnat! Käyn siellä 5-10 kertaa vuodessa ja joka kerta menen paikalle myöhemmin ja myöhemmin kun siellä on niin älyttömän kallista ja tosiaan samat kaupat kun kaikkialla muualla :(

    • Hanna Vayrynen

      Ymmärrän, että jos lentää hyvin usein niin voi haluta minimoida jo sitä aikaa kentällä! Ja lentokenttähän laajenee nyt joten nyt on aika vaikuttaa jos tuntuu että jotain kaipaa! :) Itse lennän keksimäärin 4-5 kertaa vuodessa ja ainakin ne kentät missä olen käynyt viime vuonna niin oli tosi erilainen valikoima (Tukholma, Doha, Pariisi, Bordeaux) :)

  • Haidi

    Melko samoja lemppariliikkeitä täälläkin! Iittalan tosin lisäisin listaan sillä sieltä tulee monesti napattua tuliaiset ?

    • Hanna Vayrynen

      No hei se on kyllä yksi! kivituikut erityisesti! Erinomainen tuliainen ja lahjaidea melkein kenelle vain!