CATEGORIES

Kuusi kysymystä ensi vuoteen

31.12.2018

Vuoden viimeinen päivä. Erinomainen hetki pysähtyä tähän hetkeen ja miettiä, mikä viime vuodessa oli hyvää ja mihin suuntaan haluaa elämäänsä johtaa ensi vuonna. Mikä on sinulle tärkeää? Mitä toivot ensi vuodelta? Mitkä asiat mahdollistavat niiden toteutumisen? Vastaa näihin kysymyksiin ja toivottavasti seuraava vuosi voi alkaa kirkkailla ajatuksilla ja hyvällä tekemisen meiningillä.

1. Mitä minun pitäisi aloittaa?
Mitä uusia harrastuksia, taitoja tai seikkailuja tahdot ensi vuodelle? Älä aseta rimaa heti alusta liian korkealle, mutta älä aseta niitä liian matalallekaan. Vaikein on aloittaa, loppu on jo helpompaa.

Itse haluan päästä takaisin juoksemisen makuun. Viimeisten vuosien aikana oman kehon huoltaminen on ollut aika retuperällä. Kaipaan kroppaani lisää voimaa sekä kiinteyttä. Samalla haluan voida energisemmin. Täten aion kiinnittää omaan vointiini enemmän huomiota ensi vuonna. Yritän ehtiä käymään alkuun ainakin kerran viikossa juoksulenkeillä. Olisi hienoa jos loppuvuoteen mennessä olisin löytänyt vanhan rytmini, ja kävisin aamulenkeillä 3-4 kertaa viikossa.

2. Mitä minun pitäisi lopettaa?
Mikä on saanut sinut jumiin? Mieti niitä asioita, jotka ovat saaneet sinut tuntemaan itsesi huonoksi tai tekemään huonoja valintoja. Mikä olisi sellainen asia arjessasi, josta luopuminen vapauttaisi aikaa tärkeämmille ja rakentavammille asioille?

Minulla se on turha kännykän pläräily. Olen suhteellisen hyvin pystynyt jakamaan työ- ja vapaa-ajan, mutta vapaa-ajallakin saatan liian usein plärätä puhelinta. Puhelin pitäisi laittaa kokonaan pois useammin.

3. Mitä minun pitäisi tehdä lisää?
Mitkä olivat niitä vuoden ihanimpia asioita? Milloin nauroit paljon? Milloin koit olevan erityisen onnellinen? On erittäin hyvä tavoitella seuraavanakin vuonna enemmän iloisia hetkiä, rakkautta, perhettä, opiskeluita, ura saavutuksia ja ikimuistoisia seikkailuita.

Minulle parasta aikaa rentoutumiselle on yhteinen tekeminen perheeni kanssa. Silloin olen erityisen läsnä hetkessä. Tänäkin vuonna aion pyhittää viikonloput lastemme kanssa tekemiseen ja harrastamiseen.

4. Mitä minun pitäisi tehdä vähemmän?
Mitä tein liikaa viime vuonna? Mitä asioita ei voi lopettaa kokonaan, mutta niiden vähentäminen toisi arkeen vähemmän stressiä, vähemmän aikataulutusta, vähemmän negatiivisuutta ja enemmän unta?

Olen hyvin sosiaalinen luonne ja innostun helposti. Jaan mielelläni asioita ja tutustun helposti uusiin ihmisiin. Mutta minun tulisi muistaa myös osata antaa enemmän tilaa muille. Luotan helposti ihmisiin, täten en pelkää jakaa asioita. Innostun helposti asioista ja olen hyvin puhelias, minkä jotkut saattavat kokea ylitsevuotavana. Täten haluan myös oppia olemaan enemmän myös vaiti ja puhua vähemmän. Koska puhumalla itse, toistat vaan asioita mitkä jo tiedät. Kuuntelemalla, voit aina oppia jotain uutta.

5. Mitä minun tulisi jatkaa?
Mikä on asia, mistä haluaisit tehdä tavan? Mikä on sellainen ala, missä haluaisit kehittyä?

Minä haluaisin jatkaa kasvisruokien tukimista ja lisätä enemmän kasvispitoisia ruokia koko perheemme arkiruokavalioon. Viime vuonna löysin jo paljon mielenkiintoisia uusia ruoka-aineita ja haluan laajentaa repertuaariani ensi vuodelle. Haluan, että koko perhe syö puhtaammin ja sitä kautta voi paremmin. Ympäristö kiittää samalla.

6.  Mistä minun tulisi olla kiitollinen? 
Arjen oravanpyörään on helppo jäädä jumiin. Päivät toistavat toisiaan ja arjesta nauttiminen unohtuu liian helposti. Omasta elämästään pitäisi pystyä nauttia. Tunnista arjestasi ne asiat, mistä olet erityisen kiitollinen. Lausu ääneen se heille, ketkä ovat siinä osallisia. Kun aktiivisesti muistutat itseäasi niistä asioista mitkä elämässäsi ovat hyvin, huomaat nopeasti, että sinulla on paljon asioita mistä olla kiitollinen.

Olen kiitollinen monesta asiasta: esimerkiksi terveydestä, omasta kodista ja monipuolisesta työstä, mutta erityisen kiitollinen olen perheestäni. En ainoastaan meidän omasta tiiviistä ydinperheestämme, vaan siskoista, vanhemmista ja serkuista, ketkä kaikki luovat lämpimän turvaverkon, mikä kannattelee vahvana niinäkin hetkinä, kun itse ei jaksaisi.

Onnellista uutta vuotta kaikille!

10 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Haidi

    Olipas hyvät kysymykset ja paljon yhteneviä juttuja mitä lähteä hakemaan ensi vuodelta. Esimerkiksi tuo urheilun tasapainottaminen elämään ja kasvisruokavalion lisääminen.

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla, tsempataan toisiamme <3

  • Katja

    Olipa hyviä kysymyksiä, pohdin niitä jo mielessäni, mutta pitänee ottaa ihan perinteiset keinot käyttöön myös kynän ja paperin muodossa, niin voin helpommin palata vastauksiini myöhemmin vuoden kuluessa ja ehkä jopa “kiristää tavoitteita”! Ihanaa tätä vuotta teille 🥰

    • Hanna Vayrynen

      Ah, minäkin rakastan asioiden ylös kirjoittamista perinteisellä kynällä ja paperilla :D Sitä samaa sinne ja menestystä tavoitteisiisi! <3

  • Markku

    Hyviä pohteita👍🙂. Sen lisäksi että ravintoa ja suojaa tuulelta ja tuiverrukselta riittää, tärkeintä on ympäröivät ihmiset ja ihmissuhteiden vaaliminen. Vaatimattomissakin oloissa ihmiset ovat onnellisia. Onnellisuus on suhteellista aikaan, paikkaan ja kulloiseenkin tilanteeseen.

    • Hanna Vayrynen

      Se on niin totta. Minulle se on elämäni a ja o <3

  • Emma

    Mahtavia kysymyksiä, olinkin juuri näiden parissa viettänyt tovin tänä päivänä ennen tämän lukemista, hauskaa miten samoja ajatuksia on herännyt! Hienoa, kun nostit esiin sen, että on hyvä kiinnittää huomiota myös onnistumisiin ja hyvään, ei pelkästään “tarvittaviin” muutoksiin. Pienistä asioistahan onnellisuus kuitenkin on kiinni. Kiitos postauksesta ja ihanaa alkavaa vuotta! ❤

    • Hanna Vayrynen

      No juuri näin! Ihanaa, että mietit samoin. Aivan ihanaa ja onnellista uutta vuotta <3

  • Saaramaria

    Onpa hyvät kysymykset, ja paljon samaistumista, samaa aika ajoin ylitsevuotavaa sosiaalisuutta olen pyrkinyt vähentämään ja olemaan enemmän hiljaa. Sitä aion jatkaa myös ensi vuonna.
    Kiitollinen olen monesta ihmisestä ja asiasta elämässäni, mutta myös pienemmistä arjen ilontuojista, joista sinun blogisi ja instasi ovat tärkeitä piristäjä. Samalla tiedostan myös tuon puhelimella roikkumisen, ja entistä enemmän aion panostaa vain tiettyyn, mielekkääseen ja iloa ja energiaa tuovaan sisältöön. Vähemmän mutta vieläkin tarkemmin seulottua.
    Kaikkea hyvää uudelle vuodelle sinulle ja kiitos laadukkaasta sisällöstä, kauniista kuvista ja ajatuksia herättävistä kirjoituksista❤️

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihana kuulla, että sinä ihanuus painit samojen haasteiden kanssa! En ole yksin ja ymmärrät minua <3 Kiitos.
      Ja valtavan iso kiitos hyvin kauniista palautteesta <3 Olen itse valtavan kiitollinen teille lukijoilleni. Erityisesti sinun kaltaisille ihanille vakioverkkokavereille, keiden kanssa saan vaihtaa ajatuksia ja saan teiltä valtavan ihania erilaisia näkökantoja sekä ajattelumalleja <3