CATEGORIES

Näillä keinoilla apua darraan

9.1.2019

Uuden vuoden juhlinnat on juhlittu ja moni viettää tipatonta tammikuuta. Henkilökohtaisesti en ole koskaan harrastanut mitään lakkoja, sillä uskon että kaikki on ok ympäri vuoden jos sitä harrastaa kohtuudella. En siis ole ollut laihdutuskuureilla, karkkilakossa tai tipattomalla tammikuullakaan. Kun itseltä kieltää jotain, tekee kiellettyä asiaa yleensä mieli kahta kauheammin. Repsahtaessa repsahtaa yleensä kunnolla.

Metti ja Hanna -podcastissa puhuimme joululomien aikana mm. darrasta. Nuorena harvemmin poti darraa vaikka olisi juonutkin, mutta nyt vanhemmalla iällä pelkkä valvominen aiheuttaa darramaisen olon. Tähän postaukseen kokosin vinkkejä siihen, miten darraa voi ehkäistä ja miten jo alkanutta darraa voi hoitaa ilman lääkkeitä.

Ennen juomista

Syö hyvin

Alkoholi vaikuttaa nopeammin tyhjässä vatsassa. Jos nautit alkoholia aterian yhteydessä, alkoholin imeytyminen hidastuu.

Nauti koreanpäärynöitä

Uuden tutkimuksen mukaan koreanpäärynät vaikuttavat avainentsyymien kautta alkoholin aineenvaihduntaan nopeuttaen sitä, eli alkoholi poistuisi kehosta nopeammin ja siksi krapulaa ei tulisi. Tutkijat arvelevat koreanpäärynän myös ehkäisevän alkoholin imeytymistä. Australialaisen moniteellisen tutkimuslaitoksen CSIROn tutkimuksen mukaan aasian- eli koreanpäärynä auttaa hillitsemään krapulaa ja alentamaan veren alkoholipitoisuutta. Minä kokeilin tätä kaveriporukan pikkujouluissa runsaan veden nauttimisen lisäksi ja minulla oli aamulla yllättävän hyvä olo, vaikka normaalia enemmän viiniä nautinkin.

Juo paljon vettä / kookosvettä / urheilujuomaa

Voit lieventää krapulan oireita juomalla paljon vettä koko illan ajan. Vesi ehkäisee janon tunnetta ja takaa sen, että et kärsi nestehukasta, kun heräät seuraavana aamuna. Krapulan päänsäryt johtuvat pitkälti nimenomaan nestehukasta. Illan lopuksi kannattaa vielä juoda urheilujuoma, josta saat elimistöön suoloja ja rypälesokeria. Pro juo veden sijaan kookosvettä, sillä se on erityisen tehokas nestetasapainon ylläpitäjä. Tämä luonnon oma superjuoma sisältää muun muassa runsaasti mineraaleja, vitamiineja ja aminohappoja, mutta ei yhtään kolesterolia tai rasvaa. Kookosvesi on juomana isotonista, joka tarkoittaa että sillä on sama elektrolyytti-tasapaino kuin omassa veressämme, ja siksi se soveltuu erityisen hyvin kehon nestetasapainon palauttajaksi.

Aamulla

Vältä kahvia

Alkoholi poistaa elimistöstä nestettä ja nestehukka aiheuttaa janon ja päänsäryn. Muista siis juoda paljon vettä. Vältä kahvin juomista, sillä kahvi poistaa nestettä ja edesauttaa näin krapulan tunnetta.

Juo tuoremehua

Krapulasta johtuva verensokerin aleneminen aiheuttaa herkästi vapinaa ja jopa hikoilua. Nosta verensokeriasi lasillisella täysmehua, mutta älä juo tuoremehua liikaa. Nopeaa verensokerin nousua seuraa verensokerin romahdus, joka tekee olostasi taas huonomman.

Syö kananmuna

Jos kärsit huonosta olosta ja sinua oksettaa, valmista aamiaiseksi kananmunia. Niiden sisältämä kystiini auttaa taistelussa pahaa oloa vastaan. Toinen paljon suositeltu ruoka-aine pahanolon taltuttamiseen on inkiväri.

Kokeile suolakurkkua

Harvan voi tehdä mieli darrassa suolakurkkuja, mutta kannattaa kokeilla. Suolakurkkujen liemessä on etikkaa, jolla voi olla positiivinen vaikutus maksan puhdistumiseen ja alkoholin poistumiseen kehosta.

 

Siinä muutama vinkki onnistuneempiin illanviettoihin kaikille. Mikäli et vielä ehtinyt niin kuuntelehan minun ja Metin podcast-aiheesta. Milloin meillä on viimeksi ollut aivan kaamea darra? Mikä siihen on auttanut? Keneltä katosi kenkä?

Pictures by Niki Strbian

14 comments

Leave a Reply to Hanna Vayrynen Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Milja

    Aivan ihanat kuvat postauksessa, näytätte molemmat niin aidon iloisilta. :)

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos! :)

  • kandi

    Moi! Sinänsä hauska ja varmasti tarkoitettu hyvän mielen postaukseksi. Ja hei, kukakapa meistä ei olisi joskus googlaillut vinkkejä,miten tarttua jälleen kiinni elämästä hauskan illan jälkeen. Voi olla, että tartun nyt ihan itsestäänselvyyksiin… mutta haluaisin kiinnittää huomion erääseen seikkaan, joka saattaa lukijalta johtaa väärinymmärrykseen ja siten jopa vaaratilanteisiin. Toivon, ettet ota kommenttiani pahalla, sillä siten sitä en millään muotoa tarkoita! :)

    Se mikä minua alan viittävaille ammattilaisena (lääketieteen, ei tokikaan alkoammattilaisena :D) pisti silmään, olivat erityisesti nuo vinkit sitruunan ja etikan osalta, että ne “vauhdittaisivat alkoholin poistumista elimistöstä”. Totuus kun on se, että maksa metaboloi etanolin tietyn kokoisella ihmisellä tietyllä nopeudella, eikä sitä voi nopeuttaa “vippaskonstein”.
    Jos yllämainittuihin löytyy tarjota luotettavaa tutkimusdataa, perehtyisin niihin mieluusti. :)

    Monesti myös ajatellaan, että hikiliikunta tai saunominen nopeuttaisi oleellisesti alkoholin palamista, joskushan nämä joillakin helpottavat krapulan oireita. Krapulaoireiden lievittyminen on yksi asia, mutta alkoholin poistuminen verestä täysin toinen ja näitä kahta ei tulisi sekoittaa keskenään. Varsinkaan silloin, jos mietinnässä on missä vaiheessa darraa kokee olevansa jo ns. “ajokunnossa”. On haitallista ajatella, että “käynpä lenkillä/saunassa tai juonpa sitruunamehua, kun sehän nopeuttaa alkoholin poistumista elimistöstä ja olenkin jo kohta ajokunnossa.” Mitä yritän sanoa on, että tällaiset darraa parantavat uskomukset hämärtävät helposti rajaa oman olotilakäsityksen ja todellisen veren alkoholipitoisuuden välillä.

    Eli yleisenä huomiona: darraoloa hoidettaessa kaikki lailliset keinot olkoon sallittuja, mutta alkometri tai nollavarma kuski kehiin jos autoilu käy mielessä darrapäivänä. Tai sitten laskentaan juodut alkoholiannokset ja niiden liittäminen netistäkin löytyvään alkoholinpalamiskaavaan, niin hahmottuu missä suuruusluokissa mennään ja milloin alkoholi on _teoriassa_ palanut elimistöstä. Ei siis pidä luottaa pelkkiin lehtien “nikseihin” näissä tilanteissa.

    Ehkä tämä on jo ammattitauti, mutta sieluani lämmittäisi nähdä tällaisen postauksessa jokin pieni muikkari alkoholiin ja ajoturvallisuuteen liittyen, sillä postauksen sisältö viistää tätä aihetta melko väkevästi tästä näkökulmasta. En kuitenkaan tarkoita, että sinun tulisi kantaa huolta tai vastuuta lukijoiden alko- ja ajokäyttäyttäytymisestä, tämä kun on asia joka pitäisi olla täysin selvä (heh) ihan kaikille! Mutta ei se vara venettä kaada, viini kuitenkin voi!

    Hyvää alkanutta vuotta! :)

    • Hanna Vayrynen

      Voi en missään nimessä. Kiitos hyvästä huomiosta. Siis ehdottomasti oli tarkoitettu olon parantajaksi, ei siihen, että näillä keinoilla pääset nopeasti takaisin auton rattiin! Eli hyvä muistutus tähän loppuun, että muistaa näiden olevan vain olon parantajia. Hei kaivan sinulle nuo tutkimukset mitä olen silmäillyt! Voinko laittaa sinulle ihan mailitse? :) Kiitos hyvästä pointista! :)

      • Jenni Kononoff

        Heippa Hanna! Viitsisitkös ystävällisesti laittaa ne myös minulle, alkoholi- ja addiktiotutkijana kiinnostaa! Kiitos paljon etukäteen ja oikein hyvää alkanutta vuotta!:)

      • kandi

        Mailitse sopii oikein hyvin, kiitos :)

  • Mariella

    Hei, nyt tulee ihan off the topic postaustoive. Ei tähän aiheeseen liity yhtään, mut mielen päällä asia pyörii, kun tällä hetkellä elämässä uusi ajankohtainen aihe ?

    Eli oisko sulla hyviä vinkkejä mitä evästä paljon harrastavalle lapselle mukaan turnausreissuille?
    Mikä on hyväksi havaittu, helppo välipala?Entäs millaiset välipalat toimii treeneihin, jos ne kestää kauan, on pelkkä vesi janojuomana aika vähän.

    Tai siis yritän kai sanoa, et kun on aktiivisesti harrastavia lapsia, niin siihen arjen käytännön vinkkejä, jotka olet hyväksi havainnut ?

    Monesti tulee itse annettua automatkalla kohti treenejä banaanit takapenkille, et syökääpäs nuo vielä, niin riittää energiat. Vaikka eipä se energia kyl näytä koskaan loppuvan, oli banaania tai ei ?

    Kiitos, ja anteeksi sekavasta viestistä ? ruuhkavuodet on kyllä ihanan kamalat, huh!

    • Hanna Vayrynen

      Hei mahtava idea! MInulla on pojat vielä niin pieniä, että pidempiä turnausreissuja ei vielä ole ollut, mutta täällä Helsingissä kyllä muutaman tunnin päivässä kestäviä turnauksia kyllä. Minä olen toistaiseksi pakannut banaania, leipiä ja vettä mukaan, millä on pärjätty. Mutta hyvä idea ja tätä voisin kysellä teiltä lukijoilta, sillä näin isolta porukalta tulee aina ne parhaat ja kattavimmat ideat! <3

      • Mariella

        Hei kiitos! Oispa huippu, jos toteuttaisit ja keräisit lukijoiden vinkit ylös, ihan mahtavaa! Kiitos ?

        • Hanna Vayrynen

          Mahtavaa! Yritän muistaa toteuttaa tämän! :)

  • Sanna

    Itse testasin menneellä juhlakaudella nesteytys ”lääkettä” eli elektrolyyttejä sisältävää juomajauhetta. Sitä käytetään esim. rajussa vatsataudissa. Kyllä toimii aamulla! Itse join tuoremehun sijasta.

    • Hanna Vayrynen

      Hei kiitos vinkistä! :)

  • Haidi

    itsellä nämä vinkit on ollut käytössä jo muutaman vuoden :D oma lisäni on normisuolaiset sipsit. Olen perinyt isäni puolelta maailman hirveimmät krapulat, joten valitsen yleensä todella huolella koska juon itseni humalaan, sillä seuraavan päivän olotila on lähtökohtaisesti todella heikko. Gatorade ja sipet kehiin niin pikkuhiljaa hyvä tulee :’D

    • Hanna Vayrynen

      Hei hyvä kuulla, että sinullakin nämä olleet toimivat. Itsekin juon sen verran harvoin, että en paljoa taritsekaan kun olo on jo hirveä. Kaikki tällaiset vinkit siis erittäin kaivattuja tässä suunnassa, jott ane harvoista kerroista ei jäisi aina niin paha maku :D