CATEGORIES

Mieletön munakoiso ja pyörtynyt imaami

14.3.2019

*Kaupallisessa yhteistyössä Food Market Herkun kanssa*

Viime marraskuussa kävin elämäni ensimmäistä kertaa Dohassa. Yhtenä hämärtyvän lämpimänä iltana suuntasimme Souq Waqif -marketille, jonka keskiössä oli persialainen ravintola nimeltä Parisa. Ravintola on hyvin tunnettu ja suosittu niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa. Jo alkupalojen kohdalla syy siihen selkisi. Todella maukkaita, kiehtovan herkullisesti maustettuja ja hyvin monipuolisia annoksia. Tuolla matkalla hullaannuin totaalisesti munakoisoruokiin. Persialaisessa keittiössä käytetään munakoisoa niin runsaasti, että sitä kutsutaan iranilaiseksi perunaksi. Näitä paikallisia herkkuja syödessäni tajusin, että en ole koskaan tehnyt munakoisolle oikeutta. Se nimittäin on lohturuokaa parhaimmillaan! Miten mehevää ja maukasta siitä saakaan kun sen tekee oikein!

Persialainen keittiö on värikäs, rikas ja täynnä makua. Mutta se on samalla hyvin yksinkertaista, terveellistäkin ja erinomaista lohturuokaa. Sen historia ovat yksiä maailman vanhimmista ja sen ydin on mausteiden kiehtova maailma. Makea kaneli, maukas minttu, värikäs kurkuma, ylellinen sahrami, sitruksinen sumac ja monet muut aisteja hemmottelevat mausteet luovat yhdessä aromaattisen ja dynaamisen kombinaation.

Söin matkallamme monia erinomaisia munakoisoruokia. Ihastuin siihen niin, että olen sen jälkeen kokeillut kotona monia erilaisia reseptejä, missä munakoiso on pääraaka-aineena kuten Melanzane di parmigiano ja Kashki Bademjan (resepti tulossa vielä!). Suosikikseni on kuitenkin noussut Imam bayildi eli suomennettuna pyörtynyt imaami. Eräs ystävättäreni on iranilaissyntyinen ja yhdessä hänen kanssaan olen päässyt kokkailemaan erilaisia persialaisen keittiön tähtiannoksia. Heidän perheensä tapoja vierestä seuranneena minua viehättää suuresti se, kuinka suuressa roolissa ruoan laitto iranilaisissa perheissä usein on. Siinä ei säästellä aikaa eikä vaivaa, vaan perhe kokoontuu yhteen useita kertoja viikossa (ei vaan oma ydin perhe vaan siskot, sisarusten perheet, isovanhemmat, serkut jne), he siirtyvät keittiöön ja kokkaavat yhdessä. Ruoka valmistuu kaikessa rauhassa iloisen, rytmikkään ja tunteikkaan keskustelun lomassa. Iranilainen kulttuuri on ihanan perhekeskeinen, pirskahteleva ja lämmin.

Pyörtynyt imaami eli imam bayildi on klassinen turkkilainen munakoisoruoka. Tarinan mukaan imaami eli paikallinen uskonjohtaja pyörtyi tätä ruokaa ensi kertaa saadessaan. Tarinalla on useita versioita. Erään version mukaan imaami pyörtyi, koska ruoka oli niin herkullista. Toinen versio kertoo hänen pyörtyneen kuullessaan, kuinka paljon kallista oliiviöljyä ruokaan oli käytetty. Uskon, että imaamin pyörtymiseen liittyi molemmat. Resepti on todella herkullinen, mutta oliiviöljyn määrä on myös todella runsasta persialaisessa keittiössä kun munakoisoa kokataan. Seuraavaksi jaan teillekin tämän maukkaan kasvisruoan reseptin, jonka salaisuus piilee viettelevissä mausteissa ja hyvässä öljyssä.

Helsingin Food Market Herkussa mausteiden ja erilaisten ruokaöljyjen määrä on päätä huimaava. Et ainoastaan löydä tarvitsemaasi, vaan valinnan vaikeus iskee varmasti.

Kuivien mausteiden osalta Herkussa on erittäin laaja valikoima Santa Marian mausteita, mutta myös Urtekramin luomumausteita sekä lähi-idän/aasian makumaailman sopivia Natcon mausteita. Maustekastikkeissa löytyy mm. tuotteita korealaiseen kokkailuun (Sempio sarja) ja muuhun Aasia kokkailuun esim. Spice Upin maustetahnat. Tätä annosta varten maustehyllyltä tarvitsee ostaa kanelia, kuivattua minttua, hyvää suolaa sekä kuminaa.

Valikoimissa on lähes 150 erilaista öljyä ja reilu 100 oliiviöljyjä, kuten mm. extra virgin, maustettuja oliiviöljyjä, ei kylmäpuristettuja oliiviöljyjä ja luomu oliiviöljyjä. Herkussa asiakkaita palvelee erinomaisesti myös hyllynreunaetiketit, joissa on kuvattu jokaisen oliiviöljyn osalta oliivien kasvualue, oliivilajike/lajikkeet, makuprofiili (mieto, keskivahva tai vahva) sekä oliiviöljyn käyttösuositus. Tähän reseptiin käytän Borgesin extra virgin oliiviöljyä. Oliiviöljyjen lisäksi valikoimassa on myös monia muita erikoisöljyjä kuten erilaisia pähkinäöljyjä, hamppuöljyä, viinirypälesiemenöljyjä, kurpitsansiemenöljyä, seesamöljyä, kookosöljyjä, camelinaöljyä jne.

Käytän paljon erilaisia makuyöljyjä (esim. chili-, valkosipuli- ja seesamöljy) ruoanlaitossa. Hyvät ruokaöljyt ovat minusta myös ihana lahja esim. illanistujaisten isäntäväelle.

Imam bayildi
(4 hengelle)

Ainekset:
4 munakoisoa
3 isoa tomaattia
4 valkosipulinkynttä
370g Mutti paseerattu tomaattia
1 makea sipuli
1tl suolaa
1tl sokeria
2tl kuminaa
2tl minttua
1,5tl kanelia
6rkl oliiviöljyä
tuoreminttua tarjoiluun

Valmistus:
yli 60 min

1.Pese munakoisot ja leikkaa veitsellä niihin syvä pitkittäinen viilto niin, että kuori jää pohjapuolelta pitämään munakoisoa kasassa. Levitä viiltoa varovasti ja ripottele sinne suolaa. Anna munakoisojen levätä noin puolisen tuntia siivilässä.

2.Laita munakoisot uunivuokaan ja paahda 225 asteessa noin 20-30 minuuttia, kunnes sisus on pehmennyt. Laske uunin lämpötila 180 asteeseen.

3.Valmista täyte munakoisojen ollessa uunissa. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet sekä tomaatit. Kuumenna pannussa 2 rkl oliiviöljyä ja freesaa sipulia pari minuuttia. Lisää pannulle valkosipuli, tomaattisose ja tomaatit. Jatka freesaamista muutaman minuutin ajan. Mausta seos sokerilla, kuminalla, kanelilla, mintulla ja maun mukaan suolalla ja mustapippurilla.

4.Täytä munakoisot seoksella ja siirrä takaisin uunivuokaan. Lisää vuokaan 2 rkl vettä ja valuta jokaisen munakoison päälle ainakin 1 rkl oliiviöljyä. Paista munakoisoja uunissa vielä noin 45 minuuttia. Viimeistele pyörtyneet imaamit silputulla tuoreella mintulla ja tarjoile esimerkiksi riisin ja salaatin kanssa.

Vaikka kyseinen ruoka ottaa aikansa, on se sen väärti. Valmistus on kuitenkin hyvin helppoa ja yksinkertaista. Me emme ole tarvinneet rinnalle riisiä emmekä salaattia, mutta olen valmistanut kylkeen minttujugurttia. Se käy käden käänteessä. Et tarvitse muuta kuin turkkilaista jugurttia sekä kuivattua minttua. Ota jugurttia haluamasi määrä ja lisää minttua jugurtin sekaan makusi mukaan. Itse käytän sitä reilusti. Raikas jugurtti makean munakoison rinnalla on niin taivaallisen hyvää, että kyllä sitä tähtiä näkee, vaikka ei taju menisikään.

7 comments

Leave a Reply to Milla Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Milla

    Hei Hanna, kiitos paljon reseptistä ja muutenkin inspiroivasta blogista!
    Kokeilin tätä tänään ja oli kyllä todella hyvää. Aurinkoa sinne!:)

    • Hanna Vayrynen

      Aivan ihana kuulla! Tää resepti on yksi omia suosikeita! <3

    • Hanna Vayrynen

      Aivan ihana kuulla! Tää resepti on yksi omia suosikeita! <3 Aurinkoista kevättä ja kesää sinne myös! :)

  • Tiina

    Nam, näyttää ja kuulostaa todella herkulliselta. Testaan tätä ehdottomasti.
    Herkun öljyhylly on salainen paheeni. Joka Hellsingin reissulla haluan Herkkuun ja ostan sieltä laadukkaan oliiviöljyn, balsamicon sekä jonkun upean maustesuolan. Ne tuo minulle palan luksusta arkeen <3 Ja onkin täydellinen syy lähteä ystäviä tapaamaan, kun öljypullon pohja häämöttää :)

    • Hanna Vayrynen

      Oi olen täysin samaa mieltä! Itsekin taas toisspäivänä tutkin etikettejä ja öljylaatuja niin, että lapset hermostuivat jo :D Mutta juurikin näin, pala luksusta ja makua arkeen! :)

  • Haidi

    Vitsi tää pitää kyllä ottaa testiin! Mulla on yksi pasta resepti munakoisosta, yritän joku päivä muistaa laittaa sen sulle :)

    • Hanna Vayrynen

      JOO LAITA! <3