CATEGORIES

Viikon yhteenveto

15.3.2019

Kulunut viikko on ollut hyvin työntäyteinen. Nyt maaliskuussa monet firmat allokoivat budjettejaan, mikä tarkoittaa osaltani sitä, että viimeiset pari kuukautta on pitänyt suunnitella blogin tulevaa vuotta ja miettiä millaista sisältöä haluaa tehdä ja kenen kanssa. Tämä tarkoittaa monia satoja vaihdettuja sähköposteja sekä lukuisia asiakaspalavereja. Olen melkein päivittäin herännyt tekemään töitä hieman kuuden jälkeen, viimeistään kello 6.30. Mieheni on hoitanut pitkälti lasten aamutoimet ja päiväkotiin viemisen. Olen tehokkaimmillani aamulla, täten sähköposteja, postausten kirjoittamista, yhteistöiden raportointia ja laskutusasioita olen hoitanut aamuisin. Iltapäivällä 13-14 alkaa päätteellä istuminen tekemään tiukkaa, mistä syystä sovin yleensä kuvaukset ja tapaamiset iltapäivään. Töitä olen tehnyt kello 16:00 saakka, milloin haen lapset päiväkodista. Siitä seuraavat neljä tuntia ruokin lapset, vien harrastuksiin ja hoidan iltahärdellin, sillä mieheni on usein tähän aikaan joko treeneissään tai CMoren studiossa. Lasten mentyä nukkumaan olen tehnyt töitä vielä n. kello 23:00 asti, jos miehenikin on ollut illan töissä. Jos hän on kotona, olen korkeintaan hoitanut pari viimeistä akuuttia sähköpostia ja asettunut hänen viereensä sohvalle 21.30 aikoihin. Olen äärimmäisen onnellisessa tilanteessa, sillä olen tällä hetkellä sopinut ja suunnitellut sisältöni pitkälti kesään asti. Vieläkin ihanemman siitä tekee se, että saan toteuttaa haluamani postauksia myös yhteistöiden muodossa juuri niiden firmojen kanssa, kenen kanssa nimenomaan haluan tehdä yhteistyötä. Tästä tulen tekemään vielä oman postauksensa. Kuinka itse tykkään tehdä kaupallisia yhteistöitä?

Olen tehnyt viime viikot n.12 tuntisia työpäiviä, mutta olen huomannut nauttivani siitä, että minulla on monta rautaa tulessa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten varmasti pääsen pian normaaliin 8-9 tunnin työpäiviin. Olen iloinnut yrittäjyydestä ja sen vapaudesta. Vaikka tehtävää on huimasti enemmän, olen pitänyt siitä, että saan hallinnoida niin monia erilaisia projekteja samanaikaisesti. Projektinhallinta ja organisointi ovat vahvuuksiani, joten tuntuu hyvältä tehdä töitä omalla mukavuusalueella. Se tuo kummallista tyydytystä. Olen kuitenkin hyvin pitkälti pyrkinyt pitämään viikonlopun työt minimissään. Maksimissaan olen muutaman tunnin esimerkiksi kuopuksen päikkäriaikaan nipistänyt töille.

coat MASSIMO DUTTI

knit skirt MANGO

knit MANGO

shoes ZALANDO

scarf BALMUIR

Viime syksynä alkanut yrittäjyys on saanut ihan uuden vaihteen silmään. Vaikka päivät ovatkin todella hektisiä ja itselläkin kädet välillä tärisee tästä vaihdista, niin samalla olen niin fiiliksissä siitä, että oma unelmani pitää minut kiireisenä. Viime syksynä meillä jäi kaikessa härdellissä lomat kokonaan pitämättä, joten nyt tämä puserrus palkitaan kun ostimme mieheni kanssa lennot perheelle aurinkoon ensi viikoksi! Paikaksi valikoitui niinkin tuttu paikka kuin Dubai. Meillä on tasan viikko lomaa mieheni työn puolesta, joten emme halunneet reissata kovin kauas. Tämä saapunut takatalvi teki sen, että ykkösprioriteettimme on jälleen kerran mahdollisimman varma aurinko. Täten Dubai vei voiton tämän lapsiperheen lomakohteena. Meidän aikomuksemme on vain olla altaalla yhdessä perheen kanssa ja nauttia siitä, että saamme viettää aikaa yhdessä ilman aikatauluja, eikä joka päivä tarvitse vetää valtavia toppakerroksia päälle. Minä ja mieheni odotamme lomaa innolla, mutta vieläkin enemmän sitä odotta pienet poikamme, jotka ovat kaikki todellisia vesipetoja. He ovat niin ihanassa iässä nyt, että odotan lomalta paljon <3 Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen minulla ei ole enää niin pientä lasta, jota pitäisi pitää koko ajan sylissä. Vielä he vaativat herkeämätöntä valvontaa, mutta nyt voin jo istua paikallani ja käteni ovat vapaat! Joten siitäkin syystä tämä viikko on tullut painettua ekstrakovilla tehoilla, jotta ensi viikon saisin nauttia mahdollisimman rauhassa ajasta perheen kanssa altaalla, vaikka sieltäkin tulen varmasti jonkin verran töitä tekemään.

19 comments

Leave a Reply to Hanna Vayrynen Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Annu

    Hei Hanna, kauniita kuvia taas! Minulle blogisi paras puoli on se, miten hyödynnät jo vuosien takaisia vaatteitasi. Vaikka toki paljon uusiakin vaatteita on esillä mm. yhteistyön merkeissä. Tähän liittyen tulikin mieleen kysyä: Onko sinulla ollut ajatuksia, että tekisit yhteistyötä jonkun second hand myymälän tai vaatevuokraamon (esim. Vaatepuu) kanssa?

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla! <3 Ja aivan ehdottomasti, todella mielenkiintoista ja mieleks yhteistyö olisi varmasti!

  • Laura

    Upea asu!! ❤️? Minäkin haluaisin mutta en tiedä sopiiko minun vartalolle ?. Ihana katsoa tyylikkäitä ihmisiä ja sitä miten jaksat panostaa! ❤️ Nimimerkillä Jooga housut aina jalassa ?☺️

  • Niina

    Hei Hanna! Ruuhkavuosia itsekin elävänä olen aina kovin kiinnostunut siitä, miten muut hallinnoivat omaa ajankäyttöään. Kerroit, että olet jo sopinut ja suunnitellut blogisi sisällön kesään asti. Mitä työkalua käytät blogisi suunnittelussa, Trelloa tms?

    • Hanna Vayrynen

      Heippa Niina!
      Kyllä! MM. Trello on käytössä. Sen lisäksi monta eri listaa ja excel taulukkoa… :D Listojen rakastaja kun olen :D

  • Dubaiot

    Katso sellainen ravintola Dubaissa kuin Mythos, on valittu monesti yhdeksi parhaimmista ravintoloista ja niin se kyllä onkin! Parempaa ruokaa saa etsiä.. todella hyvän hintainen sekä lapsi ystävällinen (lapsille löytyy myös oma menu) ja palvelu on erinomaista. Varaus kannattaa tehdä 1-2pv aikaisemmin. Myös La mer on todella viihtyisä paikka viettää puolipäiväinen lasten kanssa, löytyy beachi, leikkipaikat, ulko pomppulinnat, skeittiparkki, monen monta kahvilaa ja ravintolaa Ja on myös kaunis paikka ja siistit vessat jne. Ja Palmissa on avattu sellainen kun The pointe jossa on yli 70 eri ravintolaa jos ei halua syödä hotellilla:) Dubai ei ole täydellinen mutta silti erinomainen kohde lapsiperheille.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos paljon näistä vinkeistä! Ihan uusia minulle! <3 KOvin ystävällistä!

  • Oona

    Kiitos kun teet tätä työtä, sinulla on hieno blogi jota käyn lukemassa muutamaan kertaan viikossa.
    Blogissa on lämmin henki ja sen lukemisesta ei tule (ainakaan usein) sosiaalisen mediaan ahdistusta, kuten herkästi joistakin blogeista tulee. Tämä johtuu kai siitä kun vertaa omaa elämää blogiin voi alkaa herkästi kyseenalaistamaan omia valintoja ja omaa elämää. Mutta mielestäni sinun tyylisi kirjoittaa on jollakin tapaa erilainen ja ’helpompi’ lukijalle.
    Olen miettinyt millaisen kuvan nuoret lukijat saavat bloggareiden elämästä ja työstä, varmasti ihan liian ruusuisen. Matkustelua, hyvää ruokaa ja itsensä huoltamista. Mukavaa että olet useissa postauksissa maininnut itse työnteon ja sen mitä ei kuvissa välity.
    Olen miettinyt, olisiko se erityisesti nuorille hyväksi, jos bloggarit tasaisin väliajoin postaisivat itsestään kuvia ”työtä tekemässä”. Toki kaikissa kuvissa missä esiinnytte teette töitä, mutta sehän ei välity katsojalle. Voisiko välillä olla kuvia toimistolta, siitä kun kuvia otetaan, ehkä jopa joistain asiakastapaamisista? Tästähän voisi saada jopa jonkin tyyppisen postaussarjan aikaiseksi.
    Mukavaa lomaa, vaikka varmasti sielläkin kulkee työ mukana :)

    • Hanna Vayrynen

      Hei Oona!
      Iso kiitos siitä, että näet blogini niin lämpimästi ja annat sille aikaasi <3 Olen todella otettu kauniista palautteestasi.
      Ja hei tämä idea on ihan loistava. Se on ihan totta. Se mitä tämä työ on pääsääntöisesti ei välity kuvien kauttaa. Suurimmaksi osaksi kun istutaan koneella kotiasussa tukka pystyssä. Ihan erinomainen idea, kiitos, ryhdyn miettimään tähän kiinnostavia toteutustapoja! <3

  • Katri

    Kun täällä blogissa on jonkin verran ollut puhetta myös eettisistä- ja ympäristönäkökulmista, niin heräsin miettimään että kiinnitättekö matkailuvalinnoissanne huomiota tällaisiin seikkoihin?

    Dubai on valitettavan kuuluisa ihmisoikeusloukkauksistaan ja pitkälti itse aiheutetuista ympäristöongelmistaan. Itse koen, että olisi hyvä tukea tärkeitä arvoja niissä vapaaehtoisissa valinnoissa, joita me hyvässä asemassa olevat ihmiset voimme tehdä. Itselleni ihmis-, ympäristö- ja eläinten oikeudet ovat niin tärkeitä, että haluan mahdollisuuksien mukaan boikotoida sellaisia valtioita/paikkoja, joissa näitä oikeuksia laajamittaisesti rikotaan joko näkyvästi tai kulissien takana. Valinnanvaraa onneksi on, sillä selkeän epäeettiset maat ja matkakohteet taitavat kuitenkin olla vähemmistössä.

    On aika vaikea muotoilla ajatuksiani, kun en missään nimessä haluaisi loukata tai lytätä teidän lomafiiliksiä, vaan enemmänkin herätellä ajattelemaan matkailun eettistä ja vastuullista puolta. Uskon että ymmärrät. Ja kommentistani huolimatta toivon teille oikeasti rentouttavaa ja mukavaa lomaa! :)

    • Hanna Vayrynen

      Hei Katri, ymmärrän ajatuksesi täysin ja tiedän, että tämä kohde herättää monissa myös näitä ajatuksia.
      Itse olen sitä mieltä, että aivan jokaisella maalla omat ongelmansa politiikan, eettisyytensä tai jopa ihmisoikeuksien suhteen. On vaikeaa löytää kohdetta, missä ei aina pyllistäisi johonkin suuntaan. Olen samaa mieltä, Arabiemiraateilla on vielä paljon kehitettävää. En itsekään tietenkään ole samaa mieltä monista maan käytännöistä.Enemmän auttaa asiaan kun kulttuurit hiljalleen saavat vaikutteita toisistaan. Länsimainen kulttuuri hiljalleen hiipii sinnekin. Maan johto on hyvin kiinni vanhoissa tavoissaan ja selkä seinään metodein ei siellä tulla saamaan mitään aikaiseksi. Sen näki viimeistään “prinsessa-keississä”. Mutta toivon, että vuosi kerrallaan ja vallan seuraavalle vaihtuessa hekin hiljalleen ottaisivat näitä länsimaisia vaikutteita. Esim Amnesty listasi hiljattain 10 maata, jotka rikkovat ihmisoikeuksia räikeiten. UAE ei edes yltänyt listalle. Tosin Venäjä ja USA olivat molemmat listan kärkisijoilla. Samalla olen itse sitä mieltä, että maan boikotoiminen ei auta. Tämä on vain minun ajattelutapani ja pehmeän mallin vaikuttamistapani. Ymmärrän, että kaikki eivät niin koe, kunnioitan sitä. Mutta toivon samalla myös, että toisin valitsevien valintoja kunnioitetaan myös. Se on hyvin erilainen kulttuuri, mitä monen länsimaalaisen voi olla hyvin vaikea ymmärtää. Itse en koe asiaa niin mustavalkoisena, siksi koen Dubain myös sopivana ulkomaankohteena. Kiitos että esitit asian näin kunnioittavasti, ymmärrän täysin. Tämä on vain minun näkemykseni asiasta.

      Iso kiitos viestistäsi, josta huokuu lämmin tarkoitusperä. Kiitos myös oikeasti avoimesta pohdinnasta aiheeseen <3 Mekin toivomme ihanaa lomaa (toivotaan että kaikki pysyy terveinä ja olisi aurinkoa! :D). Kiitos<3

  • Merja

    Toivon koko perheelle oikein rentouttavaa lomaa, varsinkin kun olette selviytyneet pahasta sairauskierteestä. Aurinko tekee kyllä niin hyvää jopa täällä kotimaassa, vaikkakin se tähän aikaan kortilla onkin. Mukava lähteä paikkaan, jossa paistaa varmasti.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos hurjasti! <3 Täytyy kyllä todeta, että tätä on nyt kaivattu! <3 Nyt vaan sormet ristiin ettei kukaan kovasti sairastuisi ja säät olisivat edes suht kohdillaan, ettei olisi taas perinteinen Väyrysten lomasää :D

  • Emmimaria

    Huh miten pitkiä päiviä! Mutta onneksi aherrus aina palkitaan! ?
    Mä oon niiiin loman tarpeessa, mutta nyt ei ehdi lomia pitämään joten pitää nauttia niistä viikonlopuista entistä enemmän. Hetken kun jaksaa vielä painaa duunia niin loma tuntuu kyllä erittäin ansaitulta!
    Ihanaa lomaa Dubaihin teidän perheelle❤️ Tuokaa aurinko samalla suomeen ?

    • Hanna Vayrynen

      Se on juuri näin! <3 Toivottavasti sinullakin häämöttäisi loma jossain tulevaisuudessa. Meillä oli sama tilanne kuin sinulla nyt syystalvella ja nyt kyllä todella jo kaipaa viikon aurinkorentoutusta perheen kera <3
      Kiitos ja toivotaan, että aurinkoa olisi nyt tuleva paljon <3

  • Heli

    Ihanaa lomaa teille! Mekin olemme parin viikon päästä lähdössä ensimmäistä kertaa ikinä reissuun koko perheen voimin, eli matka on siis ensimmäinen laatuaan 6 ja 2-vuotiaille pojillemme. Me valitsimme kohteeksi Teneriffan, mikä on minulle itselleni tuttu lapsuudesta.

    Olisi kiva kuulla sinun vinkkisi lapsiperheen matkalle. Mitä esimerkiksi kannattaa ehdottomasti pakata lapsille lennolle mukaan? Mitä viihdykettä, jotta he jaksavat monta tuntia paikallaan? Entäpä eväät ja miten mahdolliset päiväunet onnistuvat? Ja kaikki mahdolliset muut oivallukset, mitä ei välttämättä ensikertalainen tule ajatelleeksikaan!

    • Hanna Vayrynen

      Voi miten ihana kuulla! Hei mekin mietimme Teneriffaa kohteena, meillä lopuksi oman aikataulun ja lyhyen varoitusajan takia oli oikeastaan vaan Kanaria tai Lähi-itä vaihtoehtoina. Kanarialla olisi ollut vaikka mitä ihania hotelleja, mutta päädyttiin sitten Dubaihin aavistuksen paremman sääennusteen vuoksi, toivotaan nyt, ettei se muuttuisi ja meillä olisi suht hyvin aurinkoa eikä sadetta mitä Väyrysten lomasää yleensä on :D

      Ja hei loistoidea. Olen tällaisen joskus toteuttanut, mutta voisin sen uusia! :)

      Tähän huikkaan nopeasti tutustumaan jet kids bedbox – se ainakin auttaa niihin päikkäreihin koneesssa! :)

  • Haidi

    Vitsi miten pitkiä päiviä sullakin on nyt tullut tehtyä, mutta ihana kun työ on mieluisaa. Ja aurinkoloma Dubaihin perheen kanssa kuulostaa kyllä hyvältä, etenkin kun nyt rämpii täällä jäisessä loskassa tihkusateessa :D teille tulee varmasti ikimuistoinen reissu :)

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana. Kyllä tuntuu kieltämättä erittäin ihanalta päästä reissuun näiden minimiesten kanssa <3