CATEGORIES

Se mitä minä sanon, tapahtuu

3.4.2019

Kun kerron uudelle ihmiselle meillä olevan kolme lasta, joista kaikki ovat poikia, saan usein osakseni kauhistelua ja naureskelua. “Oho. Mahtaa olla melkoinen meno teillä. Miten sä pärjäät?” Pienet pojat mielletään herkästi vapaana riehuvaksi apinalaumaksi, joiden tekemisillä ei ole päätä eikä häntää – saati kontrollia. Lähteekö meillä joskus lapasesta ja onko meno riehakasta? Ehdottomasti, mutta pääsääntöisesti meillä ei arki ole mitenkään hallitsematonta. Olemme mieheni kanssa melkoisen tiukkia kasvattajia. Meillä on arjessä selkeät pelisäännöt, joista lujan lempeästi pidetään kiinni. Rajat ovat rakkautta ja ne tuovat pojillekin turvaa. He tietävät hyvin mikä on sallittua ja mikä ei, ja tiettyjen mallien noudattaminen tuo rutiinienomaista rauhaa. Mutta mitkä ovat meille ne tärkeimmät ohjeet vanhemmuudessa, joiden avulla arki sujuu ja ohjeet pysyvät kädessä? Näitä on monia, mutta yksi tärkeimpiä meillä toimineita ohjenuoria on se mitä sanon, tapahtuu.

Tarkoitan, etten uhkaa asioilla, mitä en voi toteuttaa tai eivät toteudu. En pelottele poikia skenaarioilla, jotka eivät tule tapahtumaan tai ovat vähintään erittäin epätodennäköisiä. En esimerkiksi koskaan sanoisi, että jos he eivät nyt tottele, niin poliisi tulee hakemaan heidät putkaan. Tätäkin kuulee verrattain usein. En myöskään sano esimerkiksi kaupassa, että jätän sinut tänne, jos et ala käyttäytymään. Lapset ovat fiksuja. He oppivat nopeasti. Ei mene pitkään kun he alkavat tunnistaa tyhjän uhkauksen ja siitä se alamäki alkaakin. Miksi totella, kun ei toivotulle käytökselle ei kuitenkaan tule sanottua seurausta? Vanhemman uskottavuus kärsii nopeasti.

Meidän arjessamme ovat toimineet erittäin tarkat ja selkeät seuraukset. Jos (ja kun) joudun sortumaan uhkailuun pidän huolen siitä, että sanomani uhkaus pistetään 100% varmasti käytäntöön jos siihen tullaan. Siksi uhkat ovat aina helposti toteutettavissa. Lapset oppivat nopeasti, että vanhemmat eivät uhkaile turhalla. Kun tieto siitä, että uhattu asia tapahtuu varmasti, toimii uhkauskin huomattavasti paremmin. Mikä uhkaus sitten on, vaatii ajan tasalla olemista. Mikä on sillä hetkellä sellainen asia, minkä voi helposti ja varmasti toteuttaa?

 

Ei esimerkiksi kannata suutuspäissään huutaa, että “Jos et nyt lopeta tuota käytöstä heti, et saa katsoa padia viikkoon!“. Viikko on melko pitkä aika ja siksi moni saattaa sortua parin päivän jälkeen. Toki sekin onnistuu, mutta siitäkin pitää sitten pitää kiinni. Parempi on uhata lapsellekin tarkemmalla määreellä, kuten “Jos et pyydä nyt veljeltäsi anteeksi sitä että tönäisit, et saa katsoa padia koko loppu päivänä.

Keskustelu ja asioiden selkeä läpikäyminen on aina ensisijainen keino, mutta usein tulee lasten kanssa tilanteita, missä uhkaus on lausuttava ilmoille. Uhkauksen ei tarvitse olla mitenkään valtavan harmillinen menetys – meille tärkeintä on, että se 100% varmasti laitetaan käytäntöön jos ei vieläkään totella. Millaisilla asioilla teillä helpoiten uhataan?

22 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Satu

    Meillä toimii että sanon että äiti laskee viiteen ja sun pitää siihen mennessä tehdä se mitä oon pyytänyt. Se vaan niinkun toimii aina ja mikä hauskinta, en ole koskaan sanonut mitä tapahtuu jos lapsi ei tee siihen mennessä. Lapset ei ole siis edes kysyneet mitä tapahtuu jos eivät tottele viiteen laskiessa :D En tiedä miten ihmeessä tällainen laskeminen saa komennon toimii, kun muuten tuntuu käskyt kaikuvan kuin kuuroille korville. Vinkin tähän olen saanut tutulta äidiltä, toiminut heilläkin.

    • Hanna Vayrynen

      EIkä?! Minkä ikäisiä sun lapset ovat? :O Huikeeta! Epäilen suuresti toimisiko meillä, pitänee kokeilla!

  • Taina

    Ajattelin vinkata Ben Furmanin “Ratkaisukeskeisen kasvatuksen käsikirjasta”. Hän kertoo siinä kivalla tavalla positiivisen kannustuksen ja kehumisen voimasta ja toisaalta siitä miten ja minkälaisia rangaistuksia olisi hyvä käyttää pienten kanssa? Kiva ja helppolukuinen kirja, josta selviää mm. miksi anteeksipyyntöön ei yleensä kannata pakottaa :)

    • Hanna Vayrynen

      Hei kuulostaa ihan mahtavalta! Kiitos, kirjoitin tämän ylös!

  • TaijaE

    Aivan mahtavaa, kun kirjoitat nykyään tälläisistäkin aiheista. Minulla kyllä särähtää korvaan tuo sana uhkailu. Minulla lapset 6 ja 2 vuotta ja yritän opettaa heille, että heidän teoillaan on seurauksia. Esimerkiksi jos iltatoimet menee aivan hulinaksi, niin se on sitten iltasadusta pois, koska aika ei riitä. Ja että lapsi voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, luetaanko iltasatu vai ei. Ja juurikin tuolla tyylillä, mitä joku jo kirjoittikin “Nyt kun teemme iltapesut nopeasti, ehdimme vielä lukea iltasadun ja toisenkin”. Itselleni tuntuisi myöskin vieraalta uhkailla vaikka ruutuajalla, jos tilanne ei liity mitenkään siihen ruutuun. Vaikka nyt se, että lapsi ei pyydä anteeksi sisareltaan niin silloin se olisi pois ruutuajasta. Toki lapseni ovat vielä pieniä, saattaa olla (tai ennemminkin luultavasti) että heidän ollessa teinejä ajattelen jo aivan erilailla. Kiitos, kun kirjoitat näitä lapsiaiheisia postauksia. Blogiisi on tullut tiettyä syvyyttä, kun käsittelet näitäkin aiheita. Ihanaa kevättä!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos tästä! Olen hyvin samaa mieltä. Minusta sen seurauksen tulee vahvasti liittyä siihen hetkeen missä keskustelua käydään. Meillä pojat nahistelevat helpostikin keskenään juuri padin käytöstä ja silloin helposti padi tulee myös otettua kokonaan pois jos sen kanssa ei osata olla vuorotellen. Saattaa tulla esim tönimistä. Tällöin ruutuajan liittäminen yhtälöön on minusta perusteltua. Ja ihan totta, en itsekään pidä sanasta uhkailu, mutta käsi sydämellä en voi äitinä sanoa että aina olisi voimia fiksuun ja järkevään keskusteluun lasten kanssa syistä ja seuraamuksista, vaan välillä tulee lauottua myös uhkauksia. Silloin yritän pitää ne tosiaan melkoisen pieninä ja toteutettavina. Kiitos ja sitä samaa sinne! :)

  • Jaana

    Meillä lapset keräävät ns. leimakorttia, johon saa leimoja milloin mistäkin jutusta. Alunalkaen, kun leimakortti tehdään (yleensä A4:lle ihan vaan ruudukko), niin lasten kanssa jutellaan, mitä tahtoisivat “palkinnoksi”, kun leimakortti on täynnä. Palkinnon arvo määrittää, montako leimaa kummankin tytön pitää kerätä. Es. HopLop-käyntiä varten kumpikin tarvii 20 leimaa, kun taas uimahallikäyntiin riittää 10 leimaa.

    Leimoja kerätään niin, että esim. jos oma-aloitteisesti auttavat ruuanlaitossa/pöydän kattamisessa, siivoavat oman huoneen, huomaan jotain kaunista ja huomaavaista käytöstä omaa siskoa, mummia, ukkia, kaveria kohtaan tms. niin saatan yhtäkkiä vain todeta, että “ootpa ollut ihanan avulias/ystävällinen/huomaavainen, minulle tuli tästä nyt niin hyvä mieli, että laitan tästä sulle leiman”. Myös jos arki-ilta on sujunut sopuisasti, iltapala, hammaspesut ja nukkumaanmenoa, niin saatan laittaa siitä leiman. Sisarusten välisten riitojen kohdalla ovat saaneet leiman, jos ovat osanneet keskenään selvittää riidaksi paisuneen kärhämän ja pyytäneet anteeksi. Olen itse niin paljon kuulolla, että kun tällainen tilanne oli, niin menin heti kehumaan kovasti, miten hienosti osasivat itse huomata, että nyt on riita ja tämä pitää sopia ja että se oli niin hienoa toimintaa, että vaikka tulikin riita, niin esimerkillisestä sopimisesta saavat leiman.

    Sovittu palkinto leimakortin täyttymisestä pitää olla tietysti motivoiva ja siksi se sovitaan yhdessä aina ennen leimojen keruun alkua. Meillä on yleensä toiminut just HopLop/Leon Leikkimaa -käynti, uimahallikäynti, elokuvissakäynti jne.

    Tietysti tilanteet eskaloituu meilläkin tappelun ja villiintymisen tasolle, joissa joutuu uhkaamaan. Näissä tilanteissa uhkaan sitten yhden leiman menetyksellä leimakortista. Homma toimii erinomaisesti. Meillä siis tytöt 9 ja 6 -vuotiaita.

    Samaa mieltä ihan ehdottomasti sun kanssa tuosta, ettäuhkaus pitää olla toteutettava ja tapahtuva, jos niikseen tulee. Yhden kerran olen meillä joutunut leiman poistamaan kummankin tytön leimakortista. Se on hyvin muistissa, niin yleensä pelkkä uhkaus saa tilanteen rauhoittumaan.

    • Hanna Vayrynen

      Onpa hyvän kuuloinen konsepti! Pitänee kokeilla meilläkin! Meillä on ollut käytössä tarrat joskus aikanaan mutta se jäi. Mutta pidän juurikin tuosta oma-aloitteisuuden palkinnasta. Ettei tarvitse aina vaan siitä palkita että “totellaan” vaan juurikin kannustaisi nimenomaan sitä pyytämätöntä avuliaisuutta. Ja juurikin palkintoina yhteinen tekeminen on parasta! Kiitos tästä <3

  • Nina

    Tosi hyvä kirjoitus ja niin ajankohtainen itselle. Meillä käydään läpi todella rankkaa 6v uhmaa ja ollaan jouduttu kääntymään perheneuvolan puoleenkin tässä asiassa. Itse myönnän syyllistyväni uhkauksiin, joita en pysty toteuttaa tai jotka rikon pian. Pitäisi tätä harjoitella kyllä. :)

    • Hanna Vayrynen

      Ah, näitä vaiheita niin tulee. Tuo 6v ensimmäinen esiteinivaihe voi olla aikamoinen. Meilläkin selkeää uhmaa havaittavissa ollut, joka nyt jo hieman on helpottunut. Olen sitä mieltä että uhkan ei tarvitse olla mitenkään kovin suuri, tärkein on että se tapahtuu. Näin lapsi oppii nopeasti että toteltava on, koska vanhempi on aina tosissaan ja sanottu asia tapahtuu :)

  • I

    Meillä toimitaan myös ihan samalla tavalla kun teillä. Meidän poika rakastaa iltasatuaan ja kerran oli niin älytöntä iltapelleilyä, että vähän liian nopeasti totesin että iltasatu jää lukematta (yleensä kyllä annan varoituksen mutta sillä kertaa pinna oli niin kireällä kun mikään ei mennyt perille). Tuntui kyllä niin kamalalta kun pikkuinen itki satunsa perään, sillä itsekin rakastan meidän yhteisiä lukuhetkiä, mutta oli vaan pakko pitää sanansa. Kyllä meillä vieläkin on välillä iltashow mutta poika myös tietää, että satu jää lukematta ellei tee iltatoimia ajoissa. Tämä on myös helpottanut, sillä puolivuotias pikkusisko pitää myös saada samoihin aikoihin nukkumaan. Olemme myös tarkkoja siitä, että uhkausten lisäksi myös lupaukset pidetään, jotta lapsi tietää voivansa luottaa vanhempiensa sanaan.

    • Hanna Vayrynen

      No juurikin näin. IHan samaa mieltä. Ja tosiaan ennen kuin joutuu sortumaan uhkaukseen niin olisi tärkeää käydä juuri positiivisen kautta “että kun teet näin kivasti niin tapahtuu näin”, mutta välillä sitä vaan joutuu sortumaan uhkailuun ja aina ei vanhempikaan jaksa ja pinna palaa nopeammin sinne uhkan puolelle :D Mutta tärkeää juurikin se, että lapsi voi luottaa siihen vanhemman sanaan.

  • Annika

    Vau! Teilllä on hyvä meininki kasvattamisessa ja vaikka postaus ei ollut pitkä, oli se itselle tosi hyödyllinen. Yritämme taiteilla mieheni kanssa juurikin tämän saman asian tiimoilla meidän 2,5v ärhäkän poitsun kanssa ja niin usein tekisi mieli uhkailla ns. kovin sanoin mutta tuonkin ikäinen muistaa jo tosi hyvin mitä se iskä tai äiti sanoikaan.. 😅Itse olen liian höveli ja mies taas tosi tiukka kun jotain päättää, nyt ruvetaan ottamaan sama linja niin lapsikin varmasti tottuu siihen paremmin ja nopeammin. Taidankin linkata tän postauksen suoraan miehelleni!😉

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihana kuulla, että tästä oli tukea! <3 Koska olen sitä mieltä että uhkauksen ei tarvitse olla mitenkään kovin suurellinen (jos siis uhkaukseen asti tullaan eikä myönteisen tapahtumien kautta asia ensin tapahdu). Tärkeintä minusta on että se mitä sanotaan, niin se pannaan myös käytäntöön. :)

  • Satu

    Mä yritän kertoa asioita vähän toisesta näkökulmasta: ”kun sä olet pessyt hampaat, luetaan iltasatu” (eikä ”jos et pese hampaita, et saa satua”)

    Kun lapselle kerrotaan, mitä tapahtuu ja mitä lapsi saa, on lapsen paljon helpompi toimia ohjeen mukaan.

    Esim. tänään lapsilla alkoi mennä aamulla lujaa ja pyysin heitä pukemaan ulos. Esikoinen alkoi vängätä vastaan ja kieltäytyi lähtemästä. Jatkoin rauhallisella äänelle ja kerroin, että ulkonaoloaika pitenee, kun näyttää siltä, että lapsi tarvitsee raitista ilmaa. Ja sit lisäsin vielä, että kun lapsi lähtee ulos, toimii hän ohjeiden mukaan ja siitä käytöksestä voi sit myöhemmin palkita vaikka ruutuajalla.

    Teen työkseni perhetyötä ja ruutuaika on tosi monella vanhemmalla se ainoa keino ja se vähän sakkaa kokonaiskuvaa, kun yritetään opettaa lapselle syy-seuraussuhdetta.

    Vrt:

    ”Kun sä syöt, jaksat pelata ja leikkä paremmin maha täynnä” ja ”jos et sä syö, et saa pelata”.

    Eli aina se seuraus siihen toimintaan kytkettynä, eikä nii, että kaikesta huonosta käytöksestä lähtee ruutuaika.

    • Hanna Vayrynen

      Siis aivan samaa mieltä ja erinomainen pointti! Yritän tätä samaa toteuttaa myös päivittäin arjessa – juurikin tunteiden sanottaminen ja hyvin selkeät syy-seuraus-suhteet. Ja olen ihan samaa mieltä, että se ruutuaika on todella läsnä jo monen perheen arjessa. Siksi myös käytin sitä esimerkkinä, koska se on niin herkästi esillä. Mutta haluaisin painottaa myös tuota että vanhemman tulee olla hyvin perillä siitä hetkestä ja mikä silloinkin toimii. Esimerkiksi jos halutaan kaveria kylään niin “Jos puette nätisti ulos ja näin tottelette kauniisti mitä äiti sanoo, osoittaa se että teille voi tulla kaveri kylään kun osaatte käyttytyä hyvin ja voin ottaa tänne lisää lapsia” :D Näin meillä :D

  • RL

    Juuri näin! Ihanaa, kun kuulee vanhemmista, joilla on lapsille selkeät rajat. Ei olla lasten kavereita tai curling-vanhempia, vaan oikeasti kasvatetaan lapsia, hyvällä tavalla. Kaikkea hyvää!

    • Hanna Vayrynen

      Kyllä, sen kun aina muistaisi lasten kanssa, että sitä pienimpääkin muistaa rohkeasti kannustaa omaotoimisuuteen, sillä liian helposti nuorin aina jää vähän omaksi pieneksi vauvaksi <3

  • Haidi

    Meillä taidettiin uhkailla arestilla, mutta tämä ei kyllä koskaan toteutunut. Meillä oli ehkä lahjonta? :D äiti aina kertoo, kun lähikaupan kassatätikin muisteli, että ”sulla oli ne aina hyvin käyttäytyvät lapset” äidin salaisuus oli pieni nami (pätkis, jim, suffeli) jonka kauppareissulta sai valita. Oman lisäksi napattiin myös yksi koiralle, joka kantoi oman suffelinsa kotiin ennen sen syömistä :D

    • Hanna Vayrynen

      Kyllä, lahjonta erittäin toimiva myös :D Mikä se sitten milloinkin on vaatii juuri sen tilanteen tasolla olemista myös <3

  • Riikka

    Kommentti noihin ”jätän sinut kauppaan” tai ”poliisi hakee putkaan” tyyppisiin uhkauksiin. Ne ovat huono juttu myös lapsen turvallisuuden tunnetta ajatellen. Tai taaperon kiintymyssuhdemallia ajatellen. Lapsille (ja meille kaikille ihmisille) turvallisuuden tunne on kaikki kaikessa ja kauppaan yksin jättämisen uhkailu voi luoda lapseen turvattomuutta. Vaikka lapsi oppisikin, että ei se äiti oikeasti jätä, niin tuon tyyppinen uhkailu opettaa lapselle ”tee niin kuin sanon tai saatan hylätä sinut”.
    Uhkailun vaihtaisin tunteiden sanoitukseen. Usein kun kohtaa lapsen ihan konkreettisesti lapsen tasolla ja sanoittaa lapsen harmituksen, saa lapseen ihan eri tavalla yhteyden ja tilaisuuden puhua asia halki.

    • Hanna Vayrynen

      Aivan samaa mieltä. Siksi en missään nimessä myöskään uhkaisi näillä asioilla, koska yli kaiken haluan poikien tietävän että tapahtui mitä tahansa, niin äiti ja isä ovat vierellä tukemassa.