CATEGORIES

Iso hetki

23.4.2019

Meillä on viime viikkoina eletty jännittäviä hetkiä, sillä esikoisemme ottaa parhaillaan harppauksia itsenäisempään arkeen. Sanotaan, että sinä kesänä kun lapsi menee kouluun, tapahtuu itsenäisessä liikkumisessa suuri muutos. Se hetki on meillä nyt käsillä ja se tuntuu huoltajana hurjalta. Nytkö tuo minun “pieni vauvani” on tarpeeksi iso liikkumaan ja olemaan jo hetkiä ilman minua? Mikä on se ikä, kun lapsen voi jättää hetkeksi yksin kotiin, futiskentälle potkimaan tai lähteä kulkemaan koulumatkaansa itse?

Ei ole olemassa taulukkoa, jonka mukaan minkäkin ikäistä lasta voisi jättää miten pitkäksi aikaa yksin. Kuten useasti todettu, lapset ovat yksilöitä ja ovat ihan eri aikoihin valmiita erinäisiin kehityskohtiin. Tärkeintä on tuntea oma lapsi ja hänen sen hetkiset valmiudet. Meidän esikoisemme täyttää pian seitsemän ja hän on hyvin tunnollinen ja esimerkillinen esikoinen. Hän on jo pitkään halunnut jäädä kotiin esimerkiksi kauppareissuni ajaksi, mutta toistaiseksi en ole jättänyt häntä kotiin edes siksi aikaa yksin kun vien roskat. Se on ehkä osaltani liioiteltua, sillä fiksu ja nokkela poika pärjäisi varmasti. Esikoisen kohdalla nämä asiat ovat vain niin uusia ja jännittäviä, että hannaan tämän seuraavan askeleen kohdalla huomattavasti enemmän kuin esikoiseni. Hän on tuntunut olevan siihen valmis jo hyvän ajan. Kummalle tämä askel olikaan isompi? En halua olla liian holhoava vanhempi.

Pari viikkoa sitten tilanteeseen tuli muutos. Minun piti nopeasti mennä käymään lähikauppassa, mutta esikoinen ei millään halunnut tulla mukaan, vaan halusi jäädä kotiin lepäämään. Esikoinen sai joululahjaksi oman puhelimen, jonka käytön hän on laistensa diginatiivien lailla oppinut hetkessä. Jos tulisi mitään tuon 10 minuutin aikana, hän soittaisi. Esikoinen oli varma asiasta. Itseäni jännitti vaikka samalla tiesin hänen pärjäävän mainiosti. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, kävin läpi vielä hänen kanssaan kodin perussäännöt, pakkasin kaksi nuorempaa veljestä kärryihin ja lähdin käymään nopeasti kaupassa kun esikoinen jäi kotiin. Ripeän ja tehokkaan kauppareissun jälkeen esikoinen istui sohvalla ja totesi vain, että olittepa te nopeita.

Täällä siis ollaan uuden äärellä, mikä ainakin tätä äitiä jännittää. Kohtako tuo yksi sydämistäni kävelee vapaasti pitkin lähialueen katuja kouluun ja takaisin? Harrastuksiin ja takaisin? Ilman vanhempien valvovaa silmää? Monet ystäväni keillä on vanhempia lapsia ovat minulle todenneet, että tietynlainen irtipäästäminen esikoisen kohdalla on paljon vaikeampaa. Meidän esikoinen pelaa vuotta vanhempien poikien futisjoukkueessa, mikä tekee heistä koululaisia. Kesällä he siirtyvät jo toiselle luokalle. Pelikavereista on muodostunut hänen parhaimpia ystäviään ja sen myötä hän janoaa samanlaisia vapauksia kun hekin. Täällä siis tasapainotellaan sopivien kehitysaskelien ja esikoisen itsenäisyydenjanon välillä. Onneksi asumme alueella, missä on ympärillä hurjasti tuttuja ja perheitä. Valvovia silmäpareja on alueella paljon ja vaikka asummekin keskustassa, on täällä kuitenkin olemassa lämmin kyläfiilis. Alueen perheet tuntevat toisensa suht hyvin – ainkin perheet missä pelataan futista. Minkä ikäisenä ja miten teidän lapsenne ovat alkaneet kulkea itsekseen? Mikä on ollut tärkeää muistaa? Onko se ollut myös teille haastavaa vanhempina?

39 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Mintsu

    Kotiin olen jättänyt aika huoletta jo eskari-ikäisen joksikin aikaa jos puhelin on hänellä lähellä ja kodin säännöt selvät, mm. odottamattomat tilanteet jos ovikello soi. 1. luokalla lapset rupesivat meillä liikkumaan itsenäisesti kotoa kouluun ja kotiin, vain ensimmäisenä päivänä saattelin. Itse halusivat näin ja mennä kaverin kanssa :) Kaverille myös kuljettiin 1. luokalla itsenäisesti kauemmaskin. 1. luokan keväällä päästin esikoisen jo 2km päähän pyörällä kauppakeskukseen kaverin kanssa syömään pizzalle jonne on monta ison tien ylitystä. Hienosti selvisivät mutta äitiä jännitti! Nyt 3. luokkalainen poikamme liikkuu jo itsenäisesti missä vain, lupa on mennä kavereillekin joita en tunne. Kunhan on aina tavoitettavissa puhelimitse, tästä onkin huolehtinut. Eli rajat ovat jo aika löyhät oman aiemman mittapuuni mukaan.

    Nyt on jälleen edessä yksi “irtipäästäminen”. Minun pitäisi nyt 1. luokkalainen tyttöni päästää sinne kauppakeskukseen ja kauppaan 2km päähän pyörällä. En haluaisi päästää millään mutta nyt on jo aika. Kaverit saavat mennä jo. Tyttöni näytti niin pieneltä kaupan kassalla aikuisten joukossa kun annoin hänelle tehtäväksi käydä hakemassa pientä ostosta ja harjoitella maksamista <3 Sukupuolen huomaan vaikuttavan myös kun hän on tyttö ja sen että hän on jotenkin enemmän ollut aina tarvitsevampi siten että äiti on lähellä. Esim. harrastuksissa haluaa että olen katsomassa treenejä. Ja on hieman epävarmempi pyörällä yllättävissä tilanteissa. Nämä jännittävät. Mutta pienin askelin ja harjoittelemalla täytyy tähän seuraavaan vaiheeseen siirtyä.

    • Hanna Vayrynen

      Aivan ihana kuulla <3 Kiitos kun jaoit teidän kokemuksen <3 Voimia irtipäästämiseen <3

  • Milja

    Meilläkin esikoinen juuri saman ikäinen kuin sinulla, täyttää kesällä seitsemän 😊 eli samojen asioiden kanssa painitaan.
    Me olemme jo harjoitelleet olemaan kotona lyhyitä aikoja itsekseen, lähinnä koiralenkit ja nopeat lähikauppakäynnit. Samoin hän on saanut mennä lähipuistoon itsekseen ja lähimmille kavereilleen.
    Hyvin on aina kaikki mennyt. Näistä on sitten helppo ruveta hieman kasvattamaan yksinolo aikoja.
    Tuntuu, että perheissä on kyllä isoja eroja samanikäisten lasten kanssa tässä asiassa, mutta eiköhän pidä vain luottaa omaan lapseen ja pikkuhiljaa lapsentahtisesti lisätä vapauksia ja sen myötä myös vastuuta😉

    • Hanna Vayrynen

      Olen aivan samaa mieltä! <3 Ja kiitos rohkaisusta! :)

  • Mariina

    Kouluikä on ollut meilläkin aika lailla vedenjakaja; sen jälkeen on saanut kulkea yksin ja jäädä myös kotiin yksin. Esikoinen, nyt jo 16v, nautti kovasti kotona yksinolosta ja halusi lopettaa iltapäiväkerhon joulun jälkeen ensimmäisellä luokalla kun halusi olla yksin. Tämä tarkoitti muutamana päivänä viikossa n. kolmen tunnin yksinoloa.

    Tänä keväänä jännitettiin kun hän jäi viikoksi yksin kotiin kun muu perhe matkusti lomalle Thaimaahan. Urheilu ja lähestyvät, ensimmäiset, kv-kisat ovat olleet viime aikoina etusijalla, joten siksi halusi jäädä kotiin. Isovanhempien ja naapureiden semi-valvova silmä helpotti hieman omaa kelailua lomalla. Hyvin valmistauduttiin (mietittiin yhdessä viikon ruoat, infottiin naapureita, kenelle soittaa jos tulee jotain urgenttia, etc…), selkeästi sovittiin säännöt ja hyvin meni.

    • Hanna Vayrynen

      Voi miten jännittävää! :O Tuo tuntuu itselle vielä niin kaukaiselta! Kiitos niin paljon kokemuksesi jaosta. Helpottaa ja samalla kauhistuttaa kun tietää miten nopeasti aika menee ja kohta mekin ollaan jo samojen asioiden äärellä :O

  • Haidi

    Vaikka omia lapsia ei ole niin omia kokemuksia muistaa vielä. Meillä on alusta asti kävelty koulumatkat yksin. Matkalle ei onneksi osunut yhtään isomman tien ylitystä, vaan esikaupunkialueiden tienvarsia ja osittain jalkakäytävää pääsi näppärästi kouluun. Muistan kun isän kanssa käytiin katsomassa koulureitti ja tutustutettiin (onko tää ees sana:D ) samassa korttelissa asuvaan tyttöön, jota aiemmin en tuntenut. Hänen kanssaan aloitettiin koulumatkojen kulkeminen yhdessä. Silloin koulujaot meni niin, että kaikki kaverini menivät eri kouluihin, eikä äitini oikaisupyynnöistä huolimatta saanut minua siirrettyä. Oli siis uusi matka ja uudet kaverit! Ja musta oli aina ihana, että sai mennä ite kavereiden kanssa. Koulusta tulin lähes aina suoraan kotiin ja lähdin hallille. Alkuun kuljin valmentajien kyydissä ja sampo takseilla, mutta nopeasti sitten sain alkaa kulkemaan pyörällä. Matka oli pidempi kuin kouluun ja sisälsi monta risteystä, jonka vuoksi veikkaan, että vanhempani eivät heti päästäneet yksin kulkemaan. Mutta vahvin muisto ala-asteelta on kouluun kaverien kanssa, kotiin yksin, välipalan tekeminen ja pyörällä kohti hallia! Mielestäni sujui hyvin :)

    • Hanna Vayrynen

      Miten ihana! <3 Kiitos kun jaoit oman muistosi tästä! <3 Minäkin muistan kulkeneeni kouluun itse jo ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Ja hyvin meni. Ehkä sekin kasvatti sellaista tervettä "minä pärjään" ajattelutapaa, kun vanhemmat sallivat ( ja luottivat) mennä yksin silloin kun siltä itse tuntui. Kiitos ihana tästä näkökulmasta.

  • Laura

    Itselläni on 9- ja 7-vuotiaat pojat ja tätä itsenäistymistä on kyllä harjoiteltu paljon. Vaikka lapset haluavat kovasti itsenäistyä, niin kyllä se yksin
    kotiin jääminen ja liikkuminen kodin ulkopuolella oli jännittävä hetki heillekkin. Suosittelen aloittamaan tämän opettelun pikku hiljaa ja lasta kuunnellen.
    Olemme myös käyneet poikien kanssa läpi tilanteita, mitä pitää tehdä tai mistä voi pyytää apua, jos puhelin unohtuu sisälle tai akku on loppunut.
    Meillä naapurit ovat ensisijaisesti paikkoja, josta voi pyytää apua. Myös kirjasto ja entiset tutut eskarit/päiväkodit ovat paikkoja, jossa on turvallisia aikuisia paikalla.
    Olen myös laittanut poikien kännykkäkoteloihin sekä reppuihin meidän vanhempien yhteystiedot, mistä tarvittaessa saa kiinni, jos vaikka puhelin ei toimikaan.
    Tsemppiä uuden opetteluun ja mukavaa, kun jaat näitä lapsiin liittyviä asioita blogissa :)

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos Laura tästä! Ihana kuulla, sillä olen tehnyt TISMALLEEN samat asiat! :D Pelännyt että pojallani mene hermo kun olen kaiken maailman skenaarioita käynyt läpi mitä jos, sillä olen kokenut että tällaisia asioita on varoiksi hyvä pohtia etukäteen. ollaan myös harjoiteltu oppimana ulkoa oma osoite sekä vanhempien numerot. Toki minäkin niitä lappuja olen melkoisen monen takin ja repun taskuun ripotellut :D Kiitos tästä – kiva kuulla että joku tekee samaa <3

  • Ella

    Itselle on vasta vauva tulossa mutta aloin miettimaan omaa lapsuusaikaa. Asuin keskisuuressa kaupungissa ja muistan etta aiti vei pyoralla kouluun ekana paivana ja sen jalkeen kuljin ihan itse. Joskus kavin iltapaivakerhossa mutta en jotenkin viihtynyt siella joten aloin kulkea koulumatkat saman kadun varrella asuvan kaverin kanssa. Niinpa me sitten leikittiin yhdessa jos toisessa paikassa kunnes paastiin kotiin ja aitikin saapui toista 16-17 maissa. Joskus olin taman iltapaiva ajan kotona yksistaan jos paastiin kotiin aikaisemmin. Tassa vaan alkoi miettia etta miltahan vanhemmistani on tuntunut! Silloin kun ei ollut kannykkaa vaikk aitille esim. sai soitettua helposti lankapuhelimella. Mull aon kylla paljon hyvia muistoja noista koulumatkoista :)
    En tieda millainen turvallisuustilanne on nykypaivana Suomessa ja tuo on totta etta monessa maassa on ihan lapsen kyvyista riippumaton turvallisuusriski jattaa hanet yksin. Me asutaan ihan suht turvallisessa lahiossa, mutta eipa taallakaan paljon kovin nuoria lapsia nay yksistaan tai edes kavereiden kanssa.

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla <3 Kiitos kun jaoit. Ja tosiaan tämä kulttuuri/maasidonnainen asia on erittäin validi ja mielenkiintoinen pointti mitä haluaisin tutkia ja pohtia enemmänkin.

  • Laura

    Meillä neiti jäi 5-vuotiaana hetkeksi yksin kun en millään saanut mukaan kirjastoon palauttamaan kirjaa. 15 minuuttia olin pois ja tablettia oli katsonut. Sittemmin on lyhyitä, max. vartin pätkiä ollut itsekseen. Ohje on, ettei ovea saa avata tuntemattomille ja jos tulee hätä niin menee naapuriin. Asumme siis taloyhtiössä. Mutta en jotenkin osaa myöskään huolehtia liikoja. Lapset on vain lainassa meillä kuitenkin ja ainakin itse koitan muistaa tavoitteeni kasvattaa oikeudenmukainen, itsenäinen lapsi. Enemmän huolettaa se, että “joutuu/pääsee” hyviin kaveripiireihin, niillä kun on niin iso merkitys…

    • Hanna Vayrynen

      Samat säännöt ja ohjeet meilläkin! Ja samaa mieltä. Me vanhemmat emme saa olla myöskään liian holhoovia. Kun sitä aina osaisikin olla herkkä kunkin lapsen tarpeille ja valmiuksille <3

  • Heidi

    Meillä esikoinen (nyt tokalla luokalla) alkoi oikeastaan liikkua itsekseen vasta kun koulu alkoi. Yksin hän ei halunnut olla ollenkaan ekalla luokalla ja meidän onneksi hänellä alkoi aamulla jo 8 koulu. Jos oli aamuja että meidän piti lähteä aikasemmin töihin niin anoppi tuli hetkeksi meille esikoisen seuraksi. Vasta tokalla luokalla yhtäkkiä hän alkoi uskaltaa olla itsekseen kotona mutta ei tälläkään hetkellä pidä siitä jos se kestää tunnin pidempään. Kuopuksemme on 6 vuotias ja me kipuilemme senkin kanssa että koska uskallamme jättää pojat kaksistaan kotiin hetkeksi? Pomollani on saman ikäiset lapset ja heillä lapset ovat useinkin kaksistaan kun vanhemmat käyvät kaupassa tai lenkillä. Itse en voisi kuvitellakaan jättäväni heitä kaksistaan kuin ehkä juuri 10-15 minuutiksi. Jos heillä tulisi juuri sillä hetkellä riitaa niin saattaisi kaikki säännöt unohtua ja jotain tapahtua. En uskalla ottaa riskiä. Ehkä sitten kun nuorempikin menee kouluun niin uskalletaan kokeilla pidempiä aikoja kaksistaan

    • Petra

      Vaan lapsetpa eivät tappele kovin herkästi keskenään ollessaan! Riitely ja eripura tuo tietynlaista turvattomuutta oloon ja eloon, joten kun se turvallinen aikuinen on poissa niin lapset tsemppaavat – ja kun vanhemmat saapuvat kotiin, niin tilanne saattaa hetkellisesti räjähtää käsiin kun lapset taas tuntevat olonsa täysin turvalliseksi. Viiden lapsen kokemuksella kerron tämän kokemuksen :)

    • Hanna Vayrynen

      Ymmärrän hyvin. Tässä on niin monta muuttuvaa tekijää. Lapset ovat niin erilaisia! Kiitos kun jaoit oman kokemuksesti <3

  • Kaisa-Maria

    Huh juuri samojen asioiden kanssa olen paininut viime aikoina. Meidänkin esikoinen menee syksyllä kouluun ja minulla jännittää tuo koulun aloitus ihan älyttömästi. Meillä esikoinen ja keskimmäinen poika (5-vuotias) saavat leikkiä ilman meitä vanhempia taloyhtiön pihalla, mutta yksin emme ole vielä esikoistakaan jättäneet kuin roskien viennin ajaksi.
    Kesän aikana lienee pakko alkaa harjoitella tuota yksinoloa ja koulutien kulkemista. Tuntuu tosi hurjalta, että oma pieni onkin jo pian koululainen, mutta toisaalta tiedän hänen pärjäävän mainioisti. Minähän olen puolestani varmaan koko ensi syksyn huolesta suunniltaan ;D

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla <3 Tämä taitaa olla nyt monille tuo taitekohta: kouluun meneminen. Hurjaltahan muutos aina tuntuu, mutta ihana kuulla, että muutkin painivat samojen asioiden äärellä <3

  • Hansu

    Meillä esikoinen on 5 ja menee vasta vuoden päästä syksyllä eskariin. Asumme maalla pohjoisessa ja täällä onneksi voi harjoitella yksinoloa jonkin verran jättämällä neidin ulos leikkimään ja itse vahtaamalla ikkunassa. Säännöt on selvät, pyörällä ei ajeta yksin ja ojien, tien ja joen lähelle ei mennä. ( onneksi kaikki hieman kauempana). Pari viikkoa sitten
    Tyttö sanoi, kun luettelen hänelle taas sääntöjä, että kyllä minä tiedän äiti ja minä olen kiltti. En halua sinulle ja isälle tuottaa pahaa mieltä. Oman lapsensa tuntee ja tietää onko hän kypsä. Toki lapsi on aina lapsi. Hänen pienempi siskonsa taas on sellainen tyyppi, että en usko, että häntä voi jättää tuon ikäisenä edes kotipihalle 😁 ymmärrän tuskasi, miten olla suojeleva, mutta samalla antaa lapselle vapautta kasvaa isommaksi. Äidin osa on kyllä välillä hankala 😊

    • Hanna Vayrynen

      Ah, juuri näin. Täysin samojen asioiden äärellä ollaan. Ja sehän se on, lapset ovat niin erilaisia ja äitinä tulee vaan yrittää olla mahdollisimman herkkä kunkin lapsen tarpeille ja valmiuksille <3

  • Anna

    Voi Suomessa pienet koululaiset hyppäävät niin aikaisin tuohon itsenäiseen liikkumiseen ja varsinkin puhelimen kanssa pelaamiseen, että mulla sydän särkyy… täällä Ranskassa ei voisi kuvitellakaan. Meidän kohta 9-v esikoistyttö ei missään nimessä liiku yksin ja saattaa olla vain hetken yksin kotona jos vien roskapussin tai pyykit kuivumaan. Puhelimesta puhumattakaan! Täällä Ranskassa tosiaan vasta yläasteella aukeaa vähän itsenäisempi elämä lapsille, eli täkäläisittäin vähän yli 10-vuotiaana. Siihen asti ollaan vanhempien valvovan silmän alla, ja sen jälkeenkin, enemmän kuin Suomessa on tapana. Tsemppiä sinne, varsinkin äidille ☺️

    • omenakanelinen

      Ala-asteen opettajana ja psykologian maisterina olen saanut lukea paljon tutkimustietoa siitä miten hienoa on että Suomessa lapset saa juuri itsenäistyä, esimerkiksi lasten leikin kannalta. Täällä Briteissä se alue millä lapset liikkuvat on ihan hirveän paljon pienempi kuin Suomessa, puhumattakaan Keski-Euroopasta. Tällä on yhteyksiä ihan siihen miten paljon lapset liikkuvat, mutta myös miten paljon he saavat leikkiä itsenäisesti, mikä on kehitykselle todella tärkeää. Muistelen aina kuin itse lapsena Suomessa sain mennä alle 10 vuotiaana kaverin kanssa kahdestaan metsään leikkimään, mutta täällä Briteissä on harvinaista nähdä lapsia ilman aikuisia. Kannattaa siis arvostaa tätä Suomessa!

      • Hanna Vayrynen

        Miten mielenkiintoista! Kiitos! Kuulisin tästä mielelläni lisää! Aihe, mistä olisi todella mielenkiintoista kirjoittaa enemmänkin! Koska tämä on tosiaan kulttuuri ja maasidonnaista ja näitä asioita on sen takia tullut pohdittua meidän aikaisemminkin. Kiitos, tämä oli ihana kuulla!

    • Hanna Vayrynen

      Tuo kulttuuri on itseasiassa todella mielenkiintoinen kulma… Sillä jenkeissähän lapset eivät tyyliin liiku minnekään yksin kunnes ovat täysi-ikäisiä! :o Se on itseasiassa ollut monen tutun suomalaisen perheen, jotka asuneet jenkeissä, syy muuttaa takaisin Suomeen, koska amerikassa ei vaan yksinkertaisesti voi antaa turvallisuuskysymyksienkään takia lasten mennä minnekään yksin. Lapset ovat kaivanneet itse pyörällä kouluun menemistä jne. Toki usein välimatkatkin ovat esim kaliforniassa hurjia. Mutta itse olen todella kiitollinen, että asumme näinkin turvallisessa maassa, että tämä on mahdollisuus. Kunhan ei ole mitenkään liian pitkiä aikoja yksin, vaan juurikin pieniä itsenäisiä hetkiä, kuten juurikin kaverin kanssa kotiin käveleminen – jos se siis lapselle itselle on mieluista. Lapsetkin ovat niin erilaisia. Toinen oikein janoaa sitä, toinen ei. Kiitos erittäin hyvästä näkökulmasta – kulttuurilla ja maalla on tähänkin iso merkitys!

      Ja mitä tulee puhelimeen niin minusta ei ole huono asia ollenkaan, että jo nuorena sitä harjoittelevat. Sillä he edustavat ihan erilaista ikäpolvea kuin me. He ovat diginatiiveja ja tekniikan käsittely on heillä ihan toista kuin meidän aikanamme. Olen samaa mieltä, että puhelimen kanssa pelaaminen ei missään nimessä saa olla pääroolissa arjessa, mutta jos se on 1-2h päivässä niin en näe siinä mitään pahaa. Tärkeää on tarjota lapselle vastapainoksi muutakin tekemistä. Meillä vietetään paljon aikaa ulkona ja futiskentillä, toiset taas saattavat viihtyä paremmin esim. askarrellessa tai piitämässä :)

      • Anna

        Olen aivan samaa mieltä puhelimesta, tasapaino kaikessa.
        Suomessa lapset haikailevat vapauden perään, koska se on maan tapa ja kulttuurisesti hyväksyttyä. Ranskassa luulen että jopa ihan laki kieltää lasten yksin jättämisen ennen 10 ikävuotta, eli collège -ikää. Lapset ja nuoret pysyvät tiiviimmin perheen parissa, ja myöhemminkin.
        Mielenkiintoista! Näistä voisi jutella loputtomiin ☺️

        • Hanna Vayrynen

          No siis juuri näin! Erittäin mielenkiintoista ja kiitos kovasti tästä näkökulmasta! Tosiaan aihe, mikä on ollut keskustelupöydässä aiemminkin meidän kaveripiirissä ja tästä voisi puhua ikuisuudet! Mielenkiintoisia pointteja! :)

  • Kannu

    Itse koin tuon tilanteen melkolailla samalla tavalla kuin sinäkin. Aikalailla molempien lapsien kohdalla ekan kerran itsekseen kotiin jättäminen oli (äidille) yhtä hankalaa (lapset nyt 10v ja 7v). Koin, että tuo kännykkä oli nimenomaan se turva, mikäli jotain tapahtuisi. Ennen kännykän hallitsemista en uskaltanut jättää lasta yksin. Pikkusisko oli juurikin eskari-ikäinen, lähes jo koululainen, kun sai oman kännykän. Tällöin uskalsin jättää hänet kotiin piirrettyjen ääreen siksi aikaa, kun vein isoveljen futisharkkoihin (n.10min). Nyt ekaluokkalaisen kohdalla ollaan tässä kevään puolella harjoiteltu ip-kerhosta itsekseen kotiin tuloa ja hyvin on sujunut. Toki isovelikin on tarvittaessa turvana, mutta nuo koulupäivät ovat 4-luokkalaisella vain huomattavasti pidemmät. Lisäksi nyt kun lasten reviirit pikkuhiljaa laajenevat, olen tykännyt siitä, että lasten puhelimissa on paikannin palvelu. Sillä pystyy neuvomaan reittiä, jos lapsi onkin eksynyt tullessaan kaverilta kotiin, tai jos puhelin on pudonnut lumihankeen :)

    • Hanna Vayrynen

      Ah, ihana kuulla etten ole yksin näiden huolien kanssa. Kun haluan kannustaa lastani siihen janoamaansa itsenäisempään tekemiseen, enkä olla liian holhoava. Mutta missä se raja menee? Nyt taidetaan siinä taitekohdassa olla, että on hyvä lähteä harjoittelemaan pikkuhiljaa. Kiitos siis vertaistuesta <3 Ja meillä sama find your iPhone tulee olemaan käytössä! :D

  • Heli

    Hei tiedätkö, oma esikoiseni on samanikäinen teidän vanhimman kanssa, ja ihan samojen asioiden äärellä täällä ollaan! Meillä ei esikoisella ole vielä puhelinta, olen ajatellut sen hankkia vasta kesälomalla, jolloin sitten yhdessä ehditään hyvin sen käyttöäkin opetella, joten siksikään en ole uskaltanut jättää yksin, jos kuitenkin jotain sattuu. Roskat toki olen vienyt oman pihan roskikseen, mutta en mitään muuta. Eskarikaverin luokse hän on nyt kevään aikana alkanut kävellä itsekseen, matkaa alle 500 m, ja toisinaan pyöräilee omalla kerrostalopihallamme naapurin poikien kanssa, mutta sen pidemmälle en ole vielä uskaltanut päästää, tai lähteä itse. Onneksi on kesäloma aikaa harjoitella, ja todellakin, ne muut tutut ja samanikäisten lasten perheet lähellä! <3

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla, että samojen asioiden äärellä ollaan! <3 Meilläkin tämä on nyt edessä koska esikoinen suorastaan janoaa sitä, ja on jo halunnut pidemmän aikaa. Tässä nyt sitten yritämme sopivassa tasapainossa lisätä tällaisia pieniä itsenäisiä hetkiä, mutta kieltämättä jännittävää vanhemmille päästää irti kun on aina valvonut kaikkea 24/7 :D

  • Emmimaria

    Nämä on kyllä vähän kinkkisiä asioita kun ei tosiaan ole yhtä oikeaa ikää milloin lapsi voi jäädä yksin. Itselläni ei ole lapsia mutta muistan kun olin ekalla luokalla niin olin kyllä koulun jälkeen yksin kotona ennenkuin 6 vuotta vanhempi veljeni tuli kotiin koulusta. Sekä äiti että isä teki tuolloin vuorotyötä, mutta onneksi oli mummi lähellä joka kävi niinä iltavuoro päivinä meitä hoitamassa. Asuimme tuolloin tosi tiiviissä kaupunginosassa Helsingissä ja myös naapurin rouva kävi välillä kysymässä oliko kaikki ok 😊
    Muistan kyllä että kovin opetettiin ettei ovea saa avaa kenellekkään, hellaa/uunia ei käytetty vaan ruoka oli tehty valmiiksi joka mikrossa lämmitettiin.
    En muista, että kertaakaan olisi mitenkään erityisesti pelottanut/jännittänyt olla yksin kotona. Silloin ei ollut kun lankapuhelin jolla soitin äidille töihin, että olen päässyt turvallisesti kotiin 😊

    Nykyään on onneksi kännykät johon saa appeja joilla voi mm seurata missä lapsi menee 😊
    Minulla ja miehelläni on Iphonet ja ollaan ladattu niihin sellainen appi kuin ”etsi ystäväni”. Näämme missä toinen menee. Ei tosiaan mitenkään kytätä toisiamme, mutta miehelläni kun on sellainen duuni, että mitä vaan voi tapahtua niin on kiva nähdä missä toinen on jos ei pysty puhelimeen vastaamaan. Lievittää kovasti huolta ja stressiä 😊

    Tsemppiä Hanna sulle uuden asian edessä ❤️ Rakkauttahan on huolehtia lähimmäisistä 😊

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos paljon näistä ajatuksistasi <3 Juuri näin. Mekin olemme iloisia tästä lähialueen hengestä ja kyläntunnusta vaikka kaupungissa asummekin. Ja juurikin tuo appi on tärkeä alkuun kun seuraa missä menee. <3 Kiitos kovin.

  • Sara

    Esikoinen on jo 16-vuotias, äitiään päätä pidempi nuorimies. Hän alkoi kulkea yksin koulusta kotiin ekan luokan joululoman jälkeen. Iltapäiväkerho oli ok, mutta hän halusi mieluummin olla kotona iltapäivisin. Hän omi ja on edelleen luotettava ja vastuuntuntoinen. Sydän syrjällään käytiin liikennesäännöt läpi. Kaikki sujui oikein hyvin.

    Neljä vuotta nuoremman pikkusiskon kanssa oli sama aikataulu ja yhtä lailla huoli aluksi. Nyt mietitään kotiintuloaikoja etenkin viikonloppuisin tuon esikoisen kanssa – ja taas ollaan sydän syrjällään. 😅

    • Hanna Vayrynen

      Ah, ihana kuulla että samat asiat aiheuttaneet sydämentykytyksiä. Näin tämä on, huolia on lasten kanssa aina, muoto vain muuttuu <3 Mutta ihana kuulla, että alkujännityksen jälkeen kaikki mennyt hyvin <3

  • TaijaE

    Mekin asuimme aikaisemmin Helsingin keskustassa ja koin hankalaksi, kun lasta ei voinut päästää ulos hetkeksikään itsekseen. Edes minuutiksi odottelemaan, että saan itseni puettua. Lapsen ollessa 4 vuotias muutimme kauemmas paritaloon, josta meillä on suora näköyhteys taloyhtiön leikkipaikalle. Tuolloin aloimme harjoitella sitä, että lapsi oli välillä itsekseen leikkipaikalla. Aluksi se oli itselleni tosi vaikeaa, en saanut sisällä mitään tehtyä kun salaa kurkin kaihtimien raoista, mitä lapsi oikein touhuaa. Kun kuopus syntyi, esikoinen jäi lyhyiksi ajoiksi (10 min) itsekseen sisälle, kun kävin vaunuttelemassa kuopuksen uneen ja siitä suoraan terassille päikkäreille. Tämäkin tuntui aluksi aivan hirveälle enkä todellakaan uskaltanut jättää tyyliin pesukonetta edes päälle, ettei se vaan syty palamaan juuri sillä 10 minuuttisella, kun olen poissa. Nyt kun esikoinen on 6 vuotias, jää hän joskus sisälle yksin, kun olen kuopuksen kanssa taloyhtiön leikkipaikalla. Tiedän, että hän näkee meidät ikkunoista ja jos hänellä on asiaa, kuulen aivan hyvin, jos hän tulee terassille/ulko-ovelle huikkaamaan jotain. En varmaan uskaltaisi jättää häntä vielä esim kauppareissun ajaksi kotiin yksin, hänellä ei vielä ole edes kännykkää. Olen kyllä huomannut, että esikoisellakin on jo tarvetta itsenäistymiseen. Jos liikumme kävellen niin, että kärrään kuopusta rattaissa, esikoinen haluaa usein mennä jotain oikoreittiä. Olen hänen antanut mennä, mikäli minulla säilyy kaiken aikaa häneen näköyhteys. Sanoisin kyllä, että asuinpaikka ja pihapiirikin määrittelee tosi paljon, minkä ikäisenä lasta voi päästää yksinään ulos. Mikäli asuisimme vielä entisessä kodissamme keskustassa, niin esikoinen ei todellakaan olisi vielä koskaan päässyt yksin ulos.

    • Hanna Vayrynen

      Tämä on juuri näin. Niin hankalaa ja niin monen asian summa. Ymmärrän asian kanssa painimisen enemmän kuin hyvin. Tuossa kaupungissa poissa asumisessa on omat hyvät puolensa.Meilläkin asuinpaikka jatkuvan punninan alla mutta sopivaa paikkaa ei vaan ole tullut vastaan ja viihdymme tässä niin hyvin <3

  • Ninni

    Mulla tuli ainakin semmonen mieleen että voi olla että joku tuntematon aikuinen/teini pyytää lapselta paria euroa yms. En usko että teidän asuinalueella mutta ydinkeskustassa/rautatieasema.. Kaikki mahdolliset tilanteet lapsen kanssa pitää käydä läpi koska ikinä ei tiedä. Onneksi yleensä suomalaiset ovat tunnollisia ja osaavat ottaa pienet liikkujat huomioon ja neuvovat tarvittaessa.

    • Hanna Vayrynen

      Sehän on näin. Tällaisiakin asioita ollaan jouduttu käymään läpi lasten kanssa, että mitä jos viraat lähestyy. EN kykene edes selittämään paljon nämä vanhempana jännittävät mutta jostain se on joskus aloitettava.