CATEGORIES

Tämän ihmisen suusta

6.6.2019

Palasimme eilen illalla Espanjasta. Meillä oli aivan ihana reissu ystävien ja perheen kanssa, mutta valehtelisin jos sanoisin että viimeiset pari päivää ovat olleet ihania. Ne ovat olleet päinvastaisia. Olen käynyt hyvin syvissä vesissä ja kyseenalaistanut monia asioita. Olen mennyt itseeni. Olen kokenut epäonnistuneeni, olevani todellinen pettymys ja suoraan sanottuna olevani huono ihminen. Pääni on ollut pyörällä ja mieli ollut hyvin maassa. Minulla on mennyt hetki koota ajatuksiani, mutta halusin asiasta kirjoittaa teille ennen kuin pystyn normaalisti jatkamaan eteenpäin.

Moni teistä on saattanut törmätä kohuun, joka nousi maanantaina ilmestyneestä Metti ja Hanna podcast -jaksosta, jonka nimi oli “Miehen suusta”. Jaksossa haastattelimme meille entuudestaan tuntematonta miestä kysymyksillä, joista osa oli omia ja osa oli podcastin kuuntelijoiltamme ig-tarinoiden puolelta tulleita kysymyksiä. Tarkoituksena oli tehdä humoristinen ja kevyt jakso miesten ja naisten eroista miehen suusta. Lopputulema olikin niin päinvastainen kuin olla ja voi.

Se mikä minua sattuu ja mistä olen syvän pahoillani on, että olen toiminnallani loukannut muita. Olen eniten kyseenalaistanut sen miksi en nähnyt miten loukkaavia osa kysymyksistä ja vastauksista monelle oli? Mikä minussa on vikana, että itse jakson tekotilanteessa en nähnyt vastauksia minua tai naisia loukkaavana? Koska nyt jälkeenpäin kun olen lukenut irrallisia otteita haastattelusta tekstin muodossa, on se kuulostanut korvaani paljon pahemmalta kuin tuolla hetkellä. Koen että minulla on normaalisti hyvä itsemyötätunto ja sen myötä tiedän että kaikki tekevät virheitä ja mogaavat isostikin joskus, mutta tätä virhettäni minun on ollut vaikea hyväksyä, koska se on loukannut muita niin laajasti.

Olen pyöritellyt asiaa päässäni toistolla nyt parin päivän ajan. Olo on ollut hirveä. Vieläkään ei ole ajatukseni täysin koossa eikä minulla ole kaikkia vastauksia. Olen ollut viimepäivinä myös hyvin surullinen vieraamme takia, joka teki palveluksen ystävälleen ja saapui kahden tuntemattoman ihmisen haastateltavaksi. Ystävälle tehty palvelus on saattanut hänet somemyrskyn silmään. Julkinen kivitys ja joukkolynkkaus on asioita joita en koe kenenkään ansaitsevan. Somekohut ovat vaarallinen tapa nyky-yhteiskunnassamme. Siksi toivon, että hänelle sallitaan anonymiteetti. Tämä ei ole varmastikaan ollut hänenkään tarkoituksensa. Ei olla naisten tai miesten leireissä, vaan inhimillisen ihmisyyden puolella. Me teimme virheen kun emme muokanneet kysymyksiä selvästi vain yhden miehen mielipidettä koskevaksi vaan ikäänkuin hän vastaisi kaikkien miesten puolesta. Kukaan kun ei voi lopuksi kuin puhua omasta puolestaan. Teimme myös virheen kun annoimme ulkonäkökeskeisille mielipiteille niin paljon valtaa omalla alustallamme.

Se, että jaksosta on moni saanut sellaisen viestin, että ulkonäkö olisi se tärkein asia ja muulla ei muka olisi merkitystä on minulle kamalaa. Luettuani kritiikkiä ymmärrän, että sen kuvan on moni saanut ja olen siitä äärimmäisen pahoillani. Se että jakson sisältö voi monelle tuoda tunteen omasta riittämättömyydestä on minulle niin surullista enkä voi sanoin kuvailla kuinka pahoillani siitä olen ja sitä pyydän nöyrimmin anteeksi. Itse kun nimenomaan en koe ulkoisilla asioilla olevan painavaa merkitystä, mutta samalla en voi käsi sydämellä sanoa sen olevan totaalisen merkityksetöntä ensikohtaamisella. Niin miehet kuin naiset tekevät mielestäni arvioita ulkonäön perusteella, mutta ulkonäkö on mielestäni niin häviävän pieni osa koko pakettia. Ulkonäkö ei ole se asia mihin toisessa ihmisessä rakastutaan. Arvotan juurikin inhimillisyyttä, tervettä itsevarmuutta, hyvää itsetuntoa, muiden kunnioitusta ja kaikkien hyväksymistä sellaisinaan kun he ovat. Siitä etten osannut äänityshetkessä huomata miten loukkaavaa teksti saattoi joillekin olla, koen suurta mielipahaa. Minua ei loukkaa että joku ei pidä ulkonäöstäni, mutta minulle tuo syvästi murheellisen olon se etten toiminut kaikkia huomioonottavalla ja kannustavalla tavalla. Ei saisi olla tottunut ulkonäköön kohdistuvaan arvosteluun. Ulkonäön arvostelu on aina väärin, koska meistä ihan jokainen on viehättävä omalla tavallaan. Se on viesti jota olen blogillani halunnut vuosikaudet välittää, että juuri sinä riität ja olet upea juuri sellaisena kuin olet. Niin pahoillani olen, että kyseisessä podcast jaksossa se hyvin tärkeä arvo ei ole tullut ilmi. Sitä pyydän kaikilta anteeksi, koska haluan jokaisen tietävän olevansa arvokas.

Samalla haluan kiittää niin monia hyvin empaattisia, inhimillisen lämpimiä ja kannustavia ihmisiä (niin naisia kuin miehiä ja ystäviä kuin tuntemattomia), jotka ovat osoittaneet ymmärrystä ja olleet tukena vaikeana hetkenä. Tässä kohtaa on helppo lyödä lyötyä, mutta niin moni teistä on tehnyt päinvastoin. Olette ymmärtäneet kuinka kaikki tekevät virheitä ja uskoneet minuun tietäen, että jaksosta monen saama käsitys ei edusta arvojani. Opin nyt viimeistään että podcastien tekeminen on vaativaa ja tuntemattoman haastattelu tuo siihen aivan oman lisänsä. Tässä meidän kouluttamattomuutemme toimittajan rooliin oli merkittävä asia. Kiitos ja anteeksi. Nyt taas leuka rinnasta ja eteenpäin.

Kuvat Alexa Dagmar

116 comments

Leave a Reply to Hanna Vayrynen Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Laura

    Toivottavasti olo on jo parempi. ❤️ Kerkesin ihmetellä kun ig:ssä ei tullut tilapäivityksiä. Mutta nyt on onneksi ??? Virheitä tapahtuu, toimit ihailtavasti ja nöyrästi – toivottavasti olet ylpeä siitä❤️ Elämä jatkuu ?

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana ainaisesta tuesta <3 Se on juuri näin <3

  • Minavaan

    Hei Hanna,
    sekä podcastinne että teidän henkilökohtaiset bloginne olivat minulle ennestään tuntemattomia ennen kohua. Toki tiesin nimeltä sinut ja Metin, mutta en ollut seurannut lähempää tekemisiänne. Ehkä muistatkin kommenttini Instagramissa – ainakin tuntuu kuin osa sanoistasi olisi kirjoitettu suoraan vastineeksi kommenttiini – siitä millaisen reaktion podcastin jälkipuinti mediassa itselleni aiheutti.

    Koen, että olet hoitanut tapahtuneen jälkipuinnin niin hyvin kuin vaan voi. Kirjoituksestasi paistaa vilpitön anteeksipyyntö. Välittyy tunne, että olet aidosti ihmeissäsi, ja jopa järkyttynyt, kuinka olet voinut olla tuota mieltä. Itse vilpittömästi toivon, että kohdallasi on käynyt vain niin, että olet ajautunut tilanteen vietäväksi ja lähtenyt juttuun mukaan etkä ole saanut pysäytettyä ottamaasi roolia. Metin kommenteista minulle jäi huonompi maku suuhun. En usko, että hän syvällä sisimmässään ymmärtää miksi asiasta nousi niin kova kohu. Blogin lause “mitä tahansa teen niin teen väärin” viestii minulle katkeruudesta ja sitä, ettei kollegasi ymmärrä miksi häntä parjataan. Noh, ei siitä sen enempää.

    Onneksi tulin vielä vilkaisemaan blogiasi ettei käsitykseni sinusta perustukaan enää niihin muutamaan nettiartikkeliin joita luin. Kuten täällä moni onkin kirjoittanut, kaikki tekevät virheitä ja kun vilpittömästi anteeksi pyytää, voi anteeksiannon saada. Ei virhe tarkoita, että olisi kamala ihminen – vain tehty teko on sitä. En halua vähätellä asian vakavuutta, mutta tapa miten asiaa olet käsitellyt jälkikäteen saa minut avaamaan hieman silmiäni ja katsomaan sinua uudesta näkökulmasta.

    Kaikkea hyvää ja tiedoksi, ruoka maistuu taas. :)

  • Mai

    Tällaisissa kohuissa ja etenkin kohujen jälkipuinneissa bloggaajien todellinen sisin ja hyväsydämisyys mitataan… Olen jo vuosia seurannut blogiasi ja tuntenut kauniiden kuvien ja silotellun pinnan alta huokuvan lämmön. Ihana huomata, että fiilikseni oli oikeassa, todella hienosti ja aitona itsenäsi hoidit kohun Hanna. Olen lukenut myös tämän postauksen kommentit jo useaan kertaan; upeita, järkeviä, analyyttisiä, ymmärtäväisiä ja tervehenkisiä seuraajia sinulla huikeat määrät!

    • Hanna Vayrynen

      <3 Sen olen huomannut minäkin - se jos jokin on saanut minut jaloilleni ja auttanut näkemään koko kohun hopeareunuksen. EN voi kyllin kiittää teidän kannustavista, empaattisista, analyyttisistä, järkevistä ja ihanista kommenteista, jotka te sydämelliset naiset olette minulle kirjoittaneet. Kiitos kun autatte kaatuneen ylös <3

  • Kathy

    Miten voitte lasten äiteinä julkaista tälläistä sontaa. Mitä jos poikasi ajattelilisivat naisista samalla lailla kuin “Juha”. Ettekö yhtään häpeä. Nostitette itsenne muiden yläpuolelle ns. kauniilla naisilla ei ole näitä ongelmia, kun teillä on “fitnessperse”. TODELLA POHJANOTEERAUS. Toivon, että jätäisitte podcastin teon kokonaan.

    • Magenta

      Miksi lyöt lyötyä?
      Eiköhän Hanna jo tässä vaiheessa ole tietoinen missä virheet tehtiin.
      Nyt on aika siirtyä eteenpäin.
      Ja miksi hänen pitäisi jättää podin teko? Eiköhän anneta hänen jatkaa nyt normaalisti elämäänsä ja me muut rauhoituta.

      • Hanna Vayrynen

        Kiitos tuesta <3

    • Hanna Vayrynen

      Toivottavasti luet tämän blogitekstin ja näet, että myönnän virheeni täysin ja pyydän anteeksi. Itse en lainkaan ole tätä mieltä, en todellakaan ole kenenkään yläpuolella. En vain kokenut, että minun pitää millään tapaa miellyttää jonkun toisen mieltymystä. Haastateltu voi olla mitä mieltä vain, mutta se ei tarkoita että minun pitäisi haluta olla sitä mitä hän haluaa. Viehättävyys on eri ihmisille eri asioita, kuten haastateltavakin totesi.

  • Anna

    Työskentelen YK:n palveluksessa naisten oikeuksien puolesta ja kohtaan usein kulttuureita joissa naisten ja tyttöjen asema, arvostus ja mahdollisuudet ollaan poljettu alas ja naiset nähdään ainoastaan miesten silmien kautta ilman omia oikeuksia. Yllättyin podcastin vanhoillisesta ja seksistisestä asettelusta, ja että näille mielikuville annetaan vielä näkyvyyttä. Podcast on voinut aiheuttaa mielipahaa joillekin siitä että ulkonäkö on laitettu keskeiseen asemaan. Olin kuitenkin enemmän surullinen ja pettynyt asettelusta jossa naiset ja tytöt esineellistetään ja nähdään objekteina. Pienet tyttäreni saattavat eksyä kuulemaan tällaisia viestejä ja en haluaisi että heidän ja muiden pienten tyttöjen ja poikien (ja varsinkin pienten poikien, jotka jonakin päivänä joutuvat itse luomaan omat arvonsa miten tyttöjä ja naisia kohdellaan) maailmankuvaa muokataan muottiin jossa naisten ja tyttöjen roolit on pelkistetty ja niitä peilataan esineinä miesten toiveiden kautta. Ymmärrän että näin ei tarkoitettu. Olisi hienoa jos toisitte esille naisten ja tyttöjen saavutuksia, kun teillä itselläkin niitä on sekä mahdollisuuksia luoda kuuluvuutta ja näkyvyyttä näille tärkeille asioille. Tämä some raivo on merkki siitä että asiat ovat muuttumassa, vaikka en toivoisi että kukaan (ette te eikä muut) joutuu henkilökohtaisesti sen kohteeksi.

    • Hanna Vayrynen

      Ymmärrän täysin. Kysymysten kulku ja asettelu tosiaan sai lopputulemasta sellaisen vaikutelma ikään kuin nämä ulkonäköpaineet ja tietynlaiseen miehen miellyttäminen olisi tärkeää – vaikka toki näitä asioita kokevat miehetkin. Kiitos erittäin rakentavasta kommentista – olen aivan samaa mieltä. Toteutus meni metsään ja siinä tuli hyvin epätasapainoin ja epäreilu asetelma.

    • whatshesaid

      What she said! En voisi paremmin sanoiksi samaa pukea.

    • Sohvi

      Allekirjoitan tämän kommentin niin vahvasti!

      • Ariel

        Täysin samaa mieltä. Ikävä kyllä näitä samanlaisi miesten miellytyskommentteja on tullut podcastissa aiemminkin. Tuuletetaan vähän näitä vanhoja ajattelumalleja, ei olla susia toisille naisille, vaan kannustetaan toisia naisia, niin kuin miehetkin kannustavat toisiaan! Mitä väliä on meikillä, vaatteilla, korkokenkillä (!!!!!), paljonko on pankkitilillä tai missä on töissä! Kaikilla ei ole edes sitä luksusta, että olisi terve. Moka kyllä kävi ja paha sellainen, kun päästitte Juhan eetteriin. Onneksi luin anteeksipyyntösi, kollegasi anteeksipyynnön myötä olisin jättänyt seuraavat kaikki ehdottomasti väliin.

  • Piia

    Niin kuin tässä ei olisi tarpeeksi, Metin blogiin ei voi jättää hänen työstään palautetta. Hyvin erikoista. Tulee virheilmoitus. Läpi näyttää päässeen ainoastaan häntä 100% ymmärtävät ja kateuskorttia – ei voi olla totta, ei näin merkityksellisessä yhteydessä?! – heiluttavat kirjoittajat.
    Missä tahansa työssä palautetta annetaan, anonyymisti niin halutessa, miksi siis ei näinkin isomerkityksellisessä vaikuttajatyössä? Aika surullinen episodi,
    vaan toisaalta nyt nähdään mitä olette naisianne. Sinä voit olla ylpeä poikiesi edessä kuitenkin loppupeleissä, olet ymmärtänyt lukijoita ja ymmärtänyt ottaa vastuuta ja ymmärtänyt olla uhriutumatta. <3

    • Hannen Äiti

      Metti ei taida sietää kritiikkiä, olen huomannut aiemminkin jo ennen tätä, että edes rakentava kritiikki ei sovi hänelle. Kun asettaa itsensä esille ja julkisuuteen, on aivan varmaa että kaikenlaista kommenttia tulee, varmaan todella ikävääkin. Mutta Hanna, sinua olen seurannut jo kauan ja tulen seuraamaan jatkossakin, sinä et laita päätä pensaaseen vaikka mikä olisi!

  • Minna

    Ensinnäkin pää pysytyyn! Olet pyytänyt nöyrästi anteeksi, joten se riittää:) En ennättänyt podia kuulla, mutta olen ymmärtänyt, että vieraasi on tuonut julki omia ajatuksiaan naisia halventaen ja sillehän et ole voinut mitään siiinä tilanteessa. Aina voi jälkikäteen suomia omia tekemisiä ja tekemättä jättämisiä ja sitä olet anteeksipyynnössäsi jo tehnyt, joten se siitä. Ikävää on tietysti, että vielä miehet näin ajattelevat, vaikka ollaan näitäkin asioita naisina yritetty pojille ja miehille opettaa ja kasvattaa. Jokuhan se on tämänkin miehen äiti ollut, mutta aina se oppi ei kaikille mene perille.
    Yritä olla surematta enää tätä. Olet silti minun idolini <3

  • Laura

    Sukupuolten välillä vallitseva tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus ovat askeleen lähempänä, kun keskusteluissa keskitytään ymmärtämään vastapuolta ja perustelemaan oma maailmankuva toisen ihmisarvoa loukkaamatta. Piilevät valtarakenteet ovat juuri siksi niin vaarallisia, että ne ovat historiaan, omaan viitekehykseen tai muuhun rajalliseen käsitykseen perustuvia olettamia – niitä ei voida kyseenalaistaa ennen kuin ne havaitaan ja tehdään näkyviksi.

    Räikeimmissä viestiketjujen kommenteissa tämän sattuneen virheen takia teiltä halutaan viedä työ ja tulevaisuus. Valloilla on jonkinlainen uusinkvisitio, jossa väärinymmärryksestä on lupa tuikata tuleen roviolle. Ja kas, despotismi ottaa näin vain uuden muodon. Kun päätön ja sydämetön aikansa taistelevat, varmaa on vain se, että lopulta kummaltakin puuttuu molemmat.

    Ihmisyyteen kuuluu keskeneräisyys ja virheet. Ihmisyyteen kuuluu myös oppiminen ja virheiden korjaaminen. Tämä on juuri näin tärkeä aihe. Toivottavasti mahdollisimman moni saa tästä kohusta kimmokkeen edistää tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden toteutumista omassa vaikutuspiirissään. Itsestä on kaikkein vaikeinta mutta tehokkainta aloittaa. Olisi myös tosi arvokasta jakaa konkreettisia vinkkejä tai esimerkkejä, miten sovinismiin, vihapuheeseen tai ihan vaan arkipäiväiseen vähättelyyn voi tilanteen sattuessa reagoida rakentavalla tavalla.

    Olen toiveikas ettei tämä ollut turhaa. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä hyvää tästä vielä syntyykään!

    • Hanna Vayrynen

      Tämä viesti sai minut itkemään❤️ Tämä on se tulema ja toivottavasti se tarkoitus, joka tällä kohauttavalla virheellämme oli❤️ Kirjoiti todella kauniisti – kiitos❤️ Valoit minuun uskoa ja autoit taas seisomaan pystyssä❤️

  • Noora

    Voimia ja onneksi someraivo unohtuu yhtä nopeasti kuin se on tullutkin! Muista että täällä on iso joukko naisia sua aina kannustamassa <3

  • sanna

    Mielestäni median käyttö vaatii myös lukijalta/kuulijalta medianlukutaitoa ja mielestäni on jopa vähän “turhaa” pahoittaa mielensä yhden podcast jakson perusteella. Joten haluan kuuntelijan ilmaista, että koen tässä tapauksessa vastuun olevan myös kuuntelijalla. Mielestäni, jaksossa ei tuotu ilmi, että _vain_ naisen ulkonäöllä olisi merkitystä. Jakson aihe painottui selvästi Tinder deittailuun ja en tiedä olenko saanut ihan väärän käsityksen Tinderistä, mutta eikös ulkonäkö ole se peruste millä siellä seuraa etsitään? Niin naiset että miehetkin. Mietin myös nousiko tälläistä kohua jos naiset tekisivät jakson missä pohdittaisiin millaiset vaatteet, tinderkuvat tai muut on naisten silmää eniten miellyttäviä.
    Mielestäni myös nykyhetken maailma someineen korostaa ulkonäköä hyvin vahvasti ja mielestäni jokainen meistä somea käyttävistä on vapaaehtoisesti tässä hullun myllyssä mukana. On tärkeätä muistaa, että se oikea elämä on kuitenkin jossain ihan muualla ja rakastavassa parisuhteessa hammasrivin suoruudella tai vaatetyylillä ei ole minkäänlaista merkitystä. Tämä jakso mielestäni kuitenkin käsitteli ns kevyttä some/deittikulttuuria.
    Hyvä että asia herättää keskustelua, mutta en koe saamasi negatiivistä palautetta oikeutetuksi. Jos mietitään ulkonäkökeskeisyyttä (niin naisten kuin miestenkin) koen, että ongelma on yhteiskunnassamme, ei yhdessä podcast jaksossa tai yhden Timpan mielipiteessä.

  • Hannen Äiti

    Kyselit muun muassa, että mikä sinussa on vikana, kun et huomannut tekovaiheessa podcastinne loukkaavuutta. Te molemmat, sinä ja Metti, olette kauniita, olette paljon julkisuudessa ja teette myös työtänne julkisuudessa. Mitä enemmän teillä on seuraajia, sen parempi. Saatte varmasti ihailua osaksenne niin miehiltä kuin naisilta ja se on ansaittua. Mutta, olisiko niin, että näiden edellä mainittujen seikkojen vuoksi ulkoinen olemus, ulkonäkö, pukeutuminen, ikä, muodikkuus jne on kuitenkin jollain sisäistynyt ja on teillä aina läsnä, että ette pitäneet haastattelemanne miehen kannanottoja arveluttavina, naisia kohtaan epäkunnioittavina ja epäasiallisina. Tarkoitan tällä sitä, että blogeissanne juuri se, miltä mikin ja kukin kuvissa näyttää on vahvasti esillä ja se toki kuuluukin bloggaukseen. Ehkäpä sitä ei itse huomaa tai tunnista, mutta asiaa kannattaisi kyllä pohtia. Nyt ehkä mielipidemyrsky on ollut vahvaa senkin vuoksi, että monella on tuoreessa muistissa elokuva-alan paljastukset ja “me too -kampanja”. Täytyy myöntää, että podcastinne oli kyllä suuri riman alitus ja senhän te itsekin toteatte. Missään nimessä ei olisi pitänyt lähteä mukaan tuolle linjalle. Hanna kirjoitat niin hienoja postauksia, että seuraan blogiasi hyvin mielelläni. Uskon, että jatkat tämän jälkeenkin hyvällä tasollasi jalat maassa. Anteeksipyyntösi on mielestäni vilpitön ja aito. Aika parantaa haavat ja myös näyttää mitä tuo tullessaan.

    • Hanna Vayrynen

      Olen miettinyt näitä asioita todella paljon kuluneen viikon aikana. En vain ole halunnut niitä sanoiksi pukea, koska en halua että kukaan haluaa että ”selittelen” käytöstäni. Mogasin ja piste. Mutta todella olen miettinyt miksi en osannut nähdä siinä htkessä keskustelun seksististä luonnetta? Mutta luulen että näiden asioiden phdibta tulee perästä ja osista kun olen itsekin taas jaloillani ja ajatus taas juoksee kirkkaasti. Kiitos paljon empatiasta❤️

  • I

    Olen joskus teidän podcastia kuunnellessa miettinyt, että olisi kiva jos sinä Hanna tekisit sitä jonkun toisen kanssa.
    Olette molemmat kaiken puolin hyvin etuoikeutettuja, mutta sinä jotenkin vaikutat tiedostavan tämän paremmin kuin Metti. Uskon, että kävisit paljon mielenkiintoisempia keskusteluja vähän erilaisen taustan omaavan henkilön kanssa. Metti myös vaikuttaa ihan mukavalta ihmiseltä, mutta itsellä on todellakin särähtänyt korvaan kun hän sanoo aika sovinistisia kommentteja (esim. on paljon kamalampaa kun naiset kiroilevat etc).
    Mutta hyvä että pyysit vilpittömästi anteeksi, arvostan sitä todella paljon.

  • Tiia

    Harmittaa teidän puolesta, että tämä juttu paisui näin isoksi. Jäin pohtimaan, miten varmasti haastattelu ja kommentit ovat vaikuttaneet erilaisilta itse haastattelutilanteessa kuin podin kautta kuultuna. Face-to-face ei ole helppo haastaa vierasta ihmistä, ainakaan jos vastakkainasettelu ei ole 100% tiedossa etukäteen. Podin ääninauhalta taasen puuttuu non-verbaalinen viestintä ja vuorovaikutus; ehkä haastatellun olemus, eleet ja ilmeet ovat pehmentäneet hänen sanomisiaan jollain tapaa haastattelutilanteessa, en tiedä.

    Itse olen sitä mieltä, että jaksoa ei olisi tarvinnut poistaa. Toisaalta sen poistaminen tuskin pahoittaa kenenkään mieltä – toisin kuin sen säilyttäminen – joten ehkä se sitten vain on pienempi riesa.

    Vaikka mediassa tuottajillakin on tietty vastuu, niin vähintään yhtä iso on mielestäni käyttäjillä. Jos olisin äiti, en haluaisi, että lapseni myöskään ottaisi ihmissuhdemallia esim. Temptation Islandin tyyppisistä ohjelmista. Mutta tekisin kasvattajana selväksi, että median antamat mallit eivät välttämättä vastaa todellisuutta tai ole tavoiteltava tila.

    Tsemppiä molemmille! Tapahtunut ei millään tapaa leimaa teitä ihmisinä. Olette myös tehneet kaikkenne korjataksenne syntyneen mielipahan. Tomu laskeutuu pian, ja olette yhden vaikeuden voittaneina kokemuksen rikkaampia!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos valtavasti tuesta <3 Arvostan näitä jakamianne ajatuksia ihan valtavasti - kirkastavat omassakin päässä poukkoilevaa ajatusten laumaa. En voi kuivaillakaan miten erilainen nauhoitustilanne on ja miten asioita voikin nähdä erilailla jälkikäteen. Opin, että tämä on todella vaikea laji ja miten vaarallista on lähteä kevyeksikin tarkoitetun jakson tekemiseen ilman että tietää mitä vastapuoli vastaa.

  • Saara

    Viikon päästä tämäkin kohu on unohtunut, ei kannata menettää yöuniaan tai kokea liiallisesti pahaa mieltä tästä.
    Tässä keskustelussa minua kuitenkin vaivaa useassa kommentissa toistuva teema, joka viittaa siihen, että Juhan kommentit loukkaavat niitä, jotka ovat ulkomuodoltaan eri muotista, kuin Juha toivoo tai muuten vain epävarmoja. Ei. Kyllä tämän tyyppinen kommentointi voi loukata naisia riippumatta siitä, minkä näköisia tai kuinka itsevarmoja he ovat. Samaan tapaan kuin miestä voisi loukata kuulla naisten kommentoivan, että miehen tulee olla vauras elättäjä naiselle. Tämän tyyppisen asennoitumisen voisi kokea loukkaavana nöyrempituloinen tai rahassa pyörivä mies, ihan yhtälailla.

    Näissä asenteissa ja kommenteissa ei mielestäni edes ole pitkältikään kyse ulkonäöstä, vaan kivikautisista asenteista siitä, mikä on naisten ja miesten välinen asetelma.

    Joka pilvellä on hopeareunus- itse ainakin ilahdun kun näen, että tämän tyyppiset ulostulot saavat vuonna 2019 tiukan vastaanoton.

    Toivon, että et enää murehdi tätä asiaa Hanna. Näitä keskusteluja yhteiskunnassa kuuluukin käydä, kaikki on hyvin. ?

    • Hanna Vayrynen

      Puit asian todella hyvin sanoiksi. Kiitos! <3 Tässä tosiaan annettiin ihan väärä kuva siitä mitä kenenkin "pitäisi olla". Kenenkään ei "pidä" olla mitään kenellekään muulle. Nykypäivänä mies ei ole elättäjä - vaan se on jaettu paljon tasaisemmin tänä päivänä että molemmat käyvät töissä ja elättävät yhdessä perheensä. Se alkaa olle se normi eikä niin, että nainen hoitaa kodin ja mies käy töissä (mikä sekin ihan yhtä hyvä) - mutta ei enää ehkä se "yleisin" vaihtoehto. Mutta koska tässä jaksossa keskityttiin pitkälti ensikohtaamisiin (tinder, pukeutuminen) niin siksi tässä jaksossa toistui pitkälti ulkonäön teema - se oli se triggeri. Kokonaiskuva on enempi seksismissä ja siitä että jakso yritti muokata joihinkin sukupuolirooleihin (tahtomattaan) ulkonäöllisistä asioista puhuessa. Ihan kuin olisi jotenkin totta, että naisen pitäisi näyttää joltain miehen takia. Se ei ollut todellakaan viestimme tai ajatuksemme. Mutta ymmärrän erinomaisesti että lopputulos vaikutti siltä. Tämä on juuri se asia mikä on minulle se pieni toivonkipinä kaiken harmituksen keskellä - että tästä keskustelusta syntyy jotain hyvääkin. Kuten sanoit - näitä keskusteluja yhteiskunnassa kuuluu käydäkin <3 Kiitos paljon kannustuksesta ja ajatukiseni kirkastamisessa <3

  • annim

    Arvostettavaa, että julkaisit tämän tekstin. Itse koen, että kohu on saanut aivan liian isot raamit ympärilleen vaikka ymmärrän toki miksi monet ihmiset ovat mielensä pahoittaneet. Kyllä itsekin pienesti järkytyin podcastissa puhuneen miehen ajatuksista, mutta mielestäni kaikki on loppupeleissä vastuussa vain omista puheistaan. Ja kuten moneen kertaan tämäkin mies korosti, hän voi puhua vain yksittäisen miehen (eli itsensä) näkökulmasta.

    Mielestäni teitte oikein kun poistitte podcastin. Koen että se ei vastannut sinun täällä blogin puolella välittämää arvomaailmaa, mikä aidosti täältä aina välittyy. Kaikkihan me kuitenkin virheitä teemme, mutta se on kyllä valitettavan ikävä negatiivinen puoli sinun työssä että jokainen virhe ruoditaan julkisesti. Tosin mielestäni kukaan ei siltikään ansaitse tulla haukutuksi tai ole muutenkaan arvostelun kohde vaikka avaakin elämäänsä monelle silmäparille, ei tietenkään. Somessa kun ihmisillä niin herkästi unohtuu mikä on hyväksyttävää.

    Lähetän hurjasti tsemppiä tämän kohun keskelle ja minä monen muun joukossa odotan yhä innolla uusia postauksia. Olen itse 25-vuotias ja ihailen sinusta välittyvää lempeyttä mihin yhdistyy sellainen kunnon supermama-asenne. Elämäntilanne meillä on täysin eri mutta saan silti hurjasti inspiraatiota tästä blogista! Ihanaa kesää sinulle, kyllä näistä päästään eteenpäin <3

  • Anna

    Kuuntelin podcastin ja olin, kuten moni muukin, järkyttynyt ja aluksi hyvin hämmästynyt kuinka jakso oli ylipäänsä päässyt julkaisuun ilman minkäänlaista kritiikitöntä silmäilyä. En missään nimessä usko että tarkoituksenne oli loukata kuulijoitanne, mutta haastattelusta ja sen toteutuksesta heijastui tietämättömyys, kritiikittömyys ja analyysin puute. Otatte varmasti tästä opiksenne ja seuraavia aiheita esiinnostaessanne teette tarvittavan taustatyön ja valmistelun. Toivon, että ette tästä nyt liiaksi itseänne syytä, meistä aivan jokainen mokaa joskus ja tänä päivänä sosiaalinen media on toisinaan liiankin otollinen käynnistämään raivomyrskyjä.
    Aurinkoista alkukesää ja iloisin fiiliksin eteen päin!

  • Milla

    Hienoa että olet uskaltanut avata jaksoa tällä tavoin blogissasi, myöntää virheesi ja pyytää rehellisesti anteeksi. Mielestäni sinä Hanna olet noussut tässä “kriisinhallintavaiheessa” teistä kahdesta positiivisella tavalla esiin, olet hoitanut viestintää todella suoraselkäisesti ja kypsästi.

    Podijaksossa suurin ongelma tökeröiden yksittäisten kommenttien lisäksi tällaiselle parikymppiselle feministille oli sen asetelma: kaksi nuorta, monella tavalla etuoikeutettua naista kyselemässä konservatiisia ja jopa sovinistisia arvoja edustavalta mieheltä vinkkejä ja neuvoja naisille, kuinka toimia deittailumaailmassa jotta pystyisi miellyttämään miestä mahdollisimman hyvin. Jo asetelmaltaan tämä on todella nurinkurista, ikään kuin miehet olisivat suhteessa naisiin jotenkin ylivertaisessa asemassa ja naisten ainoa (tai vähintäänkin tärkeä) tehtävä olisi pyrkiä saamaan heidän hyväksyntänsä. Lisäksi tämä jakso (ja valitettavasti sama ilmiö on toistunut aiemmissa podijaksoissanne) on todella heteronormatiivinen ja rajaa aihepiirin kahden sukupuolen väliseksi vastakkainasetteluksi. Jos Juhan mielipiteet ja itseilmaisu järkyttivät kuulijaa, vähintäänkin yhtä järkyttävää oli teidän johdattelevat kysymyksenasettelunne jotka edustivat usein samaa linjaa hänen kanssaan, komppaus ja se, että ette missään vaiheessa sanoneet vastaan tai pyytäneet Juhaa tarkentamaan näkemyksiään. Lisäksi suositulla podcastillanne tarjositte alustan tällaisen sisällön laajaan levittämiseen.

    Mitä yksittäisiin kommentteihin tulee, yksi erikoisimmista oli mielestäni Juhan kommentti siitä kuinka “parisuhteeseen ryhtyminen on miehen päätös ja seksin harrastaminen naisen päätös”. Etenkin kun tapetilla on raiskauksen määritelmän muuttaminen rikoslaissa suostumusperustaiseksi, pitäisi olla kaikille selvää että seksin harrastamisen tulee aina olla kahden yhdenvertaisen aikuisen yhteisymmärryksessä tehty päätös, samoin kuin tietenkin myös parisuhteeseen ryhtymisen.

    Se, mikä tässä kohussa on ollut hienoa, on ollut nähdä kuinka paljon vastarintaa tällaisten vanhentuneiden mielipiteiden esittäminen ihmisissä herättää! Tämä kertoo siitä, että olemme yhteiskunnassamme päässeet eteenpäin niistä ajoista kun tällainen oli vielä julkisesti hyväksyttävää. Jo tämä kohu kuitenkin kertoo sen, että työtä vielä riittää ja keskustelua tulisi jatkaa. Olisi todella hienoa, jos jatkaisitte sitä itse podissanne vaikka yhdessä tasa-arvo- tai naistutkimuksen asiantuntijan kanssa.

  • Jenni

    Hei! Kuuntelin jaksoa noin 15 minuuttia ja ihmettelin miten tämä mies voi näin tökeröä tekstiä laukoa. Ja enemmän ihmettelin kun te komppasitte mukana kuin teinitytöt. Lopetin jakson kuuntelun, koska koin sen epämiellyttävänä paskan jauhamisena.
    Mutta jokatapauksessa, tekevällä sattuu, virheistä oppii kantapään kautta eli ei kannata lopettaa podin tekoa! :) Kuuntelen teitä jatkossakin.

  • Laura

    Hanna olet upea ihminen, jolla on arvot kohdillaan. Se on välittynyt blogistasi aina. Olen seurannut sinua Hollanin ajoistasi asti! Olet mahtava esikuva monelle naiselle :) Mielestäni on hienoa, että otat vastuun virheistäsi. Jokainen meistä tekee virheitä elämänsä aikana mutta niitä kohdatessaan tärkeintä on se, miten ne hoitaa. Ja sinä hoidat tilanteen hienosti. Toivottavasti saat asiasta mielenrauhan ja se unohtuisi pian.
    Mukavaa ja rentouttavaa kesää sinulle Hanna!

  • M.

    Hei Hanna,
    Toivottavasti et menettänyt kaikkea intoa lomasi viimeisiltä päiviltä etkä saanut liikaa rumaa palautetta. Etenkin kun tässä on mielestäni tässä on kyllä nyt tehty kärpäsestä härkänen. Luin ensin iltapäivälehden otsikon (en enää muista kummassa lehdessä se oli) jonka jälkeen menin heti kuuntelemaan podi jakson. Odotin jotain suurta sontaa, mutta siellähän vain joku mies sanoi ääneen sen mikä on aina ollut tiedossa, vaikka sitä ei ehkä ääneen usein sanota. Ja päteehän sama loppujen lopuksi myös naisiin. Hyvännäköiset miehet huomataan ensin, heistä puhutaan ja heidän ulkonäköään arvostellaan ensikättelyssä aina ennen kuin mitään muuta piirrettä ihmisessä. Ihan esimerkkinä Tinder ja muut kuvapalvelut.
    Ehkä kohun sitten teki sen, ettei siitä useinkaan puhuta ääneen? Ja kyllähän siinä tulee epävarma olo itselle, etenkin jos ei itse aivan ole samaa mieltä puhujan kanssa taikka sitten saavuta mainittuja kriteerejä.

    Luonnollisesti kun yksi ihminen puhuu, se on suurimmalta osalta hänen omaa kokemustaan. Ja eiköhän sen jokainen tiedä, että jos suhteessa ei mikään muu kuin ulkonäkö paina vaikka siihen ensimmäisenä kiinnittääkin huomiota, niin aika hataralla pohjalla on liitto.

    Toivon, että tämäkin nopeasti unohtuu ja pääsemme taas kuuntelemaan/lukemaan normaalia sisältöänne.

  • Jenni

    Hienoa Hanna että päätit julkaista tämän. Kuuntelin jakson ja olin siitä hyvin järkyttynyt, vaikka toisaalta ymmärrän äänitystilanteen ja sen, miten se on voinut yllättää. Kaikki me teemme virheitä ja on hienoa että kannat siitä vastuun ja pyydät nöyrästi anteeksi. Kiitos tästä ja nyt vaan eteenpäin! ?

  • Pia

    Kiitos vilpittömyydestäsi ja siitä, että ihailtavan suoraselkäisesti kirjoitat ja pyydät anteeksi! Olen aina pitänyt sinua lämpimänä ja empaattisena, ja tämä postaus vain tukee sitä. Meistä aivan jokainen tekee kuitenkin virheitä, harvalla on rohkeutta seistä tekemiensä asioiden takana yhtä varmasti. Kiitos! Ja mitä jaksoon tulee – pidän itseäni itsevarmana, itsetietoisena feministinä. Silti huomasin jakson jälkeen ajattelevani, että en kehtaakaan lähteä baariin ilman korkokenkiä ja että pitäisi laihduttaa muutama kilo. En aluksi huomannut lainkaan kyseenalaistaa vierastanne, eli ymmärrän täysin, että haastattelutilanne vieraan, asiansa itsevarmasti esittävän, jopa sivistyssanoja käyttävän miehen kanssa oli normaalista poikkeava. Minä ainakin haksahdin ansaan, ja koin turhaan alemmuutta. En ole vieläkään oppinut heti suodattamaan kaikkia ulkopuolelta tulevia paineita, mihin tämä jakso ja somemyrsky oli itsellä tärkeä herätys ja itsetutkiskelun paikka. Kaikesta voi ottaa oppia. Kiitos teidän, osaan ehkä jatkossa paremmin jättää vastaavien Juhien kommentit omaan arvoonsa ;)

  • Magenta

    Hei,
    Aina ei voi onnistua. Joskus me kaikki mokailemme. Joten en ottaisi tätä nyt niin kamalan vakavasti. Totta, onhan tämä ikävää ja vie jonkin verran uskottavuutta teidän kahden blogeista ja profiileista. Silti, antaisin pölyn nyt laskeutua ja pää pystyyn ja eteenpäin.
    Ehkä sellainen jo vuosia jatkunut menestys blogien kanssa on antanut tietyn turvallisuuden tunteen ja siten ehkä olette tuleet vähän huolimattomiksi sisällön suhteen. En tiedä, tämä tuli vain mieleeni. Toki voin olla väärässä. Pohdit tuossa postauksessasi sitä, miten et huomannut haastateltavan mielipiteiden naisia loukkaavaa luonnetta. Ymmärrän tuon hyvin. Elämme hyvin ulkonäkökeskeisessä maailmassa. Olet alalla, jossa hyvin paljon keskitytään ulkonäköön: muoti, tyylit, kauneus, koskmetiikka, sisustus, kaikessa estetiikka ja ulkonäkö ovat keskeisiä. Myös sekä Metin että sinun blogeissasi lähes kaikki kuvat ovat kauniita kuvia teistä itsestänne. Tuohon kaikkeen voi turtua, siitä tulee jotenkin tavallista ja jokapäiväistä. Jossain vaiheessa ei varmaan enää huomaakaan miten siihen kaikkeen ulkonäön ihannointiin ja korostamiseen on tottunut.

    Me aikuiset toki omaamme sisällön lukutaitoa ja voimme valita mikä on oikeaa tietoa ja minkä jätämme omaan arvoomme. Osaamme ottaa tai jättää. Suurin osa niistä, jotka hermostuivat podistanne ovat äitejä, joilla on nuoria tyttäriä. Nuori ei aina ymmärrä.
    Liian moni nuori ottaa nuo tissi- ja persekommentit tosissaan. Liian moni menee dieetille tai ottaa täytteitä huuliin ja tisseihin, kun ulkonäköä pitää kohentaa. Moni aloittaa jo alaikäisenä kohentamaan itseään ulkoisesti.
    Siksi tämän päivän vaikuttajien vastuu on toki suuri.

    (Ja totta on tuokin, että haastateltavallanne on täysi oikeus olla sitä mieltä mitä hän on. Monet miehet ajattelevat noin.)

    Mutta niinkuin joku toinen jo totesi: vastoinkäymiset ja mokailut vahvistavat. Tulette molemmat tästä ulos vahvempina ihmisinä.

    Oikein hyvää kesää sinulle ja perheellesi!

  • Mememe

    Tämä ei liity itse podiin mutta olen itse huomannut että poikia ja tyttöjä kasvatetaan kovin erillailla ja uskon tämän myös vaikuttavan erittäin paljon siihen miten jotkut pojat/miehet käyttäytyvät tyttöjä/naisia kohtaan tarhassa/koulussa sekä aikuisiässä. Myös se vaikuttaa onko tällä pojalla/miehellä siskoja / naisia ympärillä..

    Miten te somevaikuttajat voisitte vaikuttaa että tasa-arvo näkyy ja säilyy ja että naisten objektointia ei sallittaisi? Minusta näitten arvojen tuonti on tärkeää, varsinkin nuorille naisille joita painostetaan plastiikka kirurgiaan ja näyttämään kardiashaneiltä/jennereiltä.

    On ihan hirvittävää kuultavaa miten jotkut nuoret miehet ja vanhemmatkin puhuvat naisista niin halveksuvasti ja se katsotaan sormien läpi. Youtubestakin löytyy kasa sovinisti mies tubettajia jotka ovat suoraan sanoneet että “jos sil ei oo persettä niin se on no-go” kun sitten teini ikäiset tytöt kuulevat tälläisiä kommentteja se on heille todella haitallista ja voi johtaa heidät vaarallisiin kauneusleikkauksiin/sairauksiin (syömis,mental health..) . Tässä huomaa että maailma ei ole kovasti muuttunut ~10 Vuoden aikana kun itse kuulin koulussa samanlaisia kommentteja poikien suusta naisten rinnoista….

  • emma

    Hei! Olette varmasti saaneet jo valtavasti kommentteja, mutta – ja osittain siitä syystä – halusin itsekin osallistua keskusteluun. Olin kyllä ihmeissäni, kun jaksoa kuuntelin, mutta en olisi arvannut näin suurta kohua mitenkään. Vitsailin vain puolisolleni, että “Juhalla ei nyt mennyt ihan putkeen ehkä tämä haastattelu”. Itse en koe, että tämä olisi muuttanut suhtautumistani teihin juurikaan; aion silti kuunnella tulevat jaksot ja lukea blogejanne edelleen. Ehkä eniten keskustelussa häiritsee kuitenkin monilla oleva ajatus siitä, että “mitään ei saa enää sanoa” tai “kaikilla on oikeus mielipiteeseen”. Ei itsellä kyse ainakaan ollut lainkaan näistä asioista; tottakai saa sanoa ja olla jotain mieltä. Ongelmalliseksi koin enemmän sen, että halusitte jakaa tällaista ajattelua omissa kanavissanne (esimerkiksi juuri ulkonäkökeskeisyys). On täysin eri asia kertoa julkisesti mielipiteitä, kuin vaikkapa ystäväporukassa. Mielestäni julkisuudessa tai esim. somessa kannattaa pyrkiä pysymään asiallisena ja pohtia tarkkaan sanomisensa – ei niin, että ei saisi ajatella jollain tavalla vaan että kannattaako sitä tuoda esille julkisesti. Pienetkin sanomiset voivat satuttaa tai ylläpitää vahingollisia käsityksiä ja asenteita. Tähän linjaan olin varsinkin sinun kohdallasi jo tottunut. En kuitenkaan näe mitään ongelmaa enää, kun olette virheenne myöntäneet ja todella kauniisti ja aidosti sitä pahoitelleet ❤️

  • Julia

    Hienoa että olet saanut kriisiviestinnän toimimaan, sentään jossain näkyy että sun pitäis nykymaailmassa olla (sosiaalisen) median ammattilainen. Täällä on yks vikaa kertaa blogissasi vieraileva, oon ihan äärettömän pettyny. Siirryn myös takasin kuuntelemaan oikeiden toimittajien tekemiä podcasteja, huh huh! Seurasin aikoinani Englannin fudaajien WAG-kulttuuria ja oletin että Suomessa olisi parempi meno ja kaikkien näiden vuosien jälkeen selviää että ei se meno hirveästi parempi täällä ole.

    Tiedän että teidän blogien kuuluu olla tosi pinnallista höttöä ja näin ollen _teille_ on ulkonäkö kaikki kaikessa mutta todella sääli kuulla teidän dissaavan pitkällisesti ja hihittäen teidän omaa kohdeyleisöä joista moni ei elä ulkonäöllään. En ihan oikeasti voi ymmärtää miten aikuisille naisille ei tule missään kohtaa mieleen nauhoituksen aikana että hei tää tulee kuulostaa todella ison osan korviin kauheelta? Tiedän ettei kaikki voi olla feministisen teorian asiantuntijoita mutta musta on kyllä aika perustavanlaatuista ettei naisten kuulu julkisesti nauraa naisille jotka päättää elää eri tavalla. En voi hyvällä omallatunnolla tukea klikeillä ulkonäkökeskeistä blogia jos koko ajan mietin että niin tää on sen muijan kirjottama joka tykkää nauraa miesten kaa naisille joille ulkonäkö ei oo kaikki kaikessa! Ja sori mutta ei käy Juhaakaan sääliksi, jos hänkään on yhtään fiksu/asioihin perehtynyt niin kyllä hänen olisi kuulunut tietää mitä tästä seuraa. Surullista ajatella että saatat hengailla porukoissa joissa kukaan ei tajua että tollanen pinnallisuus ja muiden dissaaminen ei oo ok.

    Mulle tuli podista jotenkin tosi vahvasti tunne että sieltä näkyi ne oikeat Hanna ja Metti. Ei kukaan ole ilkeä vahingossa. Ilkeys on todella helppoa joten se nousee kaikista helpoiten pintaan jollei aktiivisesti yritä olla hyvä ihminen. Ei naiset hauku toisiaan ellei ne halua olla bitchy. Ei kukaan heitä muita naisia bussin alle miellyttäkseen miehiä vahingossa. Mäkin yrittäen tätä kirjoittaessani pysyä mahdollisimman kohteliaana vaikka tässä tapauksessa kritiikki on kyllä todella ansaittua. “Paras” syy teidän käytökselle olisi että olette itse niin epävarmoja/ajattelette miesten aina tietävän paremmin että ette uskaltaneet kyseenalaistaa Juhan kommentteja.

    Suosittelisin seuraavaan jaksoon vaikka jotain feministiä puhumaan ja vähän neuvomaan miten naiset voisivat pitää toistensa puolia eikä kompata miehiä jotka sanoo että naisten kuuluu näyttää hyvältä miehiä miellyttääkseen.

    Mä siirryn nyt lukemaan blogeja joiden kirjoittajat ei hihitellen puhu alentavasti naisista jonkun mieseliön (!?) kaa. Ja jos tätä lukee joku tyttö/nainen joka ei oo koskaan ollu pitkässä parisuhteessa ja nyt pelkää että se johtuu siitä että ne ei ookkaan tarpeeks kauniita miehille: kyl te ootte kauniita, älkää luovuttako joidenkin kuplassa elävien bloggaajien ja törpön miehen täysin ajattelemattomien kommenttejen takia! <3 Kaikki ansaitsee rakkautta ja mä en ainakaan ees haluu olla miehen kanssa joka arvottaa ulkonäön ja varsinkin miesten miellyttämisen noin korkeelle. Ja oon tosi onnekas et mun kaverit on itsenäisesti ajattelevia naisia jotka ei ikinä nielis tollasia kommentteja yhdeltäkään mieheltä vaan kertois sille et vaikka ois minkälainen hunk niin jos on tollanen asenne niin sillä ei pitkälle pötkitä.

    • Hanna Vayrynen

      Toivon, että luet muutekin kommentit ja mietit vielä kerran sanojasi kuten:

      Seurasin aikoinani Englannin fudaajien WAG-kulttuuria ja oletin että Suomessa olisi parempi meno ja kaikkien näiden vuosien jälkeen selviää että ei se meno hirveästi parempi täällä ole.

      ettei naisten kuulu julkisesti nauraa naisille jotka päättää elää eri tavalla.

      Ilkeys on todella helppoa joten se nousee kaikista helpoiten pintaan jollei aktiivisesti yritä olla hyvä ihminen. Ei naiset hauku toisiaan ellei ne halua olla bitchy.

      tää on sen muijan kirjottama joka tykkää nauraa miesten kaa naisille joille ulkonäkö ei oo kaikki kaikessa!

      Pahoitteluni, mutta koen teksitisi hyvin kasinaismoralistisena. Koen inhimillisyyden olevan yksi tärkeä arvo ja muiden kunnioittaminen. Kiitän menneistä vuosista ja toivotan sinulle kaikkea hyvää. Toivon että otat myös omasta neuvosta vaarin ja ymmärrät että ihmiset ovat kaikki erilaisia, elävät eri tavoin ja saattavat toimia erilailla eri tilanteissa eri syistä ja jos tajuaa myöhemmin erehtyneensä, voi myös pyytää anteeksi.

  • Katri

    Ymmärrän hyvin sen närkästyksen mitä jakso herätti, sillä myös itselläni miesvieraanne sanomiset osuivat arkaan paikkaan. Vaikka tasa-arvo on mennyt hurjasti eteenpäin, erityisesti naisia arvotetaan ulkonäön ja seksikkyyden perusteella enemmän kuin koskaan. Valitettavasti tästä on pitkälti syyttäminen sosiaalista mediaa, joka muokkaa kauneuskäsityksiä yhä vain raadollisempaan suuntaan. Olen uskomattoman onnellinen siitä, että esimerkiksi Instagramia ei ollut olemassa silloin, kun minä olin herkimmässä teini-iässä. Voin käsi sydämellä sanoa, että ennen Instagramiin tutustumista minulla ei ollut aavistustakaan miten epäuskottavan täydellisiä ilmestyksiä tämä maailma on pullollaan. Vaikka olen kovasti taistellut sitä vastaan, somen myötä omat kauneuskäsitykseni ja näkemykseni ihannevartalosta ovat kuin itsestään muuttuneet ankarampaan ja vaativampaan suuntaan. Miksipä niin ei kävisi miehillekin. Tämä varmasti lisää parinmuodostukseen liittyviä ulkoisia vaatimuksia ja tyytymättömyyttä niin omaan kuin toisenkin ulkonäköön.

    Ja pakko myöntää, että tuo korkokenkiin liittyvä kommentti tuntuu erityisen ikävältä nyt, kun Japanissa naiset joutuvat parhaillaan kampanjoimaan työpaikkojen korkkaripakkoa vastaan. Jopa maan miespuolisen terveysministerin (!!!) mielestä korkkaripakon sisältävä pukukoodi on tarpeellinen ja tarkoituksenmukainen.

  • Niina

    Kaikki teemme virheitä, se mikä ratkaisee, on se mitä niistä otetaan opiksi. Samalla asiasta syntyi arvokasta keskustelu, josta myös itse ainakin voin ottaa oppia, vaikkakin on todella kurjaa, että joudutte tämän kokemaan.

    Pystyt niin hienosti ja rehellisesti pyytämään anteeksi – jokainen meistä voisi ottaa tästä oppia. Älä soimaa itseäsi enää ❤️

  • Johanna

    Hienosti kirjoitettu viesti <3 Mietinkin, että taisi loman loppu mennä osaltasi melko ankeissa fiiliksissä :( Olette kuitenkin tehneet paljon hienoa työtä ja niin kuin sanoitkin, kaikki tekevät virheitä ja niistä otetaan opikseen. Minä ainakin jatkan seuraamistanne ja tukemistanne myös jatkossa. Olette ihania!

  • Milka

    Heippa! Teidän molempien kommenteista on nyt saanut sellaisen kuvan, että ajattelisitte naisten, jotka eivät ulkonäöltään vastaan Juhan mieltymyksiä, loukkaantuneen. Podcast jaksonne oli yksinkertaisesti todella naisia alentava ja kyse on ihmisten arvomaailmoista, eikä siitä että joku olisi loukkaantunut siitä että joku tuntematon ihminen ei ehkä pidä hänen ulkonäöstään. Jaksossa esitetyt ajatukset eivät vain ole useimpien mielestä nykypäivänä ok.

    • Inke

      Siis JUURI tämä – ei kyse ole pikkumaisesta loukkaantumisesta, vaan arvoista. Naisten oikeuksista. Joku voi varmaan ajatella, että häh, miten tämä podcast nyt loukkasi naisten oikeuksia, läppä läppänä ja röhröh.

      Mutta kaikki mielensäpahoittajakortin esiin vetäneet, get this: tässä on kyse ihan samasta narratiivista kuin jota esim. Donald Trump viljelee. Naisten alentamisesta, pienentämisestä ja tietystä vähäisestä roolista miesten maailmassa.

      Hanna, kiitos anteeksipyynnöstä, se osoittaa kypsyyttä. Arvostan sua edelleen, vaikka taidamme olla aika eri mieltä joistain asioista esim. naisten oikeuksiin ja asemaan liittyen. Toivottavasti fiiliksesi paranee pian – älä liikaa lyö itseäsi! Aurinkoista kesää :)

      • Nanna

        Siis just näin. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että podcastin tekijät eivät vielä täysin ymmärrä, mihin kritiikki todella kohdistuu – ei vain ulkonäkökeskeisyyteen vaan juurikin naisia pienentävään narratiiviin, mihin valitettavasti Hanna ja Metti jo podcast-jakson kysymysten asettelussa sortuivat.

        Toivottavasti tämä tärkeä keskustelu herättää uusia ajatuksia ja näkökulmia podcastin tekijöissä! Ja toivon, että keskustelua voidaan käydä rakentavassa hengessä eikä lynkkausmielellä. Kannatan myös tasa-arvotutkijaa tai feministisen teorian osaavaa vierasta podcastiin. :)

        • Hanna Vayrynen

          Keskustelu ylettyy nimenomaan seksismiin ja tiettyyn sukupuoliroolitukseen, mutta koen ulkonäkökeskeisen ajattelun olevan sille triggeri. En halunnut selitellä tekoja i tässä lainkaan, halusin pyytää vain anteeksi sitä, ettö itse mogasin niin suuresti näkemättä metsää puilta ollessani syvälä sen sisällä. Tällaisia yhteiskunnan rakenteita heiluttelevia keskusteluja tarvitaan aika-ajoin ja varmaan tulen aiheeseen vielä tarttumaan, kunhan vaan pääsen itse taas jaloilleni kaatumisen jälkeen. Moni virhe tässä hävettää suuresti. Kiitos rakentavasta ja asiallisesta palauteesta – allekirjoitan kaiken.

    • Hanna Vayrynen

      Ei missään nimessä, vaan poistimme jakson siksi, koska moni toi esille sen tärkeän pointin viesteissään, että vaikuttajina saattaa olla monelle nuorelle naiselle esikuva ja pitämällä julkisena tuota podcast jaksoa saatamme aiheuttaa vielä nuorille itseään hakeville ulkonäköpaineita ja riittämättömyyden tunnetta. Siksi, se oli vain yksi monista syistä.

  • Åsa-Maria

    Rapatessa roiskuu! Nyt tuntuu raskaalta, mutta myöhemmin koko kohu voi naurattaa. Siis tämä kohu, ei haastattelu.

    Turhaa lähditte merta edemmäksi kalaan; teillä on fiksun ja älykkään oloiset miehet itsellänne, oisitte heitä haastatellut. Eihän tuollainen “Juha” mikään oikea mies ole! Ei oikeat miehet huutele nimettömänä latteuksia naisten selän takaa. Pyyhkäse pölyt pois harteita ja nokka kohti kesää!

  • Petra

    Tiedätkö, kun pyytää vilpittömästi anteeksi niin mielestäni anteeksi pitää myös antaa. Jokaiselle sattuu arviointivirheitä, joten älä huolehdi. Kaikkea hyvää ja ihanaa kesää!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos valtavasti tuesta ja olet auttamassa kaatunutta ylös <3

  • Sini

    Eniten minua järkytti kysymys ”Mitä ajatuksia herättää jos nainen on heti valmis seksiin, minkälaisia viboja se antaa” Ensinnäkin, eletään vuotta 2019 jolloin naisella pitäisi olla täysi vapaus harrastaa seksiä niin paljon kuin huvittaa, ilman leimaamista. Toiseksi, naisellakin on halut. Arvostan kuitenkin ulostuloasi jakson suhteen, ja sitä että pyydät anteeksi. Se jos jokin on fiksun ihmisen merkki. Hyvää tulevaa viikonloppua sinulle ja perheellesi! :)

  • Laura

    Hei Hanna, luen blogiasi satunnaisesti ja tulen hakemaan palstaltasi enimmäkseen tyyli-inspiraatiota. En ole kuunnellut podcastianne, mutta kohu ei jäänyt huomaamatta. Haluaisin jotenkin huojennuksena, lohdutuksena tai kannustuksena muistuttaa, että maailma muuttuu juuri disruption kautta. Toisiko se merkityksen tapahtuneelle? Sinun (tai teidän työparina) on nyt kohun siivittämänä mahdollisuus kirkastaa, sanoittaa ja tuoda paremmin esille omia näkemyksiänne naisena ja ihmisenä olemisen sisäisiin ja ulkoisiin ristipaineisiin. Ja toisaalta, onpa aika upeaa, että teidän seuraajissanne ovat ne pokkanaiset, joiden sisäinen beyonce havahtuu ja huutaa “HELL NO!” kun kuulevat jotain, mitä eivät halua enää todeksi elää. Ajattele, sinun blogisi on inspiroinut näitä ihmisiä! Toivottavasti sinäkin voit inspiroitua heistä, vaikka palaute onkin valitettavasti joskus armottoman henkilökohtaista, eikä yksilöihin kohdistunut somelynkkaus ole milloinkaan reilua, humaania tai oikeutettua. Usein vähän epäkorrektikin vitsailu stereotypioista voi naurattaa pienessä tutussa ja turvallisessa piirissä, mutta tuotuna laajaan julkiseen keskusteluun onkin yhteiskunnallista mielipidevaikuttamista. Kuitenkin, koittakaa vaikkapa ajatella, että ilman teidän erehdystä tämäkin tärkeä arvokeskustelu olisi jäänyt käymättä. Jouduitte hetkeksi myrskyn silmään, mutta sen jälkeen kirkastuu. Rohkeutta ja rakkautta!

    • Hanna Vayrynen

      Toivon, että tämän kaiken ikävän keskellä on toivo tosiaan noin valoisasta lopputulemasta ja sillä oli suurempi tarkoitus <3 Kiitos! <3

  • Pihvi

    Kiitos vilpittömästä anteeksipyynnöstä <3 Aiempaan kommenttiin viitaten toivon todella että saat nähtäväksi myös niitä Metin omalta tililtään lähettämiä epäasiallisia vastauksia, muutama ystäväni sai juuri noita mietippä miksi tämä meni niin tunteisiin, just saying -kommentteja.. Itse en niin härskejä viestejä saanut mutta kovin puolustelevia silti. Toki kriisinhallinta on hankala laji ensikertalaiselle :D
    Nyt vaan nokka kohti tulevaisuutta ja positiivisempia jaksoja! :)

  • Sanniina

    Minun mielestäni tässä on myös yleisön puolelta pientä yli-reagointia, tai ainakin jonkinlainen lumipallo-efekti lähtenyt somessa liikkeelle. Ymmärrän mikä haastattelussa on osaa ihmisistä loukannut, itsekin vuosia sinkkuna olleena aloin miettimään haastattelua kuunnellessani, että todennäköisesti ulkonäössäni on jotain mikä ei miehiä miellytä. Kunnes järki palasi päähän ja muistin, että kyseessä on yhden ihmisen mielipiteet ja ajatukset. Kaikille sattuu erehdyksiä, myös julkissa ammateissa työskenteleville. Omaa ammattiryhmääni on mediassa säännöllisesti lynkattu ja virheitä nostettu esille, kuitenkaan en usko että kukaan tahallaan tekee työssään virheitä ja aiheuttaa muille ihmisille pahaa. Joten halauksia teille, virhearviointeja ja mokia sattuu ja niistä opitaan.

  • Lena

    Hei Hanna, saat anteeksi, tietenkin. Minusta se, etta jalkeenpain vasta huomasit mita tapahtui, kertoo siita etta valitat ihmisista etka lenna vaan hetkessa. En voisi ikina ajatella etta haluaisit pahaa kenellekkaan ja tallaisia tapahtuu aina valilla, olemme vaan ihmisia ja opimme koko ajan. SOME vaan karjistaa kaiken ja se on ikavaa. Leuka pystyyn, olet huippu ja rakastettu!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos että olet auttamassa ylös kaatunutta <3

  • Sanni

    Mä uskon Hanna täysin sun vilpittömyyteen anteeksipyytämisessä, mutta ehkä tässä koko hommassa on taustalla syvään rakennetumpi asia. Kun elää kauniiden ja komeiden ihmisten ja asioiden ympärillä, se todellisuuden kuva hämärtyy, että hei, meitähän on oikeasti ihan kaiken kokoisia ja näköisiä, ja me kaikki kelvataan.

    Sen jälkeen kun näin joitakin vuosia sitten Miklun instastoryn teidän Amerikan matkalta, jossa hän kuvasi huomattavasti ylipainoista naista naureskellen (naurulla viitaten muka hänen vaatetukseensa) mulla meni viimeistään kaikki kunnioitus. Välillä siis kaikkien hyväksymisestä sellaisenaan-puhe tuntuu tekopyhältä, kun tietää kuinka hyvältä näyttäminen on joillekin niin sisäänrakentunut ja juurtunut juttu, ettei sitä vapaassa keskustelussa edes tajua peitellä, kuten nyt teidän podcastissa kävi.

  • AnnaF

    Hei, olin monen muun kanssa järkyttynyt jakson sisällöstä ja annoin myös palautetta. Tämä vilpitön anteeksipyyntö ja postauksen sisältö kertoo sinusta paljon ihmisenä. Olen aiemminkin saanut sinusta lempeän ja fiksun kuvan ja tällainen postaus vain vahvistaa sitä. Kaikki ihmiset tekevät virheitä. Tämä on hyvä paikka meidän jokaisen pohtia näitä asioita. Vaikka annoin kriittistä palautetta jaksostanne, toivon ettet ole liian ankara itsellesi. Olet tehnyt virhearvion ja pyytänyt sitä anteeksi vilpittömästi. Se riittää. Halauksia ja tsemppiä <3

  • Haidi

    Olen ehkä maailman huonoin pukemaan ajatuksia sanoiksi, mutta en tässä ehkä osaa sano muuta kuin hirmusti halauksia ja tsemppiä ❤️ Kuuntelin jakson itse aamusta, naureskelin muutamille mielipiteille ja totesin meitä olevan moneksi. Kaikilla mielipiteensä, ei siinä ole mitään pahaa, eihän kaikkien kanssa voi olla samaa mieltä. Kohusta huomasin tuttuni instassa ja hämmennyin täysin. Oli pakko palata kuuntelemaan jakso uudelleen. Kun oli ensin lukenut kritiikin ja heidän kommentit oli helpompi löytää kohdat, joista on loukkaannuttu ja ymmärtää miksi. Silti en itse kokenut jaksoa kaiken kohun arvoiseksi, mutta teistä Metin kanssa saa raflaavia klikkiotsikkoja. Ehkä itse kuunteli sen filtterin läpi, ken tietää. Blogiasi lukeneena ja sinua aikojen alusta seuranneena tietää, että arvot olivat muita kuin teidän. Tämä postaus on siitä malliesimerkki. Lähestyttävä, aito ja avoin ❤️ Pää pystyyn, virheitä sattuu ja niistä opitaan!

  • Reetta

    Hyvä postaus. Mielestäni te ette ole vastuussa vieraittenne mielipiteistä. En siis vierittäisi vastuuta täysin teidän harteillenne. Tärkeintä on, että pysyy omien sanojensa takana. :) Ihanaa kesän alkua.

  • Laura

    Paljon tsemppiä teille myrskyn keskelle! ♥️ Kaikki mokaa joskus ja tarkoituksenanne ei varmasti ollut tämä lopputulos. Tärkeetä muistaa, että ollaan kaikki vaan ihmisiä.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos valtavasti! <3

  • Elina

    Moi!

    Kaikille meille tapahtuu virheitä ja kun anteeksi pyydetään niin myös anteeksi annetaan :)

    Haluaisin kuitenkin kysyä vielä, että miksi sain palautetta antaessani instagramissa vastaukseksi viestin, jossa minun käskettiin pohtia “miksi asia meni itselleni niin tunteisiin/miksi sisältö ei miellytä..” ja “just saying…” Implikoitteko vielä tuossa vaiheessa, että tämä podi suututtaisi vain jos on “ruma” – eli siis että asia loukkasi minua siksi, että olisin ruma. Todella sääli, jos tämä oli ajatuksena vielä hetki sitten sillä toivon että tuollainen sisältö ei miellytä enää ketään, sukupuolesta tai ulkonäöstä riippumatta. En toki tiedä, oliko tämä vastaus sinun kynästäsi sillä kirjoitin asiasta teille pariinkin kanavaan mutta varmasti ymmärsit pointtini.

    Ihanaa ja aurinkoista kesänjatkoa joka tapauksessa, tulen kyllä jatkossakin lukemaan blogiasi <3

    • Hanna Vayrynen

      Anteeksi, mutta missä olet saanut tällaisen viestin? En ole mitään muuta kuin pahoitellut ja kiittänyt ihmisiä myötätunnosta. Olen myös vastannut metti ja hanna podcast tilillä ja siellä ihan samanlaisia vastauksia olen antanut. Olen kiittänyt tuesta ja pyytänyt anteeksi. Toivon, että tarkistat mistä sellainen on tullut? Minulla ei ole tällaisesta mitään näyttöä? Täten en voi mitenkään vastaukseesi vastata.

      Kiitos kuitenkin anteeksiannosta, myötätunnosta, inhimillisyydestä ja siitä että luotat. <3

      • Roosa

        Metti oli vastaillut ilmeisesti osalle kommentoijista yksityisviesteissä näin.

      • Nuppu

        Taisi olla Metin kommetti.

      • A

        Tässä viitataan varmaan Metin lähettämään vastaukseen useammallekin henkilölle, joka oli jaksoanne kritisoinut. En tosin tiedä tapahtuiko tämä podinne instassa vai Metin omassa. Näitä Screen shoteja on useampikin henkilö julkaissut. Todella asiaton vastaus, mutta ei liity Hanna sinuun jos et ole niitä lähettänyt :)

        • ?

          Ei h*****ti?! Eli juuri ne ennakkoluulot joita olen työllä ja tuskalla sekä Metistä että miehestään jenkkinaisen kuvalle naureskelun jälkeen koettanut poistaa ovatkin täysin tosia?! Päätin ajatella heistä hyvää, että kyllä he varmasti ovat kovasti kivoja ihmisiä huolimatta vaikutelmasta että ulkonäkö ja liki sairaalloinen laihuus ovat äärettömän tärkeitä. Mutta nyt se onkin päivänselvää, että juurikin ne asiat merkitsevät ja aivan liikaa. Eipä siinä mitään, onnea vain valitsemallaan tiellä mutta kyynel nousee silmään sen pienen tytön ja pojan puolesta joita kasvatetaan toki suurella rakkaudella mutta myös kaiken pinnallisen ja ULKONÄÖN ja PAINON suurella tärkeydellä tuossa perheessä. :'(
          Olen järkyttynyt, mitäpä sitä peittämään.
          Hanna sinulle kiitos että pyysit anteeksi <3 Rehellisyyden nimissä, tuskin se silti elämässänne tai asenteissanne mitään muuttaa..

  • SKM

    Minusta on kunnioitettavaa, että pyydät vilpittömästi anteeksi myöntäen, että podcastin sisältö oli loukkaava, etkä pue anteeksipyyntöä “anteeksipyynnöksi”, joissa on tapana “pahoitella, jos on loukannut jotakuta” – tuollaiset anteeksipyynnöt vievät asian loukkaantuneen harteille ja vierittää pois alkuperäistä vastuuta. Rehellinen anteeksipyyntö ja pahoittelu vaativat itseensä menemistä ja joskus se on vaikeaa ja raskasta. Hienoa kuitenkin, että kuulut miettivän asiaa, vaikka eihän se varmasti ole helppoa.

    Heitit myös hyvää pohdintaa mm. siitä, että miten ulkonäkökeskeisyys ja ulkonäön arvostelu sekä naisten objektisointi on niin sisäänrakennettuja asioita, että niitä on joskus vaikeaa tunnistaa edes naisenakin, ja miten voi silloin myös päätyä tajuamattaankin tukemaan näitä asioita. Ehkä tämä voisi olla isommankin keskustelunavauksen paikka, esimerkiksi blogissa?

    • ShakSo

      Olen niin samaa mieltä SKM:n kanssa.
      Ensinnäkin, minulle ja varmasti monelle muullekin välittyi erittäin hyvä malli anteeksipyytämisestä.

      Toiseksi, sovistisuus ja naisille haitalliset piilorakenteet ajatusten taustalla on todellakin vaikea tunnistaa. Muistan lukeneeni, että äitisi tokaisi lapsena sinun kuultesi Hanna jotenkin näin: “sille miehelle pitäisi laittaa hame päälle”. Ja ihmettelit jo sen ikäisenä, miksi ihmeessä joku käyttäisi naisellisia asusteita tyhmän käytöksen merkkinä. Tämä sekä kertoo minusta hienosta analysointikyvystä jo nuorena sekä kuvastaa äitiemme ikäisten naisten aikakautta. Oma äitini, tätini jne. eivät ymmärrä olevansa usein itse tukemassa kaikkea naisten elämää rajoittavaa. Eivät he tee sitä ilkeyttään, vaan koska ovat kasvaneet siihen lapsesta saakka. Kyseenalaistaminen on vaikeaa, kun ruuhkavuodet syövät toisinaan ajatustenkulun jne. Yhtenä esimerkkinä monista voisin kertoa sen, että suvussa minulta kysellään “naisellisista asioista” kuten ruuanlaitosta/lastenhoidosta yms. Vaikka siis en ole kiinnostunut ruuanlaitosta muuta kuin pakollisen verran, eikä minulla ainakaan toistaiseksi ole mitään kokemusta lapsista aikuisiällä. Veljiltä taas kysellään teknisistä asioista, vaikka minulla on erään tekniikan alan korkeakoulututkinto. Joo-o, ehkä veljenikin kuitenkin saattavat joskus vielä hankkia lapsia ja valmistavat varmaan kotona joskus jotain purtavaakin. :D

      Olen myös kuullut sanonnan, että sovinismi kulkee äitilinjassa. Tässä on oman sukuni kohdalla valitettavasti ollut perää, vaikka kukaan ei ole tahallaan halunnut rajoittaa minua tai muita tyttöjä. :( Toivoisin, että tarttuisit tosiaan aiheeseen jonakin ajanhetkenä. Vaikka sitten vuosienkin päästä, jos nyt ei tunnu hyvältä hetkeltä.

      Kaikkea hyvää, it’s getting harder before it’s getting easier ja näin. <3

      Minusta on kunnioitettavaa, että pyydät vilpittömästi anteeksi myöntäen, että podcastin sisältö oli loukkaava, etkä pue anteeksipyyntöä “anteeksipyynnöksi”, joissa on tapana “pahoitella, jos on loukannut jotakuta” – tuollaiset anteeksipyynnöt vievät asian loukkaantuneen harteille ja vierittää pois alkuperäistä vastuuta. Rehellinen anteeksipyyntö ja pahoittelu vaativat itseensä menemistä ja joskus se on vaikeaa ja raskasta. Hienoa kuitenkin, että kuulut miettivän asiaa, vaikka eihän se varmasti ole helppoa.

      Heitit myös hyvää pohdintaa mm. siitä, että miten ulkonäkökeskeisyys ja ulkonäön arvostelu sekä naisten objektisointi on niin sisäänrakennettuja asioita, että niitä on joskus vaikeaa tunnistaa edes naisenakin, ja miten voi silloin myös päätyä tajuamattaankin tukemaan näitä asioita. Ehkä tämä voisi olla isommankin keskustelunavauksen paikka, esimerkiksi blogissa?

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihan valtavasti kannustavasta kommentista ja siitä, että puit paljon ajatuksiani tässä sanoiksi. Omakin pää on vielä niin pyörällä kaikesta, että minulla ei ole kaikkeen vastauksia. Osuit varmaan naulan kantaan :O Pohditaan tätä lisää – jos ei blogipostaukseen asti niin itse ainakin tulen pyörittelemään asiaa päässäni vielä pitkään.

  • Sandy

    Kuuntelin jakson sen ilmestyttyä, ja rehellinen ajatukseni sen jälkeen oli että “jos miehet todella ajattelevat näin, niin ei ihme että olen ikisinkku”. En silti muuta käsitystäni teistä, Hanna ja Metti, tämän yhden podcastin takia. Te ette ole yhtä kuin tämän haastattelemanne miehen ajatukset, ja hänellä saa olla mielipiteensä. Oli silti fiksua poistaa kyseinen jakso. Minua on teininä kiusattu koulussa paljon ulkonäköni takia (ja siis en ole mikään röllipeikko vaan ihan nätti, keski-eurooppalaisilla geeneillä varustettu nainen :D), ja jos olisin kuullut tällaista silloin, en tiedä miten syvissä vesissä olisin silloin ollut. Nyt aikuisena osaan jättää tuollaiset mielipiteet omaan arvoonsa ja ymmärrän että kyseessä on ainoastaan tämän Juhan mielipiteet.

    Miesvaltaisella alalla työskentelevänä olen kokenut kaikenlaista – sekä hyvää että huonoa. En tuo itseäni mitenkään erityisesti esille, sillä erotun joukosta pelkän sukupuoleni takia kollegoideni ollessa miehiä. Olenkin aina pitänyt kiinni siitä, että minua arvostetaan töissä tekemisteni eikä ulkonäköni perusteella. Tämä ei toteudu, jos myötäilen muiden sanomisia ja hymyilen nätisti miesten vieressä – pitää olla oma itsensä, uskaltaa tuoda omat mielipiteet esiin ja seistä niiden takana. Myönnän, että ajattelin muutamaan kertaan jaksoa kuunnellessani että miksi ihmeessä ette kyseenalaista tämän Juhan höpinöitä, sillä en vaan jaksa uskoa että olette hänen kanssaan samaa mieltä. Iltapäivälehtien lööpit ovat myös tuttuun tapaansa turhan provosoivia podin sisältöön nähden :/

    Tsemppiä tulevaan ja älkää antako yhden virheen mennä liikaa ihon alle <3

    • Hanna Vayrynen

      Iso kiitos myötätunnosta ja luotosta meihin! <3 Ja olen todella pahoillani kokemastasi kiusaamisesta. Minuakin pienenä haukuttu ties miksi rusakoksi. Ja juuri mainitsemasi syyn takia koimme tarpeelliseksi poistaa jakson, koska koimme yleiskuvan olevan aivan liian ulkonäkökeskeinen emmekä halua antaa väärää mallia kenelekään. Syy siihen oli monen asian summa. Me olemme varsin uusia podcastin tekijöitä ja erityisesti haastattelussa. Taitolaji ja haastaminen ei sekään itsestäänselvää ole. Kiitos kovin uskosta <3

  • Pilvi

    Ensiksi kiitos teille huipusta podista, joka on minua monesti piristänyt!
    Tämä kohu ehkä osaltaan todistaa sen, miten haastava työ sinulla Hanna on. Lisäisin myös, että vaikka tuo jakso nyt tuntuu virheeltä, ehkä sillä on kuitenkin positiivisia vaikutuksia. Minäkään en kuunnellessani ymmärtänyt loukkaantua ja tuntui hieman käsittämättömälle, että jakso tämmöisen kohun sai aikaan. Jälkipuintejen jälkeen ymmärrän toki toisenkin puolen asiasta, ja ehkä osaan itsekin olla herkempi jatkossa, jos vastaan tulee tähän liittyviä tilanteita. Minäkin siis olen aina ollut sitä mieltä, että ulkonäön arvostelu on aina väärin!
    Toivottavasti podcast säilyy kuitenkin aitona ja ihanana kuten tähänkin asti, ettette liikaa pelkää tällaisia myrskyjä!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos valtavasti Pilvi kannustuksesta ja tuesta vaikean äärellä! <3 Saman asian opin itsekin ja olen kanssasi samaa mieltä. Tällä on jopa positiivisia vaikutuksia. Osaa olla herkempi asian kaipaamalla tavalla. Kiitos kovin kauniista empatiasta ja myötätunnosta <3

  • Saaramaria

    Tsemppiä ja ymmärrystä itsellesi Hanna! Kaikki mokaavat ja möhlivät, ja sitä mokaamista olennaisempaa on, miten omiin mokiinsa suhtautuu. Olet hienosti tuonut esiin vilpittömän pahoittelusi, myönnät, että metsään meni ja varmasti myös sait arvokasta oppia tapauksesta. Tämä jos mikä on loppujen lopuksi tärkeintä.
    Hyvää kesää ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos Saaramaria – olet kallio ja aina tsemppaamassa! <3

  • Sofia

    Kaikkea hyvää Hanna! Me kaikki teemme virheitä, ja uskon täysin että tällainen skenaario ei missään nimessä ollut tarkoituksenne. Kohusta aiheutunutta keskustelua seuratessani ihmettelin eniten (omasta mielestäni) naisten lyöttäytymistä rintamaksi ”miehiä” vastaan. Se tekee minut surulliseksi, sillä olen itse saanut kokea maailman aina niin, että tuetaan toinen toisiamme riippumatta siitä mitä sukupuolta edustamme. Ei vain niin, että naiset seisovat naisten puolella, vaan että kaikki ihmiset seisovat toistensa puolella.
    Kohut unohtuvat kyllä, ja elämä jatkuu❤️❤️

    • Hanna Vayrynen

      Se on juuri niin – ollaan inhimillisyyden puolella <3 Omassa elämässä on ihan valtava määrä upeita miehiä - en koe olleeni koskaan alistettu tai ulkonäkömuottiin tungettu. Se ehkä on etuoikeuteni. Kiitos empatiasta ja kannustuksesta! <3

  • Anni

    Moikka!
    Itse ehdin podcastin juuri kuuntelemaan ennen kuin se poistettiin. Mielestäni kyseinen Juha puhui täyttä asiaa. Suomessa ei ehkä ole totuttu ajattelemaan/sanomaan ääneen että ulkonäöllä on merkitystä! Itse en ainakaan kumppaniani jaksaisi katsella jos ei ulkonäöstään huolehtisti. Vai kuinka moni nainen haluaisi epäsiistin kumppanin jonka kanssa ei edes kehtaa mennä kahville??
    Podcasti oli huippu ja täyttä asiaa !!! Älkää kateellisista välittäkö, kateus pitää ansaita.

  • Kati Clements

    Tämä ”kohu” ilmiönä on tietojärjestelmätieteen tutkijan näkökulmasta mielenkiintoinen. Omat sympatiani olivat teidän puolella – mielestäni jaksosta ei käynyt missään vaiheessa ilmi, että te sen puoleen kuin vieraannekaan, ajattelisi ihmisten kohtelevan toisiaan pelkästään ”ulkonäköperusteisesti”. Toki monet lauseet voi irrottaa kontekstista ja tulkita niin, että maailmassa ei muulla kuin ulkonäöllä ole väliä. Jaksossa käsiteltiin tinderin ja nykydeittailun pinnallista puolta suoraan puhuen. Mielenkiintoista oli, että kuulijakunnalla oli selkeä ”ainoa oikea mielipide” tähän jaksoon suhtautumisessa ja se oli olla jaksosta loukkaantunut. En uskaltanut kommentoida instakuvaan aihetta, sillä pelkäsin oman mielipiteeni olevan ”väärä”. Mielenkiintoista on tässä somekohuilmiössä (jollaisia näkee somessa harvasepäivä mitä erityisimmistä aiheista) on, että jokin kriittinen asiasisältö tietynlaisilla mielipiteellä tai esitysmuodolla voi johtaa kokonaisen ryhmän (tässä tapauksessa monta lukijaa) taholta nousevaan joukkolynkkaamiseen, jossa ei enää kuunnella mitä ihmiset itseasiassa sanovat, vaan ollaan niin loukkaantuneita, että aletaan jopa laittaa sisällöntuottajan suuhun sanoja ja aletaan ajatella heistä jotakin, mitä he eivät ole. Toisten ihmisten paheksuminen ja arvostelu ovat mielestäni somen huonoimpia puolia. Siitä ei tule kenellekään hyvä mieli tai olo ja siinä vaan lietsotaan negatiivisia tunteita.

    Uskon, että kommentit jotka saitte, eivät edusta kaikkia lukijoitanne. Varmasti moni kuunteli ja otti keskustelun huumorilla. Ja varmasti oli niitä jotka eivät siinä tilanteessa huomanneet sinun tavoin, että sisältö voisi olla kuulijoita loukkaavaa. Muistan ajatelleeni jossain kohdassa, että nooh useat tuntemani miehet eivät ajattele noin, mut kai sitä noinkin voi ajatella. Se suotakoon hänelle. En kokenut jaksoa loukkaavaksi. Mielestäni oli myös tärkeää keskustelua siitä miksi naiselle on hyväksyttävämpää esineellistää (pituus-aiheesta) kuin miehelle. Monessa kohtaa olin eri mieltä – myös mies sanoo ei seksille ja myös nainen sanoo ei parisuhteelle, nämä asiat ovat kahden ihmisen päätöksiä, ei yhden niinkuin vieraanne oli pähkäillyt. Se on totta, minkä itsekin havaitsitte, että tämä vieras olisi tarvinnut teidän kuulijakuntanne kohdatessaan kuratointia eli tosiaan hänen mielipiteitään olisi voinut helpostikin haastaa. Metti sanoikin, että koki olleensa liian vieraanvarainen – tämä on varmasti meille kaikille samaistuttava tunne, että haluaa vieraan viihtyvän ja siksi peesaa. Mielestäni toimitte aivan oikein reflektoidessanne tilannetta jälkikäteen kanavilla, pyytäen anteeksi ja hyvä niin. Se kertoo ammattilaisuudesta. Kaikki tekevät joskus asioita, jotka kaduttavat. Älkää kuitenkaan antako tämän keskustelun lamaannuttaa – kyllä se vahvuudeksi ja oppikokemukseksi kääntyy.

    Ymmärrän, että nämä ovat kipeitä aiheita monelle, mistä syystä tunteet nousivat; mutta samalla toivoisin myös hieman medialukutaitoa kuulijoilta. Sinun juttujasi kymmenisen vuotta(?) seuranneet niinkuin vaikka minä todellakin tietävät mitä ajattelet ulkonäöstä tai ihmisarvosta, niinkuin tämän kirjoituksen lopussa kuvailet aiheesta. Arvomaailmanne kyllä välittyy jos vaan oikeasti paneutuu sisältöönne.

    Lopuksi vielä että kiitos mielenkiintoisesta sisällöstä ja myöskin ajatuksista, joita somemaailman ilmiöistä tämä keskustelu herätti. Tsemppiä hommiin!

    • imm

      Mulla aivan samoja ajatuksia, kuin Katilla. Naiset on kyllä niin taitavia loukkaantumaan milloin mistäkin. Kyllä, minä myönnän, että olen poikaystäväehdokkaasta ajatellut, että jos jokin piirre on häirinnyt, jaksanko häntä katsoa kasvoihin vuosia, loppuelämäni? Minä, vaikka koen olevani kaikkea muuta, kuin pinnallinen. Ja kyllä, nykyiseen poikaystävääni ihastuin ulkonäköön, vaikka hänessä oli yksi erittäin samanlainen piirre, kuin itsessäni, ja tuo piirre on elämässäni se, jota olen peitellyt ja häpeillyt kaikista eniten, jota haluan edelleen jossain vaiheessa korjata. Rakastuin hänen seuraansa, siihen, miten helppoa on olla yhdessä, miten mukava ja ajattelevainen ihminen hän on, rakastuin meihin yhessä.

      Kyllä jokaisella on omat ulkonäkömieltymykset ja kummallista, jos joku väittää, ettei missään tapauksessa mieti hetkeäkään, miellyttääkö toinen ulkoisesti, kun mahdollisia kumppaniehdokkaita katselee. (Sokeille toki mahdotonta.) Kyllä vaan minulle tuli varsin selkeäksi, että mies puhuu podissa vain omasta puolestaan. Kyllä jokaisen, joka elämässään miehiä tuntee, pitäisi sen tajuta. Ei meistä kukaan ole samanlainen. Vähän liian suuren ryöpytyksen nyt olette osaksenne saaneet. Tuntuu, että teistä julkista ammattia harjoittavista etsitään suurennuslasin avulla kaikki mahdollinen pienikin kohta, jota voisi alkaa sohaisemaan – siihenhän kaikki sitten yhdessä ryhtyvät kun toisten mielipiteitä lukiessa haluavat laittaa lisää vettä myllyyn. Hanna, sun arvot on tullut blogin kautta vuosia jo hyvin selkeiksi, ja koen, että olet yksi kultaisimmalla sydämellä varustetuista bloggaajista. Ole armollinen itellesi myös tässä asiassa.❤️

    • Hanna Vayrynen

      <3 Kiitos teille kaikista näistä kommenteista jotka vähän auttavat ymmärtämään tätä omaa sisäistä kamppailua, että miksi en teko hetkellä loukkaantunut ja ymmärtänyt asiaa. Kiitos valtavasti tuesta ja kannustuksesta meille vaikean äärellä <3

  • H

    Viestintä on joskus haastava laji. Legendaarisen viestinnän asiantuntijan Osmo A. Wiion sanoin: ”Viestintä yleensä epäonnistuu paitsi sattumalta.” (Google: Wiio viestinnän lait). Omassa työssäni törmään joskus vastaaviin haasteisiin. Itsekin mokailen ja huolella! Tekevälle sattuu… Hyvästä tarkoituksesta huolimatta kaikki ei aina mene niinkuin piti ja inhimillisiä virheitä tulee meille jokaiselle. Silloin on vaan avoimesti todettava että pieleen meni, sori ja otetaanpa uusiksi. Fiksut lukijat/kuuntelijat ymmärtävät kyllä. Sinulla on ihan paras blogi! Hyviä aiheita ja kauniita kuvia. Jatka samaan malliin. Aurinkoa sinulle ja perheellesi :)

    • Hanna Vayrynen

      Mä olen niin sanaton siitä että kun mä mogaan näin pahasti niin kun pyydän anteeksi ja nostan käden virheen merkiksi niin vastaanotto on näin ymmärtäväinen, lämmin ja empaattinen <3 Kiitos <3

  • Emmimaria

    Voi Hanna… Ikävää, että olet ollut mieli maassa ja harmituksissa pari päivää ? Itse en jaksoa ehtinyt kuuntelemaan, mutta luin irrotettuja lauseita haastattelusta. Ne lauseet oli kyllä karua luettavaa, mutta niinhän kaikki irrotetut lauseet yleensä ovat kun ei tiedä mitä sitä ennen tai jälkeen on sanottu. Huoli pois Hanna ❤️ Kaikki joskus mogaa, mutta mitään maailmaa mullistavaa vahinkoa tuskin tapahtui ?
    Hienoa, että myönnät(te), että virhe tuli tehtyä. Mutta pitää kumminkin muistaa, että kyseessä oli vain yhden miehen mielipide eikä kaikkien.
    Nyt vaan Hanna pää pystyyn ja kohti uusia juttuja! ❤️ Ihanaa kesää sinulle ja perheellesi!

    • Hanna Vayrynen

      <3 <3 <3 Kiitos <3

  • Annastina

    Moi Hanna,
    Kuuntelin jakson enkä sitä nyt näin pahaksi kokenut kuin ”kohu sen ympärillä” antaa ymmärtää. Kaikki tekevät virheitä ja niistä opitaan. Teidän podi on ihan huippu, tsemppiä jatkoon!

    • Hanna Vayrynen

      Iso kiitos kannustuksesta vaikean kohdalla <3

  • Anni

    Hei Hanna! Tänä päivänä ei tarvitse kovin isosti mokata, koska kaikki – hyvin pienet ja mitättömätkin asiat – saavat nopeasti somessa ja klikkauslehdistössä palstatilaa. Asioita liioitellaan ja paisutellaan helposti puoleen ja toiseen. Lehtiä seuraamalla tuntuu kuin maailmassa olisi joka hetki pelkästään draamaa isolla D:llä kaikilla kanavilla. Somevaikuttaminen ja tiedonkulku ja viestintä ovat aika dynamiittiherkkää vaikutusaluetta.

    Mitä tulee Metin kanssa käsittelemäänne aiheeseen, voisin sanoa että teidän iässänne, pari vuosikymmentä sitten, en itsekään välttämättä nähnyt kaikkia sudenkuoppia niin selvästi. Nimenomaan liittyen naisten ulkonäköa yleistäviin tai arvosteleviin kommentteihin erilaisissa yhteyksissä, tytöttelyyn, arvottamiseen rinnan tai takapuolen muodon tai seksuaalisuuden perusteella, älykkyyden aliarvioimiseen ulkonäen perusteella ja moniin muihin sovinistisiin eleisiin ja mielipiteisiin. Ohitin ne melkeinpä asiaan kuuluvina (sellaista elämä on) enkä halunnut jäädä miettimään asioita isommassa kontekstissä.

    En ole vieläkään mikään fanaattinen #metoo-nainen tai että milloinkaan lähtisin syyttelemään ketään mediassa tai yksityisestikään ilman päteviä todisteita tai syytä. Mutta, tämä päivänä teini-ikää lähestyvän tytön äitinä ja aika paljon enemmän elämänkokemusta keränneenä, en enää näe että podcastissanne esitetyt mielipiteet tai ajatukset – huumorilla tai ei – heijastavat nykypäivää ja sitä tasa-arvoa mitä parisuhteessa ja seksuaalisuudessakin on yritetty tavoittaa. Tuo jakso oli ehkä siksikin monelle märkä rätti vasten kasvoja ja aiheutti närästystä. Erityisesti siksi, että tuollaisia mielipiteitä hyväksyvä tai ajava mielikuva ei ole sinusta syntynyt tämän blogin perusteella, vaan täysin päinvastainen.

    Tällä hetkellä varmaankin tuntuu, että tämän kohun aihe olisi voinut jäädä tekemättä, sanomatta ja julkaisematta. Mutta elämässä välillä harhautuu polulta pienissä ja isommissakin asioissa, joskus kiireessä, joskus harkinta pettää, joskus on vain huono päivä, ei ehdi miettiä tarpeeksi pitkälle seuraamuksia. Itselleen pitää olla silti armollinen, ottaa erehdyksistä ja virheistä oppia ja jatkaa eteenpäin tehden entistä asiat paremmin. Tsemppiä ja aurinkoisia kesäpäiviä!

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos <3 Uskon juuri näin samaan ja kyllä. Nyt meni metsään, ja käsi on pystyssä sen merkiksi. Kiitos ja ihanaa kesää myös!

  • Jenni

    Hei! Kuuntelin kohutun jakson ja minulle siitä välittyi sellainen kuva, kuin kaksi teini-ikäistä tyttöä kohtaisivat miehen ensimmäistä kertaa elämässään. Läsnä ei ollut tasavertaista kohtaamista ja keskustelua, vaan tyttömäistä hihittelyä ja uteliaisuutta, ja tämä hämmästytti minua. Vieraananne ollut henkilö ei mielestäni ollut ikävä tai kurja ihminen, vaan yksi meidän joukostamme, jolla on yhdenvertainen oikeus omiin mielipiteisiinsä, vaikka ne erosivat täysin omasta arvomaailmastani. Mutta minua ihmetytti jakson idea -tapaatte ensimmäistä kertaa random-miehen jolta kyselette mieltymyksiä ja mielipiteitä naisista. Miksi? Minusta olisi mielekästä kuulla esim jonkun tutkijan tai pariterapeutin näkemyksiä parisuhteen haasteita, miesten ja naisten välisestä dynamiikasta ym. Teidän kokemattomuus toimittajina paistoi jaksossa läpi, tämä näkyi erityisesti siinä, että minulle kuulijana välittyi kuva siitä että ennakkotyötä ei ole tehty, eikä vierasta uskallettu tai kyetty haastaa keskustelun aikana. Anteeksipyyntösi tuntui kauniilta ja vilpittömältä, ja osoittaa sinun olevan sydämellinen ihminen. Ihanaa kesää ja keveitä päiviä!

    • Hanna Vayrynen

      Kyllä, en kykene selittämään miten vaikeaa podcastin tekeminen on ja sitä tosiaan tarvitsisi ammattitaitoa tähän välttyäkseen sudenkuopilta. Koska monia kiinnostaa aina tietää mitä miehet miettii, ja podcast-jakson oli tarkoitus olla kevyt ja hauska. Me emme vain osanneet ohjata sitä siihen suuntaan. Tiedätkö leffan “What women want?” minusta se oli todella hauska leffa ja siinä oli ihana sanoma lopussa. MOnia kuitenkin tuntuu kiinnostavan vastakkaisen sukupuolen ajattelutapa. Mainitsemasi aiheet ovat myös mielenkiintoisia, mutta tämän oli tarkoitus olla erilainen toteutus missä emme todellakaan onnistuneet. Kiitos kun hyväksyt anteeksipyyntöni <3

  • TT

    Moikka,
    hienoa, että osaat pyytää anteeksi ja myöntää virheesi. Olen yksi niistä, joka järkyttyi podcastin sisällöstä perinpohjaisesti. Kyse ei ollut siitä, että olisin loukkaantunut jakson sisällöstä henkilökohtaisella tasolla. Kyse on paljon isommista asioista – esimerkiksi siitä, miten naisen arvo yhä edelleenkin vaikuttaa monissa tilanteissa määrittyvän lähinnä ulkonäön kautta.

    Haluaisin vielä korostaa sitä, että kyse ei myöskään ole siitä, etteikö ulkonäöstä tai deittailusta olisi sopivaa puhua tai etteikö voisi esimerkiksi sanoa ääneen, että jokaisella on omat mieltymyksensä. On inhimillistä kiinnostua ja viehättyä ihmisistä, joiden ulkonäkö miellyttää omaa silmää.

    Ulkonäöstä ja deittailusta voi kuitenkin puhua monella tavalla. Ihmisten arvon pelkistäminen ulkonäköön, tarpeettomien yleistysten ja sukupuolten välisten erojen korostaminen ja esineellistävä puhetapa ovat kuitenkin hyvin tunkkaisia ja myrkyllisiä tapoja käsitellä näitä aiheita. Podcast-jakson kehystäminen ”ovatko naiset venuksesta ja miehet marsista” tyyppiseen ajatteluun on älyllisesti suhteellisen köyhä valinta.

    Monet ovat puolustaneet teitä ja todenneet, että tällä tavoin ajattelevia miehiä löytyy pitkä liuta ja kyseenalaistaneet, miksi omaa mielipidettään ei saisi sanoa ääneen. Näin varmasti on. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta te sisällöntuottajina olette asemassa, jossa pystytte valitsemaan minkälaisille mielipiteille haluatte antaa tilaa.

    • Hanna Vayrynen

      Olen täysin samaa mieltä ja tätä ajattelumallia olen vuosikausia yrittänyt blogissani tukea. Siksi olen pahoillani juurikin siitä, että en podcastin puolella osannut tuottaa haastattelutilanteessa sisältöä joka sitä tukee. Jakso painottui aivan liikaa ulkonäköön ja siitä tuli herkästi kuva, että vain ulkonäöllä olisi merkitystä – mikä ei todellakaan pidä paikkansa.

  • Anna

    Harmittaa teidän puolesta, että kyseinen jakso sai sellaisen vastaanoton. Ehdin sen itse kuunnella ja mielestäni se oli erittäin hauska ja oikeasti todenperäinen, mutta toki se vaati humoristista ajattelutapaa. Nyky yhteiskunnassa tuntuu ettei mitään enää uskalla sanoa humoristisesti tai ääri sukupuolineutraalisuudesta. Pelottaa mihin maailma on menossa. Äärettömän paljon tsemppiä ja hyvää energiaa ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos suuresti tuesta ja empatiasta vaikean äärellä <3

  • Cami

    Kiitos vilpittömästä anteeksipyynnöstäsi ja tosi ikävää, että olet ollut harmissasi. On upeaa, että pystyt rehdisti myöntämään tehneesi virheen, se ei varmasti ollut tarkoitus. Nyt vain eteenpäin ja ihanaa kesää sinulle <3

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos valtavasti ymmärryksestä ja empatiasta <3 Sitä samaa <3

  • Heidi

    Mä oon myös ihmeissäni millaisen kohun jakso sai aikaan. Kuuntelin jaksoa kolmatta kertaa, tällä kertaa mieheni kanssa, kun se poistettiin. Minusta poistaminen oli virhe, aika paljon luin kommentteja että jakso oli hyvä, minusta yksi parhaista ja kuuntelin sitä huumorimielellä. Minusta teidän olisi pitänyt seistä tuottamanne materiaalin takana ja antaa jakson olla, se olisi varmaan olisi saanut vielä paljon kuuntelua. Maailmaa ei voi muokata mielensä pahoittajien mukaan.

    Haastateltava sanoi jaksossa moneen kertaan, että nämä ovat vain hänen mielipiteitä ja kokemuksiaan. Mieheni kommentoi myös, että monet kysymykset olivat sellaisia että hän ihmetteli että ”miten niihin sitten olisi pitänyt vastata”. Minä tulin myös surulliseksi miten haastateltava lynkattiin. Olen myös sitä mieltä, että jos haastateltava olisi ollut nainen ja hän olisi puhunut miehistä, sille olisi vain naurettu. Voimia Hanna

    • Hanna Vayrynen

      Olemme saaneet valtavasti samanlaista palautetta kun antamasi. Uskon siihen, että siinä jaksossa oli hyvääkin. Hänkin painotti että viehättäävyys on kaikille eri asioita. Mutta se miksi emme halunneet pitää sitä ylhäällä oli että se toi niin monelle niin syvästi pahan mielen – ja sellaista sisältöä emme halua tuottaa. Se että me toiminallamme loukkasimme oli asia mistä me olemme pahoillamme. Olen samaa mieltä – kukaan ei ansaitse joukkolynkkausta. Olen hänen puolestaan todella pahoillani.

  • Annica

    Huumori. Se on vaikea laji.
    Kaikkia ei voi mitenkään miellyttää ja sanoit mitä tahansa niin aina on niitä ketkä koittaa väkisin ymmärtää väärin ja kääntää sanasi sinua vastaan.
    Kyllä jokainen sinua tunteva, tietävä tai seuraava älyllinen ihminen osaa nauraa kanssasi ja erottaa mikä on huumoria.
    Sitten on se kateellisten ryhmä joka kannattaa jättää omaan arvoonsa.
    Itse elän melko konservatiivisessa suhteessa ja ulkopuoliset leimaavat helposti miestäni sovinistiksi, vaikka kyse on vain siitä että hänen arvonsa ovat ehkä jostain aikaa ennen sotia?
    Sain häneltä mm.syntymäpäivälahjaksi Ruotsin armeijan villaisen sarka-hameen 50-luvulta. Jes. Mutta sain senkin toimimaan, kun kinusin kylkeen Louboutinit.
    Annetaan siis tilaa näitten mörököllienkin mielipiteille, ei he kuitenkaan mitään pahaa tarkoita.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana, että tiedät ja tunnet vaikka monelle huumori meni totaalisen yli ja ymmärrän kyllä. Vaikea laji. Ja kyllä – hyvin paha mieli myös haastateltavan miehen puolesta. Kukaan ei ansaitse tulla joukkolynkatuksi.

  • Maria

    Hei.

    Kaikki tekevät virheitä ja se on inhimillistä. Itse tilanteessa ei aina näe kokonais kuvaa. Olen pitänyt blogiasi aina hyvin positiivisena ja erilaisena. Kirjoitat äärimmäisen fiksusti ja kauniisti kaikesta. Siksi tämä oli hyvin hämmentävää kuunnella tälläistä.

    Itse olen kärsinyt 10 vuotta aktiivisesta anoreksiasta sekä bulimiasta. Tämän sairastelun laukaisi pieni kommentti ulkonäöstä murrosiässä. Tiedän omakohtaisesti kuinka vahingollisia ulkonäkökommentit voivat pahimmillaan olla herkälle mielelle. Vaikka olin useamman vuoden Hoitosuhteessa ja söin lääkkeitä ei se minua parantanut. Vasta oma lapsi sai minut ymmärtämään, että olen esimerkki lapselleni. Nykyään olen itsevarma vaikka olenkin täysin normaali painoinen. Olen pienen tytön ja poika vauvan äiti. Minua surettaa ja suututtaa suuresti kasvattaa lapset näin ulkonäkö keskeiseen maailmaan. Voin vain toivoa että pystyn kasvattamaan heistä riittävän vahvoja ja itsevarmoja.

    Hyvää kesää kuitenkin sinulle. Olet silti suuremmoinen esimerkki blogimaailmassa aitoudellasi. ❤️?

    • Hanna Vayrynen

      <3 Olen niin onnellinen puolestasi - olet tehnyt valtavan työn. Anoreksiaa on äärimmäisen vaikea sairaus ja olet tehnyt valtavan työn että olet päässyt noin vahvaan pisteeseen <3 Toivotan kaikkea hyvää, olet varmasti upea esimerkki lapsillesi <3 Kaikkea hyvää teille ja kiitos niin lämpimästä empatiasta <3

  • Ansku

    Vaikka ensireaktio monella, myös itselläni mukaan lukien oli negatiivinen ja hieman ärsyyntynyt, niin kyllä sitä silti osaa katsoa tilannetta laajemmin. Sinun blogia ja someja seuranneet kyllä tietävät arvomaailmasi ja itsekin olin harmissani, että tämän yhden jakson perusteella moni oli valmis tekemään armottomasti rankkojakin johtopäätöksiä siitä.

    • Hanna Vayrynen

      Valtava kiitos luottamuksestasi ja lämpimästä inhimillisyydestä vaikka virheeni saikin sen koetukselle.

  • Jenni

    Heippa! Ymmärrän tavallaan jaksosta syntyneen kohun, mutta jaksoa kuunnellessa lähinnä nauroin ja pidin sitä hauskana. Paljon tsemppiä kohun käsittelyyn ja toivottavasti silti jatkatte podcastia samalla energisella ja iloisella otteella! :)

    • Hanna Vayrynen

      Valtava kiitos inhimillisestä ymmärryksestä ja kannustuksesta vaikeassa kohdassa <3

      • Jenni

        Olen aivan samaa mieltä kaimani kanssa. Iloista ja aurinkoista kesää!

        • Hanna Vayrynen

          Kiitos <3 Sitä samaa! <3

  • Heidi

    Tsemppiä Hanna, kaikki mokaa joskus. En jaksoa ehtinyt kuunnella, joten en sitä voi kommentoida. Tiedän kuitenkin, että asiaa jää pyörittelemään mielessään ja toivon, että nyt itsekin voit jättää nää surulliset päivät taaksesi. Harmi, kun kiva loma meni tätä harmitellessa… Hyvää kesää!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos Heidi suuresti tuesta ja inhimillisestä ymmärryksestä vaikealla hetkellä <3