CATEGORIES

Syyskuun asut kymmenen vuoden takaa

25.9.2019

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä kun starttasin Strictly Style-blogin. Tosin ensimmäiset kaksi vuotta blogi toimi vain kesäblogina kesälomien ajan, mutta sitten vuonna 2011 päätin lähteä kirjoittamaan vuoden ympäri. Mutta 10 vuoden kunniaksi jatketaan tällä throwback-sarjalla, missä tarkastelen asujani tähän aikaan edellisinä vuosina.

2009 syyskuu

Vuosi kun tämä kaikki alkoi. Nää poseeraukset… Ei vaan riitä sanat :D Ja mites noi lateksileggarit? Miten meni niinku omasta mielestä? :D Ja huomaa myös ruskeat värilliset piilarit!

Asuttiin tuolloin vielä Heerenveenissä. Olivat ihania vuosia ja sinne on ikävä tasaisin väliajoin.

2010 syyskuu

Huikeiden poseerauksien aikakausi jatkuu :D Mutta hei, positiivista on jo se, että tuo asu alkaa jo hiljalleen näyttää omalta tyyliltä! :D Vitsi että rakastin noita korkkareita. Möin ne alkuvuodesta eteenpäin kun itselle ei vaan enää löytynyt käyttöä. Omaan nykyarkeen ihan liikaa korkoa.

2011 syyskuu

My love for black and brown. Asu, jota voisin käyttää sellaisenaan tänäkin päivänä. Tällöin asuttiin vielä Heerenveenissä, mutta oltiin juuri pakkaamassa tavaroita ja muuttamassa Englantiin. Mieheni joutui työnsä takia lentämään heti paikalle ja asui siellä hotellissa sillä aikaa kun itse pakkasin Hollannin kotimme yhdessä ystävieni ja muuttofirman kanssa. Ajoin automme ystävän ja koirien kanssa ensiksi Suomesta Hollantiin, pakattiin kamat parissa päivässä ja sitten otettiin taas autolautta Hollannista Englantiin. Muistan aina sen shokin kun aamulla ajettiin ulos laivasta joutui utuisessa Englannin maalaismaisemassa heti ajelemaan “väärällä puolella” tietä – kieli keskellä suuta. Mutta yllättävän nopeasti siihenkin tottui.

 

2012 syyskuu

Uunituore äiti Väyrynen. Esikoisemme oli tällöin kahden kuukauden vanha ja olimme hiljattain muuttaneet takaisin Suomeen. Tuolloin olen selkeästi jo pitänyt harmaan ja beigen pehmeästä yhdistelmästä. Käytännöllinen ja mukava arkiasu. Kaapista löytyy vielä nuo kaikki samat vaatekappaleet.

Ja mites tuo minun tukan pituus! :O

 

2013 syyskuu

Tämä kuva on otettu Tukholmassa kun olin mukana Lindexin pr-matkalla seuraamassa uusimman yhteistyömalliston lanseerausta. Voi että miten söpö tuo ruutuhame on – sen olen tosiaan laittanut kiertoon jo vuosia sitten. Samoin tuon punaisen Louis Vuittonin käsilaukun möin eteenpäin Zadaan aplikaatiolla ja kaikki raha meni suoraan Pelastakaa Lapset RY:lle. Kiitos vielä paljon hyvää tehneelle ostajalle! 

Tämänkin asun voisin pukea vielä sellaisenaan päälle. Ehkä jos vielä miettisin sitä Max Maran hapsuhame himotusta…

 

2014 syyskuu

Tuolloin toinen poikamme oli juuri syntynyt. Ihmeen elossa olevalta näytän, vaikka tuo oli aikaa kun en juuri nukkunut. Keskimmäisemme ei ollut mikään paras nukkuja ensimmäisen elinvuotensa aikana, onneksi asia on sittemmin ottanut aivan totaalisen käännöksen. Joten unien kanssa taisteleville äideille helpotuksen sana: Vaiheet muuttuvat!

Ja tämän asun voisin pukea koska vain sellaisenaan päälle. Paljon klassisia vaatekappaleita yhdessä mitä rakastan. Palmikkoneule ja farkut toimii aina. Tänäkin syksynä ponchot ja viitat ovat muotia, joten ehkä on aika kaivaa tämäkin Marja Kurjen ihanuus kaapista!

 

2015 syyskuu

Vuosi 2015 on aikaamme Kaliforniassa. Yksi parhaita vuosiamme, joka on täynnä lämpimiä muistoja. Tässä kuvassa olimme perheen voimin tutkimassa Palm Springsiä. Asuimme hotellissa nimeltä The Parker – suosittelen suuresti. Oli todellinen kokemus.

Tyylini koki pienen muutoksen Amerikassa asuessa. Rannan läheisyys toi tyyliini lisää rentoutta. 

 

2016 syyskuu

Syyskuussa 2016 odotin kolmatta poikaamme. Olin tässä kohdin ihan viimeisilläni. Ihmettelen hymyäni. Muistan olleeni tuolloin nimittäin äärimmäisen kypsä raskauteen! :D Puolentoista viikon päästä juhlitaankin kuopuksemme 3-vuotissyntymäpäivää!

Nykyinen tyylini alkaa selvästi olla tässä jo vahvasti esillä. Beigen eri sävyt yhdessä ovat suosikkini.

 

2017 syyskuu

Syyskuu 2017 oli täynnä harmaita asukokonaisuuksia. Ilo huomata, että pukisin nämäkin asut sellaisenaan päälle myös tänäpäivänä.

 

2018 syyskuu

Viime vuonna tähän aikaan beigen fiilistelyni oli huipussaan. En saanut tarpeekseni tuosta Anine Bingin silkkihameesta. Saman hameen olette näheneet useasti päälläni tämänkin vuoden puolella. 

Näissä syyskuun asukokonaisuuksissa tulee ihanasti esiin klassisuus. Saa konkreettisesti huomata, että klassiset vaatteet näyttävät hyvältä vuodesta seuraavaan. Vaikka blogivuosia on takana jo kymmenen, ei yhtään tarvitse hävetä. Vuoden 2009 ja 2010 materiaalista olen tosin edelleen huvittunut :D

8 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • S

    Mielestäni nuo 2009 leggingsit ovat itse asiassa todella hienot – vaikka yhdistäisin ne kyllä hyvin eri tavalla esim. valkoiseen kauluspaitamekkoon tai beigeen neulemekkoon. :D Ja 2010 huivi näyttää hyvin tutulta, samanlainen löytyy kaapistani!

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihan totta!!! :D Sinun tapasi kuulostaa ehdottomasti sellaiselle miten voisin itsekin pitää! :D

  • Ansku in Ireland

    Kääk, miten nopeasti 10 vuotta on mennyt! Mä muistan vielä niin elävästi nuo ekojen vuosien kuvat ja teidän muuton tuonne meikäläisen naapuriin! Tää postaussarja on todella ihana, se pistää muistelemaan omia elämänvaiheita joita elin samalla kun lueskelin sun silloisia juttuja. Opiskelijasta työelämään, seurustelusta avuoliittoon… reeling in the years as they say 😊 kiitos taas, content that you create is inspirational and always sprinkeled with warmth and thoughtfulness ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihana kuulla että tämä sarja tuo noin vahvasti mieleen kaikkia omia muistoja elämän varrelta <3 Mitä vaiheita, ajatuksia, fiiliksiä <3 Kiitos Ansku itsellesi niin paljon näistä kaikkien vuosien seurasta, ihanasta ajatustenvaihdosta sekä niin monista kannustavista ja sydäntälämmittävistä sanoista <3

  • Merja

    2009 ja 2010 ilotyttölook ovat kyllä aikansa helmiä. Kaikki muut vuodet voisi laittaa uusiksi milloin vain tänäkin päivänä. Olet löytänyt oman tyylisi, jota aina ihaillen seuraan.

    • Hanna Vayrynen

      Ai kauhea, “ilo”tyttö :D Mutta kyllä, melkoisia asuja löytyy kymmenen vuoden takaa :D Ja kyllä, onneksi niitäkin vuosien takaa löytyy! :D Kiitos kovasti <3

  • Haidi

    Mä muistan niin elävästi noi alkuaikojen poseeraukset :D ja näissä asuissa on jo monta elementtiä mitä itse kopio omaan tyyliin. Marja Kurjen ponchoja löytyy kaapista kaksi ja ovat mulla käytössä aina keväällä ja syksyllä. Sekä tuo ruutuhame. Piti etsiä vastaava ja kopioida asu omaankin arkeen! Näistä saa kyllä edelleen niin paljon inspiraatiota ja on ihan mielettömän hauska miettiä miten aikanaan näistä onkaan inspiroitunut :)

    • Hanna Vayrynen

      Joo ne oli melkoisia :D Ja ah, ne onkin ihania! Hyvä muistutus, sillä ne onkin erinomaisia just tähän vuodenaikaan! Ihanaa, että tämä tuo sinullekin niin paljon muistoja mieleen! :)