CATEGORIES

Uusi vuosi ja uudet kuviot

7.1.2020

Pitkästä aikaa blogin parissa! Blogissa nautin melkein parin viikon lomasta, joka on minulle ennenkuulumatonta. Valehtelisin jos kokisin asiasta jonkinlaista häpeää tai painetta. Tuntui todella hyvältä pitää kunnon lomaa joulun ajan perheen kesken eikä miettiä kuvaamista, kirjoittamista tai aikatauluja. Tiesin että tammikuu tulee alkamaan ryminällä, joten akkujen lataus oli tarpeen ja se onnistuikin erinomaisesti. Vietimme suuren osan lomastamme Vierumäen mökillä, missä meidän koko perhe rentoutuu parhaiten. Siellä on tarpeeksi tekemistä aktiivisille pojillemme, mutta silti olemme tarpeeksi kaukana normaaliarjesta, joten päivät kuluvat ihanasti omalla painollaan ja asioita voi tehdä vain fiiliksen mukaan. Tunnen olevani täynnä energiaa ja valmiina uuden vuoden uusiin kuvioihin. Ja vaikka loma oli aivan ihana, niin viimeisinä päivinä huomasi selvästi, että pojat sekä minä ja mieheni olimme kaikki erittäin valmiita päiväkotien, koulujen, töiden ja arjen alkamiseen. Poikien keskinäisen nahistelun ja riehunnan määrä alkoi nousta jo sellaisiin sfääreihin, että mun äitiäänen käskytys nousi niin kovaksi, että naapuritkin varmaan pesivät hampaansa iltaisin mun äänekkäästä käskystä. Viime viikkojen loma on antanut aikaa omille ajatuksille. Mitä ensi vuodelta haluan? Kun sain viime vuoden pakettiin on pää on tyhjentynyt siitä mitää pitää tehdä ja olen saanut tilaa miettiä mitä haluan tehdä.

Mutta mitä uusi vuosi tulee blogini osalta ainakin pitämään sisällään?

Sisustus & koti

Kuten tiedätte, muuttomme lähestyy. Olemme etsineet sopivaa isompaa kotia monien vuosien ajan, mutta olemme viihtyneet Helsingin asunnossamme niin erinomaisesti, että kynnys muuttoon on ollut iso. Muutto vaati meille sen täydellisen kohteen, jotta liikahtaisimme. Se sitten löytyi – mistäs muualtakaan kuin lapsuudenseuduiltani – Kauniaisista. Täten pääsemme nyt muuttamaan sisään unelmiemme kotiin, jonka aiomme sisustaa täysin meidän näköiseksemme, mutta hiljaa ja rauhassa ilman kiirettä. Haluamme makustella ja tehdä meille sen täydellisen ja vähintään yli vuosikymmenen kodin, jossa pojat kasvavat aikuisiksi. Täten tulette näkemään paljon erilaisia kodin projekteja. Lasten huoneet ennen ja jälkeen. Toimisto ennen ja jälkeen. Makuuhuone ennen ja jälkeen. Olohuone ennen ja jälkeen. Ruokahuone ennen ja jälkeen. Keittiön ennen ja jälkeen… Talo on erinomaisessa kunnossa emmekä tule tekemään juurikaan remonttia. Ainut minkä remontoimme kokonaan on keittiö. Muuten talossa on vaan pientä hienosäätöä, kuten lastenhuoneiden seinien maalaus ja lattialistojen vaihto. Täten tänä vuonna blogissa tullaan näkemään enemmän sisustusta kuin koskaan ennen. Kevään korvilla tulette näkemään myös pihasuunnittelua, sillä talven jälkeen siirrän kotiprojektin uloskin. Toivon voivani jakaa teille vanhojen tuttujen sistusliikkeiden lisäksi uusiakin tulokkaita, sekä tarjoilemaan ideoita myös vanhojen huonekalujen kevyeen tuunaukseen. 

Arkikokkikerho

Aion tulevan vuoden puolella jakaa kanssanne enemmän reseptejä. Ei mitään erityisen hienoja ja kulinaristisia kokemuksia vain ihan perus arkiruokaa, jota on helppo ja suhteellisen nopea tehdä. Haluan tarjoilla tasaiseen tahtiin ideoita siihen ikuiseen “Mitä tänään tehtäisiin ruoaksi?” kysymykseen. Omien perusreseptien lisäksi tulen kokkailemaan (uudessa keittiössä) paljon ystävieni kanssa, joilta kysyn myös heidän arjen luottoreseptejä, jotka jaan sitten vielä teidän kanssanne. Toivon, että tästä olisi erityisen paljon hyötyä muille lapsiperheille, missä päivittäin ollaan tämän saman kysymyksen edessä. Nopeiden ja helppojen arkiruokien hyvä repertuaari on iso plussa. Tulen itse kasvattamaan kasvisruokien määrää arjessa, joten se näkyy reseptienkin puolella. Toivottavasti kanssani tekin pääsette lisäämään kasvisten kulutusta ja vähentämään punaista lihaa. 

Lisää liikuntaa

Nyt meidän kolmannen täytettyä syksyllä kolme, huomaan arjessani muutoksen. Minulla on enenevissä määrin enemmän omaa aikaa. Seitsemän vuotta olen ajallisesti nipistänyt melkein aina omasta liikunnasta. Treenaaminen on ollut viime vuosina hyvin vähäistä, mutta onneksi perusarki pitää kiireisenä ja hyötyliikuntaa saa päivittäin. Tulen tekemään blogissa ja erityisesti IG:n puolella oman personal treinerin kanssa pieniä ja tehokkaita lihaskuntosarjoja, mistä toivottavasti on apua teille kaikille muillekin. Jotta voitte liikkua / kuntoilla silloin kun teille parhaiten sopii ja saatte ammattilaisen ohjeita esim. pömppövatsasta eroon pääsyyn, käsivarsien sutjakoitumiseen, peffalihasten vahvistamiseen, oman kunnon kohotukseen jne. Haluan tarjoilla tervettä liikuntaa ja syömistä maltilla. En usko äärimmäisyyksiin. Haluaisin blogini kautta tehdä arkiliikunnan ja syömisen helpommaksi niin, että on hyvä olla omassa ihossa ja arki sujuu ilman rehkimisen tunnetta. 

Maltillinen muoti

Blogini alkoi aikanaan muotiblogina, mutta aika nopeasti sen suunta liikkui kohti tyyliblogia, mitä se on nyt jo monien vuosien ajan ollut. Oma ongelmani on, että minua on hyvin pitkään jo suorastaan ärsyttänyt erilaisten asukuvien ottaminen. Se pönötys kuvissa on vaan jotenkin tuntunut vastenmieliseltä (ja se fiilis taitaa välittyä näiden viime vuoden puollela otettujen kuvien kasvoiltakin :D). Vaikka tulen edelleenkin kuvaamaan asukuvia, tulee niiden määrä vähenemään. Tulen tekemään enemmän “yksi vaatekappale – viisi eri tapaa pukea” tyylisiä postauksia. Tämä siksi, että ostan vaatteita itse aika harvakseltaan. Haluan saada mahdollisimman paljon irti niistä mitä minulla jo on. Tätä olenkin jo monien vuosien ajan blogissani tehnyt, mutta tänä vuonna tulen tekemään vielä enemmän. Täten vanhat tyylipostaussarjani kuten Rytky Remix, Style Flashback ja Copy Cat tulevat saamaan jatkoa. Rytky Remix juurikin rakentaa eri asukokonaisuuksia yhden luottovaatteen ympärille. Style Flashbackissä puen päälle saman asun, joka on nähty blogissani asukuvissa vuosia sitten. Copy Catissa kokoan omasta vaatekaapistani asun siitä asukokonaisuudesta, johon olen hiljattain somessa törmännyt ja siitä inspiroitunut. Nyt vielä muuton myötä tulen olemaan vähemmän kaupungissa, joten asukuvat tulevat menemään siihen suuntaan mitä se oli joskus kymmenen vuotta sitten… Arkisen rennosti kodinnurkista itselaukaisijalla otettuja :D Katsotaan – uuden arjen myötä alkaa tämäkin hahmottumaan.

coat SAND Copenhagen (saatu)
knit SOFT GOAT
pants H&M
shoes ADIDAS

Positiivinen psykologia ja ihana arki

Itse saan blogistani eniten irti postauksilla, missä mennään pintaa syvemmälle. Rakastan kirjoittaa pohdiskelevia postauksia, joissa pohdin hetken ilmiöitä ja polttavia kysymyksiä. Ne toki vievät aina hieman enemmän aikaa, koska tykkään puntaroida ja pohtia asiaa mahdollisimman monesta vinkkelistä ennen kuin sen puen sanoiksi. Blogissa saan kuitenkin AINA lisää näkökulmia ja ajatuksia jokaiseen aiheeseen teidän ansiostanne. Te aina haastatte ja autatte näkemään ihan uusia puolia ja koen sen hyvin rikastuttavana. Se on minulle blogini suola – kommenttiboksi. Kunhan muutto saadaan hoidettua ja arki uudessa paikassa rullaamaan, tulen todennäköisesti ottamaan joitakin positiivisen psykologian kursseja. Se tulee varmasti itsellä herättämään paljon ajatuksia ja postausaiheita. Toivottavasti sitä kautta pystyn paremmin myös jakamaan teillekin arkea helpottavia ajatuksia ja oivalluksia. Minua kiinnostaa hurjasti sosiaalipsykologia, joten toivon että pääsisin sen kanssa kosketuksiin vielä tämän vuoden puolella. 

Näistä palikoista tulee koostumaan blogini ensi vuonna. Ja aina teillä on mahdollisuus vaikuttaa! Mitä te haluaisitte blogissani nähdä ja lukea? Mikä on ollut parasta tähän asti, mitä haluatte lisää? 

72 comments

Leave a Reply to Tiina Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Mari

    Kuulostaa lupaavalta! :) lakkasin seuraamasta blogiasi tovi sitten koska teit yhteistyöt monien pikamuotiyritysten kanssa ja toki myös matkustelit paljon. Nykyisessä ilmastokatastrofin tilassa blogisi lukeminen tuntui pahalta. Se oli harmi kun pidin muuten kirjoitustyylistäsi ja itsekin olen parin poikalapsen äiti. Eli etenkin nyt odotan noita uusia vaatteita käsitteleviä blogikirjoituksia :) ehkäpä sinne voisi löytää tiensä myös vaatteiden korjauspalvelu ja ehkä myös modistus? Eli alan taas vilkuilla blogisi suuntaan, jos täältä löytyisi taas inspiroivaa lukemista myös minulle :)

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos että annat mahdollisuuden.:) haluaisin kuitenkin avata tuota kokemasi omalta puoltani :) Tosin tuosta mitä mainitsit, niin en koe että tekisin hyvin monen pikamuotiyrityksen kanssa ja matkustelisin erityisen paljon. Toki kaikki on suhteellista, mutta omaan ystäväpiiriin verrattaen matkustan maltillisesti. Viime vuonna lensin yhteensä viisi kertaa. Työmatkoja 2/5. Viime vuonna tein yhden “pikamuodiksi” luokiteltavan firman kanssa yhteistyötä – mutta minusta “pikamuotia” voi ostaa miltä tahansa merkiltä – se vaatteen käyttömäärä on iso tekijä. Olen sitä miltä, että merkiltä kuin merkiltä voi tehdä pitkäikäisiä ja hyviä valintoja. Jos katsoo vähän enemmän materiaalilappua ja tuntee oman tyylinsä ja vaatekaappinsa voi “pikamuotiketjuiltakin” tehdä aikaa kestäviä valintoja. Kyseinen vaateketjukin on sellainen kenen vaatteita käytän pojillani, koska heidän basic mallistonsa vaatteet ovat käyneet jopa kolme poikaa läpi isommalta pienemmälle <3 Kokisin olevani tekopyhä, jos en voisi tässä tapauksessa kyseisen merkin kanssa tehdä yhteistyötä :) Joten tämä sama tulee kyllä jatkumaan ensi vuonna, mutta haluan painottaa että kukaan ei ole täydellinen, mutta tärkeä punnita kaikkia tekojaan:) Ja siksi halusin vastata pidemmällä kommentilla - ihan että tiedät, että välitän ja inhimillisyyden rajoissa yritän minäkin parhaani ja puntaroin kaiken tekemäni - mutta täydellinen en ole enkä koskaan tule olemaan. <3

  • Helena

    Haluaisin nähdä ja lukea blogissasi juurikin tuota aitoa arjen meininkiä, mitä suunnittelitkin. ❤ Parasta tähän asti on ollut läpi koko blogiurasi nimenomaan kuhunkin aikaan ja elämäntilanteeseen sopivat kiinnostavat aiheet. Haluan lisää jatkossakin nauttia tekstiesi kautta välittyvästä aidosta ilostasi ja vertaistuestasi tälle toiselle samanikäiselle perheenäidille täällä ruudun toisella puolella ?.

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla <3 Kiitos niin paljon <3 Olen niin otettu ja kiitollinen että olet seuranani - niin ihana saada teistä vertaistukea ja tukea muutenkin <3 Halaus ja ihanaa uutta vuotta! <3

  • Anna

    En malta odottaa sisustusjuttuja! :) Samoin sun reseptit on olleet hittejä, kivaa löytää hyviksi koettuja helppoja lapsiperheen arkireseptejä! Arjen meininki on pop!

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla! <3 Olen niin iloinen! Ideana on ehkä liikkua siitä "arjen lepohetkeastä" enemmänkin siihen "arjen apurin ja vertaistuen" suuntaan! :D

  • Riina

    Ihana postaus! Alle 30 v kahden lapsen äiti täällä, superia saada blogisi kautta aitoa arjen meininkiä. Usein ku pojat nukkuu keitän kupin kahvia ja luen blogeja, sun on yks suosikeista!

    • Hanna Vayrynen

      Ah miten ihana kuulla! <3 Olen niin otettu, että kaiken härdellisi keskellä otat tuollaisina hetkinä minulle aikaa <3 Kiitos niin paljon, ihanaa uutta vuotta ja toivottavasti voin tarjoilla sinulle paljon iloa, vertaistukea ja ideoita tänä vuonna! <3

  • Tiina

    Huomenta ja kiitos!
    Olipa ihana juoda aamukahvia ja nyökytellä ajatuksillesi. Olen sinua vanhempaa sukupolvea ja satunnainen lukijasi. Nyt kurkkasin blogiisi ja ilokseni huomasin, että jatkossa blogisi tarjoaa kaikkea kivaa iästä riippumatta. Niinhän sen kuuluukin olla, että lukijat etsivät itselleen sopivia ja kiinnostavia aiheita tarjoavia sivuja. Pikkulapsiasiat ja pintamuodin ja trendien seuraaminen ovat joillekin se juttu mutta ei enää esim. minulle. Uskon, että sinulla on paljon ikäisiäsi lukijoita, jotka ottavat uudistuksen innolla vastaan. Elätte elämäänne samaa tahtia. Mutta samalla saat lisää lukijoita jo varttuneemmista. Sillä niinhän se on, että 3-kympin jälkeen ikä alkaa menettää merkitystään. Kun miettii ystäviensä ikähaitaria niin siitä sen huomaa. Kaksikymppisenä sitä oli kaksikymppiset ystävät.
    Onnea uuteen kotiin ja uuteen vuoteen! Jään innolla odottamaan sisustuspostauksiasi.

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos, että olet seuranani <3 Niin se vain on, että vuosien saatossa kasvaa ja blogi kehittyy sen mukana. Pidempään tuntunut jo siltä että jokin ei enää tunnu omalta ja nyt loman aikana kirkastui paremmin asiat mihin haluaisin blogissa keskittyä. Tajusin, että oma arkeni on tuota ollut jo niin pitkään, että turhaan pakotan niitä osa-alueita, jotka ei ehkä niin paljon minua enää ole. Ja ah - onnekseni omassa kaveripiirissä on 20, 30, 40 ja ja 50-vuotiaitakin <3 Se on rikkaus, ei iällä ole mitään väliä mutta ihanasti huomaa kuinka eri ikäpolvissa asioista mietitään kovin eritavoinkin. Opettavaista :)

  • Marianne

    Hyvältä kuulosti aiheet! Sun syvällisempiä postauksia on tosi kiva lukea :) tyylipostauksista pidän myös, mutta itselläkin alkanut jatkuva kuluttaminen jäämään pois sekä oma tyyli aika vakiintunut. Tsemppiä muuttoon ja hyvää uutta vuotta teidän perheelle! :)

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovasti Marianne ja ihana kuulla <3 Aivan ihanaa uutta vuotta myös sinne <3

  • Haidi

    Ihanan kuuloisia juttuja tulossa! Arkiruokareseptit ehdottomasti kategoria mikä pääsee paljon testiin. Jotenkin sitä jumittuu vaan niihin samoihin resepteihin :D

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihana kuulla! <3 Tulen varmasti kyselemään niitä paljon teiltäkin ja yritän toteuttaa kivoja lyhyitä videoitakin kun ystävät tulevat luokse kokkaamaan. Ajattelin pyytää "vieraiksi" omia ystäviäni (heitä ketä tunnette somen maailmasta ja myös heitä ketkä siellä eivät ole) ja jakaa mahdollismman laajasti erilaisia toimivia kotiruokia ja helppoja reseptejä :) Myös kälyni ilmoitti halunsa tulla mun kanssa kokkailemaan - hän on BW-ravintoloiden jälkiruokavastaava, joten myös upeita jälkiruoka ja herkullisia brunssi ideoita (hänen intohimonsa:D) tulossa! <3

      • Haidi

        Oooh! Brunssit on parhautta :) ihan mahtavaa, että käly ja ystäväsi ovat tulossa kanssasi kokkailemaan. Instavideot on tähän varmaan ihan tosi toimiva konsepti. Mielenkiinnolla jään odottelemaan toteutusta :)

        • Hanna Vayrynen

          Ja yritän hei tehdä enemmän videoita – BLOGIINKIN! <3 ELi tän yritän toteuttaa blogissa videona! :)

  • Sara

    Harvemmin kommentoin blogin puolella, mutta nyt on pakko.
    Ensin haluan kehua asua, u p e a !

    Toiseksi, ihana postaus! Ja blogin uudet tuulet kuulostavat hyvältä, en malta odottaa mitä tuleman pitää. ♥️

    • Hanna Vayrynen

      Voi olet aina yhtä ihana <3 Kiitos niin paljon seurasta, kannustuksesta ja tuesta <3 Ihanaa uutta vuotta <3

  • Hanna

    Oikein hyviltä ja mielenkiintoisilta kuulostavat suunnittelemasi blogin sisällöt! Lukisin mielellään, miten luot (lapsiperheen) arjen tyylikkyyttä asuihin vaativassa Suomen ilmastossa mukaan lukien hiekkalaatikot ja lasten kanssa touhuaminen sisällä ja ulkona. Mitkä asut samalla näyttäisivät hyvältä, mutta kestäisivät menoa ja lämmittäisivät ym? Lisäksi vinkit, miten tehdä nopeasti kampaus ja meikki samaisessa arjessa olisivat kullan arvoisia. Paljon voimia muuttoon ja onnea uuteen kotiin! :)

    • Hanna Vayrynen

      Aivan mahtavia ideoita! Kiitos – kirjoita ylös! <3 Kosmetiikka asioita tulee varmasti myös olemaan. Blogin fokus siirtyy ehkä siitä "arjen kauneudesta ja levähdyshetkestä" siihen "arjen apuri suuntaan" :D Vertaistukea, ideoita, inspiraatiota ja yhteisöllisyyttä <3

  • Riikka

    Olipa ihanasti muotoiltuja ajatuksia. Kuulostaa sinun pohdinnat tosi hyvältä. Erityisesti nuo helpot arkiruoat ja kasvisten lisääminen, sille iso peukku! ? Tuntuu ainakin että omat arkiruoat pyörii niiden samojen ympärillä?. Myös erilaisten välipalojen ja iltapalojen jakaminen olisi kivaa luettavaa, nekin kun tuppaa toistamaan samaa kaavaa?
    Pintaa syvemmälle menevät postaukset ovat myös kiinnostavia ja niitä tulee luettua. ?

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihana! Kiitos niin paljon! <3 Ihana kuulla! <3 Jotenkin pitkään on tuntunut että jokin ei ihan skulaa ja kaipaisin muutosta niin ajatukset saivat tämän loman aikana vähän kirkkautta <3 Kiitos ja ihanaa uutta vuotta teidän perheelle <3

  • Susanna

    Hei Hanna!Olen ollut blogisi lukija jo vuosia ja täytyy sanoa,että suunnitelmasi tälle vuodelle blogin suhteen kuulostavat todella hyville!Ihanaa,jään odottamaan innolla?

    • Hanna Vayrynen

      Voi iso kiitos seurastasi ja tuestasi jo monien vuosien ajan! <3 Olen kovin otettu ja niin iloinen <3 Aivan ihanaa uutta vuotta <3

  • V

    Tämä tulevan vuoden katsaus kuulostaa aivan 10/10! Ihanaa! Odotan innolla kaikkien aiheiden postauksia – ennen kaikkea pintaa syvemmältä.:)
    Mukavaa viikkoa!

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos ihana valtavasti – olen niin iloinen millaisen vastaanoton tämä suunnanvaihto ( tai no enemmänkin ei suunnanvaihto mutta uudelleen ohjaus :D ) sai <3

  • Jemmi

    Hiphei kuulostaa hyvältä suunnitelmat :) Hienoa että tuot ostokulttuuriin toista ja hyvää näkökulmaa. Ja syvemmät postaukset ihania kun saa itsekin uusia näkökulmia ja ajatuksia <3

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihana kuulla <3 Blogini ja oma käyttäytyminen on pyrkinyt tuohon vähemmän ja laatua ostamiseen jo pitkään, mutta yritän tehdä siitä teillekin selkeämpää. Edelleen tulee tyylipostauksia olemaan, mutta juurikin paino sillä kulmalla, että kuinka pitkäikäinen ja hyvä valinta mikäkin ostos on. Esim. mielelläni nostan suomalaista osaamista ja suomalaisia merkkejä jotka tekevät hyviä tuotteita laadukaista materiaaleista <3

  • Tiia

    Oi että, kuulostaapa hyvältä! Odotan innolla tulevia postauksiasi. Hyvää alkavaa vuotta ja tsemppiä muuttoon!

    • Hanna Vayrynen

      Iso kiitos Tiia <3 Aivan ihanaa uutta vuotta sinulle <3

  • Kaisa

    Aivan ihanalta kuulostaa! <3 Erityisesti odotan sisustus, treeni ja ruokapostauksia. Juuri palasin tänään vuoden mammaloman jälkeen takaisin työelämään ja uuden arjen äärellä täälläkin. Kiva siis saada iloa ja inspiraatiota ihanasta blogistasi ihan arkisista jutuista!

    • Hanna Vayrynen

      Miten ihana kuulla <3 Kiitos niin paljon ja aivan ihanaa uuden vuotta ja uutta elämänvaihetta! <3 Kiitos että olet seuranani tuossakin kiireisessä vaiheessa <3

  • Virve

    Arkikokkikerho ❤️ Ihana nimi! Ja muutenkin kuulostaa niin hyvälle. Kiitos Hanna!

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla <3 Juurikin ideana, että en esittele vain omia reseptejä, vaan kutsun kylään ystäviä ja tuttuja kokkaamaan kanssani heidän luottoreseptinsä <3 Kiitos niin paljon ja ihanaa uutta vuotta! <3

  • Matilda

    kiva kuulla, että sisustukseen ja erityisesti pihaan liittyviä postauksia tiedossa! Meillä kanssa muutto omakotitaloon edessä ja kiva lukea siihen liittyviä postauksia. Erityisesti pihaan liittyviin asioihin liittyy niin paljon käytännön asioita, mitä olisi kiva kuulla :). Tsemppiä muuttoon!

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihana kuulla, että piha-asiatkin kiinnostavat! :) Niin mahtava kuulla, että teitä siellä samassa elämäntilanteessa on niin paljon <3 Niin uskoin tietävänikin ja niin ihana huomata tämä lämmin vastaanotto <3 Ihanaa uutta vuotta ja kiitos <3

  • Maria

    Tulevat suunnitelmat kuulostavat hyviltä ja sellaisilta, mitkä sopivat omaan arkeen ja tarpeisiin. Ruuhkavuodet kun täälläkin on ? Toivottavasti jossain kohtaa mietit podien pariin palaamista, sinulla oli mielestäni mukava ääni ja ihanan positiivinen asenne. Itse nykyään yhä enemmän ja enemmän kuuntelen podeja, koska niitä voi kuunnella missä vaan ja se on mukavaa ajanvietettä varsinkin autossa.

    P.s.ketsuppikana yllättää joka kerta ja montako vuotta siitä on kun jaoit ohjeen ensimmäisen kerran ??

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos ihana niin paljon <3 Voih, podien tekeminen oli kivaa, mutta oli pakko olla rehellinen itselleen ja myöntää, että tässä elämäntilanteessa sille ei vain ollut aikaa. Jostain oli vain pakko karsia. Elämästä ei koskaan tiedä, ehkä joskus sille avautuu taas rako, mutta nyt mielummin lopetin podcastin kuin blogin . Ja ah miten ihana kuulla että teilläkin on ketsuppikana/uunikana käytössä ! <3 Hyvää uutta vuotta teille <3

  • Henna

    Kuulostaa mahtavilta ideoilta ja ihana huomata, että vuosien ja vuosien jälkeen löydän tosi paljon samanlaisia ajatuksia sun jutuista, mitkä on itselle tärkeitä. Hienoa että uskallat kirjoittaa suoraan fiiliksiä ja muuttaa tarvittaessa blogin suuntaa :)

    • Hanna Vayrynen

      Iso kiitos <3 Olen niin iloinen että te olette täällä taas niin sankoin joukoin tukemassa ja tsemppaamassa <3 Kiitos <3

  • R

    Kuulostaa todella hyvälle! Kuten muitakin kommentoijia, minuakin on alkanut ärsyttää ylenpalttinen materialismi todella paljon ja siksi ”tavalliset” asukuvat eivät jaksa enää niin paljoa kiinnostaa. Tuollaiset omasta vaatekaapista inspiroituvat postaukset sen sijaan ovat todella hyviä, koska on järkevää hyödyntää jo olemassa olevaa vaatekertaa niin moneen kuin mahdollista! Odotan innolla! Lisäksi arkiruokareseptit kiinnostavat vahvasti vaikka en olekaan lapsiperheen äiti, hektinen on arki silti! :D

    • Hanna Vayrynen

      Ymmärrän hyvin. Meilläkin lasten tavarat päälle niin se materiaaliähky on melkoinen… Mutta olen pitkään tällaista ajatusta tuonut blogissani esille, nyt yritän tehdä siitä vielä huomattavampaa. Haluan tehdä yhteistyötä suomalaisten tai pohjoismaalaisten merkkien kanssa, joiden tuotteet on tehty hyvistä materiaaleista ja suunniteltu kestämään. Edullisempia kuin kalliimpiakin merkkejä. Painottaa juurikin materiaaleja, vaatteiden huoltoa, niiden monipuolisuuta jne :) Ihana kuulla <3 Kiitos niin paljon, että annat aikaasi minulle kaiken kiireesi keskellä <3 Toivottavasti pystyn tarjoilemaan täällä arjen helpottavia ideoita <3

  • Laura

    Kuulostaapa kivalta! En ole oikeastaan enää lukenut blogeja, joita ennen on tullut hyvinkin säännöllisesti seurattua. Jotenkin sisältö ei ole ollut itselle niin inspiroivaa, ja paljon saa seurattua instagramin kautta. Kuitenkin tämän postauksen luettuani tuli oikeasti semmoinen fiilis, että jään seuraamaan, mitä täällä blogissa tapahtuu. Kivoja juttuja olet miettinyt ja odotan itsekin innolla, miten teidän uusi arki alkaa rullaamaan, kun on teidän elämää näin somen välityksellä jo aika kauan seuraillut. Kaikkea hyvää uusiin tuuliin! <3
    ps. Olisi kiva saada jossain vaiheessa teidän uuden kodin esittelyä videon muodossa.?

    • Hanna Vayrynen

      Iso kiitos Laura ja niin ihana kuulla! <3 Olen todella iloinen tästä uudesta vuodesta ja sen uusista tuulista. Hyvin inspiroitunut ja hyvä fiilis <3 Ja hei tulossa on!!! <3

  • Mirja

    Kuulostaa mahtavalta. Odotan jo innolla näitä juttuja… asut monella tapaa, treenivinkit ja uuden kodin sisustus.

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla! <3 Kiitos niin paljon ja ihanaa uutta vuotta! <3

  • Kati

    Erityisesti kala- ja kasvisreseptit, treenivinkit, sisustusjutut, kauneudenhoitoon liittyvät hyväksi havaitut tavat tai tuotteet ja pintaa syvemmältä pohdinnat kiinnostavat. Tyylijutuista tykkään lukea juuri tuollaisia, miten pukea sama vaate eri tavalla, kapselivaatekaapin rakentaminen ja vinkit hyvistä sekä kestävistä vaatemerkeistä kiinnostavat. :)

    Ihanaa alkanutta vuotta!

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihana kuulla! <3 Koska tätä kaikkea on tulossa! <3 Iso kiitos tuesta ja seurastasi - aivan ihanaa uutta vuotta! <3

  • Elisabeth Rundlöf

    Hyviä ajatuksia! Olisi myös hienoa lukea vaatehuollosta, miten pidät vaatteita (vaatehuoneesta?), kotimaisesta muodista/merkeistä. Arkisruuat kuten Pollo Limonello, eli italialaiset kiinnostavat!

    xxx
    E
    http://www.elisabethrundlof.com

    • Hanna Vayrynen

      Hei mahtavaa! Näitä olen vuosien saatossa tehnyt ja tulen jatkamaankin! :) Jos kiinnostaa niin blogissa on jo esim ohjeet kutistuneen vaatteen pelastukseen ja kashmirin huoltoon <3 Lisää tällaista tulossa! <3 Ja hei mahtavaa, hyvin samat toiveet kuin omat suunnitelmani ovatkin <3 Kiitos ja ihanaa uutta vuotta! <3

  • Riitta

    Odotan innolla sisustusliikkeiden esittelyä, ystäviesi luottoreseptejä ja pömppövatsasta eroon postausta?

    • Hanna Vayrynen

      Hei miten ihana kuulla! <3 Kiitos ihana ja hyvää uutta vuotta! <3

  • J

    Tämä kattaus tulevalle vuodelle kuulostaa enemmän kuin hyvältä! Odotan innolla. Juuri niitä asioita mitkä itseänikin kiinnostavat, vaikka olenkin hyvin erilaisessa elämäntilanteessa. Mutta mielestäni nämä aiheet ovatkin sellaisia, että kiinnostavat varmasti laajasti erilaista kohderyhmää. Ihanaa alkanutta vuotta!

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla!
      Kiitos valtavasti tuesta ja seurasta <3 Sekä kannustuksesta! <3 Ihana kuulla, että teistä niin monet jaatte samat ajatukset <3 Ihanaa uutta vuotta! <3

  • Viola

    Ihania ideoita, ja itsekin painiskelen samojen asioiden kanssa! Muutimme reilu vuosi sitten mutta koen edelleen kaipaavani inspiraatiota sisustuksen, ja ennen kaikkea pihan suhteen. Meille vastikään selvisi että odotamme lasta, ja sen pohjalta olen alkanut miettimään entistä ravitsevampia ja helppoja arkiruokia, joten ruoankin osalta odotan innolla reseptejä, joita jaat ☺️ Mainitsemiesi aiheiden lisäksi tuli mieleen ylipäätään juhlien järjestämiseen vinkkejä (lasten juhlat, ristiäiset, miehen synttärit, kissan kaiman ristiäiset jne).

    • Hanna Vayrynen

      Voi miten ihanaa!!! <3 Onneksi olkoon! <3 Ihana elämänvaihe teillä <3 Niitä on tulossa ja toivottavasti myös erilaisia arjen ja vanhemmuuden parenting / life hack vinkkejä myös! :D Ja hei apua - RAKASTAN juhlien järjestämistä! VArmasti tulee niitäkin nyt enenevissä määrin kun tilaa on! :D

  • emmms

    Komppaan edellisiä kommentoijia, suunnitelmasi vaikuttaa erittäin hyvältä! Pohdiskelevat postauksesi ovat omiakin suosikkejani, joten niihin keskittyminen saa erityisesti peukkuja. Minusta on myös tärkeää, että kaltaisesi tyyli-idolit kertovat ja näyttävät käyttävänsä vaatteita uudestaan ja uudestaan. Se on mielestäni vielä parempi viesti seuraajillesi kuin asukuvien lopettaminen kokonaan.

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos ja miten kauniisti mietitty! <3 Ihan totta. Olen samaa mieltä. Asukuvat eivät tule loppumaan mutta yritän tehdä entistä selvemmäksi filosofiani niiden suhteen. Ja toivottavasti saan tehdä yhteistyötä suomalaisten ja pohjoismaalaisten merkkien kanssa, jotka tekevät laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotteita! :)

  • aila

    Ei liity mihinkään, mutta miksi tuossa ihanassa takissa on tuon värinen vuori : D Olen kerran vaihtanut yhteen takkiin vuoren, kun oli minusta väärän värinen : )

    • Hanna Vayrynen

      Hahah :D en edes miettinyt asiaa enne täät! :D Mutta beigen / karamellin fanina I like :D

  • Essinen

    Kuulostaa hyvälle! Itse odotan eniten sisustuspostauksia! Meilläkin muutto keskustasta Espoon alueelle suunnitelmissa ja oikeaa kohdetta kovasti etsitään tällä hetkellä. Kuten sanoit, täältä kun lähtee niin täydellinen täytyy löytyä :D

    • Hanna Vayrynen

      <3 Niin sama tilanne teillä siellä kun meilläkin oli <3 Onnea etsintöihin - se löytyy vielä - ja hyvää kannattaa odottaa <3

  • Jaana

    Todella hyviä ajatuksia ja ideoita uudelle vuodelle. Olipa mukava lukea näistä. Juuri tuo “yksi vaate, viisi tapaa pukea” on loistava. Olen aiemminkin inspiroitunut tämän tyylisistä postauksistasi ja toki pitkään blogiasi lukeneena, flashbackit menneiden vuosien asuihin on hauskoja ??.

    Näitä odotellessa, hyvää uutta vuotta!

    • Hanna Vayrynen

      Ihana ihana Jaana <3 Kiitos niin paljon <3 AIvan ihanaa uutta vuotta sinne teille <3

  • Jaana

    Kuulostaa tosi hyvältä ja mielenkiintoiselta! Arkiruoka on sellaista, että se tässä kahden aikuisen taloudessakin tuottaa päänvaivaa, joten kaikki vinkit otetaan mielellään vastaan. :D

    Positiivinen psykologia kiinnostaa täälläkin ja pintaa syvemmälle menevät, pohdiskelevat postauksesi ovat aina olleet niitä mielenkiintoisimpia, joten huippua että niitä on luvassa lisää.

    Ihanaa alkanutta vuotta ja tsemppiä muuttopuuhiin!

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihan mahtava kuulla! Niitä on tulossa! <3 Niin ihana kuulla, kiitos ainaisesta tuesta, tsempistä ja kannustuksesta <3 Ihanaa uutta vuotta! <3

  • Tiina

    Tämäpä olikin mukava postaus! Ei sillä että millään lailla ainakaan minulle olisi välittynyt ajatuksesi asukuvista mutta ne ovat alkaneet kyllästyttää minua. Ylipäänsä kaikenlainen jatkuva ostelu suorastaan ällöttää nykyään. Kiva jos keksit uusia juttuja vanhoista vaatteista!

    • Hanna Vayrynen

      Sanopa muuta. Jo hyvin pitkään kärsitty materiaaliähkystä (varmasti tuttua jokaiselle lapsiperheelle myös) joten haluan tuottaa jotain palvelevaa ja mielekästä! :)

  • Rosa

    Jaan ihan samat aatokset! Parasta on blogissasi pintaa syvemmälle olevat postaukset, ruokareseptit jne. Arkista ja niin tärkeää. Tyyli jutut ei itseäni kiinnosta oikeastaan yhtään. Mutta nuoria naisia varmasti kiinnostaa ainakin ?

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla <3 Ja tosiaan, luulen että ollaan sellaista ikäpolvea että meillä alkaa olla se oma tyyli ja vaatekaappi kutakuinkin hallussa. Nyt vaan niiden yhdistely ehkä enemmän ajankohtaista - mutta pienemmissä määrin. Tyylijutut on kiva lisä siellä täällä, mutta en jotenkin koe sitä enää omaksi painopisteekseni. Tuntuu, että olen bloginkin kanssa muutosten äärellä.

  • pauliina

    Kuulostaapa hyvälle!
    Tulen ainakin odottamaan niitä arjen helppoja ja nopeita ruoka reseptejä. Lisäksi uudet treenit vinkit on aina tervetullutta.

    yksi vaatekappale – viisi eri tapaa pukea” on mahtava asia! Koska mielestäni tähän suuntaan tämän kulutuksen on hyvä mennä, turha ostaa kertakäyttöistä vaatetta tai yhden kauden vaatetta.

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla <3 Kiitos niin paljon palautteesta - minulle on hyvin tärkeä kuulla teidän ajatuksianne näistä omista ajatuksistani sen suhteen mitä blogini pitää sisällään seuraavan vuoden<3