CATEGORIES

Lempioloasut

16.4.2020

Olemme pysytelleet kotioloissa nyt kuukauden verran. Esikoinen on ollut kotona etäopetuksessa ja kaksi pienempää myös kotona päivähoidosta. Arki on melkoista pyöritystä, mutta me olemme myös nauttineet tästä ajasta. On ollut ihanaa, kun on ollut paljon aikaa myös yhdessäololle kun illat eivät ole olleet täynnä harrastuksia. Paljon aikaa säästää myös kun ei tarvitse olla ajamassa paikasta toiseen vaan melkein kaiken saa hoidettua etänä. Tämä on myös saanut aikaan sen, että olen asunut muutamassa asussa nämä viimeiset viikot.  Hetken yritin pukea omaksi piristykseksi ihanaa pellavapaitaa ja jopa farkkuja, mutta pääsiäinen sai taas aikaan taantuman sillä saralla. Minulle on tänä aikana muodostunut selkeät kaksi suosikkikokonaisuutta, mitkä mieluiten valitsen päälleni. Tässä ne ovat:

“Active”

“Active wear, active wear, staying active in my active wear” :D

hoodie MAKIA
leggins KAPPAHL
wool socks ?

Tässä asussa olen käynyt poikien kanssa metsässä, pulkkailemassa, pyörälenkeillä jne. Musta Makian huppari edustaa minulle täydellisen mukavaa ja rentoa hupparia, jolle on arjessa paljon käyttöä. Nämä harmaat leggarit olen saanut vuosia sitten KappAhlilta. Pidän niistä hurjasti, sillä niiden yläosa ei ole lainkaan kiristävä vaan ihanan paksu ja joustava. Villasukat taisi olla jonkun vuoden joululahja isältäni ja äitipuoleltani.

Cozy Cashmere

cashmere knit SOFT GOAT CASHMERE
cashmere pants ANDIATA
socks PIERRE ROBERT

Kuten teistä monet tietävät – olen hulluna kashmirvillaan. Se on mukavinta mitä tiedän. Pitää sopivan lämpimänä ja tuntuu iholla pilvimäisen pehmeältä. Pienellä vaivalla kashmirneuleista saa pitkäksi ajaksi kaverin. Tässä päällä kashmirhousut, jotka minulla on ollut puolentoistavuoden ajan. Olen käyttänyt niitä kotona siitä lähtien melkein päivittäin. Nyt kuitenkin onnistuin kehittämään toiseen polveen reiän. Omat kädentaidot ovat käsitöissä erittäin heikot, mutta pitää yrittää parsia niitä jotenkin kasaan sillä rakastan näitä housuja.

Siinä mun kotoiluasut tällä hetkellä. Vinkkejä mukavista (kiristämättömistä) treeniasuista otetaan vastaan! Minä vuorostani suosittelen kashmirin osalta merkkejä kuten Balmuir, Andiata sekä Soft Goat Cashmere.

33 comments

Leave a Reply to Hanna Vayrynen Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • OlgA

    Moikka! Kyselin hiuspannasta, ja löysinkin jo. Cocobella. Ei siis ole nauha, vaan panta. Sellaisia mulla jo itse asiassa on ;( naapurikampaaja myy. Elikkä kiitos, en odota enää vastausta, asia ratkesi.

  • Olga

    Moikka Hanna! Antaisitko vinkin mistä löytyy tuollainen pehmeä hiuspanta/hiusnauha. Ei oikein meinaa löytyä, ei Balmuirilta, ei Andiatalta eikä Soft Goatilta (valikoimassa erilainen, ilman solmua, tylsän sileä) Talvella itsellä on käytössä Samsoe&Samsoe, mutta ohuempaa mallia en ole vielä onnistunut löytämään mistään. Kiitos etukäteen.

  • Saaramaria

    Aika sama, välillä panostan ainakin yläosaan, jos on etätöissä kamera päällä. Jalassa sitten Pierre Robertin joogapöksyt. Ihanan korkea ja leveä vyötärö, ei takuuvarmasti rullaudu ja tukee hyvin. Hengailen niillä kotona ja käytän myös treenatessa. Yläosaksi iso college tai pehmeä neule. Jännästi sitä on tosiaan jämähtänyt muutamaan samaan kotiasuun.

  • S

    Hei Hanna. Ei liity kyseiseen postaukseen, vaan yleisesti sinuun. Jos joku on valoisa ja ihana – näin vain läppärin näytöltäkin kuvia ja kirjoitusta selatessa – se olet sinä. Kiitos että olet.
    Piristät näin pandemia-aikanakin päivystävää lääkäriä.

    • Hanna Vayrynen

      Miten kaunis kaunis kommentti <3 Kiitos, että teet niin arvokasta työtä, ja senkin lisäksi, tällä tavoin haluat ilahduttaa toista noin kauniilla sanoilla <3 Kiitos että olet ja ilahdutit minua kaiken keskellä <3 Kommentti kertoo eniten kommentoijastaan <3

  • airi hecht

    Hei! Mistähän tuo keittiön matto on? Sellainen olisi hakusessa.

    • Hanna Vayrynen

      Suomalainen VM carpet! Teetätin heillä tuohon omien mittojen mukaan!

  • Nelli

    Hyvältä näyttää. Samantyylisissä asukokonaisuuksiasa sujuu etäopiskelu täällä.
    Tuli mieleen, että vieläkö teet trendikatsauksia vuodenajoittain? Vai tuntuuko ettei oo enää oma juttu? :)

    • Hanna Vayrynen

      Ihanaa Nelli <3 Varmasti teen vielä jonkinlaisia trendikatsauksia! Ehkä sellaisen ainakin omat "hitit ja hudit"-listan :) Oma tyyli kun on aika vakiintunut, mutta ihana aina inspiroitua jostain uudesta, mutta myös ihmetellä niitä erikoisimpia trendejä :D

  • Nette

    Hei! Mukavan näköiset asut! Oletko kokeillut H&M Premium malliston cashmere vaatteita? Jos olet niin mitä olet mieltä niiden laadusta vs esim Soft Goat? Itsellä on juuri harkinnassa cashmere oloasun ostaminen ?

    • Hanna Vayrynen

      Moikka! Olen ostanut yhden setin! On ollut laadullisesti ohuempaa ja ei niin pehmeää, mutta hyvin kestävää! Olen tykännyt siis kyllä! Tein aikanaan postauksen kashmirvillojen laatuvertailusta sen perustella – mitä minä omistan eri ketjuilta! :)
      Tässä on vielä jos kiinnostaa!:
      https://www.hannavayrynen.com/life/46790/parhaat-oloasut/

  • Ellis

    Hei Hanna!

    Työskentelen lastensuojelussa ja työpäivät on välillä aika raskaita. Tänne sun blogiin aivan ihanaa välillä tulla ja unohtaa hetkeksi kaikki muu. Tästä on tullut Koronan myötä mun henkireikä.
    Tykkään erityisesti asukuvista ja kosmetiikkajutuista.

    Kiitos siis sinulle, kun piristät ja jaat hyvää mieltä!

    • Hanna Vayrynen

      Teet niin äärimmäisen tärkeää työtä! <3
      Olen niin valtavan iloinen jos voin tuoda sinunlaisellesi arjen sankarille edes pienen ilon ja paon kaiken keskeltä <3
      Kiitos sinulle, että teet niin tärkeää työtä ja sen lisäksi tällä tavoin piristät vielä muita siinä sivussakin.
      Voimia ja terveyttä sinne <3

  • Tzinzi

    Treenivaatteissa suosikkini on ihana ja laadukas Sweaty Betty! Heiltä löytyy myös lounge wear mallisto. ?

    • Hanna Vayrynen

      Hei tää oli mulle ihan uusi! Kiitos <3

  • Elisa

    Hei villavaatteiden parsimisesta tuli mieleen, että ainakin partioaitan sivuilla on tullut vastaan merinovilla “laastareita” joilla saa merinovillaisiin vaatteisiin tulleita reikiä helposti korjattua. En tiedä olisiko sellaisia myös muita villamateriaaleja varten?? Mutta ihanat asukokonaisuudet, tosi samallaisissa kuteissa täälläkin mennään ? ite oon tykänny kari traan trikoista ja toki muistakin vaatteista viime aikoina

    • Hanna Vayrynen

      Hei ooon kuullut näistä! Mutta en ole kokeillut! Kiitos muistutuksesta!! Näitä nimittäin todellakin tarvitsen! <3

  • ElinaP

    Ihana tuo Makian huppari, muistatko mallia?

    • Hanna Vayrynen

      JOo! Sellainen kuin line hooded sweat shirt! :) Päälläni koko L! :)

      • Elina.P

        Kiitti! Ja kiitti koko vinkistä eli kantsii siis ottaa reilu ;)

      • Anna

        Heippa!

        Liittyen tuohon huppariin, ootko ehtinyt käyttää sitä sen verran että osaisit sanoa laadusta, kestääkö väri hyvin pesua esim?

  • Jonna

    Hei!
    Kiitos siitä, että tuotat sisältöä usein tänne bloginkin puolelle meille, jotka eivät jaksa IG:tä tai storeja. Ilmeisesti moni on siellä nykyisin kun harvemmin blogit päivittyy. Ja varsinkin kun sulla on varmasti eniten kädet täynnä kolmen liikunnallisen lapsen kanssa, hatunnosto sulle!

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos Jonna <3 Tällaiset palautteet lämmittävät mieltä - sillä rakastan blogin kirjoittamista, vaikka tuntuu siltä tosiaan, että monet siirtyneet enemmmänkin IG-tarinoihin. Kiitos kun olet seuranani <3

  • Kannu

    Ostin talvilomareissulta Amerikasta Lululemonin leggarit. Enpä tuolloin arvannut, kuinka kovaan käyttöön leggarit pääsevät. Jalassa lähes päivittäin ja niin täydellisen pehmeät ja mukavat jalassa! Ei kiristä eikä purista.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos paljon tästä merkin muistutuksesta – pitää käydä katsomassa valikoima! mistäköhän suomessa kannattaa etsiä – jenkeissä tosiaan oli monessakin paikkaa.

      • Mh

        Hei, heidän nettisivuilta voi tilata Suomeen :)

        • Hanna Vayrynen

          Iso kiitos! <3

  • Haidi

    Parhaat leggarit on Lululemonilla. Niin mukavat ja treenissäkin toimivat ?? Voisin asua näissä, ja nyt olenkin töihinkin niissä muutamat kerrat eksynyt kun sielläkin on vaan kollegoita. Meikatakkaan en ole tainnut kuukauteen ? äkkiä sitä alkaa luisumaan.. leggariasuja olen koittanut pelastaa heittämällä siistimmän neuleen ja korut päälle, hah!

    • Hanna Vayrynen

      Hei Lululemonia onkin kehutut paljon! Mistä ostat yleensä omasi? <3

    • Hanna Vayrynen

      Hei Lululemonia onkin kehutut paljon! Mistä ostat yleensä omasi?! <3

      • Haidi

        Omat on tullut ostettu Lontoosta ja Dublinista viime reissuilta ennen koronaa. Mielestäni verkkokauppa toimittaa Suomeen, jos tietää mitä kokoa tilailla! :)

  • Eve

    Ihanalta näyttää ? Samantyyppistä täällä. Tai siis, imetystoppi ja huppari ja Niken leggingsit. Siinä se. Muuntautuu nopeasti ulos, kun vetää tuulihousut päälle. Se on omalta osalta sanottava, kun olen kuitenkin selittänyt, että ihan itseäni varten meikkaan, että ei se taida ihan niin mennä. Nyt kun en käy missään, en kyllä myöskään meikkaa. Hiusten pesu on kiikun kaakun ?

    Munkin mielestä on ihanakin juttu nyt, kun kaikki lapset taas mun siipieni suojassa.

    Ja sitten. Kerro mulle, miten teidän keittiössä voi olla noin vaalea matto ?? Ja miten tuo iso vaasi, missä on noita rehuja, pysyy pystyssä ja ehjänä? ? Ihan näin kolmen pojan äidiltä toiselle. Meillä tietty kaikki vimpan päälle, mutta kaverin puolesta kyselen.

    • Hanna Vayrynen

      Repesin! :D Ihana sinä! :D
      Meillä jo muutamaan kertaan saanut tuo pampaheinävaasi osumaa.. Siihen osunut heitetty lelupupu, miekka ja mikäs muu kuin pallo… Mutta still standing! :D

      Otin riskin maton kanssa… Kuulema tämä kyseinen VM Carpetin hattara-matto kestää hyvin kulutusta ja pesua, ja halusin vaaleanharmaata enkä mitään liian kovaa väriä, joten sillä mentiin. Iso avokado jo siihen lennähti, mutta saatiin siivottua! Sappisaippua, stain slayer ja taikasieni ovat mun parhaita kavereita! :D