CATEGORIES

Mojova migreeni

14.5.2020

Ensiksi kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille! On tämä äitiys erikoista kun ei aina pysty näkemään tunteiltaan ensimmäiseksi sitä järkiperäistä selitystä. Yön yli nukuttua ja teidän kanssa asiaa avattuani olo koheni nopeasti. Annoitte niin kauniita ja järkeen käyviä syitä vastaukseen, minkä voin täysin itsekin allekirjoittaa. Joinain päivinä vaan jotkut asiat iskevät kovemmin kuin toisina päivinä. Ehkä sitä kävi erityisen herkillä äitienpäivänä kaiken tämän korona turnausväsymyksen keskellä. Nyt jo enemmänkin ilahduttaa vain se, että pojat näkevät vanhempiensa nauttivan työstään. 

Minulla meni tosin eilinen päivä aivan täysin penkin alle, sillä päälle iski poikkeuksellisen kova migreeni. En pystynyt tehdä juuri mitään. Päätä jyskytti, väsytti hurjasti ja oli vaikea pitää silmiä auki. Oma to do-lista oli pitkä, mutta en pystynyt tekemään kuin välttämättömät. Eilinen meni täysin sohvan nurkassa puoliksi torkkuen. Lääkkeistäkään ei ollut tällä kertaa apua. 

Olen kärsinyt migreeneistä teinitytöstä lähtien ja nyt raskauksien jälkeen tuntuu, että ne ovat ottaneet askeleen rajumpaan suuntaan. Syitä migreeneilleni on varmasti monia. Esimerkiksi tiedän sen olevan sukurasite. Olen ymmärtänyt, että migreeneihin taipuvaisuus on pitkälti perinnöllistä. Isoäitini, tätini ja serkkuni kärsivät myös mojovista migreeneistä. Itse tunnistan sen olevan vahvasti kytköksissä hormonitoimintani kanssa. Tämän lisäksi pakkaan lisää myös purentavikani sekä päätetyö. En venyttele läheskään niin paljon kuin pitäisi.

Outfit

coat MAX MARA
shirt NANSO
pants ZARA
shoes ADIDAS
bag BALMUIR (saatu)
sunnies CELINE

Tänään on onneksi on moninkertaisesti parempi olo kuin eilen. Energiatasot ovat takaisin ja pään jyskystys on poissa. Tosin edelleen tunnen kireyttä niskassani, joten yritän tänään liikkua ja venytellä mahdollisimman paljon. 

Migreenit ovat suht yleinen vaiva – erityisesti naisilla. Kuinka moni teistä niistä kärsii ja millaisia apuja olette siihen löytäneet? Pahojen migreenikohtauksia on ehkä vaikea toisen ymmärtää, jos niitä ei ole kokenut. 

Olen yrittänyt rentouttaa selkääni ja purentalihaksiani esim hieronnalla ja akupunktiolla. Ongelmaksi minulla nousee kuitenkin se, etten ehdi käydä niissä läheskään niin usein kuin täytyisi. Minulla on ollut käytössä erilaisia täsmälääkkeitäkin, mutta en ole pitänyt siitä miten sekaisin ne minut saavat – ja nekään eivät silti ole aina auttaaneet. Paras apu itsellä on ollut säännöllinen liikunta, jota laiminlyön tällä hetkellä aivan liikaa. Juokseminen avaa ihanasti lihaksia ja rentouttaa kokonaisvaltaisesti. Mutta jos teillä on jotain erityisiä vinkkejä mikä teillä on auttanut, kuulisin siitä mieluusti. 

Kuvat: Kira Kosonen

63 comments

Leave a Reply to Marika Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Marika Kerätär

    Todella kurja seuralainen tuo migreeni! Olen itse kärsinyt siitä parikymmentä vuotta, mutta nyt se näyttää olevan ohi. Monta kuukautta mennyt jo ilman migreenejä mikä on ihme. Tänä talvena vihdoin tajusin, että syypää oli kahvin vieroitusoireet, jotka laukaisi migreenin. Mutta en oo aiemmin osannut yhdistää näitä asioita, koska join joka päivä kahvia. Mutta kotrauksen alkuun riitti ihan vain se, että join joskus vähemmän kahvia kuin normaalisti. Vuorokauden kestävän migreenin jälkeen yllätys yllätys seuraava aamukahvi lopetti kohtauksen. Samoin on käynyt äidilleni, eli meillä suvussa kulkee tämä altistuminen migreeneille. Juotko kahvia? Yllättävän moni tuttavani on kertonut että kahvi auttaa (tai kokis esim tuossa ylempänä kommentissa), mutta sitä ei monesti edes tule mieleen, että migreenin aiheuttaja voi olla nimenomaan kahvi tai oikeastaan kahvinpuute. Nykyään juon enää aamukahvin normikahvina ja lopun päivää hyvällä kofeiinittomalla kahvilla :) Kofeiinin saanti on siis vähentynyt dramaattisesti, ja migreenit ohi, mutta saan nauttia kahvin hyvästä mausta edelleen. Toivottavasti tämä tieto auttaisi jotakuta toistakin.

    • Hanna Vayrynen

      Hei kiitos kovin tästä kokemuksesi jaosta ja vertaistuesta!
      Olen itseasiassa miettinyt tätäkin, mutta minullaha on kahvinjuonti hyvin vähäistä enkä ole vielä huomannut sen olevan korrelaatiossa – kuukautiskiertoni kylläkin olen hujomannut olevan merkittävä tekijä. Teen ihan samoin kuin sinä. Juon vain yhden kahvikupin aamulla – en enempää. ENkä tosin voisikaan, koska minua tulee sitten käsien tärinää sivuvaikutuksena. Mutta kiitos kun jaoit kokemuksesi – toiv auttaa muitakin tämän lukevia! :)

  • Lily mummeli

    Olen kärsinyt aurallisesta migreenistä 12 vuotiaasta asti. Vuosien varrella käytin ensin tavallista kipulääkettä, esim. Clotam. Sitten tuli markkinoille täsmälääkkeet. Maxalt Rabitab, kielen päälle laitettava, kun työpäivänä tarvitsi pikaisen avun. Mutta akupunktiosta sain parhaimman avun. Menopaussin aikaan se ärhäköityi. Mutta lohduttavaa, vanhetessa se yleensä harvenee ja särky on enää mietoa.

  • Itäsuomen iita

    Migreeni on hirvittävä vaiva, josta minäkin olen kärsinyt ainakin 25 vuotta jo. Jossain vaiheessa se kroonistui niin, että kohtaus katkesi ainoastaan kortisoni-infuusiolla sairaalassa. Näitä saikin sitten pumpata niin paljon kuin vaan kortisonia saa antaa. Kohtaukset saattoivat kestää kolmatta viikkoa, aina alkoivat uudestaan kun kortisonin vaikutus hiipui. Varasin aivan uupuneena ajan neurologille, joka antoi nipun resepteja eri estolääkkeisiin, ja käski kokeilla kaikkia vuorotellen, sitkeästi, niin kauan että kaikki on koitettu (huom, riittävän pitkäkestoinen kokeilu). Beetasalpaaja oli ihan yhtä tyhjän kanssa, mutta heti seuraava, epilepsialääke topirimat tärppäsi. Nyt 6 vuoden käytön jälkeen voin sanoa olevani käytännössä oireeton, migreeni ehkä pari kertaa vuodessa, kohtaukset menevät ohi Burana 800mg +paracetamol 1g eikä enää päänsärky ja pahoinvointi ole suurin vaiva vaan aurat, jotka menevät alle tunnissa ohi. Tsemppiä, toivottavasti tehokas apu löytyy!

  • Viktoria

    Moikka!

    Kuulostaa kamalalta, toivottavasti pian löydät avun jostain❤️ Itselläni loppui päänsäryt kun sain rauta-arvoni kuntoon. Suosittelen ferritiinin mittaamista ja asiantuntevalle lääkärille hakeutumista, joka ymmärtää rauta-asioista :)

  • Laura

    Moikka, en ole kärsinyt varsinaisesta migreenistä, mutta lihasjumit ovat aiheuttaneet päänsärkyä ja pahoinvointia kyllä. Yin jooga on auttanut mulla :). Toivottavasti helpottaa tavalla tai toisella!

  • Anna

    Hei! Pakko tulla sanomaan, että minulla hormonaaliseen migreeniin on auttanut ketogeeninen ruokavalio. Sillä jäi itse asiassa kaikki PMS-oireet pois. Nyt korona-aikana olen lipsunut ruokavaliosta ja tässä kuussa on mennyt jo paketillinen särkylääkkeitä. Eli tätä voin suositella vahvasti kokeilemaan, mikäli ei halua lääkkeitä syödä. Tietysti länsimaisessa ruokakulttuurissa tuollaisen ruokavalion noudattaminen saattaa tuntua itsestä ja muista haastavalta (ja jopa tylsältä), mutta minusta se on sen arvoista. Ja tietysti aina voi joustaa ruokavaliossakin erityistilanteissa. :)

  • Marika

    Kurja kuulla, että kärsit noin kovasti migreenistä! Itsellä kohtauksia tulee todella harvoin, ei välttämättä edes vuosittain, mutta ovat aina olleet linkissä kovan stressitilanteen laukeamiseen ja silloin meneekin sitten päivä pimeässä huoneessa maaten ja oksentaen. Kovasti tsemppiä, toivottavasti olosi helpottaa nyt kun arki vähän normalisoituu teilläkin ja saat toivottavasti aikaa vaikka niille juoksulenkeille. ❤️

    Ja kiitos vielä edellisestä postauksesta, sanoitit monia itsellenikin tuttuja tunteita. Olet ihana ja paras äiti lapsillesi ja annat upean roolimallin pojillesi. ❤️ Pidä siitä kiinni!

  • Susanna

    Hei Hanna, täällä myös yksi migreenistä kärsivä kohtalotoveri. Omat migreenit myös liittyvät lähes täysin hormonikiertoon ja pahenivat vuosi vuodelta esikoisen syntymän jälkeen. Paras löytämäni apu on ollut neurologin suosittelema ubikinoni-valmiste joka on vähentänyt migreenikohtausten määrän minulla ihan minimiin! Vaikutus on ollut niin hyvä etten ollut aluksi uskoa sitä todeksi. Ubikinonin (hyvälaatuisen) otan siis päivittäin. Mukavaa kevään jatkoa sinulle ja perheellesi:-).

    • Irene

      Hei! Kärsin myös hormonaalisesta migreenistä (seuraa kk-kiertoa). Voisitko kertoa minä se tietty tuote on jota käytät. Haluaisin kovasti kokeilla auttaisiko minulle.

    • Sofia

      Ubikinoni on auttanut myös täällä, migreeniä ei enää juuri ollenkaan. Keho yleensä tuottaa sitä itse mutta jostain syystä mulla ei tuota niin tulee migreeniä.

  • Tuulia

    Mulla myös migreeni, nykyään selvästi hormooneihin ainakin osittain liitännäinen. Diagnosoitu jo parikymmentä vuotta sitten ensimmäisellä luokalla.
    Monet migreenilääkkeet kokeilleena suun kautta ja nenäsuihkeet, verenpainelääkkeet pienellä annoksella.. Hieman migreenilääkkeitä paremmaksi olen kokenut Voltaren rapid 50mg. Ei aiheuta tokkuraisuutta.
    Paras löytö kuitenkin käsikauppalääke AspirinZipp 500mg rakeet! Suosittelen ainakin kokeilemaan.
    Oikein kun etoo ja silmiäkin särkee, suihku tekee hyvää. Etenkin kun laittaa pään vesisuihkun alle. Tämän jälkeen vielä ennen pimeään huoneeseen levolle menoa; ohimoille ja kulmien väliin icegeeliä (kyllä, sitä lihasgeeliä) tai eucalyptus eteeristä öljyä. Olen kokenut näistä apua, kaikki hulluimmatkin keinot tulee kokeiltua tuon pirulaisen lamauttaessa.
    Korvalehtien hieronta akupisteestä en ole kuullut, mutta usein mieheni hieroo peukalon ja etusormen välistä ihoaluetta ja sen akupistettä. Rentouttaa vaikkei migreenin loppu ihan sillä tule.
    Inhottava vaiva, mutta niin sitä siihenkin sopeutunut.
    Tsemppiä meille migreenistä kärsiville, ihanaa kesän alkua!
    Ps. Perheenne oikein hehkuu, ihana poppoo! ❣️

  • Migreenin ystävä

    Hei, oletko kokeillut vegaaniruokavaliota? Itselläni ei omakohtaista kokemusta ole migreenistä, mutta ystäväni sai hankalaan päivittäiseen/viikottaiseen migreeniin täydellisen helpotuksen muutamassa viikossa siirryttyään vegaaniruokavalioon. Englanniksi löytyy runsaasti tietoa ja tutkimuksiakin aiheesta, eli ei ole ihan tuulesta temmattu. Eläinperäinen ruoka kun lisää elimistön tulehdustilaa. Jaksamisia ikävän vaivan kanssa!

  • J

    Moikka! Mulla alkoi migreeni n. 20 vuotiaana aika rajusti. Järkyttävä toispuoleinen päänsärky ja paha olo joka usein johti vessanpöntöm halaukseen. Ainut mikä auttoi oli panacod kipuun mutta se ei vienyt pois huonovointisuutta. Lääkärissä käytyäni sain kohtauslääkityksen joka tehoaa joka kerta mutta noin vuosi sitten aloitin myös estolääkityksen sillä kohtauksia oli paljon. Estolääkityksenä minulla on beetasalpaajaa joka on auttanut! Nyt heti kun kevään aurinko rupesi paistamaan ja oli paljon ulkona, rupesi kohtauksia olemaan useammin ja hetken ihmettelin miksi.. Mutta Itselläni suurimmat laukasevat tekijät on: alkoholi, aurinko, raskas treeni. Mutta beetasalpaajaa myötä olen löytänyt tasapainoa Migreenin kärsimiseen ja onneksi minulla on puoliso joka ymmärtää vaikkei tiedä miltä kohtaukset tuntuu. Minulla on tämä myös sukurasitteena äitini puolelta.

  • Kiti

    Migreeni on useimmiten hyvinkin yksilöllistä ja itselläni menee yleensä niin, että herään kauheaan päänsärkyyn/migreeniin (molemmat yhdessä tai erikseen) jo aamuyöstä. Jännitän kai yöllä nukkuessani jotenkin ja tähän lisättynä istumatyö, niin menee yön aikana ihan juntturaan yläkroppa ja se on sitten siinä… ja kun yö pitäisi olla rentoutumisen ja palautumisen aikaa…
    Itselläni migreeni meni krooniseksi, joten syön suosiolla estolääkitystä minimiannoksella ja ainakin toistaiseksi se on auttanut.
    Yksi asia mikä minulle aiheutti päänsärkyä/migreeniä on runsas karkkien syönti, todennäköisesti sokeri ja kaiken maailman lisäaineet sekoittavat pääni. Nyt olen ollut karkkilakossa jo muutaman vuoden ja olen huomannut eron hyvinvointiini. Aiemmin ostin ison perjantaipussin ja lähes aina heräsin lauantaina kauheaan migreeniin.

    Tsemppiä sinulle ja ihanaa kevättä!

  • Venla

    Migreeni on kyllä tylsä kun se vie niin toimintakyvyttömäks ja voi kestää kauan :/ jos täsmälääke ja uni ei auta, yritän venytellä koko kropan läpi. Monesti aattelee, että niskat on jumissa, mut kun alkaa venyttelemään, niin onki jalkapohjia myöten kaikki kireenä.. vaatii kärsivällisyyttä, mutta on monesti auttanut. Mummi taas neuvoo aina painamaan sormilla tai rystysillä kevyesti siitä, mistä kulmakarvat alkaa – ainakin perus päänsärkyyn se helpottaa! Toivottavasti löydät sopivia ratkaisuja, ei oo kiva vaiva! :)

  • KatriN

    Moi! Mulle auttoi älyttömästi kun hommasin hammaslääkäriltä yöllä käytettävän purentakiskon (kiinnittyy ylähampaisiin, vähän kuin jääkiekkoilijoilla). Se auttoi siihen etten niin kovasti öisin jännitä suun aluetta ja päivälläkin osaa kiinnittää paremmin huomiota.

    Nyt tietysti keväisin yritän käyttää maksimaalisesti aurinkolaseja ja vältellä kirkkainta aurinkoa. Kevään ensimmäiset aurinkoiset päivät usein pahimmat..

    • Nina

      Minulla myös purentakisko auttanut, kun sitä aloin käyttää niin migreenit väheni huomattavasti. Ulompien puremalihasten hieronta auttaa myös rentouttamaan tiukkoja lihaksia.

      Kun migreeni iskee, niin minulla ei mikään muu ei auta kuin pimeässä huoneessa silmät kiinni makaaminen (ja toivottavasti nukahtaminen).

    • Farfalle

      Kiskoa kannattaa kysyä purentafysiologilta, joka osaa hioa kiskon oikeaan purentaan.

  • Reetta

    Itse olen kärsinyt ihan kamalista migreenikohtauksista teini-ikäisestä alkaen ja täsmälääkkeet oli ainoa mikä auttoi (välillä niitä meni monta kpl viikossa). Kohtauksen laukaisi mm hormonit, hajut, auringonpaiste, väsymys ja rankka liikunta. Sain lopulta estolääkitykseksi miedon verenpainelääkkeen (verenpaine ei siis ollut koholla) ja sen jälkeen on tuntunut siltä kun elämä olisi alkanut uudelleen. Nyt migreeniä on vain harvoin ja olen jo oikeastaan unohtanut minkälaista oli elää tuon vaivan ja etenkin sen jatkuvan kohtauspelon kanssa. Suosittelen juttelemaan lääkärin kanssa jos migreeni alkaa liikaa rajoittaa elämää!

  • Susanna

    Hei! Ikävää, että kärsit migreenistä.Mainitsit purentavian.Oletko koskaan kokeillut purentakiskoa? Se on vähän kuin urheilijoiden hammassuoja.Se rentouttaa puremalihakset yöaikaan,ja tuo monelle migreenistä kärsivälle apua.Toisilta voivat sen myötä vaivat hävitä jopa kokonaan.

  • Ida

    Itselläni on ollut migreeni seitsemänvuotiaasta lähtien ja kaikenlaista on matkan varrella kokeiltu. Olen hyväksynyt sen, että migreenin kanssa on opittava elämään. Tällä hetkellä käytän MigraineBuddy appia, jotta voisin oppia migreenin laukaisijoista ja tehoavista hoidoista lisää. Se on tosi kätevä! Se myös helpottaa kommunikointia lääkärin kanssa, kun voi helposti pitää kirjaa kohtauksista. Lisäksi tämän hetken kokeiluun kuuluu magnesium + B2 vitamiini yhdistelmä, jonka pitäisi ehkäistä migreeniä. Vielä en osaa sanoa, toimiiko. Eniten olen saanut apua kiropraktikolta, joten sen kokeilua suosittelen lämpimästi, vaikka alussa pitäisikin käydä niksauteltavana kerran viikossa. Myöskin elämäntilanteesta riippuen täsmälääkkeitä kannattaa ”päivittää” sillä migreeni itselläni on ainakin muuttunut vuosien varrella ja eri lääkkeet tehoavat eri lailla. Vakiokäytössä on myös kylmät ja kuumat hauteet, geelit ja suihkut, jotka helpottavat pahimpia kohtauksia edes vähän.

  • Elina

    Samoja syitä täälläkin. Mutta mulla on ollut migreeni varmaan enää kerran tai kaksi sen jälkeen kun lopetin e-pillerit. Enkä kaipaa sitä takaisin..
    Mä otin aikoinaan oliko parasetamolia jossa codeiinia. Tämä kaatoi tehokkaasti sängyn pohjalle eikä koko iltana voinut kyllä mitään tehdä. Tämä määrättiin mulle ekana viisaudenhampaiden poiston yhteydessä. Silloin oli vielä ihan vapaasti apteekista ostettavissa mutta näin ei ilmeisesti ole kaikissa maissa.

    • Hanna Vayrynen

      Hei mulla oli ihan sama! KUn lopetin vuonna 2010 e-pillerit helpottui migreenien määrä suuresti! Raskauksien ajan niitä oli vähemmän mutta nyt taas alkaneet uudelleen… Kaipa jotenkin nämä hormonitasot taas muuttuneet. Mutta voimia kovasti tän kanssa – pirullinen vaiva.

  • JKV

    Sain migreenin 5,5v. yhden tapaturman seurauksena. Välillä jaksot kesti monta viikkoa putkeen. Itse olen löytänyt avun akupunktiosta. Aluksi lääkäri neuloitti, nyt tarvittaessa fysioterapeutti. Mikä parasta mut opetettiin itse laittamaan itselleni kotona 1.2mm neulat (näyttää pyöreiltä pieniltä laastareilta ulospäin). Jos herään yöllä alkavaan kipuun, mene laittamaan neulat ja sitten jatkan uniani. Aamulla yleensä oireet on kadonnut tai lähes poissa. Näitä minineuloja voi pitää putkeen jopa 2vrk. Välillä on hyvä hieman koskea siitä teipin päältä, niin että hoito aktivoituu jälleen. Tää on kyllä ollut mulle suuuren suuuuri pelastus!!

    • Hanna Vayrynen

      Olen pahoillani että kärsit myös migreenistä.
      Mutta minäkin olen kaikista kokeilemistani hoidoista kokenut akupunktion itselleni sopivimmaksi / toimivimmaksi.
      En ole kuullutkaan enenn noista kotikäyttöisistä neuloista! Tätä minunn on selviteltävä lisää koska voisin kuvitella ne käyväksi ratkaisuksi itsellenikin! Kiitos paljon avusta <3

  • MS

    Kuulostaa niin tutulta. Itse kärsin rajuista migreenikohtauksista ja usein ei ole muita vaihtoehtoja kuin ottaa se täsmälääke (ei ole myöskään minun suosikki), jotta on edes jollain tasolla toimintakykyinen. Varsinkin jos auran merkit näkyvät, niin ei käytännössä ole muita vaihtoehtoja. Itselläni tuppaa särky jäämään päälle ja joskus on mennyt viisikin päivää sängyn pohjalla. Joskus migreeni alkaa yöllä, jolloin unien jatkumisen vuoksi paras keino jatkaa unia on ottaa burana + puolikas panacod. Olen syönyt myös joskus klotriptyliä migreenin estoon kun särky meinasi kroonistua, silloin migreenit pysyivät useamman kuukauden poissa, kun normaalisti kuukaudessa on 2-3 kohtausta. Lisäksi olen joskus kokeillut lääkkeettömänä hoitona kokista. Pari tölkkiä jääkylmää normi-kokista ja sen kanssa runsaasti vettä toimii minulla toisinaan ihan kohtalaisesti. Lisäksi kun välttää rankkoja iltatreenejä, esim. jalkatreeniä ei voi koskaan tehdä illalla, muistaa juoda vettä, vaihtaa tarpeeksi usein asentoa työskennellessä, joogaa ja meditoi säännöllisesti, niin pysyy edes jossain kuosissa. Alhainen estrogeenitaso korreloi ainakin minulla migreenin kanssa, joten jännityksellä odotan vaihdevuosia. Olen perinyt migreenin äidiltäni. Myös äidinisä kärsi migreenistä sekä ainakin yksi kolmesta lapsestani on saanut vaivan geenieni mukana. Kun 14v poika kärsii pahimmillaan kolme päivää migreenistä rankkojen lätkätreenien jälkeen, niin kyllä sitä olisi aika paljon valmis tekemään, että saisi vaivan pois lapselta.

    • Hanna Vayrynen

      Voi apua miten tuttua :/ Mutta hei en olekaan koskaan ennen kuullut tuosta cocis hoidosta! :D Olen valmis kokeilemaan kaikkea – sillä onhan tää vaiva ihan peffasta. Ja meillä ei vielä pojat ole näyttäneet merkkejä päänsäryistä – minkä ikäisenä teillä alkoi pojilla? Pelkään pahoin että joku heistäkin tämän saa… Miehelläni ei itsellään ole KOSKAAN pääsnsärkyjä joten hän ei ihan ymmärrä mitä tämä on. Toivottavasti meidän pojat perivät sitten hänen geeninsä tältäkin osaa… Kovasti voimia sinne asian kanssa taisteluun.

      • MS

        Poika taisi olla 11v kun ensimmäiset kohtaukset tulivat ja 6. luokalla olivat ensimmäiset monta päivää kestävät kohtaukset. Hänellä on myös nystagmus, joten sen epäillään lisäävän migreenikohtauksia. Esikoinen, 16v. ei uskoakseni ole perinyt migreeniä ja 5v:stä ei vielä tiedä.

  • PK

    Hei!
    Kannattaa muistaa säännölliset ruoka-ja nukkuma-ajat, ne voivat auttaa paljon. Liikunta yleisimmin helpottaa migreeniä, toki kohtauksen aikana ei kannata/pysty tietenkään liikkumaan.
    Liiallinen kahvin juonti(kofeiini) voi pahentaa migreeniä. Alkoholi, säänvaihtelut, stressi ja hormonitoiminta naisilla suurimpia laukaisevia tekijöitä. Myös suuri aspartaamin käyttö voi lisätä migreenejä.
    En toki ole lääkäri, mutta jos pystyt käyttämään ibuprofeiinia, suosittelen kokeilemaan 1g paracetamolia (esim. panadol) ja 600mg ibuprofeiinia(esim. burana) kerralla kombona. Ja lääkettä kannattaa otta aina mahd. isolla annoksella hyvissä ajoin, ennen kun kohtaus on äitynyt liian kovaksi. Tällöin siitä saa parhaan avun. Auraoireiden aikana ei vielä kannata ottaa lääkettä, vaan vasta kun särky on alkanut.
    Lääkkeettömiä hoitokeinoja on mm. erilaiset hengitys-ja rentoutusharjoitukset. Kohtauksen aikana kylmäpussi otsalla myös voi auttaa.
    Yleensä myös jos migreeniä alkaa olla enenevästi, eikä tilanne ala helpottaa, kannattaa hakeutua lääkärin pakeille, jossa sitten mietitään mahdollinen estolääkealoitus.
    Toivottavasti näistä on jotain apua. :) t. Sairaanhoitaja

    • Hanna Vayrynen

      Moi ja iso kiitos avusta! <3
      Minulla on hyvin säännölliset nukkuma-ajat, mutta juurikin ruoka-ajassa olisi petraamisen varaa. Usein unohtuu lounas välistä kun yritän kiireessä saada kaiken valmiiksi esim tänään ennen kuin lapset tulee kotia :D Kahvia juon max yhden päivässä, koska muuten juuri altistaa mullakin tärinälle ja päänsärylle. Stressi saa lihakseni jumiin, joten se on myös huomattava tekijä minulla. Kiitos vielä tuosta lääkekombosta! Aion kokeilla tätä tulevaisuudessa! Nyt jotenkin korona-aikana olen pelännyt käyttää buranaa vaan olen vaan ottanut panadolia kun jossain sanottiin että esim koronan kohdalla ibuprofeiini saattaa vaikeuttaa oireita. En tosin tiedä onko tässä muyn burnan hetken välttelyssä mitään järkeä :D
      Jos tällaiset eiliset totaalisen kohtaukset lisääntyvät niin pakko on hakea jotain vahvempaa. Toivottavasti tämä oli sysäys taas oman liikunnan lisäämiseen. Kiitos isosti <3

  • emma

    Heippa! Niinkun tässä on jo monessa kommentissa todettu ja itsekin totesit, on altistavia tekijöitä varmasti paljon. Itsellä esim. alkoholi, todella kirkas aurinko, liian vähäinen vedenjuonti, kropan ja varsinkin hartioiden ja niskan jumit, silmälasien käytön laiminlyönti yms… Itsellä alkoi migreeni vasta ehkä pari vuotta sitten tai se todettiin silloin, luulin aiemmin että kyse on vaan perus päänsärystä koska omat kohtaukset eivät ole super voimakkaita (muistan esim kun äidilläni oli, hän vain nukkui pimeässä huoneessa ja joskus oksensi jopa). Kuitenkin kallonpohjassa sekä silmien takana tuntuva, pitkään jatkuva jomotus valo- ja ääniherkkyydellä puhui migreenin puolesta. Osittain migreenin takia vaihdoin loppuvuodesta lähes 10 vuoden jälkeen e-pillerit kierrukkaan, ja se auttoi kyllä huomattavasti. Nykyään migreeni tulee hyvin selkeästi yhdistettynä kuukautisiin (ennen/aikana), ja hyvin harvoin muuten. Toki siltikin ikävää, ja saattaa toistua esim viikon aikana parina päivänä. Itsellä oikeastaan ainoa varma apu on lääke, joskus yritän ottaa isompia annoksia Buranaa tai Panadolia, mutta yleensä lopulta vain Sumatriptan ns katkaisee kohtauksen lopullisesti. Lääke vähän väsyttää yms., mutta ei tee itselleni erityisen sekavaa tms. oloa. Eri asia varmasti jos lääkekään ei tepsi, tai ei jostain syystä voi niitä käyttää. Esim. (kasvojen) hieronta ja ennaltaehkäisy ovat sitten suuremmassa roolissa. Ystävälläni jäi joskus kohtaus ns päälle lähes viikoksi, niin hän joutuu syömään muistaakseni epilepsiaan tarkoitettuja lääkkeitä migreenin ehkäisyyn nyt. Paljon tsemppiä, erittäin ikävä vaiva kyseessä ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Todella harmillista että sinäkin joudut tästä ilkeästä vaivasta kärsimään.
      Minullakin liian vähäinen vedenjuonti on yksi laukaisija. Ja niskajumi (erityisesti myös nuo kallonpohjan lihakset) iso laukaisija myös.
      Mutta hei minäkin lopetin aikanaan e-pillerit koska kärsin niin pitkistä hedareista joita oli monta viikossa…. Jäi päälle jopa pariksi viikoksi pahimmillaan… Mutta kun tajusin lopettaa ne, helpotti suuresti. Minulla aivan varmasti hormonit tuottavat hedareita.

      Kiitos vielä kovasti vertaistuesta ja vinkeistä sekä paljon tsemppiä sinne myös <3

  • M

    Liiankin tuttua. Sama sukurasitetausta ja raskauksien jälkeen tilanne paheni. Minulla selkeästi auttaa parhaiten “tylsähkö” ja rutiinipitoinen elämä. Mahdollisimman vähän innostusta tai stressiä, säännölliset ruoka- ja nukkuma-ajat sekä pari kertaa viikossa lenkkipolku = vähiten kohtauksia. Harmi vaan, että olen innostuvaa tyyppiä, pystyn jopa innostumaan itseni tainnoksiin :) Migreeni harmittaa senkin takia aika lailla, että keskusteluista huolimatta omat pojat ovat selvästi kauhuissaan siitä. Kohtaus vie äidiltä jalat alta ja pimeään huoneeseen hiljaisuuteen. Heitä viimeksi haluaisi huolestuttaa mitenkään.

    • Hanna Vayrynen

      Voi että, ompa samankuuluista. Minulla onneksi harvemmin on kovaa valoarkuutta. Pystyn olemaan valoisassa huoneessa yleensä – vaikka pääsäntöisesti nukunkin siinä. Eilen havahduin siihen päiväunelta kun esikoinen kävi kyljessä halimassa <3 Meillä ei ainakaan vielä pojat ole moksiskaan ja ei ole mikään ongelma pienemmälle tulla repimään naamasta huomiota kun olen torkahtanut :D

  • Pilvi

    Hei!

    Jotkut saavat avun verenpainelääkityksestä. Vaikkei verenpaine olis se varsinainen ongelma. Pääkipu on kyllä ärsyttävää! Hyvää kevättä ?

    • Hanna Vayrynen

      Tätä en ole ennen kuullutkaan!
      Kiitos kovin avusta ja ihanaa kevättä sinne myös <3

      • Christina

        Hei!

        Itse olen saanut avun estolääkityksestä. Käytän estolääkityksenä matalaa annosta beetasalpaajia. Kivuliaat kohtaukset pysyvät kokonaan poissa. Suosittelen kokeilemaan!

  • Minttu

    En tiiä onko sulla tutkittu, mut monilla on migreenit helpottunu – kun on saatu rauta-arvot (myös ferritiini) korjattua?

    • Hanna Vayrynen

      Tiitäkö ei ole!
      Olen monelta kuullut näistä ferritiinarvoista ja olen halunnut asian tutkia! Pitänee lähteä taas selvittelemään lisää!

  • Ninni.V.

    Voi Hanna, todella tunnen sympatiaa sinua kohtaan. Migreeni on niin kamala. Olen itsekin kärsinyt siitä nuoresta tytöstä asti. Välillä useammin ja välillä harvemmin. Jotain tekemistä sillä on hormonien kanssa, koska itselläni se oli aina pois lapsien imetysajan ja kun imetys loppui, tuli hyvinkin nopeasti ensimmäinen kohtaus. Meilläkin tämä on sukurasite.

    Täsmälääkkeitä en ole itsekään tykännyt syödä juuri mainitsemastasi syystä. Olen joutunut menemään migreenin takia jopa päivystyksen saamaan hoitoa ja sieltä mukaani tuli neuvo, joka minulla on toiminut sen verran hyvin, että toimintakyky säilyy. Otan siis joka kerta, heti kun sahalaidat ilmestyvät näkökenttään reilun annoksen parasetamolia ja ibuprofeenia ristiin. Näiden yhteisvaikutus pitää pahimman loitolla.

    Liputan myös säännölliselle liikunnalle ja hyvinvoinnille.

    Tsemppiä sinulle ?!

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos Ninni! <3
      Kuulostaapa samalle! Minullakin on tosiaan aurallinen migreeni (ei tosin eilen näkynyt sahalaitaa), mutta välillä niitä tulee, että se sahalaita ilmestyy näkökenttään ikäänkuin blokaten osan näkyvyydestä. Jos en heti ota lääkettä niin se päivä on siinä! :D Tuosta ristikkäisestä en ole kuulkutkaan! Minulla on toiminut myös sellainen pandadol-koktail (kuulostaapa kamalalta) :D Jonka yksi näkemistäni lääkäreistä minulle neuvoi. Eli: Kaksi panadol poretablettia veteen liuotettuna ja sitten samaan lasiin vielä jotain sokeripitoista juotavaa (mehua /limua), jotta imeytyy nopeammin. Kiitos vertaistuesta ja tsemppiä sinne myös!

      • m

        Eikös vain olekin aika erikoinen tunne tuo näkökentän kaventuminen? ? mulla tuli ensimmäinen kohtaus juurikin niin että olin harkoissa, ja näin kaiken muun ihan normaalisti, mutta palloa en nähnyt kun tuli kohti. ? koita siinä sitten osua siihen? ja joskus vuosia myöhemmin töissä kädessä olevista kappaleista hävisi kokonaan alaosat. ? muuten mullakin on ollut perus sahalaitaa mutta nää kaks tapausta ollut vähän erikoisempia ja ensimmäisellä kerralla vähän jopa pelästyin… ?

        • Hanna Vayrynen

          No siis juuri tuo! Muistan kun minulle tuli ensimmäistä kertaa aurallinen… Olin kaupassa Hollannissa ja yhtäkkiä minulla oli sellainen sokeapiste näkökentässä joka väreili – en nähnyt minkään tuotteen hintoja :D

          • m

            Mulla ei näissä kahdessa tapauksessa ollut edes sahalaitaa missään vaiheessa, niin en edes siitä osannut yhdistää. ? ekan tapauksen jälkeen tosin tuli huono olo ja menin (valmentajan mukaan) valkoiseksi ja sitten tulikin jo päänsärky. Mikä kestikin sitten 3 päivää. ? mulla on onneksi Migard ja Miranax nimiset lääkkeet auttanut, toki tota ensimmäistä en ole enää ottanut kun on kolmio lääke, ja saa kurkkuun sellaisen oudon “nukkuvan” tunteen ja se ahdistaa. ? toki ei sitä kolmio lääkettä kyllä töissä uskalla muutenkaan käyttää. Onneksi olen kuitenkin pärjännyt tuolla toisella lääkkeellä kun sen vaan ottaa heti kun aura ilmestyy.

  • Anni

    Moikka!

    Kärsin myös ajoittain erittäin kovista päänsäryistä, erityisesti menkkojen aikana. Rautapillerit ovat olleet hyvä apu päänsärkyjä vastaan, eli ennen menkkoja tai niiden aikana otan rautalisää. Toinen syy minulla on kireät jalkapohjanlihakset, niitä helpotan kylmähauteilla,venyttelyllä, hieronnalla ja tennispallolla rullailulla.
    Kiitos ihanasta blogista!

    • Hanna Vayrynen

      Hei en olekaan ennen tajunnut tätä rautayhtälöä! Ja minulla vielä oli raskauksien aikana aina hemoglobiinit hälyttävän alhaalla… Minulle ei kyllä sopineet juuri mitkään rautalisät. Nestemäinen parhaiten, mutta se ei taas tuntunut olevan tarpeeksi tehokas sitten taas.
      Kiitos ihan hurjan hyvistä vinkeistä ja huomiosta! Toivottavasti sinullakin pysyy aisoissa! Kiitos kun olet seurana! :)

  • Haidi

    Täälläkin migreenit on ihan liian tuttuja. Ensimmäisen sain ala-asteella ennen englannin koetta. Meillä äiti onnistui tunnistamaan minulle kaksi laukaisevaa tekijää (stressi & alhainen verensokeri) ja itse olen huomannut hartiaseudun jännityksen, sekä punaviinin..
    Itselle siis tärkeää syödä säännöllisesti ja koittaa pitää pahin stressi hallinnassa liikkumalla, neulomalla tai mikä siinä hetkessä nyt tuntuu hyvältä.
    Hormoonikierron mukaan migreeni meni viimeisen 6kk kun käytin yhdistelmäpillereitä, joten ne lähtivät sen jälkeen vaihtoon. Edelleen välillä kuukautiskierrista bongaan ne suuremman riskin päivät ja koitan silloin panostaa siihen, että riskitekijät olisi hallussa.

    Täsmälääkkeistä olen vuosien saatossa oppinut, että ne tulee ottaa ajoissa. Heti kun pieni särky alkaaa koitan todentaa migreenin ja normipäänsryn erot ja nappaan lääkkeen sen mukaan. Jos migreeni on jo täysin päällä on lääke ihan turha. Itselläkin ne aiheuttavat kyllä täyden lamaantumisen.. käytännössä 30min lääkkeen ottamisesta olen nukkumassa ja herään muutaman tunnin päästä ja särky on poissa. Olo tosin tokkurainen. Joten ymmärrän, että sitä mielellään ei käytä ja itsekin haluan siksi olla super varma, että kyseessä on migreeni ennenkuin lääkkeitä nappailen :)

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihan mahtavaa että olet bongannut riskitekijät! Minullakin on punaviini (tai no pitää muistaa juoda tarpeeksi vettä) ja samoin aurinko ja verensokeri voivat olla laukaisijoita. Mutta minullakin juuri kuukautiskierto alkamassa niin se yksi isoimpia tekijöitä. Kuten sanoit – silloin pitäisi ennaltaehkäisevästi muistaa erityisen hyvin liikkua ja syödä säännöllisesti.Ja juuri sama ongelma täsmälääkkeiden kanssa – siksi en niitä ole nyt moniin vuosiin ottanut. Yksi lääke aiheutti aikanaan minulle jopa harhoja…

      • Haidi

        Oho harhat ei kuulosta kyllä yhtään hyvältä.. itse olen kokenut tuon muutaman (joskus useamman) tunnin droppauksen vielä ihan siedettävänä, koska omaan migreeniin liittyy todella voimakas pahoinvointi ja muutenkin super paha väsymys. Tuohon niskakipuun tuli mieleen, että mä sain aikanaan lihasrelaxantteihin reseptin, jota olen nyt ylläpitänyt. Eli jos huomaan hartioiden menevän todella lukkoon ja tuntuu, ettei venyttelyt ja kauratyynyt avaa nappaan yötä vaatan relaxantin, jotta kipu ei pääse yltymään migreeniin. Mutta tämä on mulla todella ”special ocations” eikä automaatio ratkaisu :) ja mitä poikiin tulee niin toivotaan, että he selviävät teillä ilman! Meillä tosiaan äidin ja isän äideillä molemmilla oli, vanhemmillani ei ole kummallakaan, mutta minä sain jo ala-asteella (onneks vain muutaman) ja veljeni ekan kerran nyt yli 25 vuotiaana.

  • Milla

    Mikä sattuma, itselläkin meni eilinen päivä migreenin kourissa ja nyt vasta alkaa jalat jälleen kantaa. Sympatiat siis täältä, migreeni on todella vaikea kuvailla sellaiselle joka ei siitä kärsi, se on niin kokonaisvaltainen kokemus. En myöskään pidä migreenin täsmälääkkeistä, olo on todella sekava niiden jälkeen.
    Itse olen huomannut että liian pitkälle päästetty stressi tai muuten itsensä laiminlyönti laukaisee todennäköisemmin migreenin. Yritänkin arjessani huolehtia siitä että syön ja juon säännöllisesti, ja päätetyöskentelyä tauotan mieluiten lyhyillä tanssisessioilla. Mies alkaa pikkuhiljaa tottua siihen että hypähdän välillä ylös ja sheikkailen menemään ympäri olohuonetta, kroppa ja mieli rakastaa liikettä, etenkin ravistelua ja täristelyä ? tässä mielessä etätyöskentely on parasta! Aurinkoa, rentoutta ja iloa kevääseesi ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Siis ihan ihan sama täällä!! Vaikka hirveää että sinäkin koet näitä niin ihana kuulla vertaistukitarinoita! <3
      Mutta minullakin varmasti tuo oman itsen laiminlyönti iso tekijä tähän nyt. Ja arvaas - oli tänään niin hyvä fiilis kun migreeni oli poissa, että kesken töiden teon laitoin oman "Hyvänfiiliksen" spotifylistani soimaan ja tanssahtelin hetken käsiä ja selkää pyöritellen :D Teki hyvää :D Samaa sinne <3 Ja voimia migreenin kanssa taistelemiseen! <3

  • Venla

    Mulla on auttaneet lihasrelaksantit (sirdaludit). Itsellänikin migreeni sukurasite ja lisäksi päätetyöstä niska aina aivan juntturassa. Itselläni niskakipu alkaa jossain vaiheessa nousta otsaan eräänlaiseksi paineen tunteeksi, mistä tiedän, että kannattaa illalla ottaa lihasrelaksantti, jottei seurauksena olisi päivän parin päästä migreeni. On auttanut ihan hirveesti ! Tsemppiä, migreeni on niin inhottava vaiva!

    • Hanna Vayrynen

      Hei iso kiitos tästä vinkistä! Pitääpä keskustella lääkärin kanssa josko tästä olisi apua minullekin, sillä paikat on aina aivan jumissa. Kiitos paljon ja tsemppiä sinne myös! <3

  • M.M

    Onpa ikävää, että jouduit kärsimään kivuista. Itselläni (kuten varmaan kaikilla…) kyseessä on monen tekijän summa! Itselläni on auttanut purennan korjauttaminen, kasvoihin tehtävä akupunktio ja hieronta. Ennen purennan korjauttamista myös purentalihaksiin ja ohimoille laitettu botuliini auttoi, mutta se on tosiaan väliaikainen (joskin varsin toimiva!) apu.

    • Hanna Vayrynen

      Voi ikävää, että sinäkin joudut kärsimään näistä kivuista!
      Minäkin olen ollut oikojalla pariinkin otteeseen, mutta vieläkään ei olla sen osalta maalissa. Akupunktiossa ja hieronnassa minunkin tulisi käydä useammin… Mutta hei tuosta botuliinista olen kuullut kaverilta paljon hyvää! en ole vielä itse uskaltanut kokeilla, mutta nyt nää migreenit taas pahentunut niin paljon että pitää kokeilla kaikki keinot jos ei tää liikunnan ja venyttelyn lisääminen auta tarpeeksi.

  • riikkaJV

    Minullakin on välillä migreeniä, ja tunnistan kyllä nuo mainitsemasi syyt: hormonit, liian vähä venyttely, purentavika… Itse koen että myös sää vaikuttaa, ennen ukkosta jomottaa päätä. Ja jos on stressiä, narskuttelen yöllä hampaita, joka taas heijastuu päänsärkynä.

    Kävin yhdessä vaiheessa fysioterapeutilla, joka hieroi poski- ja leukalihaksia. Ikävän tuntuista, mutta auttoi koko pään alueen jumeihin superhyvin! Myös intialainen päähieronta ja jooga auttaa ylipäätään näihin yläkropan kireyksiin.

    • Hanna Vayrynen

      Kuulostaa ihan samalta kuin minun tilanteeni…
      Ja hei minullakin joskus joku sanoi noista poski- ja leukalihasten hieronnasta ja olen huomannut sillä ehdottomasti olevan vaikutusta. Monen jutun summa! Kiitos kovin avusta <3 Ja voimia meille migreenitaistoon!

  • Satu

    Olipa sattuma, eilen alkoi itselläni myös ihan järjetön väsymys ja vieläkään en aina tunnista, että se on ensimerkki lähestyvästä migreenistä. Niin eilenkin kävi, osa päivästä meni ihan penkin alle migreenin takia. Meillä se on myös sukurasite. Olen ihan jumissa yläkropasta ja tänään matka suuntautuukin fyssarille, jos sieltä saisi apuja.

    Tsemppiä sinulle ja kiitos ihanasta blogista. ?

    • Hanna Vayrynen

      Menipä yksiin! Mietin voisiko tuolla matalapaineella olla merkitystä? Minulla myös kuukautiskiertokin vaikutti tähän kohtaukseen.
      Toivottavasti saat apuja ja paljon tsemppiä! Migreenit on peffasta!

  • K

    Mulla on auttanut purentakiskon käyttäminen jonkin verran! Tai ainakin luulen sen auttaneen:) . Lisäksi hankin myös silmälasit päätetyötä varten jotka korjaa hajataittoa, ehkä niilläkin on ollut vaikutusta. Migreenistä on niin hankala sanoa että mistä se johtuu:(

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla, että olet löytänyt apuja!:)
      Mullakin on varmasti monen asian summa…

      • Laura

        Moi Hanna!
        Mulla migreeni alkoi jo 13 vuotiaana kun menkat alkoi. Vuosia vaan kärsin kivuista, kun kaikki mitä kokeiltiin ei vaan auttanut. Mulla migreenin aiheuttajia on mm. alkoholi, menkat, kirkas valo ja purentavika. Sain parikymppisenä vihdoin toimivan lääkkeen joka auttaa ( eletriptan) se otetaan aina kohtaukseen. Olen ollut viimeiset 4 vuotta yrittäjänä ja huomasin, että kohtauksia alkoi olla jo joka viikko ja näin haitata työntekoa. Vuosi sitten 29 vuotiaana hakeuduin vihdoin ja viimein neurologille juttelemaan vaihtoehdoista. Ensiksi kokeiltiin kahta eri estolääkitystä tuloksetta, sen jälkeen sain kokeiluun aimovig nimisen lääkkeen joka pistetään kerran kk itselle esim käsivarteen. Ennen aimovigin käyttöä kohtauksia saattoi olla kk jopa 13 kpl, lääkkeen aloitettua kohtauksia n 2-5 ! !Tämä on ollut mulle pelastus, tuntuu että oon saanut normaali elämän takasin. Oon niin onnellinen tästä lääkkeestä. Olen käynyt säännöllisesti akupunktiossa ja hieronnassa mutta mulla migreeni vaati järeämmät aseet käyttöön. Kaikille ei pelkästään liikunta ja säännölliset elämäntavat auta.
        Tsemppiä!
        Elämä migreenin kanssa on yhtä helvettiä, toivottavasti löydät itselle sopivan avun. :)