CATEGORIES

Rakas Ranska

23.7.2018

Takaisin Helsingissä! Meillä oli aivan ihana Ranskan-matka, mistä koko perhe nautti täysillä. Olen todella onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus tuoda tänne tänä päivänä myös omat lapseni ja antaa heille niitä samoja lämpimiä kesämuistoja, mitä minä olen saanut pienenä tyttönä. Tätini ja hänen miehensä ostivat tuon kesätalon vuonna 1992, mistä lähtien mekin olemme käyneet siellä aina kun on ollut tilaisuus. Täten Arcachon on minulle tuttu reilusti yli 20 vuoden takaa. Rakastan sen rauhallista ja hiljaista kalastajakyläfiilistä. Pöydän antimet ovat pitkälti kaikki juuri viereisestä merestä nostettuja ja kaupungilla kuulee vain ranskaa. Tosin viime vuosina turistejakin on löytänyt kaupunkiin enenevissä määrin, eikä tosin ihme. Luonto on Arcachonissa henkeäsalpaavan upea. Näyttäviä ja korkeita mäntymetsiä. Pitkiä, vaaleita ja puhtaita hiekkarantoja. Euroopan suurimmat hiekkadyynit, Dune de Pyla. Mutta lempiasioitani paikassa on kuitenkin Arcachonin lahden voimakas vuorovesi. Lomamme kohokohtia on Arcachonin hiekkasärkillä leikkiminen. Laskuveden aikaan ranta saattaa karata paikoin jopa satoja metrejä alas ja paljastaa merestä suuria hiekkasärkkiä, missä lasten on ihana leikkiä.

Porottava aurinko luo hiekkasärkkien keskelle lämpimiä merialtaita, missä on mukava pienten lasten leikkiä ja pulikoida. Laskuveden matalassa vedessä on myös mahdollisuus ihailla mitä hienoimpia mereneläviä. Tänäkin vuonna nähtiin monia rapuja, isoja kaloja sekä loman paras bongaus poikien mielestä oli näyttävä rausku. Hiekkasärkät ovat myös erityisen näyttäviä merellä. Keskeltä lahtea nousee laskuveden aikaan pieniä hiekkasaaria, jotka taas katoavat nousuveden tullessa. Siellä paikalliset käyvät veneillä piknikillä ja nauttivat päivästä rauhassa. Ne ovat myös meidän lomamme kohokohtia kun suuntaamme serkkujemme veneellä tutkimaan näitä joka kerta erilaisia hiekkasaaria. Luonto on täällä suorastaan ainutlaatuinen.

Olen todella iloinen, että nyt yli 20 vuotta myöhemmin saan nauttia samoista asioista pienten lasteni kanssa, mistä minä nautin pienenä. Sydän sulaa hieman kun kuuntelen heidän harjoittelevan ranskan alkeita ja omaksuvan paikallisia tapoja, joista mekin olemme serkkujemme takia saaneet läpi elämän nauttia. Koen sen olevan valtava rikkaus kun saa olla läheisissä kosketuksissa erilaisten kulttuurien kanssa. Se hiljalleen opettaa maailman monimuotoisuudesta sekä ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta muita kohtaan. Oli ihana loma, mutta että miten ihanaa on olla myös takaisin täällä kuumassa koti-Suomessa! Parasta kesää viedään!

5 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Carina

    Kiitos vastauksesta, kyllä nyt taidan sen ostaa omaksi sitten.. :) myyn sitten jos ei toimikaan, mutta uskon että on kätevä ?

  • Carina

    Hei Hanna! Ei nyt liity tähän postaukseen….mutta siis olisin kysellyt sinulta, että suosittelisitko tuon jetkids bedboxin hankintaa? Onko ollut käytössä teillä vielä? Ostaisin 4-vuotiaalle ja puolivuotiaalle (yhteisen). Kiitos jo etukäteen :)

    • Meillä oli taas reissussa mukana ja olivat todella kovassa käytössä. Meidän keskimmäin nukkui toisen lennon sen ansiosta kuin tukki ja lentokentällä kulkeminen oli “lastenleikkiä” <3 ja hallittua sellaista kuan pojat istuivat onnellisina ja iloisina niiden päällä kun me kuljimme terminaalista toiseen ja vaihdoimme konetta. Me olemme pitäneet paljon! Mutta jos epäilet, niin on olemassa sivustoja mistä sellaisen voi myös vuokrata! En ikävä kyllä muista suoraan mutta jos googletat niin varmaan löytyy! :)

  • Sini

    Paikka näyttää kyllä todella kauniilta! Kiinnostaa ihan tietää, että miten sinne pääsee Helsingistä? Meillä myös kolme alle kouluikäistä lasta. Tarvitaanko autoa ja näin ollen myös istuimia? Suosituksi hotelleista? Ranska kiinnostaa, mutta ei perinteiset turistikohteet.

    • Moikka!
      Tänne olemme lentäneet kahta eri reittiä.

      Hki-Ams-Bordeaux ja siitä sitten 50min ajomatka Arcachoniin tai
      Hki – Biarritz suoralento ja 2h ajo Biarritzista Arcachoniin.

      Auto on melkein pakko olla. Meillä oli käytössä serkkujen auto ja lainassa tuttujen turvaistuimet kaikille lapsile, mutta lentokentällä on autovuokraamoja mistä saa kaiken jos ei omia jaksa/voi/uskalla lennättää mukana. Esim isäni vuokrasi viel yhden auton tuolle viikolle kentältä. Arcachonissa on todella vähän hotelleja ja mistään ei minulla ole kokemuksia, mutta tiedän tuttujen vuokranneen asuntoja/taloja airBnBn kautta! :)