CATEGORIES

Nespresso-lahjaideani

19.12.2015

Varmaan moni blogiani seuraava tietää, että esikoiseni myötä hurahdin kahviin. Nykyään aamut eivät enää edes lähde käyntiin ilman sitä yhtä kupposta ihmeitä tekevää kahvia. Vielä ihanemmaksi aamuiset kahvihetket teki isäni, joka osti minulle Nespresso-kahvikoneen joululahjaksi esikoiseni ollessa vain puolivuotias. Yksi parhaita lahjoja, mitä olen koskaan saanut. Ei ole tainnut kulua vuorokautta, ettei kone olisi päivässäni ollut mukana. Täten jos joku vielä painii lahjaideoiden kanssa, niin tässä loistava vinkki: Lämpimän täydellinen kahvikuppi ei lämmitä ainoastaan jouluna, vaan vielä monet vuodet eteenpäin.

nespresso joulu-2024

Nespresso-koneita on moneen eri makuun. Kokoja, värejä, tyylejä ja ominaisuuksia on monia. Olen vuosien saatossa saanut kokeilla lukuisia erilaisia Nespresso-kahvikoneita. Koska itse juon kahvini reilulla maidolla latte-tyylillä, suosin niitä kahvikoneita, missä on mukana oma maidonvaahdotin. Maidonvaahdotin tekee rutiinikahvista ekstraherkullisen. Maito vatkautuu hetkessä täyteläisen kermaiseksi, joka tuo ihanan pehmeyden aamukahvihetkiin. Omat suosikkikoneeni ovat iso ja järeä Gran Maestria, sekä helppo Lattissima Touch, jonka yhdellä painalluksella voit valita makusi mukaan joko espresson, cappuchinon tai maitoisan latten. Valinnanvaikeuden iskiessä Nespresson sivuilta löytyy lahjakone, joka auttaa sinua löytämään tarpeitasi parhaiten vastaavaan kahvikoneen.

nespresso joulu-2030nespresso joulu-2038

Nespressolta löytyy kahvin ystävälle varmasti se oma suosikkimaku laajasta 23 kahvikapselin valikoimasta. Miedoimpia on mm. pehmeä Dulsao do Brasil -maku ja tujumman kaverin tarvitseva kallistuu esimeriksi vahvan mausteiseen Kazaariin. Omia suosikkejani ovat mm. pehmeän hedelemäinen Rosabaya ja intensiivisempi, mutta silti ihanan kermainen Arpeggio. Fiilistelen myös Nespresson monia ihania kausimakuja. Tänä jouluna Variations Limited Edition -kahveihin lukeutuu Vanilla Amaretti, Vanilla Kardemumma sekä Ciocco Inkivääri. Itse ihastuin molempiin vaniljanmakuisiin kapseleihin. En osaa valita, kumpi niistä on parempi! Erityisen ihania makuja näin joulunaikaan.

nespresso joulu-2046

Mikäli kahvikone kotoa löytyy jo, on Nespressolla myös laaja valikoima erilaisia oheistuotteita. Minulta löytyy kaapista esimerkiksi kauniit latte-lasit, joissa estetiikon silmäkin lepää. Ja jostain kumman syystä kahvi maistuu niistä paremmalta? On se kumma. Alla näet kolme erilaista Nespresso-kattausta, jotka antavat osviittaa valikoiman kirjosta. Ensimmäisenä dramaattinen musta, toisena moderni valkoinen ja kolmantena tyylikkäät metallinsävyt.

Dramaattinen Mustanespresso_01_edit (Lattissima Touch Black, mustat Touch Collection espresso-, lungo-, cappuccino ja mukit)

Moderni Valkoinennespresso_02_edit (Lattissima Touch White, valkoinen Inissia, valkoinen Aeroccino-maidonvaahdotin sekä uuden Pure collectionin valkoiset espresso-, lungo- ja cappuccino-kupit ja mukit)

Tyylikkäät metallinsävytnespresso_03_edit( CitiZ kromi kahvikone, CitiZ termosmuki, CitiZ espressokuppi)

Koneista ensimmäisen kuvan Lattissima Touch on maidonvaahdottimensa takia suosikkini. Modernin valkoisen kattauksessa viehättävät nuo runsaat cappuccino-kupit (katsohan postauksen lopusta arvonta!) sekä viimeisen kuvan Nespresso travel mug –termosmuki on melkoisen kätevä kaveri, joka minulta löytyy myös käytöstä. Sen kanssa on monet vaunulenkit aamuisin tehty ja aamukahvi pysynyt lämpimänä kovemmissakin pakkasissa!

Kokemuksesta voin käsi sydämellä todeta, että Nespresso-tuotteet ovat erittäin ihana lahja, josta on iloa vielä moniksi vuosiksi eteenpäin. Tällä hetkellä Nespressolla on meneillään myös huikea kampanja, jossa kahvikoneen ostaja saa joko 30 €, 60 €, 80 € tai jopa 100 € alennuksen riippuen kahvikoneen ostohinnasta. (Alennus tosin edellyttää myös väh. 50 kapselin ostamista.)

pure-cappucino

Joulun kunniaksi arvon kahvinystävälle Nespresso PURE Cappuccino-kupit (2kpl). Kuppi on nimensä mukaisesti suunniteltu cappuccinon nauttimista varten, sillä niiden tyylikäs muotoilu säilyttää kahvin lämpötilan ihanteellisena. Arvontaan osallistut, kun kommentoit tähän postaukseen oman Nespresso-lahjatoiveen. Jätähän toiveesi huomiseen iltaan mennessä  (20.12.), jonka jälkeen ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti heti seuraavana päivänä.

nespresso joulu-20531

Ihanaa joulunodotusta oman kahvikupin ääreltä kaikille!

37 comments

Leave a Reply to Minna Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Laina

    Minulla on sellainen ja suosittelen sitä! Sain sen syntymäpäivälahjaksi, lisäksi sain sukat, joissa on kahvimotiivi päässä socks and gifts

  • Omppu

    ♥️♥️♥️ Ostin juuri tänään nespresso Inissia mustana. Kupit olis kyl ihan makeita siihen ?

  • Anna

    Latissima touch, mustana tietenkin, olisi minun valintani.

  • Jaana V.

    Kiitos Hanna erittäin kivasta jutusta. Kovasti mietin, että mitä ostaisin joululahjaksi tänä vuonna aikuisille ja kun näin tämän sinun postauksen, niin se oli siellä selvä. :) Mieheni sai jo oma kahvikoneen käyttöönsä ja rakastui samantien, vaikka aluksi oli sitä vastaan suurestikin. Mutta kiitos tästä hyvästä vinkistä, minulle siitä oli ainakin suuri hyöty. :) Oikein hyvää joulun odotusta sinulle ja perheellesi!

  • sara

    ehdottomasti Lattissima Touch White <3 Makuuni ihanan yksinkertainen eikä liian isokokoinen!

  • SaR

    Citiz termosmuki olisi hieno joululahjatoive :) Saisi äitikin joskus juoda juomansa kuumana.

  • Emilia

    Toive olisi ehdottomasti CitiZ kromi kahvikone!

  • Mila hildén

    Lattissima touch black?

  • Sari

    Toivoisin pukilta Nespresso-kahvikoneen maidonvaahdottimella. Ihanaa joulua!

  • Minulla on kotona juuri tuo moderni valkoinen yksilö, josta pidän kovasti! Joten lahjatoive olisi cappuccino-kupit! :) Tilaatko muuten kapselit miten kotiin?

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

  • I would give up everything for a cup of coffee right now :)

    https://colorofberries.wordpress.com/

  • Minna

    Metallinsävyinen on upea ja suosikkini :)

  • Melisa

    Lattissima Touch White olisi ihana. Yksi kahvikone meiltä jo löytyy, mutta voisin päivittää sen uudempaan.

  • Annika

    Kyllä se on ehdottomasti Gran Maestria. Kahvi lämmitetyn maitovaahdon kera on todellakin arjen luksusta. Kahvi on pehmeää, se pysyy lämpöisenä pidempään (HS lukemista ei tarvitse kiirehtiä sen vuoksi, että kahvikuppi jäähtyy ja on haettava heti uusi). Tajuan tämän nyt konkreettisesti, kun vuosia palvellut täysautomaattinen kahvi-/espressokeittimeni hajosi juuri joulun alla..?

  • minna

    Ihana tuo valkoinen Latissima Touch maidonvaahdottimen kera! Rakastan soijalatteja, jotka nyt teen kotona vedenkeittimen, mikron ja pienen maidonvaattimen avustuksella..

  • Sirkku

    Voimilla se oli varmaan uusi kaunis kahvikone vaikkapa valkoisen värisenä!

  • Ninni

    Voih, olen jo pitkään haaveillut kahvikoneesta. Miehelleni vinkattu joululahjatoiveeni joka juurikin tuo Lattissima Touch. Mukit olisivat piste iin päälle ?. Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi.

  • Siiri

    Omaa silmää eniten miellyttää tuo Lattissima kone :)

  • Essi

    Tuo Lattissima Touch Black olisi aivan unelma lahja ja sopisi keittiööni niin hyvin!:)

  • Emppu

    Pure collectionin kupit ovat aivan ihania!

  • Sannas

    Lattissima Touch Black on suosikkini!

  • Karoliiiiiiiiiina

    Mä haluaisin nimenomaan kahvikoneen maidonvaahdottimella, voisi tehdä kaikkia herkkukahveja soijamaidolla! Ahh, vielä joku päivä!

  • Jos saisin jonkin Nespresso-tuotteen lahjaksi, olisi se ehdottomasti metallisävyinen Lattissima-kahvikone!

  • Hanne

    Ihana postaus, alkoi heti tekeen mieli kahvia! Oli niin herkullisen näköisiä kuvia. Tuollainen Latissima kahvikone olisi toivelistalla, mutta voisin jo alkaa kartuttamaan tarvikkeita eli nuo kupit ois kivat!

  • Hanna

    Olen samaa mieltä, että kahvikone ja siihen liittyvät tarvikkeet ovat ehdottoman hyviä lahjaideoita! Törmäsin White on white -sisustusliikkeessä aivan ihanaan Riviera maisonin kahvikapselilevyyn, jolla kapselit saa nätisti osaksi sisustusta. Mielestäni todella hyvä ja persoonallinen lahjaidea, jonka enemmän kuin mielelläni löytäisin myös omien pakettieni joukosta! Ihanaa joulua teille<3

  • Emilia

    Oma toiveeni olisi juurikin nuo valkoiset cappuccino-kupit. Ajattoman kauniin nakoiset! Taydellinen lahja italialaiselle poikaystavalle, joka sattuu olemaan cappuccinon ystava:)

  • susanna t

    Mukana arvonnassa :)

  • Marianne

    Olen tovin katsellut ja vertaillut erilaisia kahvikoneita ja tuo Latissima Touch miellyttää itseäni tällä hetkellä ?

  • Jenniheini

    Lattissima Touch- kone :)

  • Rärrä

    Latissima touch on heti mieheni jälkeen paras asia Elämässäni :D Nespressolta toivoisin, no tietysti kapseleita ja astioita, juurikin cappucino ja latte mukeja. Muutamat espresso mukit eivät myöskään olisi haitaksi isäni vierailuja varten :)

  • Marju

    Valkoinen “lattekone” on lempparini.

  • jonnnna

    Nespressolla on kyllä paljon kauniita oheistuotteita! Koska kone jo itseltä löytyy niin travel mugille olisi runsaasti käyttöä.

  • Pippanen

    Lattissima Touch olisi suosikkini, rakastan lattea! Hyvää Joulua!

  • Marianne

    Alkoi kahvihammasta kolottaa ?. Lahjatoive Nespresso CitiZ kromi kahvikone.

  • Jennifer

    Olen pitkään halunnut nespresson valkoiset kahvikupit ja lautaset :)

  • Marissa

    Toivon Gran Maestria Platinum tai Lattissima Pro keitintä :)

  • Meri

    Ehdottomasti ottaisin myös tuon mustan mistä löytyy maidonvaahdotin! Ja sitten hankkisin nuo samat kauniit lattemukit kuin sinulla. Ja lasin täytteeksi tuota Vanilla kardemummaa! Nammm