CATEGORIES

Kahvin juhlaa

19.5.2016

*Kaupallinen yhteistyö Nespresson kanssa*

Vappupäivää juhlimme perinteisen brunssin merkeissä ystäväperheiden kesken. Samalla kokoonpanolla tulee jo neljäs vappupäivänbrunssi meillä täyteen. Tänä vuonna aikuisia ja lapsia oli vielä yhtä paljon, joten kaaos oli suhteellisen hallittu. Ensi vuonna lapsilla onkin sitten jo ylivoima… Lapsemme ovat samanikäisiä, joten vaikka vappubrunssimme eivät olekaan niin rauhallisia mitä ne olivat vielä 4 vuotta sitten, niin sitä pienten yhteistä riemua on sydäntälämmittävä katsoa. Tosin kyllä siinä vanhemmat tarvitsee kahvikupin käteen, jos toisenkin…

vappu2016a-5033

Kuten usein suomalaisissa juhlissa, kahvi on meillä vahvasti esillä. Meillä on aina juhlissa pystyssä Nespresso-baari, mistä ystäväni osaavat käydä valitsemassa  suosikkikahvimakunsa ja -maidon, joilla kahvilatasoiset kupposet valmistaa. Minusta se tuo ihanan hemmottelevan lisän siihen aamuiseen kahvihetkeen, kun saat tehdä kahvistasi juuri omanlaisen. Nespressolla on valtava valikoima erilaisia makuja, joista itse suosin niitä pehmeitä ja lempeitä kahveja. Omia lemppareita ovat mm. Dulsão do Brasil, Rosabaya de Columbia, Volluto, Cosi ja Livanto. Vaikka nämä kaikki ovat espressoiksi tarkoitettu, niin itse käytän niitä oikeastaan vain korkeissa lattekahveissa ja loistavasti toimii.

nespresso vappu 16-5082

Juhlissa meillä on ollut käytössä Nespresson pieni vihkonen, josta on voinut valita itselleen mieluisimman kahvimaun. Tänä vuonna käytössä oli Nespresson oma Discovery Box, joka oli pienen porukan juhlassa hyvin toimiva. Kauniiseen rasiaan on nimetty kaikki eri kahvimaut, niiden vahvuus ja tarjoilusuositukset sekä kahvikapselit sai poimia samalta tarjottimelta. Kätevää.

nespresso vappu 16-5077 nespresso vappu 16-5087 nespresso vappu 16-5117

Nespresso baarimme valikoimaan kuuluu myös rivi erilaisia maitoja, joista kukin voi valita omansa. Oma erikoisuus on vaniljasoijan käyttö kahvissa, mikä tekee kokonaisuudesta ihanan pehmeän ja hennon makean – olematta liian sokerinen (sillä itse en tykkää sokeria kahvissa käyttää). Baristatasoa olevat kahvit tuovat aivan ihanan lisän tällaiseen ystävien brunssihetkeen, jota me kaikki aina innolla odotamme. Vaikka jaloissa tänä vuonna juoksikin ennätys suuri lauma vappumunkeista vauhkoontuneita lapsia, ei se meidän kahvihetkeä häirinnyt. Päinvastoin. Kahvin voimalla lähdettiin vielä koko porukalla Kaivopuiston ihmisvilinään vapputunnelmaa ihastelemaan.

nespresso vappu 16-5126 nespresso vappu 16-5103nespresso vappu 16-5164

Minä ja minun rakkaat tyttöystäväni, ketkä olen saanut jo yli puolet elämästäni tuntea. Lapsemme taas ovat saaneet toisistaan ystävät, jotka ovat tunteneet toisensa syntymästä asti <3

Arvonta

Loppuun minulla on ilo julistaa teille mahtava arvonta! Kun tähän postaukseen kerrot suosikkikahvimakusi Nespressolta (voit käydä vielä tutkimassa laajaa kahvivalikoimaa täältä) ja miten sitä joisit, voit voittaa itsellesi Latissima Touch -kahvikoneen! Aikaa kommentoida on tämän viikon loppuun, eli sunnuntai-iltaan (22.5.), kello 22.00 saakka. Arvonta suoritetaan kaikkien kommentoineiden kesken. Onnea kaikille kisaan! Palkinto on kokemukseni mukaan mitä mahtavin!

294 comments

Leave a Reply to Tilda Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Manna

    Oi, hyvä kahvi on kyllä hieno asia;)! Vahvat espressot ovat mieleeni, myös Dulsao do Brasil. Maitomieltymys on jumittanut jo pitkään mantelimaidossa. Kahvistahan voisi jutella vaikka kuinka kauan!!

  • PaulaS

    Ouuu, ihanan herkullisen näköisiä! Vivalto Lungo kuulostaa minulta!

  • Johanna

    Vaniljainen latte olisi ihana! Nauttisin sen iltapäivällä kaikessa rauhassa suklaapalan kera ;)

  • Elsa

    Aamukahviksi kokeilisin mieluiten Caramelito-makua.

  • Marja

    Makukahveista caramelito maistuisi varmasti, vaikken ole tainnutkaan nespresson kahveja vielä koskaan maistaa! Olen juonut vasta pari vuotta kahvia :D ja vielä opettelen!

  • Mira

    En ole päässyt noita vielä maistamaan, mutta kahveista pidän, joten tervetullut olisi, kahden lapsen äitinä sitä kahvia toisinaan kuluu!

  • Jenni

    Rosabaya de Columbia on ollut lempparini niistä, joita olen kaverin luona päässyt maistamaan! Olen kyllä sellainen kahvihirmu, että oikein sormet syyhyäisi päästä maistamaan noita kaikkia:)

  • Emilia

    Nespresson kahveja en ole vielä päässyt maistamaan mutta Livanto kuulosti hyvältä.

  • sonja

    Caramelito! Aamukahvit oman kultsin kanssa parvekkeella kesäisessä aamuauringossa :)

  • lahtiska

    En ole testannut kaikkia makuja, mutta Cosissa voisi olla aineksia suosikiksi. Nauttisin sen runsaalla rasvattomalla maidolla töiden lomassa läppärin ääressä tai rauhassa sunnuntaiaamuna kahvimaitoon tehtynä.

  • Malla Örn

    Caramelito, olisi aivan ihana startti aamuun kun yrittää tasaoainotella työn, opiskelujen ja sosiaalisen elämän kanssa :)

  • Johanna

    Olisipa tuuria arvonnan kera ja pääsisin itsekin nauttimaan herkkukahveista ystävieni kera <3

  • E

    Caramelito kuulostaa hyvältä, herkkukahvien ystävä kun olen. :)

  • Heidi

    Cosi. Kahden pienen lapsen (joista nuorempi vasta 3 viikkoa) äitinä ei hirveästi ole aikaa pitää pitkiä nautiskeluhetkiä, joten viiden minuutin hengähdystauko kahdestaan kunnon espressokupillisen kanssa tekisi terää.

  • Leena_L

    En ole näitä vielä maistanut, mutta Nespresson kahvikone on ollut haaveissa. Cappuccinoa juon mieluiten :)

  • Mariiiiia

    Cosi kuulostaa parhaimmalta :)

  • Ellla

    Vanillo kuulostaa hyvältä!!:)

  • Katjah

    Oi, tällä olisi kiva keitellä miehelleni aamukahvit!

  • Emilia

    Vanilio kuulostaa todella hyvälle, mutta uskon että moni muukin maku olisi herkullinen. Joisin kahvia iltapäivällä lapsen päiväuniaikaan ja lukisin samalla Oma pieni arjen luksushetki. :)

  • Sandy

    Arpeggio on lempparimakuni Nespresson kahveista! Toki erilaiset kausimaut myöt yllävät aina positiivisesti makuelämyksillään :)

  • OJ

    En ole juonut näitä, mutta veikkaisin, että Rosabaya de Colombia olisi suosikkini. :)

  • LauraL

    Rauhallinen aamu, minä ja kahvi. Vanilio.

  • Teija

    En ole itse päässyt näitä vielä maistelemaan. Tuoreena kahvinjuojana valitsisin miedompia makuja. Maustetut vanilja ja caramel voisi maistua ja kahvissani on aina reilusti maitoa! :)

  • Maariah

    Nyt on kyllä mahtava arvonta! En ole vielä päässyt maistelemaan Nespresson kahveja, mutta jokin pehmeä kahvi olisi minun makuuni, caramelito kuulostaa myös hyvältä :)

  • Anniina

    Vahvan kahvin ystävänä Arpeggio kuulostaa herkulliselta :)

  • Julia

    Oi miten ihania kuvia! <3 Isovanhemmillani on Nespresson kahvikone ja sitä olen jopa hieman kadehtinut. Omaan opiskelijabudjettiini en ole vielä saanut sitä mahdutettua, ehkä ensi kesätyörahoilla! ;D Lempimakuni on ehdottomasti Linizio Lungo.

  • Kurohime

    Moi!
    Lempparini on vahva espresso Roma.

  • Jenni

    En ole koskaan vielä maistanut Nespresso-kahveja, joten olisi kyllä mahtavaa päästä maistelemaan kaikkia erilaisia, ihanalta kuulostavia kahvimakuja! Hedelmäiset kahvit kuulostavat hauskoilta ja niitä pitääkin päästä maistamaan. Myös vanilja ja kinuski -kapselit houkuttelisivat :)

  • karo

    Vanilio kuulostaa herkulliselta! Mutta niin moni muukin… ?

  • Sonjae

    Vanilio, caramelito ja livanto kuulostavat aika hyviltä! :>

  • Kaisa

    Caramelito on herkullisin!

  • Heli

    Suosikkia minulla ei ole, koska en ole vielä päässyt maistamaan, mutta suurena kahvin ystävänä maistiaisina mielelläni jokaista ;)

  • Iida

    Vivalto Lungo Decaffeinato kuulostaa oikein herkulliselle! Hedelmäisen kahvin pariksi voisin kokeilla nauttia hedelmiä!

  • Eliisa

    Kazaar on aivan ihanaa!

  • SannaLe

    Suosikki olisi Bukeela ka ethiopia :)

  • su vi

    Caramelito, aamulla herätessä ja lehteä lukiessa..

  • Mari

    Caramelito. Lämmöllä muistellen aupair aikaani Hollannissa. Ihana host isäni tilasi aina tätä kahvimakua, kun tiesi minun ja hostäitini pitävän siitä.

  • Ida Pispa

    Kokeilisin ehdottomasti tuota mainitsemaasi, ihanan kuuloista Dulcão do Brasil -kahvimakua. Kuppi mukaan ja aurinkoon pihalle, ihanaa. :) Olisi mahtavaa voitta tuo pitkään himoitsemani kahvikone!

  • Amira

    caramellito kuullostaa erittäin hyvälle :) ahh tuo kahvikone toisi vauva-arkeen hitusen luksusta

  • Sweety

    Luulen että pitäisin eniten vollitosta, pitkäksi lateksi tehtynä juuri vanilijasoijamaidolla :) voi olen tuosta kahvikoneesta haaveillut niiin kauan!!

  • Hanna

    Vanilio vie kielen mennessään :P Tarkemmin ajateltuna varmasti joka ikinen maku menisi…

  • Jasmina

    Caramelito kuulostaa hyvälle!

  • Tilda

    En ole ennen näitä kahveja maistanut, mutta valikoimaa selailtuani ehdottomaksi ykköseksi nousi Ciocattino… Niin, naiset ja suklaa ;) Oman rakkaan kanssa aamupalalla – pientä luksusta arkeen!

  • Maarit

    Kaikkea olisi ihanaa maistaa! Mutta, tuo Linizio Lungo… Voisiko mikään aamu olla hirveä noin ihanan kuulloisen kahvin kanssa <3

  • TanjaP

    Vanilio kuulostaa juuri oikealta kahvimaulta minulle. :)

  • pauliina

    Mukana, jos vaikka onnetar suosii laadukkaan kahvin ystävää. Oma suosikkini on Vanilie, sitä tulee juotua aina ystävällä kyläilemässä olessa. :)

  • Syystyttö

    Vanilio on ihanan makuinen. Kuppi kahvi ja aamuaurinkoinen kesäpiha on ihas parasta!

  • Petra

    En ole koskaan maistanut Nespresso kahveja, mutta Caramelito kuulostaa sellaiselta jota ainakin haluaisin maistaa :) Joisin sen kevytmaidon kanssa.

  • Mabz

    Kokeilisin ehdottomasti tuota mainitsemaasi, herkullisen kuuloista Dulcão do Brasil -kahvimakua. Olen itse asunut Brasilian rajalla, ja arkinen throwback paikallisiin makuihin ja tunnelmiin olisi enemmän kuin tervetullut!

  • Hanna M

    ARPEGGIO DECAFFEINATO
    Siirryin kofeiinittomiin ekan raskauden (& imetykseen) aikana ja niitä suosinut siitä lähtien. (Heh, melkeinpä tässä onkin oltu raskaana tai imetetty loppuvuodesta 2011…)
    Siksipä nuo kofeiinittomat menisi ehdottomasti kokeiluun täällä.
    Nyt vaan odotellaan onnettaren osumaa ;)

    Kaimasi

  • Meimii

    En ole aikaisemmin maistanut Nespresso-kahveja, kaikkki kuulostavat hyvältä :) Mutta kyllä se valinta taitaisi olla caramelito.

  • Jane

    Vanilie kuulostaa hyvältä! Nam, osuisipa arpaonni tänne, niin saisi kahvihetkiin ripauksen luksusta. Olisi ihana siemailla näitä uusia makuja 1,5kk ikäisen nukkuessa. :)

  • Anna

    Suosikkikahvi on Volluto kofeiinittomana. Joisin sen rauhassa täysmaitoon tehtynä lattena pojan päiväuniaikaan. Paikkana parveke ja seurana pala suklaata sekä naistenlehti :)

  • Eija

    Roma<3

  • Eveliina

    Kahvikone toisi ihanaa luksusta kiireiseen arkeen. Minun valintani kahvihetkiin olisi Caramelito.

  • Kiia

    Caramelitoa haluaisin ehdottomasti maistaa :)

  • Sonja

    Kyllä joisin Carameliton sillä aikaa kun lapseni on päiväunilla :) Nauttisin omasta ajasta ja hyvästä kahvista,

  • Jonskuko

    Vanilino voisi olla mieleeni, en tosin ole maistanut.. Hidas aamu, kahvi ja paperilehti – täydellistä :)

  • SusannaS.

    Olispa aika ihana!

  • Tea

    Pehmeä Linizio Lungo aamukahville ja makean himoon Caramelito voisi kuulostaa hyvältä!

  • Maikkis

    Vanilio. Voi kun voittaisin tämän! :)

  • Karoliina

    Vanilio kuulosta kyllä hyvältä. En ole tosin vielä päässyt maistelemaan. Toivottavasti nyt pääsisi. :)

  • Laura

    Ihana arvonta! Suosin vaaleita pehmeitä mutta vahvoja kahveja! Äkkiseltään esim linizio lungo voisi kuulostaa herkusta! Kunpa jonain päivänä saan aloittaa aamuni ikiomalla nespressokeittimelläni ❤️

  • Minna Hokkanen

    Tykkään aika voimakkaista kahvimauista ja juon kahvini yleensä mustana, joten espresso- ja lungovalikoimista löytyi ihanan herkulliselta vaikuttavia makuja – ihan ehdottamasti haluaisin päästä kokeilemaan Livanto-espressoa, jonka kuvauksessa mainittiin kinuskisuus. Kuulostaa niin hyvältä!

  • Lilyyy

    Linizio Lungo olisi varmaan ihanan pehmeä maku :) Viileänä kesäaamuna aikaisin ennen muiden heräämistä lähtisin koiran kanssa kävelylle ja nappaisin ison kahvin mukaan <3 Nautiskelisin rauhasta ja luonnosta sekä siitä, että kahvin saa joskus juoda rauhassa ja lämpimänä ;D

  • Miss M

    Olisi täydellinen meidän keittiöön!

  • Marbella

    Rosabaya on suosikkini. Ihana maku ja kapseli on kauniin värinen <3

  • Monica

    Vanilio on aina ollut lempparini, aivan täydellinen maku!

  • Parskk

    Jokin espressoista – esimerkiksi Cosi!

  • Anna

    Hei, vaikea valinta mutta Roma on kyllä ihana ? olisipa mieluinen kahvilahja! Ihanaa kesän jatkoa!

  • Johanna

    En ole kahvinjuoja, mutta makukahvit kyllä houkuttelisivat. Cappuccinoa juon kahvilassa käydessä. Se on herkkua. Makukahvikone olisi ihanaa arjen luxusta kotiäidille. (:

  • Psh

    Vanilio on parasta.

  • Milla

    Haluaisin ehdottomasti maistaa Ciocattinoa tumman suklaan suurena ystävänä :)

  • Johanna

    Vanilio ja caramelito kuulostaa niin houkuttelevalta, että kokeilisin niitä molempia heti jos tilaisuus tulisi. Mieletön kilpailu. Sormet ristissä, jota voitto osuisi kohdalle :) :)

  • Sienna

    Vanilio voisi olla testin arvoinen! Ihana arvonta!

  • Rii

    Joisin ehdottomasti carameliton, rauhallinen aamukahvihetki hesarin äärellä on parasta mitä tiedän! :) tällä hetkellä kahvivalikoima on aikamoinen kompromissi, miehelle liian laimeaa, minulle liian kitkerää:D ehkä tällainen kapselikone olisi ihan fiksu hankinta!

  • Reetta Vierelä

    Ehdottomasti Arpeggio Decaffeinato, jota joisin mieluiten vaniljasoijamaidon kera.

  • Jenny

    Arpeggio Decaffeinato piristämään jo kaavoihin kangistunutta “tumma paahto mustana” kahvimakuani :)

  • Jonna

    En ole päässyt koskaan maistamaan näitä, mutta vanilio kuulostaa siltä, että kokeilisin sitä ensimmäisenä :) Voi miten mahtavaa olisikaan, jos arpaonni suosisi! Ihanaa kesän jatkoa sinulle ja perheellesi <3

  • Jatta

    Suosikkini noista olisi Vanilio, ja sitä joisin varmasti vain sellaisenaan, että vaniljan maku pääsisi sieltä esiin. :)

  • Milja

    Vanilio kuulostaa ehdottomasti parhaalta! :) nam!

  • Annie

    Volluto vie kielen mennessään <3

  • Kirsi

    Minunkin lempparimakuni on Cosi. Voi, kun arvonnassa lykästäisi, tulisipa arkiaamuista mahtavia :)

  • suvi N

    Miten ihanasti kerroitkaan Vappu brunssistanne! Tuli ihan sellainen olo että minäkin tahdon mukaan näkemään kun vappumunkeista hullaantunert pikkuisenne juoksivat taloa ympäri.

    Olisi ihana voittaa tuo kone! Se tulisi tarpeeseen kun aloitan kesäkuussa uudessa työpaikassa ja olen saanut jo hetken sisustella omaa pientä asuntoani ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen♡ tietäisin jo sille sopuäivan paikankin asunnossa i!

  • Heidi

    Caramelitoa herkkuhetkiin!

  • Ainomarja

    Vanilio, ehdottomasti :)

  • Hellu

    Mikä tahansa varmasti maistuis näistä ihanista vaihtoehdoista?

  • Essi

    Livanto vaahdotetulla maidolla ? Teen siitä latten. Nam nam. Tämä herkku kuitenkin vain anoppilassa mahdollinen, joten olisihan se ihana nautiskella tätä useammin ja kotona !

  • Mila

    Vanillo ja itse juon kahvini aina paljohkolla soijamaidolla ❤️

  • Anna

    Ristrettoa olen maistanut, se oli mahtavan hyvää! Seuraavaksi varmaan kokeilisin Arpeggiota. Ja hyvän ruoan päälle espressona.

  • Jannu

    Cosi aamuespressossa ja Livanto lattessa on omat suosikit.

  • Marja

    Bukeela ka Ethiopia

  • Riia Hiltunen

    Caramelito! Voisiko aamu enää makeammin alkaa!?
    Toivottavasi pääsen testaamaan,vaikka tämän arvonnan myötä :)

  • Maija

    Kun haluan oikein hemmotella itseäni, niin tilaan jonkun ihanan lattemaisen suklaisen tai muuten makean kahvin. Niinpä caramelito kuulostaa aivan mielettömän hyvältä!

  • Mimi de Paris

    Kahvina ihana Rosabaya de Columbia tai Roma, sen seuraksi teen kookosmaitoon valmistetun cappucinon. Ripottelen viela paalle hieman kookoshiutaleita. Menee ihan jalkiruoasta.. :) Joskus valmistan seuraksi viela sitruuna-kookos macarones pikkuleipia jotka valmistuvat helposti ja nopeasti..

  • Niina

    Bukeela on meidän perheen suosikki.
    Ostamme Helsingissä käydessä sitä reilusti varastoon koska asumme monen sadan kilometrin päässä, mutta bukeelaa on oltava aamuisin saatavilla.

  • Ellen

    Olen suuri kahvin ystävä, Siispä innolla mukana arvonnassa! Lempparini on Roman, sillä pidän vahvasta kahvista.

  • Bella

    Huikee arvonta. Vaikea valita yhtä hyvää, sillä kaikki kuulostaa niin ihanalta. Jos onni kävisi, antaisin lahjaksi rakkaalle tyttärelleni valmistujaislahjaksi.

  • Kirsi

    Valintani Arpeggion.
    Voih, kone olisi enemmän, kuin tervetullut tähän osoitteeseen. Kaipailisin tuommoista konetta työpaikalleni, helpottaisi kahvin tarjoaminen asiakkailleni.

  • aem

    Suosikkini on kofeiiniton Volluto, jota nauttisin italialaistyyppisellä ihanalla aamiaisella ystävien kanssa! :)

  • Ssal

    Dulsão do Brasil kuulosti hyvältä! Normaalisti kahvilassa juon cappuccinoa tai lattea. Nespresson kahvit eivät ole minulle entuudestaan tuttuja, mutta himoitsen tuota konetta itselleni :)

  • Nanna9

    Ehkäpä Roma olisi ensimmäinen testattava.

  • katerina

    Vanilio kuulostaa ihanalle!

  • maisamiisa

    Itse en juo kahvia, mutta olispa ihana saada tarjota ystäville muutakin kuin peruskahvia :) tiedä vaikka itsekin oppisi, moni maku ainakin kuulostaa herkulliselta, esimerkiksi caramelito :)

  • Elina

    Fortissio Lungo ja aamukahvina!

  • Noora Puruskainen

    En oo maistellu noita kahvimakuja ja kun kattelin tuota listaa tajusin että voisin kokeilla kaikkia makuja, koska kaikki kuullosti niin hyvältä. Yksi parhaimmista ystävistä joka käy kahvilla sillon tällöin kyselee onko jotain “parempaa” kahvia joten jos voittaisin tarjolla olisi aina Parempaa kahvia. :)

  • Anni

    Caramelito kuulostaa täydelliseltä!

  • Hansu

    Vanilio lähtisi ensimmäisenä kokeiluun! :)

  • Mia

    Caramelito kuulostaa ihanalta..nam

  • Mira

    Caramelito kuulostaa hyvältä! <3 Oispa ihana voittaa :)

  • Sirkku

    Näin pienen tyttövauvan (väsyneenä mutta onnellisena) äitinä toivon arpaonnen suosivan :) Suosikkimakuni on Vanilio.

  • Helene

    Espresso Livanto tai Vivalto Lungo voisivat olla suosikkejani! Aamukahvi ei ole aina niin ehdoton, mutta iltapäiväkahvi on must! Etenkin nyt kesällä se on ihana nautiskella omalla parvekkeella :)

  • Camilla

    Mahtava arvonta!!! Töissä välillä olen käyttänyt nespresson kapseleita ja suosikki on ollut Arpeggio! Tykkään itse vahvasta kahvista… sillä viimeistään herää huonosti nukutun yön jälkeen. :)

  • Jenny

    Vanilio :)

  • Tiina S.

    Olen vahvan kahvin ystävä, siksi valitsen Roman tai Arpeggion.
    Tiina S.

  • Jenni

    Noista monista vaihtoehdoista ottaisin kyllä carameliton! Varmasti ihan huikee maku. :)

  • Jonna

    Mulle,mulle! Mun lempimakuna on Vivalto Lungo. Olen niin paljon haaveillut tästä kahvikoneesta,toivottavasti voitto osuu tänne!

  • Jennie

    Caramelito ehdottomasti <3

  • Päivi

    Rosabaya de colombia mustana aamulla avaa silmät!

  • SAMP

    Vivalto lungo decaffeinato sopisi hyvin iltapäivän jäälatteen, että tulee uni silmään illalla ?

  • Henna

    Jäälatte kesähelteille Vaniliosta!

  • Mini

    Livanto on ollut jo pitkään suosikkini. Cappuccinoja valmistelen useimmiten! Aamukahvi on parasta :)

  • Janica

    Vanilio kuulostaa ihanalle ? olisi ihana voittaa kone ja myös tarjota ystäville erikouskahveja.

  • Lena

    Rosabaya de colombia ja espressona joisin iltapäivällä :)

  • Meri

    Caramelito-latte iltapäivän kahviherkutteluun!

  • Leenu

    Valitsen suosikkikahvimaukseni Rosabaya de Columbian puhtaasti kapselin kauniin värin vuoksi! :) En ole nimittäin vielä koskaan päässyt maistelemaan Nespresson kahveja. Latissima Touch-kahvikone sopisi täydellisesti uuteen asuntooni!

  • Sini

    Livanto on suosikkini ja lattea juonnuseimmiten :)

  • Elina

    Kahvin ystävänä harmittaa myöntää, että tuotteet eivät ole tuttuja ja olisi ihana löytää oma suosikkini tämän mahtavan arvonnan kautta. Peukut pystyyn?

  • Sari

    Oi olisipa ihana saada päiväkahvihetkeen Caramelito ja nauttia omasta ajasta kun pikkuneiti on päiväunilla. :)

  • jeni

    Toi Caramelito kuullostaa niin herkulle!! Itselläni se toimisi varmasti hyvin iltapäivän kahvihetkiin tuomaan piristystä, sen voimalla jaksaisi juosta kolmen pienen perässä loppu päivän :D

  • Dani

    Rosabaya de colombia hasselpähkinämaidolla <3

  • Charlotta

    Valitsisin Ciocattinon, josta tekisin herkullista ja viilentävää jääkahvia kesähelteille nautittavaksi.

  • Neljän kuukauden ikäisen vauvan kanssa on kahvi tullut viime aikoina todella tarpeeseen. Rakastan erikoiskahveja, mutta olen pitänyt näitä kahvikoneita vähän turhakkeina. Nyt mieleni on kuitenkin kääntynyt ja kahvikone himottaisi kovasti! Aamun kruunaisi täyteläinen espresso, mutta valinnakseni päätyi kuitekin VIVALTO LUNGO DECAFFEINATO. Kofeiiniton kahvi olisi täydellinen vaihtoehto iltapäivän kahvihetkiin. Vauvani on täysimetyksellä, joten olen pyrkinyt minimoimaan kofeiinin käyttöä aamukahviin. Näillä kofeiinittomilla vaihtoehdoilla pääsisin edelleen nautiskelemaan kahvitteluhetkistä. Ne nimittäin kummasti piristävät päivää ja ovat sitä omaa aikaa, kun poju on päiväunilla..

  • Maiju

    Rosabaya de Colombia! Illalla partsilla, uijui:)

  • Oona

    Ihana arvonta! Itse en konetta omista mutta ystäväni hemmoitellut minua Rosabaya de colombia kahvilla! Kone tulisi kyllä tarpeeseen joten osallistun arvontaan :)

  • ValMa

    Olisipa mahtavaa voittaa tämä palkinto! Minulle Vanilio, kiitos :)

  • Heini

    Caramelito, oh ja ah kuinka herkku se on :)

  • sikkuralla

    Vanilio kuulostaisi aivan ihanalta kahvinautinnolta.

  • Tiia

    Vanilio vaikuttaisi todella herkulliselta! Upeaa olisi voittaa Nespresso kahvikone niin saisi herkkukahveja ihan kotonakin vaikka päiväkahvilla :)

  • Anonymous

    Caramelito! :P

  • Teija

    Livanto vois olla mun makuni, vaikea valita kun eivät ole entuudestaan tuttuja!

  • Sini

    Bukeela ka Ethiopia. En juo kahvia, mutta tällä voisi aloittaa seuraavan sunnuntain.

  • Krista

    Veikkaisin että Livanto olisi aika makea juttu. Tykkään espressoista ihan sellaisenaan niin se varmaan olisi paras. Normaalisti juon kahvin maidolla ja latte on se suosikki maidollisista kahveista.

  • Saara

    Oma lempparini on Livanto manteli- tai soijamaidolla, nam!

  • Riina

    En olekaan tainnut Nespresson kahveja vielä maistaa, mutta Vanilio kuulostaa herkulliselta niin arkeen kuin juhlaan ☺️

  • Sallavi

    Oma suosikki on myös tuo Rosabaya de colombia! En tiiä onko tekemistä myös sillä että sen kapselin näkeminen tuo jo hyvän fiiliksen ;) ja oma suosikki on latte kookossoijamaidolla

  • Täti Ruskea

    Vanilio lattena ja vaniljamaun tehostajana ripaus vaniljasokeria. Tästä kahvikoneesta on kovasti haaveillut ja syksystä lähtien olisi todella tarpeen.

  • Rimbeki

    Caramelito ☺️

  • Citru

    Lempimakuni on Roma ja Vanilja, joita olen saanut maistaa tädilläni. Itse en omista kyseistä kahvikonetta ja olisi huippua se voittaa!

  • Katja Koskinen

    Ehkäpä tuo caramelito ja maidon kanssa :)

  • Kaisla

    Vanilio on suosikkini! Erikoiskahveja tulee juotua muutama viikossa, useimmiten jossakin kivassa kahvilassa nautiskellen. Olisipa ihanaa saada tyylikäs kahvikone myös omaan kotiin!

  • Emmi

    En ole vielä näitä kahveja päässyt maistamaan ja moni maku kuulosti mielenkiintoiselta. Ensimmäisenä maistaisin ehkäpä Dulsão do Brasil -makua. :)

  • Elina

    Kahvivalikoima aamujen piristämiseksi olisi erittäin tervetullut. Oma ehdoton lempparini on Kazaar!

  • Mape

    Saako osallistua, vaikkei ole maistanut? Meillä on pikkuruinen dolce gusto ja chococcino on hirmuhyvää. Kapselikeitin on kyllä kätevä. Mies juo varmasti kymmenen kuppia kahvia päivässä ja keittää kupin kerrallaan…Olisipa tämä hieno peli!

  • Sanna

    Kazaar on on suosikki! Ystävälläni aina konetta ihailen, mutta vielä en ole omaa hankkinut. Onnea arvontaan minulle! ?

  • Paula

    Livanto on suosikkini :)

  • SusannaS

    Anopillani on Nespresson kahvikone, ja mielelläni sillä kupposen keitten kun siellä kylässä käyn. Suosikkini on Rosabaya.
    Nyt kun olen kotona lasten kanssa, oma keitin olisi enemmän kuin tervetullut meille!

  • Kata

    En oo tainnut maistaa mitään näistä, mutta toi “Vanilio” kuulostaa hyvältä!

  • Johanna

    Makea caramelito! Paras tapa viettää rentouttava aamun kahvihetki on mökillä järven rannalla lämmittävässä aamuauringossa :) Ei tarvitse välittää kellosta vaan nauttia!

  • Anna

    En ole vielä edes päässyt kokeilemaan Nespresson kahveja, joten piti valita kokeilematta… Ristretto kuulostaa mulle parhaalta! Pitäisin leppoisan kahvihetken tumman suklaan kera opiskelujen lomassa :)

  • wiwian

    En kovin paljoa välitä normaalista kahvista, joten makuina nespressolta todennäköisesti olisi jokin variationseista ja siihen kaveriksi tilkka vanilijasoijamaitoa ;)

  • Jaana

    Oih, mikä arvonta ?? Suosikkini on Rosabaya de Columbia. Olispas onni myötä :)

  • Marissa

    Kaikkien aikojen suosikkimakuni on minttusuklaakahvi, joka oli joulun spesiaalimaku viime tai toissa vuonna. Se oli niiin hyvää, maistui ihan After Eightiltä. Tämän hetkisestä valikoimasta taidan kallistua Vanilion suuntaan :)

  • Cella

    Olisi ihana päästä maistamaan caramelitoa…:)

  • Emilia

    Valintani kaikista naista monista vaihtoehdoista olisi Vivalto Lungo Decaffeinato :)

  • saija

    Useimmat nespresson kahveista vielä kokeilematta, mutta fortissio lungo ja vanilio maistuu..:) Kahvikone toisi luksusta arkisiin aamuihin! :)

  • Sanni

    Vanilio olisi varmaan mun suuhun sopiva :) lasten kanssa kotona vielä ollessa kahvia kyllä kuluu päivän aikana ja kahvikone toisi siihen ihanaa pientä luxusta.

  • Petra

    Vanilja toimii aina ja ulkonahan kaikki maistuu paremmalta, joten viereiseen puistoon suuntaisin :)

  • Veera

    Vanilio olisi varmasti lemppari! ?

  • Hannah

    Hyvä kofeiiniton kahvi on aina hakusessa, joten arvelen että suosikkini olisi Decaffeinato Intenso. :)

  • Iida

    Vanilio! Parvekkeella aamuauringossa lämmöstä ja kesästä nauttien

  • Vilma Heikkilä

    Vivalto lungo

  • Kata

    Heippa! Joisin varmaan jotain nuista pitkistä kahveista, isosta takeaway -motista samalla, kun juoksen 1v 9kk pojan perässä 2kk vauva kainalossa :) Caramelitoa en ole kokeillut, mutta sekin kuulostaa ihanalta!

  • Mervi

    Caramelito omalla terassilla aamuauringossa ?

  • Nora

    Ihanan hektisen lapsiperhearjen keskellä tämä äiti-ihminen nauttisi ehdottomasti Cosin lattena & vaniljasoijaa, nam!

  • Kristina

    Kaikki espresso-lajikkeet maistuu, ehkä erityisesti Cosi. Kahvi maistuu parhaimmalta heti aamusta, kun saa hetken omaa aikaa ennen lapsen heräämistä ja päivän käynnistymistä, niin tärkeät 3 minuuttia :D

  • sonjaair

    En ole ikinä maistanut, mutta Dulsão do Brasil kuulostaa mielenkiintoiselle, ja varmaan joisin samalla tavalla kuin sinäkin, eli lattena :)

  • Katri Ruuskanen

    Livanto aamulattena ehdottomasti, ah! :)

  • Anita

    Vanilio on oma suosikkini. Joisin sitä äidin kanssa joka rakastaa hyvää kahvia.

  • Saila

    Vanilio olisi kahvi minun makuuni. :)

  • Minni

    Caramelito on minun suosikkini! En niin välitä tavallisesta suodatinkahvista, mutta olisi ihana, jos voisi aamuisin tekaista kotonakin joku ihana makukahvi. :)

  • Essiii

    Vanilio on lemppari :)

  • Sirkku

    Kyllä se taitaa olla vahva Roma. Aivan mahtava arvonta!

  • Outi

    Nespresson kahvit ei ole entuudestaan tuttuja ja juon kahvia muutenkin vähän, mutta ehkäpä tämän koneen avulla kahvinjuontini lisääntyisi ;)

    Suosikikseni valitsin Linizio Lungon.

  • Laura

    Cosi ja latte ehdottomasti ?

  • PiaMarika

    Valitsen Roman koska suosin vahvoja makuja, ja olen aina halunnut matkustaa Roomaan. En juo muuten kahvia, mutta lasten pikkulapsiaikana olen löytänyt kofeiinin piristävän vaikutuksen yövalvomisten helpottajana :).

  • Sofia Ahola

    Caramelito! Ai nam, heti vesi tulee kielelle? olispa ihana voittaa tämmönen kahvikone, kun meillä keitetään moccamasterilla :)

  • Riikka

    Nespresson kahveja en ole koskaan päässyt maistamaan, mutta rakastan pehmeitä maitokahveja! Pohjalle varmaan sopisivat miedon espressot. Makukahveista vanilio kuulostaa myös todella herkulliselta :) aamutkin lähtis varmaan paremmin käyntiin tuollaisella herkulla

  • Leena

    Parasta on mielestäni Vanilio, tosin kaikki maut ovat hyviä :)

  • Marjut

    Itse en juo kahvia, en pidä sen mausta, mutta toivoisin kuitenkin voittavani kisan, koska olisi ihanaa hemmotella ystäviä ja sukulaisia tällaisella ylellisyydellä.

  • Laura

    Oih! Olen jo pidempään haaveillut Nespresson-koneesta! Juon oikeastaan vain lattea, joten Latissima olisi täydellinen valinta :) Volluto vaikutti kaikkein parhaimmalta – kevyt, makea ja ei liian vahva ;)

  • Tiina

    Haluaisin maistaa Livantoa, kuulostaa herkulliselta.

  • Tiina

    Nespresson kahveja en ole ikinä maistanut, mutta vanilio kuulostaa herkulliselta! :)
    Mieheni kanssa on ollut puhetta uudesta kahvinkeittimestä, joten ei haittaisi vaikka uusi keitin olisi pikkuisen erilaisempi ;P

  • j

    Vanilio olisi ehdottomasti täydellinen lisä niin aamupalan kaveriksi kuin pitkin päivääkin! :)

  • Pitkälti samat suosikit minullakin, mutta kone kaipaisi uudistamista! Maitovaahto kruunaa nautinnon!

  • Minna

    Vanillo on suosikkini :) Ihana alku aamuille ja siitä on hyvä jatkaa touhuja pienten poikieni kanssa :)

  • Marjo Hakala

    Joisin sunnuntai aamuna yhdessä mieheni kera kiireettömästi Livantoa:)

  • EllaM

    Suloista Caramelitoa olen maistanut, voi miten herkullista! Kahvien ja varsinkin cappuccinon rakastajana myös Nespressojen samettisen pehmeä maitovaahto olisi unelmien täyttymys! <3 Nykyisin aamukahvin maitovaahto tehdään opiskeluajan loppuun asti IKEAn maidonvaahdottimella. :)

  • Salla

    Vanilio ja caramelito kuulostaa ihanalta :)

  • Peppi

    Oioi tämä olis ihan täydellinen! Rosabaya de Colombia valikoitui lemppariksi?

  • Anne

    Oi mikä arvonta! Lapsen päikkäriaikaan haluaisin nauttia kupin Livantoa!

  • Merja

    Hei Hanna!

    Huolimatta useampien vuosien ikäerostamme, olen erittäin tyylikkään ja innostavan blogisi pitkäaikainen lukija, mutta jostain syystä tämä on vasta ensimmäinen kommenttini. Osaltaan varmaan innosti kommentoimaan mahtava arvonta. ;-)Suunnittelen nimittäin ostavani pian valmistuvan keittiöremonttimme kunniaksi nimenomaan juuri Latissima Touch -kahvikoneen. Koetanpa kuitenkin ensin onneani arvonnassa! Kaikkea hyvää kesääsi!

  • Jennni

    Tällä hetkellä kahvinkeittimeni alkaa olla siinä pisteessä, että olisi aika ostaa uusi. Olen vain uskaltanut haaveilla tästä koneesta joten ehdottomasti olen mukana! Vanilio on ehdottomasti suosikkini ja eikä olisi parempaa tapaa aloittaa aamu kun juomalla kupin sitä ☺️

  • Hanna

    Vanillo kuulostaa ihanalta :)

  • Sandra L

    Itselläni ei Nespresso-konetta ole, mutta ystävän luona olen päässyt tutustumaan sen erilaisiin kahvimakuihin. Kerran hänen luonaan kyläillessäni valitsin Bukeela ka Ethiopian ainoastaan kapselin kauniin värin takia. Onnekseni kahvi osoittautui aivan todella herkulliseksi, juuri sopivan täyteläiseksi, mutta pehmeäksi mauksi omaan suuhuni. Olisipa ihana voittaa oma Nespresso-kone. Peukut on jo pystyssä! :)

  • Jenni

    Linizio Lungo on lempparini :) Ja uusin kokeilu kahvin kanssa ja kookosmaito, joten sen kanssa nauttisin aamukahvin!

  • Jenna Behm

    Mun suosikkikahvi ehdottomasti caramelito. Korvaa muut herkut viikonloppuisin! Tähän asti on pitänyt tyytyä vain vanhempien luona kahvihetkiin, olisi kyllä mahtava juttu omistaa oma keitin. :)

  • Amanda

    Olen maistanut vain muutamaa kahvia Nespressolta. Suosikki niistä on ollut Caramelito.

  • Monica Viljainen

    Minun lempikahvini on Dharkan.. Ihanan tumma ja täyteläinen (vähän niinkuin minä, paitsi että olen blondi?) olematta kuitenkaan liian vahva, ainakin jos sen tekee latteversiona. Tykkään juoda kahvia ja joskus iltaisin tekee mieli niin otan kofeiinittoman. Saa sen ihanan kahvihetken menettämättä yöunia.. Vähän hölmöä mutta silti hyvä idea varsinkin jos pitää nespresson kahvista :)

  • Vanilijalatte olisi mun suosikki! Ja nautiskelisin sen hengähdystauolla töiden välissä :) Ihana palkinto!

  • Sari

    Kazaar sopii hyvin latteen!

  • Ellu

    Aivan mahtava idea juhliin tämä kahvi ‘buffet’. Tämän voisin toteuttaa kihlajaisiimme vaikka erikoismasiinaa ei olekaan. Oma kiinnostus mausta olisi pure origin alla olevat maut, esim. Rosabaya de Colombia <3

  • Emma

    Wow mikä kisa! Itse tykkään eniten Nespresso kahveista kaikista vahvimmista. Olen ihan kahvihullu ja rakastan kahviloissa pyörimistä. Kotona en niinkään tee kahvia, kun omistan vain suodatin kahvinkeittimen. Onhan se hiukan tylsän makuista kun vertaa kahviloiden kahveihin tai Nespresso kahveihin ? Olen pitkään miettinyt kahvikoneen ostoa, mutta en ole sitä vielä raaskinut ostaa. Harras toiveeni ?☕️ Toivottavasti arpaonni suosisi tällä kertaa! Ihanaa kesää Sinulle Hanna ❤️

  • Jaana

    Kyllä mä lähtisin tohon vanilio:n matkaan ?

  • Nelli

    Nautiskeluhetkiin valitsen Arpeggio Decaffeinato- espresson. Intensiivisyys ja kermaisuus vie voiton kun tarvitsee pikaisen paon arjesta :)

  • Coconut

    Vanilio! :) Olisi ihana aloittaa kesäaamut hyvällä kahvilla takapihalla.

  • Johanna

    Cosi on myös oma suosikkini pehmeydellään ja valmistan sen aina ice-cappucinona. Jäitä ja kylmä maito+vaahto, onnistuu vaan nespressolla! :)

  • Eva

    Vanilio on varmasti hyvää :) Rauhallinen aamukahvihetki on parasta :)

  • Dani

    Rosabaya de colombia Hasselpähkinämaidolla ❤️

  • Toinen Äiti

    Hei, Vaniliota haluaisin ehdottomasti maistaa! Tuollainen kahvikone tulisi kyllä niin tarpeeseen, koska kesällä esikoisestamme tulee iso-sisko ja äidille ihanaa arjen luksusta toisi kahvikone! Varsinkin tulevaan univajeen taltutukseen. :) tsemppiä myös omaan odotukseesi, juttujasi on ihana lukea ja olet todella säteilevä kohta kolmen lapsen äiti!

  • Katja

    Aamukahvi on minulle kolmen alle viisivuotiaan lapsen äitinä ensimmäinen ajatus ja elinehto aamulla. Sen tietävät jo lapsetkin. ? Espressomutterin kanssa sähläys vauva samalla kainalossa on joinakin aamuina aika huvittavaa…?, mutta pakollista. Aamu ja ajatukset kun eivät lähde käyntiin ilman kahvia. Kahvikone jota voisi käyttää “yksikätisenäkin”, olisi aika perfetto tähän talouteen. Roma-espressoa tilailisin kotikahvilastani!

  • Heidi

    Suosikkini on ehdottomasti caramelito. Niin hyvää, nam! Mikä sen ihanampaa kuin saada kuppi suosikkikahvia aamulla ennen töihin menoa ?

  • Tiina

    Ihanan tyylikästä kahvihetkestä nautiskelua! Pitäisiköhän teen suurkuluttajana siirtyä välillä näihin..

  • Johanna Nelson

    Capriccio tupla Presso pienellä maidolla, kaneli <3

  • EmmiMaria

    Ah kahvia! ☕️ Itse haluaisin kokeilla Linizio Lungoa. Uskon, että olisi hyvää! Mulla aamu alkaa aina työpaikan kahvikoneella, mutta mikä olisikaan ihanempaa kuin saada oma kahvikone! Nauttisin kahvin omalla uudella terassilla josta on rauhoittava järvinäkymä ?

  • Carita

    Olisi ihana aloittaa aamut herkku kahvilla, makuna Dulsão do Brasil! ??

  • Tiina Nousiainen

    Ehdoton suosikki on kuvan vaniljalatte :) Latte sopisi hyvin aamulla tuorepuuron kaveriksi !

  • Hanni

    KOTOANI EI IKÄVÄ KYLLÄ LÖYDY KAHVIKONETTA VIELÄ, MUTTA MIELELLÄNI SELLAISEN OTTAISIN! LEMPIMAKUNI ON ROSABAYA DE COLOMBIA!

  • Heidis

    Juurikin nuo samat kahvit kuin sinulla :) Cosi, Rosabaya, Livanto. Vaniljaespresso kapseli on tosi ihana. Lattena juon yleensä, tavallista kevytmaitoa käyttäen. Nam!

  • meow

    Caramelito vaikuttaa lupaavalta. Toivottavasti onni potkaisee ;)

  • Veera

    Ah mulla suosikkeihin kuuluu Roma ja Livanto! Mutta muhun uppoaa kyllä kaikki maut muutenkin :D

  • Anniina

    Kahvikone olisi upea lahja siskolleni, kuka vihdoin muuttaa lähemmäksi perhettämme pitkän odotuksen jälkeen. Nauttisimme yhteisestä ajasta hyvän kahvin äärellä :) Kaikki maut olisivat varmasti kokeilun arvoisia mutta erityisesti vahvemmat espressot kuten RISTRETTO olisivat molempien makuun :)

  • Juuls

    Itse juon muistaakseni vivalto lungoa :) nyt en ole vain ehtinyt käydä ostamassa kapseleita niin on pitänyt juoda purukahvia :D

  • Maizu

    Rosabaya de Colombia viikonloppuaamuisin uuden kodin parvekkeella nautittuna :)

  • Annika

    Näitä arjen juhlallisuuksia olen päässyt maistamaan ystävien luona. Nyt olisi aika kutsua ystävät minun luokseni, varisinkin kun muutaman viikon päästä on muutto uuteen kotiin. Lisäksi takana on pitkä fitness kisa ruokavalio ja hyvä sijoitus. Tämä olisi enemmän kuin tervetullut arjen piristäjä. Upea arvonta!

  • Anne

    Koiran aamulenkityksen maistuisi kyllä ehdottomasti Vanilio :)

  • Anna

    Caramelito kuulostaa houkuttelevalta. Nauttisin kahvin takapihan terassilla samalla katsellen kun esikoinen opettelee kävelemään. Myös mieheni on alkanut himoitsemaan makukahveja joten oma kahvikone tulisi hyvinkin tarpeeseen.

  • Eveliina

    Näitä en ole koskaan vielä maistanut mutta ensimmäisenä ottaisin Carameliton ❤️ Olis huippu voittaa tää kone ja saada luksusta aamuihin!

  • Annika

    Olen saanut näitä arjen juhlallisuuksia maistella vain ystävien luona. Nyt jos joskus olisi minun vuoroni kutsua herkuttelemaan ystävät minun luokse Nespressokeittimen antimilla. Olen yli puolivuotta viettänyt tiukalla ruokavaliolla fitness kisojen takia ja tämä olisi mielunen palkinto tuosta urakasta ja hyvästä sijoituksesta. Lemppari makuni ovat: Dulsão do Brasil, Rosabaya de Columbia, Volluto ja Vanilio. Upea arvonta!

  • Jemmi

    Vaikka peruskahvi ei mieleeni ole niin latte macchiato kuulostaa herkulliselta :) sitä voisi nautiskella omalla terassilla rakkaan miehen kanssa.

  • H

    Vanilja tai karamelli :) Tuo kone ois täydellinen mun aamuihin!

  • Karolina

    Ciao! Intohimoisena vihreän teen juojana makuaistit ovat pikkuhiljaa siirtyneet kahvin puolelle ja lempimakuni on caramelito ehdottomasti. Nyt voisi tehdä tilaa kahvikoneelle ja piilottaa vanha teekannu vähäksi aikaa kaappiin odottamaan taas teenjuontia.

  • Fadu

    En ole koskaan ollut kahvin juoja, mutta nyt 2kk vanhan esikoisen kanssa kahvi pikakahvi, jonka hädissäni löysin kaapista yksi aamu on tullut rutiiniksi. Meillä ei siis tällä hetkellä ole kahvikonetta ja sen ostaminen on things to do-listalla, mutta olisipa ihanaa voittaa tällainen <3 mä varmaan kokeilisin ekaksi jotain makukahvia esim. Caramelito

  • Emmi

    Omia suosikkejani ovat myös pehmeät ja ei niin vahvat kahvit, mutta ehdoton lempparini on suklainen Ciocattino :)

  • Irmeli

    Vaikea valinta, mutta haluaisin ainakin kokeilla Ciocattinoa.. Joisin sen omassa puutarhassa, miehen grillaaaman ruuan päälle.

  • Katsku

    Rosabaya de Colombia! Mahtava arvonta! Olen pitkään haaveillut Nespresson koneesta.

  • Mimmustiina

    Ciocattino tai vaniljanmaku ovat IHANIA!!!!!
    MIkä upea tapa juhlia ja nauttia kahvia <3

  • aisha

    Oih, minä valitsisin varmaan Vanillon! Lämmittäisi pienten lasten äitiä ympäri vuoden :)

  • Heidi

    Hei!
    Ystävän luona olen saanut nauttia näistä Nespresson kasveista, aivan ihania! Itse nautin juuri lattesta, ovat niin herkullisia ja pehmeitä. Dulsao de brasilian lattena on super herkullinen!
    Oma Nespresson kahvihuone juurikin latissima on ollut haaveissa jo esikoisen syntymästä lähtien. Nyt toista odottaessa kofeiinittomat latet maistuisivat erityisesti ja herkulliselle kofeiiniaamukahveille olisi varmasti tarve toisen synnyttyä :)

  • Tiina

    Mukana :) Capriccio kuulostaa herkulliselta!

  • Anna

    Lempparini on Vanilio johon lisään paljon maitoa:)

  • Taiga

    Aamukahviksi valitsen Rosabaya de Colombian :)

  • Minna

    Mieheni keittää minulle joka aamu suodatinkahvia, ja hänelle on tärkeää saada se ojentaa minulle omaan suosikkikuppiini kaadettuna suoraan pöytään <3 Olispa ihanaa saada tuo kahvikone, ja hänen tarjoilemanaan Caramelito joku aamu!! :)

  • Karen

    Voii ihana arvonta! Dulsão do Brasil On aivan ehdottomasti lemppari! ? Oon kauan haaveillu tämmösestä koneesta, ja nyt ois aika kiva jos tän voittaisin!?????

  • Emilia

    Nespresson kahveja en ole kuin kuin muutaman kerran maistanut mutta vanilio ja caramelito on suosikkejani tähän mennessä :) Olisi mahtavaa voittaa Nespresso kahvikone, saisi vaihtelua arki ja viikonloppu aamuihin. Nyt juon kahvia soijamaidon kanssa, sekin on kyllä hyvä yhdistelmä!

  • Iina

    Dharkan on parasta espressoa mitä oon maistanut!

  • Paula

    Vanillo kuulostaa herkulliselta :)

  • Saija

    Rosabaya de Columbia rauhallisena sunnuntaiaamuna kuulostaa hyvältä :).

  • Bec

    Oma vakkari on ehdottomasti Kazaar, vahva ja sopii just täydellisesti latteen <3 Pitäisi varmaa itsekin hommata ystäviä varten tuollainen tarjoitin kapseleita, kun ystäviltä tulee usein varovaista kommenttia "eikö teillä ole yhtään miedompaa…." :D Pakko sanoa, että silloin kun nespresso kotiutettiin omaan talouteen, niin samalla huomaan, että kahviloista saatavien kahvien suhteen oma laatutasoni on noussut :D Kotoa saa niin hyvää kahvia, että ei kovin moni kahvila samalle tasolle yllä, heh :)

  • Cosi on lattena ihanaa! Jään pian kesä- ja äitiyslomalle, niin mikäpä olisikaan ihanampaa kuin aloittaa aamut ihanalla ja spesiaalimmalla kahvilla!

  • Anniina N

    Omaa kahvimakuani miellyttäisi varmasti vanilio!

  • Riikka

    Suosikkimakuni olisi varmaan makukahveista Vanilio tai miedoista espressoista Livanto. Joisin kahvia ensimmäisenä kesäloma aamuna terassilla lapsien vielä nukkuessa?

  • Erika Palo

    Cosi

  • Jessica

    Rosabaya de Colombia, ja nautiskelisin sitä kiireettöminä aamuina, tai iltapäivällä töiden jälkeen :)

  • Nette

    Caramelito kuulostaa täydelliseltä! Rakastan kahvia, mutta opiskelijana en ole raskinut Nespresson kahvikonetta ostaa, vaikka haaveillut olen monestikin.. :) Moccamasterilla siis mennään, mutta tämä aamujen pelastaja olisi erittäin tervetullut <3

  • Emilia

    Eikä mahtava arvonta! ❤️ Mun lempi kahvimaku on latte ja sit siihen toi vaniljasoija lisäksi nii avot??

  • Katri Ylitalo

    Caramelito!!?

  • niina

    Makukahveista suosikkilistalle voisi nousta vanilio! Nauttisin sitä kiireettömän kesäaamun kunniaks auringon paisteessa parvekkeella!

  • Hanna

    Ihana arvonta! Suosikkini on Vanilio :)

  • Heta

    Livanto kesäaamuna terassilla lasten vielä nukkuessa :)

  • Nanne

    Suosikkini on Vanilio :)

  • Tuuli

    Apua, en osaa valita! Meillä juodaan pelkästään juhla mokkaa perinteisellä kahvinkeittimellä sillä tuo kone on vain haaveuni :D mutta mieluusti lähden kokeilemaan makuja jos onni sattuu potkaisemaan :D

  • Annikki

    Espressoista Volluto ja Cosi on mun lemppareita! Juon Nespressoja vain töissä, koska siellä on Nespresso-kone, mutta olisi hauskaa voittaa se kotiinkin!

  • Marja

    Suosikkikaupunkini mukaisesti suosikkimakuni on Roma :)

  • Elisa

    Vanilie ehdoton lemppari! Kunpa arpaonni suosisi ?

  • Katsu

    Postauksesi luettuani kokeilin heti Dulsão do Brasil-kapselia ja tästähän nousi nyt uusi lemppari! Kotikodin parhaita asioita (heti sen oman perheen jälkeen) on kyllä Nespresson kapselikahvikone, ottaisin mielelläni sellaisen opiskelijayksiöönkin Moccamasterin tilalle :D

  • Sofia

    Kazaar ja nautiskelisin sitä kiireettöminä aamuina lehteä lukiessa, tietenkin soijamaidolla :)

  • Annika

    Nespresson kahvit eivät ole itselleni tuttuja, mutta useampikin vaihtoehto kuulostaa hyvältä… Mieluiten juon cappuccinoa.

  • Maria

    Olen kaivannut cofeiinittomeja kahveja ja tämä Decaffeinato Intenso vaikuttaa just sopivalta iltalatteen.

  • Maria

    Livanto kuulostaa erittäin houkuttelevalta ja sen seurana mantelimaito! Aamu ei lähde käyntiin ilman hyvää kahvia :)

  • Hansu

    Linizio lungo on suosikkini. Voi vitsi kun olen pitkään toivonut omaa kahvikonetta.

  • sanna

    Pidän latesta ja ihan tavallisen kahvin mausta.

  • Nina

    Hei! Suosikkini on Nespresson Tan de chiapas Mexico kausimaku. Juon sitä mieluiten kevytmaidolla, jonka vaahdotan Nespresson maidonvaahdottimella. Myös vaniljasoijamaito toimii. Kahvi msistuu parhaalle aurinkoisella terassilla rakkaan seurassa.

  • Anni

    Olisi hanaa maistella kaikkia näitä. Valinnanvaikeus.. :) Perinteinen cappucino on suosikki ja Vanilieta olisin ensimmäisenä testailemassa. Vaiko sittenkin Caramelitoa? Tai ehkä Bukeela ka Ethiopiaa… Nam!

  • SaR

    Oi oi oi!! Kahvia joisin kahta lasta vahtiessa hiekkalaatikolla, äidin arjenluksusta olisi suuri mukillinen Vivalto Lungoa. Jos arpaonni ei suosi, niin pitää kyllä päästä johonkin maistamaan tätä! :)

  • Marju

    Suosikki maku on Volluto.

  • Anni

    Ylivoimainen lempparini: Linizio Lungo!

  • KataP

    Miten kaunis ystäväporukka, ihanat hymyt kaikilla!
    Mun lempparikahvimaku on tuttu ja turvallinen Roma. :)

  • Riikka

    Olisipa ihana saada oma Nespresso-kone! Suosikkini mauista on Arpeggio Decaffeinato, jota joisin mieluiten mantelimaidon kanssa. Pakko vielä sanoa, että olette kyllä kaikki tosi kauniita, sinä ja ystäväsi :)

  • Sanna

    Latissima Touch on ollut haaveissa jo hetkisen, joten voi vain toivoa, että onni suosisi tässä arvonnassa!

    Suosikkimakuina Livanto ja Dulsão do Brasil. Kahvi kuuluu kaikkiin ihaniin arjen hetkiin. Aamuihin(!!), hetken hengähdystaukoihin keskellä päivää, ystävien kanssa vietettyihin hetkiin…

  • Henna

    Suosikkimakuni on ehdottomasti Vanilio!

  • Ode

    Mä en ole kuin kerran juonut nespressoa enkä kuollaksenikaan muista mikä kahvi oli kyseessä. Mieluiten joisin lattea eri espressovahvuuksilla vähän oman habituksen mukaan :)

  • Julia

    Nespresson kahvit ei entuudestaan ole tuttuja, mutta Vanillo kuulostaa todella hyvältä!:)

  • Carol

    Hei! Minäkin suosin juuri näitä pehmeitä makuja, joten Cosi on myös yksi esimerkki monista lemppareistani Nespressolta!<3 Olenkin himoinnut tuota uutta Latissima Touch-kahvikonetta! :)