CATEGORIES

enter search term

Lasten suusta

23.10.2019

Olen jo jonkin aikaa kerännyt lastemme hauskimpia letkautuksia ylös ja nyt olisi taas aika jakaa muutama kuolematon heitto teidän kanssanne. 

Viisivuotiaallamme on tarhan viskarivihko, jossa huomasimme hiljattain toistuvan erään tarhassa olevan tytön nimen ueasti sydämien ympäröimänä. Ensirakkautta selkeästi ilmassa. Kysyin hiljattain koulunsa aloittaneelta esikoiseltamme, tykkääkö hän puolestaan kenestäkään tytöstä. Siihen hän totesi tyynen rauhallisesti. “Ei mulla ole aikaa kirjoitella mitään tyttöjen nimiä.”
-Nim. Kiireinen koululainen vm.2012

5-vuotias: Onko isä Suomessa rosvoja?
Mieheni: Ikävä kyllä jokaisesta maasta löytyy ilkeitä ihmisiä.
5-vuotias: Lahdessa ei ole.
(?! :D)

Pohjustukseksi: meillä esikoinen ja keskimmäinen ovat olleet suorastaan mestareita toistensa ärsytyksessä viimeisen vuoden ajan. Ihan kuin heillä olisi joku kisa siitä kumpi osaa olla ärsyttävämpi ja kumpi saa toisen ärsyyntymään enemmän. Uusia keinoja etsitään jatkuvasti. Tästä sain todisteen eräänä aamuna, kun hyväntahtoisesti muistelin meidän esikoista pienenä ja miten hän 2-vuotiaana kannusti joukkuettaan. Erehdyin matkimaan sitä miten suloisesti hän sen teki. Tästähän hän ärsyyntyi ja käski minua heti lopettamaan ja poistui paikalta. Samassa vieressä istunut keskimmäinen loi minulle äärimmäisen tyytyväisen katseen, nyökytteli päätään ja tyytyväisellä hymyllä säihkyvin silmin sanoi minulle:
“Nice mom!” :D 
(Taisin pelata huomaamattani toisen pussiin)

Mietin mitä tekisin ruoaksi ja pohdin salaattia.
5-vuotias. “Salaatti pilaa mun elämän.”

Minä kysyn ruokapöydässä jo hieman ärtyneenä 2-vuotiaalta kuopukseltamme, joka on pelleillyt ikuisuuden pöydässä eikä syö ruokaansa:
Minä:Meinaatko syödä tuon?
2-vuotias: Hyvä kysymys.
(well gee, thanks)

5-vuotias: Miksi tuolla palaa valo?
Minä: Oho, se on jäänyt päälle.
5-vuotias: No mut toi oli äiti vain kysymys, tässä sulle toteamus: Sulla ei ole sataa korvaa.
(You are so right my son)

Kuvat Pinjamari Jirout

Rodun jäljillä

22.10.2019

Kiitos vielä kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Rotusuosituksia on tullut hurja määrä. Tein itse eilen muutamankin netistä löytyvän koiranvalintatestin ja tulos oli aina sama: rottweiler (tai yhtä korkealla dobermanni). Vaikka rotikka tuntuu meille todella sopivalta ja oikealta rodulta, haluaisin jotenkin säästää sen muiston Benille ja Zaralle. Ja sen lisäksi Ben oli niin äärimmäisen upea koira, että pelkään vertaavani uutta koiraa liikaa häneen. Vielä tällä hetkellä on vaikea uskoa, että mikään koira yltäisi hänen tasolleen. Beni oli täysi mamman poika, Zara oli meillä enemmän iskän tyttö. Mutta kun puhutaan varmasta ja pehmeästä koirasta, niin sitä Ben oli isosti. Pystyin luottamaan siihen koiraan 110%. Koskaan en joutunut epäilemään miten hän käyttäytyisi ja koskaan hän ei luottamustani rikkonut. Nyt kun jostain löytyisi meidän perheelle taas tuollainen nallekarhu, jota saisi rutistaa isosti, harrastaa yhdessä päivästä toiseen ja samalla luottaa ilman mitään epäilyjä kaikissa tilanteissa. 

Tulen tutustumaan ehdottamiinne rotuihin ja miettimään ihan uusiakin rotuja. Esim. eilen mielenkiintoni herätti minulle täysin uusi rotu nimeltä Beauceron, johon syvennyn vielä enemmän. Mutta rotukuvauksia ja kertomuksia yksi asia on vahvistunut: uskon, että palveluskoirarotu on meidän perheellemme toimivin valinta. Haluan myös suht ison koiran, pienempi sylikoira (vaikka Benkin sellainen koostaan huolimatta oli) ei tunnu meille omalta. Haluan lenkkikaverin ja jotenkin oma mieltymys on hieman suuremmissa koirissa. Me asennoidumme koiran hankintaan niin, että ulkoilutus on minun ja mieheni vastuulla. Poikamme oppivat vastuuta koiran ruokinnan, turkin hoidon ja ehkä tulevaisuudessa takapihalle pissalle päästämisen kautta, mutta ulkoilutus on meidän vanhempien vastuulla. Minä ja mieheni olemme molemmat lenkkeilijöitä, joten se tuntuu luontaiseltakin. Lenkityksen rinnalla yhtä tärkeä toiminta on koiran älyllinen haastaminen, ja sitä saisi pojat harjoitella koiran kanssa kotona tottelevaisuuskoulutuksen ja erilaisten stimuloivien leikkien avulla (piilosta / namien etsintää).

Rottweileriin päätyminen olisi meille ehkä todennäköisin valinta, jos en olisi niin kyllästynyt rotuihin liitettyihin stereotypioihin, kuten aiemmassa postauksessa mainitsin. Monet teistä allekirjoititte saman kokemuksen. Jotenkin en haluaisi, että poikani joutuisivat myös jatkuvasti selittelemään / puolustelemaan rotua. Se vain väsyttää ja siksi haluaisin suht neutraalin rodun joka ei herätä niin paljon ennakkoluuloja. Peli on siis vielä täysin auki. Ja voi olla että tähän tilanteeseen päästään vasta monien vuosien päästä! :D Koirakuume on kuitenkin vahva, joten hyvä pohtia näinkin isoa asiaa hyvin perusteellisesti. Iso kiitos siis teille panoksestanne. Todella hyvä kuulla todenmukaisia kertomuksia ja tarkastella asiaa monesta eri näkökulmasta.

Kuvat Pinjamari Jirout