CATEGORIES

Ceasars Palace

6.10.2015

Kun kävimme Vegasissa viime kuussa lasten kanssa, valitsimme hotelliksi legendaarisen Ceasars Palacen. Halusimme hotellin, joka olisi mahdollisimman keskellä Vegasin sykettä, jotta saisimme kokea tämän aavikkokaupungin ainutlaatuisen tunnelman. Aikaa paikan päällä oli vain kaksi päivää, joten halusimme myös, että sieltä pystyisi helposti siirtymään paikasta toiseen. Koska meneillään oli Labor Day -weekend, piti ennen varausta myös varmistaa, ettei hotellin altaalla olisi esim. mitään villejä pool partyja. Se ei ehkä olisi ollut kahden pienen lapsen skene. Uima-allas alue oli sen verran valtava, että uskoimme löytävän sieltä jonkun pienen rauhallisen nurkan perheille – ja se onneksi myös löytyi. Hotelli on tunnettu mm. Hangover-leffasta, mutta monissa muissakin elokuvissa se on patsastellut. Ainut mikä minut yllätti oli, että täällä Nevadassa sai vielä tupakoida sisätiloissa. Vaikka ilmastointi pauhasi täysillä, oli sen vanhan viinan ja pinttyneen tupakan lemu kammottava.

Mutta kaiken kaikkiaan Vegas-matka oli ikimuistoinen kokemus ja meillä oli ihanat pari päivää lasten kanssa. Meidän päivät kuluivat pitkälti hotellin näyttävällä allas alueella, kun esikoisesta on kehittynyt varsinainen vesipeto. Siihen tämä hotelli toimi loistavasti.

las vegas-2284 las vegas-2035 las vegas-2041 las vegas-2032 las vegas-2058 las vegas-2307 las vegas-2310 las vegas-2320 las vegas-2318 las vegas -2508 las vegas nelli ja taffe-2674 las vegas -2490 las vegas-2296 las vegas-2305 las vegas-2225

Oli ihan kiva hotelli, jonka allasalue ja aamiaisbuffa oli sen parasta antia. Jos olet vain aikuisten kesken liikkeessä, suosittelisin ehkä Cosmopolitan hotellia, josta avautuu myös kauniit maisemat yli stripin ja Bellagion lähteiden. Myös uudempi ja modernimpi, kuin tämä ikoninen Ceasars Palace. Hienoa oli se kuitenkin kokea.

3 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Maria

    Hei! Tuossa yhdessä kuvassa, jossa poikasi on uimassa, hänellä on vissiin yllään uv-suojapuku? Tuli mieleen, että osaatko antaa jonkun vinkin pukeutumisesta lapselle kun ollaan muuttamassa myös lämpimään maahan puolivuotiaana kanssa. Harkinnassa juuri uv-suojapukuihin muutamassa eri koossa ja “uimavaippahousut” rantaoleiluun.

  • Äh tää jenkkikuume vaan pahenee :D ja olikos juuri tämä se hotelli missä Joey oli frendeissä hetken töissä :D

  • Noora

    Kävin itsekin vegasissa heinäkuussa ja mulla tuli niistä röökinhajusista pelihalleista heti 90-luvun ruotsinlaiva mieleen :D