CATEGORIES

San Francisco, ja minne siellä ei kannata mennä

19.11.2015

San Francisco oli todella kaunis kaupunki. Meren rannalla mahtailevat pilvenpiirtäjät piirsivät vertaansa vailla olevan taivaanrannan, joka ihastutti vierailijaa heti kaupunkiin saavuttuaan. Mahtailevat korkeuserot tarjosivat henkeäsalpaavia näkymiä. Mieleen hiipi New York, mutta aavistuksen eurooppalaisella fiiliksellä. Arkkitehtuuri muistutti paikka paikoin meille niin rakasta Hollantia ja sen vanhoja amsterdamilaisia talorivejä. Joissain kortteleissa oli jopa hetken sellainen fiilis, että olisimme saapuneet Helsingin tutuille ja turvallisille teille. Se oli vain silmänlumetta, sillä kulman jälkeen taas havahtui siihen, ettei todellakaan oltu turvallisessa lintukodossa.

San Fran City-8638title San Fran City-8665 San Fran City-8637

Olimme valinneet hotelliksi Union Square -aukion Hiltonin, joka valikoitui keskeisen sijaintinsa ansiosta. Paikan nyt nähneenä on todettava, etten voi suositella tätä keskusta-aluetta kenellekään. San Franciscon keskusta oli kokemamme mukaan erittäin levoton ja paikoittain jopa pelottava. Kadut eivät kuhisseet turisteja, vaan enemmänkin kodittomia sekä vakavemman puolen addikteja. Kulman takana sijaitsikin muutama homeless center, joista ulos jääneet jäivät norkoilemaan alueen kaduille. Kahden päivän aikana todistimme liian monta pelottavaa insidenttiä. Esimerkiksi heti aamukahdeksalta saimme vilkkaalla tiellä väistellä autolla erästäkin miestä, joka hakkaili autoja ja heittäytyi lopuksi keskelle vilkasta tietä makaamaan x-asentoon. Vain kerran olimme matkalla jalan, kun kävimme kirjaimellisesti kadun toisella puolella syömässä illallisen. Sinä 20 metrin matkalla eräskin addikti onnistui tiputtaamaan huumepiipun esikoiseni jalkoihin, sen hajoten silmiemme edessä pirstaleiksi. Näin lapsiperheen äitinä en voi mitenkään suositella aluetta kenellekään, lapsiperheille nyt ainakaan.

San Fran City-8687 San Fran City-8584 San Fran City-8653

Juttelin ystävättäreni Marikan kanssa alueesta matkamme jälkeen ja hän harmitteli, ettemme puhuneet asiasta ennen. Hänkin totesi keskusta-alueen olevan hyvin levoton. Kaupunkia on kuulema ollut todella vaikea siistiä. Marika kertoi Russian Hill nimisen alueen olevan siistimpää ja miellyttävämpää. Joten jos kaupunkiin matkaatte, niin olkaahan te meitä viisaampia.

Vähän sama asia, kuin jos Los Angelesiin matkaatte. Losin Downtown ei ole kaupungin siisteintä aluetta, mutta sitä on kuitenkin viime vuosina siistitty huomattavasti. Molemmat nähneenä koin Friscon olevan näistä kahdesta vielä levottomampi. Silti en suosittelisi hotellia Losinkaan Downtownista ottamaan, vaan ohjaisin matkailijat mielummin West Hollywood / Beverly Hills -akselille.

San Fran City-8640 San Fran City-8789 San Fran City-8782 San Fran City-8787 San Fran City-8823 San Fran City-8840 San Fran City-8814 San Fran City-8832 San Fran City-8867 San Fran City-8887 San Fran City-9419

Keskusta-alueen levottomuudesta huolimatta kaupunki oli hyvin kaunis ja tarjoili monia upeita nähtävyyksiä sekä maukasta ruokaa. Joten ehdottomasti suosittelen San Franciscoon matkaamaan jos mahdollisuus on, mutta hotelli kannattaa ottaa muualta, kuin keskustasta.

23 comments

Leave a Reply to Hanna Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Karkka

    SFO oli erittäin mukava kokemus oltiin kesällä 2017 kaksi viikkoa,ollaan aikaisemmin käyty New York ja Chicago(jota myös lämpimästi suosittelen)SFO:ssa oltiin Hilton hotellissa 750 Kearny street Chinatownin lähellä.Siisti ja turvallinen paikka ja hyvät kulkuyhteydet joka paikkaan:)

  • Tea

    Nyt juuri täällä! Ensimmäinen ilta takana ja huh mikä kulttuurishokki! Mutta nyt kun lueskeli blogi tekstin niin ja kommentit niin ehkä loma vielä muuttuu hienoksi!
    Meillä Hiltonista juuri huone ja vain pieni matka syömään illalla oli kokemus.. Silmät etsi “tavallisia” kansalaisia näiden laitapuolen kulkijoiden keskeltä

    • Hei apua! Joo! Siis Frisco muuten UPEA mutta se keskusta ja se tenderloinin alue! :o Kyllä muuttuu! Se oli minusta juurikin sitä pahinta aluetta! Paranee jos menette ylemmäs pohjoiseen, mutta se ruffimpi alue jatkuu siitä jonkin matkaa vielä etelään! Joten suunnatkaa sinne pohjoiseen ja kaikki hyvin! :D

  • Anonymous

    Siis täh!? On menny kyllä ihan ohi kaikki hörhöt sun muut. Muutama kerjäläinen siellä täällä mutta niitähän nyt on joka kaupungissa. Ihan mahtava mesta kaikin puolin!

    • Siis San Fransisco on kerrassaan upea, mutta todella suosittelen pysymään poissa Tenderloinin alueelta että hyvä fiilis pysyy. Siinä ei puhuta enää muutamasta kerjäläisestä :/ Vaan oikeasti saa pelätä turvallisuutensa puolesta. Varsinkin kun on pienten lasten kanssa liikkeessä. Missään muussa kaupungissa maailmassa en ole törmännyt noin hurjaan kaupunginosaan vahingossa. Googletin alueen jälkikäteen ja järkytyin siitä minne hyvin pienet lapseni vein :/

  • Jenni

    Hei, Ikävä kuulla että teille sattui noin ikäviä kokemuksia San Fransiscossa. Olen itse asunut piilaksossa, ja vieraillut siis aika useasti myös kaupungissa. Kuten kommenteissa moni jo totesikin, juurikin tuo Tenderloinin alue on se kaupungin kaikista “levottomin” alue. Siellä sijaitsee nimenomaan tuo homelesscenter jonka vuoksi alueella liikkuu myös paljon niitä huumeidenkäyttäjiä :( Itse pyrin välttämään tuota aluetta jopa päiväsaikaan.
    Muuten San fransiscossa on kyllä aika turvallista kulkea oikeastaan missä tahansa :) Itse olen tehnyt sinne paljon päiväretkiä yksin 3-vuotiaanikin kanssa, ja kävellen kulkenut koko kaupunkia ympäri. Ainoastaan kerran olen joutunut keskelle todella pelottavaa tilannetta, kun olimme juuri tuolla pahamaineisella alueella ja yhtäkkiä keskellä kahden eri jengin välienselvittelyä. Silloin todella pelotti, mutta pääsimme livahtamaan sieltä äkkiä turvallisemmille vesille.
    Myös paljon lapsiperheystäviäni asui kaupungissa, eivätkä hekään kokeneet kaupunkia mitenkään erityisen turvattomaksi, joten teillä todella on sattunut myös huonoa tuuria.
    Toivottavasti näitte myös paljon kaunista kaupungissa vieraillessanne!
    Ensi kerralla suosittelen jatkamaan matkaa vielä Napaan asti, ja tutustumaan ihaniin viinitiloihin! :) Muutamia upeita viinitiloja löytyy kyllä myös laakson vuorilta!

  • Vieras

    Hei Hanna! Ihana blogi! Musta Powell Street oli jonkinlainen vedenjakaja San Franciscon keskustassa, sen länsipuolelta alkaa Tenderloin, joka oli tosi epämiellyttävää aluetta. Kun taas Powellilta itään Union Squaren nurkilla oli musta iltaisinkin lähinnä turisteja. Asuin syksyllä lasten kanssa Marriot Union Square -hotellissa ja se oli musta ihan turvallisen oloisella kadulla, vaikka oli vaan pari blokkia Hiltonista, jonka edustalla näytti notkuvan aika epämääräisiä tyyppejä. Tenderloinia kannattaa kyllä välttää. Majoittuisin kyllä ehkä uudelleenkin Union Squaren alueelle, mutta valitsisin kadun tosi tarkkaan. Hyvää joulun odotusta!

  • Viidalumia

    Tässähän ihan muistoja nousee pintaan – ja ei niin hyviä. Olin veljeni kanssa San Franciscossa kuutisen vuotta sitten ja kokemus oli todella ristiriitainen. Onneksemme veljeni kaveri oli jo pidempään asunut kaupungissa ja kertoi mistä alueelta ei kannata ottaa hotellia. Valitsimmekin rauhallisen Japan Townin hotelli Kabukin. Elämäni ainoan kerran mua on haukuttu rasistiksi San Franciscossa ja voin sanoa että kun lähes pari metrinen aineissa oleva tummaihoinen mies alkaa keskellä päivää liikennevaloissa pummata rahaa, lähtee jalat tikkaan pikkusen lujaa ihan itekseen. Toinen erittäin ahdistava paikka on Vancouverin Skid Row ihan Downtownin äärellä. Tämmöselle Tampesterin likalle oli täysin jäänyt pimentoon tämä alue ennen matkaa. Ehkä ajattelin vain vuoria ja komeita jääkiekkoilijoita? No ei, mutta luokkaerojen räikeys ja asioiden “iholle tuleminen” molemmissa kaupungeissa oli hätkähdyttävää ja pelottavaa. Onneksi reissusta jäi kuitenkin postiiviset fiilikset ja hienoja kokemuksia. Kuten teillekin :)

  • Maija M.

    Mulla on taaskin aivan päinvastainen kuva koko kaupungista. Ei kerrassaan mitään huonoa sanottavaa koko kaupungista. SF on ehdottomasti mun lempikaupunkeja maailmassa! Vaikka omalla matkallani tuli keskustassa lähinnä shoppailtua ja istuttua ravintoloissa, niin en bongannut mitään kuvailemaasi. Toki mulla oli paikallinen “opas”, ystäväni, joka on asunut kaupungissa lapsesta lähtien. Ehkä hän ei sitten minua ihan niille pahimmille alueille vienytkään? Joka tapauksessa todella kauniita kuvia! Kaukokaipuu iski <3

  • San Francisco is so incredibly beautiful

    https://colorofberries.wordpress.com/

  • Tuttuja maisemia viime viikolta :)
    Niin totta, taisihan siinä olla kaikenlaista vipeltäjää. Ajattelin, että se on se eurooppalaisuus :)
    Mekin olimme keskustassa Clift-hotellissa, joka on itseasiassa vastapäätä tuota Hiltonia. Tuo levottomuus johtuu ehkä Tenderloinin alueesta, joka alkaa juuri tuosta, jossa hengaa paljon nistejä. Selittää ehkä, miksi hotellin ovella oli ovimiehet ja hisseillä erikseen portsari iltaisin :)
    En kyllä kokenut aluetta uhkaavaksi, mutta ei tietenkään lapsille ehkä paras.
    Mutta muuten kiva, kaunis ja monipuolinen kaupunki!

  • Saaramaria

    No huh mitä menoa teillä ollut! Onneksi ei käynyt mitään vakavaa. Kuvat ovat upeita ja kaupunki todella mahtavan näköinen! Kiitos näistä kattavista matkapostauksista, näitä on ilo lukea ja katsella.

  • Sara

    Huh! Olipa oudolla tavalla mukava lukea tämä kirjoitus! Olin viime keväänä San Franciscossa ja törmäsin itsekin jatkuvalla syötöllä näihin huumehörhöihin, jotka pissat housussa käveli kadulla. He olivat mielestäni todella pelottavia ja parin päivän visiitti San Franciscossa riitti minulle aivan loistavasti. En olisi halunnut jäädä enää päiväksikään. Ja se juuri, kun näitä hörhöjä oli keskustassa heti aamusta! Ei ainoastaan siis vain illalla. Kerran jouduimme kiertämään hirvittävän mutkan halutessamme tiettyyn paikkaan, koska kadulla pyöri niin epämääräistä porukkaa ettei siitä vaan uskaltanut kävellä. Kaverini oli myös viime keväänä SF:ssa ja todisti mm. yhden ryöstön ja yhden automurron.

    Monet ystävistäni kysyivät, mitä pidin San Franciscosta ja kerroin turvattomuuden tunteesta ja kaikista näistä huumehörhöistä. Ystäväni eivät meinanneet uskoa! Kyselivät vaan, että “Ihanko tosi? Minä olen kuullut, että se on hyvin kaunis ja rauhallinen paikka.” Hetken jo luulin, että olen ollut jotenkin liian herkkä siellä matkustellessani, mutta sinulla on näköjään ollut samoja kokemuksia!

  • Laura

    Oho. Hui, apua!! Miten selvisitte siitä tapauksesta? Mä en varmaan uskaltaisi edes liikkua siellä. Mutta onneksi löysitte kauniitakin paikkoja! :) <3 Seuraan sinua snapchatissa, upealta näytti!

  • Jade

    Voi että kuinka upeita kuvia Friscosta, on ihanaa kun jaat näitä meidän kanssamme.
    Kurjaa, että hotellinne oli niin huonolla alueella, mutta varmasti Friscosta jäi positiivinen kuva mieleen päällimmäiseksi, toivon ainakin niin. Olen niin haltioitunut blogiisi.

  • Mimi de Paris

    Aivan samoja kokemuksia SFsta jo 90-luvulta asti! Fantastinen ja kaunis kaupunki, jossa on kuitenkin myos todella iholla elaman nurja puoli, huono-osaisuus, huumeet, kodittomuus, rikollisuus… Itse asiassa ainoa USA.n kaupunki jossa on ollut jopa hetkittain pelottavaa…. En voi kuvitella millainen tunne, kun tuossa kaikessa liikkuu lasten kanssa, kun jo 90-luvulla ilman lapsia oli ihan samoja kokemuksia. Kiitos tasta, hienosti ja aidosti rehellinen postaus, tuosta kaikesta huolimatta niin upeasta kaupungista….

  • Maailmanmatkaaja

    En ole hetkeen lukenut blogiasi, mutta kun huomasin tämän Instagramissa, oli pakko avata ja lukea. Onpa “kiva” kuulla, etten ole kokemuksieni kanssa ainoa. Olimme viitisen vuotta sitten mieheni kanssa puolen vuoden maailmanympärysmatkalla, enkä muista missään kohteessa tunteneeni oloa niin turvattomaksi kuin eräänä iltana San Franciscossa. Minulle tämä tuli yllätyksenä ottaen huomioon, että kiersimme maapallon jokaisella mantereella. Ei olisi tullut ennakkoon mieleen, että Friscossa voisi tuntea itsensä niin uhatuksi. Mekin yövyimme ilmeisesti väärällä alueella.

    Mukavaa Joulun odotusta perheellenne. :-)

  • Inga

    Hei Hanna!
    Hieman aiheesta ohi, saanko kysyä sinulta kuinka nimesi ääkköset kirjoitetaan Amerikassa virallisissa papereissa, luottokorteissa yms? Vaihtuuko ä vain a:ksi vai ae:ksi? Itsellä on ääkkösiä sukunimessa kanssa ja olen ollut hieman huolissani siitä miksi hirvitykseksi sukunimeni muuttuu jos kaikki ääkköset käännetään ae:ksi :)
    Kiitos paljon jos jaksat vastata! Oikein mukavaa päivää sinulle :)

  • IS

    Meidän perheelle kävi samoin 4 vuotta sitten. Meno oli melkoista keskustassa?

  • SF on kyllä hämmentävä mesta! Samaan aikaan yksi hienoimmista kaupungeista joissa oon käyny, mutta samalla yksi hirveimmistä. Mulla oli hostelli Missionissa ja jostain kumman syystä päätin lähes aina kävellä keskustasta sinne ja matkalla sateli kaikenlaista tappouhkauksia myöten. Kaikkein inhottavin oli kyllä naamalleni sylkäissyt mies! Onneksi oli vastapainoksi huikeeta arkkitehtuuria ja ravintoloita…

  • Ihania kuvia ja kiva kuulla näitä rehellisiä kokemuksia, vaikkakin kurjaa kuulla, että meininki on noinkin levoton ja huumeiden sekainen. Yksi ystäväni kävikin keväällä samaisessa kaupungissa ja kertoikin näistä varhopuolista :o

  • ella

    Niin ihanaa että olet tehnyt näitä postauksia eri kaupungeista ja nähtävyyksistä Kaliforniassa. :) Olemme joulukuussa lähdössä Kaliforniaan ja tarkoitus on käydä ainakin Los Angelesissa, San Diegossa ja San Fransiscossa. Olen saanut hurjasti hyviä vinkkejä blogistasi!
    Kurjaa että San Fransiscon keskusta oli noinkin levotonta, meillä on hotelli varattuna Lombord Streetin lähettyviltä, en tiedä onko se ihan keskustaa.. :) näiden kuviesi myötä matkakuume vain nousee <3

  • Vilma

    Mulla on ihan samoja kokemuksia Friscon Downtownista muutaman vuoden takaa! Meilläkin oli hotelli siellä ja se oli kyllä todella levotonta aluetta, en ole missään muualla joutunut pelkäämään niin kuin siellä. Yleensä omien kokemusten mukaan “huonot alueet” ovat kauempana ydinkeskustasta… Yhtenä aamuna “otin riskin” :D ja lähdin muutaman sadan metrin päähän kahvilaan, mutta joku sekopää alkoi ahdistelemaan jo silläkin matkalla. Missään muualla en ole nähnyt niin paljon huumeissa olevaa porukkaa. Muuten kyllä minäkin tykästyin kaupunkiin tosi paljon! :)