CATEGORIES

Keikalle Tukholmaan? Hotellisuositus: The Winery Hotel

28.6.2018

Maanantaina lensin päiväksi Tukholmaan rakkaan nuoruudenystäväni Elinan kanssa. Meidän teinivuodet tuli pitkälti heiluttua Beyoncén biisien tahdissa. Aivan onnessamme (ja aika huonolla menestyksellä mutta se nyt toissijaista :D) on yritetty matkia Beyoncen Crazy In Love musavideoiden peffan sheikkausta, laulettu autossa tunteella Bonnie and Clydea ja tanssittu yökerhon tanssilattialla Baby Boyta tyttöporukalla. Beyoncen tuotanto on meille monien muistojen täyteinen. Alkuvuonna vein mieheni Barcelonaan katsomaan El Clasicoa, joka on ollut hänen unelmansa niin pitkään kuin muistan. Sen yhteydessä tuli puhetta konserteista, tapahtumista ja asioista, mitä toivoisi itse vielä kokevan. Minä pohdin, että toivoisin joskus vielä näkeväni Beyoncén livenä. Äitienpäivänä mieheni sitten yllätti minut lipuilla Beyoncén ja Jay-Zn On The Run II kiertueen lipuilla Tukholmaan.

Tiukan aikataulun vuoksi lensimme Tukholmaan vain päiväksi. Maanantaina aamupäivällä sinne ja tiistaina aamupäivällä takaisin Helsinkiin. Koska pyrähdys oli niin nopea totesimme, ettei meidän ole ehkä järkeä nyt majoittua keskustaan. Koska keikka järjestettiin Friends Arenalla, päätimme katsoa hotellia Solnan alueelta. Päädyimme valitsemaan hotelliksi paikan nimeltä The Winery Hotel, jolla nimensä mukaisesti on oma pieni viinitila. Se sijaitsi vain 10 minuutin kävelymatkan päässä keikka-areenalta ja lentokentältä meni taksilla vain sen reilu 20minuuttia. Kun meillä oli vain vuorokausi aikaa kohteessa ei aikaa kulunut liiaksi matkoihin. Hotellilla oli oma kattoterassi pienellä uima-altaalla, missä oli mukava aurinkoisena päivänä löhöillä ilman kiirettä. Suoraan Friends Areenan kyljessä on myös iso Mall Of Scandinavia, missä voi käydä syömässä ja shoppailemassa jos säät eivät suosi.

denim shirt ZARA
leather pants SAMSOE & SAMSOE
shoes ADIDAS
bag PRADA

Hotelli oli ihanan kompakti ja karismaattinen. Huoneet olivat siistejä ja hyvän kokoisia, henkilökunta mukavaa ja aamiainenkin osoittautui erittäin hyväksi kaikkine perustarpeineen. Iloinen yllätys vielä oli, että hotellilta sai lainata pyöriä. Niiden selässä olimme perillä areenalla ihan muutamassa minuutissa.  Siinä oli jotain erityisen ihanaa ja nostalgista pyöräillä ystävän kanssa keikalle lämpimänä kesäiltana. Lämmin suositus siis tälle hotellille jos olette matkaamassa konsertiin Tukholmaan pikavisiitille. Ikävä kyllä kuvia en juurikaan tältä nopealta lomareissulta ottanut, mutta suosittelen tutustumaan hotellin omiin nettisivuihin jos sinulla on vastaava matka edessä. Jos kohteessa on aikaa enemmänkin, on silloin taas varmasti kivempi hakeutua lähemmäs keskustaa.  Mutta tähän tarkoitukseen tämä hotelli oli erinomainen valinta. Nyt loppukesästä samalla areenalla esiintyy vielä Justin Timberlake ja Ed Sheeran. Beyoncén keikka tuntui olevan täynnä suomalaisia, joten uskoisin että Suomesta on paljon menijöitä näillekin keikoille. Minäkin haluaisin mennä.

Itse OTR II oli tajunnanräjäyttävä. Se oli varmaan paras näkemäni keikka koskaan. 2,5 tuntia pelkkää loistomusiikin ja erinomaisen lavashown ilotulitusta. Queen B on ehdottomasti valovoimaisin näkemäni artisti. Kuinka joku voikin olla niin säteilevä ja käsittämättömän lahjakas? Ja herttinen miten paljon pidin myös Jay-Zn vedoista. Vanhoja hittejä hittien perään ja koko stadion syttyi niihin ihan uskomattomalla tavalla. Run This Town, Big Pimpin ja Dirt Off Your Shoulders sai 50 000 päisen yleisön heiluttamaan käsiään yhtäaikaa näyttävänä merenä. Tällä keikalla kukaan ei istunut paikallaan päällään jammaillen, vaan kaikki bilettivät täysillä seisten ja tanssien läpi keikan. Hiphopin kuningasparin yhteiskeikka oli monipuolinen ja erittäin näyttävä. Jos sinulla on mahdollisuus kyseinen keikka vielä jossain kohteessa nähdä, suosittelen suuresti. Ihan älytön show, jota muistelen vielä pitkään. Se sytytti sellaisen kipinän, että mietin jo koska pääsisin seuraavalle keikalle…

6 comments

Leave a Reply to Hanna Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Julia

    Kävin ite kattomassa OTR II Lontoossa pari viikkoa sitten ja täytyy sanoa että olin vähän pettyny :( Oon odottanu Beyoncen näkemistä livenä toooodella monta vuotta et ehkä sekin vaikutti. Ja Jay Z:n oon nähny Lontoossa aikoinaan ja sillon oli Rihanna ja Kanyekin mukana ja se on varmaan edelleen paras keikka jonka oon koskaan nähnyt.

    Mutta joka tapauksessa harmitti aika paljon ettei ainakaan Lontoossa Beyonce vetäny mm. Single Ladiesia ja Jay Z:kin jätti monta isoa hittiä vetämättä. Huomas että suurin osa yleisöstäki oli paikalla kattomassa Beyoncea. Jään odottelemaan millon Beyonce jättää taas siippansa kotiin ja saa rauhassa vetää koko setin omia biisejään ja sitten meen kattomaan uudestaan :D

  • Hanna

    Beyonce on ihan tajuttoman upea esiintyjä! Harmi etten tälle rundille pääse.. mutta kaksi kertaa olen käynyt juurikin Tukholmassa Beyoncen keikoilla ja on kyllä upeimpia keikkoja koskaan. Muuten, Justin Timberlake on myös omien keikkakokemusteni top vitosessa, ISO suositus. Todella upea esiintyjä, hieno show, ainakin muutama vuosi sitten Helsingissä. Kannattaa mennä katsomaan :)

  • Niiiin samaa mieltä! Keikalle ja sieltä takaisin pyöräily lämpimässä ja valoisassa kesäillassa on vaan niin tunnelmallista! <3 Ringo Starr keikkaili All Starr bändeineen Helsingissä muutama viikko sitten. Oli aivan superhyvä fiilis keikan jälkeen, kun pyöräilin kauniissa kesäkuun illassa Nordikselta kotiin. Lauleskelin erästä keikalla kuultua biisiä ja mietin, että näistä valoisista illoista pitäisi nauttia täysillä, nyt kun niitä vielä riittää! Ei olisi tehnyt yhtään mieli mennä kotiin nukkumaan, mutta pakkohan se on, kun aamulla on jaksettava herätä töihin :D Suomen kesän paras asia on kyllä valo!

    • No juuri näin! :)

  • Elina

    Mikä reissu!! <3 <3 <3 Vieläkin hymyilyttää!!

    • Niin ihanaa että pääsit mukaan!! <3 <3 Keikkavideot repeatilla :D