CATEGORIES

Biotherm Aquasource – Syväkosteutusta iholle

9.5.2014

*Yhteistyössä Biotherm*

Kuten monet blogiani lukevat tietävät, useat ihonhoidon suosikkituotteeni ovat Biothermiltä. Täten olenkin erittäin iloinen, että olen saanut kunnian olla mukana Biothermin kevätkampanjassa, missä bloggaajat haastettiin kokeilemaan merkin syväkosteuttavan Aquasource-linjan tuotteita ja paljastamaan omat ihonhoidon salaisuudet.

biotherm aquasource title

Hyvinvoiva iho on onnistuneen meikin perusta. Täten olen aina kiinnittänyt erityishuomiota ihon huolelliseen puhdistukseen, mitä tukee terveelliset elämäntavat. Juon runsaasti vettä, liikun paljon ulkona, pyrin syömään hyvin (tai ainakin kaikkea kohtuudella) ja annan iholleni aikaa hengittää vapaasti meikittömillä päivillä. Myös Biotherm korostaa kokonaisvaltaista kauneutta, mikä sopii omiin kauneudenhoitouskomuksiini sekä -rutiineihini saumattomasti.

Ihonpuhdistus on minulle päivittäinen rituaali, mitä en koskaan jätä välistä. Vaikka kuinka väsynyt olisin, pesen päivän meikit aina pois kasvoilta. Puhdistustuotteisiini kuuluu puhdistava kasvogeeli ja raikastava kasvovesi sekä nyt kahdenkympin loppupuolella liikuttaessa tärkeään rooliin nousseet seerumit, silmänympärysvoiteet sekä kosteuttava päivä- ja yövoide.

Oma iho-ongelmani on pintakuivuus. Varsinkin talvisin sekaihoni hilseilee t-alueelta ja kevään tullen pitäisi saada taas aikaan heleä kesäiho. Olen nyt melkein kuukauden päivät saanut testailla Biothermin Aquasource-linjan tuotteita ja saan iloisena todeta, että pintakuivuus on nyt viimeistään kadonnut. Antakaas kun kerron hieman näistä tehokosteuttavista tuotteista.

biotherm aquasource (2 of 13)

Tässä postauksessa kerroin, miten tärkeää kahdenkympin loppupuolella on käyttää yövoiteita ja niitä tehostavia seerumeita. Silti vain alle puolet suomalaisnaisista niitä käyttää. Aquasource Deep Serum-seerumi sopii niin päivä-, kuin yövoiteen alle tehostamaan ihon pitkäkestoista syväkosteutusta. Sen äärimmäisen kevyt koostumus imeytyy ihoon nopeasti, kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja valmistelee ihon vastaanottamaan kosteutusvoiteen. Seerumin ainutlaatuinen koostumus sisältää tuoteselosteen mukaan ihoa kaunistavia, hohtavia mikrohelmiäishiukkasia, jotka hajauttavat valoa iholla. Tämä ainakin sai oman ihon näyttämään heleätä, kuulaalta ja tasaiselta.

biotherm aquasource (4 of 13)

Hyvät yöunet ovat tärkeä osa ihon hyvinvointia, mutta pienen lapsen kanssa niitä tarvittavia unimääriä ei aina pääse täyttämään. Tästä syystä koen silmänympärysvoiteiden käytön hyvin tärkeäksi lisäksi ihonhoidossani. Kaikki millä voi yrittää pitää pandat kurissa ja hidastaa pienten ryppyjen kehityksen ovat enemmän, kuin tarpeellisia omassa arjessani. Pidän linjan Aquasource Eye Perfection-silmänympärysgeeliin pakkauksesta. Tuote levitetään suutinosan pienten ja pyörivien metallipyörien avulla, jonka viilentävä hierontamekanismi tuntuu helpottavan turvonneita silmiä.

biotherm aquasource (5 of 13)

Pintakuivan ihoni takia sain kokeiluun vielä kuivalle iholle tarkoitetun Biothermin Aquasource päivävoiteen, joka lupaa syväkosteuttaa pitkäkestoisesti. Yhdistettynä Aquasource Deep Seerumin kanssa iho on tuntunut pehmeältä ja kosteutetulta läpi päivän. Sen koostumus on miellyttävä ja imeytyy nopeasti iholle. Tuoksu on Aquasource-linjan mukaisesti raikkaan neutraali. Aquasource-päivävoidetta löytyy neljä erilaista koostumusta eli jokainen varmasti löytää omansa ihotyypistä riippumatta.

biotherm aquasource (1 of 13)

Aquasource Nuit-geeli on syväkosteuttava yögeeli kaikille ihotyypeille. Se lisätään viimeiseksi puhdistetulle iholle seerumin ja silmänympärysvoiteen jälkeen. On todettu, että yön aikana iho menettää neljä kertaa enemmän kosteutta, kuin päivällä. Siksi onkin erittäin tärkeä huolehtia siitä, että nukkumaan mennessäsi olet saattanut ihosikin hyvillä mielin untenmaille. Aquasource Nuit vaikuttaa tehokkaasti: se parantaa ihon luonnollisia vesivarastoja ja vahvistaa ihon luonnollista suojamuuria, mikä auttaa sitomaan vettä ja näin säilyttämään ihon kosteuden.

biotherm aquasource (11 of 13)

Aquasource-sarjasta tämä nousi suosikikseni sen raikkaan ja kevyen geelikoostumuksen ansiosta. Se on niin kevyt, että sitä voisi luulla seerumiksi, ellei iho tuntuisi välittömästi hyvin kosteutetulta. Tämän yövoiteen poikkeuksellisen koostumus kosteuttaa tehokkaasti ilman, että se tuntuu tahmaavan tyynynkin. Samalla se piti lupauksensa: Aamulla iho oli raikas ja heleä.

biotherm aquasource 1 (3 of 3)

Lopuksi teille mahtava kilpailu, jossa viisi onnekasta voittavat paketin arvokasta Biothermin huippukosmetiikkaa!

Palkintoon kuuluu Aquasource-kosteusvoide 50 ml (oman ihotyypin mukainen – mainitkaa siis ihotyyppinne kommentissa), Aquasource Deep Serum -seerumi 50 ml, Aquasource Nuit -yögeeli 50 ml ja Aquasource Eye Perfection -silmänympärysgeeli 15 ml. Palkinnon arvo on 190 euroa.

Kerro vain kommenttiboksissa, mikä saa ihosi rakastumaan ja olet mukana arvonnassa!

Mikäli ihosi huutaa kosteutta nyt ja heti, voit ostaa tuotteet myös Sokoksen verkkokaupasta.

biotherm aquasource (13 of 13)

Joka 7. sekunti maailmaassa myydään yksi Aquasource-tuote. Eli kyse on todellakin naisten rakastamasta tuotelinjasta. Loppuun vielä kaunis ja raikas video, jota luonnonkaunis Leighton Meester tähdittää Biothermin keulakuvana.

Arpaonnea kaikille!

642 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Marianne

    Ihoni saa rakastumaan monipuolinen liikunta, sekä vedenjuonti ja auringonpaiste.

  • Ulla

    Ihona saa rakastumaan runsas ulkoilma sekä auringon paiste! Minulla on pintakuiva sekaiho.

  • Laura

    Minun ihoni rakastaa aurinkoa ja vedenjuontia. Niiden lisäksi kaipaan kuitenkin kosteutusta ja siinä Aquasourcet ovat kyllä parhaat – iho on heti kosteutettu ja selkeästi sileämpi :)

  • klaara

    Kuiva ihoni rakastaa kosteutta ja ulkonaoloa.

  • idae

    Oma pintakuiva sekaihoni rakastuu hyvin kosteuttaviin kasvovoiteisiin, riittävään liikuntaan ja veden juontiin sekä etelän aurinkoon.

  • Irene

    Normaali/sekaihoni saa rakastumaan kunnon kosteutus, stressittömyys, raikas ulkoilma sekä aurinko.

  • TiiaMaria

    Oman ihoni saa rakastumaan säännöllinen liikunta ja hyvä ravinto! :) olen ihotyypiltäni sekaihoinen

  • Mirks

    Se kun puhtaat lakanat hivelevät ihoa, se kun aurinko lämmittää ihoa, se kun pakkanen nipistelee ihoa, se kun lämmin vesi valuu pitkin ihoa, se kun rakas ihminen pitää sylissä ja hivelee ihoa, se kun rakkaat kummipojat suukottelevat, nämä saavat ihoni rakastumaan <3

  • M.A.K.

    Onpa ihana arvonta!
    Minun ihoni saa rakastumaan raikas ulkoilma, riittävä veden juonti, terveellinen ruoka sekä hieronta neitsytkookosöljyllä.
    Ihotyyppini on kuiva/normaali.

  • katimama

    Minun ihoni rakastuu ulkoilusta ja pienten poikieni pusuista. Pintakuiva sekaiho.

  • Sarde

    Riittävä uni, kesän valo ja lämpö sekä hyvät ja kosteuttavat ihonhoitotuotteet. Niitä pintakuiva ihoni rakastaa.

  • Tuulia

    Etelän kostea lämpö saa sekä ihoni että hiukseni parhaaseen kukoistukseensa. Kevyet, geelimäiset tuotteet tuntuvat sopivimmilta. Ihoni on rasvoittuva sekaiho.

  • Aliisa

    Ihoni saa rakastumaan auringon lämpö.
    Ihotyyppi rasvoittuva

  • Maui

    Kesäaurinko on ihoni häilyväinen rakastaja; aurinko saa iho-ongelmat katoamaan saman tien, mutta tietenkin haastaa ihoa muuten. KKK eli kosteutus, kosteutus ja vielä kerran kosteutus saa ihoni rakastumaan vuoden ympäri, vuodenajasta riippumatta :) Ihana arvonta!

  • mantsu

    Minun ihoni saa rakastumaan terveellinen ruokavalio, veden juonti sekä ihon kosteutus ja puhdistus! Ihotyyppini on kuiva.

  • Normaali ihoni pitää greippimehun juonnista :)

  • windie

    Valitettavasti tällä hetkellä tuntuu, ettei ihoa saa rakastumaan oikein mikään.. Minulla todettiin vajaa vuosi takaperin krooninen suolistotulehdussairaus ja iho tuntuu reagoivan kovasti muun kropan kuntoon. Oikean ruokavalion etsintä on käynnissä (kokeilun ja erehdyksen kautta – kuluttavaa) ja sama projekti pitäisi käydä läpi ihonhoitotuotteiden kanssa. Vanhat luottotuotteet eivät tunnu enää sopivilta. Ihotyyppinä erittäin pintakuiva sekaiho. Jospa iho rakastuisi näihin Biothermeihin… :)

  • Karoliiiina

    Kuiva ihoni rakastaa kaikkea sitä mitä itsekin rakastan; pitkiä ja rauhallisia aamuja, luonnossa liikkumista, hyvää ruokaa ja kaikkea kaunista!

  • Pea

    Ihoni rakastaa “prinsessapäikkäreitä” eli kauneusunia <3 Herätessä ihoni näyttää aina tasaisemmalta, heleämmältä ja raikkaalta – vastavuoroisesti vähäiset unet näkyvät ihossani samantien.

    Iän myötä myös kosteutuksen merkitys on korostunut.

  • Pintakuiva ihoni rakastaa pähkinöitä, avokadoa, öljyjä ja vettä. Sekä kosteusvoidetta tietenkin :)

  • Aino

    Pintakuivan ihoni saa rakastumaan meri-ilma ja vedenjuonti!

  • Sara

    Vedenjuonti ja sitruuna sekä ulkoisesti kuin sisäisestikin saa ihoni hehkumaan. Samoin auringonsäteet ja päivetys, se vasta onkin jotain!
    Ihoni on sekaiho.

  • ansku

    Minun ihoni rakastaa auringon lämpöä tietysti sopivan suojakertoimen kera. Ihoni on sekaiho

  • Kristina

    Meikitön, raikkaan ilman ja ravinnon sisältämä vapaapäivä hemmottelevilla kasvotuotteilla, saa ihoni rakastumaan viikoittain! ♡Biotherm

  • Aurinko auttaa kyllä hurjasti mun ihon kutoon, varsinkin kun on vielä epäpuhtauksia. Mulla on ollut sekaiho teini-iästä asti ja vieläkin niitä finnejä esiintyy joskus… Odotankin innolla tulevaa Kreikan matkaa alle kuukauden päästä, jotta ihokin saa vähän aurinkoa :)

  • Jenni

    Kesäsade ja aurinko <3 ja myös viikottaiset kotona tehtävät hoidot myös omalle pintakuivalle iholleni :)

  • Jasmin

    Ihollani on ollut nyt talven aikana ensimmäistä kertaa paljon ongelmia. Talvella pintakuivan, mutta kesäisin sekaihon omaavat kasvoni ovat kyllä sellainen sekasorto että..:D Ihoni rakastuu joka kerta, kun se saa tarpeeksi kosteutta ja paljon kauneusunia. Muutenkin terveellinen ruokavalio ja liikunta edesauttavat sen hoidossa. Olen kokeillut Biothermia ja minä sekä ihoni ovat aivan rakastuneet <3

  • Hennuliini

    Ihoani on aika vaikea miellyttää. Ensin iho tuntuu kuivalta ja kun laittaa kosteusvoidetta/rasvaa niin sitten se onkin kiiltävä lammikko, kun taas jätän rasvaamatta niin ihoni on kuivempi kuin kuivakakku! Mutta veden juonnin lisääminen on auttanut vähän ja aion lisätä juontia edelleen. Mutta olisi toki kiva kokeilla näitä tuotteita!

  • neitiR

    Runsas vedenjuonti, siitä kaikki lähtee! Kun haluan ihon sädehtivät seuraavana päivänä puhdistuan sen kunnolla, kuorin ja teen naamion sekä viimeistelen kosteuttavalla kasvovedellä. Päälle seerumi ja yövoide! Aamulla iho on silkinpehmeä ja kevyt meikkivoide saa sen suorastaan säihkymään:)

  • Marianna

    Sekaihoni (ja mielen) saa hehkumaan kunnon hikiliikunta!

  • Juuli

    Minun ihoni saa rakastumaan raikas ja hieman kostea ulkoilma, aurinko, hien pintaan saava liikunta ja ihonhoitotuotteet, jotka raikastavat ja kosteuttavat pintakuivaa sekaihoani.

  • Oona

    Biothermin tuotteet ovat ihania:) Ostin jokin aika sitten Deep serumia ja se on ihan huipputuote! Koko ihonhoitosettiin en tosin ole raskinut panostaa:/ Erityisesti tuo yögeeli kiinnostaa.
    Pintakuiva sekaihoni rakastaa kevyitä kosteuttavia ihonhoitotuotteita yhdistettynä hyviin yöuniin, ulkoiluun ja stressittömyyteen. Jouduin viime vuonna valitettavasti konkreettisesti huomaamaan, miten negatiivisesti edellämainittujen puutos vaikuttaa kasvojen ihoon. Onneksi tajusin asian ajoissa ja nyt niin ihoni kuin minäkin voimme paremmin:)

  • rosie

    Ihoni saa rakastumaan aurinko & kosteutvoiteet ja kasvonaamion jälkeinen olo tuntuu ihanalta =)

  • Pihla

    Ihoni saa rakastumaan terveelliset elämäntavat. Etenkin ruoan laatu vaikuttaa ihon hyvinvointiin. Eli paljon kasviksia ja hedelmiä sekä hyviä rasvoja niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

  • Ihoni saa rakastumaan aurinko, ja sitä jo odotellaankin! Pintakuiva sekaihoni on talven jäljiltä ja raskauden myötä todella kuivassa ja huonossa kunnossa, joten kesäaurinkoa todellakin odotellaan saapuvaksi pian.

  • Gaianara

    Kuiva ihoni rakastaa pitkiä unia, aurinkoa, raikasta suihkua ja runsaasti kosteuttavia voiteita.

  • Emma H

    Vesi, vesi ja vielä kerran vesi! Samoin puhdas ravinto ja todellinen hikiliikunta. Vaikka rakastan laittautumista ja kaunistautumista, hikiliikunnan jälkeistä hyvän olon fiilistä ei voita mikään – silloin ihokin näyttää mielestäni kaikista parhaimmalta.

  • Vipsu

    Pintakuiva, muuten normaaliihoni rakastaa aurinkoa, lomaa ja paljon vettä!

  • Lora

    Ihoni rakastaa kevätaikaa ja sen aurinkoisia päiviä. Avopuoliso kehuu kasvojeni hehkua hikijumpan jälkeen joten eiköhän tuo liikuntakin tee ihmeitä; hyvinvoivan ihon lisäksi se tuo hymyn huulille.

  • Mi

    Ihoni saa rakastumaan hellä huolenpito, kesäaurinko ja tarpeeksi kostea ilma. Suomalaisen kuivan talvi-ilman ystävä ihoni ei nimittäin ole.

  • Äs

    Itsellä on ollut jo muutamien kosteusvoidepurkkien verran käytössä Biothermin Aquasource. Ihoni on normaali/sekaiho. Talvella on ollut käytössä kuvassasi näkyvä vaaleanpunainen kuivalle iholle tarjoitettu purnukka, mutta kesäisin olen suosinut vaaleanviherää/sinertävää normaalinihon purnukkaa.

  • Tea

    Ihoni saa rakastumaan kesä, terveellinen ravinto, kevyt kesäsade, tai raikas kostea kesäaamu. Ihoni on normaali, enkä juuri käytä muita tuotteita, kun perus kasvorasvaa, olisi hienoa päästä kokeilemaan Biothermin tuotteita! Toivottavasti arpaonni suosii :). Tea

  • Sara

    Talvi saa ihoni vihastumaan, kesä taas ihastumaan – omistan atooppisen ihon.

    Mutta rakastumaan ihoni saa riittävä kosteutus ja jokapäiväinen puhdistus. En mene koskaan nukkumaan ilman meikkien puhdistusta tai ihon (ei pelkästään kasvojen) kosteutusta. Tähän päälle vielä terveellinen ruokavalio ja riittävä ulkoilu: tällöin olen löytänyt oikean, ikuisen rakkauden.

  • Matilda T

    Itselläni ihanaan ihoon tarvitaan sen vakaan rakkauden lisäksi pieniä extra romanttisia rakkauden osoituksia jotta ihoni olisi parhaimmillaan. Riittävä uni, liikunta, terveellinen ravinto ja veden juonti luovat perusteet, kun taas puhdistus ja kosteutus kahdesti päivässä parantavat ihoa entisestään. Kuitenkin ratkaiseva ero syntyy päivittäisellä teelusikallisella aqai-marja jauhetta, vaikkapa rahkaan sekoitettuna. Iho tarvitsee ihmisen tavoin myös niitä pieniä rakkauden osoituksia! Ihotyyppini on normaali/sekaiho.

  • M

    Kuiva ja herkkä ihoni rakastaa seerumeita!

  • Salla

    Mun pintakuiva sekaiho rakastaa aurinkoa ja sitä, että hoidan ihoani hyvin, sille sopivilla tuotteilla ja, että juon riittävästi vettä!:)

  • Johanna

    Ihoni rakastaa päivittäistä runsasta veden juontia sekä jokapäiväistä ihon puhdistusta. Kuiva/normaali ihoni kaipaa myöskin päivittäin kosteutusta.

  • Lindu

    Oma kuiva ja herkkä ihoni rakastaa kosteuttavia rasvoja, sekä kevyttä auringonpaistetta. Se ahdistuu liiasta meikistä ja kaipaa joka ilta puhdistuksen ja huolenpidon. Täysin sopivia tuotetta ei vaan vielä ole löytynyt. Täytettyään 32 vuotta siihen on alkanut jäädä jälkiä hymyistä ja nauruista, mikä toisaalta on suloista, toisaalta kauhistuttavaa.

  • KristaS

    Ihoni rakastaa ulkoilua, hyviä kasvojen hoitotuotteita (puhdistus,kuorinta,seerumeja) ,Kasvohierontaa ja terveellistä ruokavaliota. :)

  • Kata

    Ihoni saa rakastumaan aurinko ja riittävä veden juonti! Nämä tuotteet vaikuttavat aivan ihanilta ja ihoni oikein huutaa tuota Aquasource Nuit-geeliä, vaikuttaa juuri hyvältä tällaiselle aika kuivahkolle mutta normaalille iholleni, olisipa ihana voittaa tuotepaketti! :)

  • Riksu

    Omaan ajoittain hyvinkin oikuttelevan sekaihon, joten hoidossa kaiken a ja o on huolellinen puhdistus sekä kosteutus. Samoin runsas veden juominen ja terveellinen ruokavalio ovat avainsanoja hyvään ihoon.

  • Heini

    Ihoni rakastuu, kun saa riittävästi (eli paaaaljon!) vettä, päivittäisen puhdistuksen ja kosteutusta :) tietysti joku ihana hemmotteluhoito silloin tällöin tepsii taatusti myös! Biothermiltä olenkin Aquasource-kosteusvoidetta käyttänyt ja on kyllä todella hyviä tuotteita!

    Ihotyyppini on sekaiho, pintakuiva sellainen.

  • Helinä

    Ihoni rakastaa kosteuttavia hoitotuotteita, puhdasta ja terveellistä ruokaa sekä runsasta vedenjuontia. Ihoni on sekaiho, eli T-alue kiiltää, mutta pintakuivuuttakin on.

  • Suski

    Sekaihoni rakastaa raikastavaa hellää puhdistusta kosteutusta unohtamatta. Sekä tietenkin kesää! Auringonpaistetta odotellessa… :)

  • Anna

    Minulla on atooppinen iho, ja sen takia usein kuiva iho. Raikas kostea ilma ulkona juuri sateen jälkeen saa iholleni parhaan tunteen, sellaisen että tuntuu että ilma menee läpi ihosta ja samalla kosteuttaa hellästi sitä. Ihan kuin olisi sademetsässä.

  • Milja

    Kuiva ihoni rakastaa superkosteuttavia tuotteita sekä kevään ensimmäisiä auringonsäteitä, jotka saavat pisamat eloon pimeän talven jälkeen :)

  • Roosa

    Mun ihon saa rakastumaan vesi ja uni!

  • Waakku

    Ihoni rakastaa sateen jälkeistä kosteaa ilmaa! Silloin tuntuu että joka sentti siitä hengittää.

  • Jansku

    Minun ihoni rakastaa pitkiä lenkkejä metsässä, puhdasta kasvisruokaa, kohtuullista auringonottoa ja runsasta vedenjuontia. Nyt ihoni kaipaisi kosteutta ja hellää hoitoa, joten olisi mahtavaa päästä kokeilemaan näitä tuotteita. Ihoni on herkkä, couperosaan ja epäpuhtauksiin taipuva.

  • Minna

    Liikunta, ulkoilu, ravinto, puhdistus ja kosteutus :)
    Ihoni on normaali.

  • Anniina

    Minun ihoni rakastaa – mitäpä muutakaan kuin päivittäistä puhdistusta, viikottaista kuorintaa ja runsaan hoitavia kosteusvoiteita. Ihoni on tyypiltään kuiva.

  • ssofku

    Oma ihoni on kuiva, joten riittävän kosteuttavat ja rauhoittavat tuotteet saavat ihoni rakastumaan. Tärkeää on myös riittävä vedenjuonti ja monipuolinen ravinto! :)

  • Terhi

    Terveelliset elämäntavat, ulkoilu ja raitis ilma, rakkaus ja itsevarmuus.

    Koittaisin mieluusti myös näitä mainostamiasi tuotteita!

    Ihoni on pintakuiva sekaiho.

  • Mire

    Kuiva ja herkkä ihoni rakastaa kunnon hikiliikuntaa!
    Sen myötä tulee juotua vettäkin paljon.

  • Suvi

    Ihoni rakastaa runsasta vedenjuontia, kunnon unia ja stressitöntä elämää. Näin kolmen pojan äitinä nuo vaatimukset on vain välillä hiukan vaikea toteuttaa… Onneksi on olemassa heleyttävät voiteet ja meikit, niillä saa jo ihmeitä aikaan ;)

  • Henna

    Puhdistus, naamiot, kasvohoidot, seerumi ja kasvovoide. Ihoni on pintakuiva, mutta helposti tukkeumia tulee, jolloin iho näyttää epätasaiselta (siis epäpuhtaudet jäävät ihon sisään). Etsinnässä olisikin uusi ihoni pelastus…

  • Annemaari

    Minun ihoni rakastaa erityisesti raikasta vuoristoilmaa! Olen käyttänyt Biothermin tuotteita tyytyväisenä jo pitkään, mutta nämä uutuudet ovat vielä testaamatta, olisipa siis hienoa voittaa :) Ihoni on helposti rasvoittuva sekaiho.

  • Ana

    Ihoni tykkää kesäauringosta, meikittömyydestä ja hyvistä hoitotuotteista, kuten esim Biotherm :)

    Ihoni on tyypiltään sekaiho.

  • Marieveliina

    Näistä on minun rakastunut ihoni tehty….

    liikunnasta
    vedestä
    kookosöljystä

    Ihotyyppini on herkkä/kuiva

  • Maikkinen

    Ihoni on herkkä ja pintakuiva saan helposti epäpuhtauksia kasvoihini.. Tällä hetkellä miedot kuorinnat sekä kosteusrikkaus niin voiteilla kuin sisäisesti auttavat ihoani pysymään jotenkin kondiksessa.
    Olisi ihana päästä kokeilemaan näitä tuotteita!

  • Ella

    Minun ihoni rakastaa laadukkaita kasvohoitotuotteita, viikottaista kuorinta-naamio -hetkeä ja auringon parantavaa voimaa. Ihoni on kosteusköyhä ja herkän puoleinen sekaiho, jossa talvisin “kukkii” atooppinen ihottuma. Laadukkaita, kosteuttavia, mutta kuitenkin raikkaita tuotteita tarvitaan siis ympäri vuoden :D

  • Maija M.

    Minun ihoni saa rakastumaan raittiissa ulkoilmassa oleilu niin monta tuntia päivässä, kuin mahdollista. Mikään ei saa ihoa yhtä hehkuvaksi, kuin parin tunnin pitkä kävelylenkki. Siihen päälle tulee tietysti runsas veden juonti, kasvisruokavalio, riittävä määrä unta ja laadukkaat ihonhoitotuotteet. Ihoni on normaali/sekaiho.

  • Irene

    Ihoni rakastaa avokadoa ja vettä sisäisesti nautittuna. Ulkoisesti pintakuiva ihoni tykkää etenkin talvisin Aqualan L- voiteesta.

  • Ainakin näin talven jälkeen aurinko saa ihon tuntumaan/näyttämään paremmalta. Toki veden juonti ja kunnon kosteusvoiteet edesauttavat asiaa.
    Minun(kin) iho on pintakuivan sekaihon ja normaalin välimaastossa.

    ps. meinasin jo kirjoittaa keksikilpailuun, että pidän valtavasti tavastasi tehdä yhteistyöpostaukset – ne eivät ole vain “tässä kilpailu, osallistukaa” – tyyppisiä. Arvostan!

  • Tiina H

    Heips, Ihoni saa rakastumaan riittävä ulkoilu, tarpeeksi veden juontia (minkä aina kyllä jostain kumman syystä unohdan) ja säännöllinen kasvohoito kosmetologilla unohtamatta kotihoitoa :)

  • Mirkku

    Vedenjuonti ja riittävät yöunet. Sekä ulkoilu raittiissa ilmassa vaikkapa tällaisessa raikkaassa tihkusateessa. Biothermin tuotteet olisivat sitten oiva lisä ;) Ihoni on pintakuiva sekaiho.

  • Hellu

    Nyt on kyllä arvonta mun mieleen! Biothermin tuotteet on kovassa käytössä, ja tuntuvat sopivan mun iholle. Oma ihoni rakastaa hyviä hoito-ja puhdistustuotteita, vedenjuontia ja liikuntaa. Oma Ihotyyppini taitaa olla sekaiho!

  • LL

    Ihoni saa rakastumaan superkosteuttavat tuotteet. Nyt raskauden jälkeen iho muuttunut huimasti, entistä kuivempaan suuntaan. Joten tämä paketti olisi kokeilemisen arvoinen.
    Hyvin kuiva iho.

  • Henna

    Oman ihoni saa rakastumaan runsas vedenjuonti, sekä oikeanlaiset hoitotuotteet.

  • sande

    Ihoni rakastaa riittävää unta ja aurinkoa. Ruokavalio on myös tärkeä. Talvella sekaiho on ihan kauhea.

  • Maaria

    Mitä ihoni rakastaa? Pitäisi varmaan kysyä itseltäni kuinka pystyisin itse rakastamaan ihoani. Ihostani puhuminen alkaa usein itkettämään, niin kauan se on minun murheenani ollut. Nyt, 27-vuotiaana olen kärsinyt aknesta 15 vuotta. Olen syönyt rajuja kuureja ja puhdistanut ihoani jokaisella alkoholia täynnä olevalla tehotuotteella. Nyt tässä iässä, iho ei oikein enää kestä rajuja tuotteita. Haaveilen että voisin hoitaa ihoani ja aknearpiani seerumeilla ja laatutuotteilla, mutta se ei valitettavasti ole taloudellisesti minulle mahdollista. Hoidan ihoani aamuin illoin, juon vettä ja syön hyvin. Siksi tuntuukin välillä itkettävän turhauttavalta kuinka rasvainen oma iho edelleen on ja finnejä pukkaa joka päivä. Kadehdin hyväihoisia naisia kovasti. Yritän silti rakastaa ihoani, onhan se ainoa iho hoka minulla on. Hellin sitä naamioilla, vihersmoothie- juomilla ja vedellä. Välillä se voikin paremmin ja iloitsen siitä. Ja sillon kun se ei voi, pidän mielessäni että monilla ihmisillä on paljon pahempia tauteja kuin minun iho-ongelmani. Ehkä joskus peilistä katsoo takaisin parempi iho. Ja jos ei, niin rakastan tätäkin ihoa, ja hellin ja hoivaan sitä.

  • HannaK

    Minun ihoni saa rakastumaan aurinko sekä hyvä kosteusvoide. Ihoni on pintakuiva, joten se tarvitsee kunnon kosteutusta päivittäin. :)

  • Nalle-Ellu

    Ihoni saisi rakastumaan edes pienenpieni huolenpito, pienen vauvan äitinä ei paljon ehdi omasta ulkonäöstä huolehtia. Sekaihon tuotteet varmaan sopisivat, ja tulisivat todelliseen tarpeeseen :)

  • Saana

    Minun ihoni rakastaa aurinkoa! Aurinko tuo poskiini ja nenänpäähän iloisia pisamia jotka piristävät talven jäljiltä kalpeaa ja väsynyttä ilmettä. Ihana arvonta, toivottavasti onni joskus suosisi!!

  • Maria

    Ihan mielettömän kiva arvonta! Jee! :)
    Vastaus mulla on pitkälti perinteinen vedenjuonti ja terveellinen sekä monipuolinen ruokavalio. Mulla on sekaiho jota pitää kosteuttaa tosi ahkerasti ettei se halkeilisi.. Ihotyyppini on yllättävän haastava hoitaa, joten kunnon tuotteet olisi paikallaan :) Opiskelijabudjetilla kun pitää tyytyä vain apteekin perusvoiteisiin.. pieni luksus arkeen olisi toivottua ;)

  • Anna

    Ihoni saa hehkumaan hellävarainen kuorinta yhdistettynä hyviin ihonhoitotuotteisiin. Tällä hetkellä on käytössö tuo yövoide ja se on ihan mahtava! Olisi ihanaa päästä kokeilemaan myös noita muita tuotteita. Minulla on normaali-iho.

  • HeidiH

    Kuiva ihoni rakastaa kosteutta ja kesää!
    Ihana paketti, toivottavasti onni suosii :)

  • Jenni

    Riittävä vedenjuonti ja huolellinen puhdistus ovat ihoni salaisuus, unohtamatta omalle iholleni sopivia ihonhoitotuotteita. :)

  • Jenna

    Oi,kesäisin tietenkin pitkän ja synkän ajan jälkeen aurinko! Muuten pyrin herättelemään ihoani sekä samalla aamuisin myös iteäni kylmällä vedellä, jolla kostutan kasvot! :)

  • aila

    Ihoni rakastuu riittävästä unesta, vedestä ja hyvästä ruokavaliosta.

  • HM

    Ihana arvonta! Minun ihon saa rakastumaan hyvä hoito, johon kuuluu hyvä puhdistus päivittäin lisättynä kotona tehtyihin kuorintoihin ja naamioihin. Nyt pillereitä vaihdettuani olen ollut täysin eksyksissä ihoni hoitorutiinien kanssa. Ennen niin helposta ihostani on tullut nyt rasvaisempi. Olen kahlannut eri tuotteita tuoteviidakossa läpi, muttei mikään ole vielä rauhoittanut ihoani. Tulisipa siis tämä tuote paketti tarpeeseen, jotta saisin taas itsetuntoni ihoni osalta takaisin! :)

  • Ihoni saa rakastumaan aurinko ja kunnon ihoa hellivä kuorinta kera kosteutuksen. Aina kun vain on mahdollista teen tämän luonnon helmoissa hiekkarannalla suolaisen veden äärellä. <3

    Ihoni saa rakastumaan myös kauniit esineet, joihin Biothermin purnukatkin kuuluvat!

    Normaali/sekaiho

    E-Mail: v.believeinyourdreams@gmail.com

  • Veera

    Ihoni on pintakuiva, joten se tarvitsee kunnon kosteutusta niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Hoidan ihoani siis hyvillä kosteusvoiteilla sekä juomalla riittävästi vettä. Myös aurinko ja säännöllinen liikunta vaikuttavat positiivisesti :)

  • -e-

    Minun ihoni rakastaa kesäistä järvivettä ja sopivasti aurinkoa aurinkosuojatuotteiden kanssa :)

  • Merina

    Ihoni rakastaa silkkistä silmänympärysvoidetta ja kunnon yöunia.

  • Kaisa

    Ihoni on kosmetologin mukaan kuiva, vaikka olen aina luullut että se on rasvoittuva sekaiho! Kun vaihdoin kuivan ihon tuotteisiin, huomaisin sen auttavan hieman. Lisäkosteutus ei kyllä olisi pahitteeksi edelleenkään! Hyvät unet ja riittävä veden juonti auttaa myös paljon iholleni.

  • Heinis

    Ihoni rakastaa aurinkoa ja stressitöntä elämää <3 ihoni on sekaiho.
    Ihanaa äitienpvän loppua, mrs. V!!

  • Tisku66

    Sekaihoni rakastaa kuorintaa, kunnon kasvonaamiota ja seerumia. Lisäksi runsasta vedenjuontia ja suht terveellistä ruokavaliota. Pisteenä i:n päälle aurinkoa. Käytän itse Biothermin tuotteita ja pidän niistä todella. terkuin Tisku 66

  • Minna

    Oma pintakuiva 40+ ihoni rakastaa säännöllistä kuorintaa ja kunnon kosteuttavia tuotteita, joista seerumi on talviaikaan aivan ehdoton. Kesällä pärjään kevyellä rasvalla tai jopa ihan pelkän auringon avulla :)

  • mira

    Ihoni rakastuu yhä uudelleen ja uudelleen auringon valoon! Ihotyyppini on kuiva sekaiho.

  • aanavee

    Minun sekaihoni saa rakastumaan kunnon yöunilla, kuorinnalla, perusteellisella puhdistuksella, auringonsäteillä, vedenjuonnilla ja mansikoilla. :)

  • Ninni

    Ihoni saavat rakastumaan onnellisuus, riittävä lepo, oikeanlainen ravinto sekä laatutuotteiden kosteutus.

  • Hammi

    Terveellisiä elämäntapoja, unta ja aurinkoa. Niistä on hehkeä ja kaunis iho tehty. Oma normaali/sekaihoni odottaa jo kovasti kesän tuomaa rusketusta :)

  • Mira

    Minun ihoni saa rakastumaan aamutuimaan kunnon hiki lenkki,kasvot ovat sen jälkeen koko päivän niin heleät:)

  • Katja

    Kosteuttava naamio saunan jälkeen ja kunnon yöunet ovat nannaa sekaiholleni, joka talvella on pintakuiva.

  • Hanna

    Rakastan kuumia pitkiä suihkuja, joista ihoni ei varsinkaan talviaikaan pidä.
    Hyvät puhdistustuotteet ja tehokas kosteutus saavat kasvojeni ihon rakastumaan.
    Ihotyyppini on pintakuiva sekaiho

  • Noora

    Minun ihoni rakastaa kesäpäiviä, ihania naamioita ja suukkoja! :)

  • Heidie-

    Ihoni saa rakastumaan terveillä elämäntavoilla eli riittävä uni, vesi, liikunta ja välillä myös erityistoimenpiteet kuten ihon kuorinta. :)

  • Bea

    Minulla syväkosteuttavat voiteet, vedenjuonti, sekä juurikin tuo ihonpuhdistus-itselläkään se ei jää väliin vaikka kuinka väsynyt olisin. Minulla on myös pintakuiva iho. ihana kilpailu, toivottavasti arpaonni suosisi :)

  • Reetta K

    Tämän kahden lapsen äidin sekaihon saa rakastumaan hyvät yöunet, joku ihana naamio ja kevyt päivetys.

  • Tinkerbell

    Ihoni rakastaa Välimeren kosteaa ilmastoa sekä auringon ruskettavia säteitä. Auringon päivettämälle iholle shimmering body lotion ja täydellinen iho on valmis kesään!

  • Emm

    Sekaihoni rakastaa riittäviä unia, runsasta vedenjuontia ja terveellistä ravintoa!

  • Lara

    Ihoni rakastaa kunnon yöunia, ulkoilmaa ja hyvää kosteutusta. Sekaiho.

  • pauliina

    Herkkä ihoni rakastaa päivittäistä kosteutusta ja aurinkoa! Myös veden juonti ja hellävarainen puhdistus kirkastavat kasvojeni ilmettä.

  • N A J

    Ihoni rakastaa rauhallisia aamuja hyvin nukutun yön jälkeen. Stressittömyys ja onnellisuuden fiilis saavat sen hehkumaan, mukaan lukien raikkaat vesisateet kevät- ja kesäiltoina. Nukkumaan en mene ilman kasvoveden raikasta fiilistä iholla ja kunnon kerrosta hyvää kosteusvoidetta. Puhdas ja hyvä ruoka sekä runsas kylmän veden juonti pitävät suurimmat epäpuhtaudet loitolla. Hyväkuntoinen iho tuo yhden suurimmista tyydytyksistä elämässäni, sillä sen olen itse saanut aikaan. <3

    Ihanaa äitienpäivää valloittava Mrs. V! <3

  • Elli

    Riittävät yöunet, puhdas ruokavalio, vesi ja aurinko. Sekaiho.

  • Reetta

    Lenkin ja saunan jälkeen iho hehkuu kauniisti. Meikeissä en nuku koskaan.

  • Pauliina

    Huomaan heti muutoksen kuivassa ihossani, jos en ole juonut tarpeeksi vettä sekä jos en ole huolehtinut ihostani tarpeeksi hyvin. Hyvät ihonhoitorutiinit ovat kaiken a ja o.

  • Annami

    Riittävä vedenjuonti ja hyvät yöunet saavat ihoni rakastumaan :) Säännöllinen kuorinta ja reippaasti kosteuttava voide ovat myös ihoni hoidon kulmakiviä.

  • SusannaM

    Ihoni saa rakastumaan nukkuminen ja herkkää sekaihoa hellivät seerumit. Myös Lushin tuorekasvonaamiot saavat ihoni hehkumaan ihastuksesta ja tuntumaan sileiltä kuin pienen lapsen iho.

  • Kristiina

    Riittävästi unta, riittävästi kosteutta ja puhdasta luomuruokaa, ei saa myöskään unohtaa laadukasta kosmetiikkaa.

  • Hanna

    Minun pintakuivan ihoni saa rakastumaan stressitön elämä, auringon säteet ja terveellinen, iloinen minä.

  • Janika

    Iholleni parasta on ehdottomasti raikas vesi, kosteusvoide ja riittävä uni! Myös oikeanlainen ravinto ja liikunta vaikuttavat ihoni laatuun. Ihoni on normaali/sekaiho. :)

  • laa

    Terveelliset elämäntavat: riittävä vedenjuonti sekä terveellinen ruokavalio. Oma ihoni on tyypiltään sekaiho. :)

  • Katja

    Ihon hemmottelu kuorintavoiteella ja sen jälkeisellä naamiolla. Ihon huolellinen puhdistus päivittäinen ja kosteuttava voide aamuin ja illoin. Onnekseni omaan hyväkuntoisen ihon, jonka saa hehkumaan pienellä vaivalla.

  • Marit

    Ihoni rakastaa hyviä yöunia, ulkoilmaa, ravitsevaa ruokaa, sekä kosteutusta sisäisesti (vesi, terveelliset öljyt) ja ulkoisesti!
    Olisipa hienoa saada nämä tuotteet kokeiluun! :)

    Ihoni on pintakuiva sekaiho.

  • sonjam

    Minulla on atooppinen mutta raavoittuva iho, jolle kaikkein parasta hoitoa on auringon valo.

  • Olivia-O

    Aquasourcea on tullut käytettyä paljon ja se on kyllä loistava tuote mun kuivalle iholle. Valitettavasti nyt vaan ei oo ollu varaa ostaa uutta purkkia joten olen joutunut tyytymään kookosöljyyn,ainoa tällä hetkellä kaapista löytyvä tuote josta iho ei ala punottaa ja kirvellä :/
    Eli ihoni rakastaisi uusia hyväksi havaittuja rasvoja todellakin :)

  • karla

    oi että, olen pitkään miettinyt jo siirtymistä biothermin tuotteisiin kun niin paljon kehuja olen kuullut! tällä hetkellä itse käytän dermalogicaa, mutta en koe sitä hintansa väärtiksi.

    ihotyyppini on kuiva ja herkkä, jonka vuoksi myös kiiltää helpostis illä iho tuottaa väkisin talia.. näin minulle on analysoity ainakin. ihoni rakastaa saunassa syvästi puhdistusta ja sen jälkeen jotain kunnon kosteusvoidetta taikka öljyä.

  • Annika M.

    Mun iho tykkää eniten kunnon liikunnasta. Kun sykettä saa kunnolla nostettua, se näkyy ja tuntuu iholla pitkään:) mulla taitaa olla pintakuiva sekaiho.

  • IloAM

    Aurinko ja kosteutus sekä ulkoisesti että sisäisesti. Näillä ihoni pärjää jo ihan mukavasti. :)

  • Emilia M

    Ihotyyppini on atooppinen. Aurinko, ennenkaikkea rasvaus, liikunta ja hyvä ruokavalio pitävät ihoni hyvinvoivana ! :)

  • Emilia

    Ihoni saa rakastumaan auringonpaiste ja riittävä veden juonti. Ihotyyppini on rasvainen.

  • Sara

    Ihoni pitää runsaasta vedenjuonnista ja aurinkosuojasta! Ja on siis pintakuiva sekaiho

  • Oliverin mamma

    Minun ihoni rakastaa runsasta veden juontia, ulkoilmaa, riittäviä unia ja hyviä rasvahappoja, joita otan päivittäin pellavansiemenöljyn muodossa. Näiden lisäksi ihoni rakastaa kunnon puhdistusta Biothermin biosource puhdistusmaidolla ja kasvovedellä sekä kosteutusta Biothermin aquasource voiteella. Talvella ja esimerkiksi lennon jälkeen ihoni tarvitsee myös kosteutettavia ja ravitsevia seerumeita.

  • LC

    Ihoni rakastaa riittävää unta, ravitsevia joka-aamuisia viherpirtelöitä ja raikasta kesäilmaa. Lisäksi hyvä puhdistus ja kosteutus on kaiken perusta. Oma ihoni on normaali/sekaiho.

  • Ssuvii

    Ihoni rakastaa aurinkoa, veden juontia ja kunnon yöunia!:)
    Sekaiho.

  • Erika

    Ihoni (ja sydämeni) saa rakastumaan 1,5v tyttäreni joka aloittaa aamun suukottelemalla masussa asustavaa veikkaa! <3

  • Camilla

    Minulla on herkkä iho, joten ihoni rakastaa huolenpitoa. Eli hyvät kosteusvoiteet ja päivittäiset puhdistukset saa ihon pysymään kunnossa. Myös hyvä ruokavalio, vitamiinit ja silloin tällöin pieni annos auringoa saa ihon rakastumaan. :)

  • Petra

    Biothermin tuotteet ovat kuuluneet ihonhoitooni monta vuotta!
    Oman rasvoittuvan sekaihoni rakastumaan saa riittävä yöuni, vedenjuonti, kosteutus, ja päivittäinen glykolikuorinta, joka pitää epäpuhtaudet loitolla! :)

  • Karoliina

    Ihoni ja minä rakastamme kesää, päivettynyt iho ei kaipaa mitään – ripaus maskaraa ja iho saa hehkua auringon kanssa kilpaa! :) Vielä näin talven jäljiltä ihoni on kuiva!

  • Anna

    Iho tuntuu viihtyvän parhaiten, kun saan tarpeeksi unta, vettä ja terveellistä ravintoa. En ole vielä löytänyt niitä oikeita tuotteita, joihin ihoni olisi rakastunut. Sekaihossani yhdistyvät kaikki mahdolliset ongelmat: pintakuivuus, herkkyys ja taipumus epäpuhtauksiin. Runsaasti olen tuotteita testaillut, mutta yksikään sarja ei ole noussut toisen yli. Ehkä Biothermin tuotteet saisivat ihoni voimaan paremmin!

  • Raku

    Minun ihoni rakastaa aurinkoa, liikuntaa, hyvää ravintoa ja vettä, huolellista hoitoa unohtamatta. Ihoni on normaali/ sekaiho. Mahtava arvonta!

  • Johanna

    Ihoni saa rakastumaan raikkaus, rakkaus ja aurinko.
    Yhdessä ne saavat ihoni hehkumaan kauniina ja terveenä. Ihoni on sekaiho.

  • MaijuR

    Ihoni rakastaa pitkiä yöunia puhtaissa lakanoissa, onnellista arkea ilman ylimääräistä stressiä, rakkaudella itsetehtyä ruokaa, ulkoilua koiran kanssa sekä säännöllistä hoitamista kuivalle iholle sopivilla tuotteilla. Olisi hienoa päästä kokeilemaan näitä Biothermin tuotteita!

  • maira

    Minun ihoni rakastaa aurinkoisia ja lämpimiä kesäpäiviä. Pitkiä aamu-unia kullan kainalossa. Erityisesti se on rakastanut hyviin ihonhoitotuotteisiin, kuten Biotherm. Merkin tuotteita olen testannut ja käyttänyt useasti, juuri näitä kyseisiä en. Rasvoittuva sekaihoni löytäsi näistäkin varmasti lisää rakkauden aiheita.

  • Jinni

    Parasta iholleni on runsas veden juonti (etenkin töissä), terveellinen ruokavalio johon sisärtyy myös runsaasti hyviä rasvoja, sekä reipas ulkoilu.

  • Jonna

    Ihoni rakastaa kosteuttavia ihonhoitotuotteita, ravinteikasta ruokavaliota, säännöllistä liikuntaa ja riittävää unta. Minulla on kuiva iho.

  • Paula

    Minun ihoni saa rakastumaan hymy:itseltä, lapselta tai oikeastaan keneltä tahansa :)

  • kiti

    Stressitön loma jossain ihanassa lämmössä, tropiikissa rakkaan kanssa. Veden juonti, pitkät yöunet, aamuin illoin raikastavat hoidot.
    Ihotyyppini on sekaiho

  • Jutta

    Ihoni rakastaa oikeita ja sille räätälöityjä tuotteita! Olen lapsen saannin jälkeen kärsinyt pintakuivuudesta, hormoninäpyistä jne. Kokeilin kaikki keinot, kunnes yksinkertaisesti vain kokeilin miten ihoni reagoi kosteuttaviin tuotteisiin. Homma alkoi toimia ja olen saanut taas ihoni takaisin :)
    Ihotyyppini on sekaiho.

  • Annie

    Minun ihoni rakastaa juuri kosteutta sekä kevään ensimmäisiä auringonsäteitä :)
    Kuiva ja kosteusköyhä ihoni kaipaa aina vain lisää kosteutta, mutta kummasti rauhoittuu kevään tullen, eli kunhan talven pakkasista on selvitty niin ollaan jo taas voiton puolella..

  • Emmi

    Kaksi kovaa iholleni on veden juonti ja rauhaisa mieli. Stressi näkyy heti ihossani. Ihoni on kuiva.

  • Ellu

    Biothermit on parhaita! Varmaan jo 14-vuotiaana tutustuin sarjaan, silloin oli ihanat tuotteet erikseen nuoren tytön iholle :) sekaihoinen olen, kesäkaudella oleb käyttänyt kosteusvoiteesta sitä vaaleanvihreän väristä voidetta ja talvisin tuota sinun käyttämääsi. Hyvää äitienpäivää!

  • -L-

    Sekaihoni rakastaa terveellistä ruokaa, vettä ja oikeanlaisia ihonhoitotuotteita.

  • Kyllä se eniten vaikuttaa ihooni mitä suuhun tulee laitettua. Kasvikset, marjat ja vihreä tee saavat oman normaali-sekaihon rakastumaan. Olen joskus käyttänyt useinkin Biothermin tuotteita kunnes lopetin joitain vuosia sitten ja nyt tajusin syyn: niissä ei ole ikinä aurinkosuojaa! Olen aina asunut paikoissa joissa kaipaisin päivävoiteeseen kunnon aurinkosuojaa rypyiltä suojaamaan ja tämän takia Biotherm on jäänyt. Mutta rakastan sitä geelimäistä kosteutusta, nyt pitäisi taas kokeilla!

  • TanjaP

    Kosteutus on tällä hetkellä ihoni paras kaveri!Ilman sitä ihoni muuttuu aavikoksi.Ihoni on tällä hetkellä kuivuuteen taipuvainen.Olisi hienoa saada tuotteet testaukseen ja vakuuttua niiden toimivuudesta.

  • Mytty

    Oi, seerumifriikille, mutta niiden kalliiden ostoa panttaavalle, tää kilpailu on just täydellinen! Mun ihoni saa rakastumaan sisäisesti veden juonti ja ulkoisesti kesäaurinko.

    • Mytty

      Ai niin ja ihotyyppi on sekaiho :)

  • LaSo

    Veden juonti, monipuolinen ruokavalio, säännöllinen ihon kuorinta ja rasvaus sekä hippunen auringon kultaisia säteitä. Niitä ihoni rakastaa.

  • AnniinaN

    Ihoni on pintakuiva ja siksi se rakastaa kosteutusta. Myös terveellinen ruokavalio saa ihoni onnelliseksi!

  • Kirsi

    Hyvä puhditus on aina kuulunut ihonhoitorutiineihini joten en edes osaa sanoa kuinka”kiukkuinen” ihoni olisi jos en sitä puhdistaisi siksipä vastaankin hyvät yöunet, monipuolinen ravinto, runsas vesi ja säännöllinen hikiliikunta. Biotherm- tuotteet ovat vanhoja tuttuja, mutta nyt olleet sivussa vähän aikaa joten niitä olisikin kiva päästä taas kokeilemaan.

  • Maija

    Minun ihoni saa rakastumaan
    Luonnossa liikkuminen, raikas ilma,
    Hyvät puhdistustuotteet js lepo!!!!

  • Henni

    Ihoni on täysin rakastunut Biothermin Aquasource Deep Seerumiin <3 Ostin Biothermin Aquasource starter setin kuivalle iholla ja mikään muu tuote ei ole pitkään aikaan tehnyt minuun yhtä lähtemätöntä vaikutusta.

  • Karo

    Minun ihoni saa rakastumaan auringonvalo yhdistettynä puhtaaseen ruokaan ja runsaaseen vedenjuontiin. Lisäksi kun poistaa meikit joka ilta huolellisesti ja muistaa rasvata, niin hyvä tulee!

  • Anna

    Ihoni rakastaa ravintorikasta ruokaa sekä pitkiä yöunia puhtaalla tyynyllä ja tyynyliinalla <3 Unohtamatta tietenkään säännöllisiä ihonhoitorutiineja :)

  • Camilla

    Mun sekaiho rakastaa hyviä hoitotuotteita ja pitkiä unia:).

  • Sini

    Mahtava arvonta!
    Ihoni saa rakastumaan reipas ulkoilu ja hikoilu ilman meikkiä sekä sen päälle saunominen! Koen myös riittävän vedenjuonnin ensiarvoisen tärkeäksi ihoni hyvinvoinnille.

  • Peppi

    Ihoni saa rakastumaan terveellinen ruokavalio, riittävä lepo, sauna, hyvät seerumit ja ihonhoitoöljyt ja pikku pusut rakkaimmiltani. Ihoni on sekaiho.

  • Lumi

    Terveellisellä, monipuolisella kasvisruokavaliolla on suuri vaikutus ihoni kuntoon. Lisäksi kasvojen puhdistus huolella sekä aamuin että illoin on tärkeää, sillä ihoni on helposti rasvoittuva. Puhdistuksessa käytän kasvosientä sekä luonnonkosmetiikkaa.

  • Riikka

    Ihoni rakastaa sitä tunnetta, jonka kosteuttava kasvokuorinta ja sen päälle hyvä viilentävä voide jättävät jälkeensä. Ihoni on pintakuiva, joten kosteus on se jota voiteltani juuri haen. En olekaan vielä löytänyt tuotetta, joka selättäisi myös talvikauden kuivuuden – josko tämä. :)

  • laurali

    Ihoni rakastaa aurinkoa, liikuntaa (hikoilua), raitista ilmaa ja kevyttä ruokaa :) Ihotyyppini on kuiva.

  • katerina

    Ihoni rakastaa paljoa veden juomista ja jokapäiväistä ulkona liikkumista.
    Ihoni on tyypiltään sekaiho.

  • Merja

    Sekaihoni rakastaa aurinkoa !

  • Jonno

    Sekaihoni rakastaa terveellisiä ruokailutottumuksia ja päivittäistä huolenpitoa pesusta kosteutukseen!

  • SannaS

    ihoni saa rakastumaan terveelliset elämäntavat sekä laadukkaat ihonhoituotteet. Ihoni on pintakuiva

  • Saaramaria

    Pintakuiva ihoni rakastaa kunnon naamioita, kosteutusta ja yövoidetta.

  • Milla

    Ihoni saa rakastumaan monipuolinen ravinto, hikoilu (liikunta, saunominen), meikittömät päivät, aurinko ja runsas vedenjuonti sekä hyvät yöunet… Siinäpä ne. Minulla on sekaiho.

  • laura

    Aurinko, liikunta, sauna, kuorinta, naamio ja hyvä kosteuttava voide :) ja kesä.

  • Keni

    Ihoni rakastaa ehdottomasti kunnon yövoidetta! Vaikka päivällä ihoni onkin hieman rasvoittuva, niin todella kosteuttava yövoide pitää pintakuivuuden poissa sekä ihon kauniin tasaisena ja heleänä. Sekaiho siis kyseessä :)

  • Pia

    Ihoni rakastaa aurinkoa ja vettä. Ihotyyppini on sekaiho.

  • Kuulaus

    Ihoni rakastaa hyvin nukuttuja öitä, erästä arganöljyä sisältävää ihonhoitotuotesarjaa sekä helokkia sisäisesti nautittuina (ravintolisäkapselit). Tosin sekaihoni on tottunut nykyisiin voiteisiin ja nyt olen etsimässä uusia tuttavuuksia.

  • Sandra

    Aurinko ja vesi! :)

    Normaali iho

    -Sandra

  • Kuiva ihoni rakastaa saunaa, tai niin minä haluan uskoa, sillä rakasta saunomista ja ihana naamio tekee sille ihmeitä.

  • Sandra

    Aurinko ja vesi! :)

    Normaali iho.

    -Sandra

  • satuu

    Aurinko ja vesi, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, auttavat ihoani pysymään kauniina :) Ne myös kuivattavat ihoani, joten säännöllinen kosteutus on tärkeää!
    (kuiva iho)

  • Sanni

    Ihoni saa rakastumaan raikkaan veden juonti, auringon valo, riittävä kosteutus ja hellä kosketus. :) Pintakuiva ihoni olisi onnellinen lisäkosteutuksesta!

  • Ulla

    Voi, kun olisikin tässä arkikaaoksessa jotain ihonhoitorutiineja… Tämän paketin kun voittaisin, niin alkaisin niitä heti kehitellä! Tulisi nimittäin erittäin tarpeeseen tähän pikkulapsiarjen ja opiskelujen pyörittämiseen. Ikä ei ole tullut yksin…

  • Melisa

    Kiva arvonta ;) Ihoni on kuiva ja varsinkin talvella joudun käyttämään todella kosteuttavia voiteita. Kunnon hikilenkit ja vesi saavat ihoni rakastumaan kerta toisensa jälkeen. Biothermin tuotteita en ole aiemmin käyttänyt. Jos ei arpaonni suosi, täytyy suunnata Sokokselle :)

  • KatariinaK

    Pintakuiva ihoni rakastaa hellävaraista pesua sekä kosteutusta aamuin illoin. Silloin tällöin kunnon tehokosteutus on paikallaan. Meikittömät päivät tekevät iholleni ihmeitä :)

  • Roosa

    Ihoni rakastaa lämpimiä ulkomaanmatkoja, kun auringosta saa riittävästi D-vitamiinia ja iholle kauniin päivetyksen. Suolavesi tekee ihmeitä iholle ja rantahiekka toimii luonnon kuorintavoiteena. Ihoni on herkkä ja kuiva, joten se kaipaa etelän aurinkoa ainakin kerran vuodessa!

  • P

    Mun ihon saa rakastumaan kesä ja aurinko, jolloin ihoni voi hyvin eikä ole kuiva ja kiristävä !

  • Niinun

    Kasvojeni (ja kropan) iho rakastaa kesää ja aurinkoa, kunnollisia yöunia, kookosöljyä ja monipuolista ruokavaliota.

  • Nora

    Ihoni saa rakastumaan aurinko, päivittäinen puhdistus sekä kosteutus ja viikottainen kuorinta ja kadvonaamio :)

    Ihotyyppini on normaali iho

  • LeAnn

    Minunihoni rakastaa hikilenkkiä ulkona ja sen jälkeen saunaa, jossa voi tehdä kasvonaamion. Ja sitä seuraa hyvä rasvaus. :) Ihoni on normaali sekaiho.

  • Maria

    Minun pintakuivan ihoni saa rakastumaan riittävä kosteutus. Pidän todella paljon Biothermin tuotteista, se on paras tuotesarja mitä olen kokeillut.

  • Essie

    Aurinko sekä kunnon yöunet! Pienen lapsen äitinä kunnon yöunet eivät ole mikään itsestäänselvyys. Silloin kun olen saanut nukkua yöllä hyvin niin ihokin on paremman näköinen. Kesäaurinko saa kuivan ja atooppisen ihoni voimaan hyvin.

  • Lotta

    Oman ihoni saa rakastumaan erityisesti aurinko – toki kohtuullisina määrinä ja aurinkosuojan läpi! Lisäksi terveelliset elämäntavat tärkeitä iholleni :)

  • sofian sohva

    Sama “vika” eli pintakuiva iho täälläkin. Lisäksi herkkä muutenkin joten varsinkin näin keväsin huomaa kuinka iho tukkeutuu ja reagoi pölyyn ja ilmaston muutoksiin. Ihoni rakastaa täyteläisiä kasvohoitoja, tällä hetkellä haaveilen käynnistä kosmetologilla! :D
    Kosteuttavat miedot tuotteet ovat ehdoton arkirutiini myös täällä :)

  • Anne

    Vesi, aurinko ja stressin välttely. Ja nämä Biothermit myös. Sain pari kuukautta sitten käsiini testereitä näistä ja ihastuin myös erityisesti tuohon Nuit-geeliin. Kasvojen iho on huomattavasti paremmassa kunnossa nyt kuin aiemmin. :)

  • Hanna

    Kun olen itse onnellinen on ihonikin onnellinen!

  • johannaev

    Ihoni rakastaa kosteutusta ja hellää huolenpitoa :) Normaali iho.

  • Kinuski

    Tehokas kosteutus saa ihoni rakastumaan. Ihoni on pintakuiva.

  • sini

    Mun ihon saa rakastumaan syväpuhdistavat tuotteet, joista jää pesun jälkeen sellanen fiilis että iho on oikeesti puhdas eikä siinä oo enää yhtään meikkiä ja likaa jäljellä. Mulla on rasvoittuva iho johon tulee helposti epäpuhtauksia, joten tarviin tuotteita jotka oikeesti puhdistaa kunnolla. Rakastan myös kosteusvoiteita, koska usein syväpuhdistavat kasvotuotteet ja muut tujummat puhdistusaineet saa ihon tosi pintakuivaksi, joten on ihanaa saada kunnon paksu, mutta raikas ja samalla kevyt voide kasvoille puhdistuksen jälkeen :)

  • emma

    Vaikuttapa ihanilta tuotteilta! Ihoni on pintakuiva sekaiho, jonka saa rakastumaan aurinko, kuorinta, Cliniquen kasvovesi, kunnon kosteusvoiteet ja vesi :)

  • Seijahannele

    Talvisin eritysisen pintakuiva ihoni rakastaa kesän lämpöä ja pienen pieninä annoksina myös aurinkoa.

  • Noora

    Pintakuiva ihoni vaatii aamuin illoin puhdistuksen sekä rasvauksen, sen lisäksi se vaatii paljon vettä ja ravintorikasta ruokaa :) ihana arvonta!

  • marjukka

    Riittävä lepo, kunnon ravinto, vesi, paasto,stressitön elämä, puhdistus
    ja kosteutus saavat kuivan,herkän ihoni rakastumaan

  • Elina

    Sinkki, riittävä veden juonti ja liikunta. Ihotyyppini on sekaiho.

  • Pihlis

    Ihoni saa rakastumaan oikeastaan rakkaus, aurinko ja sisäinen hyvä olo. Tuntuu että heti kun elämässä on stressaavaa niin iho reagoi ensimmäisenä.

  • Salla

    Ihoni rakastaa päivittäisiä ihonhoitorutiineitani, joihin kuuluu kasvojen puhdistaminen ja kosteuttaminen aamuin illoin sekä puhdas ja terveellinen ruokavalio.

  • AnnaVee

    Ihoni rakastaa sitä, kun muistan juoda tarpeeksi vettä, nukkua pitkiä yöunia ja syödä terveellisesti. Kesävauvaa odotellessa turhat meikitkin on heitetty nurkkaan. Silti ihoni kaipaisi totisesti tällaisia Biothermin ihanuuksia! :) Ihoni on rasvoittuva sekaiho.

  • JonnaH.

    Ihoni saa ehdottomasti rakastumaan kunnon kosteutus ja pitkät vähintään kahdeksan tunnin yöunet. Varsinkin tuo unenpuute näkyy ihossa välittömästi.

  • Jenniemilia

    Minun ihoni saa rakastumaan hyvät yöunet, ihanat ihonhoito tuotteet ja aurinko! Viimeksi tänään luin pääsykokeisiin parvekkeellani, samalla kun aurinko lämmitti kasvoja. Illalla kosteusvoiteen jälkeen olo oli mitä kaunein ja raikkain. :)

    • Jenniemilia

      Niin ja kuiva iho

  • Eevis

    Minun pintakuivan ihoni saa rakastumaan runsas veden juonti, raikkaiden ruokien syönti, hyvä puhdistus ja rakkaimman hellyydenosoitukset :)

  • Elli

    Ihoni rakastaa säännöllistä puhdistusta ja kosteutusta, kunnon yöunia ja terveellistä ruokavaliota :) Ihoni on normaali-sekaiho.

  • Maija

    Meikittömyys, uni ja raikas ilma saavat ihoni rakastumaan. Ihotyyppini on (todella) kuiva.

  • Vilma

    Ihoni rakastaa kunnon kosteutusta ja pitkiä yöunia.

  • JO

    Ihoni saa rakastumaan kosketus ja tuoksut! On uskomatonta miten voimakkaita tunteita ja muistoja tuoksut voivat saada aikaan :)

    (ihotyyppini on pintakuiva sekiho)

  • helsssunen

    Sekaihoni saa rakastumaan kosteus, liikunta ja valo.

  • Vilma

    Kuivankuiva ja herkkä atooppinen ihoni rakastaa runsasta vedenjuontia ja kosteuttavia voiteita.

  • Suvi

    Ihoni rakastaa pitkiä yöunia, hyvää ravintoa ja riittävää vedenjuontia! Myös täysin meikittömät päivät tuntuvat tekevän hyvää, aina kun niihin on mahdollisuus. Ihoni on sekaiho.

  • Marja

    Puhdistus, rasvaus ja riittävä veden juonti :) Ihoni on tyypiltään herkkä sekaiho.

  • Elina K

    Minun ihoni rakastaa aurinkoa, merivettä, ja sen jälkeistä kosteutusta jonkun voiteen muodossa. Kesää siis odotellessa =)

    • Anonymous

      Ja ihoni on siis kuiva.

  • Minna

    Ihoni rakastaa kosteutusta, kosteutusta ja vielä kerran kosteutusta. :) Pitääpä käydä tutustumassa suosittelemiisi tuotteisiin.

  • maisa

    ihoni rakastaa kesää ja sen tuomaa lämpöä. ihoni kun on helposti kutiavaa sorttia niin aurinko helpottaa sitä.

  • Sanna L.

    Ihoni voi parhaiten kun ei ole srtessiä. Yritän myös juoda paljon vettä, liikkua ja elää muutenkin “hyvin”. Ihoni on suomalaiseen tapaan sekaiho.

  • Manski

    Herkkä ja pintakuiva ihoni rakastaa unta ja ulkoilmaa!

  • Sippura

    Oiiii näille olisi kyllä käyttöä! :)
    Ihoni rakastaa kunnon hikitreeniä, juoksulenkkiä pienessä sateessa(ilman meikkiä nämä tietysti) sekä pienen tyttäreni pienen käden silitystä! <3
    Ihoni on (kai) pintakuiva sekaiho.

  • softra

    Riittävä veden juonti! Myös kuorinta ja kosteuttavat kasvonaamiot saavat sekaihoni hehkumaan :)

  • mira

    Erityisesti saunan jälkeen levitetty kosteutus saa sekaihoni rakastumaan. Kuivuus ja kiristävä tunne ovat tipotiessään!

  • katjja

    Hyvät unet, vedenjuonti sekä aurinko. Ihotyyppini on sekaiho.

  • Dorrit

    Liikunta ja hyvät unet saavat ainakin lisähehkua aikaan. Lisäsin tovi sitten ruokavalioon lisää hyviä rasvoja (kala, avokado, pähkinät…) ja olen varma että pintakuiva nuupahtanut ihoni on näyttänyt freesimmältä sen jälkeen. Eli normaalin/pintakuivan ihon kanssa tässä elellään :)

  • Hanna

    Mulla on pintakuiva sekaiho. Silmäilin kommentteja läpi ja nyökyttelin että kyllä, aurinko, ravitseva ruoka, liikunta… Kaikista näistä tykkää tämäkin iho. Mutta kaikista eniten se rakastaa kosketusta. Mieluiten semmoinen joka saa ihon kihelmöimään. Se varmaan kehräis jos osaisi.

  • MT

    Kesä = raikas meri-ilma, aurinko, ja kosteutus!

  • Papu

    Ihotyyppini on pintakuiva, kaipaa aina kosteutusta. Olen huomannut että ihoni rakastaa pilvistä kesää, sillä palan erittäin herkästi enkä rusketu miltei ollenkaan.

  • Annu

    Mun ihon saa rakastumaan se tunne, kun se on kuivunut ja saa vihdoin kosteusvoidetta, joka imeytyy oikein kunnolla ihon sisälle! <3 Oon tosi laiska käyttämään kasvorasvaa, mutta tällaiset tuotteet saisi mut varmasti ryhdistäytymään. Ihoni on normaali/sekaiho.

  • Rebe

    Onnellisuus :)

  • Ihoni saa rakastumaan raikas ulkoilma, auringon paiste, riittävä uni ja nesteytys! <3 Ihoni on pintakuiva.

  • Petra

    Minun ihoni saa rakastumaan kunnollinen kosteutus sekä hyvä ruokavalio :)

  • maria

    Ehdottomasit testattavia tuotteita! :)
    Itse kärsin osittain kuivasta ihosta ja suurimmaksi osaksi sekaihosta, mielellään uusia tuotteita testaisi kyllä.

  • Jennaa

    Ihoni on herkkä ja kuiva, joten yritän helliä sitä runsaalla kosteuttamisella ja veden juonnilla. Ihoni rakastaa myös himalajan vuorisuolaa, joka on vähentänyt epäpuhtauksia ja punoitusta kovasti!

  • Helmi

    Oman ihoni saa rakastumaan kosteutus! Minulla on kuiva, melkein atooppinen iho joka huutaa kosteutusta joka päivä. Nyt olen löytänyt muutaman tuotteen, joka auttaa pitämään ihoni kunnossa, kuten Bio-Oilin. Veden juonti on myös minulle erittäin tärkeä ja tunnen kuinka veden kosteus imeytyy ihooni :)

  • stiinapauliina

    Ihania tuotteita. Joskus minulla oli tuo rasva ja se oli mahtava. Jos olisi varaa, niin käyttäisin Biothermin tuotteita :)
    Minun sekaihoni rakastaa reipasta lenkkeilyä raittiissa meri-ilmassa.

  • Katja

    Luin tuon kysymyksen ensin, että “mikä saa ihosi raikastumaan” ja aloin miettiä vastausta siihen, kunnes huomasin, että sana olikin rakastua. No, vastaukseni saopii kyllä molempiin, eli vastaan, että lenkkeily kevyessä kesäsateessa saa ihoni sekä raikastumaan että rakastumaan.

    • Katja

      Voi ei! Anteeksi kovasti, tuo ihotyypin maininta jäi, eli joudun nyt laittamaan toisenkin kommentin. Eli, ihotyyppi on sekaiho.

  • Tuulia

    Aurinko, oikeanlaiset hoitotuotteet ja unet, siinä minun ihoni rakkaudenkohteet! Minulla on sekaiho.

  • aura

    Oma ihoni on erittäin kuiva ja päivän paras hetki on, kun illalla saan pestyä päivän meikin ja tomut pois ja lisätä sen jälkeen paksun yövoiteen.

  • Annika L

    Ihoni rakastui, kun lopetin tupakoinnin ja aloitin terveelliset elmäntavat. Laadukkaita ihonhoitotuotteita pääsen aniharvoin käyttämään. Arvonnassa mukana :)

  • susanna

    raikas ilma sateen jälkeen :)
    sekaiho

  • Pilvi

    Ihoni saa ehdottomasti rakastumaan oikeanlainen ravinto ja säännöllinen liikunta!
    Ihotyyppini sekaiho, pintakuiva.

  • Janika

    Hyvät yöunet sekä pieni määrä ruskettavaa kosteusvoidetta:)

  • Tellu

    Mun ihoni saa rakastumaan kesäinen aurinko ja merivesi. Talvella iho tuntuu huonompikuntoiselta. Ihotyyppi on sekaiho/kuiva

  • Tiina

    Ihoni rakastaa kosketusta, pehmeyttä, naurua, pitkiä yöunia ja stressitöntä elämää. Normaali iho.

  • Noora

    Ihoni rakastaa säännöllistä ihonhoitoa,jota olen harrastanut jo 2-kymppisestä ( nyt olen 33). Päivittäinen puhdistus aamuinilloin, silmänympärysvoide, hoitoseerumi “ikääntyvälle” iholleni ja päivä ja yövuode. Kesäisin aina korkeat suojakertoimet. Pelkään maksaläiskiä ja onneksi niitä ei vielä ole :D Myös pari kertaa viikossa kuorin kasvojen ihon ja naamioita käytän, jos pienen 7kk pojan äitini muistan ;) Ihotyyppini on sekaiho. Talvisin pintakuivuutta.

  • Piia

    Sekaihoni rakastaa kosteutusta ja runsasta veden juontia sekä kesäisin aurinkoa sopivissa määrin! :)

  • MariaL

    Ihoni romahti täysin alkuvuoden yllättävän avioeron myötä ja vasta nyt iho on alkanut jälleen toipumaan stressin ja elämän tasapainon saavuttamisesta. Ihoni saa tällä hetkellä loistamaan: lasten elämän tasapaino onnellisenä, yöunet, terveellinen ruoka ja pieni ihastuminen joka laittaa ihon näyttämään hehkeälle. Ainoastaan miinuksena, että mullistavan stressin jälkeen ihoni hylkii entisiä loistavia kasvojenhoitotuotteita ja nyt täysin hakusessa mikä minulle nykyään sopii, olisiko se nämä tuotteet?
    Elämä uusiksi ja tuotteet uusiksi selvästi menossa elämässä.
    Onneksi elämä on juuri niin ihanaa kaikesta huolimatta, kuin siitä itse tekee <3

  • Krista

    Ihoni rakastaa kesän lämpöä, riittävää kosteutusta ja finnien voittamista. Minulla on sekaiho. =)

  • Mia

    Ihoni saa rakastumaan toisen ihmisen lämmin ja pehmeä iho vasten omaani;-)
    Ihotyyppini on pintakuiva sekaiho.

  • Piikku

    Ihoni saa rakastumaan runsas vedenjuonti ja hyvät kasvojenhoitotuotteet, näitä Biothermin tuotteita olisi ihana päästä kokeilemaan! :) Ihotyyppini on pintakuiva ja todella herkkä.

  • ellu

    Minun ihoni saa rakastumaan yksinkertaisesti iltaiset meikin poisto ja muu ihonpuhdistus – sessiot, jonka jälkeen perusteellinen rasvaus. Ihoyypiltäni olen kuivahko.

  • Jenni

    Olisipa ihana päästä kokeilemaan näitä Biothermin tuotteita!

    Mun normaali/sekaiho ei helposti rakastu, mutta vesi, terveelliset elämäntavat ja aurinko kyllä kummasta saa ihonkin paremmaksi!

  • Anniina

    Ihoni rakastaa vettä, kosteaa ilmaa ja lämpöä. Se käy parisuhdeterapiassa yön kanssa, sillä ne riitelevät keskenään. Ihon pintakuivuuden vuoksi yölle ei ole vielä löydetty sopivaa tuotetta, jotta ihoni rakastuisi siihen uudelleen.

  • Saipe

    Moi Hanna! Minun pintakuiva ihoni rakastaa pitkiä yöunia ja huolettomia lomapäiviä vailla stressin häivää. :)

  • Heli

    Oman ihoni saa rakastumaan auringonvalo ja yleensäkin ulkoilma – luonnollista hehkua ja punaa kasvoille!

  • Merppa

    Ihoni rakastaa meikittömiä päiviä ja hyvälaatuisia puhdistustuotteita. Lisänä sinkkitabletti ja paljon vettä auttavat herkän ihon hoidossa!

  • ärrä

    Ihoni rakastumaan saa tietysti terveelliset elämäntavat ja ihana elämäntilanteeni. Kyllä sen kasvojen hehkusta huomaa, että voi sisäisesti hyvin! Mutta nainen kun olen, en voi sanoa EI ihanille tuoksuille, pehmeydelle ja hoitaville, ne saavat minun ihoni rakastumaan. Unohtamatta tietenkään veden juontia ja hikiliikuntaa. Ihoni on sekaiho, pintakuiva.

  • Katjuska

    Kyllä se on kesä ja aurinko. Vaikka väittävät että aurinko ei iholle kovin hyväksi ole. :) Ihanan terveen värinen eikä ollenkaan semmoinen kelmeän läpinäkyvä kuin talvella. :D

  • Vilma

    Sekaihoni saa rakastumaan juoksulenkki tihkusateessa, sauna ja ennen nukkumaanmenoa kunnon kosteusvoide :) Olisipa ihan saada nämä tuotteet testaukseen!

  • Jenni

    Rakastan tunnetta kun kuiva atooppinen ihoni on heleä ja hyvin kosteutettu. Tämän saavuttamiseksi täytyy olla extra huolellinen ihonhoidossa, vuoden ajasta riippumatta, toki kesällä auringon säteet hieman auttavat :)
    Olen jämähtänyt käyttämään tiettyjä tuotemerkkejä, joiden avulla saan jotenkuten ihoni pysymään kosteutettuna. Biothermin tuotteet on jääneet tästä syystä hieman tuntemattomiksi. Olisi ihanaa kun kasvoilla olisi aina kosmetologin tekemän kasvohoidon jälkeinen tunne!!!

  • Laura

    Minun ihoni saa rakastumaan kesä: aurinko, järvivesi, ilmankosteus ja kaikki ne ihanat kesähetket. :) Ihotyyppini on pintakuiva sekaiho.

  • Mun iho rakastuu kuin syön hyvin ja juon paljon. Vihreä tee tekee mulle suuria vaikutuksia! ja tottakai että pidän hyvää houlta mun rasvaisemmalla puolella oleva sekaihon laadukkailla tuotteilla!

    http://bettinaw.blogspot.fi/

  • Hanna

    Kuiva ihoni rakastaa kosteuttavia naamioita ja seerumeita ja sitä voisi läträtä öljyllä loputtomiin! Toivottavasti taas kesä tuo helpotusta kuivuuteen!

  • Trooppinen ilmasto saa ihoni rakastumaan. Tämä kuiva ja herkkä iho voi niin hyvin kosteassa tropiikissa, mutta suomessa ollessa ovat hyvät ihonhoitotuotteet erittäin tärkeitä!

  • Riina

    Ihoni rakastaa kunnon yöunia ja päivittäistä ihonhoitoa. Minulla on sekaiho.

  • Serafia

    Pintakuiva sekaihoni rakastaa kasvoille tarkoitettua Eucerinin aurinkovoidetta Sun Fluid SPF 50 Mattifying Facea. Kun tuota on käyttänyt kaksi päivää ihoni on aivan toisenlainen. Ihostani tulee hehkuva ja tasavärinen.

  • jenna

    kunnon yöunet ja syväkosteuttavat tuotteet saavat minun ihoni loistamaan =)

  • Noora

    Päivittäinen puhdistus sekä iloiset asiat saavat ihoni rakastumaan. Olen kärsinyt lähes 10 vuotta finneistä/osittaisesta aknesta, jonka vuoksi olen kokeillut todella monia puhdistusaineita pintakuivalle sekaiholleni, eikä vieläkään ole löytynyt sellaista luottotuotetta. Liikunnalla, terveellisellä ruualla ja runsaalla vedenjuonnilla pyrin edesauttamaan ihoni kuntoa, mutta olisi ihana kokeilla Biothermin sarjaa, jospa siitä viimein löytyisi päivieni pelastaja? :)

  • Ellu

    Ihoni rakastaa aurinkoa ja veden juontia! :)

  • Helle

    Ihoni rakastuu kun saa kunnon yöunet ja paljon vettä.
    Hetkellä kunnon yöunet ovat vaan haaveissa:) kun täällä yksi aivan ihana 3kk tyttövauva:)
    t. Helle

  • Jonna

    Sisäinen ja ulkoinen kosteutus sekä totta kai,aurinko sopivassa suhteessa saa ihoni rakastumaan!

  • Karoliina

    Minun pintakuivan ihoni saa rakastumaan aurinko, ulkoilu ja vesi.:)

  • irene

    Ihoni saa rakastumaan hyvät voiteet ja hyvä puhdistus.
    Sekä hyvä mieli.

  • ElinaM

    Ihoni rakastaa hyvin nukuttuja öitä, pienen vauvan äitinä ne yöt ovat harvinaisuus. Ihoni kaipaisikin kunnon hoitotuotteita apuun :) Ihoni on pintakuiva sekaiho.

  • Petra R.

    Ihoni rakastaa raikkautta tuovia tuotteita, jotka syväkosteuttavat ja auttavat pintakuivuuteen. Tämän lisäksi ihoni arvostaa hikiliikuntaa, runsasta vedenjuontia ja huolellisia iltapuhdistuksia. Kesän aurinkokin tekee hyvää pitkän talven jälkeen, kunhan ihon muistaa ensin suojata!

  • Mun ihon saa rakastumaan kostea ja raikas sää! Sadepäivät on mun ihon lempipäiviä.

  • RiikkaK

    Ihoni rakastaa kosteutta niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Eli kosteuttavia tuotteita ja veden juontia!

  • Anni

    Ihoni saa rakastumaan hyvät ihonhoitotuotteet ja riittävä vedenjuonti. Oma ihoni on pintakuiva.

  • ValkoinenLilja

    Ihoni saa hullaantumaan raitis ilma, hyvin nukutut yöunet sekä laadukkaat kasvorasvat. Ihotyyppini on normaali.

  • Fee-

    Ihoni saa rakastumaan ehdottomasti sauna, kunnon kuorinta ja rasvaus oikeilla rasvoilla. Ei ole saunanjälkeisen tunteen voittanutta :) Minulla on myös pintakuiva iho ja jos kuorinnassa säästelee, niin iho on aivan eloton ja vielä kuivempi. Biothermiä en ole jostain syystä koskaan käyttänyt, olisi ihana tutustua.

  • Sannna

    Ihoni on atooppinen, pintakuiva ja herkkä. Rakastuakseen, ihoni tarvitsee liikunnan ja terveellisen ruokavalion lisäksi hyviä kosteuttavia rasvoja. Biotherm on minulle vielä muutamaan kokeilukertaan jäänyt tuotesarja, mutta jospa arpaonni suosii ja pääsen kunnolla testaamaan! :) sinun postauksen jälkeen olen valmis kokeilemaan vaihtoehtoa nykyisiin Lumenen Sensitive Touch -tuotteisiin.
    Ihanaa kevään jatkoa!!

  • Noora

    Minulla on sekaiho eli siis rasvaisen ja pintakuivan yhdistelmä :(. Kasvoni rakastuvat hyvistä kasvohoidoista kosmetologikäynnin jälkeen. Myöskin pieni päivetys kesällä pitää kesällä rasvaisuuden kurissa. Parasta rakastumista kasvoilleni on kuitenkin hyvinpuhdistettu ja kosteutettu iho ilman meikkiä!

  • Riikka

    Tuo seerumi kuulosti taivaalliselta, voisi olla apua atooppiselle sekaiholleni. Ihoni rakastaa veden juontia, onnellisuuta ja kunnon kosteutusta :)

  • Anna-Maija

    Oma kuiva atooppinen ihoni rakastaa kesää, ei niinkään auringonpaistetta, koska siitä taas tulee aurinkoihottumaa, mutta kesä, aurinko ja lämpö yhdessä auttavat. Tässä on myös tärkeässä roolissa oikeat voiteet, mitä valitettavasti en ole vielä löytänyt joka tilanteeseen.

  • Ihoni on kuiva ja punakka, joten ihoni rakastaa kosteutta :)

  • Noora

    Minun ihoni saa rakastumaan aurinko ja meikittömät päivät! Aurinko tuo päivetystä kasvoille, saaden sen näyttämään tasaisemmalta. Samoin kesäisin ei ihollani ole ollenkaan pikkunäppyjä, mitä joskus tulee. Satunnnaisista näpyistä huolimatta ihoni on kuiva, joten luultavasti oikea ihotyyppini olisi silloin sekaiho, joka tarvitsee paljon kosteutusta.

    Kuvat ovat jälleen kerran todella kauniita! :)

  • JonnaH

    Hyvä ravinto, säännöllinen liikunta, satunnaiset hemmotteluhetket, positiivinen mieli ja hyvät ihonhoitotuotteet saa ihoni rakastumaan :)

  • Laura

    Ihoni saa rakastumaan oikeanlainen ravinto :) Minulla on pintakuiva sekaiho!

  • Sanna

    Rasvoittuva sekaihoni on taas alkanut voida huonosti toista lastani odottaessa. Ikävää epäpuhtautta on havaittavissa kasvoissa ja dekolteella. Käytän vähän sekalaista kosmetiikkaa ja en ole vielä löytänyt sitä yhtä hyvää sarjaa, mihin palaisin aina uudestaan ja minkä valikoimasta löytäisin kaiken tarpeellisen. Ihoni rakastaa saunomista ja lämpimien löylyjen jälkeen olo tuntuu aina uudistuneelle.

  • Paula Kyyhkynen

    Raikas vesi, Raikas ilma, Tuore ruoka ja unohtamatta hyviä ihonhoitotuotteita <3

  • Maikki*

    Sekaihoni rakastaa säännöllisiä elämäntapoja hyvine yöunineen. Stressi saa ihoni helposti kukkimaan.

  • Krista

    Ihoni saa rakastumaan kylmä vesi ja ihanat ihonhoito tuotteet. Käytän itsekin Biothermin sekaihon tuotteita ja ne ovat vain ylivoimaisesti parhaita !

  • Helena

    Herkkä ihoni rakastaa kosteutta.

  • Anonymous

    Herkkä ihoni rakastaa kosteutta.

  • ps

    Ihoni saa rakastumaan terveelliset elämäntavat, meikittömät päivät ja ulkoilma. Ihotyyppini on sekaiho.

  • Jenni

    Ihoni rakastaa kosteuttavia, mutta pintakiillon hillitseviä tuotteita!

  • sanniii

    Mun ihon saa rakastumaan aurinko ja raitis ilma, sauna ja urheilu. Eli aika perusjuttuja, mutta olen huomannut että kun varsinkin kesäisin saa noita kaikkia sopivassa suhteessa niin iho näyttää tosi hyvältä eikä meikkiäkään tarvita. Talvella ja keväällä ihoni tosin kuivuu paljon, eli silloin kosteutta tarvitaan!

  • Kaisa

    Ihoni saa rakastumaan stressittömyys, loma,aurinko, uima-allas ja hyvät ihonhoitotuotteet :)

  • Kata

    Minun ihoni rakastaa raikasta ulkoilmaa, riittävää unta ja yövoiteen säännöllistä käyttöä. Iho on ihanan pehmeä aamulla herätessä kun on laittanut illalla yövoidetta ;)
    Ihoni on sekaiho, jossa talvisin esiintyy välillä pintakuivuutta. :)

  • ninka

    Ihoni rakastaa kesäisin aurinkoa ja talvella naamioita. Ihoni on sekaiho.

  • Sanna

    Ihoni on pintakuiva sekaiho. Aurinko auttaa yleensä paljon ihoni hyvinvointiin. Yksikin aurinkoloma ja sen mukanaan tuoma D-vitamiini auttavat pahimpaan kuivuuteen. Kesällä en myöskään käytä yhtään meikkiä (jos vaan ihon kunto sen sallii), mikä myös parantaa ihon hengittävyyttä. Eli vastaus: KESÄ ja AURINKO :)

    Nyt opiskelijana aurinkolomat ja vapaapäivät yleensäkin ovat kuitenkin jääneet väliin, joten iho on niin talvisin kuin kesäisinkin todella pintakuiva. Opiskelijabudjetin takia tämänkaltainen palkinto olisi minulle ihan parasta ikinä! Rakastan Biothermin tuotteita, mutta valitettavasti niihin ei ole pitkään aikaan ollut varaa ja olen joutunut tyytymään halvimpiin mahdollisiin.

  • Santsi

    Ihoni rakastaa auringon säteitä ja kosteutta. Mun herkkä ja pintakuiva sekaiho kaipaa paljon hellyyttä ja huolenpitoa sekä ulkoa että sisältäpäin.

  • Jutta

    Kyllä se terveellinen ruokavalio on mun iholle kaikkein parasta, toki hyvät ihonhoitotuotteet tuo oman lisänsä.

  • Lentomummy

    My skin gets the “glove” when my husband gently touch my cheeks while I’m falling asleep.. I have very very dry skin because I’m working on the airplane so my skin is really dry thru out the year,so lets hope that I will have some luck with me now, and might get a nice face for the summer, if I win…

    Happy Mother’s Day Mrs.V

    -K-

  • Aurinko ja vesi, mutta sitten tarvitaankin voiteita jotta iho hehkuu kuin rakastuneella.

    Kuivan ihon tuotteet olisivat valintani.

  • johanna

    Ihoni saa ehdottomasti rakastumaan järvivesi! Onneksi pian pääsee taas mökkeilemään sekä nauttimaan puhtaasta ja raikkaasta kesäluonnosta!

    • johanna

      Ja ihoni tosiaan on normaali :)

  • henna

    Ihoni rakastaa aurinkoa! Mikään muu ei tehoa yhtä hyvin erittäin kuivaan atooppiseen ihooni, kuin auringon valo. Hyvänä kakkosena tulee hyvät kuorinta-aineet sekä erittäin kosteuttava voide :)

  • FrauL

    Sekaihoni rakastaa säännöllistä elämää, terveellistä kevyttä ruokaa ja kuorintaa kerran viikossa. Ja tietenkin hyvää kosteusvoidetta!

  • Minun ihoni raikastaa pitkät yöunet, riittävä veden juominen ja aurinko!

  • Annu

    Minun ihoni saa hehkumaan auringon lisäksi mm Lumenen kirkastavat tuotteet! Olen hurjan laiska käyttämään päivävoiteita, jonka takia turvaudun todella kosteuttaviin yövoiteisiin jotka todellakin tuntuvat välillä kosteuttavan jopa tyynytkin. Nämä seerumit saattaisivat hyvinkin olla kauan kaivattu ratkaisu kosteuspulmiini!

  • Alexilo

    Voi kun kerrankin arpaonni suosisi, sillä tämä tuotepaketti olisi just eikä melkein omiin tarpeisiini! Itsellöni on nimittäin haastava, atooppinen iho, enemmän vihaava kuin rakastava, valitettavasti:/ Aamulla herätessäni saa jännittää, miltä iho milloinkin näyttää. Myös kuiva iho on ongelmallinen, on inhottavaa kun meikki kuivuu repaleiseksi pinnaksi. Oma ihoni rakastaa kosteutusta ja rauhoittavia voiteita – tämä tuotepaketti olisi enemmän kuin ihanaa voittaa! :)

  • Kaisa Matikainen

    Virkistävän kosteusvoiteen lisäksi ihoni rakastaa kesäistä auringonvaloa. Koko iho alkaa hehkua heti ensimmäisten säteiden myötä! Kesällä meikkikin siis kevenee.

  • mia

    Minun ihoni rakastaa rakastamista. Hieman kliseistä mutta totta. Rakastunut ihminen pitää itsestään kokonaisvaltaisesti huolta. Kun rakastan itseäni niin rakastan ihoani.

  • Sofia Ahola

    Ihoni rakastaa valoa ja aurinkoa! Kesä tekee sille hyvää. Ihotyyppini on normaali. :)
    -Sofia

  • Beda

    Rakkautta on hyvä kosteusvoide!
    -sinua odotellen, Sekaiho

  • Annika

    Minulla puhkesi keliakia 5 vuotta sitten, jonka seurauksena ihoni alkoi kukkimaan kuin kirsikkapuut keväällä. Hätäntyneenä vaihdoin kaikki ihonhoitotuotteet akne-iholle suunnattuihin, joka vain pahensi tilannetta entisestään. Kaksi vuotta sitten söin (viimein) roaccutan-kuurin, joka sai ihoni vihdoin rauhoittumaan.
    Nykyisin (jo melkein virheetön ;) ihoni rakastaa puhdasta ravintoa, paljon vettä, urheilun hikoilua ja KOSTEUTUSTA! Ostin viime Hulluilta päiviltä Biothermin kuivalleiholle tarkoitetun lahjapakkauksen, enkä voisi olla tyytyväisempi! Ihoni on pehmeämpi ja tasaisemman värinen kuin vuosiin. Olisi mahtavaa päästä testaamaan sarjan muitakin tuotteita.

    Ps. Kiitos ihanasta blogista! On työmatkojeni päivittäinen ilo!

  • Aune

    Ihoni on herkkä ja rakastaa tarpeeksi kosteuttavia ja ei kovin voimakkaasti hajustettuja voiteita. Huippu arvonta, toivottavasti arpaonni suosisi ja saisin lisää rakkautta iholleni.

  • sari

    Iholleni parasta on huolellinen puhdistus ja kosteuttavat hoitotuotteet, kesäinen aurinkohoito ja saunan kosteus ja lämpö.

  • Katja

    Ihoni rakastaa hellän kuorinnan jälkeen tehtyä kosteusnaamiota, sen jälkeen yöksi seerumi ja kosteusvoide, niin aamulla tuntee itsensä erityisen kauniiksi, raikkaaksi ja säteileväksi :)

  • heedso

    Normaali mutta pintakuiva ihoni saa rakastumaan pitkät yöunet, paljon vettä, aurinko, hyvä ja terveellinen ruoka, liikunta ja leveä hymy sekä näiden tueksi hyvät kasvojen hoito tuotteet! :)

  • pauliina

    Ihoni rakastaa kosteutta. Se on myöskin pintakuiva sekaiho, joten se tulee helposti janoiseksi. Erityisesti se rakastaa geelimäisiä voiteita ja seerumeita!

  • Anne

    Pintakuiva sekaihoni rakastaa puhdistusta Italiasta hankitulla oliiviöljyputsarilla.

  • Outi

    Ihoni rakastaa hyviä yöunia, hellää kuorintaa ja lämpimiä kevätsateita. Se rakastaa myös Biothermin tuotteita. Oikeasti todella laadukkaita ja niitä olisi ihana saada lisää kokeiluun.

  • Sonja

    Ihoni rakastaa vettä, aurinkoa, terveellisiä elämäntapoja ja huolellista puhdistusta :)

  • Soude

    Minä olen viimeisten vuosien aikana ollut hieman ongelmissa ihonhoitoni suhteen, enkä oikein vieläkään tiedä mitä ihoni nykyään rakastaa, vaikka pikkuhiljaa olen löytänytkin iholleni sopivia uusia tuotteita. Entinen herkkä ja rutikuiva ihoni on kolmenkympin rajapyykin ylittämisen myötä muuttunut sekaihoksi, minkä myötä kaikki vanhat rutiinit on joutanut unholaan. T-alue kiiltää rasvoittuessaan läpi vuoden, mutta talvisin iho on muualta rutikuiva. Aikamoista seikkailua tämä on ollut, mutta onpahan tullut testattua uusia tuotteita =)

  • Bisous

    Ihoni on kuiva ja tätä kautta rakastuu kosteuttavuuteen, tyyniin päiviin sekä plus-asteisiin ulkona :) Kahdenkympin alkupuolella olevana iho rakastuu etenkin laadukkaisiin tasapainottaviin tuotteisiin.

  • Pauliina

    Sauna ja terveelliset elämäntavat raikastavat ihoni!

  • Pauliina

    Minun ihoni raikastaa sauna ja terveelliset elämäntavat!

  • Nipsu

    Ihana arvonta! Entiset kasvorasvani alkavat olla loppu, joten uusille olisi kysyntää! Käytin viime kesänä Biothermin sitä vihreää päivävoidetta ja tykkäsin. Nyt olisi todellakin tarvetta kosteutukselle, ihoni on siis pintakuiva!

  • Krista

    Ihoni rakastaa terveellistä ruokaa, liikuntaa ja aurinkoa! Ihotyyppini on sekaiho.

  • Miranda

    Minun ihoni rakastaa yli kaiken saunaa! Omassa asunnossani ei ole saunaa ja sen käyttäminen on harvinaista herkkua. Saunan jälkeen on niin ihanan ‘syväpuhdas’ olo, kun on saanut kuorittua ihon joka puolelta.

    Ihotyyppini on sekaiho.

  • Miuku

    Huokaukseen kaulalla, lämpimään kosketukseen, rapeaan sadepäivään, kosteusvoiteeseen joka on kuin usva joen yllä aamuisin…niihin ihoni rakastuu ja niillä siitä voi pitää parhaan huolen.

  • Eve

    Ah, ihana arvonta! Mun naamatauluni tykkää erityisesti putsauksesta aamuin illoin ja hyvästä rasvauksesta, mutta myös auringosta, terveistä elämäntavoista ja veden juomisesta.

  • pex

    aurinko saa ihoni rakastumaan.

  • Lila

    Happi, kuorinta ja kosteutus. Hyvät tuotteet tekee eron. Iho rakastaa myös lempeää kohtelua ja asennetta.

  • A

    Kosteutus ja suolasaippua saavat minun ihoni rakastumaan! :) Minulla on sekaiho.

  • Pintakuivan ihoni saa rakastumaan ylellinen yövoide! Minulla on myös käytössä tuo Aquasource Deep Serum, olen ollut tosi tyytyväinen! Löysin sen siskoni suosituksesta :) Hei ja upeat kuvat postauksessa, niin kuin aina!

  • Kaksi yllä olevista tuotteista onkin jo entuudestaan tuttuja. :)
    Voin myös suositella cleanser toning moussea, jonka pienikin määrä vaahtoa runsaasti, vie meikinrippeet mennessään ja jättää ihon pehmeäksi.

    Valo, lämpö ja vesi saa pintakuivan ihoni rakastumaan. Kun muistan juoda tarpeeksi, hehkuu iho ja toimii kroppa. :)

  • Taija

    Mun kuiva sekaihoni rakastuu pehmeisiin, hyvin imeytyviin tuotteisiin, jotka takaavat riittävän kosteutuksen jättämättä kuitenkaan rasvaista tunnetta. Toinen true love iholleni on kunnon kuorinta ja sen jälkeinen kosteutus.

  • Niina

    Minulla on normaali iho, ja se rakastuu kun saa säännöllistä hoitoa. Eli aamuin illoin pesu, puhdistus kasvovedellä ja päivä/yövoiteen käyttö. Lisäksi joka viikko kaksi itse tehtyä kasvohoitoa: yksi hellävarainen kuorinta+puhdistava kasvonaamio ja toinen hellävarainen kuorinta+Kosteuttava naamio. Silloin iho kiittää :)

  • Jen84

    Sauna, uni ja levännyt mieli saa ihoni rakastumaan ja voimaan hyvin!

  • Anu Edelmann

    Ihoni saa rakastumaan kun se saa kosteutta ja aurinkoa :)
    Pienen lapsrn äitinä tuntuu, että ihoni on entistä kuivempi ja kaipaa kunnon kostetuttajia tuntuakseen hyvältä.
    Niin toivon, että arpaonni osuisi kohdalleni <3

  • eeeja

    Minun normaalin mutta toisinaan kuitenkin epäpuhtauksiin ja pitakuivuuteen taipuvaisen sekaihoni saa rakastumaan aurigon säteet ja sen myötä saapuvat pisamat ja päivetys. Myös nähtävästi raskaus, tai ainakin sen kaksi viimeistä kolmannesta saa ihoni voimaan loistavasti!

  • Iida

    Ihoni saa rakastumaan vesi, aurinko, onnellisuus ja pienen vauvani hymy<3 Aivan huippu arvonta!
    Minulla on normaali/sekaiho :)

  • neonvalo

    Minun ihoni saa rakastumaan kaikki ne tärkeät seikat, joita pyrin noudattamaan voidakseni hyvin sekä sisäisesti että ulkoisesti. Minun ihoni rakastaa luontaisesti rikkaita annoksia ja suupaloja, joita päivän mittaan syön. Ihoni rakastaa niitä yöunia, joiden jälkeen olo on levollinen ja virkistyminen tuntuu sekä näkyy kasvoilla. Mutta ennen kaikkea ihoni (ja minä) rakastamme kaikkia upeita kauneudenhoitotuotteita, kuten Biothermin monipuolisia tuotelinjoja, joiden käytön avulla voi kylpyhuoneessa tehdä taikoja ihoa huoltaen. Sen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa ja ulkoisen tuloksen lisäksi en voi kiistää, ettenkö kokisi myös pientä ylpeyttä tietäessäni kantavani vastuun ihoni hyvinvoinnista. Luulen, että ihoni on näihin oivalluksiin pohjimmiltaan rakastunut!

    Ihotyyppini on sekaiho.

  • Merppa

    Ihoni nauttii meikittömistä päivistä ja hyvälaatuisista puhdistus- ja hoitotuotteista. Herkkää/pintakuivaa ihoa virkistää myös runsaat naamiot ja sinkkitabletti vesilasin kera päivittäin!:)

  • jutta

    ihoni on hyvin herkkä mutta se rakastaa aurinkoa, kun muistaa pitää hyvää huolta ihosta, kosteuttaa sen joka päivä hyvin ja kuoria tietyn väliajoin. mutta lisää ihani kauneustuotteita tarvisi, vieläkään en ole löytänyt sitä täydellistä hoitosarjaa/ tuotetta iholleni. biothermiä jostain syystä ei ole itse tullut kokeiltua, seuraavaksi pitääkin otaa kokeiluun!

  • Tiina

    Ihoni saa hehkumaan hyvin nukuttu yö rakkaani vierellä <3

  • Janette

    Ihoni on todella herkkä ja kuiva ja siksi ihoni rakastaa kesän aurinkoa ja runsasta veden juontia :)
    Hyvät ja kosteuttavat tuotteet auttaa pitämään ihoni siedettävässä kunnossa siksi tämä tuotepaketti olisi unelmien täyttymys. Kuiva/herkkä iho.

  • Karoliina

    Moi! Kiitos kivasta blogista! :)
    Kyllä se on kesäisen lämmin aurinko joka saa täällä niin mielen kuin ihonkin rakastumaan! Oma ihotyyppini on pintakuiva sekaiho(?), eli rasvoittuu joiltain osin mutta erittäin pintakuiva. Biothermia olen kokeillut joskus, mutta näitä uutuuksia olisi tosi ihana saada testiin!

  • Hj

    Ihoni saa rakastumaan hyvä olo koko kehossa ja tietenkin aurinko! Minulla on sekaiho ja todella vaikea sellainen olen koittanut vaikka mitä merkkiä apua ei ole vielä löytynyt. Ihoni huononi vuosi sitten synnytyksen jälkeen josko tästä olisi apua! :)

  • Jutta Tuisku

    Noudattaessani päivittäisiä ihonhoidon rutiineja oman ihotyypin mukaan valituilla tuotteilla, saan ihoni rakastumaan ja kiittämään. Pintakuiva ihoni janoaa kosteutta, ja siksi hellin sitä kosteuttavilla ihonhoidon tuotteilla. Säännöllinen kuorinta ja naamio ovat vaikuttavia tekijöitä ihoni hyvinvoinnille :)

  • Viivi

    Minun rasvoittuva, mutta pintakuiva ihoni rakastuu raikastaviin kasvonaamiohin. Erityisen rakastunut ihoni on kurkusta ja jugurtista tehtyyn kasvonaamioon. Myös kevyet kasvorasvat saavat ihoni rakastuneeksi.

  • Haamu

    Mun iho rakastuu saadessaan sopivan annoksen aurinkoa, kosteutta ja suolaa! Atooppisen ihon omaavana on todella vaikea löytää tarpeeksi kosteuttavia ja samalla hoitavia tuotteita rutikuivalle iholle. Sisältäpäin hoitaminen eli vesi ja oikea ruokavalio auttavat, mutta tärkein osa projektia on tietysti ihonhoitotuotteet. Tähän sarjaan en ole vielä päässyt tutustumaan, toivottavasti pääsee testaamaan! :)

  • A.O.

    Minun ihoni tykkää kuorinnasta ja naamiosta kerran viikkoon ja tietenkin jokapäiväisestä huolellisesta kosteutuksesta! Kaipaisin nyt kipeästi tuollaista ihanaa kosteuttavaa seerumia, ihoni on juuri taipuvainen sellaiseen pintakuivuuteen.

  • Mymmis

    Ihoni rakastaa ulkoilua kosteassa säässä. Tihkusade saa kasvoni raikkaaksi ja kuiva ihoni kiittää.

  • Ihoni rakastaa riittävää veden juontia sekä ihania kosteusvoiteita <3. Ihotyyppini on normaali sekaiho, eli T-alueet alkavat päivän mittaan helposti kiillellä ja rasvoittua.
    Mukana arvonnassa!

  • Kay

    Minulla on atooppinen iho, joka rakastaa aurinkoa ja lämmintä sekä sopivasti kosteuttavia rasvoja. Kesällä kosteutuksen tarve vähenee ja liiallinen “rasvaisuus” saa ihon tukkoon. Biothermin tuotteet eivät ole ennestään tuttuja ja tuo yögeeli kuulostaa aivan ihanalta!

  • Samira

    Raskauden jälkeen ihoni on ollut herkempi lämpötilavaihtelulle, joten ainoa asia mikä pitää ihoni onnelisena on kuoria ja kosteuttaa sitä. (Kuiva iho)

  • Oma pintakuiva ja jokseenkin herkkä ihoni rakastuu keväisin lisääntyvään auringonvaloon ja ulkonaoloon, eikä se pienestä hemmottelustakaan pahastu.

  • Meri

    Mun ihon saa rakastumaan ohut, mutta ehdottoman kosteuttava voide, joka mielellään vois samalla pienentää megakokosia ihohuokosia ja vähentää mustapäiden määrää eli varmaan joku semmonen yhdistelmä jota ei oo olemassakaan.

  • Ninni

    Mun iho rakastaa lämmintä kesäsadetta! Luonto saa muutenkin ihon hehkumaan <3 Kuivalle iholleni paras tuote on kasvovesi ja sitä tuleekin lutrattua litrakaupassa. NAU! :-)

  • Jaana

    Ihoni rakastaa aurinkoa. Olen hyvin vaaleaihoinen (mutta en onneksi pala herkästi), joten pieni rusketus iholla tekee ihmeitä. :)

  • Mirja

    Kosteus, hyvä ruokavalio, riittävä uni ja ihana aurinko :) ihoni on kuiva/normaali.

  • Rea

    Kesä saa ihmeitä aikaiseksi ihollani poissa on talven kuivuus. Ihoni on erittäin kuiva.

  • JennyW

    Mun ihon saa rakastumaan aurinko, pienet ja hellät pusut rakkaimmilta, nauru ja pienet tihkusateet. Ihotyyppini on sekaiho joten on vaikeaa löytää iholleni sopivia voiteita. Joskus olen kokeillut Biothermia ja vaikutus ihooni oli loistava!

  • Lauranenn

    Ihoni rakastaa kasvovettä, sillä sen avulla saan luonnollista hehkua iholleni ja varsinkin iltaisin riittävästi kosteutusta, sillä omistan melko normaalin/sekaihon. :)

  • anuliina

    Herkkä ja atooppinen ihoni näyttää hehkeimmältä kostealla säällä tehdyn ulkolenkin jälkeen! Ja tietenkin meikittä =)
    Herkällä iholla kosmetiikkakokeilut tulevat välillä todella kalliiksi, jos tuotteet ei sovikaan, joten voitto olisi hyvä mahdollisuus kokeilla näitä =)

  • Elisa Jurvakainen

    Minun normaalin ihoni saa rakastumaan vesi, ulkoima ja pitkät yönet!

  • Leena

    Ihoni oikein huutaa kosteuttavaa voidetta aina suihkun tai kasvojenpesun jälkeen. Ja kun voidetta on levittänyt, iho on ihanan pehmeä.
    Itse hoidan ihoani myöskin riittävällä vedenjuonnilla, pitkillä yöunilla (jäävät täälläkin joskus pienen lapsen vuoksi vain haaveeksi) sekä mahdollisimman terveellä ruokavaliolla. Ihoni on aina ollut melko sileä ja puhdas (kiitos perimän ja terveellisten ruokailutottumusten jotka olen joskus kotoa oppinut) mutta pintakuiva. Kosteuttaville voiteille on siis aina tarvetta!
    Aivan ihana blogi sulla ja ihana arvonta myöskin :)

  • Minun ihoni saa rakastumaan se, että muistan juoda tarpeeksi vettä! Niin yksinkertainen juttu, mutta usein niin helppo unohtaa! Nyt olen taas ryhdistäytynyt tässä ja huomaan vaikutukset heti ihossani :)

  • Jenni

    Minun ihoni rakastaa lepoa ja kosteutta! Minulla on ollut aina sekaiho, kovasti näppyjä on tullut aina, hyvästä puhdistuksesta huolimatta. Olen aina ennen valinnut itselleni sekaihon tuotteita, jotka yleensä ovat niin voimakkaita, että kuivattavat pahasti. Kosteutuksen ajattelin olevan aina vähän turhaa, kosteutin ihoani vain satunnaisesti. Nyt olen kuitenkin muutaman viime kuukauden ajan keskittynyt pelkästään kosteuttamiseen; valitsin puhdistusaineeksi puhdistusöljyn ja kosteusvoiteeksi todella kosteuttavan kuivalle iholle tarkoitetun voiteen, ja ihoni todellakin on rakastunut! Näppyjä ei ole tullut kuin muutama hassu, ja iho hehkuu aivan eri tavalla kuin ennen <3

    Pakko vielä kiittää ihanasta ja inspiroivasta blogista, olen nyt sitä varmaankin puolisen vuotta lukenut, mutta aiemmin en ole kommentoinut. Isot kiitokset siis sinulle! :)

  • Anis

    Nyt tuli himo päästä kokeilemaan näitä tuotteita! Ihoni rakastuu aina mökkisaunan jälkeen, kunnon kosteusvoide päälle ja <3

  • KatjaK

    Ihoni on helposti rasvoittuva, ja se rakastaa saunomista! Saunomisen, kuorinnan ja kosteutuksen jälkeen ihoni tuntuu raikkaalta ja puhtaalta. Harmikseni omassa asunnossani ei ole saunaa, joten tällaiset hemmotteluhetket ovat harvinaisempaa herkkua. :/

  • Miia

    Ihoni rakastaa kosteutusta, tottakai :) Biothermia en ole vielä koskaan kokeillut. Pintakuivalle ja t-alueelta helposti rasvoittuvalle herkälle iholle on vaikea löytää sopivia tuotteita.

  • ttiiina

    Sekaihoani on vaikea miellyttää, mutta aurinko onnistuu siinä lähes joka kerta.

  • paula

    Raikas lenkki-ilma :)

  • Konna

    Ekana iso kiitos ihanasta blogistasi! Se tuo luksusta omaan arkeeni. :)
    Ihoni on superherkkä ja useimmiten käytän erilaisia apteekin tuotteita. Näitä Biothermin tuotteita kokeilisin mielelläni ja toivoisin niiden saavan ihoni rakastumaan! Yleensä ihoni rakastuu eniten saunomisesta, tuoreesta koivuvastasta ja kunnon kosteutuksesta kylpemisen jälkeen!

  • Viltsu

    Raitista ilmaa ja huolellista kosteutusta, sitä minun ihoni rakastaa :) Sopivan yövoiteen löytäminen tuntuu itselleni olevan ikuisuusprojekti.

  • Nepa

    Vesi ehdottomasti! Toki myös hyvät unet, mutta se jää nyt vain haaveeksi 1v pojan äitinä :) sekaiho

  • jenni

    Onpas täydellinen iho Leightonilla tossa mainoksessa! Tolta kun näyttäisi oma iho joka päivä niin ei tarvis koskaan meikatakaan!

    Oma ihoni on kuiva, varsinkin talven jäljiltä, ja ihoni saa rakastumaan joku puhdistava maski ja sen päälle kerros paksua kosteuttavaa yövoidetta. Heti tuntuu ja näyttää paremmalta.

    Olisi ihan täydellistä kokeilla tätä uutta sarjaa, myös sinun ihosi näyttää melko täydelliseltä kuvissa:)

  • Siw

    Oi oi <3 Rakastan Biothermin tuotteita!! Jos budjetti ei tulisi vastaan, käyttäisin pelkkiä Biothermin puhdistus- ja ihonhoitotuotteita!

    Vastauksena kysymykseen: Puhdistus ja kirkastava seerumi! Voilá! Ja ihotyyppini on jotain väliltä pintakuiva mutta rasvoittuva sekaiho…

  • Minna

    Ihoni saa rakastumaan meri-ilma, aurinko, pieni tuulenvire ja mies siinä vierellä ;) kunnon ihonhoito tuotteen ovat minulle elinehto, koska ihoni on kuiva mutta rasvoittuva, erittäin haasteellinen siis.

  • Astrida

    Ihoni on parhaimmillaan sateessa tehdyn juoksulenkin tai saunassa tehdyn kuorinnan jälkeen. Äitini käyttää Biothermin tuotteita ja minäkin ostin sarjan yövoiteen, olen tykännyt!

  • Tiina

    Biotherm saa ihoni rakastumaan! Tyykkään kovasti merkistä. Kiitos arvonnasta!

  • Suvik

    Oma ihoni on sekaiho, rasvoittuu päivän mittaan t-alueelta mutta silti kaipaa paljon kosteutta ja punoittaa helposti. Ihoni rakastaa vettä, ulkoilmaa, säännöllisiä kosteusnaamioita. Lisäisin listaan ihonhoitotuotteet, mutta tuntuu etten bvielä ole sopivia itselleni löytänyt vaikka kuinka monia olen kokeillut. Biothermia vielä en joten toivon arpaonnea tännepäin!:)

  • Pamela

    Riittävä kosteutus!

  • katriij

    Minulla on pinta kuiva normaali iho. Rakastan käyttää kaikkia hyväntuoksuisia naamioita ja hemmotella itseäni ihanilla kosteusvoiteilla. Talvisin ihoni temppuilee kuivilla kohdilla, mutta naamiot auttavat usein tähän ongelmaan. Ihoni rakastaa runsaasti kosteuttavia tuotteita, kuitenkaan en ole vielä löytänyt itselleni sitä täydellistä tuotetta. En ole tutustunut tähän merkkiin ollenkaa ja siksi olisikin kiva saada kesäksi iho heleäksi ja päästä nauttimaan kesäilloista hemmottelemalla itseäni uusien tuotteiden kanssa.

  • Susannan

    Markkintoi voiteilla kyllä toimii, tutkitut hyödyt ovat sitten jotain muuta, tietoa esim. täällä
    http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Ryppyvoide+turvottaa+ja+bluffaa/1135262993283

  • HeidiKoo

    Ihoni saa rakastumaan se, että se voi hyvin. Syön monipuolisesti, liikun paljon, juon vettä ja hyvät ja hellävaraiset ihonhoito- ja kosteutus -tuotteet.

  • Sofia

    Minun ihoni saa rakastumaan riittävät yöunet, oikeanlaiset ihonhoitotuotteet sekä riittävä vedenjuonti. Pintakuivan ihoni vuoksi kasvoni tarvitsevat päivittäistä huolenpitoa.

  • Jenni

    Ihoni rakastaa säännöllistä puhdistamista ja rasvaisuutta neutralisoivia tuotteita :) Ihoni on siis rasvainen/sekaiho.

  • Heli

    Ihoni saa rakastuu huolellisesti puhdistettuna ja ihanaa kasvorasvaa laittamalla ja auringon säteistä. :)

  • Sara

    Oma ihoni kiittää, kun päivän töiden jälkeen käyn vielä pitkän juoksulenkin, jonka jälkeen painelen lämpimään suihkuun, missä kuorin ihoni laitan naamion naamaani, ja paksun kerroksen kosteuttavaa voidetta. Lakanat ovat juuri vaihdettu, ja makkari sopivan viileä jotta pääsen nukkumaan omat kauneus uneni :)

  • ella

    Ihoni rakastaa meikittömyyttä, jotta se saa hengittää ja levähtää hetkeksi.

  • Kati

    Mukava kilpailu. Minun ihoni saa rakastumaan aurinko ja hyvät kosteuttavat tuotteet! Takuuvarma yhdistelmä. ja niitä kaipaa minun normaali/sekaiho.

  • Taija

    Ihoni rakastaa kyllä ehdottomasti kunnollisia yöunia!
    Ja ihotyyppinä siis sekaiho, jos arpaonni sattuisi suosimaan :)

  • Emma

    Itselläni on myöspintakuiva iho, ja juurikin Biothermin nuit geeli on ollut se pelastus! Iho tuntuu aamulla raikkaalta ja hilseily on poissa! Rakastan!

  • Emma

    Mun ihon saa rakastumaan pusut, kesä ja aurinko! :) toukokuinen@gmail.com

  • puolukka

    Kuivan sekaihoni saa rakastumaan tuote joka kosteuttaa tarpeeksi rutikuivaa ihoani, muttei tee rasvoittuvaa t- aluetta kiiltäväksi!

  • Reeta

    Loistavan ihana arvonta!

    Oman ihoni saa rakastumaan tuotteet, joita on miellyttävä käyttää joka ilta ja aamu, eikä täten halua jättää väliin yhtäkään hoitorutiinia. Paatuneena esteetikkona tietysti tuotteiden silmiä hivelevä ulkomuoto on tärkeää. Lisää luksusta arkeen tuovat hurmaava tuoksu ja pehmoinen koostumus. Vaikka tuote syväkosteuttaa, ihon tulee tuntua samettiselta ja raikkaalta, ei tunkkaiselta ja paksulta. Kun kaikki kolme löytyvät samasta paketista, saa se minut ja ihoni täysin pauloihinsa. Ihoni saa rakastumaan tuote, jonka ansiosta jokapäiväinen, pakollinen tehtävä tuntuukin ihanalta hemmotteluhetkeltä.

  • Katri

    Ihoni saa rakastumaan kosteutus ja hyvä tuoksu :) Ihotyyppini on sekaiho.

  • Karoliina

    Ihoni saa rakastumaan auringon paiste ja hyvät ihanat tuotteet :) ja ihotyyppini on sekaiho

  • Jenni

    Ihoni saa rakastumaan runsas veden juonti ja oikeanlainen kasvojen puhdistus. Itselläni on kuiva iho tyyppi, joten kosteuttavaa rasvaa kuluu paljon. Pesen monesti ihoni viilellä vedellä, tuntuu sen jälkee, että ihoni hehkuu. Tätä tuotesarja on minulle niin ei tuttu, ja mielellään haluaisin päästä kokeilemaan hyvää tuotesarjaa. :)

  • Salvsle

    Mieletön arvonta! Olen tällä hetkellä aika stressaavassa elämäntilanteessa pääsykokeisiin lukiessa. Kasvojani pesen iltaisin kookosöljyllä, jonka olen todennut hyväksi luonnolliseksi puhdistustuotteeksi. Se sopii myös ruoanlaittoon! Ihoni on hyvin kuiva, joten se rakastaa kosteuttavia tuotteita, varsinkin iltaisin ja suihkun jälkeen! Uudet tuotteet tulisivat hyvin tarpeeseen vähän turhan raskaalle kookosöljylle vaihteluksi.

  • Pia

    Ihoni saa rakastumaan kesä ja aurinko atoopikko kun olen! Olisi kiva päästä kokeilemaan näitä kehumiasi Biothermin tuotteita! :)

  • Tiina

    Täällä kosteutusta kaipaa t-alueelta rasvoittuva, mutta muutoin herkkä ja atooppinen hipiä.

  • Piia

    Hyvät unet ja runsas veden juonti tekee iholleni erittäin hyvää, mutta vielä parempi lopputulos puhtaalle ja hehkuvalle iholle on laadukkaat tuotteet. Myös kesä, aurinko (hyvä suoja), raikas merituuli, hymy, jäätelö saavat ihoni hehkumaan (jopa niiden ajattelu tekee ihmeitä…). <3

  • HeidiH

    Itselläni on aivan samanlainen iho kuin sinullakin! Ei niin kuiva, että kaipaisi erittäin rasvaisia ja vaikuttavia tuotteita (niistä rasvottuu) mutta mitkään kevyetkään tuotteet eivät riitä varsinkaan T-alueella.

    Ihoni rakastuu aina kesään ja järviveteen. Kun koko kesän polskuttelee suomalaisessa luonnon vedessä ja ottaa hillitysti aurinkoa voi ihoni hyvin lähes ilman muuta hoitoa. Pisamia tulee enemmän kuin tarpeeksi ja ehkä se toisaalta hillitsee meikin käyttöäni joka omalta osaltaan auttaa ihoni kunnossapysymistä :)

  • Niina

    Oma ihoni rakastaa puhdasta ulkoilmaa, nauramista ja terveitä elämäntapoja. Mielestäni kauneinta maailmassa on kuulaat ja nauravat kasvot!

  • Minna Seppälä

    Kunnon yöunet tehostettuna hyvällä voiteella saa ihoni rakastumaan.

  • Jennu

    Vesi saa ihoni voimaan paremmin, niin sisäisesti kuin ulkoisestikkin nautittuna :) itselläni on myös herkkä pintakuiva sekaiho, jonka hoito on ajoittain hyvinkin haastavaa.

  • Oona

    Ihoni rakastaa puhdistusta aamuin illoin sekä kosteuttavia tuotteita. Myös raikas vesi, raitis ilma sekä oikea ruokavalio on ihoni lemppareita. Nämä kasvot ovat minulle luotu ja näiden kanssa elän elämäni. Miksi siis en huolehtisi niistä? Tästä syystä kannan kasvojani ylpeydellä :)

  • Juulia

    Ihoni saa rakastumaan lämpimän kesäpäivän jälkeinen ihon kosteutus. Ruskettunut iho ja hyvä voide, paljon muuta ei nyt sateisena iltana toivokaan.

  • Satu Mäkelä

    Ihoni on rasvoittuva ja siinä on jonkin verran epäpuhtauksia. Se siis rakastaa kevyttä ja raikasta kosteutusta ja hellää, mutta tehokasta puhdistusta. Nuo tuotteet vaikuttavat kyllä oikein mainioilta omalle iholleni! :)

  • Reetta

    Ihoni saa rakastumaan kevät ja lisääntyvä auringonvalo. Tosin tällä hetkellä mikään ei saa ihoani rakastumaan, sillä kärsin stressin aiheuttamista näpyistä. Biothermin Aquasource:n tuotteet ovat minulle entuudestaan täysin tuntemattomia, joten senkin vuoksi tuotteet olisivat enemmän kuin tervetulleita tähän osoitteeseen!

    Ihotyyppini on rasvainen iho.

  • Salla

    Ihoni saa rakastumaan kesän ensimmäiset auringonsäteet ja huolellinen puhdistus ja kosteutus. Ihotyyppini on sekaiho :)

  • Elli

    Oma ihoni on todella pintakuiva ja varsinkin talvisin ihoni on todella huonossa kunnossa. Aurinko saa ihono hehkumaan ja rakastumaan! Jo kevään ensi auringot saavat ihoni tuntumaan paljon paremmalta. Ihoni rakastaa aurinkoa :)

  • Nadja

    Hei!

    Ihoni saa rakastumaan aurinko, hyvä kosteutus, iloinen mieli, kosketus ja huolenpito.

    Vau mikä tuotepaketti! ! Toivottavasti arpaonni kerrankin suosii :)

    • Nadja

      Ja hups. Ihotyyppumi sekaiho!

  • venla

    Ihoni saa rakastumaan meikittömät päivät, kasvojen pesu, kasvonaamiot sekä paksu yövoide!

  • suvi

    Rutiinit. Niistä mun iho tykkää. Ruutinit yhdessä tarpeeksi hoitavien laadukkaiden tuotteiden kanssa niihinn mun iho rakastuu!

  • viiviK

    MInun ihoni saa rakastumaan puhtailla lakanoilla sekä koiran pusuilla.
    Toki myös oikein hyvä kosteutus suhkun jälkeen saa rakkauden syttymään, ja ihoni salarakas on ehdottomasti freemanin suklaa-mansikka kasvo naamio ;)

  • Iina

    Sekaihoni saa rakastumaan rakkaiden pikkuihmisteni märät pusut, ulkoilma ja aurinko :D Ja tietysti Biothermin ihanat tuotteet!

  • Rii

    Ihoni on pintakuiva sekaiho, joka talvella inhoaa pakkasta ja sisäilman lämmitystä, ja kesällä rakastaa auringon helliviä säteitä sekä kesäisen kosteaa ilmaa :)
    Ihoni saa rakastumaan myös hyvät tuotteet ja pieni sunnuntainen “huoltopäivä”, jolloin kylppärin valtaan minä ja purtiloni ainakin tunniksi! Ihoni rakastaa myös stressittömyyttä ja arjen rutiineja, iloja ja aktiviteetteja!

  • Tiina

    Näin talven jälkeen täytyy sanoa että kohtuullinen määrä aurinkoa saa ihon hehkumaan ja näyttämään hyvinvoivalta! :) Ihoni on kuiva.

  • ebbis

    ihoni saa rakastuumaan vesi ja ulkoilma!

  • aadad

    Ihoni saa rakastumaan aurinko! Kesällä iho on aivan eri tavalla hyvässä kunnossa kuin talvella. Minua vaivaa myöskin kuivuminen, joten palkinto olisi kyllä tarpeeseen!

  • Laura

    Ihana arvonta! Kärsin pintakuivasta ja punoittavasta kasvojen ihosta ja juuri tällä hetkellä etsin tuotteita, joilla saisin kosteutettua ihoani. Ja kuten sanoit, kaikki lähtee pohjasta ja tällä hetkellä omat kasvoni eivät ole kovin hyvä pohja :) postaus ja arvonta tuli juuri sopivaan aikaan:)

    Ihoni rakastaa, kun juon vettä ja pidän meikittömiä päiviä. Lisäksi kasvonaamion jälkeinen aamu on ihana hetki nähdä omat kasvoni.

  • Heidi

    Ihoni tykkää samettisen pehmeistä geelimäisistä voiteista. Ihoni on sekaiho.

  • Eeva

    Stressittömyys, hyvät yöunet ja kerranviikossa meikitön päivä!:) sekaiho. Kiitos ihanasta blogista <3

  • AnnaE

    Ihon päivittäinen hoito, riittävä sisäinen nesteytys ja lepo on parasta iholleki. Iho tyypi normaali/sekaiho.

  • Iida

    Ihoni saa rakastumaan ravinto, liikunta ja rakkaus. Mikään ei voita treenin jälkeistä hehkua kasvoilla. Voide kuivalle iholle tulisi tarpeen. :)

  • Emilia

    Ihoni saa rakastumaan vesi! Ja tietysti oma kulta.

    Ihanaa kevättä ja tulevaa kesää!

  • SariH

    Ihoni saa rakastumaan sauna, kuorinta, hyvä puhdistus, kasvovesi ja seerumi.

  • Tuuli

    Ihoni rakastaa kosteutta, kesän mukanaan tuomaa aurinkoa, pitkiä yöunia ja riittävää veden juontia, sillä ihotyyppini on kuivaakin kuivempi korppu!

  • Marika

    Ihoni rakastaa kosteutta etenkin talviaikaan se suorastaan huutaa sitä. Ihotyyppini on siis kuiva.t. Marika

  • Emmi

    Kasvonaamio kerran viikossa saa sekaihoni tuntumaan hyvältä ja raikkaalta. :)

  • Ninah

    Ihoni rakastaa ennen kaikkea puhdasta ruokavaliota ja vettä, mutta myös jokapäiväinen ihonhoito, kuten meikinpuhdistus, kasvovesi ja kosteusvoide kuuluvat päivittäisiin rutiineihin. Kesällä ihoni voi hyvin auringonvalosta ja päivettyy ihanan raikkaaksi, mutta kosteutta se tarvitsee aina! Olisi kiva kokeilla juuri noita kosteuttavia seerumeita! <3 Normaali-ihoinen (pintakuiva)

  • SaR

    Ihoni saa rakastumaan kuorinta ja syväkosteutus. Oma pintakuiva ihoni kiittää kuivan ihon tuotteita!

  • pihka

    Kyllä se on se riittävä kosteutus. Oisipa ihan päästä näitä tuotteita kokeilemaan :) Omaan sekaihon eli näppyjä ja epäpuhtauksia tulee, mutta iho on silti pintakuiva ja välillä tuntuu että se kuivuu oikein kunnolla. Siksi tykkään käyttää sekaihon tuotteiden rinnalla myös paremmin kosteuttavia tuotteita esim yökäytössä.

  • Helmikki

    Oman ihoni saa rakastumaan täydellinen kosteutus, mutten ole vielä löytänyt sopivia tuotteita siihen täydelliseen kosteutukseen. Inhosi ainakin näytti tosi hehkuvalta kuvissa! :)

    Nyt aloin himoitsemaan tätä kuivan ihon sarjaa itselleni. Jos arpaonni suosii, ihoni on siis todella kuiva. Ja vaikkei suosisikaan, kiitos vinkistä ja hyvää kevättä!

  • anni

    Aivan mahtava arvonta! Oon joskus kaverilta kokeillut tota Aguasource Nuit-yögeeliä ja se oli aivan mahtava… En oo vaan itse ikinä raaskinut sitä ostaa vaikka oon monesti sitä hypistellyt… Mutta nyt jos sen voittaisin, olisin kyllä ikionnellinen!

    Eli siis minun kuivan ihoni saa kyllä rakastumaan kaikki ihanat kosteuttavat tuotteet… en kuitenkaan pidä rasvaisesta tunteesta naamalla, joten toi geeli oli kyllä ihan parasta just meikin alle.. ja ihanan raikas tuoksu, just semmonen mistä tykkään :) ihoni saa rakastumaan kosteutus, rusketus ja heleys

  • Minttu

    Itsekin pintakuivan ihon omaavana olen jo useamman vuoden suosinut Biothermin Aquasource-sarjaa. Varsinkin rasvat ja naamanpuhdistus “savet” ovat olleet suosikkejani :)

  • Sasha

    Hei!
    Meikittömyys saa minun ihoni rakastumaan (eli sädehtimään). Heti kun olen yhdenkin päivän ilman meikkiä, niin eron huomaa kyllä. :)
    Kasvojen ihoni on myös pintakuiva, sillä varsinkin otsa ja nenä kuivuu minulla erityisesti talven aikana, mutta näppylöitä nousee joka tapauksessa.

  • Huippuu! Itellä ainakin urheilu saa ihon tosi paljo parempaan kuntoon. Jos en urheile vaikkapa 2 viikkoon, huomaan sen heti ihossani. Kiva arvonta :)

  • Hempula

    Oman rasvoittuvan ihoni saa rakastumaan runsas veden juominen ja herkkujen syömättä jättäminen. :)

  • Iris

    Kuiva ihoni rakastaa viikonlopun kosteuttavia kasvonaamioita ;) harvemmin tosin niitä ehtii edes tekeen..

    • Iris

      sähköposti jäi tuosta edellisestä ;)

  • Vivi@n

    Auringonsäteet ja lämmin tuulenvire saavat ihoni rakastumaan! Omaan sinun tapaasi pintakuivan ihon ja odotan innolla kesän mukanaan tuomaa kosteutta ja raikkautta. Puhumattakaan ihanaisista pisamoista, joita poskipäilleni ilmaantuu ;)

  • maria

    Ihoni saa rakastumaan kevyet, heleyttävät tuotteet sekä ravinto&liikunta :) Ihotyyppini on normaali.

  • Henna

    Mun ihon saa rakastumaan tropiikin kosteus, pitäisi päästä lomille jonnekin missä ilmankosteus on eri luokkaa kuin Suomessa:) Ihotyyppi sekaiho.

  • anne

    Minun ihoni saa rakastumaan riittävä kosteutus (niin ulkoinen kuin sisäinen!) sekä hellävaraiset mutta silti tehokkaat ihohoitotuotteet, koska ihotyyppini on normaali mutta herkkä :) Ihotyyppini on siis normaai/sekaiho.

  • nnnnoora

    Ihoni rakastaa kosteuttavia tuotteita jotka jättävät ihon rasvattomaksi

  • Sari

    Pintakuiva sekaihoni rakastaa kosteutusta, sisäisesti ja ulkoisesti.

  • sheidi

    Ihoni saa rakastumaan kosteutus ja aurinko. Onneksi kesä on ihan nurkan takana! (kai?!)

  • HeliJ

    Minun ihoni saa rakastumaan kesä – meikittömyys (tai ainakin todella kevyt meikki), aurinko, kevyt ruoka ja ulkoilma <3
    Sitä mun nassu rakastaa :)

  • Laura

    Ihoni rakastaa kosteuttavia puhdistusaineita, kasvovettä, seerumeita ja voidetta. Niitä se tarvitsee, ja saakin päivin ja öin;) Myös riittävä veden juonti ja terveellinen ravinto saa ihoni rakastumaan. Juurikin näitä Biothermin tuotteita ihoni on saanut jo jonkin aikaa, ja oli rakkautta ensisilmäyksellä!

  • Sekaihoni saa rakastumaan riittävän hellä huoma ja kosteuttavat tuotteet :)

  • Henrika

    Koen hyvät ihonhoitotuotteet tosi tärkeiksi ihoni hyvinvoinnin kannalta. Olen tutustunut tänä keväänä Biothermin tuotteisiin, ja ihoni on rakastunut niihin! :) Taidan jatkaa niiden käyttöä tulevaisuudessakin, koska olen vihdoin tainnut löytää todella hyvän ihonhoitosarjan :) Minulla on sekaiho.

  • Lisa

    Itselläni on myös kuiva sekaiho ja hyviä tuotteita, jotka hoitavat sekä kuivuuden että epäpuhtaudet tarpeeksi tehokkaasti on mielestäni vaikea löytää. Tätä tuotemerkkiä en ole vielä kokeillut :)
    Ihoni saa rakastumaan kevät kuivattavan talven jälkeen!

  • Hilu

    Biothermin tuotteet ovat kyllä mahtavia. Tykkään niiden raikkaista ja kevyistä, mutta silti kosteuttavista koostumuksista. Ihon hoitaminen laadukkailla tuotteilla yhdistettynä runsaaseen veden juontiin saa ihoni voimaan hyvin. Aquasource nuit on minunkin suosikkini!

  • Maisa

    Mulla on pintakuiva sekaiho jonka saa rakastumaan heleyttävät ja raikkaat tuotteet jotka ei tuki ihohuokosia mutta kosteuttavat kunnolla!

  • JLe

    Hyvät yöunet ovat kaiken A&O!

  • Tawunen

    Ihon helliminen ihotyypille oikeanlaisilla aineilla! :)

  • Pipsa

    Iho rakastaa vettä sisäisesti ja kohtuullisesti ulkoisestikin, raikasta ilmaa ja vitamiineja. Riittävä uni tekee ihmeitä siinä missä syväpuhdistuskin!

  • meow

    Vai että mikä saa ihoni rakastumaan :D Varmaankin kasvoöljyn käyttö, runsas veden juominen ja pusu poskelle rakkaalta ihmiseltä!

  • jatta

    Syväkosteuttavat tuotteet ovat minullekin tärkeitä, etenkin talvella iho on todella kuiva vaikka minulla on sekaiho. Seerumin hankinta olisi seuraavaksi hankintalistalla.
    Kuvat ovat todella ihania!

  • Mari

    Oho..
    Edellinen postaus jäi jostain syystä kesken.
    Eli hyvää äitienpäiväviikonloppua vielä toivottelin

  • Mari

    Juoksu hapekkaassa kesäsateessa tekee iholle ihmeitä!
    Myös koko kropalle

  • Falak

    Ihoni on rakastunut aurinkoon,hedelmiin, veteen, hyväntuulisuuteen ja nukkumiseen:)

  • Stella

    Hyvä ja hellä huolenpito sekä terveellinen ravinto <3 Niistä on minun rakastunut iho tehty!

  • Pmaria

    Ihoni tykkää raikkaasta ulkoilmasta ja vedenjuonnista!

  • jeejeejenni

    Aurinko :)
    mutta sen vastaa moni muukin… joten hmm oman miehen parransänki (vaikkakin se raapii, on siinä ailti jotain ihanaa) ;)

  • mhs

    Kasvojeni iho kiittää hyvistä yöunista, syväpuhdistavasta naamiosta ja kevyestä kuorinnasta.

  • Branilla

    Mukana! :) Mun iho rakastaa geelimäisiä tuotteita, ne imeytyvät tosi hyvin eivätkä jätä ihoa tahmaiseksi.

    Ihoni on sekaiho.

  • snni

    Kristallisuolasuihke saa minun ihoni rakastumaan! Ikuiset ongelmat kasvojen ihon kanssa ovat pienentyneet hurjasti kristallisuolan ansiosta!

  • Veera

    Ihoni rakastaa auringon valoa ja säteitä, terveellisiä elämäntapoja sekä hyviä ihonhoitotuotteita.

    Ihoni on normaali / pintakuiva

  • Suvitus

    Pintakuiva sekaihoni rakastuu sateen raikastamasta fressistä ilmasta, hyvistä yöunista ja auringosta kohtuudella :).

  • Sanna

    Hyvin nukuttu riittävän pitkä yö, joita ei kahden alle kaksivuotiaana kanssa ole kovin usein saa ihoni rakastumaan :)

  • Jii

    Täällä myös yksi sekaihoinen, joka kamppailee talvisin pintakuivuuden kanssa. Vaikka iho onkin pintakuiva, niin usein sitä riivaa myös t-alueen rasvoittuminen. Ota siitä sitten selvää… ;) Tämän takia ihoni rakastaakin iltaisin kunnon kosteutusta, ja päivisin taas jotain, joka pitää meikin paikoillaan. Ihoni ei myöskään pistä pahakseen, jos tuotteesta löytyy häivähdys ylellistä tuoksua ;)

  • nipsu

    Runsas vesi ja hyvät ihonhoitotuotteet saavat ihoni rakastumaan! Biotherm on aivan lemppari joten olisi ihana voittaa tämä arvonta! :)

  • TX

    Ihoni saa rakastumaan hyvä puhdistus, hemmottelu kosteuttavilla naamioilla ja seerumeilla, riittävät yöunet sekä runsas veden nauttiminen. Ihotyyppini on kuiva ja herkkä.

  • magic-

    Ihoni on pintakuiva ja rasvoittuva ja kosteutus on sille kaikki kaikessa :)

  • minttu

    Näyttääpä ihosi ihanan heleältä alimmassa kuvassa :)

    Oma ihoni rakastaa kaikenlaisia seerumeita, jotka saavat olon jotenkin “erityiseksi” aina levityshetkellä perusrasvojen sijaan. Luksusta ovat tietysti kasvohoidot, joihin pienen lapsen äitinä valitettavasti ehtii ehkä kerran vuodessa, mutta toisaalta vauvan kosketus omalla iholla on parasta ikinä.. :) Jos arpa suosii, ihotyyppini on pintakuiva!

  • Katinka

    Mikä saa ihoni rakastumaan, vai raikastumaan?? Itse rakastan luonnollisuutta ja parasta on raikkaan ulkoilman aikaansaamat kauniin punaiset posket sekä alkukesän hento rusketus kalpean talven jälkeen! Nuo tuotteet kuulostivat kyllä ihanilta! Innoissani osallistun kisaan, itselläni ihan sama juttu kuin sinulla, pintakuiva sekaiho…

  • Stiina P

    Ihoni rakastuu aina, kun itsekin rakastun – eli harva se sekunti! Paljon sekaihoni pitää myös puhtaasta ruoasta ja raikkaasta vedestä.

    Iloista kesänodotusta!

  • OJ

    Biothermin tuotteet olen kokenut parhaiten iholleni sopiviksi, ihoni on melko normaali, mutta kuitenkin pintakuiva. Upeita tuoetteita ja nuo “pisarapullot” minulle uusia. :)

  • Memmu

    Aurinko saa pintakuivan ihoni rakastamaan. Kevään ensimmäisistä auringonsäteistä tulevat pisamat ja terve hehku. Kesällä ei muuta tarvitse kuin hieman aurinkopuuteria :)

  • Satu HIltunen

    Niin ja minulle sopii normaalin ihon tuotteet :) Kiitos!

  • Johanna

    Minun pintakuivan ihoni saa rakastumaan runsas vedenjuonti, aurinko sekä superkosteuttavat ihonhoitotuotteet, kuten Biotherm! ;)

  • Annika

    Marketti-tuotteisiin tottunut ihoni rakastuisi varmasti näihin huipputuotteisiin, toivottavasti minulla on arpaonnea :-)

  • Satu HIltunen

    Aaaapuuuaaa! Siis juuri nämä tuotteet saa ihoni todella rakastumaan. Voin allekirjoittaa kaikki väitteet tuotteiden toimivuudesta. Minulta löytyy nämä kaikki. Ja nyt seerumi ja silmänympärysvoide ovat loppu/ loppumassa ja todella tarvitsisin täydennystä varastooni. Vielä kun löytyisi hyvä tuote silmämeikin poistolle. Voi kilttiarpaonni, suosi minua! Mukavaa viikonloppua!

  • Carita.N.

    Ihana tuotepaketti! Ihoni saa rakastumaan terveelliset elämäntavat ja säännölliset ihonhoitorutiinit. Ihoni on pintakuiva sekaiho joten ihoni rakastaa kosteuttavia seerumeja ja voiteita sekä kerran viikossa hemmottelen ihoani naamiolla ja kuorinnalla. Näin ihoni pysyy freessinä!

  • Minna

    Minun ihoni rakastaa raikkaita, hedelmäisen tuoksuisia ja täyteläisiä voiteita, sekä kasvohierontaa :) Minulla on myös pintakuiva sekaiho.

  • Pimpula

    Oh, oispa mukava päästä kokeilemaan noita uusia tuotteita, nyt kun alkavat uudet olla hakusessa..! :)

    Parasta iholle on se vesi, sisäiseti nautittuna, näin kesää kohden ja ilmojen lämmetessä se vain korostuu!

  • Minna

    Pyrin pitämään kasvojeni ihon raikkaana riittävän unen ja veden juonnin avulla. Valitettavasti nekään eivät aina auta epäpuhtaaseen ihotyyppiini, joten tuotteille olisi tarvetta! Mukana arvonnassa siis!

  • Hepsis

    Seerumit, vesi ja juoksulenkit saavat ihoni rakastumaan :)
    Ihotyyppi: sekaiho

  • Tinsku

    Ihoni saa rakastumaan aurinkoiset kesäpäivät, säännöllinen ulkoilu sekä ihana kasvonaamio pitkästä aikaa tehtynä :) Ihotyyppini on normaali.

  • Nona

    Oma erittäin kuiva ihoni ei tulisi toimeen ilman kookosöljyä! Käytän sitä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, ja iho kiittää.
    Mutta olisi mukava päästä kokeilemaan pitkästä aikaa biothermin tuotteita!

  • Salla

    Ihoni saa rakastumaan hikiliikunta, ulkoilu, sauna sekä riittävä vedenjuonti ja stressittömyys, ihoni on kuiva sekaiho.

  • Jonttu

    Ihoni rakastuu laadukkaisiin ja puhtaisiin hoitotuotteisiin ja kiireettömiin kauneudenhoitohetkiin.
    Ihoni on kuivan puoleinen.

  • Chisu

    Pitää kyllä hehkuttaa myös pari-kolme viikkoa sitten ostamaani Biothermin softening cleansing milk -puhdistusmaitoa; on paras puhdistustuote ever! :) Lisäksi koen hinta-laatu-suhteen olevan enemmän kuin paikallaan. Olen ihotyypiltäni sekaihoinen, joten olisi mahtavaa kokeilla myös muita Biothermin tuotteita kun tästä ensimmäisestä jäi niin hyvä fiilis :)

  • Jenna Tuominen

    Ihoni rakastaa aruinkoa ja merivettä, tietysti kaikkien kosmetiikkaherkkujen loisäksi :)

  • Miumiu

    Paljon, paljon vettä päivän aikana sekä säännölliset kasvojen puhdistustutiinit ovat itsellä kaiken a ja o. Mittariin tuli vähän aikaa sitten 25 vuotta ikää ja olenkin sen myötä harkinnut seerumin käyttöön ottoa, mutta niitä kuitenkin tuntuu olevan tarjolla hurjan paljon. Ehkä tästä olisi hyvä aloittaa kokeilu ;)

  • Karo

    Mää en oo koskaan käyttänyt mitään yövoiteita,yms…päivävoidettakin vaihdellen…Täytän tässä kuussa 31- vuotta ja hei,korkea aika jo aloittaa:)ihania,laadukkaita,raikkaita tuotteita<3

  • annika h

    Hyvä kuorinta-aine saa ihoni rakastumaan. Ihotyyppini on normaali/sekaiho. :)

  • Viivi

    Mun ihon saa rakastumaan kunnolliset ihonhoitotuotteet jokaiseen arkipäivään! Auringon antamaa pientä päivitystä iho rakastaa myös.
    Ihotyyppini on normaali.

  • Minna Maatsalo

    Mun ihon saa rakastumaan tuotteet, joiden käytön jälkeen iho tuntuu perusteellisesti puhdistetulta ja raikkaalta, mutta samalla pehmeältä ja hoidetulta.

  • Emma

    Pacific Ocean!

  • Sara

    Voi, olisipa mahtavaa voittaa noita Biotherm-tuotteita. Tuotteista on jo pari entuudestaan tuttua. Tuo sininen yövoide on sellainen, jotta tykkään käyttää etenkin kesällä. Laitan viestiin vielä tunnisteeksi omat nimikirjaimeni, jotta erotun muista Sara-nimimerkkiä käyttäväistä. PAK

  • Minun kasvojeni iho pitää erityisesti vedenjuonnista, meikkien puhdistamisesta sekä kosteuttamisesta. Minulla myös on pintakuiva iho ja syväkosteuttavat voiteet ovat aivan ehdottomat varsinkin talvisin!

  • Haidi

    Hei mahtavaa, mulla loppuikin viikko sitten oma Diorin syväkosteuttava voide josta olen kyllä tykännyt, mutta vaihtelu virkistää ja tämä sarja vaikuttaa erittäin lupaavalta. Voisi seuraavaksi tämä kotiuttaa jos ei arpaonni suosi!

    Oma iho rakastaa saunaa ja syväkosteuttavaa suihkusaippuaa, sekä sen jälkeen levitettyä kasvonaamiota! (:

  • Voi pojat mikä arvonta! Biotherm on itselleni tuttu merkki ja siksi tähän postaukseen niin innolla keskityinkin. Paras tuote omalle erittäin pintakuivalle ja karkealle iholle on Biothermin Biosource softening cleansing milk joka kyllä täyttää lupauksensa ja tekee omasta ihostani unelma pehmeän, kinnoisan ja heleän. Kasvojen pesun jälkeen ei ole sitä normaalia kiristävää tunnetta kasvoilla mikä saa minut yleensä juoksemaan suihkusta kylpyhuoneeseen laittamaan kosteusvoidetta. Toiveekkaana siis olisin valmis ottamaan vastaan muitakin merkin tuotteita ja tämä Aquasource kuulostaa omalle iholleni erittäin toimivalta. Hyvä kosteutus on erittäin tärkeää tälle nassulle nimittäin :)

    Mukavaa kevättä sinne!

  • Katri

    Niin ja ihoni on kuiva, unohtui edellisestä :)

  • Katri

    Ihoni saa rakastumaan raikkaus, kosteutus ja kevätauringon ensimmäiset säteet. Tulisipa tämä paketti tarpeeseen pienen lapsen äitinä :)

  • Belle

    Haluan osallistua arvontaan! Saan ihoni raikastumaan käyttämällä säännöllisesti kuorintaa sekä kasvonaamiota sen perään. Mutta näin kesän lähestyessä mikä olisi sen parempi keino ihon kaunistumiseen kuin aurinko :)

  • Susanna

    Oman ihoni rakastumaan saa ehdottomasti kaksi asiaa – aurinko, sekä rakkaan kosketus. Kesäauringon tuoma rusketus ja pisamat saa ihoni loistamaan, vaikkakin tuo se ongelmansa mukanaan. Sekaihoani aurinko myös kuivattaa sen verran, että epäpuhtauksia nousee herkästi pintaan (kuumalla ei paksut ja kosteuttavat voiteet tule kysymykseenkään).
    Toinen, vielä suurempi rakkaus iholleni – mikä muukaan kun puolisoni kosketus.

  • Tiina

    Ihoni saa rakastumaan vesi, hyvät yöunet, liikunta ja kunnollinen ravinto. Kuiva iho löytyy täältä.

    Ihana arvonta!

  • RiRi

    Ihoni on viimeaikaisten hormoonimuutosten myötä muuttunut sekaihoksi ja oikuttelevaksi sellaiseksi. Ihoni rakastaa säännöllistä hellävaraista kuorintaa sekä talineritystä hillitsevää kasvonaamiota, joiden avulla olen saanut tilanteen hallintaan. Tietysti perus jokapäiväistä kosteutusta unohtamatta!

  • Maria

    Osallistun Biotherm-kilpailuun.Atooppinen kuiva ihoni rakastaa suolaista merituulta,raikasta vettä (sisäisesti ja ulkoisesti) ja voidetta,joka vie iholta kiristävän ja kuivan kutiavan tunteen pois. On haastavaa löytää yli kolmikymppiselle ja kuivalle iholleni sopiva voide!

  • Sandi Österlund

    Ihoni rakastaa puhtautta, seerumeita, oman ihotyypin mukaisia hoitotuotteita,erikseen päivävoide ja yövoide sekä kosteuttavia naamioita!Sauna silloin tällöin tai vähintään lämmin pitkä suihku ja kuorinnat ovat taivaallisia pohjustamaan syväkosteuttavia tuotteita. Nyt talven jälkeen ihoni on kuiva siis yleensä, mutta eritoten hyisen viimaisen talven jäljiltä korppu!!!!!!!Biothermin meribiologiset tuotteet olisivat uuden keväisen rakastumisen aikaa näin kuivalle rakkaalle iholleni, josta yritän pitää mahdollisimman hyvää huolta!<3

  • Riikka

    Näitä tuotteita ois kyllä kiva päästä testailemaan mun rasvoittuvalle iholle:) mun iho rakastuu, kun sitä hellii syväpuhdistavalla naamiolla!

  • kaisa

    Ihoni saa rakastumaan ylellisen pehmeät, raikkaat, kosteuttavat & heleyttävät voiteet. <3 Ihoni on talvisin todella kuiva, onneksi näin kevään tullen kuivuus hiljalleen häviää ja voiteitakin voi hieman keventää. Tämä tuotepaketti tulisi enemmän kuin tarpeeseen tämän kotiäidin kaappiin. Huonosti nukutun yön jälkeen muutaman minuutin ihonhoito rituaali on todellista luksusta arjen keskellä. Yritän nauttia pienistä omista hetkistä mahdollisimman paljon – tämä on todellakin yksi niistä.

  • Noora

    Rakkauden resepti: Kosteustus, raaka-aineiden puhtaus ja raikkaus, niin koostumuksellisesti kuin tuoksun puolesta.

    Voimakkaan tuoksuiset rasvat voi jättää suosiolla kauppaan, eikä ole toivottavaa että yövoide peseytyy aamupesun yhteydessä pois ihon pinnalta tai on niin paksua levittää että iho punoittaa operaation jälkeen hinkkaamisesta.

    Helppoa ei ole löytää tuotesarjaa joka olisi sekä kosteuttava, mutta rasvoittumista hillitsevä, sopiva herkälle, mutta epäpuhtaalle iholle ja vielä miedon tuoksuinen (ei tarvitse olla kokonaan tuoksuton). Plussaa eläinkokeettomuudesta ja luonnollisuudesta. Ei ole vielä löytynyt :D

  • S

    Ihoni saa rakastumaan riittävä veden juominen, oikeat hoitotuotteet ja aurinko.

    Kesällä on ihanaa, kun ei tarvitse piiloutua meikin alle (tai eihän kukaan siihen pakota talvellakaan..). Olen myös vanhempana huomannut oikeiden tuotteiden merkityksen. Ihoni ei ole koskaan ollut kovin huonossa kunnossa, mutta olen silti aiemmin taistellut näppylöitä vastaan tujuilla putsareilla. Tuloksena on kuiva iho, johon puhkeaa melkein vielä helpommin näppyjä. Nyt uritän kukistaa epäpuhtaudet täsmätuotteilla. Myös veden juominen tekee ihmeitä iholle :)

  • Liisukkaa

    Pintakuivan sekaihoni saa rakastumaan säännöllinen kuorinta, huolellinen kosteutus ja runsas vedenjuonti! :)

  • -H

    Kuiva ja herkkä ihoni rakastaa aurinkoa sekä kosteuttavia ja hellävaraisia voiteita. Puhdistus on tietenkin kaiken A ja O, sekä riittävä veden juonti ja lepo!!

  • mmarielinaa

    Ah niin ihana sekaihoni rakastuu joka kerta, kun sitä hellitään. Hellin sitä sisäisesti juomalla paljon vettä ja ulkoisesti käyttämällä laadukkaita ihonhoitotuotteita ja meikkejä. Ihoni rakastaa sitä, kun noudatan hyväksi todettuja kauneudenhoitorutiinejani. Ihoni on minulle nykyään valtaisan tärkeä, ja kadunkin hieman teinivuosieni puutteellista ihonhoitoa… Onneksi olen huomannut, että kaikki virheeni eivät jää elämään iholle, joka on tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin koskaan!

  • Paulina

    Runsas vedenjuonti saa ihoni hehkumaan joten minun herkkä ihoni rakastaa vettä :)

  • Ansku

    AURINKO! Aurinko saa mun ihon rakastumaan. Siksi on hyvä että kesä on tulossa ja iho saa taas hieman väriä ja hekumaa. :) Onneksi on hyvät kosteusvoiteet tälläiselle sekaihoiselle keksitty, sillä auringon vaikutuksesta iho alkaa myös kuivua. Sillä haluan Biothermin tuotteet itsellenikin testiin! :)

  • sannami

    Minulla on normaali/sekaiho. Biothermin Aquasource sarjan k.o iholle soveltuvat tuotteet ovatkin olleet käytössä, mutta nyt alkaa purkit tyhjentyä. Toivottavasti arpaonni suosii! :)

  • Sini

    Tällä hetkellä raskaus saa ihoni rakastumaan! Olen ollut onnekas, enkä ole juuri koskaan kärsinyt iho-ongelmista, mutta nyt raskaana iho voi todella hyvin. (Ihotyyppi: pintakuiva sekaiho)

  • Bella

    Lähes 100 % aloevera voide on käytössä mulla päivittäin..uudistaa ja kosteuttaa ihoa luontaisella tavalla. :)

  • Anzu

    Moikka! Täällä ilmoittautuu blogisi pitkäaikainen lukija. Olen viime aikoina kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen, kuinka valoisalta ja elinvoimaiselta ihosi näyttää kuvissa. Itse olen myös kärsinyt pitkään sekaihosta, jossa t-alue rasvoittuu, mutta varsinkin posket ovat erittäin kuivat. Olen kokeiut monia eri rasvoja, sekä geelejä ja vieläkään en ole löytänyt sitä omaa tuotesarjaani, joka sopisi minulle täydellisesti. Uskoisin ja toivoisin, että tämä paketti säännöllisesti käytettynä parantaisi ihoani huomattavasti kesän kynnyksellä ja saisi ihoni rakastumaan ! :)

  • Iina

    En voisi olla ilman biothermin tuotteita ! Ne ovat jo pitkään kuulunut arkeeni :)

  • Jaana

    Minun ihoni rakastaa seerumeita. Erityisesti Bernard Cassieren “bambun kyyneleet” saavat ihoni säteilemään ilosta ja hyvästä olosta.

  • Anette

    Aivan mahtava kilpailu! Kiitos sinulle ja Biothermille tästä! Ihoni rakastaa kosteuttavia, herkälle ja kuivalle iholle tarkoitettuja seerumeita ja voiteita, jotka rauhoittavat ihoa ja poistavat kiristävän tunteen. Mikäli voiteet auttavat poistamaan kuivuusongelman pidemmäksi aikaa, heleyttävät ihoa ja poistavat väsymyksen merkkejä, on tosirakkaus kyseessä! Ihotyyppini on kuiva ja herkkä. Mukavaa päivänjatkoa :)

  • Mukaan upeaan arvontaan! Aurinko tekee aina ihmeitä iholleni, kunhan suojakertoimet on kunnossa. Vai lieneekö ihon hehkuun syynä auringon tuottama hyvä fiilis ..:)

  • Laura

    Ihana arvonta! Rakastan biothermin tuotteita.

    Omaa ihoani saa raikastumaan jokapäiväiset pesut iltaisin ajan kanssa, raikas kosteuttava kasvorasva sekä yleinen vartalorasva ja aurinko. Kevään tultua kun aurinko rupee taas paistamaan enemmän, tunnen ihollani merkittävää puhtautta ja eloa. Lisäksi tähän vaikuttaa myös se, että kevään tultua vähennän myös meikkiä laajalti.

    Olisi mahtavaa jos onni osuisi minulle kerrankin! Hyvä paketti tiedossa. Kiitos mahdollisuudesta siis :-)

  • Joonas Piispanen

    Minut tyttöystäväni ihoon saa rakastumaan sen pehmeys. Osallistun kilpailuun tyttöystäväni puolesta sillä tiedän hänen tykkäävän näistä kosmetiikka jutuista. Toivottavasti siis arpaonni suosii niin saisin hänelle kivan yllätyksen

  • Titta K.

    Ihoni saa rakastumaan hengittäminen, eli ulkoilu ja kuntosalilla hikoilu meikittä. Siihen päälle raikas pesu ja kevyt, kosteuttava voide. Aijai :) Tuota silmänympärysgeeliä olenkin joskus kokeillut ja se oli kevyenä geelinä täydellinen vähän pöhöttäville silmäpusseilleni :D

  • emma

    Viime aikoina olen suosinut pitkälti kookosöljyä ihon rasvaamisessa. Minulla on todella kuiva iho ja kookosöljykin imeytyy samantien jäämättä tahmeaksi kerrokseksi iholle. Ihoni saa rakastumaan ihanan kostettava kasvovoide/ihorasva joka vie ikävän kiristävän tunteen pois iholta imeytyessään. Tää tuotepaketti tulisi ehdottomasti tarpeeseen, sillä biothermin tuotteet ei ihan sovi opiskelijabudjettiin muuten :s

  • Anonymous

    Ihoni saa rakastumaan kun sitä rakastaa takaisin. Omaa ihoani rakastan huolehtimalla sitä että se saa tarpeeksi vitamiineja, valoa, huolenpitoa ja kosteutusta. Ihotyyppini on herkkä ja kuiva, joten huolenpitoa ja rakkautta tarvitaan. Terveisin, Matleena

  • Marjaana

    Käytän aamuin illoin kasvovettä sekä päivä-ja yövoidetta. Iholleni parhaiten sopivat vichy-sarjan tuotteet, kuten idealia-rasvat. Nämä tuotteet täydentäisivät hyvin hoitorutiinejani!

  • Maria

    Raitis ilma ja onnellisuus ovat parasta lääkettä lähes kaikkeen, ne saavat myös ihon rakastumaan. Ruokavalio, veden juonti, uni ja liikunta auttavat myös, mutta viimeisen rakastumisen silauksen antaa hyvä mieli ja ulkoilma.

  • Marika

    Oman ihoni tyyppi on kuiva, ja parhaaksi ratkaisuksi olen todennut jo useiden vuosien käytön jälkeen paksun Nivea Creme voiteen. Kasvojeni iho rakastaa sitä!

  • nenita

    matka kotimaahan – kroatiaan! ihoni rakastaa merisuolaa, raikasta ilmaa sekä auringosta tulleita d-vitamiineja. kohta ihoni pääsee taas rakastumaan.. kesä tule jo!

  • Rosa Ston

    Ihoni saa rakastumaan kunnon hikiliikunta ulkona ja kuorinta saunan yhteydessä. Ihotyyppini on sekaiho ja kaipaisin juuri tuollaista kosmetiikka settiä omaan hyllyyni!

  • saara

    ihoni saa rakastumaan kesän lämmin sadekuuro.

  • emmaemilia

    Wau! En ookkaan aiemmin näistä tuotteista kuullut :) Mulla on Talvisin kuiva ja ympäri vuoden aika herkkä iho, joten ihoni rakastaa kosteuttavia ja herkälle iholle tarkoitettuja tuotteita! Olisi mahtavaa voittaa tälläinen palkinto, sillä itse kuulun niihin naisiin, jotka ei itselleen raaski hankkia näin kalliita kauneustuotteita..

  • AKH

    Tässäpä olisi täydellinen paketti toiselle odottajalle (ja pienten kanssa jo ennestään valvovalle) äidille!! Minulle minulle kiitos!!

  • Jenny Lappalainen

    Sekaihoni saa rakastumaan täydellinen kosteutus ja lämmittävät auringonsäteet (aurinkosuojaa unohtamatta).

  • mii

    Oman sekaihoni saa rakastumaan hyvät ihonhoitotuotteet ja terveelliset elämäntavat Näitä tuotteita olisi kiva päästä kokeilemaan, voi kun arpaonni suosisi :)

  • Suvi

    Mun ihon saa raikastumaan se kun aamulla pyyhin kasvot kasvovedellä. Samalla herää hyvin päivään kun kasvot ovat raikkaat:)!

  • susan

    Oi aivan ihana arvonta! Ihoni on talvisin hyvin kuiva ja herkkä ja tarvitsenkin tehokkaita mutta hellävaraisia tuotteita pitämään ihon heleänä ja hyvinvoivana. Olen jo vuosia suosinut apteekin Vichy-tuotteita. Helsingissä käydessäni ostin testiin Biothermin näytepakkauksia ja rakastuin heti tuohon ylläkin mainitsemaasi seerumiin. Olisin siis enemmän kuin iloinen jos arpaonni suosisi minua tässä upeassa kilpailussa :)

  • Kaisam

    Kuiva ihoni rakastaa runsasta veden juomista ja syväkosteuttajia. Seerumi menee kyllä heti ostoslistalle, sillä olen about saman ikäinen kuin sinäkin :)

  • SiniS

    Minun sekaihoni saa hehkumaan ja hyvin voimaan ehdottomasti aurinko. Talvisin ihoni on sekä rasvainen, että pintakuiva, mutta kesällä kaikki ongelmat tuntuvat poistuvan. Mutta iho kyllä myös kuivuu auringossa, joten tuollainen hoitopaketti tulisi kyllä tarpeeseen!

  • Milla

    Ihoni saa rakastumaan riittävä kosteutus ja hyvä silmänympärysvoide! Sen verran unettomia öitä takana ja suunnilleen saman verran vielä edessä.

    Ihoni on sekaiho. :)

  • marika.t

    Ihoni rakastaa laadukkaita seerumeita ja kasvorasvoja

  • Jonna L.

    Hyvin puhdistavat ja samalla kosteuttavat tuotteet saavat ihoni rakastumaan. Myös tuotteiden hyvä tuoksu ja ylellisen näköiset purkit tekevät ihonhoidosta luksusta ;)

    jonna_lappalainen@live.fi

  • S

    Oih!! Kuulostaisi ihanalta omalle kuivalle iholle, en ole löytänyt oikeita tuotteita kosteutukseeen itselleni monien kokeilujen jälkeen, harmi etten ole tajunnut tätä biothermin sarjaa kokeilla!

    Hyvää kevättä! Hehkut aina niin upeana!!

    S

  • Sonja

    Minulla on aina ollut melko hyva iho, enka ole sita nuorena hoitanut muuta kuin saippualla. Nyt kahdenkympin ylitettyani tuntuu kuitenkin silta, etta iho on alkanut inhoamaan saippuahoitojani ja tarvitsee kunnon kosteutusta pysyakseen kauniina, naita tuotteita olisi ihana testata :)… Maailman paras kauneustuote on mielestani kuitenkin VESI. Vedenjuonnin lisaaminen on aina auttanut pahimpiin finneihin ja pahkuroihin!

  • Jonna

    Minun ihoni saa rakastumaan kunnon hikilenkit, monipuolinen ruoka ja huolellinen puhdistus aamuin illoin. Lisäksi iloinen elämänasenne ilman stressiä pitää ihon kunnossa:))! Ihoni on normaali/Sekaiho

  • Neelia

    Nyt on kilpailu minun mieleeni! Olisipa ihana voittaa tässä, sillä suorastaan rakastan Biothermin ihonhoitotuotteita! Olen käyttänyt niitä jo vuosia, ja minusta tuntuu, että Biotherm on ainoa merkki, joka toimii omalla ihollani tarpeeksi hyvin. Lisäksi olen menossa naimisiin kesällä, ja kuinka hienoa olisikaan, jos hääpäivänäni minulla olisi ihana, hehkuva iho!

    Ihonhoitorutiineihini kuuluu perusteellinen puhdistus aamuin illoin, Aquasource kosteusvoide, silmänympärysvoide aamulla ja illalla sekä iltaisin seerumi. Minun ihoni saa rakastumaan hyvin imeytyvä, laadukas ja kosteuttava ihovoide. Lisäksi kaunis purkki, tuoksu ja heleys ovat tietysti plussaa.

    Minulla on sekaiho, joka on hankala niin talvella kuin kesällä. Talvella iho saattaa kiristellä paljonkin ja kesähelteillä taas rasvoittua. Hoidan ihoani paljon ja välillä stressaan paljonkin sen takia.

  • Maarit

    Ihoni tuntuu rakastavat urheilua ja hikoilua :D kunnon hikisession ja ihon puhdistuksen jälkeen iho hehkuu :)

  • Pau

    Ihoni saa rakastumaan puhdas ja raikas tunne! Puhdas, mutta kuitenkin kosteutettu:)
    Kovan lääkekuurin vuoksi ihoni on nyt muuttunut rasvaisesta todella kuivaan, joten kosteutusta arvostaa nyt eri tavalla.

  • Johanna

    Ihoni tarvitsee kosteutta ja hellää huolenpitoa. Se voi hyvin, kun pesen meikit huolellisesti pois, käytän kosteuttavia seerumeita ja kasvovoiteita sekä pidän stressin kurissa. Lisäksi liikunta ja veden juominen heleyttävät ihoani. Ihotyyppini on kuiva sekaiho. Tuotepaketti kuulostaa todella ihanalta ja tulisi tarpeeseen.

  • suvi.

    Minulla on herkkä iho, joka vaatii kunnon tuotteita ja kosteutusta mutta tällä hetkellä rahat ovat tiukassa niin ei ole varaa ostaa mitään kunnolista eli tämä palkinto tulisi tarpeen. Ihoni saa rakastumaan kosteuttavat ja hellävaraiset tuotteet ♡ ihoyyypiltäni olen herkkä sekaiho.

  • Jaana

    Ihoni saa rakastumaan rakkaitteni; mieheni ja ihanien pienten tyttöjeni kosketukset – silitykset ja pikkupusut. Nämä saavat ihon ihanasti kihelmöimään siitä tunteesta :)

    Ihotyyppini on pintakuiva sekaiho. Mahtava tuotepaketti, josta olen käyttänyt tuota silmänympärysvoidetta. Ihan paras tute ja pakkaus(!!!!) ikinä.

  • Heidi Patama

    Vesi,aurinko,kevät,rakkaus,hyvät ja laadukkaat ihonhoito tuotteet,hyvä olo sisältä ja ulkoa,liikkuminen,huolehtiminen omasta hyvin voinnista,terveellinen ruokavalio ja että en stressaa liikoja,tämä kaikki saa ihoni rakastumaan ja minut rakastumaan ihooni! :)

  • Höde

    Aurinko saa ihoni rakastumaan! Arvontaan mukaan :)

  • Mervi

    Ihoni saa rakastumaan hyvä ruokavalio, runsas vedenjuonti ja hyvät ihonhoitorutiinit. :) Olen itsekin vannoutunut Biothermin tuotteiden käyttäjä, ihan paras hinta-laatusuhde! =)

  • karkkinen

    Ihoni raikastuu kasvovedellä – tai ainakin minusta tuntuu siltä! Kasvovesi tuntuu antavan sen viimeisen raikastavan pisteen iin päälle. Jos tilanne on oikein tukala, kirkastan ihoani myös erilaisilla naamioilla :)

  • Saikku

    Aurinko ja lämpö, vesi, raikas ilma ja ulkoilu sekä laadukkaat ja kevyet ihonhoitotuotteet saavat minun ihoni rakastumaan. :)

  • lilyyy

    Pintakuiva mutta rasvoittuva sekaihoni rakastaa terveellistä ja tasapainoista elämää ja sellaista rentoa otetta asioihin. Ja pienen poikani pusuja tietty! <3 Kohta kahden pienen lapsen äitinä aika tosiaan on kortilla, mutta ihonhoitorutiineista on tullut minulle päivän luxushetki. Josta en muuten ihan hevillä luovu! :)

  • Eve T

    Ihoni on kiristävän kuiva, joten iho on onnessaan jos saa iltaisin ja aamuisin jotain täyteläisen kosteuttavaa ja ihoa pehmittävää.

  • Janni

    Ihoni rakastaa viikottaista kuorinta, naamio & meikitön päivä – traditiota. Nyt raskaana ollessa tuntuu, että iho tarvitsee myös lepoa ja vettä, vettä ja vettä. Tämän kun unohtaa kerran, voi seuraava aamuna herätä esim. finni silmäluomessa. Juu nauratta nyt, mutta juuri silloin ei! Olisi ihana saada arkeen pientä luxusta ja voittaa Biothermin tuotteet omaksi.

  • Katri

    Minun ihoni rakastaa liikuntaa, veden juontia ja aurinkoa :) minulla on kuiva iho

  • Minja

    Ihoni saa rakastumaan kunnon kosteusvoide. Pintakuiv ihoni reagoi hetkessä jos en käytä kunnon kosteusvoidetta päivittäin.

  • Jennajuulia

    Ihoni saa rakastumaan hyvä päivittäinen ihon puhdistus ja kosteutus ja viikottaiset kasvonaamiot ja kuorinnat :)

  • Henriikka

    Minun ihoni saa rakastumaan se, kun lopetin tupakoinnin pari kuukautta sitten ja se, kun juon paljon vettä. Ihotyyppini on normaali/sekaiho.

  • Foxinthesnow

    Nuorempana kamppailin aknen ja rasvoittuvan ihon kanssa, mutta nyt kahdenkympin loppupuolta käyvänä oon vasta äskettäin tajunnut et käytän edelleen rasvoittuvan ihon tuotteita vaikka ihotyyppini on normaali/sekaiho. Mun ihon saa rakastumaan kun puhdistaa huolellisesti, laittaa naamion ja rauhoittuu itsekseen, sitten hoitaa sitä seerumilla ja erittäin hyvin kosteuttavalla tuotteella! En ole vielä löytänyt itselleni luottosarjaa, mutta biothermin nimeen vannoo moni ja olenkin innolla mukana arvonnassa kokeilemassa jos vaikka tärppäisi :)

  • Laura

    Kolmeakymppiä kun ikä lähestyy huomaa, että iho tarvitsee aivan erillä tavalla kosteutusta, kuin nuorempana. Ihoni on sekaiho, mutta varsinkin talvisin kärsin ihon kuivuudesta. Setti tuotteita olisi aivan mahtava juttu!

  • iitu

    Mä ihastuin Biothermin uuteen skin-best-seerumiin! Täytyisi kokeilla samaa voidetta kaveriksi. Aquasourcen vihreä voide on ollut tälle sekaiholle paras :)

  • Arja

    Minulla on myös pintakuiva iho. Sehän rakastaa sitä, että urheilen, syön terveellisesti, juon paljon vettä ja nukun riittävästi. Joskin en aina voi sitä hänelle tarjota, pienen lapsen äiti kun olen <3

  • mia

    Ihana arvonta, mukana ollaan! Ihoni rakastaa ilman muuta viikonloppuja – meikittömiä päiviä ja hemmotteluhetkiä. Arkisin meikkailen ja rasvaan ihoni säännöllisesti, viikonloppuisin puhdistan, laitan kasvonaamion ja kuorin. Ja suurin osa viikonloppuaamuista menee meikittä, jotta kasvoni saavat rauhoittua ja levätä :)

    • mia

      Ja siis ihotyyppi minulla on sekaiho :)

  • Sonia

    Ihoni rakastuisi Biothermin kosteuttaviin ja heleyttäviin tuotteisiin, sillä omistan hieman hankalan, kuivan ja couperosaan taittuvan ihon. Talvella ihoni huutaa kosteutusta ja kesällä heleytys kuulostaa punoittavan ihoni pelastukselta! :)

  • Eeri

    Omalle hipiälle tärkeintä on hyvä hoitaminen/ puhdistus ja ennen kaikkea lepo, stressin vaikutukset näkyvät ihossa hetkessä :( toivottavasti arpaonni suosii. Kevään stressin ja kiireen jäljiltä hipiäni on valmis ottamaan kesän vastaan, mutta apuja vielä kaivataan! Ihotyyppi on siis sekaiho, mutta täälläkin kärsitään pintakuivasta hipiästä.

  • miss

    Raikkaus, rakkaus ja puhtaus – siinä on hyvä paketti!

  • Suvi

    Kuukauden ikäisen pojan äitinä olisi ihana saada tietää mikä saa ihoni rakastumaan :D ihotyyppini taitaa olla sekaiho

  • Sini

    Ihoni saa rakastumaan raikas ulkoilma yhdessa lasteni kanssa. Paras hehku iholle tulee iloisesta yhdessaolosta ulkoilmassa. Tietty laadukkaat ihonhoitotuotteet auttavat asiaa ;) Terv. Kuivaihoinen mamma

  • RvaH

    Vau mikä arvonta!

    Pintakuiva ihoni rakastui, kun esittelin sen yksi ilta vinkkisi ansiosta yövoiteen alle levitettävälle seerumille, rakkautta on siinä suhteessa riittänyt ja riittää edelleen!:) rakkautta ensisilmäyksellä, indeed!

  • mjai

    terveellinen ruokavalio ja stressittömyys

    kuiva iho

  • Hanna

    Ihoni on todella pintakuiva kesät talvet. Ainut tuote mikä on saanut poskien kuivat laikut hälvenemään, on 99%:n Aloe vera -geeli. Alunalkaen ostin geelin hoitamaan auringon polttamia olkapäitäni ja pelastamaan rantalomani, mutta tuntuipa tuote hellivän myös kasvojen ihoa.

  • Henna

    Oma ihoni rakastuu joka kesä, rakastuu aurinkoon ja lämpimään säähän. Ihoni on erittäin pintakuiva ja suurimmaksi ongelmakseni ihonhoidossa on noussut talvi ja pakkaset. Tilanne on jopa niin paha, että talven jäljiltä ihooni nousee aina miliumeja, jotka voi poistaa vaan kosmetologilla. Ainoa apukeino näiden välttämiseen olisi hyvät kosteusvoiteet, joita en ole vielä selvästi itselleni löytänyt. Toivottavasti onni nappaisi ja pääsisin näitä kokeilemaan! :)

  • Tiia

    Ihoni saa rakastumaan, kosteutus, heleytys ja ihana kevyt tuoksu. Rakastan myös kauniita, eleettömiä puteleita. <3

  • Vivian P.

    Ihoni saa rakastumaan hyvät ihonhoitotuotteet. Ihoni on paikoittain kuiva (pintakuiva?) ja tarvitsee juuri oikeat välineet sen hoitoon. Käyn salilla, joten tykkään olla luonnollisen ja raikkaan näköinen. Ihastuinkin Lancomen Miracle Air de tein tuotteeseen, joka on ollut päivittäisessä käytössä about 1-2kk. Olen lähdössä viettämään 30-vuotis juhliani New Yorkiin parin viikon päästä ja tarkoituksena olisi ostaa taas satsi ihonhoitotuotteita taxfreesta. Tässä oli siis oiva vinkki mitä kokeilla sauraavaksi :)
    Kiitos vielä inspiroivasta blogistasi ja mukavaa viikonloppua!

  • Nkl80

    Kyllä se vaan on vesi, joka pitää ihon kauniina.. juotuna siis.
    Sekaiholle tarkoitetut tuotteet sopisivat minun iholleni.

  • Ihania kuvia, niin kauniita kaikki :) Oma ihoni on lähtökohtaisesti melkko helppohoitoinen, mutta kyllä ihon kosteutus ja tietysti huolellinen puhdistus on ainakin omalla kohdallani kaiken A ja O.

  • Eveliina

    Rakastan ruskettunutta ihoa, mutta se saa ihoni kuivaksi. Minulla on ollut aina kuiva iho ja talvisin nenänpääkin hilseilee. Sen takia ihoni rakastaa kaikenlaisia syvä kosteuttavia tuotteita, mutta minulle on viellä vähän hakusessa minkälaisia tuotteita ihoni kaipaa!

  • Susanna

    Ihoni saa rakastumaan laadukkaat voiteet ja seerumit ja Biothermiä olen käyttänyt paljon,se on ehdoton lempparini!:)

  • Meeri

    Hyvät yöunet ja riittävä vedenjuonti saa ihoni rakastumaan! Ihotyyppini on sekaiho.

  • Emmu

    Ihoni on hehkunut raskauden aikana ja mitä ilmeisimmin se on rakastanut muuttunutta hormonitoimuntaa.:)

  • Daniela

    Hyvä ja terveellinen ruoka, liikunta ja veden juonti sekä oikeanlaiset ihonhoitotuotteet saavat ihoni rakastumaan.

  • Hanna

    Riittävä veden juonti! :) Ihoni on sekaiho.

  • Laura

    Ihoni saa rakastumaan kävelylenkki hapekkaassa ilmassa sateen jälkeen – meikittömänä tottakai. :)

  • Maija

    Minun kuivaakin kuivemman ihoni saa rakastumaan päivittäiset puhdistukset, viikottaiset kasvonaamiot ja aamuin (ja etenkin) illoin paksut kosteusvoidekerrokset! Ihoni saisi kyllä varmasti rakastumaan myös kyseiset Biothermin tuotteet :-)

  • Kristiina

    Mun iho on ainakin positiivisella tavalla pökerryksissä kaikista ihanista, runsaista seerumeista!

  • Päivikki

    Runsas vedenjuonti ja välillä pieni hemmottelu saa ihoni rakastumaan.

  • Nette

    Oi mikä huikee kilpailu! Tämön nassun saa rakastumaan ehdottomasti kaikki kosteuttavat tuotteet! Pintakuiva sekaiho täälläkin, nämä tuotteet olis varmasti mua varten :)

  • Suvi Toivonen

    Hyvä tuoksu ja kosteutus.

  • Biotherm on ollut suosikkini kautta aikojen, mutta jostain syystä vaihdoin välillä Lumenen tuotteisiin..ja pakko kyllä todeta, että eivät vain toimi omalla pintakuivalla ihollani yhtä hyvin! Eli kunhan saan purnukat tyhjäksi on aika palata takaisin luottotuotteiden pariin :)

  • Johanna

    Oma iho on onnellisimmillaan kesällä. Aurinko auttaa kaikkeen! Talvella sekaiho kuivuu ja kutisee, sisälämmitys, pakkanen ja auringon valon puute ovat iholleni pahinta!

  • Sanna

    Sain pari vuotta sitten jouluahjaksi Biothermin kasvojenhoitosetin, jonka jälkeen en olekaan muita kasvojenhoitotuotteita käyttänyt! Pidän erityisesti niiden kevyestä koostumuksesta, nopeasta imeytymisestä ja siitä, että iho tuntuu välittömästi pehmeältä ja raikkaalta. Minulla on hieman kuiva iho, joten vastauksena kysymykseen, ihoni rakastaa Biothermin kosteuttavia voiteita yli kaiken! ;) Palkintoon kuuluvista tuotteista vain tuo Aquasource-kosteusvoide on entuudestaan tuttu, joten olisi kiva päästä testaamaan uusia Biothermin tuotteita!

  • Helena

    Ihoni rakastuu kun se saa kunnon yöunet ja terveellistä ruokaa :)

  • Laura

    Ihoni saa rakastumaan kosteutettu tunne ja heleän hehkuva lopputulos. Minulla on sekaiho, joten toiveeni ei kovin usein toteudu.

  • pirdeliina

    Runsas vedenjuonti on saanut oman ihoni hehkumaan paremmin.

  • Mari

    Sekaihoni saa rakastumaan aurinko!

  • Sofia

    Kosteutus ja riittävä veden juonti :) Ihoni on kuiva ja herkkä.

  • Saara

    Minun ihoni saa rakastumaan ihotyypilleni oikein valitut raikkaat puhdistustuotteet. Ihonhoitorutiineista kiinni pitäminen, oikea ravinto ja liikkuminen lisäävät rakkautta. Ihoni on normaalin ja sekaihon sekoitus. Ihoni rakastaa Biothermia! Ymmärrän miksi niin monet muutkin naiset rakastavat :)

  • Annina

    Oman ihoni saa rakastumaan säännöllinen liikunta ja hyvä ravinto! :) olen ihotyypiltäni normaali-ihoinen

  • Marika

    Minun ihoni saa rakastumaan jokapäiväiset puhdistukset ja rasvaukset. Raikas ja heleä iho tuntuu ja näyttää hyvälle. Biothermin tuotepaketti tulisi tarpeeseen(normaali/sekaiholleni) ja olisi ihanaa hemmottelua joka päivään, joten toivottavasti arpaonni suosii!:)

  • Ah, olen ihan myyty! Tällä hetkellä käytän Biothermin kuivan ihon tuotteita ja RAKASTAN niitä, mutta valitettavasti esittelemiäsi tuotteita en ole vielä päässyt kokeilemaan. Minun rutikuiva ihoni on saanut aikamoisen annoksen lisää ryppyjä 8 kuukauden ikäisen vauvan myötä, joten olisi aivan ihanaa päästä kokeilemaan näitä <3 Voi vitsit, toivottavasti onnais!

    Ihoni rakastuu yhä uudelleen ja uudelleen ihaniin tuoksuihin, pehmeyteen ja kosteuttavuuteen.

  • Alinamoi

    Ihoni on mahdottoman herkkä ja siitä syystä myös herkkä ja vaikeasti rakastuva, mutta kun se saa kosteutta ja raikkautta niin se on myyty. Ihoni rakastaa kosteutta ja sen seurauksena se hehkuu kuin vastarakastunut:)

  • maarit

    Ihoni rakastaa ihanan lämpimiä kesäpäiviä jolloin se saa (sopivan suojakertoimen kera) kylpeä auringossa! Ihotyyppini on kuiva.

  • Jas

    Minun ihoni saa rakastumaan kesäsade ja aurinko! Molemmat tuntuvat ihanalta puhtailla kasvoilla, mutta valitettavasti eivät yksin riitä pitämään minun(kin) pintakuivaa hipiääni hehkuvana. Siksipä satsaan hyviin kosteusvoiteisiin, mutta Biothermia en ole jostain syystä koskaan käyttänyt! Nyt voisi olla aika kokeilla :)

    • Lenita Leppälä

      Ihoni on pintakuiva. Reagoi helposti. Kun käytän syväkosteuttavia naamioitu ym. Ihoni kostautuu ja harmaa sävy katoaa. Kesällä aurinko saa ihoani rakastumaan. Lämpimistä sä teistä. Hyvän aurinkorasvaa kera.