CATEGORIES

Lancôme kasvo 2020!

3.2.2020

*Kaupallinen yhteistyö Lancômen kanssa*

On aika kertoa teille uutiset, mistä olen jo pidemmän aikaan ollut erittäin iloinen ja otettu. Minua pyydettiin jatkamaan Lancômen kasvona seuraavallekin vuodelle! Valtavalla kiitollisuudella ja ilolla jatkan Lancômen lähettiläänä vuonna 2020!

Olen tästä niin valtavan otettu. Kun n.15 vuotta sitten aloitin kansainvälisen kaupan opinnot Hollannissa mietin, että haluaisin joskus päätyä muoti- tai kauneusalan markkinoinnin puolelle. Silloin jo sanoin miehelleni, että olisi aika unelma olla joskus Lancômella töissä. Olihan se pitkään ollut ylivoimaisia suosikkimerkkejäni. Omista meikeistä ja ihonhoidon tuotteista n.80% on Lancômea – jo ennen yhteistyötäkin. Se, että nyt yli vuosikymmen myöhemmin, kolmen lapsen äitinä, saan toimia Lancôme Suomen kasvona ja edustajana on jotain ihan käsittämätöntä. Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä iloa ja kunniaa.

Mekko / PR-laina Zalandon tämänhetkinen valikoima

Tänä vuonna haluan osallistuttaa teitä paljon entistä enemmän. Olkaa siis hereillä, koska tulen jakamaan paljon mahdollisuuksia testata mitä upeimpia uutuustuotteita ensimmäisten joukossa. Kokemuksenne ja arvionne tulee olemaan tärkeässä roolissa! Teille suunnattu tapahtumakin on suunnitteilla… Toivon näkeväni teitä vielä paljon tämän vuoden puolella <3 Olette antaneet ihan hurjan määrän positiivista palautetta viime vuoden yhteistyöstä ja olen siitä niin onnellinen. Oman työni tähtihetkiä on ehdottomasti ne, kun pystyn tarjoilemaan teille hyödyllisiä ja hyviä vinkkejä ja kirjoituksia, mistä te saatte jotain irti. Parasta minulle tässä työssä on teidän kanssa keskustelu ja asioiden yhdessä läpi käyminen <3 Kiitos teille siitä, että mahdollistatte tämän unelmatyön! <3

34 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Laura

    Hieno homma, onnea. Saisitko nyt kevään uutuuksista tehtyä postausta, huulikiillot, punat, aurinkopuuteri, luomiväri jne. Kotiäitinä nämä meikkivinkkipostsukset tervetulleet ja tietty arvonnat myös, josko jotain voittausi itselleen piristykseksi taaperoa hoitaessa ja kohta uuden vauvan kanssa käytettäväksi…

    • Hanna Vayrynen

      Ihanaa, kiitos postausideasta! Tän pyrin toteuttaa! :)

  • Maija M.

    Paljon onnea Lancome-pestin jatkon johdosta! <3 Tuo persikanvärinen mekko on muuten ihan mieletön! <3

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana! <3 Ja hei muuten se on livenä ehkä enemmänkin vadelma! :)

  • Marika

    Paljon onnea! Olet upea ja juuri oikea henkilö tehtävään! ❤️ Innolla jään odottamaan tulevia postauksia.

    • Hanna Vayrynen

      Iso kiitos <3 Olen todella iloinen ja otettu että tekin koette niin! <3

  • Iida

    Fi-fiu Hanna! Mitä kuvia! Olet upea, ja teidän uusi koti mitä parhain studio! En ymmärrä miten viimeaikaisissa postauksissa kuvailemasi öitä myöten remontoiminen ja muuttaminen ei näy susta hitustakaan, mutta ehkä kuvien kauneuden kruunaava vapautunut olemus ja hymy tulee juurikin urakan päättymisestä ja uuden kodin onnesta. Huikean kauniit kuvat kaiken kaikkiaan!

    Olipa kiva kuulla monen vuoden takainen haaveesi juuri Lancomelle työskentelystä. Vahvistaa käsitystä siitä, että kyseessä ei ole vaan jokin kaupallinen yhteistyö, vaan tuotteita, joita suosittelisit kaverillesikin. Lancome kuitenkin on varmasti uudistanut kutsusi brändin lähettilääksi ihan numeroiden perusteella – mä ainakin ilmoittaudun mainoksen uhriksi!:D Tilasin uteliaisuuttani Black Friday -tarjouksista kasan kosmetiikkaa, jota olit suositellut 2019 varrella. Ilokseni sain huomata, että moni niistä muodostui muutamassa viikossa uusiksi luottotuotteikseni!

    Yksi juttu mitä joskus pohdin on se, että pari vuotta sitten kerroit tykkääväsi Sensain 2-vaiheisesta puhdistuksesta iltarutiininasi. Sensai on yksi omista luottomerkeistäni varsinkin just puhdistustuotteiden osalta. Kiinnostaisi kovasti kuulla sun vertailevan sun edellistä ja nykyistä kasvojenhoitorutiinia, mutta sopimukset varmastikin estää avoimesti vertailevan postauksen… pitäisi päästä sulta kyselemään tästä off the record;)

    • Hanna Vayrynen

      Sä olet ihana <3 Ja tiedätkö, kyllä se näkyy, mutta pitkästä aikaa laitoin vähän meikkiä ja olo on juuri kuten sanoit: onnellinen ja vapautunut <3

      Ja kyllä, tämä on minulle ison unelman toteenkäyminen - tosin muodossa mitä en olisi aikanaan voinut edes kuvitella. Ja hei ihana kuulla! <3 Koska itse todella vannon monien Lancome tuotteiden nimeen! <3
      Ja hei Lancomella ymmärretään 110% että ei mun kaikki kosmetiikka voi olla pelkkää Lancomea ja ei missään nimessä pidä piilotella niitä mjuita tuotteita mitä käyttää myös! :) Olen siitä ihan äärimmäisen iloinen, että he näkevät asiat samalla tavalla kuin minä: Se tekeekin tästä hommasta juurikin aitoa ja saan todella sanoa ihan suoraan miten oma tilanteeni on! :) Mutta siis Sensai on ehdottomasti (Estee Lauderin muutaman tuotteen rinnalla) merkki jolla on myös paljon aivan ihania tuotteita ja voin ehdottomasti suositella niitäkin. Erityisesti sitä tuplapuhdistusta, veden minimointia sekä tuplakosteutusta. Sensailta onkin monet ne tuotteet kaapissani, mitkä eivät Lancomea ole :)

  • Tiina

    Tiedätkö, että kun kuviasi katsoo, niin kaiken ulkoisen upeuden lisäksi, näkee ihmisen siellä kaiken keskiössä. Onnittelut yhteistyön jatkumisesta!

    • Hanna Vayrynen

      En kestä miten kauniisti sanottu. liikutuin. Kiitos <3 Inhimillisiä kohtaamisia <3

  • Johanna Burtscher

    Southern belle vai old Hollywood glamour – oli vaikea valita, kumpi look on kauniimpi, mutta klassinen kauneus vei voiton! :) Vasta kolmannen tyttären saaneena voin vielä vain haaveilla käyttäväni tuollaista mekkoa. Olet kaunis, se sopii sinulle! Suuresti onnea myös Lancome-lähettiläälle! <3 Ehkäpä voisit vinkata itseään laiminlyövälle, ajanpuutteesta kärsivälle mamalle mitkä on ne välttämättömimmät ihonhoitotuotteet, jotka kannattaa hankkia, ettei ihan tässä rapistu. :D Olisin kovin kiitollinen, sillä aikaa ilta- tai aamurutiineihin ei kummasti ole.

    – Johanna Itävallasta

    Ps. Teillä ei ole blogikoti, teillä on leffakoti! Portaat on yhtä unohtumattomat kuin Clueless ja Father of the Bride -leffoissa! <3

    • Hanna Vayrynen

      Voi onneksi olkoon! <3 Ja olehan itsellesi armollinen - kehosi on tehnyt valtavan työn ja antanut teille niin valtavasti! <3 Mutta ymmärrän niin hyvin tuon tunteen ja itsensä laiminlyönnin... Niin olen tehnyt minäkin... Nyt vasta hiljalleen palailen oman liikunnan pariin - onneksi päivittäinen hyötyliikunta ja aktiivinen arki on muuten pitänyt huolta. Ja hei loistava idea - tämän toteutan! Suosikkituotteeni <3

      Ja apua, että mä pikkutyttönä rakastinkaan Cluellesia :D :D Ja totta, nää on kyllä mielettömät portaat. Talon entinen omistaja (ja rakennuttaja) sanoikin, että sai portaisiin inspiksen jenkkileffoista <3

  • Sanna

    Tuo etusivun kuva on kaunein ikinä. On ollut hauska seurata kehitystä eteisen-asukuvista tähän hetkeen. Kiitos siitä! Ja jatkoa odotellen.

    • Hanna Vayrynen

      Voi iso kiitos todella kauniista sanoista ja sitä enemmän kaikista näistä vuosista, myötäelämisestä ja tuesta!! <3

  • Roosa

    Olet upea! Kohta 10v sinua seuranneena ei mulla ole kuin kiittämistä. Kaikista uusista näkökulmista ja ajatuksista mitä olet herättänyt. Onnea yhteistyön jatkamisesta, se meni juuri oikealle henkilölle!

    • Hanna Vayrynen

      10 vuotta!!!! <3 En tiedä miten kiittää sinua kaikista näistä vuosista - siitä tuesta ja myötätunnosta <3 Kiitos valtavasti <3

  • Ulrika

    Nyt on pakko kommentoida, että ihan tyrmäävän upea tämä blogin uusi “kansikuva”. Nainen, stailaus ja miljöö. Ten points!
    Ulrika

    • Hanna Vayrynen

      Kommentti kertoo aina eniten kommentoijasta <3 Kiitos hyvyydestäsi ja siitä miten näet muut<3

  • Veera

    Onnea! Olet nappivalinta Lancomen lähettilääksi!
    -Veera

    • Hanna Vayrynen

      Iso kiito Veera tuestasi <3

  • Paula

    Voi Hanna ihanuus. Olet eka bloggari, jota olen seurannut ja matka jatkuu. Ihana nähdä sisustuksesi, koska itse muutin juuri uuteen kotiin myös. Pidän kaikesta mitä sinäkin. Kaikkea hyvää elämääsi♥️

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana niin paljon että olet seuranani <3 Paljon onnea ja ihania hetkiä uuteen kotiin <3

  • Annika

    Ihana mekko! Ihanasti väriä kaiken valkoisen keskellä. Toivottavasti sisustukseenkiin eksyy vähän värejä :) kiva seurata kuinka uusi kotinne muotoutuu. Ja onnittelut Lancomen lähettiläälle, aivan huippu pesti!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos paljon <3 Itsekin jännityksellä ja ilolla seuraan mitä tästä tulee... :D

  • Saaramaria

    Ihan mielettömät kuvat ja sinä! Innolla odotan, mitä kaikkea yhteistyö tuo tänä vuonna mukanaan. Onnittelut upeasta yhteistyöstä!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana hurjasti tuesta <3 (Hyvinä ja vaikeina hetkinä <3 )

  • Vivian

    Onpa upeita uutisia, tuhannesti Onnea<3 Taidanpa kommentoida ihka ensimmäistä kertaa, seuraillut olen jo vuosia kylläkin. Uudessa kodissamme saa kyllä upeita kuvia, näytät entistä säteilevämmältä! Kaikkea hyvää uuteen kotiin ja kevääseen.

    • Hanna Vayrynen

      Iso iso kiitos <3 Ja suurempi kiitos siitä että jätit ekan kommentin - niin ihana kuulla sinusta <3 Toivottavasti ei jää viimeiseksi <3 Ihanaa viikkoa <3

  • Nette

    Ihan mieletöntä, mahtavaa! Mitä suurimmat onnittelut <3 pesti meni jälleen oikealle henkilölle. Innolla odotan kirjoituksiasi ja kokemuksiasi tuotteista. :) Ja siis vau miten upea olet – tyrmäävän kaunis!

    • Hanna Vayrynen

      Iso iso kiitos luotosta ja tuesta <3 Ja kommentti kertoo aina puhujasta <3

  • Haidi

    Yaasss ! Ihan mahtava uutinen, onnea Hanna ❤️ Merkki on kyllä niin sinulle sopiva ja yhteistyöt heidän kanssaan oli viime vuonna ihan mahtavia, joten ihana päästä näkemään niitä lisää tänä vuonna.
    Enkä nyt tiedä fiilistelisinkö enemmän tätä uutista, kuvia, sun lookkia vai sitä mitä asunnosta näkyy 🙊

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana <3 Joo tulee vielä vaikka ihania mahdollisuuksia - toivottavasti voit olla mukana! <3

  • Merja

    Upea Hanna ja upeita kuvia! Onneksi Olkoon, olet niin täydellinen Lancome-kasvo.
    Lancome on minunkin luottomerkkini.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana niin paljon tuesta taas <3