CATEGORIES

Microblading by Suvi Tiilikainen

24.5.2017

Viime aikoina suosioon ovat nousseet microblading-tekniikalla tehdyt ”3D-kulmakarvat”. Kulmiin piirretyt karvat näyttävät usein niin aidoilta, että niitä voisi luulla oikeiksi. Kyseessä ei kuitenkaan ole tatuointi, sillä microblading haalistuu pois noin vuoden jälkeen. Microblading-tekniikka on kulmamuotoilua, jossa kulmat pigmentoidaan. Näin niistä pyritään saamaan luonnolliset, pitkään kestävät ja juuri omiin kasvoihin sopivat. Jokainen karva piirretään yksitellen. Kulmien teko koostuu neljästä osa-alueesta: muotoilusta, itse toimenpiteestä, jälkihoidosta sekä vahvistuskäynnistä.

Tietoa Microbladingistä ja sen teosta lyötyy netistä pilvin pimein. Siksi tässä postauksessa keskityn kertomaan oman kokemukseni toimenpiteestä. Kuvissa minulla näkyy Suvi Tiilikaisen tekemät microblading-tekniikalla huolitellut kulmakarvat.


Kuvat otettu viikko ensimmäisen käsittelyn jälkeen

Miksi päädyin microbladingiin?
Työni ansiosta olen saanut ilon tutustua ihastuttavaan Suvi Tiilikaiseen. Hän on myös meikannut minut ja siskoni muutamaan tilaisuuteen milloin olen saanut kokea hänen taitonsa. Hänellä on erittäin hyvä silmä siihen, mikä sopii kenellekin. Ja onhan Suvi itsessään kuin kävelevä käyntikortti. Todella kaunis nainen kaikin puolin. Siskollani oli tullut Suvin kanssa puhetta microblading-tekniikasta ja päätynyt tekemään kulmat hänellä. Koska siskoni on todella tarkka kulmakarvoistaan kiinnostuin minäkin tekniikasta. En ole koskaan ollut mitenkään tyytymätön kulmiini, mutta ne ovat ne, mitkä meikkaan lähestulkoon aina arjessa. Vähän meikkivoidetta, ripsaria, huulikiiltoa ja kulmat kuntoon. Kulmat antavat raamit kasvoille ja siksi yleensä ne huolittelenkin ja niitä hieman vahvistan arkimeikissäkin. Vähän enemmän toimenpiteestä luettuani kiinnostus yltyi, mutta samalla tärkeimmäksi asiaksi nousi se, että tekijän on oltava huippu. Minun on luotettava kulmien tekijään täysin. Jos microbladingiin päädyn niin ehdottomasti tahdoin Suvin tuoliin. Nähtyäni siskon kulmat olin vakuuttunut. Todella luonnollista, kaunista ja hyvää jälkeä. Ei siinä mennyt pitkäänkään, kun sovimme Suvin kanssa minullekin ajan.

Miltä käsittely tuntui?
Toimenpide koostuu neljästä osa-alueesta: muotoilusta, itse toimenpiteestä, jälkihoidosta sekä vahvistuskäynnistä. Ensiksi Suvi muotoili kulmat ja varmistutti muodon minulla ennen toimenpidettä. Kulmien värin Suvi valitsi ihooni ja hiuksieni sävyyn sopivaksi. Heti ensimmäinen ehdotus oli minusta nappi ja lähdimme tositoimiin. Toimenpiteessä käytetään pieniä erikoisteriä, joilla ihoon vedetään pieniä viiltoja, jotta väripigmentti pääsee sen sisään. En valehtele – ei homma täysin kivutonta ole. Kyllähän terien käyttö iholla tuntuu, mutta ei se kamalan kivuliasta ole. Suvi käytti puudutusainetta läpi käsittelyn, joka sai toimenpiteen tuntumaan kuin joku nyppisi kulmia vähän ronskimmin ottein. Tämä vaihe kesti n.tunnin. Kun olimme valmiit kulmia aristi hieman ja pientä punoitusta oli havaittavissa. Ei kuitenkaan niin huomattavaa, että muut olisivat sitä huomanneet. Kulmat olivat tummahkot (mutta eivät liian tummat siltikään), mutta Suvi kertoi värin haalenevan seuraavan kymmenen päivän ajan. Kaikilla tosin yksilöllisesti.

Miten paraneminen sujui?
Parenemisessa kestää yleensä viikosta kymmeneen päivään. Tässä ajassa kuollut ihosolukko lähtee irtoamaan ihosta. Sain Suvilta mukaan kulmakarvageelin, jota minun tuli muutaman kerran päivässä lisätä – vähintään aamuin ja illoin. Minulla iho ei rupeutunut huomattavasti ja kulmien aristuskin hävisi vielä saman päivän aikana. Kulmani näyttivät jo viikon jälkeen tervehtyneet (yllä olevat kuvat otettu viikko käsittelyn jälkeen) pientä rupea huolimatta, vaikka jo heti laiton jälkeen ne näyttivät luonnollisilta ja kauniin huolitelluilta. Väri vaaleni hieman, mutta ei merkittävästi. Väripigmentti tarttuu ja pysyy eri ihmisillä eri tavoin ja sitä on lähestulkoon mahdotonta ennustaa. Kuukauden jälkeen menin vahvistuskäynnille Suville katsomaan tulisiko meidän vielä jotain hioa. Väri oli Suvinkin mielestä pysynyt erinomaisesti eikä meidän tästä syystä tarvinnut juuri tehdä mitään. Muutaman hienopiirron lisää teimme, mutta todella vähällä käsittelyllä selvisin.

Kuva otettu kuukausi vahvistuskäynnin jälkeen

Olenko tyytyväinen?
En pysty edes sanoin kuvailemaan miten tyytyväinen kulmiini olen. Kuten ylhäällä mainitsin, en ole koskaan ollut mitenkään tyytymätön kulmiini. En ole kokenut tarvitsevani kulmakäsittelyä. Joten nyt lopputuloksesta nauttiessa olen ihan ällikällä lyöty. Miten suuren, mutta luonnollisen muutoksen nämä Suvin kulmat tekivätkään! Hyvä että uskaltauduin! Ihan kuin kasvot olisivat saaneet jonkut piristyshoidon! Suvi teki todella hyvää jälkeä ja kun olen tästä Instagram-tarinoitteni puolella rupatellut olen saanut kulmistani hurjan määrän hyvää palautetta. Luovuin nyt ripsienpidennyksistäkin (ylimmissä kuvissa ne vielä silmissä) kun huolitellut kulmat tekevät niin paljon. Meikitön nassu on ilman ripsienpidennyksiäkin virkeän näköinen. Ja se on tässä arjessani paljon! Tästä valtavan iso kiitos Suville, joka on ehdottomasti Suomen kulmakuningatar. Minulta ei ikävä kyllä löydy samassa valossa otettuja ennen ja jälkeen kuvia, mutta suosittelen kurkkaamaan ystäväni Pian postauksen ja kuvat Suvin käsittelystä! Mikä ero!

VINKKI!
Seuraa nyt seuraavien päivien ajan Suvin facebook-sivua, sillä valtavan kysynnän vuoksi hän avaa vielä tällä viikolla lisää aikoja tälle vuodelle! Hän on niin haluttu, että viimeksi hänen koko vuoden ajat varattiin loppuun alle tunnissa! Joten olehan tarkkana ja seuraa Brows by Suvi Tiilikainen facebook-sivua jos kiinnostuit!

Ylemmät kuvat / Kira Kosonen
Alin kuva / Karoliina Jääskeläinen – Valoon Photography

22 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Anonymous

    Missä olet laittanut ripsesi?

    • Moi! Hei nyt en ole käyttänyt ripsiä enää sen jälkeen kun otin microbladingin, mutta suosittelen lämpimästi Simonaa tarkk’ampujankadulla (simona’s). Hän teki minulle aiemmin ja on loistotekijä!

  • Anu

    Kovin kaunista jälkeä microbladingilla saa aikaan. Menetelmä on alunperin kehitetty esim alopeciasta kärsiville mutta siitä on tullut sittemmin suosittu. Pitäisi kuitenkin tiedottaa myös siitä että siihen liittyy riskejä. Pigmenttivärejä joita siinä käytetään ei ole erityisesti testattu ihon alle annettuina ja kun tiedetään että tatuointiväreihin liittyy syöpäriski en itse lähtisi käyttämään pitkäaikaisesti näitä värejä. Koska iho rikotaan ja väriaineita laitetaan ihon sisään, liittyy menetelmään myös infektioriski ja mahdollisuus tulehdusmuutoksille sekä allergisoitumiselle. Yhdysvaltain terveysviranomaisen FDA:n nettisivuilta löytyy tietoa tästä enemmänkin. Eli menetelmään liittyvät terveysriskit kannattaa tiedostaa.

    • Kiitos Anu tästä! Todella tärkeää myös nostaa näitä mahdollisia haittavaikutuksiakin esiin! Näihin kun tosiaan aina liittyy riski.

  • Kauniit kulmat. Suvi tekee hyvää jälkeä. Omat kulmat teetätin Dubaissa eräällä naisella joka on myös todella kysytty ja suosittu ja hirmuiset jonot hänellekin. Tosin, hintakin oli sen mukainen ja Suomessa olisin saanut monet kulmat siihen hintaan :D. Tosin, hänellä kuuluu vahvistus hintaan, mutta enää pitäisi varata uusi matka vahvistusta varten, eli tosi ilmaiset tulee niistä vahvistuksista :D. Itsekin olen tykännyt tosi paljon. Kulmat on luonnolliset, mutta silti kehystävät kauniisti kasvoja ja aina huolitellut.

    • Kiitos! ja tekijän ammattitaito onkin kaiken a ja o. Tämä ei ole sellainen asia, missä mennään halvimman hinnan perässä! Ihanaa, että sait itsellesi hyvän tekijän ja sen myötä myös loistavan lopputuloksen! Kulmat tekevät todella paljon.

      • Minä olen tästä samaa mieltä, ei todellakaan sellainen säästön paikka! Suvi on Suomen parhaita tällä alalla, hän on huolellinen ja tosi tarkka -lisäksi hän osaa katsoa asiakkaan kulmat sopivan luonnollisiksi. Aivan uskomattoman hyvä tulos sinullakin Hanna, näytät upealta!

        • Joo pitää kyllä todella huolella valita tekijä. Googlettaa, katsoa tuloksia jne.
          Suvin vahvuus on nimenomaan se, että hän osaa niin hyvin katsoa mikä kullekin parhaiten sopii. Todella hyvä silmä. Suvi on niin pikkutarkka työssään, mikä on tässä ehdoton. Ja kiitos Martina! :)

  • Haidi

    Vitsi miten hyvännäköiset kulmat! Upeaa jälkeä Suvi tehnyt :) itseäni kyseinen tekniikka kovin kiinnostaa, mutta ihoni on maailman herkin kulmakarvojen alueelta. Pelkkä kulmien siistiminen (sati vahaus) aiheuttaa todella pahan punoituksen, joten pysyn vielä kiltisti vain kulmien värjäyksessä ;)

    • Joo se on fiksua ja järkevää olla rehellinen itselleen kun tietää mikä sopii itselleen! :)

  • Madde

    Todella kauniit kulmat! Olen itsekin tosi kiinnostunut tuosta, sillä kulmat ovat todellakin kasvojen kehys! Ilmeisesti tuo sopii siis imettäessä? Olen eräästä salongista jo katsellut hintaa ja siellä vastaani tuli huomio, ettei sovi imettäessä?!?! Sen vuoksi en ole itse vielä uskaltanut ottaa… Mahtaakohan olla vain joku varmuuden vuoksi juttu?

    • Kiitos Madde! ) Heips! Joo tästä juttelimme Suvin kanssa. Imetyksen aikana hiukset, kynnet yms. kasvavat ripeämmin (ainakin minulla). Microbladingia ei suositella, koska keho/iho toimii imetyksen aikana eri tavoin ja täten ei uskalla luvata kuinka pigmentointi pysyy. Minä tosiaan imetän vielä ja uskalsimme kokeilla (koska kuulin että suvilla käynyt muutamat muutkin imettävät hyvin tuloksin). Lähdimme varovasti liikkeelle ja hyvä niin, koska minula väri jämähti kerrasti loistavasti paikalleen imetyksestä huolimatta! :) Jos joku tietää aiheesta lisää, kuulen mielelläni! :)

  • Sirke

    Koska en ole f -bookissa, kuinka voin varata. Olen jo pitkään katsellut Suvi T:n kulmatöitä. Mikä on hänen hintansa?

    • Facebookissa Suvi tosiaan vain ilmoittaa koska ajat tulevat saataville, mutta varaus tapahtuu Velvet Töölön oman ajanvaraustoiminnon kanssa! Mutta nopea kannattaa olla, koska ajat revitään käsistä. Hinnasto löytyy täältä:
      http://www.suvitiilikainen.fi/hinnasto

  • Anna

    Onpa kauniit :) Itse haaveilen myös noista, mutta olen ymmärtänyt että imetysaikana ei suositeltaisi, koska eivät ehkä pysyisi… Onko sinulla tietoa siitä? Kun ilmeisesti itsekin vielä imetät. :)

    • Heips! Joo tästä juttelimme Suvin kanssa. Imetyksen aikana hiukset, kynnet yms. kasvavat ripeämmin (ainakin minulla). Microbladingia ei suositella, koska keho/iho toimii imetyksen aikana eri tavoin ja täten ei uskalla luvata kuinka pigmentointi pysyy. Minä tosiaan imetän vielä ja uskalsimme kokeilla (koska kuulin että suvilla käynyt muutamat muutkin imettävät hyvin tuloksin). Lähdimme varovasti liikkeelle ja hyvä niin, koska minula väri jämähti kerrasti loistavasti paikalleen imetyksestä huolimatta! :) Jos joku tietää aiheesta lisää, kuulen mielelläni! :)

  • M.N

    Onpas kivan luonnolliset! :) Luin hiljattain jonkun jutun siitä, että värin kuluessa pigmentti iholla voisi muuttua siten, että väri alkaa taittaa siniseen tai punaiseen. Onko se siis riskinä myös tässä microblading-tekniikassa, osaatko sanoa?

    Btw, Suvi on kyllä mun suosikkimissi kautta aikojen, ja oikeastaan vaan kaunistunut vuosien saatossa. Girl crush! :D

    • Katri

      Ihan oikeassa olet, myöskään microblading ei ole täysin riskitön tai pomminvarma menetelmä. Samoja pigmenttejä siinäkin käytetään, ja lisäksi vielä se arpeutumisenkin vaara on olemassa. Hyvällä tekijällä voi välttyä monelta pahalta, mutta toki kaikissa tämän tyyppisissä toimenpiteissä on riskinsä :)

      Nykyajan kauneustrendit voi pahimmillaan johtaa julmiin seurauksiin. Arpeutuneita kulmia, hiusvärin polttamia päänahkoja, keinotekoisista täytteistä epämuodostuneita huulia, ripsiliimojen umpeen muuraamia silmiä.
      En halua kritisoida muiden valintoja, mutta toivoisin toisinaan hehkutuksen sijaan some/insta/blogi -kulttuurilta myös sellaista kriittisempääkin otetta. Erityisen tärkeää se olisi nuorille tytöille ja naisille, jotka ei osaa välttämättä vielä kyseenalaistaa kaikkea näkemäänsä ja lukemaansa :/

      http://yle.fi/uutiset/3-9599487

      • Hei! Ihan oikeassa olet. Tällaisiin tekniikoihin liittyy aina riski ja ne on punnittava hyvin tarkasti. Siksi minulle olikin äärimmäisen tärkeää, että juuri Suvi nämä tekisi. Toki aina on riskejä. JA olen ihan samaa mieltä, että tällaisia kriittisiäkin tekstejä on todella tärkeä olla. siksi en itse koskaan solmisi vastaavaa sopimusta millaisesta tuossa linkkaamassasi artikkelissa mainittiin (ei saa kertoa haitoista jos jokin menee pieleen! :O) Tämän kohdalla itse olen vain ollut positiivisen yllättynyt – en edes osannut odottaa näin hyvää tulosta. Mutta kuten tuossa totesinkin, kaikilla tämä reagoi eri tavoin. Tein ehkä virheen siinä, että automaattisesti aina oletan, että lukijakuntani on aika varttunutta ja oman kokemukseni mukaan myös kovin fiksuja, että heille tällainen asia on itsestään selvyys ja minä kirjoitin vain oman rehellisen kokemukseni. Mutta varmasti itse kritisoisin jos sellainen tapaus eteen tulisi. Tässä keskityin tosiaan vain omaan kokemukseen. Olisi ehkä vielä pitänyt siihen alkuun kirjoittaa, että microbladingistä on netissä tietoa pilvin pimein ja niiden mahdollisia haittavaikutuksiakin on todella tärkeä selvittää jos sellaissta haaveilee. Kiitos Katri! :)

    • Kiitos! Minustakin! En ole kuullut tuosta! :O Haittavaikutuksiakin googlailin ennen tekoa, mutta tuohon en törmännyt! Ymmärsin että kestopigmentoinnilla tuo vaara on, mutta microbladinghan on eri tekniikka? En siis ikävä kyllä osaa vastata. Mutta Suvi on näissä pro! Kannattaa laittaa viestiä vaikka hänelle suoraan jos tekniikka kiinnostaa, mutta tällainen asia epäilyttää! Ja tosiaan. Ihan mielettömän ihana nainen. Ja todellakin kaunistuu kaunistumistaan. wau!

      • M.N

        Aaa, aivan. Voi olla että ymmärsin sitten sen jutun väärin – saattoi tosiaan olla, että kyse oli kestopigmentoinnista! :)

        • Ah! No toivottavasti tuo selittäisi asian! :)