CATEGORIES

9 vinkkiä sujuvampaan matkustamiseen pienten lasten kanssa

18.9.2017

Yksi lempiasioitani maailmassa on matkustaminen perheeni kanssa. Kaukaiset maat, vieraat kielet ja toisenlaiset kulttuurit opettavat niin paljon enemmän, kuin sitä voisi koskaan vain paikallaan olemalla oppia. Yllättävän hyvin sitä aikuisena muistaa lapsuudesta juurikin ne matkat. Asioiden näkeminen lähempää avartaa maailmankuvaa ja ymmärrystä. Matkustaminen tuo kokemuksia ja muistoja, jotka jättävät lämpimän jäljen sydämeen.

Vaikka minulla on kolme lasta, en koe matkustusta lasten kanssa mitenkään hankalaksi. Toki se vaatii vanhempana aivan eri vireystason kun itsesi lisäksi vastaat kolmesta pienestäkin ja heidän tarpeistaan. Mutta hyvällä ennakoimisella ja valmistautumisella pystyy tekemään jo ihmeitä. Kolmen lapsen äitinä totean myös, että kaikki lapset ovat erilaisia, eikä aina ei vaan mene niinkuin on suunniteltu. Voit olla 110% valmistautunut ja silti menee mäkeen. Mutta olen huomannut että muutamilla nikseillä pystyt avittamaan matkan sujuvuutta jo huomattavasti. Poikani ovat nyt 5-, 3- ja 1-vuotiaita ja voin sanoa olevani erittäin ylpeä reippaista matkustajistani. Vaikka he ovat normaalin villejä pieniä poikia, sujuu matkustaminen silti mallikkaasti. Melkoisen paljon ollaan yhdessä reissattu ja aina saan kiitellä heitä jälkikäteen.

Boys’ outfits
hoodie GUGGUU /saatu
t-shirt H&M
pants GUGGUU /saatu
shoes ADIDAS

1. Reipasta liikuntaa ennen lentoa
Jos teillä ei ole aamulento, yrittäkää liikkua raikkaassa ulkoilmassa ennen lentoa. Lapsia ei tarvitse ihan uupumuksiin asti kuluttaa, mutta piristävä lenkki tai leikkihetki puistossa tuo mukavan tasapainon matkustuspäivään. Helsinki-Vantaan lentokentällä on muutamiakin kivoja leikkipaikkoja lapsille, missä kuluttaa energiaa ennen paikallaan istumista.

2. Juttele lapsen kanssa etukäteen siitä mitä tulee tapahtumaan
Olen huomannut että lapseni ovat rauhallisempia kun he tietävät mitä tuleman pitää. Olemme esimerkiksi muutamaan kertaan joutuneet matkustamaan keskellä yötä lähtevällä lennolla. Kun olen esimerkiksi jo edellisenä iltana kertonut heille että äiti sitten joutuu herättämään teidät yöllä ja kantamaan autoon jotta voimme mennä lentokentälle, on itse tapahtuma ollut rauhallisempi kun pojatkin tietävät mitä tapahtuu. Matkan aikana aina säännöllisin väliajoin kerron heille rauhallisesti mitä seuraavaksi tapahtuu. Se auttaa heitäkin valmistautumaan tulevaan tilanteeseen.

3. Mukavat matkustusvaatteet
Valitsen lapsille aina mahdollisimman mukavat matkustusvaatteet. Suosin erilaisia vähän siistimpiä college-asuja. Järkevää on myös käyttää tummempia värejä, joissa lika ei ihan heti näkyisi. Suosin myös tarralenkkareita, jotka on helppo ja nopea lapsen itsekin ottaa jalasta pois ja takaisin tarvittaessa.

4. Pakkaa mukaan vaihtovaatteet
Minulla on aina lapsille mukana vaihtovaatteet erinäisten pikkuonnettomuuksien varalta. Oli se sitten päälle kaatuneet juomat, matkapahoinvointi, tai vauvan eeppiset niskakakat niin loppumatkakin sujuu hyvin kuivissa vaatteissa. Vaikka varavaatteita et tarvitsisikaan, toimivat ne myös loistavasti tyynyinä tai muuna pehmusteena lennon aikana. Pidemmille lennoille muista myös pakata vaihtovaatteet itsellesi!

5. Pakkaa käsimatkatavarat ajatuksella
Mitä paremmin sinulla on tarvittavat tavarat esillä sitä sujuvammin ja helpommin matkanteko käy. Ensimmäisen kerran järjestys laitetaan testiin turvatarkastuksessa. Minimoin aina omat nesteeni, koska lapsille minulla on mukana omat eväät, joiden seassa on usein suurempia nesteitä (lapsien kanssa matkustavalle on joitakin poikkeuksia siihen paljon nesteitä saa koneeseen tuoda). Täten käsimatkatavaroiden päälle pakkaan kaikki nesteet ja pienelektroniikan (tabletit ja tietokoneeen). Nesteet minulla on yhdessä isommassa pussissa ja kaikki hihnalle nostettavat samassa laukussa, jotta tavaroiden purku sujuisi mahdollisimman vaivatta. Minulla on päällä myös pieni crossbody-laukku, josta löytyy kaikki tärkeät ja tiuhaan tarvitut dokumentit kuten lentoliput ja passit.

6. Mieti tekemistä lapsille lentokoneeseen ja odotteluun
Lapsesi kiinnostuksenkohteiden mukaisesti varaa hänelle riittävästi tekemistä koneeseen ja muuhun odotteluun. Esikoiseni alkaa olla niin iso, että iPad pitää hänet mukavasti kiinnostuneena läpi lennon. Lataa padille hyvissä ajoin ennen matkaa lastasi kiinnostavia pelejä ja aplikaatiota – iPadeille löytyy hurja määrä opettavaisia ja kehittäviäkin sellaisia. Myös erilaiset väritys- ja puuhastelukirjat ovat toimineet vanhemmille pojille. Keskimmäiselle autoja rakastavalle pojalleni olen ottanut muutaman pikkuauton mukaan, millä hän tykkää itsekseen hiljaa puuhastella. Vaikka varmasti mieli tekisi mennä lentokoneen käytäville jaloittelemaan, olen lapsille pienestä asti tehnyt selväksi, että se ei ole leikkipaikka. Siellä lentoemännät tekevät töitään. On vaarallistakin koneen käytävillä turhaan kuljeksia. Kun koneessa ollaan istutaan paikallaan.

7. Varaa mieluisaa evästä
Otan pojille kotoa aina omat eväät mukaan. Kuten sanonta sanoo: hyvä ruoka – parempi mieli. Useimmiten laukusta löytyy pilkottuja hedelmiä ja vihanneksia, kotitehtyjä kolmioleipiä, puuroa, vettä ja pillimehuja.

8. Tee kokemuksesta opettavainen ja muista käytöstavat
Läpi matkan yritän lapsilleni selittää mikä on mitäkin (esim. miten lentokoneet toimivat) ja mitkä ovat hyviä käytöstapoja lentokoneessa. Rajat tuovat turvaa, mikä taas tuo rauhaa. Esimerkiksi lentoemäntiä aina tervehditään tullessa ja kiitetään lähtiessä. Edessä olevaa penkkiä ei missään nimessä potkita ja pöydällä ei turhaa venkslata. Käytävällä ei oleskella, koska lentoemännät tarvitsevat tilan töiden tekemiseen. Yritän koko ajan rauhallisesti selittää miksi pitää toimia niinkuin toimimme. Lapset ymmärtävät yllättävän paljon ja oppivat nopeasti.

9. Pidä positiivinen asenne
Kaikista tärkeintä on aikuisena pitää positiivinen ja rauhallinen asenne. Tiedän mainiosti että se ei aina ole helpoin tehtävä, mutta se on se tärkein. Oma tunteesi siirtyy niin mahdottoman helposti lapsiinkin. Joten mitä paremmin sinulla on pakka kasassa, sitä paremmin se on myös lapsillakin.

Siinä meidän viisihenkisen perheen vinkit pienten lasten kanssa matkustukseen. Vanhin lapsemme on 5-vuotais ja alkaa olla jo hyvin helppo matkakumppani. Oman kokemukseni mukaan haastavin ikä on ehkä tuo 1-2v, kun pieni haluaa mennä jo melkoisella vauhdilla, mutta pää ei ehkä ihan vielä ole mukana siinä jalkojen vipinän kehityksessä. Alle vuoden ikäisen kanssa matkustaminen menee vaivatta, mutta 1-2-vuotiaalle pitääkin miettiä jo vähän enemmän tekemistä.

30 comments

Leave a Reply to Hanna Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Elina

    Hei! Kiitos kovasti tästä kivasta postauksesta ja hyvistä vinkeistä!
    Jäin miettimään omien eväiden kohdalla noita nesterajoituksia. Vauvoillehan saa ottaa omat juomiset mukaan, mutta entä yli 2-vuotiaille? Tavallisia pillimehujakaan ei sääntöjen mukaan voi pakata kotoa. Vai olenko väärässä?

  • Kristiina

    Olipas hyviä vinkkejä, te vaikutatte näin lapsettoman mielestä aivan ihanteelliselta matkustavalta lapsiperheeltä! Mä lisäisin tohon listalle vielä sen, että kannattaa ihan ehdottomasti jo hyvissä ajoin etukäteen varmistaa, että paikat on koneesta varattu juuri niin kuin haluaa lasten kanssa istua. Ja kannattaa olla valmis maksamaan lisähintaa niistä haluamistaan paikoista, erityisesti halpalentoyhtiöillä. Näen liian usein sitä, että lapsiperheet pyytävät muita vaihtamaan paikkoja, jotta pääsisivät vierekkäin. On kuitenkin ihan tavallista, että just niillä viereisillä paikoilla onkin toinen lapsiperhe, joka haluaa istua just niillä omilla paikoillaan, jotta heidän reissu sujuu hyvin. Tai sitten siinä on joku muu, joka on maksanut lisää, että saa esim. juuri sen käytäväpaikan. Ja joskus vaikkei olisi maksanut paikasta mitään ekstraa, saattaa vaan haluta sen paikan, jota varten on kyttäillyt checkinin aukeamista, että pääsee näkemään maisemat ikkunasta. Mä olen kyllä aina pyydettäessä vaihtanut paikkaa, mutta ihmetyttää välillä, ettei perheet ja varsinkin yksin lasten kanssa lentävät aikuiset aina huomioi tätä!

    • Hei kiitos! Meillä on tiedätkö käynyt joskus niin, että kun olen kotona yrittänyt varata paikkoja koneesta vierekkäin niin niitä ei ole ollut ?!?! Yleensä toki lentoyhtiö ymmärtää laittaa lapsiperheen suoraan vierekkäin, koska on minun mielestäni jo melkoista rahastustakin lähteä lapsiperheettä ripottelemaan ympäri konetta ilman erillistä varausta… Viisihenkiselle perheelle erikseen paikkojen varaus maksaa taas reilu 100e lisää… Ymmärrän hyvin ettei halua vaihtaa paikkaa jos on suoraan jotain paikkaa toivonut – mutta kiitos ihan hurjasti sinulle joka on lapsiperhettä auttanut vaikkin olisi sen oman paikan varannutkin. Mielettömän hienoa sinulta – koska taustalla voi tosiaan olla mitä vain!

      • Kristiina

        Joo, siis tosiaan, aina toi paikkojen varaus ei onnistu hirveän fiksusti. Ja tosiaan erityisesti halpalentoyhtiöillä tulee kyllä helposti tosi paljon lisähintaa paikoista, itse kyllä lasken ne jo hintaan varausta tehdessä. Mutta kyllähän se vaikka just viisihenkiselle perheelle olisi helposti aika isokin summa. Parhaitenhan yleensä kaikki sujuu, kun joustetaan puolin ja toisin! :) Ja kyllä ihmiset yleensä osaa kysyä noista asioista tosi kohteliaasti, joskus vaan erityisesti halpalennoilla ei kaikilla oikein ole lentoetiketti ja käytöstavat ihan täysin hallussa. Just lensin Ryanairilla ja siellä näki vähän kaikenlaista taas. Joskin lapsiperheet on yleensä sieltä rauhallisimmasta päästä! :D

        • Se on juuri näin. Joskus tulee yllätyksiä. Aina ei tiedä mitä taustalla on. Siksi se lämmittääkin niin erityisen paljon kun ventovieras on valmis auttamaan <3

  • Jossu

    Hei! Minkälaiset rattaat teillä on ollut noilla ulkomaan matkoilla mukana? Meillä on kolme poikaa 5v , 2v ja 10kk ja mietin millä rattailla me pärjätään viikon loma mahdollisimman helposti kanarialla :) tuplat mukaan, vai kahdet sateenvarjo rattaat joista toiset saisi makuuasentoon…

    • Riippuen minne mennään! Joko poikien Bugaboot tuplina tai sitten ihan vaan nyt tuolla Espanjassa äidin luona oli Stockken Scoot -matkarattaat millä pärjättiin, koska äitini talolla oli yhdet sateenvarjorattaat varastossa. Mutta tuon ikäisille suositteisin ehkä niitä tuplarattaita mukaan… Meillä oli dubaissa mukana niin kyllä kaikki pojat tarvitsivat sen että pääsivät välillä istahtamaan kun kierrettiin paikkoja. Ihan maku kysymys, mutta itse ottaisin tuplat kun teillä kolme lasta. Silloin saat yksin työnnettyä kahta vyötettyä (halleluja :D) lasta ja toinen aikuinen voi sitten juosta viidennen perässä <3

  • ms

    Allekirjoitan todella nuo sinun ajatukset lasten kanssa matkustamisesta. <3 Itse kun muistaa ennakoida ja pysyä rauhallisena , onnistuu lasten kanssa matkustaminen todella hyvin(ok, aina ei mee ihan putkeen vaikka kuinka ennakoi). Meillä on myös kolme pientä lasta ja lentokoneella on matkustettu useamman kerran. Aloitimme lyhyemmillä lentomatkoilla ja niiden kokemusten perusteella uskalsimme lähteä kauemmas. Hattu kyllä nousi niin korkealle meidän kolmelle urhealle, kun lentoyhtiön muutoksista johtuen jo valmiiksi pitkä matkustusaika piteni niin, että teimme matkaa 27 tuntia. Ja kaikki meni NIIN hienosti! Pakko on myös todeta, että ei ne todellakaan aina ole lapset, jotka eivät osaa käyttäytyä niin kuin muut huomioiva matkustaja käyttäytyy….

    • Se on ikävä kyllä totta. Useammin koneesta löytyy huonosti käyttäytyviä aikuisia kuin lapsia. Ja ihanaa, että jaat kokemukseni ja ajatukseni lasten kanssa matkustamisesta! <3 Mahtavaa, että teilläkin matkustaminen on ihana yhteinen asia!

  • Jenni

    Loistavia vinkkejä! :) Kaikki oikeastaan meilläkin käytössä :)
    Varsinkin pitkille lennoille tykkään pakata lapsille koneeseen mukaan myös sisätossut. Ne jalassa on jotenkin mukavampi käydä esim.koneen vessassa, eikä tarvitse olla aina vetämässä lenkkareita jalkaan…

    • Hei hyvä vinkki! Tossut on mainio lisä pakattavaksi! :)

  • Malene

    Ymmärsinkö nyt aivan oikein: 5-vuotiaalla lapsella iPad käytössä lähes koko lennon ajan? ? Toivottavasti ette lennä kauhean pitkiä lentoja, sillä sovellusten opettavaisuudesta huolimatta jo muutama tunti ruutuaikaa on riittävästi pienelle lapselle. Itse peukutan enemmän noille väritys- ja puuhakirjoille, joiden parissa itsekin lapsena viihdyin mannertenvälisillä pitkillä lennoilla ??

    • Lapset ovat hyvin erilaisia. Lapsia kiinnostaa ja kiehtoo eri asiat. Meillä esimerkiksi juurikin esikoinen niin liikunnallinen (ja jalkapalloa rakastava), että olen onnekas jos saan hänet edes hetkeksi paikalleen :) Täten arjessa hän katsoo padia ehkä jokatoinen päivän ja n.30min kerralla, sitten hän haluaa jo liikkumaan. Pitkillä lennoilla ei pääse potkimaan palloa, mutta hän mielellään katsoo ruudulta ohjelmia / pelaa peleja pidempiäkin aikoja. Tosin arvioisin että max pari tuntia putkeen jaksaa katsoa. Sitten jo kehitelläänkin jotain muuta. Tällä reissulla häntä ensimmäistä kertaa kiinnosti värittää! Aiemmin se ei ole ollut hänen juttunsa ollenkaan:) Kyllä nuo lennot ovat poikkeusaikaa meillä. Silloin tehdään juuri sellaisia asioita joilla pieni ihminen jaksaa pysyä aloillaan ja kokee paikallaan olon mielekkääksi. Ja kuten sanottu – kaikki ovat erilaisia ja jaksaa eri asioita eri tavoin :)

      • Sanna

        Komppaan Hannaa tässä. Meillä 4- ja 6-vuotiaat katsovat kyllä aivan rajatta lentomatkoilla joko iPadiä tai koneen omaa elokuvatarjontaa, Jenkkeihin matkatessa tuntikausiakin. Kontrastina toisaalta se, että kotona iPad tai TV avataan kerran, pari kuukaudessa. Hanan kanssa samaa mieltä siis siitä, että lentomatkat ovat sen verran erikoistapauksia että silloin käytössä on omanlaisensa säännöt.

        • Olen ihan samaa mieltä. Tässä kyseessä spessutilanne. Jos vaan jaksavat niin katsokoon! Meillä tosin vielä sen verran nuorempi tuo meidän esikoinen että ei ihan jaksa koko aikaa ja sitten keksitään muuta tekemistäkin tilan puitteissa (kuten värityskirjat jne) mutta en itse ole kellon kanssa koneessa vahtimassa miten paljon katsoo. Kotona kuitenkin arki niin vauhdikasta ja liikunnallista, etten edes joudu stressaamaan vielä “ruutuajasta”. :)

      • i

        Ei meilläkän taapero saa katsoa videota kun ehkä kerran viikossa max 30 min(joskus kun olen itse ihan loppu huonosti nukutun yön jälkeen).Ja tästä olemme todella tarkkoja arjessa,mutta lentäessä poika saa katsoa niin paljon videoita kuin sielu sietää. Yleensä tykkää puuhata myös muuta,mutta en kyllä pitkän lennon aikana jaksa stressata ruutuajasta, emme kuitenkaan joka päivä lennä :D Minusta valitetaan välillä liikaa aina lasten käyttäytymisestä,vaikka itse olen enemmän törmännyt aikuisiin,jotka eivät osaa huomioida muita. Klassinen esimerkki on just se kun laitetaan oma istuin lähes takana istuvan syliin kysymättä lupaa…Junissa ja busseissa moni myös tykkää kuunnella musiikkia/katsoa videoita ilman kuulokkeita niin, että kaikki saavat tätä kuunnella? Itse yritän myös kasvattaa poikaani siihen, että muut ihmiset on otettava huomioon. Varsinkin kun ollaan sellaisissa paikoissa mistä ei pääse pois.

        • AIvan samaa mieltä. Minusta aina pitää ottaa muut huomioon ja koneessa muutenkin kun ollaan ahtaassa tilassa niin aina pitäisi kysyä takana olijalta onko ok laittaa penkki alas. Kaikki me sinnitellään ja kaikilla meillä on ahdas olla… Ja kyllä – lentokoneaika on ihan spessuaika. En minäkään siinä katsele kelloa. On juuri niin pitkään kun viihtyy :) Vaikeaa pienellekin lapselle olla pitkään aloillaan ja meilläkin kun on kolme niin teemme juuri niitä asioita jotka viihdyttävät heitä tarpeeksi sillä hetkellä – että ei myöskään häiritä muita. Spessutilanne kuitenkin.

  • E

    Joo meidän lasten kanssa parin ulkomaareissun kokemuksella on pojat kyllä moi ja kiitos sanoneet lentoemännille. En myös ihan jaksa uskoa eräseen kommenttiin.

  • Kohtelias

    Kiitos Hanna aivan mahtavasta postauksesta ja kunnioituksesta meidän ammattiryhmää kohtaan.
    Kunpa kaikki kasvattaisivat lapsensa huomioimaan kanssaihmisiä samalla tavalla.
    Olen seissyt lentokoneen etuovella yli kolmekymmentä vuotta ja yhden käden sormilla voin laskea ne kerrat, kun lastesi ikäiset matkustajat ovat oma-aloitteisesti tervehtineet meitä henkilökuntaa. Toki hieman useammin näen, kun vanhemmat kehoittavat tervehtimään, mikä sekin on hyvää kasvatusta.
    Toinen iso kiitos, että et anna lastesi juosta käytävällä, se vaarantaisi heidän omankin turvallisuutensa.
    Kolmanneksi, että huomioit edessäistuvan matkustajan ja et anna lastesi potkia tuolia.
    Toivottavsti tapaamme joskus koneessa :D

  • Lentoemäntä

    Pääsin kerran itse todistamaan kuinka upeasti lapsesi huomioivat ihmiset ympärillään ja käytöstavat on opetettu, ei kuitenkaan pakotettu vaan poikasi halusivat olla kohteliaita. Olin lentokoneen ovella vastaanottamassa matkustajia ja tämä oli ainoa kerta koskaan kun lapset tervehtivät minua sanomalla “hyvää iltaa”. Niin ihanaa! Osalle aikuisista tuo on vaikeaa, muistelen aina lämmöllä tätä kohtaamista hurmureidesi kanssa :)

    • Oletko nyt ihan rehellinen?

      Tuo kuulostaa kyllä rehellisesti sanottuna oudolta! Matkustelin aikoinaan paljon kolmen lapseni kanssa ja he sanoivat aina hyvää huomenta, hyvää iltaa, päivää ja lähtiessään kiittivät. Samoin näin lukemattomien matkojen aikana muidenkin lasten tekevän eli vastaavan lentoemännän tervehdykseen. Muutamia kertoja taas lentoemäntä on sanonut lapsimatkustajille vain, että “moi!”, ei mitään muuta. Mitäs siihen kohteliaasti vastaisi, kuin moi (ei kuulu käytöstapoihin alkaa hienostelemaan vastauksella nimittäin).

    • Eikä?! KOSKAAN!?!?!? Minulle tämä on tullut niin selkärangassa että en voi ymmärtää että ainoat :O Selvästi siis parantamisen paikka! Koska kyllähän ihmiset ympärillä tulee huomioida! Ja kiittää myös saamastaan avusta! Ja kiitos niin paljon kauniista sanoista <3 Toivottavasti olet yksi niistä ihanista lentoemännistä jotka on minua koneesta viereen pysähtynyt ja jäänyt rupattelemaan blogeista ja aiheen vierestä <3 Olen niin otettu ja välitän tämän ison kiitoksen pojillenikin <3 Kiitos! <3

  • Oona

    Tätä lukiessa tuli olo että sun täytyy olla ihan hemmetin (anteeksi) hyvä äiti <3

    Musta on ihanaa miten teidän pojat vaikuttaa niin kohteliailta ja fiksuilta, mitä kaikki pienet eivät ole. Vanhempien esimerkki on niin tärkeä ja tällaiset "vanhat" arvot ovat todella tärkeitä. Itse Lontoossa ollessani lastenhoitajana tajusin kuinka paljon enemmän siellä korostetaan kohtaliaisuuksia ja kuinka se on Suomessa monilta jäänyt pois. Annat mielettömän hyvää esimerkkiä Hanna!

    • Voi kiitos todella paljon kauniista sanoista. Itse annan ihan hurjasti arvoa käytöstavoille ja muiden huomioon ottamiselle. Se on totta, että jotenkin suomalaisessa kasvatuskulttuurissa pienet kohteliaisuudet ei ole ihan yhtä vahvana kuin jos vaikkapa vertaa ranskalaiseen (oma sukuni puoliksi sieltä). Koen itse ne tärkeiksi ja toivon kovasti että pystyisin niitä lapsilleni iskotuttamaan. Jokainen vanhempi toki tekee parhaansa ja ikävä kyllä ei niiltä virheiltäkään voi välttyä. Mutta niistäkin opitaan!

  • aurinko

    Kiitos tästä:

    ” Esimerkiksi lentoemäntiä aina tervehditään tullessa ja kiitetään lähtiessä. Edessä olevaa penkkiä ei missään nimessä potkita ja pöydällä ei turhaa venkslata. Käytävällä ei oleskella, koska lentoemännät tarvitsevat tilan töiden tekemiseen.”

    Terveisin entinen lentoemäntä :)

    • Huomaako, että meillä suvussa ollut muutama lentoemäntä? :D

  • Lisäisin vielä turvavyön käytön aina penkillä istuessa/nukkuessa. Jos tulee kova turbulenssi niin kone saattaa tippua kymmeniä metrejä alas ja silloin kyllä sattuu turvavyöttä olijaa. Itse en tätä ollut ajatellut ennen kuin matkustin mieheni kanssa jonka isä oli lentäjä. Meillä tytär saattoi nukkua koko penkin leveydellä jos oli tilaa, mutta pidettiin aina silti turvavyö kiinni (suht löysällä että pystyi muuttamaan asentoa ja esim. peiton kulma soljen alla).

    • Se on totta, että turvavyö on aina hyvä pitää kiinni paikalla istuessaan. Meilläkin tähän aina pyritään ja nukkuessa pidän myös turvavyön jotenkin ujutettuna.

  • Rosa

    Just noin! Rajat tuo turvaa mikä taas tuo rauhaa, sinäpä sen sanoit! Ja just lentokone on myös sellainen ympäristö josta kukaan kanssaihminen ei voi lähteä pois joten on otettava muut huomioon kokoajan. Ja tosiaankin; matkailu on mitä ihanin asia.. Toivottavasti itsekin voin joskus lapsiperheemme kaa matkailla :)

    • Se on juuri näin. Se on tila mistä ei pääse pois ja kaikki ovat ns. “ahtaalla”, joten kaikki ympärillä tulisi ottaa mahdollisimman hyvin huomioon. Siksi myös juuri kaikki nämä penkin vääntämiset makuuasentoon kysymättä takana olijalta ja muut vastaavat pitäisi myös muistaa välttää…