CATEGORIES

Stressitön joulu ja taianomainen joulukuu

29.11.2018

Joulukuu on nurkan takana ja tänäkin vuonna aion välttää kaiken joulustressin. Meidän perheessä on sovittu jo vuosia, ettei aikuisille osteta joululahjoja. Kukaan ei kaipaa stressiä siitä, että “jotain pitää ostaa” ja pahimmassa tapauksessa tulee ostettua jotain täysin tarpeetonta. Luin hiljattain äärimmäisen hyvän tekstin Pikku Vanilja -verkkokaupan perustajan Martinan Instagramista. Hän kertoi ettei osta lapsilleen joululahjoja ja kuinka se aiheuttaa monessa kummastusta. Joulupukkiin uskovat lapset kuitenkin saavat paljon lahjoja lähipiiriltä. Ikävä tosiasia kun on, että hienoimmankin lahjan arvo laskee lapsen silmissä, kun vieressä on iso kasa muita lahjoja. Martina vertaa ilmiötä osuvasti makeanähkyyn. Edessäsi on 20 kakkua, mutta ensimmäisen parin palan jälkeen ei seuraavat enää maistu. Mielummin hän käyttää joululahjarahat luodakseen lapsille taianomaisen joulukuun ja tavoittelee pidempää tyytyväisyyttä sekä elämyksellisyyttä. Joulukalenterista löytyy konsertti-, teatteri- ja leffalippuja. Joulukuun ajan hän rakentaa lastensa kanssa pitkän metsästyksen jälkeen löytämäänsä Lego-settiä, johon kuuluu 20 erilaista rakennusohjetta. Lahjat hänkin ostaa vain kummilapsilleen. Minusta kerrassaan ihana lähestyminen jouluun ja erittäin järkeen käyvä.

Aion jäljitellä tuota ideaa ja ostamme tänä vuonna pojillemme kaikille vain yhdet paljon ajatusta saaneet lahjat, koska hekin ovat niin onnekkaita, että saavat lahjat vielä kaikilta isovanhemmiltaan, tädeiltä, isotädeiltä ja kummivanhemmilta. Mekin aiomme antaa tänä vuonna joululle enemmän aikaa. Tehdään juttuja yhdessä ja virittäydytään joulutunnelmaan. Se käy helposti esimerkiksi leipomalla pipareita ja suosikkikuivakakkujamme, käymällä pulkkamäessä (jos ei lunta tule niin Talman hiihtokeskuksesta löytyy), vierailla Tuomaan markkinoilla ja ajaa karusellissa sekä rakentamalla kotiin leffapesän ja katsomalla joululeffoja (kuten viime vuonna). Tavoitellaan siis elämyksellisyyttä, pidemmän tähtäimen tyytyväisyyttä sekä aitoa joulumieltä, joka tulee yhdessä vietetystä ajasta.

Lahjoja on toki ihana antaa, kunhan siitä ei synny kenellekään pakkoa. Ajateltu ja huolella valittu lahja on aina kaunis ele. En siis missään nimessä sano, ettei lahjoilla kannattaisi läheisiään muistaa. Antamisen ilo on erityisen ihanaa kun mielessä on jotain todella sopivaa rakkaalle ihmiselle. Suosin elämyslahjoja sekä tuotteita, joilla on pitkä ikä, tai käytetään varmasti loppuun. Lähiaikoina tulen jakamaan vielä omat suosikki-ideat juurikin tällaisiin lahjoihin.

22 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Essi Takala

    Olemme jo kauan miehen kanssa olleet joko ostamatta lahjoja lapselle tai ostaneet yhden mietityn tai tarpeellista (kuten vaatteita). Tämä sama myös synttäreinä. Me emme todellakaan ole hyvätuloisia ja silti vanhimmalla ekaluokkalaisella on materiaa todella paljon ja siitä saamme kiittää lähisukua. Ehkä sen takia emme koe että tarvitsee “väkisin” ostaa mitään kun tietää että muut lahjovat… Minun lähipiirissäni olen kuitenkin huomannut olevani outolintu kun rajoitan lapsiemme tavaramäärää ja yritän opettaa että kaikkea ei tarvitse. Ostelemme muutenkin lapsille mitä he oikeasti tarvitsevat, vaatteita, ulkoiluvälineitä, nyt isommalle puhelin, liittymä, maksamme harrastukset ja tietenkin annamme aikaamme ja rakkautta joten ei lapsilta mitään puutu vaikka eivät uusimpia härveleitä saa lahjaksi. :)

    • Hanna Vayrynen

      Se on totta, tavaraa kertyy ihan liiankin helposti. Ja ihan samaa ideologiaa mekin toteutamme arjessa. Mekin nyt mietimme, että esikoinen saa nyt joululahjaksi puhelimen (tosin mieheni hyväkuntoisen vanhan) sekä liittymän. Meilläkin harrastukset ja yhteinen tekeminen niiden kautta ovat avainasemassa läpi vuoden <3

  • Jade

    Piti vielä mainita, että hyvänen aika miten nuo teidän pojat ovatkaan kasvaneet viime joulusta 😊 Toki tuossa iässä lapset muuttuvat vuodessa paljon, mutta teidän pieninkin on viime joulun kuvissa ihan pieni taaperoinen 😘

    • Hanna Vayrynen

      No sanopa muuta! :o Lasten kanssa ajan siivillä kulku konkretisoituu :o Pojat ovat nyt jotenkin todella ihanassa vaiheessa, pitää yrittää nauttia siitä nyt <3

  • Jade

    Todella hieno aihe ja muistutus meille kaikille. Tuo leffalinnake on muuten aivan ihana.
    Miten itsellänikin on jäänyt lapsuuden jouluista mieleen juuri tv:n katselu yhdessä vanhempien kanssa sekä tietysti jouluruokailu ja lautapelit perheen ja sukulaisten kanssa, ihan parasta vieläkin.
    Nautitaan ihanasta yhdessäolosta ja oikein kaunista joulunodotusta 💫

    • Hanna Vayrynen

      Sama juttu! Rakastan pelejä! Ja itsekin tykkään katsoa leffoja leffalinnakkeessa pikkuvalojen ympäröimänä. Niin tunnelmallista ja kun pojay vielä haluavat kainaloon niin <3 Ja kyllä <3 Kiitos ihana Jade!

  • Haidi

    Meilläkin on ystävien kanssa tapana olla ostamatta lahjoja ja sen sijaan käydä yhdessä syömässä :) jouluapua ja joulupuu on täälläkin jo vakiintunut tapa jouluna. Itse nautin muutenkin joulussa eniten siitä tunnelmasta etenkin joulun odotuksessa!

    • Hanna Vayrynen

      Hyvä tapa! <3 Meilläkin on yhteiset pikkujoulut aina mutta kaikki tup nyytttäri hengessä herkkuja ja nautitaan yhteisistä jutuista ja nauretaan vanhoille muistoille glögin äärellä <3 Parasta

  • A

    Todella hyvä idea, taidan itsekin toteuttaa omien lasten kanssa :) Meillä täällä aika samanikäisiä lapsia kuin teidän keskimmäinen ja kuopus niin mitä lahjoja olet miettinyt pojille jos saa udella? :) ehkä saisin itsekin vielä jotain ideoita :)

    Mukavaa joulun odotusta!

    • Hanna Vayrynen

      Emme ole viel päättäneet. Vähän haastatellaan vielä että kaikilta löytyisi se ultimate toive… Hyvin todennäköisesti esikoinen haluaa jotain futikseen liittyvää. Parasta on tähän mennessä olleet erilaiset futispeliasut, esim BArcdelona. Niitä meillä käytetään päivittäin :D

  • Ninni

    Ihana kun kirjoitit aiheesta. niin tärkeää opettaa lapsille joulun aitoa iloa ja elämyksiä. Lapset eivät varmasti muista lahjojaan mitä ovat saaneet jos niitä on ollut paljon. Muistot kyllä säilyvät :) Itse en ainakaan muista mitä lahjoja olen saanut alle 11v mutta muistot leipomisesta, joululauluista, joulupukin tapaamisesta yms muistan! Meillä on lahjojen kanssa niin että annetaan yksi lahja jonka lapsi haluaa, yhden jonka tarvitsee, yhden päällepantavan ja yhden luettavan. Toki meillä on vain yksi lapsi, ehkä 3 lapsen kohdalla tuo yksi lahja olisi helpompi toteuttaa. Valitettavasti miehen lähisuku on sellainen että he ostavat hirveästi lahjoja, vaikka olen sanonut että lapsellemme saa ostaa vain yhden lahjan mutta he kovasti laittavat vastaan ja sanovat että isovanhemmat saa lelliä..

    • Hanna Vayrynen

      Hei tuo on erinomainen käytäntö! Koska esimerkiksi meidän esikoinen tarvitsisi uudet merinovillavaatteet (kun nyt taas kasvupyrähdys meneillään). Ja luettava on aina ihanaa, mutta lapset harvemmin vielä tässä iässä osaavat sellaista pyytää. Mutta hei yritetään painottaa sitä että ei se määrä vaan se laatu! <3

  • Jouluhullu

    Meillä on ollut tosi monta vuotta niin, että vanhempamme ostavat lahjat meille, mutta emme saa kummeilta lahjoja emmekä puolestaan osta omille serkuillemmekaan mitään. Tämä on ollut tosi hyvä järjestely kun kyseessä on pieni suku ja kummit+serkut ovat samoista perheistä. Tietysti varmasti toimisi vaikkei pieni suku olisikaan, sopimuksestahan siinä lähinnä on kyse. Nyt aikuisena tämä helpottaa itseäkin kun lahjat “pitää” rahoittaa itse, niin voi vain miettiä oman perheen lahjat ja siinä se. On myös ollut helppoa toivoa vaikka jokin yksi vähän isompi juttu ja saada vain se, kuin että olisi saanut monta pientä pakettia useasta osoitteesta.
    Kiva postaus, tälläistä pohdintaa tarvitaan ehdottomasti enemmän nykymaailmassa <3

    • Hanna Vayrynen

      Meilläkin meidän vanhemmat ovat halunneet meitä lapsiaan muistaa, vaikka ollaankin sovittu että ei lahjoja. Minun isäni lahja oli aikanaan yksi huikeimmista, saimme siivouspalvelun puoleksi vuodeksi! Ihan mahtava. Ja tosiaan, tässäkin parempi panostaa laatuun kuin määrään…

  • Heli

    Ja lapsi on todella tyytyväinen siihen yhteen lahjaan, jos hänelle ei ole tyrkytetty aiemmin mitään lahjavuorta.

    Kävimme tänä vuonna ostamassa yhdessä 3-vuotiaan kanssa lahjan vähävaraiseen perheeseen. Lapsellekin hyvä kokemus ettei kaikki tulekaan hänelle ja että kaikilla ei ole niin paljon, vaikka hiemanhan siinä oli säätämistä, kun yrität pitää yllä ideaa joulupukista. Mutta aika hyvin selvisin 😅

    • Hanna Vayrynen

      Samaa mieletä. Meillä pojat joutuvat arjessa paljon tilanteisiin missä jaetaan ja annetaan toisille, joten he ovat siinä todella reppaita ja iloisia antajia. Omasta jaetaan mieluusti, (toki on tilanteita missä pitää neuvotellakin, mutta pääsääntöisesti aina jaetaan veljen kanssa jos toinenkin haluaa <3) mikä on äitinä ihana nähdä. Tärkeitä asioita lasten jo pienestä pitäen oppia.

  • Niina

    Voi Hanna, olen kanssasi niin samaa mieltä!!! Jotenkin se joululahjojen ostaminen on alkanut tuntua ihan hullulta, mietinkin onko tässä oman lapsuuden jälkeen tapahtunut jokin radikaali muutos vai mistä on kyse. Ymmärrän tavallaan sen, että lapsi joutuu odottamaan jotain haluamaansa eikä kaikkea saa heti mutta toisaalta tuntuu jotenkin ihan hölmöltä, että haluamaansa pitäisi odottaa “jouluun”. Miksi ihmeessä? Ja sitten tapahtuu juuri tuo ähky, että saa kaiken haluamansa kerralla eikä mikään enää tunnu “merkitykselliseltä”. Annan paljon mieluummin lapselleni jotain mitä hän todella toivoo silloin kun hän sitä pyytää.

    Sanoin juuri meidän 5v-pojalle että tänä vuonna ei tule joululahjoja koska olemme lähdössä lomalle juuri ennen joulua ja se on tänä vuonna heidän lahjansa. Poika oli aivan tyytyväinen! Ja täytyy sanoa että tämän päivän lapset ovat kyllä todella valistuneita mm. muoviongelman suhteen ja ymmärtävät, että turha ostaminen ei ole järkevää.

    Kiitos Hanna kun kirjoitit tästä asiasta!!! :)

    • Hanna Vayrynen

      Sinäpä sen sanoit! Aivan ihanaa joululomaa teille! <3

  • Jaana

    Kuin suoraan omat ajatukseni! Itse rakastan lahjojen antamista enemmän, kuin saamista ja uhraankin paljon aikaa siihen, mistä omat läheiseni kaikkein eniten ilahtuisivat. Tässä siis panostus laatuun ja nimenomaan siihen ajatukseen, ei määrään. Pikkuhiljaa joulu joululta olen saanut omia läheisiäni “käännytettyä” tähän samaan ajatukseen. Voi kun joskus saisin meilläkin toteutettua tuon, että aikuisille ei osteta lahjoja ollenkaan. Jos yrittäisi vaikka alkuun sillä, että aikuisille saa edelleen antaa lahjoja, mutta ne ei saa olla ostettuja – vain itse tehtyjä ja aineettomia paketteja…

    Ja hei elämysten täyteinen joulukuu kuulostaa myös ihanalta. Itse aion tehdä tänä vuonna ekaa kertaa meille tonttuoven. Onko sinulle tuttu? Se tonttuoven takana asuva tonttu sitten tekee yön aikana kepposteluja ja muita touhuja kotona (esim. vaihtaa eteisessä kenkäparit sekaisin, on kääntänyt lasten toppatakit nurinpäin, on murustellut pipareita ja niitä murusia löytyy tonttuoven edestä lattialta, on rakentanut lumiukon (pumpulista) tonttuoven eteen jne…) ja lapset pääsevät etsimään ja arvuuttelemaan, mitä kepposia tonttu on milloinkin tehnyt.

    • Hanna Vayrynen

      Ymmärrän sinua erinomaisesti ja olen ihan samaa mieltä! Yksi parhaita lahjoja mitä olen aikanaan koskaan saanut oli, kun isäni osti meille siivouspalvelun puoleksi vuodeksi! Niiiiin arkea helpottavaa ja tarpeellista meidän taloudessa! <3

      Ja hei näin tonttuoven Sara Paikan instassa ja ihastuin ideaan! <3 Kiitos muistutuksesta! Jouluntaikaa <3

  • emmms

    Kuulostaa hyvältä! Lapset eivät tosiaan tarvitse kasaa lahjoja, mieluummin muutaman, joita oikeasti haluaa ja joita osaa sitten arvostaa. Itse käytän säästyneet joululahjarahat lahjoittamalla esimerkiksi Joulupuu-keräykseen. Upeaa, että sinäkin olet alkanut blogissa puhumaan vähemmän materian puolesta, tällaisia suunnannäyttäjiä tarvitaan :)

    • Hanna Vayrynen

      Minusta se Martinan makeanähky vertaus oli erittäin osuva. Ihan harakoille menee suurin osa lahjoista jos ne kasaantuu hurjaksi vuoreksi. Joulupuu-keräys on mahtava! Samoin Jouluapua.fi on keräys mitä perheemme on viime vuosina suosinut.
      Haluan kuitenkin painottaa, että lahjojen antaminen on ihanaa, mutta juurikin silloin kun siinä on ajatusta takana ja se todella tulee käyttöön. Se ei saa olla pakko vaan ilo. :)