CATEGORIES

Äitienpäivän paras lahja

8.5.2016

aitienpaivaruusu-5600

Tänään heräsin pienten kenkien kolinaan. Olin saanut nukkua myöhään. En muista koska olisin viimeksi vähän ennen yhdeksää herännyt. Ja miten kauniiseen päivään sitä saikaan taas herätä. Aamuauringon kanssa sisään juoksivat pienet futisasuiset pojat halaamaan. Hymyissä suin he toivottivat hyvää äitienpäivää ja pyysivät valmiille aamiaiselle. Ois aika nousta, että päästään ulos palloa potkimaan. Liikutuksesta sai taas niitä kahta veitikkaa katsella. Muutaman kuukauden päästä niitä olisi taas yksi lisää. Vuoden paras lahja oli toissapäivänä saatu uutinen, että me saamme odottaa alkusyksystä syntyväksi tervettä kolmatta poikaa. Näin meidän pieni perhe täydentyy ja pallopelit yltyvät entisestään. Minä ja minun täydelliset pienet pojat <3 Voisiko äitienpäivä paremmin alkaa.

Ikimuistoisen kaunista äitienpäivää teille kaikille supernaisille, erityisesti omalleni. <3

114 comments

Leave a Reply to Hanna Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Pauliina

    Onnea kolmannesta pojasta! Itse olen (vasta) yhden pojan äiti. Äitini on kysellyt, milloin esikoiselle tulee pikkusisko, mutta jotenkin tunnen sisälläni, että mikäli meille suodaan toinen lapsi, hänkin tulee olemaan poika. Tyttökin olisi toki erittäin tervetullut! Minulla vain on tunne siitä, että olen poikien äiti, sama tunne siis, josta sinä olet kirjoittanut.

    • Voi ymmärrän sinua niin hyvin! <3 Meilläkin molemmat enemmän kuin tervetulleita olleet, mutta tuo tunne… <3 Katsotaan pitääkö se sinullakin paikkansa <3 Onnea esikoisesta! <3 On ne vaan niin ihania!

  • Mimi

    Onnea Hanna<3 Olen blogiasi tänä keväänä 5 vuotta lukenut eli voin sanoa, että tämä kaunis ja ystävällinen ilmaapiiri, mikä blogissasi vallitsee on koskettanut minua syvästi ja edelleen viihdyn mukana matkassa! :) Haluaisin laittaa oman korteni kekoon nimiarvailun suhteen. Xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
    Ehkä nämä nimien etymologiat eivät ole se painavin syy päätyä tiettyyn nimeen, mutta ainakin merkitykset ovat hyvin kauniit ja toisiinsa sointuvat :) Toivottavasti loppuraskautesi menee paremmalla voinnilla ja pystyt nauttimaan Suomen kauniista säistä! Itse asun Keski-Euroopassa, mutta onneksi sosiaalinen media kertoo, kun Suomessa on hyvä sää :) Paljon iloisia kuvia ja aurinkoisia päivityksiä rakkailta!

    • Siis Mimi! <3 Mä jouduin ottamaan pois veikkauksesi kun se osui niin oikeaan! <3 Meillä tämä nimi tosiaan ajatuksissa jo vuodesta 2005 saakka, joten kai se on vain meant to be <3 Hyvin olit sinäkin päätellyt! :) Tätä nyt ei ole mihinkään kiveen hakattu ja nimi voi hyvin vielä vaihtua, mutta tällä hetkellä tuo sinun veikkaamasi on meidän ehdoton ykkönen. Pidetään arvaus meidän välillä siihen saakka nyt ainakin, että lapsi todella sen saa, jos saa <3 Katsotaan sitä sitten, onko hän todella hän <3
      Ja valtavat kiitokset monen vuoden lojaalista seurasta ja niin iloinen olen, että sinäkin olet löytänyt juuri rivien välistä ja kommenttiboksista sen pintaa syvemmän kerroksen, jonka toivon blogini hienotunteisesti antavan. Kiitos paljon! <3

      • Mimi

        Hihi! Kiitos vastauksesta<3 En hiisku arvauksestani kenellekkään! Odotan jännityksellä mihin lopulta päädytte! :)

        • Kiitos paljon! <3 Ihanaa kevättä sinne Keski-Eurooppaan! <3

  • Alla

    Miksi nimet pitää rimmata keskenään. Jokainen on omia yksilöitä

    • Ei pidäkään :) Ja yksilöitä jokainen on nimestä huolimatta :)

  • Hanna

    Ihania uutisia! Onnea kolmannesta pojasta <3 itse odotan ensimmäistä poikaa syntyväksi syyskuun lopulla <3

    • Voi miten ihanaa! Onneksi olkoon! Meillä on siis ihan samoihin aikoihin poikien laskettuaika <3

  • meow

    Hieman myöhässä olen taas, mutta paljon onnea ilouutisesta! <3 Näinhän sen sitten kuuluikin mennä :)

    • Kiitos kovasti! <3 Ja juuri näin! <3

  • Eeva

    Hei Hanna ja suuren suuret onnittelut ihanista vauvauutisista! Olen jo pitkään seurannut blogiasi mutta ensimmäistä kertaa kommentoin :) Meillekin on tulossa kolmas poika heinäkuun lopussa ja on ollut ihana seurata sun kirjoituksia kun samassa elämäntilanteessa ollaan. Kiitos myös tosi hyvästä postauksesta sukupuoliasiaan liittyen. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi, onnellista odotusta ja aurinkoisia päiviä! Ja tsemppiä ja voimia, täällä hengessä mukana, pystyn hyvin samaistumaan ;) Kiitos upeasta blogista ja positiivisuudestasi!

    • Voi miten ihanaa! Suuret onnittelut teille! <3 Minusta on ihana ajatella sitä voimaa ja rohkeutta, mitä nämä kolme muskettosoturia toisistaan tulevat läpi elämän saamaan <3 Meillä esikoinen ja tuleva keskimmäinen jo nyt leikkivät niin ihanasti keskenään, että vitsit kun näitä on 3 <3 Kiitos kun olet seuranani ! :)

      • Eeva

        No niinpä! Meilläkin nämä kaksi ovat ihan parhaita kaveruksia, se on tosi liikuttavaa :) Toki tapellaankin paljon ;) Mutta läheisiä tulevat varmasti aina olemaan koko trio ja toistensa tukena ja turvana!

        • No kyllä :D Kyllä sitä kinasteluakin riittää! :D

  • Avelina

    Paljon onnea iloisista uutisista! :)

  • Juumi

    Todella isot onnittelut haaveenne toteutumisesta ja kolmannesta pojasta! <3

    Iso kiitos myös ihanasta blogista. Vaikutat todella positiiviselta ihmiseltä, ja olen yrittänyt ottaa mallia sinusta: täytyy arvostaa sitä mitä on tässä ja nyt, eikä murehtia menneitä tai tulevaa. Ihanaa, kun jaksat vastata jokaiseen kommenttiin, vaikka pienet poikasi pitävät sinut kiireisenä!

    Sylin täydeltä onnea ja iloa koko teidän perheellenne!

    • Valtavat kiitokset onnitteluista ja mitä kauneimmista sanoista! <3 Se on kyllä taito, jonka olen oppinut vasta aikuisiällä – että ei murehdi asioita, joita ei ole tapahtunut. "Worrying is stupid. It's like carrying an umbrella around waiting for it to rain" :) Kun vaikeita asioita tulee vastaan, nii sitten asia selvitetään sillä hetkellä, mutta ei kantaisi synkkiä pilviä mukanani syyttä. Ja tosiaan minulle (kuten varmasti kaikille bloggaajille) lukijat ovat olleet aina blogin pitämisen suola. Mutta jotenkin nyt erityisesti viimeaikoina minun suurin inspiraationi on ollut te! Kommenttiboksissani käydyt keskustelut. Ne ovat vaan niin silmiä avaavia ja opettavaisia. Kiitos siitä teille, että teette blogin pitämisestä niin ihanaa! <3 Isot kiitokset vielä!

  • Mikaela

    Paljon onnea eilisen äitienpäivän kunniaksi ja tästä uutisesta! <3 ja jaksamisia! :D

    • Isot kiitokset! <3

  • primrose

    Oi että! Paljon onnea! Ihanaa kun haaveenne käy toteen (jo kolmatta kertaa). Sulla selvästi on ollut sydämessä ihan oikea tunne tästä. :)

    • Valtvat kiitokset!<3 Ja kyllä… Sitä saa kyllä olla todellinen kiitollinen tästä mitä on nyt jo annettu. Sitä joskus niin epätoivoisena mietti, että tulisiko sitä koskaan saamaan <3 Onnekkaita olemme <3 Sydän kuitenkin sen tiesi <3

  • Katriina

    Mukana ajatuksissa, onnea :-)!

    • Kiitos mukanaelämisestä Katriina! :)

  • Oi olipas ihanaa lukea näin suloisia uutisia!<3 Oikein hyvää äitienpäivää!

    • Kiitos paljon Elina! :) Sitä samaa sinne!

  • Anonymous

    Onnea pienen pojan odotukseen koko perheellenne :)

    • Valtavat kiitokset <3

  • Elli

    Eikäää<3 ihania uutisia!:) onnea koko perheelle!! Nyt sille poikien äidin takille on todellisesti käyttöä; D

    • Kiitos! :D MOB Kiittää :D

  • Liisa

    Paljon onnea sinulle ja koko perheellesi, Hanna! Olen ilolla lukenut miten kauniisti kirjoitat pienistä pojistasi. Vauhdikkaita hetkiä sinulle poikatriosi kanssa!
    T: toinen kolmen pojan äiti

    • Voi miten ihana trio sullakin!!! <3 Ja valtavat kiitokset – onhan nuo minimiehet nyt ihan täydellisiä, vaikka at times they drive you bat sh*t crazy :D Ihanaa äitienpäivää sinne hulinan keskelle myös! <3

  • Tiina

    Ihanaa, onnea kovasti! Heillä tulee olemaan paljon seuraa toisistaan.

    En tiedä muistatko parin vuoden takaa, kun varovasti täällä kuiskasin, miten raskaustestini oli ensimmäistä kertaa näyttänyt plussaa piiiitkäään yrittämisen jälkeen. Sinun vauvauutinen silloin kirpaisi, mutta tiesin ettei se ole itseltä pois. Nyt viime viikolla testi näytti taas plussaa ja laskettu aika tismalleen sama kuin esikoisella. On tämä vaan ihmeellistä. Etenkin kun lähentelen jo 4-kympin rajaa. Mikään ei ole itsestään selvyys, sen kyllä on oppinut.

    • Valtavat kiitokset ja mitä suurimmat onnittelut toisen ihmeen alusta!!! <3 Niin onnellinen puolestasi!! Sehän menee teillä niinkuin meidän pojat :D Meillä tuli päivän ero syntymäpäiviin :D Ja meillekään ei itsestäänselvyys ollut, joten ymmärrän enemmän kuin hyvin tuon tunteen, että kirpaisee, vaikka kysehän ei ole siitä, etteikö sitä sille toiselle onnea soisi. Se on vaan aina se niin ilkeä muistutus siitä omasta maailman hartaimmasta toiveesta, joka odotuttaa itseään kipurajoille asti. Joten VALTAVAT onnittelut tästä ihanasta uutisesta! <3

  • Ihanaa äitienpäivää ja onnea vauvauutisista. Odotan innolla kuulumisia raskautesi etenemisestä. Siskollani on myös syksyllä laskettu aika ja heille on tulossa peräti neljäs poika. Meidän esikoispoikamme taas syntyi nyt tammikuussa, joten turkoosien linssien läpi täällä maailmaa katsellaan <3

    • Iso kiitos Tiina ja mitä suurimmat onnittelut sinne ihanan turkoosiin vauvakuplaan! <3 On nuo pienet vaan niin ihania! <3

  • Pampula

    Voi että, ihan super paljon onnea!
    Itsellänikin kolme poikaa, ja onhan ne vaan niin ihania.. Kaikki tapahtuu isosti, äänekkäästi ja vauhdilla, silti äiti on pojille se turvasatama, jonka syliin kiivetään, kun on paha mieli. Mun esikoinen aloittaa syksyllä jo koulun, aika menee hurjan nopeasti! Voi kun saisikin purkitettua näitä arjen hetkiä ?

    Tsemppiä loppuraskauteen!!

    • Miten ihana kommentti! <3 KIITOS! <3 Ja kyllä. Vautia on AINA, mutta aina herkän hetken tullen juostaan huutaen äitiä äidin sykkyyn <3 Ne vaan on <3 Kiitos paljon ja mitä ihanimpia hetkiä teidän perheeseen ja koulun aloitukseen! Apua miten aika menee nopeasti!!!

  • Lumi

    Oikein kovasti onnea ihanasta vauvauutisesta! Itsekin odotan tällä hetkellä kolmatta poikaamne :)

    • VOI IHANAA! <3 Valtavat onnittelut teilel myös!! <3

      • Lumi

        Kiitos :) Ja ihana huomata kuinka paljon kauniita kommentteja olet saanut kolmannesta pojasta!

        • Mulla on ihan käsittämättömän ihana yhteisö täällä <3

  • Onnea todella paljon teidän perheelle ja kaikkea hyvää odotukseen, toivottavasti vointisi on ja pysyy hyvänä :) nää on aina ihania uutisia, tuli ne sitten läheltä tai näin vähän kauempaa ♡

    • Kiitos kovasti! <3 Vointi on tilaan asiaankuuluvaa! :D siis onneksi ihan vain vielä pahoinvointia ja huippausta rautalisästä huolimatta, mutta eipä siitä voi valittaa kun minullakin on monia ystäviä, jotka on pakotettu jo puolesta välistä lähtien vain makuuasentoon, jotkut sairaalatarkkailuunkin koko loppuajaksi. Joten pieniä vaivoja nämä omani! :)

  • Lämpimät onnittelut kolmannesta pojasta ja hyvävointista loppuodotusta!

    • Isot kiitokset! <3 Ja samaa minäkin toivon! <3

  • Nelli

    Paljon onnea kolmannesta pojasta!! Ja ihanaa äitienpäivää sinne suuntaan!<3

    • Valtavat kiitokset ja sinne myös! <3

  • Oi ihania uutisia, onnea <3 toi etiäishomma on muuten niin jännä: mun yhdellä ystävällä taas on sellainen olo, että hänelle syntyy tyttöjä. Nyt niitä on kaksi. Hauskaa miten jotkut vaan "tietää" :)

    • Joo siis ihan käsittämätöntä! :D Ei siis sen puoleen, että tyttö olisi mitenkään vähemmän toivottu, mutta sisimmissäni aina vain näin, että mulla on poikia! :D Kiitos kovasti ihana StyleC! <3

  • Priska

    Voi mikä ihana uutinen, onnea! Teillä on varmasti mainio kolmikko kasassa pian! ❤️
    Ja eikö olekin kummallinen juttu nuo aavistukset tai mikä naisen vaisto se nyt onkaan… Minäkin ajattelin aina, että jos lapsia saan, ne ovat poikia ja nimetkin olivat vesseleille valmiina. Ja niinhän tässäkin tapauksessa sitten kävi.

    • Voi kiitos! <3 JA KYLLÄ! <3 Ystävät ovat aina nauraneet yllättävän paikkaansa pitävälle 6. aistilleni.. Mutta kylläpä nyt osui oikeaan monen monen vuoden vahva tunne <3 Voit vain kuvitella, miten minusta tuntuu, että tämä on niin meille tarkoitettu <3 Meilläkin on tälle kolmannelle jo nimi… Se maalattiin haavekuviin mieheni kanssa jo vuonna 2005. Toivottavasti se haave käy toteen vielä tämän vuoden lopussa <3

  • Anonymous

    ONNEA!! Super ihanaa <3
    Veljekset Daniel, Rafael ja.. Mikael? Samuel? Joel? Noel? Lionel? :D

    • Kiitos paljon! <3 Ja oikeilla jäljillä olet ;)

  • Annika

    Meillä on yksi ihana poika perheessämme ja salaa toivon että meitä siunattaisiin vielä toisella pienellä pojalla ❤️ Tietenkin toivon että saisimme terveen lapsen ja sukupuoli on luonnollisesti toissijainen asia. Mutta pienet pojat on vain niin ihania!

    • Aina niitä saa päässään pyöritellä ja niitä ihania haavekuvia rakennella <3 Mutta juurikin samalla tiedostaen, että se sinulle siunattu on juuri se paras mahdollinen <3 Ja minulla kun on kokemusta kahden pienen veljeksen taipaleesta, en voi muuta kuin sanoa, että voi herranjestas miten söpöjä ne ovat <3

  • Milja

    Hurjan paljon onnea poikauutisesta! <3 Minusta tuli äiti kuukausi sitten kun pieni tyttäremme syntyi ja en sitä ennen olisi voinut uskoa miten paljon sitä liikuttuu muiden, jopa tuntemattomien vauva-uutisista! Eikä äitienpäiväkään ole aikaisemmin herkistänyt yhtä paljon mitä nykyisin. :')
    Olen seurannut blogiasi jo pitkään ja täytyy sanoa että olet uskomaton nainen, pienten lasten äiti ja menestyvä muotibloggaaja. Ja aina yhtä upea! Itsellä kun vielä tällä hetkellä tuntuu ettei aika riitä edes suihkussa käymiseen. :D
    Kaikkea hyvää ja paljon onnea vielä kerran!

    • Voi miten ihanaa! Paljon onnea uuden pienen käärön ihanaan perheeseen! <3 Ja kyllä… Nämä vauvauutiset vaan saavat aina herkistymään <3 Näin se vaan on, kun tietää miten iso asia on niin helposti herkistää <3
      Ja kiitos mitä kauneimmista sanoista. Jokainen äiti on supernainen <3 Jokainen tietää just, mikä on itselle ja perhelle parasta. Ei sitä aina kerkee siellä suihkussakaan käydä kun pitäisi :D
      Samaa sinne ja mitä ihaninta ensimmäistä äitienpäivää! <3

  • Riikka

    Aurinkoista äitienpäivää! Sinä ja sun pojat, aika ihanaa <3

    • Kiitos <3 Ja eikös! :) Niin minusta on jotenkin aina sisimmissäni tuntunut, ja nyt se on tulossa toteen <3

  • Ada

    En halua olla negatiivinen, mutta itse “terveen vauvan saaneena”, mutta kolme vuotiaana autisminkirjon sairaan lapsen dg:n saaneena en itse ainakaan kiskaan lipsauta tuota terve sanaa. Koskasn kun et voi tai kukaan lääkäri syntymättömän lapsen terveyttä voi ennustaa. Toki down ym voidaan rajata ja siltinolen onnekas vaikka ei lapsi terve olekaan

    • Ymmärrän hyvin, miksi tuo särähtää korvaasi. Mutta kysehän on siitä, että kaikkihan toivovat tervettä siksi, koska varmaan valtaosan suurin pelko on, että joutuisi oman lapsen menettämään. Se ei sitä tarkoita, että jos lapsi ei olisi terve, että sitä mitenkään vähemmän rakastaisi <3 itse olen ikävä kyllä myös joutunut todistamaan kavereita, jotka ovat joutuneet aivan liian varhain luopumaan siitä pienestä.. Joten itse lähinnä tarkoitan terveellä sitä, ettei ole näkynyt mitään mahdollisesti hengenvaarallista. Joten kun nyt ainakaan kun ei kattavassa 4de ultrassa näkynyt mitään hälyttävää, niin kyllä siitä iloitsen <3 Aina tulen toivomaan sitä itselleni ja muille – terveyttä elämään <3 Kaikkihan on mahdollista – raskaudesta läpi elämän, mutta nyt on suuri todennäköisyys sille, että kaikki hyvin.

  • Mari

    Oi kuinka ihana uutinen! Olen pitkään seurannut aivan ihanaa blogiasi ja kuvia.
    Terve lapsi on lahja ja maailman paras sellainen. Onnea kovasti! ❤️

    • Valtavat kiitokset Mari onnitteluista ja pitkästä seurastasi! <3

  • i

    Ihanaa onneksi olkoon! Ihanaa kun on kolme pientää poikaa! Ja niin hyvillä ikäeroilla, tulevat varmasti olemaan toisilleen erittäin läheiset :)

    • Juuri näin <3 Mitä voimaa ja rohkeutta he tulevatkaan toisistaan saamaan kaikkiin elämän seikkailuihin. Jotenkin vaan tuntuu niin täydelliseltä meille <3

  • Paula

    Oot niin SuperIhana Hanna. Kuten sanoin, olet päivieni pelastus blogeinesi. Sinun elämääsi voisi joku kuvailla sanalla ylellinen, mutta olet jalat maassa, kohta 3 pienen pojan äiti. Sinussa on vain sitä lämmintä sydäntä, mitä jokainen äiti toisessakin naisessa hakee <3

    • Voi kiitos Paula, mutta itse olet. Olen todella todella iloinen, jos pystyn sitä blogillani päiviisi tuomaan. Se on tarkoitukseni ja olen niin äärimmäisen otettu, jos olen siinä sinun kohdallasi onnistunut. Kiitos kovin kauniista sanoista ja mitä ihaninta äitienpäivää sinne!

  • TanjaP

    Onnellista äitienpäivää!

    • Kiitos samoin! :)

  • m

    Arvasin! Nähdään osuuko nimi veikkauskin nappiin! :D

    • Yes! :) Katsotaan.. ;) Mitä veikkaat? Koska meillä taitaa olla kyllä jo nimi päätettynä… Tätä nimeä mietimme jo vuonna 2005, joten se tuntuu olevan meille meant to be <3

      • Acabella

        X

        • Hei Acabella!:) Näitä arvauksia, missä on meidän tällä hetkellä todennäköisimmät vaihtoehdot, on tullut jo aika paljon :D Joten ikävä kyllä en näitä nyt vielä julkaise, koska mekään emme vielä varmasti tiedä, minkä nimen valitsemme. Se jääköön nähtäväksi kun lapsi syntyy <3 Mutta ihan oikeilla teillä olet :)

      • m

        Jotenkin Oliver on jostain syystä tosi vahva veikkaus ollut.. sopii hyvin kahteen edelliseen ja on aika kansainvälinen niinkun kaksi edellistäkin! ;D

        • Tiedätkö oot tosi hyvin hajuilla, koska Oliveria harkittiin vakavasti meidän tämän hetkiselle kuopukselle, mutta samaan aikaan hyvä ystävä sai esikoispoikansa ja hän halusi kovasti Oliveria, joten siinä tilanteessa, jo esikoispojan saanena ja sen mun ultimate nimen anataneena mielelläni keksin toisen nimen – ja sehän oli meidän temperamenttiselle tulipäälle täydellinen. Mun räjähtävä Rafael :D Mutta nyt kolmas nimi on sellainen, joka sopii näiden kahden rinnalle just täydellisestä <3

          Ja tiedätkö… Pidetään vielä meidän salaisuutena (siksi en julkaise)… mutta sun toka arvaus OSUI OIKEAAN! :D <3 Tai näin ainakin vahva fiilis nyt siitä nimestä <3

          • m

            Eikä!:0 Jotenkin tosta Oliverista oli tosi vahva fiilis mutta sitten kun jäin pohtimaan noita saman suuntaisia nimiä kun kaksi edellistä niin ajattelin että hetkinen! Ton se on pakko olla! Kun luin noita muita ehdotelmia tuolla alempana niin ajattelin ensin että toi Noel olisi aika hyvä veikkaus mutta sitten tajusin että se on liian lyhyt! :D samanlaiset mielet meillä selkeästi! Sopii kyllä paremmin kuin hyvin kahteen edelliseen. Kuhan vaan poika on sitten nimensä näköinen.. voihan niinkin käydä ettei hän näytäkkään ollenkaan sen nimisestä kun on ajateltu! :D

          • No siis älyttömän hyvin kyllä päättelit!! :D Ja selvästi sopii aiempiinkin, jos sinäkin tulit tähän samaan lopputulokseen! :D JA siis mies piti hirveästi Noelista, ja pidän minäkin, mutta kaipaisin siltä ehkä vähän vielä sitä pituutta juurikin :D Ja tosiaan, ei ole meillä mitenkään kiveen hakattu. Katsotaan tosiaan tuntuuko se lapsi sitten siltä siinä sylissä <3

  • Saaramaria

    ? onnea ihanasta uutisesta! Mikä upea päivä on ollut viettää äitienpäivää.

    • Kiitos paljon ihana Saaramaria ja sitä samaa sinulle! <3

  • paulii

    Paljon onnea!!

  • Anonymous

    Ihana kuulla, onnea ilouutisesta! <3

    • Suuret kiitokset :)

  • Laura

    Oi, ihanaa! Onnea kolmannesta pojasta :) Ja hyvää äitienpäivää. :*

    • Kiitos paljon. Oma tunteeni kävi toteen :D <3 Sinne myös!

  • Branilla

    Ihanaa äitienpäivää! Ja isot onnittelut tulevasta minimiehestä! En ole pitkään aikaan jaksanut kommentoida, mutta jokaisen postauksen olen kyllä lukenut. :) Viimeksi meni tulokkaan nimi melkein oikein, nyt mulla ei ainakaan toistaiseksi ole mitään vahvoja fiiliksiä tulevan kuopuksenne nimestä. :D

    • Voi tässä kaikessa arjen hulinassa olen niin kovin kiitollinen, että olet seuranani edelleen! <3 Ymmärrän enemmän kuin hyvin, ettei ehdi kommentoida, en minäkään ehdi lukemiani blogeja. Mutta olen jo ihan äärimmäisen kiitollinen, että silti löydät aikaa blogilleni! <3 Ja voi vitsit! :) Nytkin meillä on jo nimittäin kolmannen nimi selvillä. Sitä mietittiin miehen kanssa jo haaveajatelmissa vuonan 2005, mutta nyt kun se konkretisoitui niin tämän nimen antaminen taitaa olla tarkoitettu <3

      • Branilla

        En muuten silloin edellisellä kerralla kertonut, että kun Oliver ei tullut nimeksi niin ajattelin seuraavaksi Alexanderia. Tämä ei siis ole kysymys, vaan jaan vaan ajatuksiani. :)

        • Molemmat kauniita nimiä! :)

  • Heini

    Ihanaa onnea! Tolla combolla voi jo pelata futismatseja :D Pojat rokkaa!

    • No aijaa :D Kyllä meillä riittää menoa ja meininkiä! :D

  • Anette

    Hurjasti onnea ihanista uutisista!! Liikutuin niin kun luin että saatte syksyllä syliinne terveen ihanan pojan! Nämä ovat niitä elämän merkityksellisempiä asioita eikä todellakaan aina itsestäänselvyyksiä. Paras lahja äitienpäiväksi! <3 Ihanaa äitienpäivää sinulle Hanna! :)

    • Valtavat kiitokset Anette myötäelämisestä! <3 Nämä ovat niin isoja asioita, ettei sitä voi edes sanoiksi pukea. Kiitos kauniista sanoista ja mitä upeinta äitienpäivää sinulle! <3

  • Heidis

    Ihan kylmät väreet tuli poika-uutisen luettuani. Ihanaa, ja että pikkuisella kaikki hyvin :) Pojat on parhaita ;) Täälläkin on opittu potkimaan palloa, mutta suurin rakkaus on polkupyörät ja pyöräilyn seuraaminen telkkarista. Isäänsä tullut <3

    • Kiitos paljon! <3 Minusta on aina tältä tuntunut, niin uskomatonta, että nyt se käy toteen <3 Ja voi herttinen miten nää pallot, autot ja muut on niin sisäänrakennettuja juttuja :D Isiinsä tulleita <3

  • EmmiMaria

    Ihanaaa! <3 onnea tulevasta kolmannesta pojasta! Pojat on ihania :) teillähän on kunnon äijävalta jo nyt ja pian kohta enemmänkin :D sun pitää tasottaa jotenkin ;)

    • Kiiiiitos paljon! <3 On tämä kyllä upeaa. Meillä on tosiaan ihan selvä mies enemmistö, mutta ei se valtaa vaihda ;) :D Believe me, I'll manage, vaikka pinna onkin usein kireällä :D Mä sain nuoruudesta niin kovan estrogeeni määrän, että hyvä vähän elämän tasapainottaa :D

  • Marika

    Hyvää äitienpäivää sinulle ja paljon onnea poika-uutisesta! Teille tulee mahtava kolmikko! T.Kahden pojan äiti ?

    • Valtavat kiitokset <3 Onhan nämä pienet pojat vaan niin järkyttävän ihania <3 Uber aktiivisia, mutta niin suloisia.

  • Mrs.Vanilla

    Suuret onnittelut suurista uutisista! Ilmeisesti sulla on ollut jokin alitajuinen aavistus omasta futisjengistä, ihania palleroita ja vauhdikkaita hetkiä luvassa siis lisää. Olet kyllä uskomaton nainen, kun kaiken keskellä pyörität vielä perhettä ja pidät tätä ihanaa blogia. Se on ollut mulle itselleni voimavara ja inspiraation lähde vuosien varrella.

    Itse lapsettomuuden ja vakavan sairauden läpikäyneenä ymmärrän enemmän kuin hyvin kiitollisuuden tunteen elämää kohtaan, mikään ei ole itsestään selvää. Ei lapsen saaminen, eikä oma terveys. Itse juhlistan tätä äitienpäivää tuoreena kahden lapsen äitinä, meidän 3-vuotiaasta tuli isosisko toiselle pinkille paketille kolme viikkoa sitten. Kyllä tämä päivä herkistää ihan äärimmilleen, kun muistaa vieläkin kirkkaasti sen miten vielä muutamia vuosia sitten tämä päivä kirvoitti epätoivon ja haikeuden kyyneleitä – saanko koskaan äitiyttä kokea. Siltä pohjalta kun ponnistaa, tuntuu tämä äitiys sekä lapsettomuuden ymmärtäminen todella kasvattavalta kokemukselta. En olisi tämä ihminen joka nyt olen ilman noita vaikeita aikoja ja jollain lailla tämän päivän onni on monin tavoin syvempää. Ihanaa äitienpäivää teidän perheelle, nauttikaa joka hetkestä!

    • Voi kiitos paljon Mrs Vanilla <3 Jotenkin minulla on ollut kyllä aina kumman vahva tunne, etät minulla tulee olemaan poikia – ja vieläpä kolme. Minun vahvuuteni on aina ollut ajanhallinta ja organisointi, joten tämä sopii oikein mukavasti, että unelma pitää kiireisenä, vaikka aika ja hermot onkin useasti tiukalla :D

      Mitä suurimmat onnittelut teille! <3 Nuo ovat vain maailman upeimpia hetkiä. Ja voi että miten ihania hetkiä sinullakin on edessä kun saat katsella sisarusten rakentuvaa sisarsuhdetta <3 Ja allekirjoitan sun jokaisen sanan. AIvan samat tuntemukset kuin minullakin. Vaikka sitä ei omalla kohdalla todellakaan nähnyt, että sekin musta hetki opetti, niin kyllä se vaan muokkasi loppujen lopuksi ihanasti, kun oli näin onnellinen lopputulema <3

      Ihania hetkiä sinne ja ikimjuistoista äitienpäivää kahden murusen äitinä! <3

  • Hanna

    Onneksi olkoon ihanasta vauvauutisesta ja hyvää äitienpäivää! ❤

    • Valtavat kiitokset ja sitä samaa sinne! <3

  • Haidi

    Eiii miten ihanana uutinen juuri äitienpäiväksi! :’) liikutuksen kyyneliä täällä päässä. Aivan ihanaa äitienpäivä Hanna

    • Kiitos kovasti ihana Haidi! <3

  • saara

    Voi ihanaa! Minusta teille sopii poikakolmikko <3 älyttömän paljon onnea! Ainiin ja hyvää äitienpäivää.
    P.s. Minusta olisi kiva, jos heti postauksen otsikon luona lukisi kommenttimäärä, joskus jää seuraamaan jonkun tietyn postauksen kommentteja, niin on hauska jos ei tarvitse rullailla postauksen loppuun asti katsomaan, onko kommentteja tullut lisää. Tämä on tietysti ihan makuasia. :)

    • Kiitos paljon Saara! <3 Ja niin minustakin! <3 jotenkin minusta on vain aina tuntunut, että meille tulee poikia <3 Joten voit kuvitella, miten hyvin tämä minun mielestä meille sopii <3 <3 <3 Ja vitsi! Ymmärrän hyvin tuon toiveen, mutta ikävä kyllä ylänavin ja karusellin takia ihan esteettisistä syistä en haluaisi kommentteja ylös, sillä muuten siellä tapahtuu liikaa. :/ Nyt ylhäällä on jo minun mielestäni liikaa kaikkea. Yritänkin miettiä parhaillaan toisenlaista banneria, että sais aluetta vähän rauhoitettua… :/ Pahoitteluni!

      • saara

        Kyllä tämä toimii aivan hyvin näinkin :)

        • Voi kiitos ymmärryksestä! <3

  • Laura

    Ihanaa äitienpäivää Hanna, ja paljon onnea ilouutisesta! :) <3

    • Kiitos paljon Laura! <3