CATEGORIES

Sisko video

8.5.2017

MITÄ RAKASTAT JA VIHAAT TOISESSA?
MITÄ YHTEISTÄ TEILLÄ ON?
PAHIN RIITA?
HAUSKIN MUISTO YHDESSÄ?
MITÄ OUTOA TOINEN SYÖ?
MISSÄ TOINEN ON TODELLA HUONO?
MISTÄ OLETTE VIIMEKSI JUTELLEET?
KUVAILE TOISTA KOLMELLA SANALLA.

Espanjassa päädyttiin siskon kanssa kuvaamaan sisko video! Siskoni Kira löysi aamulla koneella ollessaan netissä pyörineen Sister Tag-listan, missä oli hauskoja ja vähän pintaa syvemmälle meneviä kysymyksiä. Pariin ensimmäiseen vastailtiin keskenämme aamiaispöydässä. Kun sitä tuli jo niistä räkätettyä niin paljon, päätimme säästää loput ja tehdä spontaanin sisko videon. Kysymyksiä emme halunneet miettiä yhtään etukäteen, jotta reaktiot olisivat mahdollisimman aitoja. Videon kuvasimme heti iltapäivällä, kun pienet poikani olivat päikkäreillä. Nuorimpani on tosin melko huono nukkumaan päiväsaikaan, joten pieniä keskeytyksiä tuli kun kävin arjelleni tunnusomaisesti aina välillä hyssyttämässä ja viihdyttämässä poikianikin. Harmillisesti emme saaneet kolmatta siskoamme mukaan videolle. Hän oli liian väsynyt ja halusi nukkua päikkärit. Sisko video vol.2 pitänee vielä tehdä, jotta nuorin siskomme pääsee vastailemaan kysymyksiin myös! :) Kommenttiboksiin voi heittää lisää sisaruskysymyksiä, jos on toivetta lisävideoille!

45 comments

Leave a Reply to Jenni Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Niina

    Ihan mahtava video, tosi lämminhenkinen sisko-fiilis! :)

    Mutta hei, teit sen hitti-postauksen arkiruoista, voisitko tehdä myös järjestyksenpidosta? :) Juuri eilen manasin (hiljaa mielessäni tietysti kuten äidin kuuluukin :D) että kun olen saanut sängyn pedattua niin eipä mene montaa minuuttia niin sinne on ilmestynyt dinosauruksen pesä (!!) tai laskeutunut avaruusraketti…

    Siispä miten ihmeessä pidät kodin siistinä ja asiat järjestyksessä kolmen pienen pojan kanssa?

    • Hei apuva – musta tuntuu että ei mulla oikein ole vinkkejä kun kaaos täälläkin pääsääntöisesti vallitsee! :D Mutta huomaan kyllä jatkuvasti kantavani jotain… Huoneesta toiseen aina kulkeutuu jotain, mikä kuuluu toiseen paikkaan niin kiikutan niitä aina samalla :D

  • Katja

    Tosi kiva video! Teidän välinen kommunikaatio on jotenkin tosi kivaa ja rentoa katsottavaa, ehdottomasti lisää näitä :)
    Voisin saadakseni toisen videon nopeammin (haha vitsi vain) heittääkin muutaman kysymyksen:
    Mitä piirrettä/asiaa toisen elämästä kadehditte/ihailette?
    Kuinka paljon pidätte arkielämässä yhteyttä?
    Onko teillä iso suku? Vietättekö paljon aikaa sukulaisten kanssa?
    Missä maissa olette asuneet ja kuinka kauan?
    Mitä olette opiskelleet? Oletteko unelma-ammatissanne?
    Millainen on täydellinen päivä?
    Mitä sanoisitte “nuoremmille itsellenne” (“neuvoisin 15-vuotiasta itseäni siten että..)?
    Onko teillä paljon yhteisiä ystäviä kun olette aika saman ikäisiä?
    Miten kuvailisit siskojesi tyylejä? Lainailetteko toistenne vaatteita enää?
    Millainen teidän lapsuus oli?
    Mitä ovat parhaat opit, mitä vanhempanne ovat teille opettaneet? Haluatko opettaa samoja juttuja omille pojillesi?

    (Ja vielä tohon Finglish-juttuun, itsekin tykkään heittää välillä juttua englanniksi tai joskus ruotsiksi jos se sopii paremmin asiayhteyteen mutta olen saanut siitä kritiikkiä että kuulostaa oudolta tai kaverit ei tajua, jotenkin outoa kun globalisaatio on niin suurta ja kaikki matkustelee paljon yms. että tommonen sitten kuitenkin on joidenkin mielestä outoa tai jotenkin väärin. Kielitaitohan siinä vaan paranee kun harjoittaa välillä huvikseen muitakin kieliä kuin suomea :))

    • Moi Katja! Kiitos ihan hurjasti näistä! Todella hauskoja ja hyviä kysymyksiä! Toteutukseen menee! :) Pitää tosiaan karsia 5-7- kysymykseen kun me höpötämme aina niin paljon extraa :D Pitänee tehdä enemmänkin siis videoita kun sinulla oli jo niin monia hyviä kysymyksiä!

      Ja olen kanssasi kyllä samaa mieltä. Jotenkin koten, että kavereiden kesken meidän ikäryhmässämme se on jo todella normaalia Ymmärrän, että kyseistä rentoa huumorimieleistä puhetapaa ei käytetä asiallisimmissa keskusteluissa, mutta minun mielestä rennosti kavereiden kesken enemmän kuin normaalia – ainakin omassa lähipiirissäni :)

  • Hanssuin

    Aivan huikean hauska video! Nauroin vedet silmissä. Minulla ja aviomiehelläni on 3 lasta, tytöt 10&12v ja 5v poika. Täällä taistellaan aamuisin niistä hiton möykyistä, joita ponnariin ei
    t o d e l l a k a a n saa jäädä;) Mietin videota katsellessa sitä, miten mahtava rikkaus sisarukset ovat ja miten mahtavaa on, että olemme kaikki niin erilaisia. Olen lukenut tosi pitkään blogiasi, jostain niiltä ajoilta kun asuitte Hollannissa. Tykkään paljon siitä, miten kirjoitat ja arvostan arvovalintojasi, joista pidät kiinni aikuisen itsevarmalla tavalla – vaikuttaa siltä ettet selvästikään lähde kaikkeen mukaan ja viisaasti harkitset sen mitä asioita ja kuvia julkaiset. Aurinkoisia päiviä sinulle ja perheellesi!

    • Niin ihana kuulla, että pidit! :) Ja vitsi! :D Niiiiiiin hasuka kuulla, että siskoni ei ole ainut möykkyraivoaja! :D Ja se on juurikin näin. Olen niin iloinen että minulla on siskoni ja omien lasten sisarussuhteiden rakentamisen seuraaminen on niin sydämen pakahduttavaa. Onnekkaita olemme! Ja kiitos niin kovin todella kauniista palautteesta. Näin pyrin toimimaan kaiken kanssa ja olen todella iloinen ja otettu, jos tämä sinulle välittyy <3 Sitä samaa teidän suurperheelle! :)

  • Lia

    Ihana hyvän mielen video :) olette molemmat tosi valloittavia persoonia. Näitä katsoisi mielellään useamminkin.

    • Ihana kuulla, että pidit! :)

  • rosa

    Ihana video!!<3 just siks kun olitte nii rennosti omia itsejänne, onko tuo sana..? Eniveis näitä lisää :)
    Ja minusta on enemmän kun luonnollista että noin pitkän ulkomailla asutun ajan (!!!) jälkeen on tarttunut omaan puhekieleen englannin kielisiä fraaseja. Voi kuulostaa hölmöltä, mut itse olisin ylpeä siitä.. Moni ei pääse asumaan ulkomailla koskaan ja osa vain harvoin ulkomaille ylipäänsä, joten olet ollut onnekas :) Joten tuollainen huutelu tai kuittailu on varmaan ihan kateutta, vaikka ymmärrän et se voi särähtää korvaan jos ei tiedä sinun taustaa.

    • Hei kiitos kovin Rosa! IHanaa, että pidit ja toi toivottavasti naurua päivään! :) Mä ymmärrän hyvin pointin, että ei ole hyvä sekoitella kieliä keskenään että se kuulostaa joillekin ärsyttävältä korvaan, mutta kun tässä puhutaan rennosti siskon kanssa niin otin myös rennosti. Ja tosiaan, enkkufraasit tulee helposti eikä se minusta ole niin vakavaa, jos rennossa keskustelussa lähimpien kanssa välillä heittää läppää toisellakin kielellä. Jotkut asian vaan toimivat paremmin toisella kielellä ja kun oma arki on tosiaan ollut pitkälti vähintään kahden kielen hallinnoima, niin tiettyjä fraaseja vaan tulee väistämättä rentoutuessa käytettyä.

  • mims

    hahaha naureskelin ääneen mukana :D ihan paras!! lisää!!

    • Ihan älyttömän ihana kuulla, että nauru tarttui! :) <3 Se on aina hyvä syy tehdä lisää <3

  • Anonymous

    Tämä oli aivan ihana video, ehdottomasti näitä lisää <3 Miten olet muuten hoitanut samsoe samsoe neuleitasi? Minulla on muutama erilainen, esimerkiksi sama nor on long -neule kuin sinulla, mutta se on nyppyyntynyt todella paljon! Olisi kiva kuulla vinkkejä :-)

    • Voi miten ihana kuulla! :) Ja hei itseasiassa minä en vielä ole tehnyt niille muuta kuin pessyt – mutta harmaa neule mitä käytän ylivoimaisesti eniten on myös alkanut nyppyyntyä. Vielä en ole ennättänyt sille tehdä mitään, mutta ajattelin kokeilla nyppykonetta varovaisesti. Tosin olen kuullut monilta, että on nyppyyntynyt näkyvästi nopeasti… Jos keksit mitä tehdä niin otan kiitollisena myös vinkit vastaan! :)

  • Laura

    Kaikkea ei vaan pysty suomentamaan , koska sitten se menettää sitä jotakin.. en tiedä miksi ,jotkut vaan yksinkertaisesti on hauskempia enkuksi. :D

    • Ihan samaa mieltä. Siksi juuri käytänkin helposti tällaista kevyttä kieltä siskojen ja ystävien kanssa. Huumorimielessä helposti kääntyy läppä englanniksi :/

  • Sanela

    Tämä oli tosi hauska. Näitä lisää :)

    • IHanaa, että pidit! :) Jos on lisäkysymyksiä niin antaa tulla! :)

  • Julia

    Hei tää oli hauska, vaikken yleensä blogejen videoista oikein innostu! :) Ja on todellakin normaalia puhua Finglishiä jos on asunut vuosikaupalla ulkomailla. Ite oon puhunu Finglishiä äidinkielenä lapsuudesta asti, ja koska enkku on mulla pitkälti se tunnekieli niin monet jutut luistaa sillä paremmin! Ja nykyään kun suurin osa suomalaisista osaa tosi hyvin enkkua, niin onko ihme jos jengi käyttää telkkarista/netistä/elämästä opittuja fraaseja puhuessaan muutenkin? Puhun myös tosi nopeesti joten en voi senkään osalta arvostella…

    • Minä olen myös vähän tätä ryhmää, että koen sen jotenkin todella normaalina tapana puhua ihmisten kanssa, jotka ovat sinulle läheisiä ja kenen kanssa heität ns. läppää. En tällaista kieltä käyttäisi tuntemattomempien kanssa tai ns. asiallisissa tilanteissa, mutta siskon tai kavereiden kanssa rennosti istuessa hyvinkin helposti ja huomaamattani. Koska olen rentoutunut! Mutta kiva kuulla, että näet asian hyvin samoin tavoin :)

  • i

    No eikö tämän englannin sekoittaminen omaan puheeseen ole todella yleistä? Mehän olemme kasvaneet Frendien ja muiden amerikkalaisten sarjojen parissa. Kun aloitimme englannin opiskelun koulussa kaikki meidän luokalla osasivat sitä jo edes jonkin verran, monet jo todella hyvin. Itse en kuulu niihin ruotsinkielisiin, joka sekoittaa suomea koko ajan ruotsiin, mutta englantia kyllä senkin edestä! Olen tosiaan skarpannut asian suhteen lapseni synnyttyä koska en halua hänen oppivan mitään svengelskaa :D Mutta jotkut asiat vaan ovat parempia englanniksi.

    Itse pidän siitä, että puhut nopeasti! Puhun itsekin todella nopeasti ja saan kuulla siitä joskus, mutta minua taas ärsyttää kun joku puhuu todella hitaasti. Joskus tekisi mieli vaan sanoa että “get to the point!! :D Mutta nämähän ovat makuasioita.

    • Minulla ja lähipiirilläni menee kyllä vahvasti näin, kuten kuvailitkin. Ei se, että heittää joskus jotain engalnniksi ole tarkoitus “esittää” mitään. Se tulee kovin luonnostaan kun juuri jotkut läpät jopa kuulostavat hauskemmilta englanniksi? Miksiköhän näin? :)

      Ja mukavaa, että sait puheestani selkoa! :) Vaikka nopeasti puhunkin. Ja tosiaan frendit maisesti voisi huudahtaa: GET THERE FASTER! :D Ja kyllä. Makuasioita.

      • Laura

        Just näin ,jotkut asiat on jotenkin parempi/ helpompi sanoa enkuksi. Kuulostaa myös paremmalta :D ja on se tapa yleistynyt.. Hahah, just näin. Chandler Joey:lle :D

  • Laura

    Ihana video oli! Ehdottomasti lisää näitä. :) Tosi kivaa katsottavaa oli. <3
    Pakko kommentoida tähän lisäksi, että meillä kotona ei ollut au paireja, mutta minullakin enkkua tulee puhuttua välillä :) Tulee katsottua niin paljon ulkomaalaisia sarjoja enkku subeilla ja jotkut sanonnat vaan tulee mieleen jostain syystä enkkuna.

    • Kyllä tämä tapa on minustakin todella yleinen. Moni ystävistäni harrastaa samaa. En näe siinä mitään erikoista, mutta ymmärrän ärsytyksen, koska tavallaan halutaan vaalia sitä omaa kieltä. Mutta me kaikki olemme erilaisia ja kulkeneet eri polut. Eipä tuohon oikeaa tai väärää ole. Minulle tuo on vain ihan huomaamatonta, että teen tuota.

  • Jenni

    Tämä oli tosi hauska! :)

    • Ihanaa jos sai hymyn huulille! :)

      • Maarit

        Minä ja mieheni usein heitämme samalla tavalla englanniksi lauseita, vaikka olemme vain pieniä pätkiä asuneet aikuisiällä ulkomailla. Se ei ole pröystäilyä vaan enemmän sellaista pilke silmäkulmassa meininkiä. Jotkut asiat yksinkertaisesti kuulostavat kevyemmältä tai hauskemmalta, kun sen lauseen/läpän sanoo englanniksi. Meillä myös jäänyt joistain ulkomaisista sarjoista (frendit esim) lauseita, joita on hyvä heittää :) Tämä on enemmän meidän keskinäistä tai sitten tulee luonnostaan jos olemme jossain tutussa seurassa. Ainoastaan Vanhempien ihmisen edessä kaikki nämä vieraskieliset lauseet karsiutuvat luonnostaan (luulen) :)

        Eli johtopäätelmänä olitte varmastikin tosi rentoja kuvatessa tätä videota ja sehän on vaan plussaa ja siksi se rentous tästä välittyikin.

        • No se on juuri näin. Jotenkin tietty tilanne ja tietyt ihmiset saa sen nousemaan. Juurikin frendit läpät yms. Minä heitän juurikin frendit läppää mieheni kanssa se harva se päivä :D GET THERE FASTER! :D Could that BE anymore true? :D Ja ihan sama juttu. Minullakin tietyssä seurassa ja tilanteissa en ikinä käytä…
          Eli siis naulan kantaan osuit. Juurikin tämä lienee selitys!

  • annukka

    miksi heitätte läppää välillä englanniksi… kuulostaa niin teennäiseltä ja muka maailmankansalaiselta “belive me”

    • Varmaan siitä syystä, että meillä kotona puhuttiin englantia (meillä oli au paireja englannista ja jenkeistä) ja kotikieli oli lapsuudessa suomen lisäksi jo 7-vuotiaasta lähtien englanti. Itse myös olen asunut poissa Suomesta 10 vuoden ajan. Ikävä kyllä minulle on erittäin luontevaa heittää välillä englanniksi lauseita. Ymmärrän että se voi joillekin olla ärsyttävää, mutta ikävä kyllä minulta se tulee todella herkästi. Meidän perheessämme kaikki tekevät tätä todella paljon… Eikä sillä ole mitään tarkoitusta kuulostaa yhtään miltään. Se on ikävä kyllä vain paha tapa, joka on vain aina ollut perheessämme läsnä kun kotikieliä on ollut kaksi.

      • Ymmärrän, että tämä “finglish” kieli on ollut viime aikoina ärsykkeenä, mutta tosiaan kuten siskoni sanoikin, on tämä ollut meillä aina perheessä kakkoskieli ja siksi meille niin luonnollista! En näe sitä edes pahana tapana. Sitten kun nuorin sisko tulee mukaan, niin puhe vasta onkin englannin sekä suomen sekoitusta, koska hänkin asunut Losissa yli 10 vuoden ajan! :D

        • Se on tosiaan meidän perheessä niin arkipäivää ettei sitä edes huomaa. Varmaan tässä vaan pohjana se, että englantia tai vieraiden kielten puhumista jotkut joskus vielä kokevat pröystäilynä. Sitä se ei missään nimessä ole. Koen, että meidän ikäluokka on jo niin kansainvälistynyt ja moni puhuu niin monia kieliä, että väistämättä englanti hiipii enemmissä määrin keskuuteemme. Ihmiset matkustelevat niin paljon enemmän kuin ennen ja ei ole mitenkään tavataonta opiskella ulkomailla.

          • Anonymous

            Moi, tarkoitin, että olen tottunut puhumaan aina yhtä kieltä kerrallaan ja käyttämään eri kieltä aina tietyn läheisen kanssa. Lapsena oli ehkä hapuilua, mutta en siis ole tottunut vaihtelemaan kesken lauseen kieltä puhuessani yhdelle henkilölle. Ruokapöydässäkin olen pärjännyt ilmeisen hyvin :D .Lapseni kyllä sekoittaa kieliä vielä kesken lauseen, koska toinen äidinkieli on hänellä vahvempi, mutta katsotaan miten jatkossa käy.

          • Hei kiitos vielä selvennyksestä! :) Nyt ymmärrän mitä tarkoitit!

          • Anonymous

            Voi ehkä antaa tahtomatta hieman teennäisen ja vähän “teinimäisen” käsityksen (sori..) ? Meillä on lapsuudesta lähtien puhuttu perheessä kolmea kieltä, mutta piti käyttää kieltä aina kerrallaan. Oli ärsyttävääkin lapsena, kun oli kiire puhua :D Nyt kun saisi, ei enää edes halua sekoittaa äidinkieliään.

          • No siis ymmärrän kyllä mitä haet, koska itse en myöskään koskaan vaihtelisi tällä tavoin kieltä tuntemattomempien kanssa. Olen huomannut käyttäväni englannin kielisiä lausahduksia aina kun puhutaan kevyesti ja vähän huumorimielessä. Eli juurikin niiden lähimpien kanssa. Jotenkin sellaista kevyttä huulen heittoa. Läpät jotenkin tulevat kovin helposti juuri englanniksi. Mistäköhän sekin johtuu. Mutta tosiaan en kaikkien kanssa käytä tällaista kieltä. Vain ehkä lähimpien ja se on niin tavanomaista, etten huomaa sitä. Saanen kysyä vinkkiä siihen, miten ihmeessä teillä on ollut kolme kieltä käytössä niin ette puhu niitä kaikkia keskenään?! Tiedän hurjan määrän monikielisiä perheitä, mutta ihan jokaisessa niistä puhutaan ruokapöydässä ihan kaikkia! :D Ihan mielenkiinnosta siis kysyn miten onnistuu! :)

      • Nelli

        Miksi tämä olisi paha tapa? Ei omaa luonnetta ja kasvatus tapaa pitäisi pyytää anteeksi, varsinkaan kun tarkoituksena ei ole loukata ketään. Jos ei ymmärrä englannin kieltä niin voi seurata vain asioita joissa ei siihen tarvitse törmätä. Onko oikein tuomita tai yrittää muuttaa ihmisiä vain koska itseäsi se ei miellytä?

        • No sekin on kyllä totta, että ei pitäisi pyydellä anteeksi omaa tapaa jos se ei loukkaa ketään. Tullaan taas vähän sen äärelle, että toista pitäisi aina yrittää ymmärtää.

  • Haidi

    Tää oli niin paras! Hihittelin täällä itsekseni tätä kattoessa ja olisi voinut katsoa pidemmänkin yksilön. Niin luonnollisesti meni teidän juttelu ja höpöttely :) jäänpäs odottelemaan vielä sitä missä nuorinkin sisko on matkassa! Hollanti tarinasta sai hyvin kiinni, eikä puhe ainakaan minusta ollut lainkaan liian nopeaa :D teiltä katsoisi minkä vaan videon minkä keksitte tehä!

    • Voi miten kiva että pidit, vaikka pitkä olikin! :) Ja ai apua – mä kyllä puhun ihan hirmu nopeasti. Pitäisi näissä videoissa vähän keskittyä enemmän siihen omaan puhumiseen :D

      • Haidi

        No täälläkin on tällänen pikapuhuja :D töissä aina kauhea keskittyminen, että tulee puhuttua rauhassa asiakkaille ja kolleegoille..

        • Jep. :D Tiedostan tämän ja pitäisi ehdottomasti aina välillä keskittyä puhumaan hitaammin :/

          • Haidi

            Sama vika, onneksi ystävät yleensä pysyvät puheeni perässä, mutta välillä tulee edelleen kommenttaja “slow down” :D ja mitä finglishiin tulee, minusta se on nykyään kovin yleistä ja itsekin harrastan sitä paljon. Vaikka ulkomailla onkin tullut oltua vain se puolivuotta. Mutta sarjat joita seuraa on lähes kaikki englanniksi, töissä puhuu englantia, ystävien kanssa ja välillä ihan ylläpidon vuoksi itsekseen mielessään :D se vain tulee helposti ja minusta se on vain rikkaus, vaikka joitakin saattaa ärsyttää.

          • Se on kyllä minunkin ystäväpiirissäni todella yleistä, enkä kiinnitä siihen itse juuri edes huomiota, koska se on jotenkin niin tavanomaista. Mutta ymmärrän tavallaan kyllä sitäkin, että se saattaa ärysttää. Koska itsekin lähinnä käytän sitä vain jos olen ystävien tai siskojen kanssa ja puhe on ns. vitsailevaa ja kevyttä. Ei tulisi mieleenkään käyttää palavereissa / arjessa tuntemattomien tai puolituttujen kanssa kyllä kahta kieltä.