CATEGORIES

Midsummer 2011

21.6.2012

Tänään monet pakkaavat autonsa ja suuntaavat juhannuksen viettoon. Meillä oli alunperin suunnitelmissa viettää ihanan pariskuntaporukkamme kanssa juhannusta ystävämme mökillä, mutta koska mökki on melkoisen kaukana lähimmästä sairaalasta enkä 9. kuulla tahdo ottaa mitään riskejä, päätimme tänä vuonna jäädä mieheni kanssa kaupunkiin. Vaikka emme mökkimaisemiin suuntaakkaan, on meillä ihanaa hengailua tiedossa hyvin jussimaisella meiningillä. Sitä ennen tässä teille muutama fiiliskuva meidän pariskuntaporukkamme viime juhannuksesta

Pojat kävivät kalassa.

Ruokaa!!

Viime vuonna säät eivät olleet mitä parhaimmat, mutta se ei kyllä meidän fiilistämme latistanut lainkaan! :D Olimme varautuneet sopivin tarvikkein ja ai että oli hauskaa!

Juhannus 2011

Tänä vuonna juhannus näyttää hieman toisenlaiselta. Muumilimsaa, ulkona grillausta, veneilyä ja aurinkoa! :) Vietämme juhannusta minun perheeni parissa merellisissä maisemissa keskustan läheisyydessä, nautimme auringosta, seurasta sekä sään sallien ehkä pienistä veneajeluista. Meidän haukut ovat varsinaisia Lasse-laivakoiria ja rakastavat tätä aktiviteettia. Heille on hankittu aikoinaan omat pelastusliivitkin <3 Joten satoi tai paistoi tänä vuonna juhannuskohteessanne – Hyvää juhannusta! :)

Juhannus 2012

This weekend is very special for us finns. Almost everybody packs up their cars and heads to their summer cottages with friends and loved ones. We call this big celebration juhannus, but you might know it by the name of midsummer. Last year we spent it with our dear friends in rainy conditions, but because we were prepared accordingly, it did not bother us at all. We had a blast! This year as I am heavily pregnant, I don’t want to take any risks and we decided to stay in the city with my hubbie. Luckily, so will my family. Therefore, we’ll just enjoy sunshine (thank you weather Gods!), loved ones, good food and limonade ;) If the weather is really good, we’ll probably head around the archiepelago with my dad’s boat. Our two dogs love these boat trips so, that we even bought them their own life jackets long ago :D 

Above you see some pictures from our last year’s celebrations. So wether it rains or shines in your location this weekend – Hyvää ja onnellista juhannusta! :)

24 comments

Leave a Reply to Maria Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Ihania juhannuskuvia. <3

    <3 Maria
    Elegant and fancy

  • SaaraL

    Tosi kivoja kuvia, ja musta oli aivan ihana lukea, että lasketun ajan lähestyessä päätit jättää juhannusreissut väliin. Musta on turhaa vapaaehtoista riskeerausta lähteä 9. kuulla reissuun, siinä voi olla huumori kaukana! Tosin suhtaudun koko asiaan vähän vinksahtaneesti, koska itselläni meni vedet ihan yllärinä (ja siis todella poikkeuksellisesti) jo reilut pari kuukautta ennen laskettua aikaa. Tsemppiä sulle loppumetreille, ja musta ainakin on kiva täältä lukea vauvateemaisiakin juttuja sitten. :)

  • Dia

    Oikein hyvää juhannusta sinullekin Mrs. V!

  • Ihanaa juhannusta! Mekään emme lähteneet mökille, koska oli kaikkea muuta tälle viikonlopulle. Olen muuten palannut bloggaamaan, en tiedä oletko huomannut! Terkkuja <3

  • meow (entinen miu)

    Suunnitelmat vaikuttavat oikein mukavilta :) Hyvä varmaan tosiaan ajatella vauvaa, kun raskaus on noin pitkällä. Oikein ihanaa juhannusta sinne:)<3

  • Noora

    Haha, kun paras ystäväni odotti kummipoikaani ja oli 9.kuulla, päätimme silti lähteä reissuun. Hän vain totesi, että jos poika syntyy nyt, niin parempaa kätilöä saa hakea :)

  • Tiina

    Teillä on varmasti mukava juhannus kaupungissakin :)
    On viisasta olla ottamatta turhia riskejä.

  • Ansku in Ireland

    Hauskaa Jussia sinne Suomeen! Meilla on suunnitelmissa kokoontua Suomi porukalla ystavattareni kampille, heilla kun on takapihalla rakennettu suomalainen sauna. Kunnon hirstirakennus ja puukiuas! :) Ilmat Dublinissa ovat kaameat mutta onneksi sauna lammittaa!

    T. Ansku in Ireland

    Ps, tohon alempaan postaukseen piti kommentoida etta tulit vastaan ystavattareni facebook kuvissa (maailma on pieni) ja oli ihan omituista nahda “virallinen” nimi :)

  • Taru

    Ihanaa juhannusta ja odotuksen loppuvaihetta! Kiitos mieltä piristävästä ja energisestä blogista.
    Juhannuksen juomaksi Muumilimun ohelle suosittelen Juhlavaa Lehtikuohua. Suomalainen, miellyttävän hapan, kesäinen… Nam!

  • Ellen

    Moikka,
    ihana Facebookiin lisäämäsi kuva koiristanne auton takaosassa sai minut kirjoittamaan tämän kommentin – haluaisitko tehdä joskus postausta siitä, miten pidät talouden, jossa on kaksi isoa koiraa, siistinä ja puhtaana? Vaikutat oikein täsmälliseltä ihmiseltä ja voisin kuvitella sinun pitävän kotisi oikein puhtaana.

    Itse olen siivousfriikki, mutta muutettuani yhteen poikaystäväni ja hänen kahden staffinsa kanssa olen huomannut, ettei koti enää kiillä aivan entiseen malliin. Voisit samalla myös jakaa vinkkejä myös kauniista koiranpedeistä yms., mikäli teillä sellaisia käytetään :)

    Oikein ihanaa juhannusta teille kaikille – karvattomille ja karvaisille ystäville :)!

  • Ihanaa juhannusta, kivalta kuullostaa teidän suunnitelmat :) Me liitytään kaupungista maalle pakenevien joukkoon, tarkoitus lähinnä nauttia auringosta ja lähimpien seurasta. Jos riittävästi paistaa niin ehkä heittää talviturkki….

  • Veera

    Hei! Ja hyvää juhannusta teille! :)
    Saanko esittää postaustoiveen; olisi hienoa jos esittelisit oman näkemyksesi siitä mikä olisi tämän kesän trendivaatetus kesän hääjuhliin. (en nyt osaa muotoilla asiaa niin hyvin kuin voisin…) :)

  • Jennikp

    Oikein hyvää juhannusta teille ja onnellista loppuodotusta! :)

  • Laura

    Hyvää juhannusta !! :) ihania kuvia! Itsekään en tänä vuonna pääse mökille, mutta ehkä ensi vuonna meitä kumpaakin onnistaa! :)

  • Hauskaa ja aurinkoista juhannusta teille! :)

  • Hilla

    Iiiks, yhdeksännellä kuulla jo :)! Jos minua alkaa täällä jännittää teidän puolestanne niin minkälainen mahtaakaan olla fiilis siellä! Onneksi muumilimsa on muuten hyvää ja jos oikein haluaa fiilistellä juhannuksen kunniaksi niin kaupoistahan saa nykyään jo monenlaista alkoholitonta siideriäkin :) Oikein hauskaa ja rentouttavaa juhannusta teille!

  • -Sanna

    Rento ja hauska tunnelma noissa kuvissa. Vaikka suunnitelmat muuttuivatkin niin varmasti ihan oikea ratkaisu, niin ei tarvitse jännittää.

    Iiiihania koiruja!! Meidänkin koirulla on (perityt) pelastusliivit valmiina, ei vain ole vielä veneeseen asti ehtinyt. Hän näyttää vähän tuolta suloiselta mustavalkoiselta kaverilta : ))

  • S

    Täällä samanlaiset suunnitelmat :) Sairaalan täytyy olla lähellä (RV39). Toiveena kuitenkin saada hyvät grillieväät ja vähän merimaisemaa! Hyvää juhannusta teille ja tsemppiä tulevaan!

  • Jii

    Ihanaa juhannusta myös sulle ja koko perheellesi! <3

  • Ihanaa juhannusta teille! Täällä toinen porukka, joka viettää juhannuksen stadissa mutta se onkin aivan ihanaa. On kokkoja, merta, grillausta, joten mitä sitä muutakaan voisi toivoa :)

    Terkuin,
    Girly Style
    http://girlystyleblogi.blogspot.fi/

  • primrose

    Mukavia tunnelmakuvia! Mökille ja luonnon keskelle on ihana mennä juhannukseksi mutta kaupungissa on ehdottomasti sitä omaa juhannustaikaansa myös :) Itse odotan kovasti pääseväni toivottamaan tervetulleeksi serkkuni Amerikasta tänään iltapäivällä – hänelle tulee eksoottinen Suomi-juhannus tänä vuonna. Mukaan lähtee myös serkut, sisarukset ja poikaystäväni – sekä valtava kuorma herkkuja, joita siskoni kanssa leivottiin eilen. Hyvää ja kaunista juhannusta teille tänne kaupunkiin! :)

  • Amanda

    Ihania koiria ja ihana labradori (?) bongattu. :)

    Meidän viime juhannus näytti hyvin samalta kuin teidän, kolme pariskuntaa, mökki, labradori ja jopa samoja pelejä! Ja tämä jussi menee kaupungissa. Mukavaa juhannusta, onneksi keli näyttää lupaavalta!

    Amanda
    http://www.optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/

  • mariiy

    Ai että mä rakastan veneilyä!<3 katsella niitä maisemia ja se meren ääni.. Meillä on katajanokalla vene niin siellä tulee kyllä kesällä oltua todella usein! Monesti nukutaan siinä, vaikka oltaisiin vain laiturissa:) Mutta ihanaa juhannusta ja odotuksen aikaa sinulle mrs.V!<3 Itse suuntaan poikaystäväni vanhempien mökille ja sinne on tulossa muitakin heidän sukulaisia, nuoria ja vähän vanhempiakin. Toivottavasti säät sallivat, koska olen varustautunut bikineillä ja kauneuslehdillä!

  • Teidän suunnitelmat kuulostavat oikein mukavilta ja onneksi sää suosii!! Mutta hyvässä seurassa sää on vain sivuseikka. <3

    Me suuntaamme siskoni mökille, emme tänä kesänä pääse ollenkaan vesille alusremontin vuoksi, byhyy!! :'(
    Harmi, mutta olemme yrittäneet totutella ajatukseen, yleensä juhannus on tullut vietettyä veneilijöiden tukikohdassa ja siellä on vilinää ja ohjelmaa riittänyt!
    Koiramme rrrrakastaa vettä ja on hieno laivakoira, hän sai täksi kesäksi uudet, pinkit pelastusliivit kun kasvoi vauvaliiveistä ulos. <3

    Hyvää juhannusta ihana Rouva V.! <3