Asia mitä mietin useimmiten heinäkuun aikana oli, “Miksi pitää koko ajan nahistella jostain?” Äitini on usein sanonut, että me kolme sisarusta (kaksi nuorempaa sisarustani ovat täsmälleen samalla ikäerolla kuin omat poikani) riitelimme lapsina ihan kaikesta. Meillä olleet ulkomaiset au pairitkin oppivat ensimmäisinä lauseinaan usean kuullun äidin käskyn “Älkää tapelko!”
Tänä päivänä omat siskot ovat kuitenkin valtava tuki ja turva. Heiltä tulee suorat ja kaartelemattomat mielipiteet, mutta samalla myös varma 100 prosenttinen apu jos sitä ikinä tarvitsee. Vaikka lapsena on nahisteltu paljon ja aikuisuudessakin silloin tällöin, niin silti se sisko on se maailman rakkain ja tärkein ihminen. Se turva mikä pojillamme on toisistaan on ihana tunne ja toivon, että pystyn kasvattamaan heidät lopulta joskus aikuisiksi jotka osaavat ratkaista riidat järkevästi ja rakentavasti keskustelemalla, itseään unohtamatta, mutta samalla muita kunnioittaen ja ymmärtäen. Vielä on matkaa :D Mutta toivoa on paljon <3