CATEGORIES

Kokeilussa kollageenijauhe – katso tulokset

13.6.2019

*Kaupallinen yhteistyö Oslo Skin Labin kanssa*

Ihonhoidossa yksi suurimpia trendejä viime vuosien ajan ovat olleet erilaiset kollageenijauheet. Olen kuullut niistä paljon puolesta ja vastaan, mutta muutama tuttuni jolla on kerrassaan säkenöivä iho vannoo niiden nimeen. Se on saanut minut kiinnostumaan niiden kokeilusta. Monien julkisuudenhenkilöiden tiedetään käyttävän kollageenituotteita säännöllisesti. Mm. Victoria Beckham, Kate Hudson, Kourtney Kardashian sekä Jennifer Aniston ovat vannoutuneita käyttäjiä. Minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla kollageenijauhetta kaupallisen yhteistyön muodossa. Koska olen nähnyt niin kimmoisan kauniita ihoja tuotteen käyttäjillä eikä sen syömisestä mitään haittaakaan olisi, päätin lähteä kokeilemaan tuotetta reilun 2kk ajan.

Konkreettiset mittaustulokset
Ennen testijakson aloitusta kävin Siluetti Spassa Visia -kasvoanalyysissä, missä Visia- laitteella otetaan kuva asiakkaan kasvoista, jonka pohjalta järjestelmä tekee kattavan analyysin kasvojen ihosta. Se kertoo ihon tilanteesta pintaa syvemmältä ja mittaa ihosta mm ihohuokosia, pigmentaatiota, ryppyjä ja juonteita, ihon tasaisuutta ja epäpuhtauksia. Testijakson jälkeen kävin taas samaisessa testissä katsomassa oliko muutoksia havaittavissa. Tulokset näytän teille tämän postauksen lopussa.

Mitä on kollageeni?
Kollageeni on proteiini, jota esiintyy kehossa luonnostaan. Kehon ja ihon kollageenipitoisuus alkaa laskea 30-vuotiaasta lähtien. Nuoren ihmisen iho voi sisältää jopa 80 % kollageenia. Määrä alkaa pienentyä kolmenkymmenen vuoden iässä noin 1–2 %:n vuosivauhdilla. Kollageeni on tärkein yksittäinen ryppyjä ehkäisevä sekä ihon kimmoisuuden ja elastisuuden säilyttävä tekijä. Ryppyjä ja juonteita alkaa syntyä ihon menettäessä vastustuskykyään ulkoisille haittavaikutuksille, kuten auringolle, saasteille ja ruokavaliolle. Itse olen aina nauttinut auringossa olemisesta, mutta aurinkorasvojakin käytän hyvin runsaasti ja huolellisesti. Kollageenijauheen nauttiminen on siis kuin ravintolisä iholle. Oslo Skin Labin The Solution auttaa lisäämään ihon kimmoisuutta, tasoittaa juonteita ja ryppyjä ja ennaltaehkäisee niiden syntymistä, koko kehossa. Se auttaa myös vähentämään selluliittia ja sen muodostumista.

Miten kollageenijauhetta käytetään?
Kokeilemani Oslo Skin Labin The Solution™ Anti-wrinkle collagen on täysin mauton ja hajuton jauhe, joka voidaan sekoittaa kylmään tai kuumaan ruokaan tai juomaan makusi mukaan. Itse olen sekoittanut yhden annospussin päivässä kylmään vesilasilliseen, jonka nautin heti aamusta jopa ennen aamukahviani. Matkallekin on ollut helppo ottaa tarvittava määrä annospusseja mukaan. Näin sitä muistaa juoda vettäkin enemmän ja ison vesilasillisen nauttimisesta aamuisin tuli nopeasti tapa.

Tulokset
Olen nyt tunnollisesti käyttänyt Oslo Skin Lab Solution kollageenijauhetta reilun kolmen kuukauden ajan. Olen myös saanut paljon kehuja ihoni kunnosta viime aikoina, mutta hoidan ihoani muutenkin hyvin rutiininomaisesti ja huolellisesti. Oma tunne ihostani on, että se on hieman kimmoisampi ja ne hiljalleen ilmestyneet pienet rypyt ja juonteet esim silmieni ympärillä olisivat vähän pehmittyneet. Silmänlumetta? Haluanko vain uskoa niin? Menin tällä viikolla toiseen kertaan alussa mainitsemaani Visia-analyysiin. Siinä kone mittaisi onko tässä ajassa tapahtunut tuloksia. Mitään muuta en ole tehnyt kuin edelleen hoitanut ihoani yhtä huolella ja rutiininomaisesti kuin enennenkin, sekä syönyt annospussin verran kollageenijauhetta päivässä.

Ennen

Jälkeen

Kuvassa näkyvät prosenttipisteet kuvaavat sijoitusta suhteessa muihin, joilla on sama ikä, sukupuoli ja ihotyyppi. Mitä korkeammat pisteet, sitä parempi. Kuten näkyy, kuluneen kolmen kuukauden aikana kaikki tulokset ovat parantuneet huomattavasti. Omassa kauneudenhoitorutiinissa en ole tehnyt muita muutoksia, kuin että otin kollageenijauheen käyttöön. Koska ensimmäisestä mittauksesta näkyi, että ihon pinnassa oli paljon kuollutta ihosolukkoa, olen nyt kiinnittänyt puhdistuksessa enemmän huomiota myös kuorintaan (Lancômen Rose Sugar Scrub-kuorinta on ihana!) Kollageenijauhe sanoo siloittavan ryppyjä. Oma tunne käytön jälkeen on että ihon pienet juonteet ovat hieman tasoittuneet ja iho kimmoisampi ja kuulaampi. Tätä huomiotani tukee myös mittaustulokset. Mittaustulokseni ryppyjen osalta parani 66 prosentista reilu 20 prosenttiyksikköä 87 prosenttiin.

Olen suorastaan ällistynyt, että muutos oli kasvoanalyysissa noin suuri.  Monet bloggaavat ystäväni ovat käyneet läpi saman testin ja huomanneet samanlaisia tuloksia. Tuote todella tuntuu toimivan. Olen itse 34-vuotias ja juurikin sen ikäinen, että ensimmäiset pienet rypyt ovat alkaneet ilmestyä ja kollageenin tuotantoni on hidasta alamäkeä. Tämä ravintolisä tuntuu todella auttavan, joten ehdottomasti jatkan tuotteen käyttöä.

Nyt koodilla STYLE saat – 60 % alennuksen ensimmäisestä pakkauksesta kun ryhdyt Oslo Skin Labin jäseneksi.  Hinta ensimmäiselle paketille on tällöin 14,30 euroa. Paketin normaalihinta on 35,70 euroa siitä eteenpäin. Yhdessä tuotepakkauksessa on 28 erillispakattua annosta, ja on näppärä ja helppo käyttää.

17 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Anna

    Vuoden aika vaikuttaa ryppyihin, iho on kimmoisampi kesällä kun ilmankosteus on suurempi. Kerroit myös että ekan analyysin jälkeen aloit kuoria ihoa ahkerammin, jonka seurauksena kasvojenhoitotuotteiden tehoaineet imeytyvät varmasti paremmin saaden ihon näyttämään paremmalta.

    Olisi mielenkiintosta nähdä analyysin tulokset samana vuodenaikana, jolloin kuvien tulokset olisivat luotettavammat. Niinkuin ylempänä kirjoitettiin, tutkimustuloksien mukaan lisäravinnekollageenista ei ole mitään hyötyä iholle.

  • -E

    Kollageenin hyödyistä iholle juuri ei ole hyväksyttyjä tutkimuksia. Kollageeni on elimistön tukikudoksen proteiini, jonka tuotanto vähenee iän myötä ja samalla vähenee ihon kimmoisuus. Kollageeni on proteiini siinä samassa missä mikä tahansa ravinnosta saatava proteiini. Proteiinit koostuvat aminohapoista ja ruoansulatuskanavassa ne pilkkoutuvat rakenneosikseen eli yksittäisiksi tai muutaman aminohapon ketjuiksi. Maha ei erota tai erittele, onko sinne saapuva proteiini juuri kollageenia tai vaiko jotain muuta. Proteiineista pilkkoutuneet aminohapot imeytyvät suolistosta verenkiertoon ja niistä rakennetaan edelleen uusia proteiineja aina elimistön silloisen tarpeen mukaan.

    Kuvat kasvojen muutoksista eivät oikein vakuuta, jos Siluetin ammattilainenkaan ei osaa niitä tulkita. Eihän lääkärikään ota labrakokeita tai röntgenkuvia, joita ei osaa tulkita. Saati esitä niistä terveysväitteitä ilman näyttöä. Kourtney Kardashianin instagramissa nähtävän virheettömän ihon takana on myös luultavasti jotain aivan muuta kuin pelkät ravintolisät.

    Parasta rakennusainetta keholle ja iholle on aivan normaali täysipainoinen ruokavalio, liikunta, auringolta suojautuminen ja tupakoimattomuus. Terveystuotteita mainostettaessa pitäisi turvautua muuhun kuin mutu-tietoon.

    Lisää voi lukea vaikkapa täältä: https://yle.fi/uutiset/3-10714892, https://www.apteekkari.fi/uutiset/kenelle-kollageenia.html ja kannattaa kurkata ig:stä uusi Tiedenaiset -tili, jossa nuoret ammattilaiset jakavat tutkittua terveystietoa eri aiheista (tili ei ole omani, mutta tärkeä aihe) :)

    • Hanna Vayrynen

      Hei E! Kiitos tästä! Olen kuullut myös näitä perusteluita! Ja tämä tuotehan nimenomaan sanoo tehoavansa ryppyihin, ja visia-analyysin mukaan juurikin rypyt ovat kuvauksessa vähentyneet. Mutta kuten kuka tahansa ammattilainen sanoisi, tulokseen voi varmasti vaikuttaa moni muukin asia – kuten esim. vuodenaika. Ja omakohtaisesti voin sanoa etten omaa kiinnostustani perusta Kourtney Kardashianin instatiliin, vaan tuttujen ihoon joka selkeästi on erittäin hyvinvoivannäköinen. Mutta naiset kuten hän, Jennifer Aniston, Halle Berry ja Victoria Beckham ovat naisia ketkä tuntuvat haluavan pitää itsestään huolta ja itse koin tämän keinon ei niin radikaalina ja kokeilun arvoisena. En itse ole opiskellut biokemiaa joten en tarpeeksi hyvin osaa kyseenalaistaa tutkimustuloksia puolesta tai vastaan. Siksi halusin itse kokeilla. Mutta tuossa linkittämässäsi juttussa oli kyllä pari kohtaa mitä haluan selventää kyseiseltä mainostajalta – kuten tuo ettei olisi mitään tutkimusnäyttöä sen puolesta ja EUn mukaan ei saisi markkinoida? Tämän tarkistan vielä mainostajalta! Mutta siitä olen ehdottoman samaa mieltä – asiaan kannattaa ehdottomasti tutustua paremmin ja kaikista paras asia mitä voit itsellesi tehdä on juurikin täysipainoinen ruokavalio, liikunta, tupakoimattomuus ja auriungolta suojautuminen! :)

      • Juliana

        Kyseessä on ravintolisä, ei lääkeaine, joten kliininen tutkimusnäyttö ei ole pakollista. Terveysväittämiä (esim. “vähentää ryppyjä“) ei kuitenkaan saa käyttää ilman tutkimusnäyttöä. Tässä asiassa on aina selkeä lainsäädäntö olemassa EU-tasolla. Ravintolisien markkinoinnin kohdalla olisi myös tärkeää mainita mahdollisista haitallisista sivuvaikutuksista. Kollageeni suun kautta nautittuna saattaa mm aiheuttaa nivelkipuja, päänsärkyä ja väsymystä. Monet ravintolisät ovat myös rasite maksalle.

        • Hanna Vayrynen

          Hei kiitos näistä – nämä ovat minullekin uusia asioita ja kysyin sen vuoksi asiaa mainostajalta ja he vastasivat näin:

          The Solution ™ sisältää Verisol®-kollageenia, joka hydrolysoidaan (pilkotaan peptideiksi) patentoidulla menetelmällä. Verisol®-kollageenia on tutkittu useassa tutkimuksessa. Nämä tutkimukset vastaavat standardiltaan lääketieteellisiä tutkimuksia; ne ovat kaksoissokkoutettuja, satunnaistettuja ja plasebokontrolloituja. Ne ovat myös vertaisarvioituja ja julkaistu tunnetuissa lääketieteellisissä tietokannoissa:

          Oral intake of specific bioactive collagen peptides reduces skin wrinkles and increases dermal matrix synthesis. Proksch E, Schunck M, Zague V, Segger D, Degwert J, Oesser S. Skin Pharmacol Physiol. 2014;27(3):113-9 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/?term=verisol.

          Oral supplementation of specific collagen peptides has beneficial effects on human skin physiology: a double-blind, placebo-controlled study. Proksch E, Segger D, Degwert J, Schunck M, Zague V, Oesser S. Skin Pharmacol Physiol. 2014;27(1):47-55 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23949208

          Dietary Supplementation with Specific Collagen Peptides Has a Body Mass Index-Dependent Beneficial Effect on Cellulite Morphology. Schunck M, Zague V, Oesser S, Proksch E. J. Med Food 2015 18(12):1340-8
          https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24401291

          Nämä julkaistut tutkimukset osoittavat, että elimistö voi hyödyntää käytössä olleella menetelmällä pilkotut peptidit alkuperäisessä muodossaan. Nämä peptidit stimuloivat ihosolujen omien rakennusaineiden, kuten kollageenin ja elastiinin, tuotantoa, mikä tasoittaa ryppyjä ja selluliittiä.

          Siluetti Spa puolestaan on riippumaton kolmas osapuoli, joka ei osallistu tieteellisten johtopäätösten tai terveysväittämien tekemiseen suorittamansa ihoanalyysin perusteella eikä sillä ole mitään tekemistä tämän tuotteen markkinoinnin kanssa. Oslo Skin Lab on todennut useiden kauneushoitoloiden tarjoaman ja kosmetologin suorittaman ihoanalyysin tehokkaaksi tavaksi osoittaa konkreettisemmin tuotteen todellisia, mutta hienovaraisia ​​vaikutuksia. Hoitolahenkilöstö ei ole vastuussa tai osallistu tuotteen markkinoinnin yhteydessä käytettyjen väittämien muodostamiseen.

          Linkitettynä on Apteekkarilehden artikkeli, jossa oli viittaus ravintolisien markkinointiin. On totta, että ravintolisien markkinoinnissa EU:ssa voidaan käyttää ainoastaan EFSA:n (European Food Safety Authority) hyväksymiä ’terveysväittämiä’. Tässä ei kuitenkaan ole huomioitu että tuotteiden, jotka vaikuttavat positiivisesti ainoastaan ihon ulkonäköön, eivätkä ihon tai kehon fysiologiseen toimintaan, ei katsota kuuluvan ravintolisien kategoriaan, vaan ovat puhtaasti kauneustuotteita.

          Kauneustuotteiden yhteydessä käytetyt väittämät (ns. Beauty Claims) eivät kuulu EFSA: n säädösten piiriin, jolloin EFSA ei ole edes ottanut kantaa siihen, vaikuttaako kollageenin säännöllinen nauttiminen ihoon. Siksi on väärin sanoa, että EFSA ei ole hyväksynyt kollageenille yhtään terveysväittämää. Noudatamme markkinoinnissamme kauneudenhoitotuotteita koskevia EU:n linjauksia korrektisti ja olennaisena osana tarinaamme ovat juurikin nämä tuotteella tehdyt standardoidut tutkimukset, joita vastaavanlaisia ei monikaan toimija kauneustuotteiden markkinoilla pysty tarjoamaan.

  • Elin

    Hei Hanna! Onko sulla jotain suosikkialueita tai hotelleja Pariisissa?😊

    • Hanna Vayrynen

      Voi ikävä kyllä kokemukseni hotelleista on aika suppea koska olen pääsääntöisesti pariisissa ollessani serkuillani, mutta muutamassa hotellissa olen ollut ja tykkään Madeleine Plazan aukion alueesta. Mutta tykkäsin mm. sellaisesta kuin Sofitel Paris Le Fauborg!

  • Laura

    Muutoksen myös huomaa. Uusissa kuvissa näkyy kuinka sun iho hehkuu. Itsekin olen käyttänyt kollageenia (toista tuotetta tosin) talvesta alkaen ja muutos näkyy ja tuntuu itsellänikin. Iho on tasaisemman värinen, pehmeämmän tuntuinen ja kimmoisampi. 40 vuotiaana ryppyjä ja ikääntymisen merkkejä on paljonkin jo nähtävissä, mutta nyt niitä on vähän vähemmän.

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihana kuulla! Koska itsekin suhtauduin kokeiluun hyvin skeptisesti mutta koska oma tunne ja tulokset olivat hyviä niin halusin yhteistyön toteuttaa. Niin moni kaveri tosiaan ollut myös tyytyväinen niin olin valmis kokeilemaan ja iloinen että niin tein!

  • -H

    Wau, mikä muutos!! Olen itsekin halunnut testata kollageenijauhetta jo pitkään ja nyt viimeistään vakuutuin tuotteesta. Hieman mietityttää saako tuotetta käyttää raskaana tai imettäessä, mutta täytyypä tutustua heidän nettisivuihin, siellä varmasti maininta asiasta :)

    • Hanna Vayrynen

      Hei toivottavasti selviää sivulta loput kysymykset! Ja jos ei niin laitahan tänne viestiä – pyydän Oslo Skin Labin edustajaa vastaamaan mikäli en itse osaa! :)

  • Katri

    Osaatko sanoa onko sillä mitään vaikutusta että kolme kuukautta sitten oli vielä talvi, jolloin iho on usein kuivempi kuin näin kesällä? Vai vaikuttavatko vuodenajat tuossa testissä?

    • Hanna Vayrynen

      Olen itsekin yrittänyt miettiä mitä kaikkia tekijöitä tuossa voi olla – ja varmasti on monen summa. Uskon että vuodenajallakin on merkitystä. Yritimme tulkita siluetti spassa henkilökunnan kanssa tuloksia mutta eivät hekään oikein osanneet selittää tuloksia täysin.

  • Jaana

    Miten tätä valmistetta on tarkoitus käyttää pidemmässä juoksussa? Kuuriluontoisesti 1-2 kertaa vuodessa 3kk:n jakso vai ihan jatkuvasti?

    • Hanna Vayrynen

      Tätä on tarkoitus nauttia päivittäin – ei kuuriluontoisesti vaan tasaisesti koko ajan!

  • Johanna

    Olen jo hetken miettinyt tuon jauheen tilaamista ja nyt viimeistään varmistui, että haluan kokeilla tätä! Kuten sanoit, ei tuon jauheen syömisestä haittaakaan ole. Itse olen välillä hieman skeptinen sen suhteen, voiko jokin yksittäinen valmiste vaikuttaa kovin paljoa, mutta annetaan tälle nyt mahdollisuus :)

    • Hanna Vayrynen

      No se on juuri näin – minäkin olin vähintäänkin skeptinen, mutta haittaa siitä ei kuulema ainakaan ole, joten päätin kokeilla… Ja olen suorastaan yllättynyt. Mutta hei raportoihan minulle jos/kun kokeilet! Mielelläni kuulen teidän kokemuksianne!