CATEGORIES

Näin saat upeammat ripset hetkessä

8.2.2018

Bloggaajan työssä saan paljon uutuustuotteita testiin ja joskus niiden seasta löytyy sellaisia helmiä, jotka haluan kanssanne jakaa. Hiljattain testasin elämäni ensimmäistä kertaa mascara primeria silkasta uteliaisuudesta. Mascara primer eli pohjustusmascara levitetään nimensä mukaisesti ripselle ennen ripsiväriä. Tuoteselosteen mukaan se lupaa tuuheuttaa ja pidentää ripsiä. Minä kokeilin ja suorastaan yllätyin. Se todella teki sen minkä lupasi.

Kokeilussa oli L’Oreal Paris Paradise Primer Extatic -pohjustusmascara. Paitsi että se sai ripseni näyttämään runsaammilta ja vahvemmilta, on sillä myös hoitavia vaikutuksia. Tuote sisältää mm. jojobaöljyä sekä vitamiiniuutetta, jotka hoitavat ja vahvistavat ripsiä. Alla olevassa kollaasissa näät kuvan ilman meikkiä (vasen yläkulma), kuvan missä on vain pohjustusmascaraa (oikea yläkulma), kuvan missä on pelkkää mascaraa (vasen alakulma) sekä kuvan missä mascaran alle on lisätty pohjustusmascaraa (oikea alakulma).

En ole ennen kokeillut pohjustusmascaraa, mutta se teki huomattavan eron lopputulokseen helposti. Ripsarina käytin suosikkiani – Lancômen Hypnôsea. En lisännyt silmämeikkiini muita rajauksia tai luomiväriä, jotta näkisitte pohjustustuotteen vaikutuksen mahdollisimman hyvin. Itse pohjustustuote on aavistuksen valkoisen värinen.

Kyseinen tuote maksaa n.14e ja sitä on saatavilla hyvinvarustelluista kosmetiikkapisteistä. Tämä tuote hyppäsi kertaheitolla omaan arkimeikkiini. Käytössä olen huomannut senkin, että se sitoo mascaran vielä entistä paremmin kiinni ripseen. Oma suosikkiripsarini ei juurikaan varise, mutta tässä lumikaaoksessa se saattaa tuhriintua (ei siis ole vedenkestävä versio käytössä). Primer on auttanut siinäkin, että mascara ei yhtä helposti tuhriinnu tai valu tässä pyryttävässä talvisäässäkään.

Loppuun erikseen vielä mainitsen, että kyseessä ei ole mainos. Kaikki mainokset merkitsen aina selkeästi postauksen alkuun *yhteistyönä*. Tämä tuote on uutuus, jonka olen saanut kokeiluun. Koska totesin sen olevan niin erinomainen, halusin jakaa tiedon myös teidän kanssanne.

44 comments

Leave a Reply to Hanna Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Leena

    Lorealin double extension on se ripsari jossa on tää pohjustus samassa, toinen pää pohjustusta ja toinen ripsaria. Itellä käytössä punavalkoinen versio joka lähtee pois pelkällä lämpimällä vedellä. Loistotuote!

    • Kiitos kun autat täällä muita eteenpäin! <3

  • Maija M.

    Mulla on myös kohta kahden kuukauden käytön kokemuksella vain hyvää sanottavaa ripsiprimereista. Mulla on käytössä Diorin Diorshow maximizer 3D. Aivan huipputuote! Ripsistä tulee oikeasti paljon muhkeammat ja vähän huonompikin hutiostosmaskara toimii niin paljon paremmin. Diorin myyjä myös vinkkasi, että primeria voi käyttää ihan pelkästään ripsiseerumina, vaikkei maskaraa lisäisikään päälle. Myös yöllä voi myyjän mukaan tuota Diorin tuotetta käyttää seerumina ripsissä. Sitä en ole vielä kokeillut, mutta muutamina meikittöminä päivinä olen lisännyt pelkkää primeria ripsiin. En tiedä parantaako se oikeasti ripsien kuntoa ym, mutta ainakin toimii aivan loistavasti maskaran kuin maskaran alla :)

    • Hei tuota Dior Showta kaikki myös kehuvat! Itselläni ei ole vielä kokemusta, mutta pitää testata! Ja ihan huikea vinkki ja lisäetu! KIitos paljon tästä!

  • Sanni

    Hei mitä ripsientaivutinta käytät? On meinaan upeasti taipuvat ripset sinulla :)

    • Hei minulla on Cailapin! :) Ja kiitos kovin <3

  • Haidi

    Mulla oli joskus Diorin vastaava käytössä ja eron kyllä huomasi! :) voisi tämän edullisemmankin version hankkia testiin, tosin nykyisen ripsarin kanssa lopputulos voisi olla vähän too much :D ehkä kun ripsari on vähissä toisi tämä sille lisä aikaa!

    • Hei kaikki kehuvat Dior Showta – mä en ole koskaan kokeillut!

  • Lotta

    Sulla on niiin upean väriset silmät. WAU! :)

    • Voi kiitos <3 Ja mähän käytin vielä yhdessä vaiheessa ihan hurjan paljon ruskeita piilareita ?! :D

  • Suvi

    Heippa! Kiitos taas huippu vinkistä! Mainitsit tuossa ylempänä että et ehdi kaikkia saamiasi tuotteita käyttää ja pyrit laittamaan niitä kiertoon. Yritän suunnitella ystävälleni polttareita – ja valitettavasti budjetti ja monen osallistujan toiveesta hyvin pieneksi – siksi suunnitteilla spa iltaa kotona meikkejä testaillen. Jos sinulla siis on tuotteita pyörimässä nurkissa niin enemmän kuin kiitollisena ottaisin vastaan tähän tarkoitukseen.

    • Hei voi vitsi mä juuri laitoin ison kasan tuotteita kiertoon eräälle lukijalle :( Mutta hei mä ilmoitan mun instassa seuraavan kerran kun tavaraa on kerääntynyt (pyrin tässä nyt pitämään nurkat mahdollisimman tavaravapaana kun lasten kanssa sitä vaan kertyy :/ ) Koska polttarit ovat?

      • Suvi

        Hei! Polttareihin on vielä aikaa – kesökuun alkuun on niitä suunniteltu!

        • Suvi

          Kesäkuu alkuun*
          Laitan sulle hei meiliä tänään tästä!

          • Hei no mahtavaa! Kyllähän tässä on aikaa! Kerään vaikka teille pussia sivuun niin voit tässä kevään aikana käydä hakemassa :)

  • aila

    Onko mainos tai yhteistyö siis sellainen, josta maksetaan jotakin muutakin kuin ko. tuote bloggaajalle. Nuo pienet lahjathan varmaan annetaan ainakin hiljaisella toiveella, että niistä kirjoitettaisiin…

    • On. Eli aina kun raha liikkuu niin silloin merkitään aina yhteistyönä. Tuote eivät ole maksu. Lähetetyt tuotteet eivät velvoita mihinkään. Ne ovat ns. tuotenäytteitä. Valtaosaa en ehdi edes kokeilla ja melkein kaikki päätyvätkin kiertoon joko lukijoilleni (olen jakanut paljon kosmetiikka ig-storien kautta), ystäville tai anatanut tyttöjen talolle. Varmasti kaikilla lähettäjillä on toive että niistä kirjoitettaisiin, mutta ikävä kyllä aika harva päätyy erityiseen nostoon. :/

      • Essi

        Hei Hanna!

        Mielestäni on hienoa, että tästä asiasta kerrotaan avoimesti. Minä en koe lainkaan “epäreiluna”, että bloggaajat saavat tuotteita testiin ja kirjoittavat asiasta halutessaan. Nykypäivänä some kun on niin iso osa firmojen markkinointia. :)

        • Minulle tämä on tosiaan niin arkipäivää että hyvä muistaa miten joku toinen voi asian nähdä! Kiitos että ymmärrät – sillä alahan on uusi ja mekin koko ajan opimme uutta! :) Yritän tehdä tätä täydellä sydämellä ja niin avoimesti kuin mahdollista.

  • Nelli

    Oho, näyttävätpä ripsesi upeilta! Ja sinä myös! Pakko varmaan kokeilla itsekin. :) Tykkään pitää arkimeikkini melko yksinkertaisena, mutta tuo kyllä tuo oman ripauksensa meikkiin!

    • Kiitos! Ja tosiaan hyvin helppo ja pieni lisä :)

  • Nelli

    Olisi mahtavaa jos sinäkin näin isona vaikuttajana siirtyisit luonnonkosmetiikan, tai edes eläinkokeettoman kosmetiikan käyttäjäksi:)
    L’oreal on yksi pahimmista eläinkokeiden teettäjistä ja kun tarjolla on paljon muitakin vaihtoehtoja, niin julkisesti eläinkokeettomaan kosmetiikkaan siirtyminen olisi hieno juttu sinunlaiselta näkyvävältä bloggaajalta.

    • Ymmärrän, että olisi moniakin kohtia missä bloggaajat voisivat olla esimerkillisiä ja yrittää omalla toiminnallaan vaikuttaa hyvin moneenkin asiaan. Itsekin kun olen eläinrakas niin toki aihe koskettaa. Ikävä kyllä vaikka olemme bloggaajia, olemme myös vain ihmisiä. En minä eikä kukaan mukaan kykene elämään niiden kaikkien periaatteiden mukaisesti, että olisi täysin “paheeton”. Milloin oli kyse eläinkokeista, lihansyömisestä, kulutuksesta, matkustamisesta tai turkiksista. Joten jokainen ottaa kantaakseen juuri sen verran kuin pystyy. <3 Hienoa, jos sinä pystyt tämän osalta tekemään osasi <3 Nostan sinulle hattua tässä asiassa! :)

  • Hanna

    Tota on pakko kokeilla, vaikuttaa huipputuotteelta! Jäin vain miettimään, että eihän primer tee meikinpesusta vaikeaa? Irtoaako ripsiväri yhtä helposti kuin ilman primeria?

    • Hei mun pitkin kirjoittaa että minulla ei ole ainakaan ollut vaikeuksia pestä pois! käytän tällä hetkellä Lancomen hunajputsaria ja hyvin lähtee! :)

  • Hanna

    Toi on pakko hankkia! Jäin miettimään, että ei eihän primer tee ripsivärin pois ottamisesta vaikeaa ja työlästä? Vai irtoaako ihan samanlailla meikinpoistoaineella?

    • Ritva

      Normi putsarilla lähtee. Kuituja on tosin kylppärin valkoinen lavuaari täynnä???. En käytä erikseen silmämeikin poistoainetta.

      • Joo niin lähti mullakin! :)

  • Ninni

    Hei.
    Eron huomaa selvästi. Tämä menee kokeiluun, kiitos.

    En tiedä muistatko mutta joskus 2000luvun alkupuolella kaupoissa oli Lorealin mascara jossa oli mukana tälläinen primerin tyyppinen valkoinen harjaspää. Tuubi oli kaksipäinen, toisessa päässä ripsiväri ja toisessa tällainen valkoinen”primer”. Tämä oli mielestäni täysi kymppi. Ripset pidentyivät ja tuuhentuivat huomattavasti.

    Tietääköhän joku kauneusexpertti vieläkö tätä tai vastaavaa löytyy kaupoista?

    • Jenni

      Tarkoitit varmaan L’Oréal ParisbDouble Extension Mascara? Löytyy edelleenkin kaupoista :) Se on ollu vuosia yks mun lemppari ripsari.

      • Kiitos sinullekin Jenni kun autat täällä muita! :)

    • Laura

      Hei,
      Edelleen Lorealilla on sellainen myynnissä, tai ainakin vielä vuosi sitten oli. Toisessa päässä ripsari ja toisessa päässä primer :)

      • Kiitos kun vinkkasit muille! <3

    • Linda

      Mä muistan ton tuotteen:) Se oli toimiva.

      • Tää on selvästi ollut monen suosikki! :)

    • Ritva

      Lorealilla vielä noita myynnissä. Itsellä käytössä False Lash superstar. Helppo pestä pois. Hinta laatu suhde kohdillaan.

      • Kiitos kun autat täällä muita! <3

    • Lisa

      Vielä löytyy! Loreal Paris Double Extension :) oma luottoripsari ehdottomasti

      • Kiitos kun autat muita täällä <3

    • Ama

      Mielestäni löytyy yhä ja ihan perus isoista marketeistakin! Ja myös vedenkestävänä. Iso peukku sille vaikkei nyt olekaan käytössä, on todella hyvä ja tosiaan pidentää ja tuuhentaa huomattavasti. Taitaapa olla Lorealin juurikin :)

      • Te ootte kyllä kaikki huikeita kun kaikki heti auttamassa täällä muita <3

    • Kikaltsu

      Kyllä löytyy ?
      Ainakin oletan tietäväni mitä tarkoitat.. Itsellä nytkin käytössä se sininen, vedenkestävä versio. Ihan paras! (Vaikkakin L’oreal merkkinä vähän niin ja näin, mutta..)

      • Hei ihan mahtava että autat muita! :)

    • Uuh apua – mä en osaa ainakaan suoraan vastata :O Mutta tämä ainakin toimii!