CATEGORIES

Kilpailu!

18.6.2009

Hei mahtavat lukijani!

Sen kunniaksi, kun blogilistalla Strictly Stylen tilaajien määrä ylitti äskettäin 500, haluaisin osoittaa jotenkin kiitollisuuteni.

Olen hyvin yllättynyt tästä persoonattoman ja pinnallisen blogini suosiosta. Itsekin kun nautin lukea nimenomaan sellaisia blogeja, missä pohditaan hieman syvällisempiäkin juttuja ja pääsee tutustumaan kirjoittajaan lähemmin.
Ikävä kyllä, minä en uskalla itsestäni mitään paljastaa. Siksi kirjoitankin sitä “oikeaa” blogiani salasanan takana. Joudun tekemään ihan töitä, etten tosiaan kerro elämästäni tai itsestäni täällä mitään. Ja monasti tätä blogia tehdessäni, minusta tuntuukin siltä että aivot sulaa:D Fakta on, että minuun ei tämän blogin perusteella pääse tutustumaan lainkaan. Se harmittaakin minua useasti, mutta ikävä kyllä en pysty täällä elämästäni tai itsestäni mitään paljastamaan.
Mutta tähänhän tämä blogi oli tarkoitettukin – kevyeksi kesähömppäblogiksi. Minun kesäharrastuksekseni. Ei mitään pintaa syvemmältä. Se oli ja on minulle ehdoton raja.

Olen ilahtunut kovasti siitä, että jotkut ovat löytäneet minun tavastani pukeutua hyviä vinkkejä myös itselleen sekä jopa inspiroituneet tekemään terveellisempiä pieniä arjen valintoja.
Olen hyvin otettu, jos olen onnistunut tuomaan pienemmänkin hymyn jonkun huulille.

Eli, kilpailua pystyyn!:)

Tällainen setti olisi tarjolla:
Kadus-tuotteet ovat erittäin korkealaatuisia. Valikoima on laaja, mutta siitä löytyy helposti jokaiselle tarvittavat Imunal shampoot ja hoitoaineet sekä Slalom muotoilutuotteet. Sopii erinomaisesti omasta hyvinvoinnista nauttivalle.

Slalom on täydellinen ammattilaisten vaatimukset täyttävä muotoilutuotesarja muotoiluun ja viimeistelyyn. Kaikista Slalom tuotteista löytyy Pro -vitamiini B5, joka kosteuttaa, antaa kiiltoa ja tekee hiukset helposti kammattaviksi. Kaikissa tuotteissa on myös UV– suoja.

Me kaikki tiedämme sen: on päiviä, jolloin hiukset näyttävät hyviltä heti aamusta alkaen. Ne näyttävät vahvoilta, kiiltäviltä ja säihkyviltä. Ja sitten on päiviä, jolloin hiukset näyttävät tylsiltä, haurailta ja elottomilta. Nyt sinulla on mahdollisuus aktiivisesti vaikuttaa siihen, miltä hiuksesi näyttävät – huippuluokan Imunal energy + control – tuotesarjan avulla.

Kadus Slalom muotoiluvaahto ja suoristusvoide

Disp:in muotoiluvaha

Kadus Imunal hiustenhoitonaamio

Tämä tuotepaketti lähtee sille lukijalleni, joka kertoo (minun mielestäni) parhaan syyn sille, mikä tästä pinnallisesta blogistani sitten tekee mielenkiintoisen?

Vastausaika päättyy 22.6 maanantaina klo.09.00.

Ilmoitan voittajan viimeistään 24.6 keskiviikkona.
61 comments

Leave a Reply to Catwalk Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Jenniemi

    Jos haluan vakavia ja masentavia juttuja selata, menen uutissivuille. Tällänen kevyt hömppä ja vaateihanuudet piristävät tälläisinä aikoina. Ja noh – täytyy myöntää, että eräänlainen kateus saa blogia myös lukemaan.

  • Carra

    Hei,Aluksi todella toivon, ettei blogi jää pelkäksi KESÄhömpäksi, vaan toisi myös luettavaa sateisiin syysiltoihin ja paukkupakkasiin.Blogisi poikkeaa hurjasti muista seuraamistani. Kauneus ja terveys toimivat hyvin samassa paketissa. Teksti on tiivistettyä, selkeää ja helpostiluettavaa- jokaisen postauksen jaksaa lukea alusta loppuun mielenkiinnolla. Myös blogin ulkoasu on klassisen tyylikäs, kuten sinäkin.Vastaat kommentteihin asiallisesti, myös niihin harvoin kritiikkeihin joita saat. On hienoa, että kommenttiboxissa ei käydä sotaa mielipiteistä, vaan otat vastaan kehittämiset ja myös kiität näitä kommentinantajia. Useilla bloggareilla on valitettavasti tapana provosoitua negatiivisemmasta palautteesta ja viljellä lisää "huonoa" henkeä lukijoille. Tämmöisiä kommenttibokseja harvemmin jaksaa lukea edes läpi.Olen huomannut myös, ettet pidä lukijoitasi tyhminä, vaan oikeasti osaat arvostaa jokaista kommenttia, sekä lukijaa. Luultavasti arvostat myös elämääsi:)Pukeutumisemme eroaa hyvin paljon toisistaan, mutta ihailen tyyliäsi- se ei sopisi minulle, mutta se sopii sinulle hyvin. Ja kaiken lisäksi, olethan vähän Evan näköinen:DHyvää ja aurinkoista kesää sinne missä lienetkin!

  • Kata

    Blogisi saa minut unohtamaan tylsät ja ikävät asiat edes hetkeksi :)

  • s♥fiaa!

    Blogistasi mielenkiintoisimman tekee se, että kirjoitat omana itsenäsi, paljastat kasvosi ja laitat kuvia itsestäsi, mutta silti pysyt niin suurena mysteerinä. Blogin linja on selkeä, eikä lähde rajojen yli laisinkaan. Luen myös toista blogiasi, joten se antaa pintaa syvemmän raapaisun tyylikkäältä näyttävään elämääsi. Blogi tuo ilmi arvojasi, hyvällä tavalla rivien välistä. Olet niin oma itsesi, silti olematta oma itsesi. En osaa selittää sitä, mutta blogisi vaan pitää mielenkiinnon yllä ja antaa lukijalle niin paljon. Kerrot avoimesti tottumuksistasi ja tavoistasi, joten lukija voi lähteä step-by-step linjalle halutessaan. Yleisesti ottaen kiitos ihanasta blogista <3

  • *Kiki*

    Sinun Blogisi Mrs V on noussut yhdeksi suosikkiblogikseni. Olen myös toisen blogisi lukija ja pidän molemmista valtavasti. Mutta mikä juuri sinun blogissasi sitten kiehtoo?Olet mielestäni upea tyttö, jossa on esikuvan ainesta meille monelle. Jotenkin elämänasenteesi, tyylitajusi ja otteesi elämään inspiroi ainakin minua. Toisen blogisi lukijana sain sieltä uutta potkua treeniharrastukseeni. Sait minutkin kapuamaan aamulla juoksulenkille, josta muodostuikin ihana osa minun jokapäiväistä elämää. On ihana juosta aamutuimaan tuolla ja nauttia sen jälkeen aamiaista rauhassa. Tietyllä tavalla blogistasi voi saada sellaista tietynlaista elämäniloa. Voi inspiroitua. Nähdä ihania asuja, ottaa siitä mallia omaan pukeutumiseen. Sitä saa pontta panostaa enemmän myös omaan tyyliinsä. Vaikket tässä blogissa paljastakaan liiemmin muuta elämästäsi, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Pienet asiat merkitsevät. Synkkänä ja tylsänä sadepäivänä mukava postaus voi toimia oikein kunnon piristysruiskeena. Upeat kenkäsi ja laukkusi saavat ainakin minut ihastuksiin ja voin vannoa, että joku päivä minunkin komerossani on koristeena vastaavia. Se taas tekee elämään tavoitteita, haluaa saada hyvän ammatin, jotta voi saavuttaa unelmansa – elää sellaista elämää, jota haluaa elää. Terveellisten elämäntapojen tuominen osaksi blogia toimii mielestäni myös todella hyvin. On kiva lukea erilaisia vinkkejä ja näin saada keho voimaan paremmin niin sisältä kuin ulkoapäin. Kiitos sinulle niin tästä kuin myös toisesta blogista 

  • Adeletar

    Hei ja kiitos kivasta blogista :-)Pidän blogistasi koska osaat yhdistellä muotia ja terveyttä, ja koska on niin kiva katsoa mitä ihminen joka ymmärtää mikä näyttää hyvältä pukee päälleen aamulla. Löysin blogisi blogilistan top-listalta ykkösenä, eikä se pettänyt odotuksiani :-)

  • raizku

    Hei!Aloin lukemaan blogiasi vasta jokin aika sitten ja jäin heti koukkuun. Mielestäni blogisi on mielenkiintoinen siksi, että se inspiroi omaa pukeutumistani ja hyvinvointiani. Saan kirjoituksistasi virikkeitä omaan elämääni. Esimerkiksi hehkutuksesi DKNY:n cozy-paitashaaleista sai minut innostumaan ja ostinkin juuri pari päivää sitten henkkamaukalta saman tyylisen mustan paitashaalin.Lisäksi blogisi on yksinkertaisuudessaan mielestäni erittäin kaunis. Blogisi ei ole kirjava ja täynnä erilaisia hömpötyksiä, vaan se rauhallisuudessaan keskittyy juuri siihen olennaiseen mitä blogeilta haenkin: viihdyttämään. Se, ettet kerro itsestäsi kaikkea, ei mielestäni ole huono asia. En koe tärkeäksi sitä, että kertoisit kaiken itsestäsi koko maailmalle. En halua olla tirkistelijä.Toivon sinulle kaikkea hyvää ja toivottavasti myös jatkossa päivität blogiasi ahkerasti. Toimit meille monille muusana ja innoittajana matkalla kohti omaa terveellisempää ja kauniimpaa elämää.

  • Ellette

    Raskaankin arjen keskellä tarvitsee joskus jotain, mikä rentouttaa ja vie ajatukset täysin erilaisiin maailmoihin- kauas tälllaisen minunlaiseni opiskelijan arjesta ja suorituspaineista. Kutsut blogiasi pintapuoleiseksi, ja vaikka se sitä olisikin, ei aina tarvitsekaan käsitellä tämän maailman suuria kysymyksiä- etenkään niitä vaikeita, joita jokainen ihminen joutuu omassa elämässäänkin jatkuvasti pyörittelemään. Blogisi 'pintapuoleisuudellaan' tekee suuren mutta usein niin tarpeellisen raon kepeän, jopa hupakkomaisen ja todellisen arjen ja työntäyteisen maailman välille. Kukapa ei haluaisi päiviinsä myös rentoutumista kauniiden, ilostuttavien ja ah- niin turhien elämän pienten ilojen äärellä. Ja niitähän blogistasi löytyy, ilman suuria suruja.Tavallaan on arjen luksusta lukea blogisi täydellistä hömppää ja viihdettä, sulkea välillä koulukirjat ja antaa mielen ja sielun levätä. Kiitos siitä, että sinä pystyt kirjoittamaan blogia, joka ei raapaise pintaa syvemmältä. Sellainenkin voi antaa paljon iloa lukijoilleen. Ja eikös se ole varsin merkittävää myös itse blogin kirjoittajalle, jos pystyy tuottamaan hymyn ruudun toisella puolella olevan kasvoille kirjoittelullaan :)

  • Mrs. V

    Nina,todella hienoa jos olen onnistunut postauksien vaihtelevuudessa vaikka aihealue onkin hieman suppea!:) Kiitos kovasti kauniista sanoistasi!:)Pink Sircus,aivan ihanaa että olet päässyt valkoisen teen makuun!:) Sitä se pitääkin olla – löytää itselleen sopivia juttuja! Kukin on erilainen ja pitää tehdä sellaisia terveellisiä muutoksia elämäänsä mistä voi pitää kiinni. Kiinni pitämisessä helpottaa se, että niistä terveellisemmistä jutuista nauttii!:) Olen ihan samanlainen kuin kaikki muutkin, kyllä mä herkuttelen ja syön mäkkiä jos siltä tuntuu, mutta sitä pitää tasapainottaa sitten näillä tervellisemillä pienillä valinnoilla ja liikunalla… Mutta silloin kun olet sujut itsesi kanssa, tuntuu elämäkin hymyilevän!:) Hyvä olo lähtee niin sisältäpäin! Kaunis kiitos monista ihanista kommenteistasi tämänkin kauniin viestin lisäksi:)Piina,Ihana kuulla, että olen vissiin jokseenkin onnistunut tasapainoilemaan suhteellisen suppean aihepiirin parissa:)Toivottavasti saan vielä monta hymyä kasvoillesi minun hassujen juttujeni takia!:)JL,voi kiitos aivan älyttömästä kohteliaisuudesta. Cheryl Cole on ulkonäöllisesti kauneusihanteeni, ja olen äärimmäisen otettu kauniista sanoistasi. Voi kunpa häneltä näyttäisinkin ruskeiden hiuksien lisäksi:)Olen iloinen että monen mielestä olen onnistunut tasapainottelemaan tämän suppean aihepiirin ympärillä:) Silti tekee koko ajan mieli keksiä jotain uutta..:)Kiitos kauniista sanoistasi (ja kauneushan on katsojan silmissä, eli kauniit sanasi kertovat paljon enemmän sinusta kuin minusta:))B,kiitos ihanasta ja ihanasti kirjoitetusta kommentista!:)syksyhömppäblogi on mietinnässä muutaman työtarjouksen takia jos mikäli vaan todelliselta arjeltani sitten kerkiän.Itse suosin nimenomaan sitä ajatonta linjaa jota on sitten kiva nimenomaan "maustaa":) muodin pienillä jutuilla:) Kuten nyt tänä sesonkina kauniilla gladiaattoreilla! Tulee halvemmaksikin kun ei tarvitse joka kesä uutta garderoobia ostaa ja pärjää niillä muutamalla pienellä lisällä. Hienoa että näemme niin silmästä silmään;)*huokaus* Millaistakohan sitä olisi olla aikuinen?:)miukku,hyvällä silmällä olet bongaillut (tai ainakin merkkejä tunnet) sillä en tässä blogissani merkkejä postauksiin luettele:) Mutta niin sen pitääkin mennä. Joissakin asioissa suosii laatua ja sitten jos sieltä GTstä jotain ihanaa löytyy niin sen voi huoletta niihin laadukkaampiin tavaroihin yhdistellä!:) Onneksi meitä on niin monenlaisia, että vaikka varmaan 90% helsinkiläisistä naisista tuon GTn perustopin omistavat, pystyy sen pukemaan päälle persoonallisella tavalla!:) I am all about the layers!:) Niin, huomautetaan että ei minunkaan teinivuosina tarvinnut sen kummemmin katsoa mitä pistin kurkusta alas. Nyt vähän vanhemmalla iällä asia ei ihan näin menekään. Terveyden kannalta sitä kannattaisi silti katsoa mitä syö ja miten liikkuu vaikka ei lihoisikaan. I am just not that lucky. Mulla tekemättömyys ja ajattelemattomuus näkyy kropassa heti!:)Lime,vaikka en sinusta paljoa tiedä niin sinustakin välittyi tuon pienen kommentin välityksellä älyttömömän pirteä olemus!:) Kiitos piristyksestä!:)sups,mahtavaa että mun kieliposkellakuvat ovat olleet ihan hauskaa katsottavaa. Eihän tätä tosissaan voisi tehdä:DIhanaa että olen mielestäsi onnistunut postausten vaihtelevuudessa vaikka aihepiirini onkin melko suppea.

  • Mrs. V

    Adele,kiitos kovasti. Merkitsee minulle hirveästi nuo sanat kun ne tulee vielä ihmiseltä jota lukee "oikeaa" blogiani:)Minusta on ihanaa kun ihmiset hymyilevät ja pyrkivät nauttimaan elämästä. Ikinä ei tulisi keskittyä siihen, mikä itseltä puuttuu (ja toisella on) vaan siihen mitä nyt on ja jos on jotain mitä haluaa niin kuinka saavuttaa ne unelmansa! Korkeat tavoitteet, rakkaat ihmiset ympärillä sekä positiivinen elämänasenne makes life worth living:) This is life – let's make the most of it:)Olen todella iloinen kun tänne eksyy saman mentaliteetin omaavia ihmisiä. Asialla on aina kaksi puolta ja elämä sujuu huomattavasti paremmin kun yrittää löytää sen valoisammankin puolen:)Vendaval,no onneksi blogimaailma on pullollaan erilaisia vaihtoehtoja, ja kaikille löytyy varmasti omanlaisensa blogi!:)janina,todella ihanaa jos minun terveysjuttuni ovat auttaneet arjen pienissä valinnoissa!:) Ne pienet valinnat sen pitkän hyvinvoinnin päälle rakentavatkin. Mitään ei minusta liian orjamaisesti saa tehdä. Vaan pitää löytää se oma tasapaino!:)Hassua että sinäkin mainitsit tämän salaperäisyyden:D EN olisi ikinä kuvitellut että ihmiset näkisivät minut salaperäisenä (olen hyvin avoin persoona, mutta täällä netissä en vaan uskalla enempää kertoa:)). Kiitos kauniista kommentistasi!:)Paula,todella ihanaa jos minun jutut ovat miellyttäneet!:)Kerrohan aina jos jotkut niksini ovat toimineet myös sinulla ja jos itse olet keksinyt uusia vinkkejä niiden mun vanhojen tehostamiseen!:)Kiitos kovasti ajastasi!:)

  • Mrs. V

    Erica,voi miten kauniisti kirjoitit. Kiitos kovasti siitä.Olen todella iloinen jos joillekin välittyy teksteistäni iloisuus. Tätä blogia ei missään nimessä sitruuna suussa voisi kirjoittaa:)Olen otettu, että koet että minuun on helppo samaistua:) Ihanaa, että vaikka en itsestäni mitään sinänsä paljasta niin jotain kuitenkin suodattuu läpi.Hyvä että näistä terveysjutuista saa jotain irti. Olenkin juuri tekemässä postausta siitä, kuinka kaikkea pitää tehdä kohtuudella ja kuinka sitä tosissaan saa juhannuksena mässätä juustokakunkin parissa:D Kiitos vielä kovasti ajastasi ja sanoistasi…Lumo,voi pitää hyvin paikkansa. Tosin ei mulla ollutkaan tarkoitus tätä pitkään ylläpitää:) Kesän ajan vain:) Mutta siksi juuri perustyyli on ihana, sillä minua se ei kyllästytä, niinkuin taas aina uusimmat ja villimmät muotitrendit. Kaikkeen ei tavitse lähteä mukaan. Itse poimin vain ne muutamat asiat, mitkä sitten omaa silmää miellyttää (niinkuin varmasti suurinosa muistakin vaatehulluista;)) ja sitten yhdistän niitä hillitysti. Esim gladiaattorisandaalit perusasun kanssa – toimii. Just spice it up a notch:) Menee vähemmän rahaakin kun ei tartte joka sesonki garderoobia uusia. Pienikin lisä riittää:) "You can by fashion, but you have to have style" on lause josta pidän kovasti ja toivottavasti yllän siihen jonain päivänä:)Taru,voi miten ihana kuulla! Olen todella iloinen juuri siitä, että tämä blogi saa jollekin hymyn huulille. Arki on ihan tarpeeksi totista, siksi blogini ei ole:)Helinä,ai että miten ihanasti kirjoitettu!:) Hyvä että tää mun tapa tehdä blogia sopii joillekin!:) Ihan vaan puhtaasti näitä naisten juttuja ilman sitä henkilökohtaista vuodatusta. Mutta, siksi tää toimiikin vain kesäblogina, teen minäkin sitä vuodatusta salasanan takana:)Olen aivan älyttömän iloinen jos miehesi yrittää mun postauksen sisällön inspiroimana yrittää lopettaa!! Oletko tosissasi!? Ehkä blogini paras saavutus! Teit minut juuri hyvin iloiseksi. Toivottavasti miehesi päättävyys riittää lopetukseen asti ja hänkin pääsisi terveellisemmän elämän makuun! Kovasti tsemppiä ja voimia sinne tupakasta eroon pääsemisen kanssa!:)Kiitos kovasti tästä tiedosta!:)Annabella,kiitos kovasti kauniista sanoistasi.Olen iloinen, että minun tapani vetää vaatteet päälle antaa ideoita myös muille! Olen todella iloinen etenkin siitä, että vaikka en itsestäni mitään paljastakaan suodattuu teidän palautteenne perusteelle pieni osa persoonastani lävitse. Tahatonta, mutta olen iloinen että ihmisille jää siitä hyvä mieli.Kiitos siitä että teit minulle nyt hyvän mielen:)

  • Mrs. V

    Ciro,todella kiva kuulla:)Kiitos kovasti kauniista sanoistasi.Ihana että tänne on löytänyt tyttöjä, joilla on niin samanlainen maku! Ihmeessä heitä ilmoille ideoita mitä sinä olisit tehnyt erilailla niin voit inspiroida minua ja saadaan tähän hommaan vielä enemmän vuorovaikutusta! (mutta sinähän olet todella ihanasti jo pitkään minulle kommentoinutkin:)) Kiitos vielä!Shekerim,Kiva jos pidät tästä pelkistetystä linjastani:) Itse en yksinkertaisesti uskalla tosiaan itsestäni enempää paljastaa ja on ihanaa että muut ymmärtävät pelkoni, vaikka moni bloggaaja tekeekin toisin. Kerronhan minäkin, mutta salasanan takana, jotta voin kontrolloida sitä ketkä sitä lukevat:)Hyvä silmä sinulla on jos bongailet asusteitani mitä ei ehkä hirveän usein tule vastaan:) Tosiaan kun en mielelläni tänne listaa mikä on mistäkin jne. Toki jos joku ehdottomasti samanlaisen haluaa niin opastan eteenpäin:) Kiitos ihanasta palautteestasi!Anttis,on todella kiva kuulla, että mun jutut ovat viihdyttäviä. Oma harrastus tämä on, mutta jos sitä onnistuu harrastuksellaan muitakin ilahduttamaan niin sehän on kerrassaan loistavaa!:) Kiitos kauniista sanoistasi.Catwalk,Juu, ei mullakaan tosiaan kesälomani jälkeen tule olemaan tähän hommaan tarvittavaa aikaa:) Eli tää postaus päivässä tahti on kyllä todella aikaa vievää hommaa. Pinnat niille joka tekee sitä vuoden ympäri! Mutta kaikelle tekee aikaa mille oikeasti haluaa tehdä aikaa. Niinhän se on.Ikävä kyllä tämä blogin tarkoitus oli toimia vain kesälomani ajan. Tosin minulle on tullut muutama työtarjous jonka takia saattaa olla että en ehkä kokonaan sano adios kesän lopulla:)Maarit, Kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:)Heh, en ajatellutkaan että minusta voisi saada tämän perusteella jotenkin salaperäisen kuvan:D Oletan vaan, että ihmisiä saattaa enemmänkin ärsyttää kun eivät saa tonkia mun syntyjä syviä läpi:) Mutta ihana kuulla erilainen mielipide!:)Ole erittäin iloinen jos sinulle on jäänyt noin hyvä mieli kommentteihin vastailustani. Koen sen olevan hyvin tärkeä osa tätä harrastusta. Näin tähän saa jotain vuorovaikutustakin aikaiseksi ja saan itse tästä myös paljon enemmän irti. Ja nyt kun tänne pystyy kirjoittamaan ainoastaan reksiteöityneet käyttäjät, on kommenttien laatu todella korkea. Itsekin olen saanut oppia kommentoijilta paljon ja saanut miettiä asioita toiselta kantilta. Se on hienoa ja todella rakentavaa.Minusta olisi kaameaa olla vastaamatta viesteihin. Muut antaa minulle aikaansa ja minä noteeraisin ne olan kohautuksella. Ei toimisi minulle. Haluan osoittaa kiitollisuuteni (ja jakaa lukuiset mielipiteeni:D).Kiitos vielä siitä, että pidät tavastani kirjoittaa. Se oli aikanaan osa syy miksi aloin blogia pitämään – pitääkseni yllä kirjoitettua suomen kielen taitoani. Itse kun asun ulkomailla ja opiskellutkin täysin englanniksi niin en muista koska olisin joutunut suomea kovasti kirjoittamaan sitten ylppäreiden:) Kiitos tästä kommentistasi. Teki minut hyvin iloiseksi:)N,Ihana kuulla että pidät. Vielä kivempi kuulla että olen pystynyt sinua inspiroimaan!:) Laukkuja ja kenkiähän ne tosiaan vaan ovat!:) Pieniä arjen iloja:)cottonmouth,ihan totta. Vähemmän vaan on joskus enemmän. Kai tämä vaatetyyli sitten pätee jollain tavalla blogissanikin!:D Kiitos mahtavasta oivalluksesta!Ihanaa että tänne on löytänyt samantyylisiä tyttöjä. Kiva saada muilta vinkkejä ja siten inspiroitua uusiin juttuihin.Ja voih, koskakohan sitä oikeasti tuntee itsensä aikuiseksi?:DKiitos kauniista kommentistasi!:)RagDoll,no mutta ihanuus, sähän kuitenkin "tunnet" mut:D Kiitos kuitenkin kauniista sanoistasi Miss.Positive. Toivottavasti sulla oli myös ihana jussi, vaikka säät eivät olleetkaan optimaaliset:)

  • Anni

    Olen seurannut blogiasi alusta asti ja se onkin koko olemassaolonsa aikana kuulunut ehdottomasti lempiblogeihini, joita seuraan päivittäin ja syitähän on monta! Tyylisi iskee minuun, vaikka ei olekkaan ihan samanlainen kuin omani. Haen täältä silti inspiraatiota ja se on mielestäni yksi muotiblogien tärkein ja paras ominaisuus. Mielestäni blogisi yksi erittäin hyvä ominaisuus on, että et listaa mistä vaatteet ja asusteet yms. ovat ostettu ja mitä maksaneet, sillä tämä ei mielestäni ole se pointti vaan tosiaan se, että inspiroituu toisen tyylistä, uskaltautuu ehkä yhditelemään omia vaatteittaan uudella tavalla ja päätyy kokeilemaan jotain erilaista, jota ei olisi ehkä koskaan aikaisemmin uskaltanut edes kokeilla. Vaatteiden lisäksi terveysaiheiset postaukset ovat olleet mukavaa vaihtelua ja tuoneet hyviä vinkkejä omaan terveelliseen arkeeni. Pidän kovasti kirjoitustyylistäsi ja aina niin postiivisesta asenteestasi, joka välittyy aina kuvistasi ja kirjoituksistasi. Tiivis päivitystahti on myös ehdottomasti plussaa! Minusta on aivan ihanaa, että jaksat vastailla takasisin kommentteihin. Se antaa sinusta välittävän kuvan. Olen erittäin kiitollinen, että jaksat pitää tätä blogia meidän iloksemme!

  • ESSIWANNABE

    Blogiisi eksyn aina monestakin syystä. Yksi on se, että olet hyvin samanlainen ihminen kuin minä itse, ainakin sen verran mitä olen voinut päätellä niisät pienistä asioista mitä olet itsestäsä kertonut ja mitä voi kirjoituksiesi ym. perusteella päätellä. On totta, että on olemassa jo toinen toistaa parempia muotiblogeja ym. sekä kaikenlaisia erikoisemmistakin asioista kertovia blogeja. Tuollaiset "yhteen aiheeseen" liittyvät blogit eivät ole ikinä jaksaneet minua innostaa, koska en jaksa lukea sitä samaa asiaa ja sen kertausta päivästä toiseen. Blogistasi omanlaatuisen tekee juuri se, että sinun blogisi on sekoitus näitä kaikkia. Päivän asut ja muutamat tuote-esitelyt ym. tuovat vaihtelua blogiin. Ikinä kun klikkaan otsikkoa Strictly Style, en voi välttämättä tietää mitä saan täältä lukea. Siksi on aina mielenkiintoista istua koneelle ja siirtyä lukemaan blogia. Piristyn kun täältä avautuu aina jotain yllättävää ja uuttakin. Useissa blogeissa on huonona puolena se, että ne ovat ennalta-arvattavia ja noudattavat samaa kaavaa. Sinun blogiasi ei ole valettu muottiin, vaan se on hyvä juuri sellaisenaan ja on hienoa, että kirjoitat sitä omana itsenäsi etkä yritä esittää mitään, mikä on yleensä netissä ja nimimerkin takana helppoa. Ihmiset ovat tiedonhaluisia ja yleensä keksivät kaikki keinot jotta saisivat tietää jonkun yksityiselämästä, mutta vaikka et kerrokkaan mitään yksityiskohtaista, olet saanut aikaan hyvin mielenkiintoista tekstiä siitä huolimatta, ja osoittanut että voi olla kiinnostava ilman jymypaljastuksia kuinka joku on örveltänyt kännissä ja kontannut lattialla. Toivon että jatkat samaan malliin ja pidät blogin yhtä mielenkiintoisena kuin mitä se nyt on ollut :)

  • Kata

    Muilta on tullut jo niin loistavia perusteluja, että niitä ei voi ylittää! Mutta minäkin haluan kehua "aikuismaista" otettasi kirjoituksissa. Kirjoitat kevyistä aiheista, mutta tavalla, joka ei ole tyhjä. Onpa vaikea selittää… :) Tykkään myös tiheästä kirjoitustahdista ja siitä, että jaksat kommentoida saamiasi viestejä. Vaikka tyylimme ovat erilaiset, pidän paljon vaatepostauksistasi. Niistä kukin voi poimia itselleen sopivia vinkkejä.Minuakin harmittaa jo nyt, jos tosiaan lopetat tämän blogin kirjoittamisen kesän jälkeen. Tosin kaikkea ei voi ehtiä, ymmärrän sen.

  • keppsu

    Blogisi on todella hyvä, siihen vaikuttaa nopea postaustahti(!), kiinnostava kirjoittaja ja todella hyvät postaukset. Sulla on tosi kiva tyyli pukeutua ja kirjoittaa, on mukava kun kirjoitat sujuvaa kirjakieltä, etkä tyyliin "Joo mä siis niinku pidän nyt niinku arvonnan". Blogistasi saa myös hyödyllisiä kauneudenhoito ja ravintovinkkejä. Olisi kiva päästä kesän jälkeen lukemaan toista blogiasi jos tämä päättyy loman loppuessa :)

  • Niina

    Jokainen nainen tarvitsee elämäänsä silloin tällöin myös ripauksen tervejärkistä ja hauskaa hömppää! Sellaisiin tilanteisiin kaikki pinnalliset blogit ovat omiaan ja on vain hyvä, jos syvällisemmin elämänkiemuroihin pureutuminen on jätetty niistä blogeista suosiolla pois. Itse luen toista, virallista ja syvemmin elämästäsi kertovaa, blogiasi silloin, kun en ole ns. hömppätuulella :) Onkin kiva, että sinulla on molempiin mielenaloihin jotain. Valintasi avata tämä blogi kesäksi on ihan mainio: kesällä kaipaakin kevyttä luettavaa ja tähän aikaan vuodesta sitä vaan paneutuu eri tavalla pukeutumiseen, joten kivasti saa myös vinkkejä :)Ja loppuun täytyy vielä sanoa palautetta terveysjutuista. Minusta on tosi kivaa, että olet lisännyt niitä runsaalla kädellä tähän blogiin. Ne ei ole hömppää, mutta sopivat loistavasti tämän blogin aihepiiriin täydentäen sitä ja tuoden muuten hyvin kevyeen sisältöön aavistuksen lisää sitä jotain :)

  • jonsku

    Tykkään blogistasi koska kerrot tuotteiden hyvistä ja huonoista puolista. Kuvat on hyviä ja hyvin havainnollisia. Osaat myös kirjoittaa sujuvasti joka myös aina plussaa :)Hyvää juhannuspäivää!:)

  • Anniina

    Löysin blogisi vasta,mutta jäin heti koukkuun ja luin kaikki postaukset läpi.Mielenkiintoisen tästä blogista tekee sinun tyylikäs ja yksinkertainen tyyli,josta pidän kovasti ja otan omaan pukeutumiseeni vinkkejä.Myös se,että blogi päivittyy usein on tosi mukava juttu.Ja nämä sinun terveyspostaukset ovat kannustaneet minuakin kovasti.Myös se,että vastaat lukijoiden kommentteihin tosi mukavasti ja kohteliaasti on tärkeää.

  • Sypa

    Ihan sattumalta löysin blogisi ja osu ja uppos kyllä ihan täysin!:)Ensinnäkin, vaikka luen enimmäkseen suomalaisia blogeja, ei minulla suomalaisten bloggaajien joukossa ole mitään tyyli-ikonia, mutta sinut voisin kyllä sellaisekseni tituleerata:D! Rakastan tyyliäsi ja se on sellainen jota haluan itsekin käyttää, ja ulkonäöllisestikin olet kyllä esikuvani/idolini/mitälie :D Blogistasi löytyy kaikki tarpeellinen mitä minä kaipaan. Ja oli niin ihanaa huomata, että suomessakin on joku tyttö jota voin täysillä ihannoida ja yrittää seurata:D

  • Heta

    sanoit, että olet tehny kovasti töitä sen eteen, ettet paljastaisi mitään itsestäsi. noo koska ihmiset muodostaa mielikuvia ihan pikkujuttujen perusteella, automaattisesti, olen myös saanu sinusta hyvin huolitellun ja tyylitietoisen ihmisen kuvan. luotan trendivainuusi, sillä osaat pukeutua ja meikata.tätä kuvaa pönkittää blogisi hyvä sisältö: kuvat ovat hyviä, niitä on riittävästi ja tekstit ovat miellyttäviä lukea. esittelet vaatteita, asusteita ja kosmetiikkaa sekä uutena osa-alueena tuo terveuspuoli on saanut ainakin minut vierailemaan blogissasi useammin.voisi olla ihan mielenkiintoista päästä lukemaan sitä sinun 'ihan oikeaa blogia'. : )

  • emmi

    Voi, ihania palkintoja!Aloin lukea blogiasi aika paljolti heti sen ilmestymisestään lähtien. Pinnallisuus ei minua häiritse, päinvastoin. Koska suurimmaksi osaksi kaikki blogit joita seuraan, ovat hyvinkin tarkkoja kuvauksia kirjoittajiensa yksityiselämästä, on helpottavaa lukea välillä blogia, joka keskittyy vain ja ainoastaan kauneuteen, terveelliseen elämään pintaa raapaisemalla.Juttusi ovat mielenkiintoisia myös siksi, ettei sinusta ihmisenä voi muodostaa tietynlaista kuvaa, jonka perusteella loisi ennakko-odotuksia tai pahempaa, ennakkoluuloja tiettyjä aiheitasi kohtaan. Blogin aiheisiin keskittyminen sen sijaan että keskittyisi itseensä antaa monille mahdollisuuden lukea blogiasi objektiivisesta näkökulmasta. Mielestäni se on parasta blogissasi!Tottakai inspiroiva sekä viimeisen päälle yhteensopiva tyylisi innoittaa seuraamaan blogiasi! On hienoa lukea päivänasuistasi, jotka ovat aina yhtä ihania, ja juuri sinua! Parasta on itsevarmuus sekä se, kuinka tiedät tarkalleen mikä sinua pukee.Toivon todella tälle blogille jatkoa kesänkin jälkeen. Se on ehdottomasti yksi parhaista piristäjistä arjessa! :) Hyvää juhannusta ja kesän jatkoa sulle!

  • antsu

    Blogistasi mielenkiintoisen tekee monipuoliset ja rennot päivänasukuvat, mielenkiintoiset tietopaketit ja tapasi kirjoittaa mukaansa tempaavasti! Olen myöskin totaalisen rakastunut laukkuihisi :) Jatka samaa rataa, niin varmasti jatkan lukemista!

  • Peach

    "Mikä tästä pinnallisesta blogistani sitten tekee mielenkiintoisen?"Juuri se, ettei blogi ole niin pinnallinen kuin itse tunnut ajattelevan. Kirjoitat lukijoitasi varten ja korostat ihmisen omaa persoonallisuutta ja olemusta tärkeimpänä tekijänä pukeutumisessa ja kauneudenhoidossa. Vaikket tuota suoraan sanoisikaan, hyväntahtoisuutesi paistaa rivien välistä. =) Kiitos tästä!

  • ANNI

    Olen koko elämäni ajan puurtanut kirjojen parissa ja tehnyt kamalasti töitä. Vaikka tällaisesta elämästä nautinkin, arvostan mielettömästi sitä tarmoa ja intoa jonka annat tälle blogille jotta minä ja ihan varmasti monet muut saavat piristystä päivään. Päivittäin sitä aina kaipaa jotain hemmottelua itselleen ja irrotautumista puurtamisesta ja blogisi seuraaminen on antanut juuri sen mahdollisuuden minulle. Suuri kiitos siitä!Blogisi inspiroi minua monella tapaa. Blogiasi lukiessa, varsinkin nyt kun olet aloittanut terveydestä kirjoittamisen löydän täältä päivittäin jotain kivaa :)Pinnallisuus ei mielestäni huolellisesti annosteltuna ole lainkaan pahasta. On ihanaa ottaa omaa aikaa kasvohoitojen, kynsien hoidon ja shoppailun parissa aina toisinaan. Välillä tuntee kuitenkin syyllisyyttä liiasta turhamaisuudesta. On ihanaa huomata, että jokaisella on todella lupa siihen. Muutkin huolehtivat itsestään itsekkäästi. Blogisi ikään kuin antaa luvan tällaiseen itsensä hemmotteluun, joka on toisinaan hyvin tarpeellista hyvinvoinnin kannalta.Valtava kiitos siitä, miten ahkerasti päivittelet blogiasi ja ennen kaikkea kuinka paljon energiaa kulutat siihen! Saan päivään aina kaivattua potkua täältä ja kovasti toivonkin että jatkat blogiasi pitkään :)

  • Hanna

    Löysin tämän blogin juuri silloin kun aloit kirjotella terveyteen liittyvistä asioista. JUURI SITÄ KAIPASIN! itsekin aloin juuri elää paljon terveellisemmin ja täältä löysin "apua". Ja täältä kun luen terveyteen liittyviä juttuja, se jotenkin motivoi jatkamaan ja kokeilemaan erilaisia juttuja. Olen mm siirtynyt kahvista teehen ja sokerista hunajaan pelkästään sinun juttujen takia, ku ne luin. Ihana katsella myös päivän asu kuvia, josta voi myös ammentaa itselleen jotain, mutta myönnettäköön. koska tyyliblogeja on jo niin paljon ja niitä ketkä kertoo kaiken elämästään, minulle tämä on aina ihanan erilainen ja odotan oikein noita sinun terveyspostauksia. :)

  • BlueCherry

    Hei! Eksyin blogiisi Blogilistan kautta, ja koin hyvin iloisen yllätyksen. Vaikka et mene pintaa syvemmälle, tai paljasta asioita itsestäsi, blogi on sinun näköisesi, ja jätät siihen persoonallisen leiman. Sitä on hauska lukea, ja mielestäni blogi ei edes ole kovinkaan pinnallinen :) Rakastan tyyliäsi- se on yksinkertainen ja ajankohtainen, mutta silti omaperäinen ja huomiota herättävä. Sinulla on myös ihania asusteita.Kirjoitat ihanalla tyylillä, ja seuraat muodin maailmaa ja starojen pukeutumista välittäen sitä iloa meillekin. On mukava lukea niin hyvää tietoa hieman erikoisemmistakin aiheista, kuten Goji- marjoista. Heti teki mieli maistaa ja testata!Blogi pääsi uusiin suosikkeihini heti, toivottavasti jaksat pitää tätä yllä vielä kauan.Kiitos :)

  • tanja

    Tykkään sun tyylistä ja nimenomaan siitä et täs ei oo mitään löpinää, tää on kevyttä tutkittavaa. :)

  • Jassu

    blogistasi saa heti sellaisen kuvan että todellakin tiedät mistä kirjoitat :) kuvat on hyvälaatusia ja tosi inspiroivia! ja niistä on helppo ottaa mallia koska vaattet ovat isolta osalta sellaisia mitä löytyy normikaupoista (gina,hm..) eikä vain jostain louis vuittonilta minne kaikille ei valitettavasti riitä varallisuus :( silti sulla on mukana perustyyliin yhdistettynä kalliimpia asusteita ja se muistuttaa taas siitä että niihin kannattaa satsata !!! yks plussa on myös et kirjotat myös muista asioista kun omasta elämästäsi joka on blogeissa vaan plussaa :)nonii nyt en viitti kirjottaa enempää ku alkaa ahdistaa ku space ei toimi kunnolla ja sitä joutuu hakkaamaan :s eikä kukaan oikeasti jaksa kuunnella vuodatuksia siitä miten elämä on niin raskasta jne, joten pinnallinen on hyvä :D

  • Marika

    Blogisi on mukava, koska se on monipuolinen :) Ymmärrän kuitenkin täysin tuon, että on vaikea kirjottaa kertomatta itsestään sen kummempia. Mutta kesä menee nopeasti, sitten voit taas palata kirjottamaan kunnolla :)Jätän arpaonnen suosimaan jotakuta muuta eli en tällä komentilla halua osallistua arvontaan. Oon niin huono käyttämään hiustuotteita, heh.

  • Piula

    No ajattelinpa muiden mukana kertoa miksi takerruin blogiasi seuraamaan!(. Täytyy myöntää, etten ole seurannut päivityksiä kuin viikon päivät, mutta olen jo lukenut lähes jokaisen postauksesi ja olen täysin koukussa! Olen koko nuoruuteni ollut kovinkin poikatyttö ja nyt leikattua myös hiukseni lyhyeksi olen saanut jonkinalisen identiteettikriisin naiseudessani ja blogisi on ollut täydellinen pelastus!:D Olen kauan kadehtinut tyttömäisiä ja naisellisia ystäviäni, joilta tuntuu löytyvän kaikkea ihanaa, jota minäkin haluaisin. Sinun blogistasi olen saanut paljon inspiraatiota siihen miten saisin itseenikin edes pienen naisellisuuden rippeen omassa tällä hetkellä kovin epäonnistuneessa yrityksessäni. Pidän kirjoitustyylistäsi ja elämänasenteestasi ja vaikka aina ei esim. juuri asukuvat nappaa turhan radikaalina muutoksena omaan tyyliini, niin yritän kuitenkin hakea inspiraatiota tyylistäsi. Ei aina tarvi olla niin syvällinen ja henkevä, itse olen ainakin yrittänyt hakea hieman jopa kevytkenkäisyyttä elämääni, maailmakin näyttää paljon kivemmalta vaaleanpunaiset aurinkolasien takaa!(:No johan tuli nyt tekstiä:D Mutta hyvää kesää sulle kuitenkin ja kiitos kivasta blogista, toivon että jatkat blogiasi kesän jälkeenkin!(:

  • Kiivi

    Seuraan lähinnä muotiblogeja ja pukeutumisesi on todella inspiroivaa! Miten en tajunnutkaan laittaa kahta GT:n toppia päällekkäin aikaisemmin? Lisäksi nytten kun olet alkanut kirjoittamaan lisäksi terveysjuttuja, saan niistä pieniä vinkkejä myös itselleni :) Vaikka et kirjoita paljoa, ei se haittaa ja silti on aina mukava kurkata tänne.

  • Greta

    Syitä blogisi mielenkiintoisuuteen on useampi. Käsittelet ensinnäkin yksinkertaisiakin asioita mielenkiintoisesti ja tarttuvalla otteella. Raotat sopivasti ovea yksityiselämääsi (esim. kuvat päivästä ystäviesi seurassa), mutta et avaudu. Päivän asu- kuvat ovat monipuolisia ja vilpittömiä. Joskus pelkkä kuva riittää, ja on pelkästään positiivista, ettei siihen perään jaarittele mitään turhaa, jos jonain päivänä ei mitään sanottavaa ole:) Vielä yksi asia, joka omalla kohdallani kolahtaa; olet kansainvälinen. Seuraan SVL-blogiasi myös, ja sitä myötä olen päässyt näkemään vilauksen toisen maan elämästäsi, ja se on tottakai kiinnostavaa! Opiskelen myös samaa alaa, joten sekin yhdistää:)T: missivastaus:)

  • shaney

    Mielestäni tämä blogi erottuu edukseen muista. Et ole ehkä niin muodikas kuin jotkut toiset bloggaajat, mutta olet sitäkin tyylikkäämpi.Luen blogiasi, koska täältä löytää inspiroivien asujen lisäksi esimerkiksi noita terveysjuttuja. Pakko myöntää, että olen ainakin hieman parantanut elämäntapojani niiden perusteella, kiitos siitä!Eikä sinun tarvitsisi minun mielestäni paljastaa itsestäsi enempää, koska jonkunlainen blogin salaperäisyys ja hohto katoaisi.Olen saanut käsityksen, että olet elämäniloinen ja kaunis nuori nainen, jonka pinnallisetkin jutut ovat oikeasti kiinnostavia.Pakko vielä mainita, että mielestäni paras postaus oli se, missä kerroit miten meikkaat. :)

  • Katja

    Blogistasi mielenkiintoisen tekee se, että kirjoitat asioista, jotka ovat osa jokaisen tytön/naisen elämää. Kukapa ei haluaisi huolehtia itsestään ja hyvinvoinnistaan syömällä terveellisesti ja liikkumalla? Entä kukapa ei haluaisi saada inspiraatiota omaan pukeutumiseensa päivän asuistasi tai julkkisten asuista? Tai kukapa ei haluaisi saada uusia ideoita hiustenlaittoon ja meikkaukseen?Kaiken kaikkiaan blogisi mielenkiintoisuus on minusta siinä, että vaikka kuinka kirjoitat pinnallisista asioista, kirjoitat niistä kumminkin pintaa syvemmältä.Ja lopulta myös oma iloinen persoonasi välittyy myös esim. päivänasukuvistasi. Lisäksi otat mielestäni blogisi lukijat myös hyvin huomioon mm. vastaamalla aina kommentteihin ja kysymyksiin.Blogiasi on ollut ilo lukea ja se on tuonut piristystä päiviini! :)

  • Iitu

    Mä eksyin tänne joskus ihan vahingossa, en edes muista miten, mutta jotenkin susta huokuu semmoinen aikuismainen olemus, vaikket ole kuin sen 4 (?) vuotta noita "suosituimpia" muotibloggaajia vanhempi. Vaikutat oikeasti tyylikkäältä aikuiselta naiselta, joka tietää, mistä pitää. Useimmista blogeista kun saa "kikattava pikkutyttö" -fiboja, jotka ärsyttää.Sä et kerro täällä sun ryyppyreissuista ja ihqupoikaystävästä :)Kaikenlisäksi tykkään lukea sun vinkkejä vaikka tosta liikunnasta ja ruokavaliosta. Ja oot niin tyylikäs, etkä mikään kaikkea kokeileva halvan näköinen massapukeutuja, toisin kuin monet muut.Plussaa myös sulle monipuolisuudesta, erilaisia kivoja aiheita, ja mukavaa pientä lukemista, eikä mitään kilometripostauksia turhista aiheista ja 200 samanlaista kuvaa.Sääli, jos tosiaan lopetat syksyllä… Olisi kiva lukea lisää sun elämästä, mutta ymmärrän, jos et halua :)

  • sups

    Sun blogi on tosi monipuolinen, on urheilu-,ruoka- ja muotijuttuja. On mukava kun jokainen postaus ei koostu pelkästä päivänasusta. Pidän paljon tyylistäsi ja päivän asu kuvasi ovat hienoja, eivät sellaisia ihan "katson kameraan"- kuvia. :)Plussaa myös ulkosasusta, joka on hieno!

  • Lime

    mikäkö tekee blogistasi mielenkiintoisen?-sun upea tyyli tottakai!-kuvapainoitteiset postaukset!-päivität usein!-SINÄ ja sinun pirteä olemus!:)Tätä on ilo lukea!

  • miukku

    Mielestäni blogistasi tekee mielenkiintoisen se asia, että käytät laatutuotteita joita kuitenkin yhdistelet halvempiin vaatteisiin aivan mielettömän kauniisti. Itse dkny:n cozyjen palvojana oli ihana nähdä että sinäkin yhdistät niitä melkeinpä mihin vain!Lisäksi blogissasi ei näy niitä jokaisen muotiblogin vaatteita, vaan sulla on erinlainen mutta tyylikäs tapa pukeutua. Myös se, että "joudut" tekemään kroppasi eteen töitä, tekee sinusta paljon mielenkiintoisemman kuin ne tytöt, jotka sanovat syövänsä mitä vain eivätkä koskaan liiku :)

  • B

    Pidän tyylistäsi, joka myötäilee klassisia linjoja ja on siten aikaa kestävä ! Itse pyrin paljolti pitäytymään samoilla linjoilla, toki pienten mausteiden kera ;)Myös omat kokemuksesi terveellisestä elämästä toimivat inspiraationa omiin valintoihin ja tietopaketit erilaisista terveyttä edistävistä tuotteista ovat loistavia ! Itse ei välttämättä tulisi etsittyä vastaavanlaista tietoa !Lisäksi teksteistäsi heijastuu tietynlainen "aikuisuus" joka miellyttää minua ja lukutottumuksiani. Eikä pienestä pinnallisuudesta ole haittaa ! Toivottavasti kesäharrastuksesi jatkuisi myös syksyllä "syksyhömppäblogina" ! :)-B

  • JL

    Hei! Mun mielestä tämä blogi on aivan ihana, koska sen kirjoittaja on tosi tyylikäs (joka näyttää ihan Cheryl Colelta(:!), ja kirjoittaa ihanalla tavalla. Minua ei haittaa, vaikka tämä on pinnallinen, koska olen itsekin sellainen. Plussaa tässä blogissa on vielä se, että täällä on kaikkea terveys-ja ruokajuttuja yms. sekä julkkisjutut. Blogisi antaa ihan sopivasti tietoa itsestäsi.

  • Piina

    Sun tyylis miellyttää mun silmää ja tietty oot muutenki kaunis :D Täällä on sopivasti noita terveysjuttuja, joita jopa jaksaa lukea, kun ovat ytimekkäitä. Julkkisjuttuja yms on ihan kivasti, en tykkää lukea jos koko blogi on vaan niitä täys :) Bloggaajan omat asukuvat on minusta kaikkein kiinnostavimpia. Kivan kesäharrastuksen keksit, mä ainakin tykkään tätä blogia lukea :)

  • PinkSircus

    Itse saan täältä vinkkejä ja inspiraatioita. Olet mielenkiintoisen oloinen persoona (ja todella mielelläni lukisin myös sitä toista blogiasi). Vaikutat niin terveeltä ja hyväkuntoiselta, että se saa kirjoituksesi tuntumaan aidoilta. Tuskin olisin koskaan ostanut valkoista teetä, jos et olisi sitä hehkuttanut. Nyt hörpin sitä tyytyväisenä ja kuvittelen heti olevani energisempi ja terveempi :DTykkään kovasti myös tyylistäsi ja muotijutuistasi. Tämä blogi korvaa naistenlehdet mennen tullen.

  • Nina

    Blogisi on mielenkiintoinen, koska postauksissasi on vaihtelua. Tarkoitan sitä, että täältä ei yleensä löydy 10 peräkkäisenä päivänä päivän asua, vaan on kivasti välillä julkkisten tyylejä, kauneus- ja terveysjuttuja ym.Myös tyylisi on ihailtava. Näytät tyylikkäältä ja huolitellulta!

  • Paula

    Olen lukenut myös sun salasanallista blogia, ja sieltä lempparijutut ovat olleet juurikin kauneusasiat :) Ja koska tämä blogi keskittyy kauneuteen ja muotiin, oli koukuttuminen tähänkin alusta saakka varmaa!Paula

  • janina

    Blogistasi mielenkiintoisen tekee ehdottomasti vaihtelevuus. Terveysjuttujen mukaan ottaminen oli ehdottomasti hyvä vaihtoehto, itseäni ainakin motivoi unelmakroppaa kohti tiedot joilla sen voi saada. Näillä tarkoitan siis erilaisia pieniä valintoja joita olet esitellyt. Toinen hyvä on tiheä postitustahti, odotan aina innolla minkälaisen asun olet tänään koonnut ja useimmiten saan asuistasi paljon inspiraatiota omaan pukeutumiseeni. Pidän myös salaperäisyydestäsi, ei aina tarvitse kertoa asioita omasta elämästään tai päivän tapahtumista pikkutarkasti. Jatka ehdottomasti samaan malliin, tällä hetkellä

  • Vendaval

    Pukeutumisvinkkejä en blogistasi hae, sillä tyylini on aivan liian erilainen. Oikeastaan monista vaatteistasi en edes pidä :) Siitä huolimatta blogisi on mukava osa päivän hömppäkiintiötä ja luen sen lähes päivittäin.

  • Adele

    "Oikeankin" blogisi lukijana on kiva nähdä tämä kontrasti syvällisempien ja omasta elämästäsi kertovien asioiden sekä tämän täysin esteettisiin juttuihin keskittyvän blogin välillä. Tämä blogi näyttää ihan täysillä sen elämäniloisen ja kaikesta nauttivan puolesi (ja saa muutkin samalla iloiseksi), ja itse ainakin tykkään kun ihmiset ovat positiivisia ja iloisia ja nauttivat elämästä, ihan vaikka kyseessä olisi tuntematonkin ihminen. Sanalla sanoen levität hyvää tuulta ympärillesi! :)

  • Annabella

    Blogin ei tarvitse esitellä kirjoittajaa ihan kokonaan, että blogi voisi olla hyvä. Kaikkia ihmisiä ei aina kiinnosta, mitä kirjoittaja on tehnyt tänään – ei minuakaan. Blogissasi kirjotat ihanan pinnallisista asioista, jotka kiinnostavat monia ihmisiä. Terveysaihe tuo hyvää vaihtelua. Vaikka et kerro blogissasi paljoa itsestäsi, sinusta itsestäsi saa ihmisenä positiivisen ja mielenkiintoisen kuvan. Osaat kertoa asiat blogissasi eläväisesti, jonka takia niitä huvittaa lukea. :) Kaiken lisäksi tyylisi on ihana, ja yhdistelet upeasti erilaisia asukokonaisuuksia! Kaikin puolin olet onnistunut tekemään sellaisen blogin, jota netissä seuraan kaikista eniten. (ilman että tunnen itseni kovin kyyläksi)

  • Helinä

    Hei!Olihan se pakko arvata, että ihanassa blogissa olisi ihanat palkinnot arvonnassakin!Sinusta ei saa otetta. Et ole ärsyttävä, provosoiva tai anna minkäänlaista tarttumapintaa ivallisille kommenteille. Olet vain se salaperäinen nainen, jonka tyyli ja terveelliset elämäntavat kolahtavat. Voin sivuuttaa kaiken muun ja imeä itseeni vain ne vaikutteet, joita suoraan blogistasi luen ja näen. Se tekee blogistasi parhaan. En kaipaa syvällista pohdintaa, osaan tehdä sitä itsekin. En kaipaa nasevia provosointitekstejä, niitä löydän muualtakin. En kaipaa tietoja sairaushistoriastasi, perheestäsi, elinympäristöstäsi tai kuukausittaisesta rahankäytöstäsi. En halua tietää missä työskentelet, mitä vihaat ja ketä rakastat.Haluan vain röyhkeästi "varastaa" sinulta ideoita pukeutumiseen ja elintapoihin.Ai niin.. ehdottomasti parhaan blogistasi tekee ehkä kuitenkin se, että avopuolisoni VIHDOIN kymmenen vuoden sauhuttelun jälkeen yrittää lopettaa polttamisen luettuani hänelle kirjoittamasi tekstin.Se on jo aikamoinen palkinto minulle, sanoisin. :D

  • Taru

    Minusta blogisi on mielenkiintoinen siksi, että se on kokonaisuudessaan raikas, iloinen ja hyväntuulinen paketti. Sen lukemisesta tulee pirteä ja positiivinen olo! Pirtsakka tuulahdus arkeen kuin arkeen!

  • Lumo^

    sun kauneus ja kuvat ja onhan sun tyylikin hyvä, mutta epäilen, että aika perustyylillä ei monia vuosia blogia pyöritetä jos ei kerro enemmän ittestään eli nähtäväks jää suosion pituus :) Mutta siksi siis luen kun näytät niin helvetin hyvältä ja saat perusvaatteet toimimaan niin helvetin hyvin :D

  • Erica

    Vaikka tämän blogin kirjoituksissa et itsestäsi mitään henkilökohtaisuuksia paljasta, silti tekstistä ja kuvista välittyy persoonallinen, aurinkoinen ja itsevarma nuori nainen.Pidän tavastasi kirjoittaa hyvin selkeitä, tarpeeksi pitkiä postauksia ja saat hömpänkin kuulostamaan vähän fiksummalta kirjoitustapasi ansiosta :)Lisäksi pidän siitä, että olet nyt alkanut käsitellä terveyttä koskevia aiheita. Se tuo hyvää vaihtelua tälle blogille ja motivoi myös itseäni katsomaan entistä enemmän mitä suuhuni pistän!Lisäksi ihailen valtavasti tyyliäsi pukeutua. Se on melko lähellä omaa pukeutumistani ja siksi inspiroidunkin jatkuvasti sinun tai blogissasi olevien tähtösten pukeutumisesta. Tuntuu,että sinuun on hyvin helppo samaistua, ainakin näin muodin ja elämäntyylin kannalta :)

  • RagDoll

    Kyllä tässäkin blogissa näytät omaa persoonasi iloisissa teksteissä ja hymyilevissä kuvissa. Iloisuutesi on niin tarttuvaa. =) Minusta tämän blogisi tekee mielenkiintoiseksi tietenkin ne terveiden elämäntapojen ohjeet, treenivinkit ja tietenkin myös tyylikkäät asukokonaisuudet. Oikein hyvää juhannusta! Pidetään peukkuja, että kelit suosii. =)

  • cottonmouth

    "se pistää miettimään" …kuten anna puu laulaa :)löysin blogisi vasta pari viikkoa sitten, luin kerralla kaikki postaukset ja jäin koukkuun. useita blogeja oon kyllä selaillut läpi, mutta onhan se ihan eri asia, kun AIKUINEN ihminen kirjoittaa asioista, joista on perillä. kirjoitat pinnallisista asioista asiallisesti ja tarpeeksi neutraalisti. blogiasi lukiessani en tunne itseäni tirkistelijäksi! tottakai saan myös ideoita itselleni sinulta, vaikka tyylimme on samansuuntainen jo valmiiksi. vähemmän on joskus enemmän, eikö? :)

  • N

    Luen myös toista blogiasi ja pidän tyylistäsi kovasti. :) Osaat pukeutua klassisesti ja raikkaasti ja se inspiroi minunkin pukeutumistani. Plussaa myös upeasta laukku- ja kenkäkokoelmastasi! :)

  • Maarit

    Minusta on ihana seurata blogiasi, vaikka se ei paljasta tekstin muodossa sinusta itsestäsi mitään muuta, kuin muotijuttuja. Saan poimia blogista mieleisiäni vinkkejä ja samalla ihailla tyyliäsi. Lisäksi kuvat kertovat sen, mitä sanat eivät! Mukavaa, että olet tavallaan salaperäinen, etkä paljasta liikaa. Salaperäisyys kiehtoo ainakin minua!Pidän myös siitä, että vastaat kommentin jättäneille. Ainakin itselleni on tullut niistä hyvä mieli. Tämäkin saa palaamaan lukemaan blogia.Pyysin kerran sinua tekemään copycatin heidi montagista ja ilokseni sen toteutit! Lisäksi rupesin käyttämään google-tiliäni, kun poistit anonyymi/nimimerkki kommentoinnin. Nyt voin kommentoida omalla nimelläni ja samalla paljastaa itsestänikin sinulle jotain.Tapasi kirjoittaa on myös yksi syy palata: ehyt rakenne, selkeä jäsentely, uskottava (esimerkiksi goji-marja teksti), sekä omalla tavallaan persoonallista!

  • Catwalk

    Hmm.. Löysin blogisi muistaakseni toisen blogin kautta :) Katoin ekana et sulla on ihanan yksinkertainen tyyli, just sellanen mistä itsekin tykkään. Yksinkertaista & Kaunista. Lisäks sulla on aivan ihanat hiukset mistä tykkään kovasti :))Ei aina todellakaan tarvitse kertoa itsestään kaikkea ja en ole mitenkään kiinnittänyt huomiota että blogisi olisi jotenkin "pinnallinen" :)Sulla on ihania vaatteita ja on kiva kun kirjoitat myös kaikkea terveydestä.Esim. se juoksu juttu antoi miettimisen aihetta, vois tosissaan hankkia sellaisen :)Mulle on myös tärkeetä, että blogia päivitetää usei. Se on kiva kun kirjoitat joka päivä. Käyn itse ainakin joka päivä tsekkaa blogit ja ärsyttää kun moni kirjottaa melko harvoin. Eihän sille tietenkään voi mitään jos juttua ei tule.Mut kuitenkin kokonaisuudessa sulla on ihana blogi, joka ei ole niin pinnallinen mitä luulet ;)Ethän lopeta kesän jälkeen?;oKun sanoit että kesähömppää :)

  • Anttis

    Ihana arvonta -tähän pitää tottakai osallistua!Kysymystäsi piti jäädä ihan toviksi pohtimaan enkä ihan täysin osaa vastata siihen. Luultavasti se on vain sinun tyylisi joka kovasti miellyttää silmääni. Muutenkin on mukava lukea blogia joka on ihan puhtaasti vain "hömppää".

  • shekerim

    Tästä blogista mielenkiintoisen tekee juuri se, että et paljasta itsestäsi liikaa. Mua ainakin välillä ahdistaa jotkut sellaiset blogit, jossa esitellään bloggaaja tyyliin alushousuja myöten. Kaikki on esillä, perhe, ystävät, työ, koulu, jopa se millaisessa kodissa asuu. Onhan se mielenkiintoista, myönnän tirkistelynhaluni, mutta joskus jotenkin pelottaa, koska bloggaaja ei kuitenkaan tiedä millaisia stalkkereita ruudun toisella puolen ehkä on. Lisäksi pidän tästä blogista siksi, että tyylisi on ihana. Klassinen, joskus jopa yksinkertainen, mutta silti kaunis ja toimiva. Täällä pääsee ihailemaan sellaisiakin asusteita joita ei joka päivä kadulla näe. Sekoittelet mukavasti edullisten ja hintavampien liikkeiden valikoimia.

  • ciro

    itse aloin ihan sattumalta muutaman mutkan kautta lukemaan blogiasi. huomioni kiinnitti sinun pukeutumisesi. tyylisi on yksikertaista mutta samalla huomiota herättävä. esim päivän asu 17.6 on juurikin jotain sellasta mitä voisin kuvitella pitäväni itse päällä. (pyrin aina että kaikki olisi sävy sävyyn.. niin kuin sinäkin ?) Syy siihen, että miksi luen blogiasi on se että minusta on hauska katsoa mitä sinulla on minäkin päivänä päällä ja ilahtua siitä kuinka samallainen maku meillä on pukeutumisen suhteen.. samlla mietin että mitä minä olisin ehkä tehnyt toisin tai sitten teen oivalluksia esim. "wau noita voi yhdistää" !ja ehkä se tän blogin juttu onkin se että et mene pintaa syvemmälle vaan postauksesi ovat lyhyitä ja ytimekkäitä.tästä aiheestan voisin kirjoittaa vaikka kirjan, mutta tossa tuli ne pääasiat :)