CATEGORIES

Skin best -kokeilu

18.4.2014

Hyvää alkanutta pääsiäistä kaikille!

Tänä vuonna meillä otetaan pääsiäinen vastaan hyvin rauhallisissa merkeissä. Pitkä viikonloppu menee pääsääntöisesti ystävistä, perheestä, hyvästä ruoasta sekä kauniista säästä nauttien. Erittäin iloisena otan myös vastaan Pekka Poudan lupailemat korkeat lämpöasteet. Nyt on kyllä kevättä rinnassa!

Pääsiäisen alkuun annan kuitenkin yhden hyväksi havaitsemani kosmetiikkavinkin. Kuten olen kertonut, saan blogin takia paljon kosmetiikkaa kokeiluun ja jo jokin aika sitten sain Biothermiltä heidän uuden Skin Best-sarjan seerumin ja silmänympärysvoiteen testiin. Kuten blogiani pidemmän aikaa lukeneet tietävät, suosin monia merkin tuotteita, joten mielenkiinnolla lisäsin nämä kaksi ihonhoitorutiineihini.

kosmetiikka kokeiluja (1 of 2)

Tuoteselosteen mukaan Biotherm Skin Best Serum-in-Cream parantaa ihon laatua ikääntymisen ensimerkkien ilmaannuttua. Tämän puolesta kuulun tuotesarjan suoraan kohderyhmään. Ensimerkit ilmaantuivat viimeistään kaksi vuotta sitten, kun esikoiseni saapui maailmaan. Unettomat yöt tekevät nopeasti tehtävänsä ihon ulkonäköön, erityisesti silmien ympärille. Tästä syystä olen aiempaa huolellisemmin keskittynyt herkän silmänympärysihon hellimiseen – ja valokynän käyttöön ;)

Olen nyt käyttänyt näitä kahta tuotetta reilun kuukauden ajan ja olen tykästynyt! Iho tuntuu pehmeältä ja näyttää heleältä. Tosin mitään muutosta en ole huomannut ihonsävyn tasoittumisessa, mitä tuote myös povaa antavansa. Oman ohuen ihoni alta paistaa edelleen helposti pienet ja punaiset verisuonet, jotka häilyvät vasta kevätauringon ja kevyen päivettymisen myötä. Mutta kaikenkaikkiaan iho on nyt todella hyvinvoiva ja tasainen, minkä vuoksi ohut meikkivoide päällä (ja kulmien huolittelu) riittää hyvin arkimeikkiin kestoripiseni ansiosta. Olen käyttänyt tätä silmänympärysvoidetta aamuin illoin, mutta tätä seerumia ainoastaan aamuisin. Joten jos mietit nyt keväällä tehoseerumin hankkimista, suosittelen ottamaan tämän tuotteen vaihtoehtojen listalle!

10 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Jenny

    Olen myös käyttänyt samaa Biothermin seerumia nyt 1-1,5 kuukautta ja kovasti tykännyt tuotteesta. Raskauden vuoksi ihoni muuttui “paperiseksi” ja todella ohueksi, mutta seerumista on ollut tähän iso apu. Tosin minä en myöskään ole ainakaan vielä havainnut ihon sävyn tasoittumista, mitä odotin kovasti seerumilta. Muuten olen kyllä ollut todella tyytyväinen tuotteeseen!

  • Joy

    Mä niin rakastan näitä tuotevinkkejä. Viimeksi kävin ostamassa sen EsteeLauderin sikakalliin seerumin jota olen ikuisuuden hyplännyt mutten ole raaskinut ostaa. Mutta sitten sun postauksen innoittamana innostuin ostamaan ja voi jee miten mahtava tuote. Ihon kunto parani ihan silmissä jo muutaman päivän käytöllä. Ja mikä parasta, näpyt häipyy nopeasti ja niitä tuleekin vähemmän. Sain muuten just näitä Biothermin seerumeita kokeiluun kun ostin ton EL:n. Täytyypä testata nämäkin kun maltan olla laittamatta tuota EL:ää.

    • Mrs.V

      Hei tosi kiva kuulla, että olet saanut näistä itsellesi toimivia apuja arkeen! Ja mä en siis ole jättänyt sitä EL voidetta minnekään, vaan käytän sitä edelleen öisin! Tätä Biotherm seerumia olen käyttänyt ainoastaan päivisin! Eli kokeile niitä näytteitä vaan päivällä ja pidä kiinni siitä EL seerumista öisin. I love it too….

  • Juuls

    Hyvää pääsiäistä! :) näin ei tähän postaukseen liittyen olisiko mahdollista että tekisit postauksen tämän kesän trendeistä? :) olen lähdössä parin viikon päästä ulkomaille ja tykkään shoppailla ulkomailla koska silloin harvemmin samoja vaatteita tulee vastaan suomessa. Ja nyt kyllä kaipaisin inspiraatiota ostoslistaa varten :D

  • EmmiMaria

    Mulla on käytössä Biothermin sellainen pumppupullo puhdistusmaitoa, vai mikä se sitten onkaan oikealta nimeltään. Siitä olen tykännyt! Perus hyvää kamaa :)
    Pitäisi kyllä löytää juuri omalle ihotyypille sopiva sarja. Mulla kun on hieman couperosa ihoa poskissa ja olen kuullut, että couperosa ihoa ei saisi kuoria, mutta mulla kun on t-alue aina niin järkyttävän kuiva, että tuntuu ettei edes rasvaaminen auta. Pitäisi varmaan alkaa käyttämään pian jo niitä silmänympärysvoiteitakin, vaikka ikää mulla on “vasta” 25, mutta nyt olisi varmaan hyvä ikä aloittaa!

    Ihanaa pääsiäistä sinulle ja perheellesi! <3 nauttikaa ja syökää suklaamunia! :)

  • anna

    Kiitos tästä vinkistä! Olen saanut sinulta inspiksen ostaa YSL:n paljon kehutun valokynän, vaikka vähän sen hinta kirpaisee mutta on varmasti sen arvoinen ;) Näin sen pitääkin mennä, että naiset pistävät hyviä vinkkejään jakoon ja bloggari voi itse valita mitä mainostaa ja mitä ei.

    Hienoa, ettet anna täysin pöyristyttävien kommenttien (jotka kertovat vain kirjoittajan pahasta olosta) vaikuttaa ja provosoitua niistä. Sinun lukijoista 98% on mielestäni fiksua ja hyväsydämmistä porukkaa, eikä ole mitään syytä tuohtua ja provosoitua asittomuuksista.

    Sellainen kysymys vielä tuosta valokynästä, että miten kauan se suunnilleen kestää? Miten sinulla on kestänyt ja käytätkö siis päivittäin? Mihin kohtiin laitat sitä? :) Ihanaa pääsiäistä teidän perheelle<3

  • Leena

    Sattuipa hyvin, nimittäin tässä olen vähän pähkäillyt että mikä seerumi ois hyvä ja juuri toissapäivänä sain pari testeriä kyseisen sarjan tuosta samasta seerumista ja yövoiteesta. Ihan hyviltä vaikuttivat ja eipä voi paljon mennä pieleen jos sinäkin tykkäät, on niin monien kauneustuotteiden kans kyllä mennyt meillä mieltymykset yksiin! :) Toivottavasti saan ens viikolla laivalta tuliaisia…Leppoisaa pääsiäistä muuten sinulle!

  • Kiva kun kerroit tästä, en ollut kuullutkaan tästä Biotherm-uutuudesta (?). Ollaan saman ikäisiä ja samoin olen vähän etsiskellyt näitä meidän ikäisille tarkoitettuja silmänympärysjuttuja kun ei enää vissiin meinaa pelkkä porkkananpopsiminen auttaa :). Olen käyttänyt Biothermia aika usein, mutta viimeksi jo aika kauan sitten. Nyt onneksi osuu lentokenttä pian nakyviin!

    Luin muuten eilen siskosi blogia ja vähän alkoi ärsyttämään ihmiset jotka napisee kaikenmaailman bloggareiden huonosta moraalista ja siitä kun ne saa niin paljon tuotteita ilmaiseksi ja on sitten huonoa esikuvaa. Sanon nyt vaan että kiva kun sain lukea esim.tästäkin tuotteesta blogistasi, josta en muuten olisi tiennyt. Vähemmän tässä on mainontaa kuin lehtien jutuissa esimerkiksi ja saa vielä kaupan päälle monen ihmisen kommentit siihen päälle! Samalla laillahan ihmiset syynää vaikka ravintolavalikoimaa eri nettisivuilta. En tiedä mitä sivuja toimii Suomessa, mutta ainakin täällä Australiassa on monta erilaista. Että näin, seuraavalla lennolla suunta Biotherm-hyllylle :)

    • Mrs.V

      Todella kiva, että sait tästä ajankohtaisen vinkin! Yritän nimittäin näitä kosmetiikkajuttuja vähän monipuolisemmin nostaa blogissani vinkkeinä, vaikka ne eivät aina minulle sopisikaan. Me kaikki olemme niin erilaisia, että toivon mukaan ne minun hutini voivat olla toisen hitti. Minulla on hirveän vahva usko omaan lukijakuntaani (vaikka nyt edelliseen postaukseen tulikin yksi pöyristyttävämpiä kommentteja ikinä – mutta perään tuli heti järkeviä ja perusteltuja kommentteja sen röyhkeydestä, joka toivottavasti saa vaihtamaan vähän suuntaa). Ruudun takana on oikeasti joukko todella fiksuja, ymmärtäväisiä ja järkeviä naisia, jotka osaavat ottaa blogit niinkuin ne on tarkoitettu. Kukin osaa poimia varmasti ne itselleen sopivimmat vinkin ilman, että olisi paine jatkuvasta kulutushysteriasta. Uskon, että moni ymmärtää, ettei näillä ilmaistuotteilla kaupassa käydä. Niiden kautta toivon saavani monipuolisempaa sisältöä blogiini, jonka kautta toivon voivani palvella teitäkin paremmin. Mutta kuten sinun kommenttisikin todistaa – kyllä kaikki pintaa syvemmältä näkevät ymmärtävät blogin ja elämän eron. Joten itse en ole niinkään huolissani niistä muutamista, jotka tätä ei vielä ymmärrä. Varmasti jossain vaiheessa ymmärtävät :)
      Kiitos sinulle ella bella kaikista näistä vuosista! Olen niin iloinen, että olet pitkään blogini seurassa pysynyt!

      • Ieva

        Hienosti vastattu ja todettu! Valittajia löytyy kaikkialta, mm. tänään Mikonkadulta, jossa nainen valitti suureen ääneen koroistani lähtevästä “kauheasta metelistä” (lue: ihan tavallinen kovemmista koroista lähtevä ääni tavallista tyhjemmällä kadulla). Ehkä hän sitten sai valituksestaan jotain nautintoa. :)