CATEGORIES

Harmoninen makuuhuone

28.2.2021

*Kaupallinen yhteistyö Balmuir*

Kerroin teille tammikuussa, että tänä vuonna minulla on muutama pienempi kodin pintaremonttiprojekti suunnitteilla. Viime vuonna uuteen kotiin muuttaessa tuli tehtyä aika paljon pintaviilausta, minkä jälkeen iski pienoinen väliväsymys. Akuuteimmat asiat saatiin tehtyä, mutta paljon vielä jäi to do-listalle. Yksi oli meidän makuuhuoneemme. Halusin siitä harmonisen, kutsuvan ja kauniin, jossa mielellään viettäisi aikaa kirjaa lukien. Paikka missä minä ja mieheni rentoudumme. 

Olen jo vuosia ihastellut kauniita lattia-, katto- ja seinälistoja. Muuttaessamme tähän taloon sen muutoksen teimmekin heti: asensimme kaikkialle kauniit uudet lattialistat sekä makuuhuoneisiin ja leffahuoneeseen myös kattolistat. Ulkomailla asuessa (varsinkin Englannissa ja Jenkeissä) tottui, että kodeissa oli listoja kaikkialla. Seinälistat mielestäni tuovat kotoisuutta, lämpöä ja ryhtiä tilaan. Seitsemän vuotta sitten totesin (tässä postauksessa*), että pitkän punninnan tuloksena minä ja mieheni päädymme tekemään koristeseinälistat silloiseen Helsingin kodin makuuhuoneeseemme. Meillä kuitenkin oli näköpiirissä muutto ulkomaille (muutimme vielä Jenkkeihin), joten emme koskaan saaneet kyseistä muutosta tehtyä. Nyt kuitenkin viimein päätimme toteuttaa sen vision ja ai että miten rakastuneita olemme tähän lopputulokseen!

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Balmuir-vuodevaatteet

En pysty sanoin edes kuvailemaan miten tyytyväisiä olemme lopputulokseen! Tulen tekemään vielä erillisen postauksen listojen suunnittelusta, valinnasta ja niiden asennuksesta. Aloittaessani tämän projektin pidempiaikainen yhteistyökumppanini, suomalainen Balmuir  kertoi että he ovat tuomassa uusia vuodevaatteita valikoimiinsa ja haluaisivat tehdä kanssani yhteistyötä niiden osalta. En voi kuin todeta, että olin ihan äärimmäisen otettu ajatuksesta, sillä heidän upeat tuotteensa enemmän kuin viimeistelevät tämän harmonisen makuuhuoneen lämpimän ja kutsuvan tunnelman. Heillä on valikoimissaan kolmea erilaista materiaalivaihtoehtoa vuodevaatteille: perkaalipuuvilla (Caspian)puuvillasatiini (Castellana) sekä pellava.

Perkaalipuuvillainen Caspian – Egyptiläistä puuvillaa

Upeasta valikoimasta päädyin lopulta valitsemaan Caspianin tuotteita, sillä pidän perkaalin hotellimaisesta tunnusta. Caspian-vuodevaatteet on valmistettu pitkäkuituisesta egyptin puuvillasta perkaalikudonnalla, joka antaa liinavaatteille upean tekstuurin ja kauniin himmeän pinnan. Tästä pitkäkuituisesta puuvillasta valmistettu lanka on erityisen ohutta, pehmeää ja kestävää. Perkaalikankaassa käytetty lanka on erittäin ohutta ja lankoja neliötuumaa kohden tulee olla yli 200. Balmuirin perkaali-liinavaatteissa lankaluku eli TC arvo on 300. Sen ansiosta kankaan pinta on erittäin tiheä, joka tekee siitä ylellisen sileän ja pehmeän ihoa vasten. Perkaalikankaan pinta on himmeän hohtava eli perkaalilakanoissa ei ole samaa kiiltoa kuin puuvillasatiinilakanoissa. Koska perkaalikudos on erittäin tiivistä, kangas tuntuu ihoa vasten hieman viileältä, tämän vuoksi sen on erityisen hyvä valinta lämpiminä kesäkuukausina. Balmuirin vuodevaatteet ja päiväpeitto on valmistettu Portugalissa.

Perkaalipuuvillan huolto

Perkaalipuuvilla on myös kestävä materiaali, joka pysyy käytössä kauniina huomattavan pitkään. Pesun jälkeen puuvillaperkaali on luonnostaan hieman ryppyisempää kuin puuvillasatiini, jos tuotetta ei silitä tai mankeloida. Saadaksesi lakanan yhtä sileäksi, pehmeäksi ja kiiltäväksi kuin ennen pesua täytyy lakana silittää tai mankeloida. Tämä kannattaa tehdä, kun pussilakana tai tyynyliina on vielä hieman kostea.

Sävynä taupe

Tämä Caspian-vuodevaatesarjan taupe-sävy on meille suorastaan täydellinen! Värivaihtoehtoja on sarjassa kolme: valkoinen, harmaa ja taupe. Meille tämä taupe on täydellisen haalean beige – ei yhtään kellertävä vaan enemmän harmaaseen taittuva. Tuo kuvissa näkyvä Cassia-päiväpeitto on samaa taupe-sävyä Caspian-sarjan kanssa ja olen siihen myös ihan totaalisen ihastunut. Sopivan raskas ja kauniisti laskeutuva päiväpeitto, josta kaunis tone-to-tone-koristeommel tekee harmonisen elegantin.

Aurora Kid Mohair-torkkupeitto

Harmoniseen sävymaailmaan sopi myös kaunis Balmuir Aurora Kid Mohair-torkkupeitto samassa taupe-sävyssä. Se tuo monokromaattiseen sävymaailmaan mielenkiintoista tekstuuria ja on upea sisustuselementti, viileiden iltojen lämmittäjä sekä kutsuva kaveri kirjahetkiin. Peitto on valmistettu pehmeästä ja lämpimästä angoravuohen ensivillasta. Kid mohair ei kutita eikä ärsytä ihoa, toisin kuin aikuisen vuohen mohairvilla. Balmuirin Kid Mohair-tuotteet valmistetaan ja viimeistellään huolellisena käsityönä Etelä-Afrikassa. Mohair tulee tiloilta, jotka ovat läpäisseet kolmannen osapuolen tekemän auditoinnin ja joilla huolehditaan eläinten hyvinvoinnista Mohair South African asettamien tarkkojen säädösten mukaisesti (lisätietoa).

Silkkiasu

Muistatte varmaan viime vuodelta ne kauniit Balmuirin silkkiyöasut? Nyt heille on tullut lisää silkkiasuja, jotka sopivat loistavasti myös illanviettoon! Päälläni vilahti viikko sitten IG-tarinoiden puolella tämä Madilyn-silkkipusero ja sen perään kyseltiin kovasti. Itse pidän kovasti myös samaan sarjaan kuuluvista Marcy-silkkihousuista, joiden resorit lahkeissa tekee niistä viehättävästi aavistuksen pussahtavat. Korkkarit jalkaan vain kaupungille kun tilanne sallii.

silkkipusero Madilyn light taupe
siklkihousut Marcy light taupe

Olen reilun vuosikymmenen aikana kokeillut sängyssämme monia erilaisia vuodevaatemateriaaleja, mutta niistä kaikista perkaali on minun (ja mieheni) suosikki. Kankaan pehmeys ja tiheys tuo mieleen ihanan hotellitunnelman.

Maailmantilanne on saanut uutisten mukaan muutkin suomalaiset panostamaan makuuhuoneisiinsa, joten jos samaa on sinunkin agendallasi, suosittelen katsomaan Balmuirin upean vuodevaatevalikoiman. Vaikka tämä muutos näyttää isolta, tehtiin se kuitenkin vain kahdessa päivässä. Siitä vielä lisää myöhemmin. Nopean ja ylellisen muutoksen omaan makuuhuoneeseen saa jo päivittämällä vuodevaatteet. Sänky ja makuuhuone ovat looginen paikka panostaa – viettäähän siellä puolet vuorokaudestaan ja elämästään. Balmuirin sivuilta löydät oman vaikuttajalehtiseni, josta löydät kaikki tämän postauksen tuotteet sekä muita suosikkejani.

32 comments

Leave a Reply to Minna Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Inkeri

    Ihanan harmoninen makuuhuone- kaunista! Mitkä verhot sulla on?

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos <3 Verhot olivat kodissamme jo valmiina joten en ikävä kyllä osaa kertoa valmistajaa :/

  • Jennifer

    Ihan täydellinen makuuhuone!! <3 aloin viimeistään näiden kuvien jälkeen haaveilemaan oikeen kunnolla noista koristelistoista :)

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana – fiilistelen näitä niin paljon että laitan niitä nyt myös omaan toimistoonkin :D

  • Nani

    Miten upea, elegantti ja ihanan ylellinen! Näitä teidän remppaprojekteja on ollut ihana seurata, ne on todellista silmänruokaa ? ja niistä saa ihania ideoita myös omaan kotiin. Ja täytyypä tässä vielä kertoa, että fiilistelen vieläkin teidän keittiön valaisinvalintoja, ne meni niin nappiin ja kruunasivat koko tilan.

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos ihana suuresti todella kauniista sanoistasi <3 Olet hyvin ystävällinen. Ja olen ihan samaa mieltä - rakastan meidän valaisimia <3

  • Pia

    Kaunis on, todella. Mutta. ? Se on taas a i v a n eri henkeä talon arkkitehtuurin kanssa, kuten keittiömuutos ja sisustus muutoinkin. Koetitteko etsiä romanttista uusvanhaa koristeellista taloa, kun tyylinne sellainen on? Nykyisen talon valinta tuntuu jänskältä kun ette sen upeaa skandinaavisen selkeää henkeä arvosta???

    • Hanna Vayrynen

      Tämä koti on juuri sen henkinen mistä me pidämme ja olemme sisustaneet sen juuri sellaiseksi mistä itse pidämme. Jokaisen tulee sisustaa ja tehdä kotinsa omannäköiseksi eikä orjallisesti toistaa jotain tyylisuuntaa. Meille tämä talo on jenkkityylinen – ei skandinaavinen. Myös tämän talon suunnitellut sanoi, että tämä talo on saanut inspiraationsa jenkkielokuvista :)

      • RITVA

        On ihailtavaa lukea kuinka kauniisti ja diplomaattisesti otat negatiiviset kommentit. Mun mielestä on hassu, että ihmiset arvostelevat jokaisen henkilökohtaista sisustusmakua, kai nyt saa luoda omaan kotiinsa sellaisen miljöön kuin haluaa. Meillä on esim vuotta vanha hirsirunkoinen talo, jota on laajensimme tuuliin sopivasti kymmenen vuotta sitten. Moni on arvostellut esim. siitä kun on paljon valkoista ja sisustus ja esim keittiöratkaisut ovat iloinen sekoitus modernia ja vanhaa. Meillekin sanottu että miksi olette pilanneet vanhan talon kun maalasimme sisäseiniä. Mutta emmehän me halua asua vuotta vanhassa museossa. Sori pitkä vuodatus, mutta harmittaa kun mielestäni olette taidokkaasti sisustaneet ja luoneet viihtyisän kodin. Itse tekisin ehkä jotain toisin, mutta eipä ole minun koti eikä asiani toisen ratkaisuja arvostella. Aurinkoista viikkoa…

        • Hanna Vayrynen

          Kiitos Ritva <3 SE on juuri näin. Makuja on juuri niin monta kuin meitä ihmisiä ja tuskin löytää kotia, joka olisi koti juuri sellaisenaan kellekään muulle kuin itselleen. Itse menen kotona täysin mukavuus, toimivuus ja oma mieltymys edellä - sitä toivottavasti koti kaikille on <3 Paikka missä itse viihtyy perheineen parhaiten. Ihanaa aurinkoista viikkoa <3

  • Mermar

    Voi miten ihanan ja ylellisen vaikutelman olette saaneet aikaiseksi. Ja perkaalipuuvilla on todella hieno materiaali lakanoissa, niin sileä ja viileän tuntuinen. Upea kokonaisuus.

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos ihana kovasti <3 Ja kyllä - aivan ihana materiaali lakanoissa!

  • Jaana

    Aivan täydellinen lopputulos! Niin kaunis, tasapainoinen, rauhoittava ja samalla mielenkiintoinen. Tässähän herää omat remppa- ja sisustusajatukset myös henkiin.

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos ihana Jaana! <3 Ja hei tykästyin noihin Wallarkin seinälistoihin niin, että aion lisätä seinälistat myös toimistooni! Teen siitä oman DIY-reelsin instaan - toivottavasti se jeesaisi näin lockdownin aikaan muita halukkaita remppailijoita <3

  • Maria

    Ihanan ylellisen näköinen makuuhuone. Teillä on kyllä kaunis koti.

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos kovin! Ja siis että miten pienillä muutoksilla lopulta sai valtavan muutoksen aikaiseksi <3 Kiitos suuresti.

  • Ansku in Irelanf

    Ihana huone!! Niin harmoninen ja kutsuva!! Mäkin olen harkinnut koristelistoja tai sitten wainscoting meidän makuuhuoneeseen mutta en ole vielä saanut aikaiseksi, nyt ehkä pitää ryhtyä hommiin ☺️ Kävin heti tutkimassa lakanoita, aina etsimässä täydellisiä ”hotellilakanoita”. Jos voit vinkata balmuirin väelle että olis super jos voivat tehdä tyynyliinoja UK standard koolle ?

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana Ansku! Ja hei nyt hihat heilumaan – täydellistä aikaa puuhata kotona ja laittaa kotiaan juuri sellaiseksi missä itse viihtyy <3 Ja hei Balmuirin väki varmasti lukee nämä kommentit ja ottavat idean vastaam <3

  • Sirpa

    Todella tyylikäs ja harmoninen huone, missä varmasti viihtyy muutenkin kuin nukkumassa.
    Mistä tuo kaunis matto on? Onko sinulla kokemusta banaanisilkkimatoista? Onko se aluksi ”laineilla” ja tasoittuuko lattialla ajan kanssa? Ostin juuri vastaavan maton ja se on laineilla monesta kohtaa, mikä mietityttää koska se maksoi kuitenkin useamman satasen.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana. Ja siis kyllä! Huomaan, että tulen useammin nyt lukemaan kirjaa kun pääsee tänne ihanaan harmonisen huoneeseen omaan rauhaan. Nytkin tulin mohairpeiton alle tekemään töitä, koska minua tämä huone jotenkin vielä inspiroi ja ruokkii luovuuttaani. Saan siitä hyvää energiaa!
      Ja hei matto on tuo sama vanha matto joka meillä on ollut vuosia olohuoneessa. Se on kuitenkin ollut liian pieni meidän uuteen olohuoneeseen, joten otin sen sieltä pois ja siirsin tänne – alakertaan tilasin juuri isomman maton, joka sekin ollut to do listalla vuoden :D Mutta tämä vanha matto siis on Jotexin valikoimasta!

      • Anita

        Niin ihana ja harmoninen sisustus, tekee mieli kopioida. ;) Tilasin jo Balmuirin päiväpeiton ja tyynynpäälliset, ja myös matto sopisi täydellisesti makuuhuoneemme sävyihin. Muistatko minkä niminen matto on? (etsin Jotexin valikoimasta, mutta en ollut varma)

  • Haidi

    Oon aina ollut valkoisten seinien ystävä, mutta näitä teidän remppaprokkiksia katsoessa on nämä harmahtavat ja beiget seinät taas alkaneetkin houkutella :D ihan mielettömän harmoninen lopputulos ja nuo listat kyllä kruunaa koko kokonaisuuden!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihanuus <3 Ja hei tämä Pablo sävy kuitenkin tosi turvallinen valinta valkoisen sijaan! Todella raikas ja vaalea. Sellainen raikas greige - hieman enemmän vaalean harmaaseen taittuva.

  • Minna

    Niin upea, silmä lepää <3 Tulee ihan hotellihuone vibat!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana. Ollaan kyllä miehen kanssa molemmat aivan super tyytyväisiä lopptulokseen <3

  • Mona

    Upea makuuhuone! Tuo värimaailma on jotenkin niin rauhoittava. Mikä sävy teillä on seinässä? :) (Meillä raksaprojekti alkamassa ja kaikki hyvät vinkit pitää ottaa ylös. :D)

    • Hanna Vayrynen

      Eikö! Olen niin super tyytyväinen! Tulen tekemään tarkemman postauksen itse listojen laitosta – remppajuttuja kun on kovasti toivottu. Maali on cover storyn ja sävy Pablo.

  • Mia

    Aivan täydellinen lopputulos! Onnistuitte todella luomaan tilasta erittäin harmonisen ja kutsuvan. Mielenkiinnolla jään odottamaan postausta listojen suunnittelusta ym. niihin liittyvästä, alkoi tekemään mieli sellaisia omaankin makuuhuoneeseen.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana <3 Tämä tila on nyt niin kaunis, että tulee luettua kirjaa paljon useammin kun haluaa mennä tuonne rauhoittumaan <3 Ja hei tulossa on! Remppajuttuja on kovasti toivottu, joten teen teille todenäköisesti vielä videon niiden helppoudesta - laitan nimittäin omaan toimistoonkin kun innostuin lopputuloksesta tässä <3