CATEGORIES

Running

21.8.2009
Applen ja Niken yhteistyön hedelmä Nike+ ohjelma iPodille on kyllä kätevä kaveri lenkeille.
Vaikka seuraa pitää minulle myös kaksi energistä koiraani, on kiva lenkin päätteeksi nähdä konkreettisesti juoksun tulokset.
Tällä lenkillä mentiin rauhallisesti ja pysähdyin kerran veden ääreen uittamaan karvaiset kakarani:)
Itse pidän kovasti juoksemisesta.
Ihaninta on juosta metsässä sateen jälkeen. Happea on siellä niin runsaasti ilmassa että koko keho oikein nauttii! Juostessa on muutenkin ihana selvitellä ajatuksiaan ja raikkaassa metsässä sitä mielikin oikein piristyy!
Onko muilla muita lempiaikoja tai paikkoja juoksemiselle?
Ei ollut muuten lainkaan paha juosta kesällä pitkin Kaivarin rantaa auringonlaskun aikaan.:)
30 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • blindness

    Joo, siis tottakai koirien kouluttaminen on tärkeää ja olen itsekkin pentukursseilla ja tokossa käynyt. :) Sulla on tietysti paljon haastavamman rotuisia koiria vielä kuin mulla, mulla on sellainen pieni karvapallo. Mutta lähinnä just tarkoitin että onko koirat vapaana vai esim. jossain jaetussa hihnassa. Täällä kaupunkialueella kun ei saa vapaana pitää koiraa, ja tuntuu työläältä joskus se hihna juostessa. Muuten, tosi kiva blogi sulla.

  • summppi

    Todella hyvä keksintö tollanen yhdistelmäsoitin, pitää alkaa harkitsemaan josko tollasen itsekkin ostais. :) Ite tykkään myös lenkkeillä metsässä sateen jälkeen, ilma on silloin tosiaan todella raikas. Lenkkeily auringonlaskun tai -nousun aikaan voisi olla myös aika mahtavaa, pitäis ite joskus kokeilla. :)

  • RagDoll

    Mihin kiinnität iPodin, kun juokset? Olen miettinyt sellaisia käteen kiinnitettäviä "koteloita", mutta en ole mistään sellaisia vielä löytänyt. =/

  • Anonymous

    iTouchissa on valmiiksi mukana tuo Niken ohjelma, mutta tietääkseni muissa iPodeissa ei tuota ohjelmaa ole vaan se pitää erikseen ostaa anturin kanssa. -Milla-

  • نورا

    lempiaika syksyllä. kun tuuli hivelee kasvoja juostessa ja on sopivan viileä ilma :) ja vähän pimeeätkin . LUV

  • Anonymous

    ..Alko jo tekemään mieli juoksemaan. Itse käyn kyllä metsässä kävelemässä. Juoksin joskus nuorempana. Kyllä se juokseminen aina välillä käy mielessä. Semmonen mua on mietityttänyt, että te jotka juoksette kesällä. Niin mitä sitten, kun tulee talvi? Juoksetteko talvipakkasilla tai -liukkailla, vai siirryttekö juoksumattoon, vai kokonaan eri lajiin?

  • Catherina

    Tykkään juosta aamulla tai illemmalla (ilma tällöin sopivan lämpöistä). Ja onhan se aamu- ja ilta-aurinko kaunista katsottavaa. :) Mieluiten juoksen luonnossa tai puistoissa.(Ja muuten kiitos siitä selvennyksestä noista askellukemista… kuvittelin, että aivan konkreettisesti kertoo otettujen askelten määrän…)

  • Sohvi

    En käy kovin usein juoksemassa, mutta luistelemassa näin kesäisin kylläkin! Kun lähden juoksemaan valitsen usein lenkin joka kulkee osittain pitkin vanhaa rautatietä. Siinä on helppo harjoittaa vähän jalkojen koordinaatioita kun hypähtelee ratapölkkyjen yli :D Metsässä käyn usein kävelemässä :)

  • Anonymous

    Kiitos paljon kaikille ystävällisestä avusta :)! taidankin huomenna käydä jo katselemassa niken tossuja ym.!S

  • Lana

    Siis. Mulki on iPod- en oo tollasta ohjelmaa nähnytkään… Mä tavallaan tykkään juosta, mut tavallaan vihaan sitä. Mä vähän niinkuin pakotan itteni välillä lenkille.. Varsinkin jos jokin inspiroi mua ni sit se sujuu paremmin. Jos oon sillei et halleluja mä kuolen- niin juoksen 5 mertiä ja lähden itkien kotiin… :D:D

  • tyttötiimi

    Onpa hauska systeemi. Mäkin haluun tollaset.

  • Mrs. V

    MouMou,suosittelen tosiaan lämpimästi! Se tuo todella kivan lisän kun pystyy tarkaan seuraamaan omaa kehitystä. Koko ajan jaksaa juosta pidempään ja tahtikin nopeutuu. Ja minä pidän myös siitä että musaa saa kuunneltua samalla:)Nea,mullakin menee polvet helposti huonoon kuntoon kun asfaltilla juoksen. Ja vesi tuo kyllä ihanan lisän lenkkipolulle!:) Itsekin juoksen joka päivä järven reunustaa ennenkuin pääsen metsätielle:)Nora,Ihan totta. Aikaisin aamulla tai myöhempää illalla on paras munkin mielestä. Mutta usein juoksen lenkkini aamulla heti herättyäni. AnonyymiPitää huomauttaa sitten että tuo käy vaan iPod nanoon! Eli ei normaaliin iPodiin lainkaan? Ainakin näin minulle on kerrottu. Itse lähetin ja anturi maksaa n.27e ja sitten tossuja on kaikenhintaisia. Omani maksoivat joku 80e eli semmoinen 100e koko homma:)FrauRVoi kiitos kovasti! Aivan ihanaa jos pidät juttujani piristävänä! Se on tosiaankin tavoitteeni. Itsestään huolehtiminen ja itsensä sekä muiden hyväksyminen sellaisina kuin he ovat.Metsä on vaan paras paikka:)Cozyt olen hankkinut DKNYn omasta liikkeestä Antwerpenistä. En itse ainakaan tiedä onko heiltä mahdollista vastaavia netistä tilata. Muutama lukijani on kyllä puhunut ostavansa omaansa netistä, joten olettaisin että se onnistuu. Kannattaa varmaan kokeilla net-a-porteria? Tai sitten DKNYn omia sivuja?blindness,ja ne on AINA mun mukana:) En osaisi jättää niitä kotiin kun mamma lähtee itse nauttimaan juoksusta! Olisi niin syyllinen olo! Ne ovat isoja koiria ja tarvitsevat liikuntaa ja minä saan niin paljon iloa katsellessani heidän onnea kun he juoksentelevat metsässä pitkin poikin:) Ja tosiaan, koulutus on kaiken avain. Minä olen lapsuuden koirani kanssa (iso ja vaativa rotu luoneeltaankin) käynyt kaikenlaisia koirankoulutus kursseja ja kävin näyttelyissäkin. Varsinainen juonior handler. Paljon olen asiasta lukenut ja omien koirieni rotuihin perehtynyt. Kunnon koulutus on käyty pienestä pitäen näiden omien koirieni kanssa. Täten ne tulevat luokseni heti kun käsken, istuvat kun niin sanon, siitä ei nousta ennen kuin vapaa käsky annetaan ja tulevat vierellä kun pyydän. Palveluskoiria kun ovat niin tottelevat aivan älyttömän hyvin:) Kaikki koirat tulee kouluttaa, isojen kanssa varsinkin voi olla todellisia ongelmia jos koulutus tehdään huolimattomasti.Ja tuo iPod on minusta kovin kätevä:)anis,kiitos taas kovasti kun vastaat näihin kyssäreihin!:) Ja vielä siitä että annat vinkkejä mistä voi edullisesti koko setin ostaa!:) Kiitos!!:)Katsku,mä luulen että tuo juoskemisen into alkaa käydä voimakkaammaksi iän myötä. Mä en voinut vielä muutama vuosi sitten ymmärtää mitä järkeä siinä on. Nyt vannon sen nimeen!:) Mutta tosiaan. Juokseminen pitää aloittaa hyvin rauhallisesti ja lisätä matkaa hyvin hissukseen. Tämä on laji miss tosissaan käy toteen lause: hiljaa hyvä tulee. Muuten voi olla edessä ikäviä rasitusvammoja yms.Madtina,ihan totta…Mäkin Helsingissä kesällä ollessani juoksin juuri noita samaisia reittejä. Mutta mulle asfalltti alkaa tehdä hallaa aika nopeasti. Onneksi täällä on luontoa mielin määrin:)Juoksen n.6-10km 4-5 kertaa viikossa. Ennen juoksin fanaattisesti 6 päivää viikossa sen 10km ainakin:D Ei ihme että tuli sitten kunnon rasitusvamma polveen nesteineen ja kaikkea!:)Olen puolimaratonia miettinyt, mutta en ole vielä ainakaan lähtenyt tutkimaan missä täällä sellaisen voisi juosta:) Ehkä itse kokeilen joku kerta itsekseni missä ajassa se taittuisi:)

  • Mrs. V

    Marge,ihan totta!:) Se on niin ihanaa. Ja ihanuutta lisää se että näkee kuinka ne rakkaat karvakuonotkin nauttii kun ne vetää siksakkia metsässä!:)S,Itse ostin omani Helsingin Nike Storesta, mutta niitä saa ostettua Applen liikkeistäkin. Myös hyvin varustetuissa urheiluliikkeissä olen niitä nähnyt. Nykyään on olemassa jokin kiinnikke, johon anturin voi myös laittaa, jonka voi kiinnittää minkätahansa kengän nauhoihin! JOstain luin että tarkemman mittauksen anturi tekee jos se on tukevasti asetettu sinne lenkkitossun pohjalle, mutta voi olla hyvin Nike+ tarinaa että ne saisi niitä kenkiäkin kylkiäisenä myytyä:) Minulla on Nike+ kengät jossa on oma paikka anturille kengänpohjassa.I hope this helped!:)Dandelion,joo ehdottomasti mustakin on parasta juosta aikaisin aamulla. On ihanaa juosta myös hiljaisuudessa. Laitan joskus erittäin kauniina ja hailjaisina aamuina iPodin äänet pois päältä ja annan sen ottaa vaan tulokset ja nautin itse hiljaisuudesta ja linnun laulusta. Kuulostaa kornilta mutta ihanaa se on:D Ja vesi on tosiaan aivan ihana lisä lenkin varrella. Mä pyrin aina ohittamaan vesialueita että mun karvakuonot pääsee kesän kuumuudessa virkistymään:)SaraStellar,Ihan totta!:) Moni sanoo että uskoo oman juoksu-uransa tyssäävän viimeistään ekaan sadepäivään mutta mä kannustaisin nimenomaan silloin menemään metsään lenkille!:) (tosin pitää olla vaan tikhua, kaatosateessa on aika kaameeta:D) *nim* fanaattisesti ukonilmassa joskus viideltä aamulla juossut.. Jeps. Meni mulla aikoinaan HIEMAN yli:Danis,hei ihana! Kiitos kovasti kun vastasit jo muille!:)Sitä kaivarin, eiran ja hietsun rantaa mäkin kesällä innoissani juoksin, vaikka asfaltti ei kyllä mun polville hirmu hyvää teekkään…Mona,Hienoa!:) Tarkoitus oli tosiaan luoda mielikuvia muille ja saada pieni inspiraationkipinä aikaiseksi!:)Mä olen pohtinut sitä!:) Ja voisin varmasti puolikkaan käydä juoksemassakin, en vaan ole saanut aikaiseksi etsiä täältä missä sellaisen voisi vetäistä!:)Terhi,olen niin samaa mieltä kanssasi kuin olla ja voi!:)swiss girl,Jeps…Ne sveitsin mäet ei mitään loivia pikkumäkiä olekkaan!:) Hitsi että otti peffaan ja hyvin:D Ja vitsi, ois kyllä aika kokemus juosta kerran aamu lenkki ympäri Central Parkia. Siellä on varmaan se muutama muukin:DMouMou,suosittelen tosiaan lämpimästi! Se tuo todella kivan lisän kun pystyy tarkaan seuraamaan omaa kehitystä. Koko ajan jaksaa juosta pidempään ja tahtikin nopeutuu. Ja minä pidän myös siitä että musaa saa kuunneltua samalla:)

  • Madrina

    Moikka!Paras paikka juosta, nyt jos Helsingistä puhutaan niin Keskuspuisto, Kaivari, Hietsu. Peruslenkkini menee monesti kaikkien näiden läpi :) Pidemmät lenkit yritän aina juosta pururadalla ainakin suurimmalta osin, ettei rasita polvia/nilkkoja niin paljon. Miten pitkiä lenkkejä juokset yleensä? Oletko ikinä puolimaratonille harkinnut lähteväsi? :)

  • Katsku

    Mäkin tykkään juosta, mutta kun mulla on niin huono kunto, että en pysty pitkiä matkoja kerralla juokseen, pitäis varmaan useemmin käydä.. :D

  • anis

    Vastaan nyt vielä :)Oma Nike + iPod löytyi supertarjouksesta, Niken ihanan kevyet uutuustossut + tuo systeemi keväällä Stadiumista 69,90€. Paketti sisälsi vielä juoksusukatkin!Normaalihinta tuolle iPod-systeemille on noin 30€, tossuja on montaa eri mallia, mihin sopii tuo lähetin.

  • blindness

    Ovatko molemmat koirat sinulla aina juostessa mukana? Miten saat ne hallittua? Tuntuu, että itsellä yhdessäkin riittää tekemistä juostessa xD Tosi kätevän oloinen toi iPod.

  • Anonymous

    Kiitos kivasta blogista! Tätä on aina ilo lukea ja asenteesi on niin ihaltavan positiivinen :-)Minä tykkään myös juosta metsässä, se on niin rauhoittavaa. En enää edes ota musiikkia mukaan, keskityn vaan kuutelemaan luontoa.Sitten tähän postaukseen liittymätön kysymys. Oletko hankkinut Cosysi asuinmaastasi vai Suomesta? Minun kotimaassani on vain muutama paikka, joissa DKNY:tä myydään ja osa niistä niin kaukana, ettei sinne tule lähdettyä. Löytyisköhän jostain nettikauppaa? Kiitos, jos viitsit vastata.Mukavaa viikonloppua!FrauR alppien kupeesta

  • Anonymous

    Olisiko jotain hinta-arviota koko setille (tossut+vekotin)?

  • Nora

    Kesällä parasta on juosta aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Muutenkin kesällä juokseminen on niin paljon kivempaa kuin muina vuodenaikoina. Talvella sillä ei oo niin väliä milloin lähtee, aina on kuitenkin kylmää ja pimeää :D Tykkään juosta puistoissa, (rakastan Turun puistoja), joen vartta pitkin ja joskus juoksen satamaan katselemaan laivoja. Tykkään meren tuoksusta :)

  • Nea

    Mun lempipaikkani on järvenrannalla, auringonlaskun aikaan. Aivan ihanaa. Se on kylläkin asfalttia joten toinen paikka, jossa käyn välillä juoksemassa on metsäsässä pururadalla etteivät polvet menisi ihan huonoon kuntoon asfaltin kovuudesta johtuen. :)

  • MouMou

    Oi, tuota pitääkin tosissaan harkita!:O

  • Anonymous

    Paljon olen joutunut ulkomailla viettämän aikaani ja aina ovat tossut kulkeneet minunkin mukan.Tuskin mikään maisema vetää vertoja Suomen rakkaille metsäpoluille. Viimeiset kaksi vuotta olen juossut täällä alpeilla näitä rinteitä ylös/alas ja se on ollut kyllä elämäni tehokkainta treeniä.Juoksen aina niin kun hyvältä tuntuu,kehoani kuunnellen.Maisemat ovat mitä kauneinpia ja ilma täälläkin on puhdasta ja raikasta.Suosikki juoksuni on kuitenkin aina ollut rannalla juoksu,juuri kun aurinko nousee ja vesi on vielä alhaalla .Jos Sinulle joskus tarjoutuu tilaisuus juosta Nyc:ssä,kokeile aikaista aamua central parkissa,sekin käy elämyksestä,joskin hieman erilaisesta kun yksinäiset juoksut rannalla.swiss girl

  • Terhi

    Rakastan juoksua, hyvän lenkin jälkeen huolet ja murheet tuntuvat paljon pienemmiltä :)Ja keho voi niin hyvin. Eli yksi parhaimmista tavoista kohottaa kuntoa ja päätä :)

  • Mona

    Voi taas niin ihana postaus:)Mun lempi aika on juosta illalla. Ja tosiaan metsässä juoksu on kieltämättä ihanan rentouttavaa ja irtaannuttaa kunnolla. Turun aurajoen vartta juokseminen on myöskin erittäin antoisaa:)Ja oon ehdottomasti samaa mieltä, että on motivoivaa nähdä konkreettisesti tulokset:)Ootko koskaan juossu maratoonia tai puolikasta?=) Meillä on äitini kanssa tavoitteena ensi kesänä mennä puolikas juoksemaan:)

  • anis

    Nike+ iPodin saa urheiluliikkeestä ja vaatii Niken tossut, sillä vasempaan kenkään tulee pohjallisen alle lähetin (siellä siis oma kolo lähettimelle).Mainio kapistus!Kaivari on minunkin lemppari, vaikka mieluiten juoksisin metsässä, pehmeällä alustalla.

  • SaraStellar

    Pakko sanoa sama. Metsä, koirat ja sadekeli. Matka taittuu kuin itsestään ja treeni on paljon monipuolisempaa kuin asfaltilla. :)

  • Dandelion

    Itse juoksen/lenkkeilen/hölkkäilen puistossa järven ympäri hiekkatietä pitkin :) yleinen lenkkeilypaikka ja varsinkin aamuisin oli kesällä ihana lenkkeillä auringon paisteessa ja hiljaisuudessa. :)Aamusta siellä on myös rauhallista, saa juosta joskus jopa ihan yksin!

  • Anonymous

    Moi!Mistäköhän tollassen ipod-nike+ soittimen/ohjelman saisi, osaatko suositella jotain liiketta tai paikkaa? toi on kyl tosi hyvä ku näkee konkreettisesti tulokset. ja kengät pitää olla niken vai?kiitos :)!t. S

  • Marge

    Minä tykkään myös juosta metsässsä sateen jälkeen. Hapekkaan ilman lisäksi tuoksu on ihana ja koira pääsee juoksemaan vapaana rinnalla. :)